Viime viikot saimme nauttia korkeapainesäästä, tuntui kuin kesä olisi vasta sen myötä saapunut Suomeen! Nyt korkeapaineen väistyttyä säätilanne palasi epävakaiseksi – sateet ja paiste vuorottelevat, välillä hyvinkin lyhyin aikavälein. Mutta mistä näissä säätyypeissä on pohjimmiltaan kyse? Mitä tapahtuu ilmakehässä ”epävakaisen sään” ja ”korkeapainesään” vallitessa?
Tässä esitetty ilmakehämalli on rankasti yleistetty; meteorologien opinnoissa samaa asiaa käsitellään yliopistossa vuosien ajan fysiikan kaavojen avulla. Tarkoituskaan ei ole pureutua yksityiskohtiin, vaan pohtia peruskäsitteitä.
Yleistetysti ilmakehän ilman voidaan sanoa olevan joko nousevassa tai laskevassa liikkessä. Tässä tekstissä kerron joistakin laskevalle ja nousevalle liikkeelle ominaisista sääilmiöistä. Sekä laskevassa että nousevassa liikkeessä liikkeet tapahtuvat alueilla, joiden kokoluokat ovat halkaisijaltaan satojen kilometrien luokkaa, jopa suurempia.
Laskeva liike
Laskevalle liikkeelle ominainen säätyyppi on korkeapainesää. Korkeapainesäällä kesäisin sää on Suomessa yleensä aurinkoinen ja poutainen, talvisin taivaan peittää usein ohut mutta tiivis lauttapilvikerros. Tuuli on useimmiten heikkoa, jopa olematonta. Siksi esimerkiksi sumut ja saasteet sekä metsäpalosavut tuulettuvat kehnosti.
Kesäinen korkeapainetaivas on usein sininen. (Kuva: Flickr/Kate Ter Haar)
Nouseva liike
Nouseva liike tuottaa yleensä epävakaista säätä. Meteorologien usein käyttämä sana ”epävakainen” viittakin osin juuri sen nousuherkkyyteen: ilmakehän alussa pienet, esim. pinnanmuotojen tai auringonsäteilyn aiheuttamat nousuliikkeet levittäytyvät äkkiä paksuun ilmakerrokseen, toisin kuin korkeapainesäällä, jolloin vastaava nousu pysyisi vain ohuessa ilmakerroksessa. Paksut pilvet ja sateet vaativat muodostuakseen nousuliikettä; esimerkiksi nopeasti kasvavissa kumpupilvissä pilven laajeneminen tapahtuu silminnähden pilven yläosassa nousuliikkeen mukana.
Matalapaineiden yhteydessä ilman liikesuunta on keskimäärin nouseva. Matalapaineen keskus toimii imurina ja vetää ympäristön ilmaa sisäänsä; matalapaineen keskuksessa eri suunnista tulevat ilmavirrat kohtaavat toisensa ja lähtevät nousuun. Nousun yhteydessä kosteus tiivistyy pilviksi ja sateeksi.
Matalapaine tuo usein pilviä ja sateita (Kuva: Flickr/NASA)
Epävakaisella säällä ilmakehän pystysuuntaiset liikkeet ovat pääosin nousevia, vakaalla laskevia. Epävakainen sää ei tarkoita automaattisesti pysyvän pilvistä sadetilannetta, vaan usein peräkkäisiä matalapaineen keskuksia ja niihin liittyviä säärintamia. Sää ei pysy samana pitkiä aikoja kerrallaan, vaan sateet ja paiste, pilvet ja aurinko, tyyni ja tuulinen sää vuorottelevat. Tätä epävakaista säätä meillä on nyt tiedossa ainakin seuraavan viikon ajan.
Rannikkoasujille, kuten pääkaupunkiseutulaisille, on tuttu ilmiö, että sisämaassa saadaan nauttia helteestä, mutta meren lähellä lämpötila jää useimmiten viileämmäksi. Miksi näin käy?
Hietaniemen uimaranta Helsingissä. Lämpötila +21, vaikka Helsinki-Vantaalla hätyyteltiin hellerajaa. (Kuva: Joanna Rinne)
Kuten moni varmasti arvaa, syypää löytyy merestä; esimerkiksi Helsingissä puhaltaa usein lämpiminä kesäpäivinä viileä tuuli mereltä päin. Lupaukset helteestä kääntyvät lämmöstä nauttiville pettymykseksi – helteet jäävät sisämaan herkuksi. Kuumuudesta kärsivät puolestaan saavat huokaista helpotuksesta siedettävämmässä säässä.
