Saanahan se siinä, parin vuoden takaisena. Lappi ja Kainuu ovat vielä hohtavahankisessa talviurheilukunnossa ihan luonnonlumen suhteen. Kuva: Ximonic / Wikimedia Commons.
Iltapäivälämpötila lounaan sisämaassa 10 astetta, Itä-Suomessakin noin viisi. Vaasan sisämaa ylti kahdeksaan Oulunsalo ja Rovaniemi kuuteen. Kittilässä ja Utsjoella neljään, mutta Kuusamossa ja Sallassa vain kahteen lämpöasteeseen. Helsingin keskusta pääsi kuuteen. Tässä tämän päivän saldo; tähän aikaan vuodestahan nuo päivälämpötilat monia kiinnostavat. Tai ainakin niin lienee yleinen oletus.
Jo ennen tämän kohta päättyvän maaliskuun puoltaväliä oli hyvin lämmintä, sitten oli runsaan viikon ajan selvästi kylmempää mutta silti tilastoissa tavanomaista maalissäätä. Nyt on siis jo toinen saman kuun hyvin lämmin sääjakso, joka se on puolestaan kohta ohi. Vielä huomenna lauantaina Itä-Suomessa on monin paikoin tämänpäiväistä lämpimämpää, mutta sunnuntain kuluessa Suomeen virtaa jo selvästi kylmempää ilmaa. Luoteesta.
Luodetuulesta sanotaan, että se on taivaan luuta. Näin Norjan vuoriston ilmaa lämmittävän ja kuivattavan vaikutuksen ansiosta. Ilmavirtaus ei ole maanpinnan lähellä voimakas, mutta pilvisyys ei ainakaan pitkäksi aikaa kovin runsaaksi pääse eivätkä suuret sateet yllätä.
Maanantaina iltapäivälämpötila on lännessä pari kolme astetta nollan yläpuolella, Itä-Suomessa lähempänä nollaa ja pohjoisessa pakkasen puolella. Tosin sitten pitkin ensi viikkoa vähän yli nollan päivälämpötilat yleistyvät. Tilastomielessä emme mene lähellekään kylmää maalis-huhtikuun vaihdetta.
Kolikon kääntöpuoli ovat varhaisaamujen lämpötilat, siis juuri ennen auringonnousua. Siihen osuu helposti lyhytaikainen kylmempi vaihe kuin mitä vaikka piste-ennusteissa on pystytty ennakoimaan. Juuri tähän aikaan vuodesta tuo kylmin hetki sattuu helposti ihmisten heräämisen ja lämpömittariin katsomisen kanssa yksiin. Tätä ilmiötä ei pidä pelästyä, sillä auringon myötä tietokonemallit taas näyttävät kyntensä.
Toinen ikiongelma on rannikko: hyvin pienet paikalliset erot tuulensuunnassa vaikuttavat. Meri on vielä pitkään kylmä, oli jäätä tai ei. Päivällä lämpiävän lumettoman maan ja meren välinen lämpötilaero vaikuttaa itsessään tuuleen ja pyrkii kääntämään sitä mereltä maalle päin. Ja tietäähän sen sitten, miten rannikon lämpötilan käy. Paitsi että montako astetta ja missä menee jo vaikeammaksi. Omaa päättelyä siis, rannikon asukkaat tai vaikka Helsingin keskustassa vierailevat.
Nyt alkavan viikonlopun kuluessa siirrytään kesäaikaan, joten ennen sunnuntaiaamua kannattaa muistaa siirtää kelloa tunnilla eteenpäin. Myös auringonnousua edeltävä kylmin hetki siirtyy näennäisesti tämän kellonsiirron mukana eli sen mahdollisesti mukanaan tuoma epätarkkuus ennusteissa kiusaa pidempään kuin jos jatkuisi talviaika eli oikeampi keskiaurinkoaika.
P.S. Tarkista myösvesi- ja lumitilanne: http://www.syke.fi/fi-FI
Ja jäätilanne: http://www.itameriportaali.fi/fi/itamerinyt/fi_FI/jaatilanne/
Kuvan linkki: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Saana_at_Kilpisj%C3%A4rvi,_2012_March.jpg
Kevättalveen saattaa ilmestyä yllättävää kauneutta. Kuva:Ilsemarie/Wikimedia Commons.
