Author: Joanna Rinne

Hiihtolomat alkavat pian!

Suomen hiihtolomat pidetään tänä(kin) vuonna kolmessa erässä: ensi viikolla eli viikolla 8 lomailevat maan eteläosan koululaiset, viikolla 9 maan keskiosan ja viikolla 10 maan pohjoisosan pulpettiväestö. Hiihtolomien sää, erityisesti lumitilanne, kiinnostaa monia; tässä katsaus tämän hetken ennusteisiin.

Tässä kuvassa näkyy lumitilanne nyt:

Tällä hetkellä lunta on runsaimmin Lapissa, lähes koko osassa maata on hiihtäjien onneksi ainakin jonkinlainen lumipeite. Vähäisin lumimäärä on rannikon tuntumassa; esimerkiksi Helsingin keskustassa katukuva on lumettomuuden takia jo huhtikuun kaltainen.

Seuraavan viikonlopun aikana lumisateita on odotettavissa seuraavasti:

Eniten uutta lunta on siis odotettavissa maan itäosaan, mutta vähälumiseen maan etelä- ja lounaisosaankin on odotettavissa pientä lumitäydennystä.

Ensi viikon ennusteissa on näkyvissä alkuviikolla kaksi maamme ylittävää matalapaineen keskusta lumisateineen. Aivan etelä- ja lounaisrannikolla olomuotoennuste on vielä epävarma, mutta lähes koko maassa sateet tulevat silkkana lumena. Tämän hetken tiedon mukaan runsaimmat sateet tulevat maan etelä- ja keskiosassa, mutta nopeasti liikkuvien matalapaineiden reittiennusteet ovat taipuvaisia muuttumaan vielä viime tinkaan asti, joten paikkakuntakohtaisia tietoja kannattaa malttaa odotella vielä muutaman päivän ajan. Ensi viikon jälkipuolella sateissa lienee päivän – parin tauko, jonka jälkeen uusia sateita on odotettavissa etelästä.

Ensi viikolla suurimmat ja varmimmat lumimäärät löytyvät Pohjois-Karjalan tienoilta ja maan pohjoisosasta, mutta suuressa osassa maata on ainakin jonkinlainen lumipeite. Tarkemmat tiedot kannattaa tarkistaa keskuksittain, mutta näyttäisi, että lähes kaikki hiihtokeskukset ovat vähälumisessa maan eteläosassakin avoinna, eikä näkyvissä ole merkittävää lauhtumista tai vesisateita tilannetta sekoittamaan.

Entä viikkojen 9 ja 10 hiihtolomat?

Paikkakuntakohtaiset ennusteet eivät ulotu vielä niin pitkälle asti, mutta pitkän ajan ennusteiden mukaan voimakkaita korkeapaineita ei ole tiedossa, vaan Suomi pysyy liikkuvien matalapaineiden keskusten (eli ajoittaisten sadealueiden) reitillä. Sää on tällä hetkellä vuodenaikaan nähden keskimääräistä lämpimämpää ja pysyy sellaisena seuraavien viikkojen ajan. Odotettavissa on siis ajoittaisia sateita, väleissä hieman aurinkoa ja kevään auringonsäteilyn lisääntyessä vähitellen lämpenevää säätä. Lumirajan liikkuminen on niin riippuvainen hetkellisestä lämpötilasta ja sateiden olomuodosta, että siitä ei vielä voi tehdä päätelmiä; jäämme odottamaan ennusteiden tarkentumista jännityksellä.

Mukavaa hiihtolomaa sitä viettäville! Oletko lähdössä hiihtolomalla johonkin, onko sinulla sään suhteen odotuksia?

Matkailu avartaa, sanovat. Sekä tänä että ensi viikonloppuna tieni vei/vie sellaisiin osiin Suomea, joissa en ole ennen käynyt. Eri paikkakuntien ilmastotietoja on hauska tutkia ja löytyneitä tietoja on myös hauska välittää eteenpäin, päätin siis jakaa omaksi viihteekseni tekemäni pienimuotoisen ilmastotietokahlauksen satoa myös täällä blogissa. Tervetuloa virtuaaliselle ilmastotutkimusmatkalle!