Mereltä voi toki tuulla useassa erilaisessa säätilanteessa, mutta kesäisten päivien rannikon viilentäjä on usein erityinen paikallistuuli-ilmiö, merituuli. Merituulirintama on sääilmiöiden mittakaavassa varsin pieni, leveydeltään vain muutamia, enimmillään muutamia kymmeniä kilometrejä rannikosta sisämaahan ja merelle päin. Seuraavassa lyhyt selostus merituulen synnystä.
Aamulla aurinko lämmittää maata, meri lämpiää hitaammin (kuva: Joanna Rinne)
Auringon paistaessa aamulla selkeältä taivaalta maa lämpenee auringon vaikutuksesta. Sen yläpuolinen ilma lämpenee samalla ja alkaa nousta ylöspäin. Merenpinta lämpiää huomattavasti maata hitaammin, siksi sen yläpuolelle ei synny samanlaista nousuliikettä.
Ilman noustessa maan pinnalta ylös maanpintaan syntyy matalapaine, ylemmäs korkeapaine. (Kuva: Joanna Rinne)
Kun lämmin ilma maanpinnan yläpuolella on noussut ylöspäin, pinnan lähelle ilmaa jää vähemmän kuin sitä oli aiemmin: meteorologisin termein, pinnan lähelle syntyy matalapaine. Vastaavasti ilmamolekyylit pakkautuvat ylemmäs ilmakehään, n. 1-3 km korkeuteen, ja sinne syntyy korkeapaine.
Merituuli syntyy puhaltamaan kohti maan pinnan yläpuolista matalapainetta (kuva: Joanna Rinne)
Syntyneet matala- ja korkeapaine eivät ehdi kauaa juhlia: matalapaine toimii ”imurina” ja vetää ilmaa merenpinnan yläpuolelta täytteekseen. Me havaitsemme liikkuvan ilman tuulena, joka puhaltaa mereltä maalle päin ja tuo samalla viileää mereistä ilmaa rannikolle.
Nyt ilma merenkin yläpuolelta vähenee. Tätä uutta matalapainetta täyttämään syntyy ilmavirta meren yltä korkeuksista alemmas, viimeisenä syntyy vielä 1-3 km korkeuteen ilmavirta maalta merelle päin. Tätä pyörivää ilmavirtausta kutsutaan merituulisoluksi. Illalla solu heikkenee auringon lämmityksen vähetessä, yöllä se kääntyy päinvastaiseksi maatuulisoluksi maanpinnan jäähtyessä merta viileämmäksi. Öisin rannikolla tuuli käy usein maalta merelle päin.
Merituulen viilentävä vaikutus on merkittävä. Rannikon lähellä, kuten Helsingin keskustassa, lämpötila on lämpiminä päivinä 2-5 astetta sisämaata, kuten Helsinki-Vantaan lentokenttää, viileämpi. Joskus lämpötilaero voi olla vieläkin suurempi.
Vaikka merituuli vie rannikkoasukkien hellemahdollisuudet sisämaahan, vastalahjaksi se tuo selkeän sään. Kumpupilvet, mukaanlukien niiden isoveljet eli kuuropilvet, syntyvät auringossa lämpiävän maanpinnan yläpuolisten ilmavirtojen yläpuolelle. Merituuli vie nousuliikkeet sisämaahan päin ja samalla siivoaa rantaviivan kumpupilvistä. Esimerkiksi Helsingin keskustassa saa usein katsella sadekuuroja sisämaan puolella ja samalla nauttia itse auringosta.
Kesää on vielä jäljellä, siksi ajattelin vinkata tässä muutamasta hyödyllisestä palvelusta sivustollamme. Itse käytän näitä usein myös lomalla, työ seuraa kotiin positiivisessa mielessä! Suosittelen lämpimästi, näistä on varmasti hyötyä kaikille.