Vuodenaika, jota juuri nyt elämme täällä Suomessa, on kevättalvi. Säät eivät ole vielä kauttaaltaan lämpimät, mutta päivisin auringolla on jo niin paljon voimaa, että suojaa on. Öisin ja aamuvarhaisin tapaa olla pakkasta. Päiväisen sulamisen vesi jäätyy illalla. Lumipeite saa ylleen kovan kuoren. Jopa niin kovan, että hangen päällä voi kävellä. Lapsena teimme pahvista siivekkäitä kiekkoja, joita tuulisella säällä sopi päästää lumihangen pintaa pitkin pyörimään, pitkiäkin matkoja.
Sulamisvettä voi olla paitsi tiellä, myös räystäissä. Jääpuikkoina, jotka kasvavat, joskus kuin pitkäksi parraksi. Nykyajan jääpuikot voivat kertoa myös rakennusten vuotamisesta, lämpöhäviöstä. Katoavaa kauneutta taitavat olla. Mutta kevättalvea tämä on silläkin uhalla, ettei lunta ole paikoin kuin nimeksi. Kevään ja talven taistelu, Conflictus veris et hiemis (Alkuin n. 735 – 804), jonka kevät ja lopulta kesä aina voittavat, on vielä aikansa alussa. Kevättalvi Suomessa on karnevaalien aikaa jo etelämpänä. Vappua odotellessa.
Säätieteellisen sanomisen saumaa on aika vähän, kun ei mitään oikeasti erikoista yhtäkkiä olekaan. Aika tavallista kevättalvea, sentään jotenkin lämpimähköä: enimmäkseen liikkuva ilma pitää isommat yöpakkaset loitolla, mitä nyt Pohjois-Lapissa voi välillä enemmänkin pakkastella.
Mitä muuta on kevättalvisten hankikantojen aikana tehty kuin niitä auringonpaisteessa ihailtu? Sääkulttuuribingo! Löytyihän se tekemisen sesonki myös tälle vuodenajalle: kinkerit! Lukukinkerit, lukuset, katekismuksen kuulustelut. Jos tekee sukututkimusta, löytää kirkonkirjoista merkintöjä kristinopin osaamisesta, ihan annettuja arvosanoja. Ne ovat etenkin kevättalvilta. Hankikannolla on voinut olla menestykselle merkitystä.
Tulkoon pannuksi merkille, että kevätpäiväntasaus oli eilen illalla. Valoa lisää siis.
Kevätkulttuurilinkkejä:
(Alkuinin tekstistä en löytänyt muunnykykielistä käännöstä kuin in italiano mutta esim. googlen kääntäjä saattaa auttaa tiedonhaluisia)
Päivälleen kuin tänään mutta vuonna 2008. Edellisenä vuonna 2007 oli myös poikkeuksellisen lauha maaliskuun alku. Kuva: /Timo Tervo / flickr /Googlen tarkennettu kuvahaku.
Jopas muuttui maisema yhdessä yössä. Eikä se ole vain maisema täynnä vastasatanutta valkeaa lunta; kyllä kevään kevättalvistuminen on myös lämpötila-asia. Sadetutka paljastaa lunta sataneen – edes yhtään – etelästä vähän vajaaseen Jyväskylän leveysasteeseen asti, tähän asti sakeiten kuitenkin lounaassa ja etelärannikon lähellä. Lunta satelee vielä pitkin päivää. Mutta Suomeen myös virtaa viimeistään tämän vuorokauden kuluessa selvästi aiempaa kylmempää ilmaa. Se tarkoittaa, kevättalvi kun jo kuitenkin on, erityisesti kylmiä öitä ja aamuja.
Iltapäiviksi aurinko tähän aikaan vuodesta jo heikentää pakkasta, mutta nollaan tai sen yli päästäneen tästä miltei viikko eteenpäin lähinnä lounaisrannikolla sekä paikallisemmin länsirannikolla. Varhaisaamuisin pakkanen voi paukkua kireänä, sen verran kylmää ilma nyt jatkossa on. Vasta ensi lauantaiksi Suomeen lasketaan lauhaa ilmavirtausta.
Aurinkoiseen säähän on jo sunnuntaista alkaen hyvät mahdollisuudet, mutta esimerkiksi tiistaina olisi vähän lunta luvassa ainakin maan länsiosaan. Sitä ennen, jo maanantaina, lounaasta voi ulottua lumisateita ainakin saaristoon ellei jo Turkuun asti. Keskiviikkona vähän lunta voisi sadella idässä. Torstain vastaisen yön paikkeilla Suomen eteläpuolitse olisi liikkeellä iso matalapaine itään, siiis eteläisempää reittiä kuin tämä nykyinen lumentuoja. Ei olisi mahdotonta, että sen lumisateita ulottuisi tännekin. Näin se siis menee, jos tietokoneen sanomisia katsoo ja uskoo.
