Vapun sää ei ole tuhoon tuomittu – aurinkoa sittenkin!

Julkaistu
Munkkia ja simaa Helsingin kaivopuistossa vappupäivänä 2012
Munkkia ja simaa Helsingin kaivopuistossa vappupäivänä 2012

Ja koittanut on taas tämä kevään kenties juhlituin juhla Vappu, joka on vielä aaton osalta tänäkin vuonna kostea –  ainakin sään osalta! Vappu osuu kevätpäivän- ja kesäpäiväntasauksen puoliväliin ja Vappua onkin alun perin juhlittu kelttien ja germaanisten kansojen keskuudessa kesän alkamisen kunniaksi kokkoja polttamalla. Kesään on vielä meillä kuitenkin aikaa, sillä keskimäärin kesä alkaa etelässä toukokuun puoleen väliin mennessä, ja pohjoisimmassa suomessa vasta kesäkuun loppupuolella. Olisi kenties järkevämpää sään puolesta että vappua tosiaan juhlittaisiin meillä vasta esimerkiksi toukokuun puolen välin tienoilla kun sää on varmemmin keväisempää/kesäisempää.

No mutta näillä mennään ja tänäkin vappuaattoa juhlitaan koko maassa epävakaisessa ja viileässä säässä. Sade- ja raekuurot kastelevat juhlakansaa maan etelä- ja keskiosassa, joskin rannikoilla varsin puuskainen tuuli voi pitää sään poutaisempana, puskien kuuroja sisämaahan.  Pohjoisessa saadaan niskaan ajoittain myös räntää tai yöllä jopa lunta! Kuten sadekuurojen luonteeseen kuitenkin kuuluu, alkavat ne heiketä illan mittaan auringon lopetettua ruokkimasta niitä säteilyllään, jonka haihduttamasta kosteudesta ja nousuvirtauksesta ne syntyvät.

Pohjoisessa sateet ovat jatkuvampia ja sää pysyttelee harmaan pilvisenä ja lämpötilat hyisinä lähes koko vapun ajan. Jos jotain positiivista haluaa väkisin pohjoisen vappusäästä repiä, niin ehkä sen että siellä tuulet eivät kiusaa niin paljon kuin etelässä, ja lännessä voi vappupäivänä pilkistää aurinkokin hieman, sää voisi olla siis vieläkin kurjempi!

Sadesuojan lisäksi kannattaa vapun riennoissa olla mukana myös lämmin vaatetus, yöllä nimittäin lämpötila laskee lähelle nollaa koko maassa. Tässä vaiheessa kääntyykin vappu sitten sään osalta mukavampaan suuntaan, ja jo koittaa riemun aika suurelle osalle juhlijakansaa vappupäivänä. Siitä on nimittäin tulossa aurinkoinen ja paikoin myös aika lämmin. Aamu valkenee jo aurinkoisena suuressa osaa etelää ja länttä. Päivän mittaan lämpötilakin kohoaa ainakin etelässä yli 10 asteen. Lännessä ja idässä jäädään yleisesti alle 10 asteen, pohjoisessa vain muuatmaan plusasteeseen. Lämpöisimmät luvut löytyvät etelärannikon läheisyydestä jonne mantereelta luoteesta puhaltava tuuli pakkaa tuon lämpöisimmän sään joka on  13 asteen kieppeillä. Voikin olla että juuri Helsingin Kaivopuistossa juhlijakansa saa nauttia Suomen lämpimimmästä säästä!

Piknikille kannattaa kuitenkin varautua viltin lisäksi myös muovisuojalla, sillä nurmikot ovat vielä kosteita! Ne parhaat juhlakengätkin kannattaa ehkä jättää kotiin, kuraa voi nimittäin esiintyä laajalti! Varomaton voi saada auringossa myös punaisen vappunenän, sillä UV-säteily on jo kohtalaista.

Osuuko vappu sinun mielestäsi vuodenajan kannalta sopivaan saumaan vai olisiko myöhäisempi ajankohta poikaa?