Sivustomme www.foreca.fi vasemman laidan palkista löytyy valikko ”Täsmätutka salamat” (ympyröity punaisella, nro 1.). Valikosta voit itse päättää alueen, jonka tutkaa haluat katsoa. Tutkalta näet ympäristössäsi liikkuvat sateet, myös havaitut salamaniskut. Sateet ovat usein erinomaisen paikallisia, joten tutkaa kannattaa käyttää aina sääsymbolien seuraamisen ohella todellisen saderiskin arvioimiseksi. Huomaathan, että vaikka kartalla näkyvät automaattisesti ajankohtaiset lämpötilat, voit halutessasi vaihtaa kartalle tuulen, suhteellisen kosteuden tai kastepisteen havainnot! (Valikko ympyröity punaisella, nro 2.)
Sivustomme www.foreca.fi vasemman puolen palkista ”Ajankohtaista”-otsikon alta löydät myös tiedot järvivesien lämpötilahavainnoista. Kun viet kursorin hiiren avulla haluamasi järven tai vesistöalueen havaintoruudun päälle, kartan alle ilmaantuvat edellispäivien havainnot kyseisellä havaintopaikalla sekä katkoviivoilla keskimääräinen lämpötila kyseisenä ajankohtana; voit vertailla tämänhetkistä lämpötilaa keskiarvoiseen.
3. Viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä: Veneilysää. Nimestään huolimatta erittäin käyttökelpoinen myös maalla pysytteleville; alta näet, miten!
Löydät veneilysäätiedot sivustomme www.foreca.fi vasemman reunan palkista punaisella ympyröidystä kohdasta (1.). Esiin ilmaantuu kartta Suomen merialueista, jolla tuulensuunta on esitetty nuolin ja tuulen voimakkuus värein. Saat kolmen vuorokauden ennusteen kattavan animaation pyörimään kartan oikealta puolelta kellonaikojen alla olevasta play-nappulasta.
Mikäli haluat tuulitietoja tarkemmalta alueelta, tietoja puuskista tai tuulesta maa-alueilla, löydät ne valikosta kartan yläpuolelta (2.). Sieltä löydät myös tuulihavainnot, tiedot aallonkorkeudesta, veden lämpötilasta ja sen korkeudesta eri havaintoasemilla.
Seuraavassa kuvassa esimerkkejä siitä, kuinka monipuolisia tietoja voit veneilysään avulla saada (kussakin kuvassa ympyröity punaisella ne valikot, joiden kautta haluttuihin tietoihin pääsee käsiksi):
Kuvassa 1 (vasemmalla) alueeksi on valittu Fennoskandia ja esitystavaksi nuolien sijaan isobaarit. Saat samankaltaisen painekartan kuin esim. television sääkartoissa; voit seurata animaationa matala- ja korkeapaineiden liikettä ja sielunelämää.
Kuvassa 2 (keskellä ylhäällä) alueeksi on valittu Suomenlahti ja ylärivin palkista keskituulen sijaan puuskat ja riskirajat. Näin näet, kuinka kovia puuskia alueella voi olla odotettavissa ja kuinka todennäköistä on, että tietty riskiraja ylittyy (viivoitetut alueet, selitteet kartan alla).
Kuvassa 3 (keskellä alhaalla) alueeksi on valittu Saaristomeri ja yläreunan valikosta aallonkorkeus. Näin näet, kuinka korkeita aaltoja on odotettavissa esimerkiksi Ruotsinristeilyllä lähipäivinä! Oiva apukeino matkapahoinvoinnista kärsiville muiden merenkulkijoiden lisäksi.
Kuvassa 4 (oikealla) kartan yläoikealla sijaitsevasta valikosta on valittu meren sijaan tuuli maalla. Mikäli lähestyvä myrsky aprikoittaa, näet täältä ennustetut tuulilukemat omalla alueellasi. Lapin maatuulet näkyvät ”Fennoskandia”-alueen kartalla. Kuten merituulikartoilla, myös maatuulikartoilla voit seurata keskituulen sijaan puuskia.
Tässä oli vain pieni osa hyödyllisistä tuotteista sivustollamme, mutta toivottavasti nämä vinkit auttavat käyttämään sivujamme entistä monipuolisemmin; hauskoja hetkiä kaikille sään seuraamisen parissa!