Tänään ensiksi vuorossa

PORI

Pori sijaitsee länsirannikolla n. 140 km Turun pohjoispuolella, Satakunnan maakunnassa. Merenpuoleisilla eli läntisillä ilmavirtauksilla meri tasoittaa Porin lämpötiloja, syksyllä ja talvella sulan meren aikaan mereltä kulkeutuu maalle ukkosiakin sisältäviä sadekuuroja ja rannikkokonvergenssilumisateita. Toisaalta itäisillä ilmavirtauksilla meren vaikutus kulkeutuu vastakkaiseen suuntaan ja sää saa mantereisempia piirteitä.

Taulukoituna Porin ilmastotiedot näyttävät seuraavalta:

Vuorokauden keskilämpötila on korkeimmillaan heinäkuussa, jolloin keskilämpötila on +16,8°C. Lukema on hieman korkeampi kuin koko Suomen heinäkuun lämpötilan vuorokausikeskiarvo +15,6°C. Vaikka meri tasaa Porissa (ja yleensä meren rannikolla) useimmiten pois korkeimmat hellelukemat, Porin koko Suomeen suhteessa eteläinen sijainti riittää lämpötilan kohottamiseen koko maan keskiarvoa korkeammaksi. Heinäkuussa Porin keskimääräinen päivän ylin lämpötila on +21,7°C.

Alimmillaan Porin vuorokauden keskilämpötila on helmikuussa, lukemana -5,4°C. Suomen vuorokauden keskimääräinen lämpötila on alimmillaan tammi- ja helmikuussa, jolloin keskiarvo jää -9,3 Celsiusasteeseen. Kuten edellä, Pori on eteläisen sijaintinsa, nyt myös osin meren vaikutuksen takia koko maan keskiarvoa lämpimämpi. Keskimääräinen vuorokauden alin lämpötila on kylmimmillään eli helmikuussa -5,4°C. Keskilämpötilaltaan pakkaskuukausia on Porissa neljä, joulukuusta maaliskuuhun.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuukausien keskimääräiset sademäärät ovat Porissa hyvin samankaltaiset kuin muualla Suomessa. Suurimmat sademäärät saadaan kesällä ja syksyllä, alhaisimmat puolestaan talvella ja keväällä. Silti, tämäntalvinen Suomen kaikkien aikojen lumisade-ennätys tapahtui Merikarvialla vain n. 50 km Porin pohjoispuolella! Syynä oli paikalleen parkkeerannut sulan meren synnyttämä merikonvergenssilumisade, joka oli hyvin paikallinen; Porissa sää pysyi suuren osan päivää poutaisena.

Itse en ollut käynyt Porissa aiemmin, tämän käynnin ja sitä seuranneen kevyen ilmastoon tutustumisen perusteella suuntaan sinne mieluusti uudelleen. Sää toi myös Porista lähtemiseen oman vivahteensa: Porissa sää oli mukavan aurinkoinen, kun taas sieltä lähtiessä matka suuntasi auringonlaskun hämyssä uhkaavan tummaksi värittyneen pilven alle…

Ensi viikonloppuna vastaava tarkastelu ilmastoltaan hyvin erilaisesta osasta Suomea, mukavaa viikkoa kaikille!

 

 

 

Happy Weatherperson’s day! (Hyvää säähenkilöpäivää!)

Juhlapäiviä on nykyään joka lähtöön; tiesitkö, että tänään, 5.2, vietetään lähinnä Yhdysvalloissa National Weatherperson´s Day -päivää? Ei ihme jos et, itsellenikin tuo selvisi vasta juuri äsken. Meteorologina arvostan työpanoksemme huomioimista.

”Weatherperson” ei rajoitu pelkästään meteorologeihin, vaan kaikkiin sääalalla työskenteleviin. Sitä vietetään John Jeffriesin syntymäpäivänä. Jeffries oli yksi Yhdysvaltojen ensimmäisistä säännöllisten säähavaintojen tekijöistä; hän kirjasi ylös mittaamansa säätiedot päivittäin vuodesta 1744 alkaen.  Hän myös lensi ensimmäisenä maailmassa vuonna 1784 Lontoon yli ilmapallolla, tarkoituksenaan tutkia ilman käyttäytymistä ylempänä ilmakehässä.