Perusratkaisu on nyt joka tapauksessa selvä. Ja sitä voi sitten itse kukin nimittää, miten parhaaksi näkee: takatalveksi, etukevään peruutukseksi. Talviurheilukausi ei taida lumen suhteen uudelleen alkaa, paitsi tykkilumipaikoissa, enkä luottaisi hauraiden kevätjäidenkään kovin suureen vahvistumiseen. Sen sijaan vaikkapa luistelusta Helsingin Rautatientorilla ja vastaavissa paikoissa voi tulla vielä vähäksi aikaa hitti. Maanteiden ajokelistä, ja miksei kävelykelistä, kannattaa muistaa kevättalven tuttu piirre: Vaikka auringonsäteily lämmittää päivisin tienpinnat, ovat sulamisvedet illan koittaessa jäätymässä. Pääteitä epäilemättä suolataan, mutta on niitä muitakin liikkumisen paikkoja.
Kuvan linkki: http://www.flickr.com/photos/totervo/2334090807/
Onkohan kevät jo kohta nupuillaan, vai taittaako nuput pakkanen? Joka tapauksessa hyvää kansainvälistä naistenpäivää! Kuva: Hans/pixabay/Googlen tarkennettu kuvahaku.
Kevät on vuodenaika. Vuodenajat ovat ennen kaikkea muuta tähtitiedettä, se kaikki muu on päälle liimattua. Maapallon ja auringon suhde muuttuu, ja lämmittävät valonsäteet tulevat ylhäältä kohtisuoraan yhä pohjoisemmalle leveysasteelle. Auringonvalo voimistuu ja päivä pitenee. Nyt aurinko paistaa kohtisuoraan vielä ekvaattorin eteläpuolelle, mutta kevätpäiväntasauksessa jo päiväntasaajalle. Niin, päivän tasaajalle. Silloin yö ja päivä ovat koko planeetalla samanpituiset. Pohjoisimmillaan auringonpaisteen kohtisuoruus on kesäpäivänseisauksen ajanhetkellä: silloin tuo armoitettu pohjoinen leveysaste on 23,5. Silloin meilläkin on jo kesä, tosin ei koskaan yhtä varmasti lämmin kuin tuolla etelässä. Meidän pohjoinen leveysasteemme on karkeasti 60-70. Siis nimenomaan karkeasti, se on pohjoinen olemisen tapa.
Matka talvesta kesään tuo planeettamme ilmakehään monia muutoksia, joista isoin yksittäinen on mantereiden lämpeneminen. Meri on tässä hitaampi ja varovaisempi, mutta sepä varastoi lämpöä vastaavasti enemmän, seuraavan talvenkin varalle. Suomen sijainti on Euraasian mantereen luoteiskolkka, siitä seuraavat eri aikojen keskimääräiset säämme, ilmastomme. Omissa lätäköissämme, siis matalissa murtovesissämme, on tänä keväänä peruslämpöä viime kesältä ja lauhalta alkutalvelta, siksi jääpeite on rantoja lukuun ottamatta olematonta. Lunta näen ikkunastani vain siellä, mihin sitä on erikseen kasattu. Pitäisi vielä tietää, kuinka paksulti on routaa maassa ennen kuin voi alkaa jännittää aikaisen kasvun puolesta: yksi onneton rapsakka pakkasaamu väärässä kohtaa kun riittää tekemään tuhoa, ja siinä sitten meni sen aikaisen kevään riemu.
Säät voivat kevään mittaan heitellä suuresti. Kokonainen kuukausi tai miksei vaikka kaksi voivat olla kokonaisuutena vaikka miten lämpimiä, muttei se välttämättä tarkoita, että joka ainoa päivä olisi tavanomaista lämpimämpi. Ja kun tänään katsoin viimeisimmän tietokonalaskelman, tuli mieleeni, että tämän maaliskuun loppupuolesta voi aivan hyvin tulla alkupuolta jopa kylmempi. Ei ole kaikki lumi vielä taivaasta satanut. Nuolaiseekohan joku ennen kuin tipahtaa.
Minulle kevät ei koskaan ole ollut mikään ihmeellinen vuodenaika; olenhan syksyihmisiä. Mutta ei kevät ole vain planeettaa ja säitä, vaan monenlaisen tuntemuksen ja hengentuotteen primus motor. Avatakseni jokusen ikkunan kevääseen oheistan tähän pisaran kevätkulttuuria. Älä unohda myöskään Forecan sivustoa, jonka osa myös tämä blogi on. Säätä siellä on vaikka muille jakaa.