”Rintama” ja ”ilmamassa” ovat sanoja, joita kuulee usein käytettävän säästä puhuttaessa, monelle kuitenkin jää epäselväksi, mitä sanat oikeastaan tarkoittavat. Yksittäinen blogiteksti on liian lyhyt seikkaperäiseen selostukseen aiheesta, mutta tässä kirjoituksessa käydään läpi peruskäsitteet.
Maapallon ilmamassat yksinkertaistettuna (Kuva: Joanna Rinne)
Huomattavasti yksinkertaistetusti esitettynä maapallon lämpötilat jakaantuvat keskimäärin viereisen kuvan väriraitojen mukaisesti. Kunkin raidan sisällä lämpötilat pysyvät kohtalaisen lähellä toisiaan, kun taas väriraitojen välillä lämpötiloissa tapahtuu hyppäys melko kapealla alueella. Kutakin väriraitaa kutsutaan ilmamassaksi ja ilmamassojen välistä aluetta, kuvan mustia raitoja, rintamavyöhykkeeksi. Lämpötilojen jakaantuminen ilmamassoihin tasaisen viilenemisen/lämpenemisen sijaan johtuu mm. merten ja mantereiden lämpenemisnopeuksien eroista ja maapallon pyörimisestä.
Ilmamassarajat eivät ole suoria, vaan aaltoilevia. (Kuva: Joanna Rinne)
Kun raitamallia siirretään hieman lähemmäksi todellisuutta, kuvasta tulee vasemmalla olevan kaltainen. Ilmamassojen väliset rajapinnat eivät ole suoria, vaan pohjois-etelä-suunnassa aaltoilevia.
Ilmamassa-aallot liikkuvat, samalla liikkuvat niiden väliset rajapinnat eli rintamat. (Kuva: Joanna Rinne)
Seuraavassa vaiheessa mallia muutetaan jälleen hieman todenmukaisemmaksi. Mikäli maapallo ei pyörisi, ilma virtaisi epätasaisen lämmityksen takia päiväntasaajalta suoraan navoille. Pyörimisliikeen takia coriolisvoima kääntää meidän leveysasteillamme ilmavirtauksen keskimäärin lännenpuoleiseksi. Maapallon pintaan verrattuna aallot liikkuvat siis keskimäärin nuolien mukaisesti kohti itää. Tämän kuvan ilmamassaraitojen väliset rajapinnat on esitetty sääkartoista tutuilla säärintamasymboleilla. Kun maassa olevan paikan ylittää punainen eli lämmin rintama, siirrytään viileämmän ilmamassan puolelta lämpimämmän puolelle, kun taas kylmä rintama, siirrytään lämpimän ilmamassan puolelta viileämmän puolelle.
MTV3-kavanan sääkartta. Suomessa vallitsee viileä ilmamassa, Suomen kaakkoispuolella lämmin. (Kuva: MTV3/Markus Mäntykannas)
Vasemmalla olevassa kuvassa nähdään säärintamat tutummassa ympäristössä: MTV3-kanavan sääkartalla. Lämmin ilmamassa jää Suomen kaakkoispuolelle, sitä reunustavat lämmin ja kylmä rintama. Itse rintama-alueiden yhteydessä sää on sateinen.
Tässä esitetty malli on huomattavasti yksinkertaistettu; todellisissa säätilanteissa ilmamassat ja niiden väliset vyöhykkeet sekä niiden käyttäytyminen voivat olla hyvinkin moninaisia ja vaikeasti luokiteltavia. Rintamat eivät ole kartalla näkyvän kaltaisia selkeitä rajapintoja, vaan jopa satojen kilometrien levyisiä vyöhykkeitä, joilla viileämpi ja lämpimämpi ilma sekoittuvat toisiinsa. Vaikka viimeisen kuvan tilanteessa rintama-alueilla sataa, ne voivat todellisuudessa yhtä hyvin olla kuivia, joskus myös esiintyä ainoastaan ilmakehän ylemmissä kerroksissa eikä lainkaan pinnan tasolla.
Yksinkertaistuksista huolimatta tämä ”rautalangasta väännetty malli” auttaa selittämään sitä, mistä oikein on kyse, kun meteorologi puhuu säärintamista ja ilmamassoista. Opit voi ottaa heti käyttöön – mainitaanko jompikumpi jo seuraavassa kuulemassasi säätiedotuksessa?