 

Hiljattain Yhdysvalloissa vietettiin toistakin sääliittoista merkkipäivää: 2.2. on ”Groundhog Day” eli ”murmelinpäivä”. Päivän pääjuhlallisuudet pidetään Pennsylvanian Punxsutawneyssä, jossa seurataan, kun murmeli ilmaantuu aamulla ulos kolostaan. Perinnetiedon mukaan ilmaantumishetken pilvisyys määrittää tulevien kuuden viikon sään: jos on aurinkoista eli murmeli näkee varjonsa ilmaantuessaan kolostaan, murmeli palaa pesäänsä ja talvisää jatkuu vielä seuraavan kuuden viikon ajan.

Nykyään Punxsutawneyn murmeli ei ole enää ainoa säätä ennustava köpöttelijä. Tänä vuonna virallisia ennustavia murmeleita on ollut Yhdysvalloissa vähintään 8 kpl, niiden ennusteet näyttävät Wikipedian mukaan seuraavalta:

Ennusteiden keskiarvo viittaa siis aikaiseen kevääseen Yhdysvalloissa. Stormfax-sivuston tilaston mukaan vuosien 1969-2010 ennusteiden onnistumisprosentti oli 36%, eli tämän tuloksen perusteella kannattaisi ennusteet kannattaisi tehdä tähänastiseen verrattuna päinvastaisina! Eri nettisivut tarjoavat hieman erilaisia tuloksia murmelin luotettavuudesta, mutta minkään löytämäni mukaan murmeli ei toistaiseksi kykene päihittämään sääennustetietokoneita.

*Muokattu 7.2, murmelin ennusteen tulkinta oli tekstissä livahtanut päinvastaiseksi

Ajatusleikki tammikuun viimeisen sunnuntain ratoksi:

Oletteko tulleet miettineeksi, minkälaista olisi Suomessa, jos maamme olisi samalla leveyspiirillä, mutta merenrannan sijaan mantereen keskellä?

Ajatusleikkiä on helppo jatkaa ottamalla vertailukohteeksi vaikkapa Siperiasta löytyvä Yakutskin kaupunki (onkohan tuo englanninkielinen translitterointi myös Suomessa käytetty? Menköön tuolla kirjoitusasulla tämän blogitekstin ajan). Yakutskin ilmastosta kerrotaan Googletuksen perusteella seuraavaa:

Poimitaanpa numeroviidakon keskeltä muutamia kiinnostavia yksityiskohtia:

Keskikesällä, heinäkuussa, keskimääräinen päivän ylin lämpötila on 25,5 Celsiusastetta. Kyse on keskiarvosta, eli kuukauden aikana on pakko olla päiviä, jolloin lämpötila on selvästi enemmän. Korkein mitattu lämpötila heinäkuussa onkin näköjään hulppeat 38,8 Celsiusastetta.

Entä talvi? Talven lukemat ovat varsin pysäyttäviä: Tammikuun keskimääräinen vuorokauden alin lämpötila on -41,5 Celsiusastetta! Kuten edellä, mukana on oltava myös kylmempiä öitä. Hyrr. Kylmin Yakutskissa mitattu lukema löytyy helmikuusta, huimat -64,4 Celsiusastetta. Jäätymisvaarassa lienee putki jos toinenkin.

Nämä luvut eivät kerro paljoa, jos ei ole jotakin, mihin vertailla. Otan tähän vertailukohdaksi suurinpiirtein samalla leveysasteella sijaitsevan Vaasan edustalta löytyvän Valassaarien Mustasaaren. Valinta on sikäli provosoiva, että meren keskellä sijaitseva saari on ilmastoltaan vielä Suomen pääosaa merellisempi. Kyse ei silti ole ajatusleikkiä vakavammasta asiasta, joten Mustasaari toimii tässä kontekstissa hyvin.