Varis tiellä maaliskuussa tietää kelirikkoa, jos on kansanviisauteen uskominen. Kuva: Mindaugas Urbonas / Wikimedia Commons.
Helmikuu on ollut hyvin lauha, etenkin maantieteellisen Euroopan länsiosassa ja aina täällä meillä asti, pohjoisessa mutta Euroopan luoteessa. Kuun aikana Porissa käytiin rautatieasemalla jopa 8 lämpöasteessa, Münchenissä Föhn-tuulen auttamana jopa yli 19 asteessa. Keskemmällä Länsi-Euroopassa sää on ollut lisäksi pitkälti aurinkoista, meillä sen sijaan ennen muuta sumupilvistä, kuten nytkin.
Itäisen korkeapaineen meille kaakon puolelta nyt tästä eteenpäin löyhyttämä ilma on päivä päivältä aiempaa vähän kylmempää. Tämä merkitsee sitä, että kevättalven aurinkoakin saanemme edes vilauksilta nähdä, mutta tässä ei kannata nuolla ennen kuin tipahtaa. Yöt ja aamut muuttuvat etenkin idässä ja pohjoisessa kylmemmiksi. Isosta tai varmasta sään muutoksesta ei ole kyse, mutta jos sumupilvikattoa saisi edes ohennettua, se jo muuttaisi ulkovalaistusta päiväsaikaan. Sateita, räntää tai lunta, olisi lähinnä sunnuntain ja maanantain kuluessa viistämässä Pohjanmaan rannikkoa ja sieltä Lappiin. Sen sijaan ensi perjantain maissa olisi kovastikin toisenlaista: etelä- tai lounaistuuli olisi voimakasta ja sateet lähinnä vettä. ECMWF-tietokonemallin mukaan ensi viikko, 3.3. alkava, olisi jopa maailman mittakaavassa vuodenaikaan nähden lauhin juuri Suomessa, Baltiassa ja siitä vähän Mustanmeren suuntaan.
Helmikuusta on tulossa maaliskuu. Sen ensimmäiseen päivään, lauantaihin, liittyy yksi merkittävä entisajan koko kevään säähän liittyvä enne, jonka Kustaa Vilkuna mainitsee kirjassaan Vuotuinen ajantieto. Lauantai ei nyt ole merkittävä suinkaan siksi, että se on maaliskuun ensimmäinen päivä, vaan selitys on haettava entisajan kuunkiertoon perustuneesta kalenterista. Sääenteet pitää lukea ”sen taivaallisen kuun syntymähetkellä, jona (siis jonka kyseisen alkavan kuun aikana) on Marian päivä (25.3., nykykalenterissa tänä vuonna sunnuntaina 23.3.)”. Ihan sivuhuomautuksena, että kyse on Marian ilmestyspäivästä, joka on jostain syystä sijoitettu tasan yhdeksän kuukautta joulua aikaisemmaksi, vaikka… -no se ei ehkä liity tähän.
Kuten nykyalmanakastakin vielä nähdään, kuun syntymä on merkitty lauantaille 1.3., joten tärkeä on päivä kerrassaan. Jos tämä marjan- eli maaliskuu ”syntyy kylmällä pohjoistuulella eli ylhäisellä tuulella tai perjantaipäivänä, tulee kolme kylmää kevätkuuta ja pitkä hidas kevät”. Tuulella on tosin vielä kolme seuraavaa päivää aikaa kääntyä eteläiseksi, jolloin tilanne vielä helpottuu. Mutta nythän ilmavirtaus ei ole pohjoinen, vaan enemmänkin kaakkoinen ja kääntymässä eteläisemmäksi, joten eiköhän kevääntulo ole tällä perusteella pelastettu. ”Jos maaliskuu syntyy lauhkealla etelätuulella, niin tulee varhainen, kaunis ja lämmin kevät, josta kaikki iloitsevat.”
Maaliskuun sumut ennustavat kesäksi sateita. ”Jos usva asustaa hyvin matalalla lumessa ja jäässä kiinni, se on hallavuoden merkki. Mutta jos edes koira pääsee alitse juoksemaan, ei tarvitse halloja pelätä.” Kovin lämmin maaliskuu tietäisi kuitenkin kylmää toukokuuta. Maaliskuun kevään merkkinä Vilkuna mainitsee variksen. Ja ”jos se pysyttelee teillä, tulee pian kelirikko, mutta jos se lentelee ilmassa, niin pitää kaunista säätä”. Maaliskuu on myös kissojen kiimakuu, joten tarkkailtavaa luonnossa ja orastavassa keväässä riittää.