Meteorologeille sääennusteiden syntymisen vaiheet ovat opintojen jälkeen ja työn kautta niin itsestäänselviä, että on usein helppo unohtaa, että suurimmalle osalle ennusteiden käyttäjistä niiden syntymekanismi on hämärän peitossa. Tässä blogitekstissä on lyhyt kuvaus siitä, kuinka sivuillemme päätynyt ennuste oikein syntyy – ja miksi ennusteiden luotettavuus väistämättä heikkenee kaikilla sääennusteiden tuottajilla ennusteiden loppupäätä kohden.
Nykyaikana pääosan sääennusteesta luo aina tietokoneiden sääennustemalli. Malleja on maailmalla useita erilaisia, jotka käyttävät hieman toisistaan poikkeavia laskutapoja ja fysikaalisia kaavoja ilmakehän mallintamiseen. Kaikkien pyrkimys on kuitenkin sama: kuvata ilmakehän sääilmiöiden liikkeitä ja tapahtumia mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen. Tämä on tehtävä mahdollisimman yksinkertaisia laskutoimituksia ja -kaavoja käyttäen, jotta ennuste ehtii valmistua järjellisessä ajassa.
Keskimäärinen säätä ennustava tietokonemalli toimii (yksinkertaistetusti) seuraavasti:
Maapallo jaetaan säämalleissa ruudukoksi (kuva: NOAA)
Mallinnusta varten koko maapallo jaetaan ruudukoksi, jossa ruutujen sivun pituus on 13-20 kilometrin luokkaa. Koska sääilmiöt tapahtuvat ja liikkuvat maanpinnalta 10-20 km korkeuteen ulottuvassa ilmakerroksessa, ruutuja tarvitaan useassa kerroksessa myös pystysuunnassa.
Ruudukon ruutujen jokaiselle leikkauspisteelle annetaan arvot meteorologiselle perussuureille, esim. lämpötilalle, tuulen suunnalle ja nopeudelle, ilmanpaineelle ja -kosteudelle. Kun nämä arvot eli lähtötilanne on tiedossa, malliajo voidaan ”käynnistää”.
Kun malli käynnistetään, se laskee maapalloruudukon jokaisessa pisteessä ennalta määritellyn listan ilmakehän käyttäytymistä kuvaavia fysikaalisia laskutoimituksia. Kun koko maapallon kaikki laskutoimitukset on suoritettu, tuloksena on uudennäköinen säätilanne – se, minkälainen sää tulee ennustemallin mukaan olemaan kolmen tunnin, meteorologien kielenkäytössä yhden aika-askeleen, päässä ennusteen aloitushetkestä. Jokainen maapalloruudukon piste on siis laskutoimitusten tuloksena saanut uudet arvot lämpötilalle, tuulelle jne.
Seuraavaksi suoritetaan uudelleen samat fysikaaliset laskutehtävät kussakin pisteessä käyttäen näitä uusia arvoja alkutilanteena, tuloksena on aika-askel 2: säätilanne kuuden tunnin päästä alkuhetkestä. Laskut lasketaan yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes malliajo, ennuste 10 vuorokauden päähän, on valmis.
Havaintoasemat – alkuarvauksen ongelma
Ennustemallin ajon periaate on yksinkertainen ja tehokas. Kussakin tietokonemallissa (malleja tekee ja ajaa maailmassa useampi eri organisaatio) käytetyt laskut ovat lähes samanlaisia, mutta hienosäädössä on eroja; sen takia kullakin mallilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Kaikilla malleilla on kuitenkin sama ongelma: alkuarvojen luotettavuus.
Voidakseen kuvata säätilanteen etenemistä, sääennustemalli tarvitsee jokaiselle maapalloruudukon pisteelle paikkansapitävät tiedot pisteessä sillä hetkellä vallitsevasta säätilanteesta. Nämä tiedot tulevat pääosin havaintoasemilta: ympäri maapalloa asennetuista mittareista, joita hallinnoi kunkin maan oma meteorologinen viranomainen.