Kesän korkein keskimääräinen ylin kuukausilämpötila löytyy Mustasaaressakin heinäkuusta, numeroarvoltaan 17,4 astetta. Kuulostaa tutulta, kesäisin löytyy mantereeltakin useimmiten sekä tuota lukemaa lämpimämpiä että viileämpiä päiviä. Mustasaaressa helleraja jää meren viilentävän vaikutuksen takia useimmiten rikkoutumatta silloinkin, kun mantereen puolella lämpötila ylittää 25 Celsiuastetta. Yakutskissa heinäkuun keskimääräinen ylin lämpötila oli 25,5 Celsiusastetta, kesät ovat siis siellä selvästi meikäläisiä lämpimämpiä.

Mustasaaren talven keskimääräinen alin kuukausilämpötila, -8,6 Celsiusastetta, löytyy taulukosta helmikuusta. Yakutskin -41,5 asteen ja Mustasaaren lukeman välillä on melkoinen ero, vielä selvästi suurempi kuin kesällä.

Pikavilkaisulla sadepäiviä on Vaasan edustalla selvästi enemmän kuin Yakutskissa. Järkeenkäypää, että meren vieressä kosteutta on enemmän saatavilla kuin keskellä mannerta.

Mitä tästä vertailusta opimme? Ainakin sen, että meren läheisyys, vieläpä Golfvirran lämmittämän meren, vaikuttaa ilmastoomme runsaasti. Erityisesti, kun ilmavirtaus käy meillä valtaosan ajasta meren  puolelta.

Todellinen tieteellinen tutkimus vaatii, tottakai, aineistoltaan ja metodiikaltaan paljon enemmän; tämä oli silti mukavaa sunnuntaiviihdettä, joka näytti konkreettisia esimerkkejä asiasta, joka oppikirjoissa usein esitetään vain yleisellä tasolla.

Mukavaa helmikuuta kaikille!

Kireimmät pakkaset ovat tältä erää väistyneet ja säätyyppi on aiempaa epävakaisempi, samalla lisääntyvät liikkuviin matalapaineen keskuksiin liittyvät sateet. Lumipyryn yksittäisiä lumihiutaleita tulee katsottua harvemmin tarkasti, mutta kannattaisi; ne voivat olla valtavan kauniita. Sen kunniaksi tämänkertaisessa blogitekstissäni kirjoitan lyhyesti lumihiutaleen synnystä ja niiden moninaisista muodoista.

Lumihiutale syntyy, kun pilvessä oleva alijäähtynyt vesipisara kohtaa ns. jäätymisytimen eli pienenpienen kiinteän kappaleen, vaikkapa pölyhiukkasen. Vesipisara jäätyy jäätymisytimen ympärille ja alkaa pudotessaan kohti maanpintaa kerätä ympärilleen ilmankosteudesta lisää jäätä. Lumihiutaleen lopullinen muoto riippuu siitä, minkälämpöisten ja kuinka kosteiden ilmakerrosten läpi se kulkee. Tiesitkö, että lumihiutale on perusmuodoltaan veden fysikaalisten ominaisuuksien takia aina kuusisakarainen/-kulmainen?

Taulukoituna ilman lämpötilan, kosteuden ja lumihiutaleen muodon suhde näyttää seuraavalta:

 

Lumihiutaleen muoto kertoo siis paljon sen synty- ja matkaolosuhteista. Kuvan lumihiutaletyypit eivät suinkaan ole ainoat mahdolliset, lumihiutaletutkija-fyysikko Kenneth G. Libbrecht näyttää 35 lumihiutalemuototyyppiä seuraavassa kuvassa:

Lisää ja tarkempaa tietoa lumihiutaleista kannattaa käydä katsomassa Kenneth G. Libbrechtin ylläpitämällä www.snowcrystals.com -sivulla, sivulta löytyy valtavan hienoja valokuvia ja lumihiutaletietoutta sekä tieteellisemmästä että kevyemmästä näkökulmasta.

Hei taas kaikille!

Viime päivinä meille on tullut palautteita liian lämpimistä tai kylmistä ennustetuista lämpötiloista. Tämä säätyyppi, vaihteleva pilvisyys ja pakkaset, onkin lämpötilaennusteiden kannalta yksi haasteellisimmista. Kerron tässä lyhyesti siitä, mikä oikeiden pakkaslukemien ennakoimisesta tekee niin hankalaa.