Kuvan linkki: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Hooded_Crow-Mindaugas_Urbonas-6.jpg
Sama mörkö näyttää olleen asialla myös tammikuussa 1998. Ilmakehän rakennetta ja ”ice storm” seurauksena. Kuva: National Weather Service / Wikimedia Commons.
Jos tieteestä ylipäätään tai vaikka nyt sitten ilmakehän ilmiöistä halutaan ennen kaikkea kansan- tai yleistajuiseksi oletettu tai haluttu ”lyhennelmämäinen” ja kuitenkin edelleen tieteen tapaan totuuden löytämiseen pyrkivä esitys, ovat monenlaiset kompromissit siinä, miten asiat sanoo, jopa välttämättömiä. Kuitenkin jonkinlaiset kriteerit tulisi mielestäni täyttää lyhyessäkin esityksessä sen suhteen, millaisen mahdollisen kokonaiskuvan aiheesta välittää. Kyseessä voivat olla monen ihmisen kokonaiset maailmankuvat.
Kuinka paljon tulee sallia ”tuosta noin vain” repäistyjä mutta ehkä mielenkiintoa herättäviä näkökantoja ja päätelmiä, jotka ovat lopulta pitkälti omaa tai muuta joka tapauksessa toisen käden tuotosta ja sanojen panemista ikään kuin viitattujen tutkijoiden suuhun. Pitää siis olla olevinaan referenssi, mutta kuitenkin juttujen teksti menee sen mukaan, miten esim. jokin toimittaja, vaikka alun perin toisella pallonpuoliskolla, on jonkin asian ymmärtänyt ja mitä journalistisesti mielenkiintoista hän tässä näkee eli miten valitsee, mitä kertoo ja mitä karsii pois. Median tavaksi on tullut siteerata muita lehtiä eikä niinkään yrittää paneutua ns. alkuperäisaineistoihin. Lähdekritiikki ohoi!
Tästä voi kehkeytyä sama ilmiö kuin siinä vanhassa leikissä, missä ihmiset ovat rivissä, ja ensimmäinen kuiskaa jonkin asian vierustoverilleen. Sitten tämä edelleen seuraavalle, ja niin edelleen, kunnes toisessa päässä sitten sanotaan tuo asia ääneen, jolloin saatetaan havaita asian joskus jopa melko lailla muuttuneen tuon tiedonvälityksen kuluessa.
Selvät syyt erilaisille ilmiöille ovat kestokysyttyjä, ja tällaiseksi jonkin ilmiön, olkoonpa vaikka äskeisten ja meneillään olevien sään ääri-ilmiöiksi luokittautuvien tapahtumien, syyksi haetaan jokin, mielellään yksinkertainen eikä sanana liian montaa kirjainta sisältävä asia, vaikka kiven silmästä. Kun syy on selvillä, voi rauha laskeutua. Asia on sillä erää poissa päiväjärjestyksestä.
Niin, kun joku asia yksipuolisesti aiheuttaa toisen, on ensinmainittu syy ja se toinen seuraus. Asioiden välillä vallitsee syyn ja seurauksen suhde. Jos syytä, aiheuttajaa ei ole tai se lakkaa, ei ole tämän suhteen toista osapuoltakaan eli seurausta. Ilmakehässä on kosolti tällaisia asioiden välisiä suhteita, mutta yleensä rajattuina tarkasteluina, jolloin tarkoituskin on selittää esimerkiksi kesäisten kumpupilvien vuorokausivaihtelua auringonsäteilyn lämmitysvaikutuksen seurauksena. Kun mennään planetaariseen mittakaavaan, voidaan silloinkin nähdä esim. matala- ja korkeapaineiden keskimääräisessä jakautumassa pohjoisella pallonpuoliskolla talvella lämpimien merien ja kylmien mantereiden vaikutukset ainakin tietyssä mittakaavassa.
