Pyhäinpäivän säänäkymiä

Julkaistu
Lehtivihreä on tallessa. Nyt voi sopeutua talveen. Kuva: inkflo / pixabay.
Lehtivihreä on tallessa. Nyt voi taas sopeutua talveen. Kuva: inkflo / pixabay.

Marraskuu on alkanut. Ja hyvin se alkoi vuoden pilvisimmäksi kuuksi, kun suuressa osassa maata paistoi aurinko. Idässä oli pilvisiä alueita, lännestä leviävän pilven etureuna näkyi Tampereen läntisellä taivaalla. Sade sieltä tulee, pohjoisessa pyryttää viimeistään sunnuntaiaamuna lunta. Ja lauhaa säätä riittää ainakin maan etelä- ja keskiosassa vielä moneksi päiväksi.

Sateet tulevat jälleen kerran lauhan ilman etureunalla. Sitä meille pumppaa matalapaine, joka on maanpinnan lähellä Islannissa, ylempänä ilmakehässä lähempänä Brittein saaria. Ja etelään päin se matalapaineenalue jatkossa kasvaa, ei niinkään tänne meille, mitä nyt tiistain-kesikiviikon maissa yksi matalapaineenkeskus liikkuu Perämeren yli itäkoilliseen. Sen sateet ovat Etelä-Lappia myöten pääosin vettä, pohjoisempana ja matalan perässä voi tulla myös lunta. Etelässä sateet ovat sunnuntain jälkeen vähäisiä, josko niitä ainakaan enää tiistaina tulee etelässä juuri ollenkaan.

Mutta matkoille mieliviä voi kiinnostaa, että kuten jo vihjasin Pohjois-Atlantin matalapaineenalueen kasvavan etelään päin, sää sateistuu reippaasti ensin läntisessä Euroopassa ja ensi viikon mittaan Välimerellä lännestä alkaen. Maanantaina puhutaan jo monin paikoin runsaista sateista Portugalissa, Espanjassa, Ranskassa, Belgiassa ja Alankomaissa.  Tiistaina runsaimpien sateiden vyöhyke kattaa vielä Etelä- ja Länsi-Espanjan, kaakkoisen Ranskan ja jo Pohjois-Italian.

Keskiviikkona ovat vuorossa Italia ja Alpit, torstaina sateisinta on Tunisiasta Italian yli Balkanille. Ensi viikonloppua kohti tämän edelleen tavallaan saman matalapaineenalueen sateita tulee Italiassa ja Kreikassa, vähitellen myös Turkissa. Meillä lähinnä etelärannikolla saattaa sadella, muuten on korkeapainepoutaa.

Forecan nettisivulla parin lähipäivän sään kehitystä Euroopan tasoisesti voi seurata Ilmanpaine ja sää -animaatiosta http://www.foreca.fi/Finland/Helsinki/map/pres_rain . Siitä saa yksittäisiä piste-ennusteita laajemmin tietoa ainakin suurten sadealueiden liikkeistä. Ja mitä lähempänä maanpintailmanpaineen samanarvonkäyrät eli ns. isobaarit ovat toisiaan, sitä tuulisempaa sää on. Tällaisesta voisi jalostaa ylipäätään nykyaikaisen tavan esittää vaikka viiden päivän säätä, koska radiota lukuun ottamatta kuvallinen esitys on helppoa.

Toisaalta esim. radioiden toimitukset, jos olisivat vähääkään kiinnostuneita asiasta, voisivat hieman harjaannuttuaan käyttää tällaista esitystä varsin monipuolisesti hyväkseen, viimeistään sadetutkan kanssa. Mutta aina törmää siihen, että sää on mukamas niin ja niin kiinnostava asia, kunhan se vain päästään sivuuttamaan parilla lauseella, ja sitten taas ties mihin viihdepöpötykseen, jolla ilmeisesti on kysyntää. Voi, ihmiset, jos haluatte tietää enemmän säästä, antakaa se palaute kuuntelemallenne, katsomallenne tai lukemallenne medialle. Siellä se sääntely ja valinta tehdään, kuten toki tärkeämpienkin maailmankuvan rakennuspalikoiden osalta.

Mutta nyt on vielä pyhäinpäivää jäljellä, joten siirrän aivoni ja ajatukseni ihan muualle.

 

Kuvan linkki: http://pixabay.com/fi/talvi-puu-lehdet%C3%B6n-puu-243690/

 

4 vastausta artikkeliin “Pyhäinpäivän säänäkymiä”

  1. Nämä kirjoitukset sään tausta ilmiöistä ovat avartavia maalikolle ja antavat mukavaa lisä tietoa sään kehityksestä, sekä siihen liittyvistä asiosta. Lisää tällaista.

  2. Paitsi ettei Etelä-Espanjassa mitään sadetta ole näkynyt… jotain pilviä kyllä välillä.

  3. Laitoin juuri muistiin forecan sade-enusteen klo 19.00. Ennusteen mukaan Kyväskylään sataisi 16 mm eli noin 15 cm lunta???
    Saas nähdä, menikö lyhyen ajan ennustekin pahasti pieleen? Mutta ei se olisi enisimmäistä eikätoistakaan kertaa.:))

  4. en tiijä mikä on mutta nykyään kun ei osata ennustaa säätä vaikka on huippu tietokoneet ennen muistan kyllä ennusteet pitivät paikkansa paremmin kun teen lumenaurauksia ennusteisiin ei voi luottaa täytyy nukkuakkin käsi tuuletusikkunasta ulkona.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.