Sääennustemallin kaikkia pisteitä varten ei ole havaintotietoja (kuva: Joanna Rinne)
Sääennustemallin maapalloruudukon pisteet ovat tasaisten välimatkojen päässä toisistaan ja kattavat koko maapallon. Samaa ei voi sanoa havaintoverkostosta: havaintoasemat ovat parhaimmilla alueilla muutaman kilometrin päässä toisistaan, mutta etenkin maapallon harvaan asutuilla alueilla sekä merialueilla välimatkat havaintoasemien välillä voi olla satoja kilometrejä. Kun kunkin havaintoaseman lähettämät säätiedot sijoitetaan ennustemallin ruudukkoon, ruudukkoon jää valtava määrä tyhjiä pisteitä, joiden säätilasta ei yksinkertaisesti ole tietoa. Näiden pisteiden säätila on pakko arvata ympäristön arvoja hyväksi käyttäen. Pinnan yläpuolisesta ilmakerroksesta tietoja saadaan vielä huomattavasti vähemmän – esim. Suomessa pystysuunnan mittauksia tekeviä sääluotauksia tehdään kolmessa paikassa, kussakin vain kahdesti vuorokaudessa! Suuri osa ilman liikkeistä ja tapahtumista jää siis mittausten ulkopuolelle. Arvauksilla on suuri rooli sääennusteiden syntymisessä.
Kun sääennustemallia aletaan ajaa, liikutetaan jokaisella aika-askeleella eteenpäin sään tiedettyjen, havaintoasemalla mitattujen arvojen lisäksi niiden välille tehtyjä arvauksia. Jokaisella aika-askeleella arvausten vaikutus liikkuu pidemmälle ja sekoittuu tiedettyjen arvojen liikkeisiin. Siksi sääennusteissa väistämättä ennusteen luotettavuus heikkenee ennusteen edetessä. Tätä ongelmaa ei voida tieteen ja tekniikan tämänhetkisillä keinoilla ratkaista: ei ole olemassa havaintomenetelmiä, jotka antaisivat kaikki tarvittavat säätiedot myös mittausasemien ja -hetkien välillä.
Valopilkkuna pimeydessä: tilanne ei onneksi ole niin toivoton kuin miltä näin esitettynä kuulostaa. Ongelmista huolimatta muutaman päivän ennusteet toteutuvat jo suhteellisen hyvällä tarkkuudella, pidemmälle ulottuvien ennusteiden kannattaa ajatella kertovan pikemmin säätyypeistä (vakaa korkeapainesää/epävakainen, ajoittain sateinen sää) kuin sateiden tulevista tarkoista paikoista ja ajoista.
Meillä Forecalla ennusteita tehdessä tietokoneiden osaamiseen yhdistetään meteorologien tietotaito: meteorologit muokkaavat tietokonemallien ennusteita muutaman päivän osalta käsin hioakseen kuluttajille näkyvät ennusteet mahdollisimman onnistuneiksi.
Meteorologeille esitetään usein enemmän tai vähemmän kiperiä sääaiheisia kysymyksiä. Yksi yleisimmistä kysymyksistä liittyy kesäisiin sade-ennusteisiin ja on muodoltaan jotakin seuraavankaltaista:
”Miksi (sijoita paikkakunnan nimi tähän)n paikallissääennusteessa väitettiin että koko päivän paistaa, mutta sadekuuro tuli ja pilasi päivän?”
Ketuttaahan tuo, jos sadekuuroa ei ole paikallisennusteessa näkynyt. Omallekin kohdalle on osunut useampi poutaiseksi oletettu kesäjuhlapäivä, jonka aikana on juostu korkokengissä ja juhlamekossa viivana kohti lähintä sateensuojaa kakkulautanen kädessä.
Meteorologin näkökulmasta kesäiset sadekuurot ovat paikallissään suhteen yksi vaikeimmin ennustettavia säätilanteita. Tutkakuvassa kesäinen sadekuurotilanne näyttää usein allaolevan kuvan mukaiselta (kuvittele lisäksi mielessäsi, että jokainen pikku sadetäplä elää ehkä puolesta tunnista tuntiin, uusia syntyy koko ajan, vanhoja kuolee, osa kuuroista fuusioituu möykyiksi ihan vaan kiusallaan ja kaikki liikkuvat tuulen mukana)
Kuva 1: Tyypillinen sadekuurotilanne (kuva: Foreca)
Käyttäjän näkökulmasta sama tilanne näyttää puolestaan allaolevalta. Itse muistan ainakin pari kertaa todistaneeni tilannetta, jossa talon toisella puolella sataa, toisella paistaa; kuurot ovat erittäin paikallisia. Meteorologi ei syyttä käytä sanoja ”paikoin sadekuuroja”.