Vaan se lopullinen juju ilmakehän ymmärtämiseksi onkin vuorovaikutus. Myös ilmakehä ja valtameret vuorovaikuttavat, ja tällainen suhde onkin sitten paljon vaativampi kuin yksinkertainen ”se aiheuttaa tämän ja tämä sen” -ajatelma. Edes ”tämä aiheuttaa sen ja se puolestaan sen toisen…” ei enää toimi, ja huomionarvoista on, että vaikka lukuisat mekanismit sinänsä tunnetaan, ei silti voida sanoa, kuinka paljon ilmakehän tänään mitatussa kolmiulotteisessa rakenteessa on minkäkin mekanismin vaikutusta. Entä liikuttaako meri ilmaa vai ilma merta. Tiedämme, että sopivassa mittakaavassa toki tuuli tekee aaltoja ja nostaa tai laskee vaikka Suomenlahden vedenkorkeutta, mutta entäs kun mennään katsomaan Golf-virran tapaisia asioita ja vastaavia ilmakehän suurimittakaavaisia keskimääräisiä tuulikenttiä…
Matemaattisen käsittelyn avulla havainnollistaen esim. näin: tiedämme, että että on eri allonpituuden omaavia järjestelmiä (esim. erikokoisia matalapaineita), mutta pääsemme kokonaisuuden rakennetta mittaamalla käsiksi vain ikään kuin kaikkien mahdollisten aaltojen superpositioon, eli näemme kokonaisuuden, muttemme sitä, mikä osuus tähän tulee mistäkin aallonpituudesta. Syyt ja seuraukset ovat lopulta tosi hakusessa.
Vuorovaikutuksessa, missä on monta, jopa hyvin monta, osapuolta, ollaan lopulta tilanteessa, missä ”kaikki vaikuttaa kaikkeen”, muttei silti miten tahansa, emmekä lisäksi tiedä, kuinka paljon kukin osakokonaisuus on vaikuttanut, jotta on saatu juuri tämänpäiväinen ilmakehän tila tai analyysi, kuten ammattitermi kuuluu. Samainen analyysi ajetaan alku- eli lähtöarvoiksi ilmakehää jäljittelemään pyrkiville ja säätäkin ennustaville ilmakehämalleille.
En ole ilmakehätutkija, mutta luen tämän sään takaa -blogin omalla tavallaan foorumiksi yleistajuistaa ilmakehän ja sään myös tieteellistä taustatietoa. Meteorologeilla on siihen periaatteessa paremmatkin mahdollisuudet oman alansa suhteen kuin ilmeisesti olosuhteiden pakosta lähinnä pintaa nopeasti raapaisevilla ammattitoimittajilla, jotka eivät senkään vertaa edusta niitä tieteenaloja, joiden asioista kuitenkin kirjoittavat. Kun tiedämme, ettei ilmakehä ole kone, vaan monimutkaisesti vuorovaikuttava kokonaisuus, ei sitä pidä mennä kenenkään ajatuksissa koneeksi muuttamaan – ei edes höyrykoneeksi.
Näihin mietteisiin minut vei jo useassa kohtaa törmäämäni uutisointi siitä, kuinka erityisen mutkitteleva (aaltoliikkeenä ilmaistuna amplitudiaan kasvattanut) ja heikentynyt suihkuvirtaus (jet stream) on sen kaiken pahan takana, mikä Pohjois-Amerikkaa on säässä koetellut. Suihkuvirtaus, ja vaikka matalapaineet, ovat saman vuorovaikutuksista koostuvan kokonaisuuden osia. Ei toista ilman toista, ja nyt sitten pitäisi olla varma siitä, kumpi esimerkiksi oli ensin tai on syy toiselle.
Kaivoin nopeasti tätä nettiä, ja päättelin uutislähteeksi melko normaalin tiedeyhteisön sisällä käytävän debatin jo pidempään tutkitun asian tiimoilta. Oheistan siksi kolme linkkiä tieteellisiin julkaisuihin, joista valitettavasti ei ainakaan tässä nettimuodossa näe ilmaiseksi kuin ihan alun, mutta artikkeleiden alutkin jo selventävät, millaisesta debatista on kyse. Sitten vain nämä jutut voivat ”vuotaa” ”tavalliseen” lehdistöön ties mikä pää edellä, eivätkä suinkaan koko debattina, vaan riittää löytää tarkoitukseen sopiva lause. Ehkä huoleni on turha, ehkä vain niuhotan…
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suihkuvirtaus Huomaa linkki suomalaiseen Erik Palméniin.
Kuvan linkki: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:1998_North_American_ice_storm_Jetstream_1998-01-08_12UTC.png
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun toimittamiseen, sosiaalisen median jakotoimintojen toteuttamiseen ja liikenteen analysointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit myös tutustua uudistettuun tietosuojakäytäntöömme.Ok