Inversio

Troposfäärissä, eli Suomen leveyspiirillä maan pinnalta keskimäärin n. 10 km korkeuteen ulottuvassa ilmakerroksessa, lämpötila käyttäytyy suuren osan ajasta samalla tavalla: lämpimin ilma on lähellä maanpintaa, maanpinnasta ylöspäin lähdettäessä lämpötila viilenee melko tasaisesti troposfäärin ylärajalle asti. Tämänhetkisen kaltaisessa säätyypissä eli osittain selkeässä, vähätuulisessa pakkassäässä käy toisin: maanpinnalta vähäinenkin lämpö karkaa säteilynä pois ja maa jäähtyy yläpuolista ilmakerrosta kylmemmäksi.

Inversiokerros eli kerros, jossa lämpötila laskee alaspäin mentäessä, on varsin ohut, usein vain joitakin kymmeniä metrejä. Tunturisääasemat havainnollistavat kerroksen ohuutta hyvin, tunturin vieressä oleva havaintoasema saattaa näyttää -30 Celsiusasteen pakkaslukemaa samaan aikaan kun tunturin laella olevan aseman mittari pysyy -10 Celsiusasteessa! Etäisyyttä asemien välillä saattaa olla vain muutama kilometri. Kaikista kylmin ilma valuu laaksoihin, samaan aikaan läheisessä laaksossa pakkasta voisi hyvinkin olla yli 35 astetta.

Pilvisyys

Pinnanmuotojen aiheuttamat lämpötilavaihtelut ovat yksi haaste, mutta toinen, vielä hankalampi sellainen, on pilvisyys. Selkeällä säällä inversiotilanne syntyy nopeasti lämmön ulossäteilyn jäähdyttäessä maanpintaa, mutta pilvisessä säässä käy toisin: pilvet toimivat maanpinnasta ylös lähtevälle lämpösäteilylle kattona, josta säteily kimpoaa takaisin alaspäin. Maanpinnan ja pilvien pingistellessä lämpösäteilyä alin ilmakerros ei jäähdy, vaan lämpö pysyy maan ja pilvien välissä. Pilvet toimivat kuin eristävä vaatekerros ihmisen päällä; lämpö pysyy ihon ja vaatteiden välissä sen sijaan, että se katoaisi välittömästi pakkasilmaan.

Lämpötilaennuste

Pilvisyyden vaikutus lämpötilaan ei ole pelkästään suuri, vaan myös nopea. Havaintoaseman, jonka kohdalla pilvipeite yllättäen rakoilee, lämpötilalukema saattaa pudota pahimmillaan 10-20 astetta vain tunnissa tai parissa! Jäähtymisen alkaminen näkyy mittarissa jo muutamassa minuutissa.

Jotta olisi mitään toivoa saada lämpötilaennustetta kohdalleen, pilvisyysennusteen pitää osua täysin nappiin. Tässä ennustettavuudeltaan vaikeassa säätyypissä pilvipeite on usein hyvin ohut ja muodoltaan repaleinen ja siksi tietokonemalleille hankala saada kiinni. Osa malleista kategorisesti yliennustaa, toiset taas aliennustavat pilvisyyttä. Meteorologin tehtäväksi jää tehdä valistunut oletus siitä, mikä tietokonemalleista voisi olla pilvisyyden suhteen eniten oikeassa ja, ainakin meillä Forecalla, korjata tietokoneen tarjoamaa ennustetta käsin parempaan suuntaan.

Täysin virheettömäksi talvisen pakkassään lämpöennusteita ei varmasti voi saada ennen sellaisia havainto- ja ennustetekniikoita, joita ei vielä ole edes keksitty, saati käyttöönotettu. Lämpötilaerot ovat niin suuria ja niin paikallisia, että nykytietokonemallit ovat vielä kaukana tarvittavasta ennustetarkkuudesta ja havaintoverkko aivan liian harva paikallisvaihteluiden kiinnisaamiseksi. Silti, tekniikka on ottanut lähivuosikymmeninä valtavia harppauksia tässä ajassa, nykyiset ennusteet ovat laadultaan valovuosien päässä vaikkapa parinkymmenen vuoden takaisista.

Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!