Kuva 2: Sadekuurot ovat paikallisia (kuva: Paint-taide by Joanna Rinne)
Kuuropilvet ovat varsin pienikokoisia, leveydeltään kilometrin luokkaa. Tietokoneiden sääennustemallien hilaväli (eli erotustarkkuus) on parhaimmillaankin useita kilometrejä, joten ennustemalli ei mitenkään pysty erottamaan yksittäisiä pilviä toisistaan. Sen sijaan tietokoneet ovat nykyään ja varsin taitavia erottamaan alueen, jolla kuuroja tulee tulemaan. Foreca onkin ensimmäisenä Suomessa, ehkä jopa maailmassa, jakanut ennusteissaan sateet kahteen tyyppiin: jatkuvaan sateeseen ja sadekuuroihin. Kuurot näkyvät sade-ennustekartoissamme palluroina ja graafeissamme mahdollisen sateen raidoitettuina palkkeina (kuva alempana).
Tämän johdatuksen kautta itse asiaan: Miten tunnistat sääennusteistamme, onko sadekuuroja odotettavissa? Eli
PIKAOHJE – PYSYNKÖ KUIVANA VAI KASTUNKO LÄPIMÄRÄKSI?
1. Avaa selaimellasi sivumme www.foreca.fi ja etsi sieltä paikkakunta, jonka saderiskin haluat tietää.
2. Voit vilkaista symboliennusteita, mutta älä luota pelkästään niihin! Tietokoneiden sääennustemallit eivät näe yksittäisiä kuuroja. Symbolit otetaan automaattisesti mallin yksittäisistä pikseleistä eikä ole takeita, etteikö oman paikkakunnan pikseli satu olemaan aurinkoinen koko päivän ympäristön kuuroista huolimatta.
Ensimmäinen vilkaisu kannattaa tehdä täsmäsäägraafiin: jos jonkin kellonajan kohdalla näkyy viivoitettu vaaleansininen palkki, kyseistä ajanhetkeä edeltävän 6 tunnin ajalle on ennustettu sadekuuroja. Sadetta on siis ennustettu mikä tahansa määrä viivoitetun palkin alareunasta yläreunaan. Kuuroja on odotettavissa alueella, mutta ei tiedetä, tuleeko niitä osumaan ennusteen katsojan omalle kohdalle vai ei.
Kuva 3: Sadekuurojen esitystapa Forecan sivuston täsmäsääennusteissa. Raidoitettu sininen palkki kertoo, että sadekuuroista saattaa tulla vettä enimmillään palkin yläreunan osoittama määrä, mutta sadetta ei välttämättä osu kohdalle lainkaan. (Kuva: Foreca)
3. Seuraavaksi kannattaa avata allaolevan kuvan mukainen sade-ennustekartta (joihin linkit sivustomme vasemmassa pystypalkissa) ja katsoa, löytyykö oman paikkakunnan ympäristöstä pallomaisia saderakkuloita. Lähivuorokauden ennusteissa kannattaa luottaa ”Sadetutka ja -ennuste”-karttaan, pidemmälle ulottuvissa ”Sade 3 vrk”-karttaan. Meteorologin todellisuutta on se, että muutaman kymmenen kilometrin ennustusvirhe on säämallilta täysin mahdollinen; mikäli kuuroja on ennustettu lähiympäristöön, niihin kannattaa varautua, vaikka oma piste-ennuste sanoisi toista.
Kuva 4: Sadekuurojen esitystapa Forecan sivuston karttamuotoisissa sade-ennusteissa (kuva: Foreca)
4. Pysytkö kuivana sekä kohtien 2 ja 3 ennusteiden mukaan? Jos pysyt, mahtavaa! Kastumiseen on vain pieni mahdollisuus. Jos et, kannattaa varautua näyttämään tältä…
Kuva 5: Näinkin voi käydä. (Kuva: Georgie Pauwels, Flickr)
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun toimittamiseen, sosiaalisen median jakotoimintojen toteuttamiseen ja liikenteen analysointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit myös tutustua uudistettuun tietosuojakäytäntöömme.Ok