Kevät tulee – oletko valmis?

Julkaistu

Kun talvi on jatkunut koko maassa näinkin pitkään, että esimerkiksi etelässä kevät on jo myöhässä yli kaksi viikkoa ja tavanomaisesti kevät on tähän aikaan koittanut jo Oulun korkeudella asti, niin kyllä se meteorologinkin mieltä lämmittää kun näkee ennustemalleissa jo varman kevään saapumisen. Ja on se vaan nyt niin odotettu ja varma juttu että ihan velvollisuuskin sitä on meteorologin julistaa!

Helsingin Kaivopuisto keväällä 2012
Helsingin Kaivopuisto keväällä 2012

Nyt elellään siis viimeisiä kevättalvisia päiviä, joten nyt kaikki talvimieliset ottakaa ilo irti näistä keleistä, sillä viikonloppuna alkaa kevät! Kevään tuo meille ensimmäinen kunnon vesisateita lounaasta tuova matalapaine. Nuo viheliäiset kaverit ovatkin tänä keväänä odotettua seuraa sillä ilman niitä etelän lämpö ja kevät eivät meille koskaan kulkeutuisi. Matalapaineet päättivät viimein lakata rienaamasta sateillaan Etelä-Eurooppaa ja ottavat nyt uuden suunnan kohti pohjoista.

Viikonloppuna lounaasta saapuva matalapaine näyttää tällä hetkellä tuovan lumia sulattavia vesisateita lähes koko Suomeen. Aluksi pilvisyys lisääntyy ja yöpakkaset hellittävät lämpimän ilmamassan edellä etelästä alkaen torstain ja perjantain aikana, kunnes sateet leviävät maahamme lauantaina. Maikkarin sääsivulta voit seurata tämän sadealueen ennustettua kulkua ja sitä tulevatko sateet omalla paikkakunnallasi millä voimakkuudella ja missä olomuodossa.

Maikkarin sääsivulta näet sadealueet, niiden voimakkuuden ja olomuodon viiden vrk:n päähän.
Maikkarin sääsivulta näet Forecan tuottaman ennusteen sadealueista, niiden voimakkuuden ja olomuodon viiden vrk:n päähän.

Tämä matalapaine tuo myös maahamme keväisen ilmamassan, ja näillä näkymin myös kauniin keväisen sään. Keski-Eurooppaan näyttäisi nimittäin alkuviikolla muodostuvan korkeapaine, jonka myötä Etelä-Euroopasta virtaisi meille 15 astetta nykyistä  lämpimämpää ilmaa. Päivälämpötilat voivat täten aurinkoisella säällä kohota jopa yli 10 asteeseen, parhaimmillaan jopa lähes 15 asteeseen! Vallitseva lumipeite kuitenkin ikävästi verottaa lämpötilan kohoamista, sillä sulava ja ilmaan vettä haihduttava lumi sitoo samalla lämpöä. Tästä syystä lämpötila ei pääse kohoamaan niin korkeaksi kuin lumettomalla maalla, jossa lämpötila voisi kohota samassa tilanteessa jo kesäiseen yli 20 asteeseen!

Näin pitkissä ennusteissa on kuitenkin valitettavasti epävarmuustekijöitä ja voi viellä olla että matalapaineet muuttavat reittiään Suomen pohjoispuolen sijaan Suomen yli ja sää pysyttelisi sateisempana ja pilvisempänä, eikä lämpötila kohoaisi yhtä korkealle kuin aurinkoisessa säässä. Mutta joka tapauksessa kevät tulee ja lumet sulavat nopeasti! Vuorokauden keskilämpötila nimittäin pysyttelee lähes koko maassa viikonlopun jälkeen reilusti plussan puolella, ja tehokkain lumien sulattaja on plusasteet ja vesisade.

Nyt tuoreiden ennusteiden mukaan matalapineet ovat päättäneet muuttaa ensi viikolla valitettavasti reittiään, eikä korkeapaine pääse kunnolla ulottumaan meille. Suomen yli kulkee viikon aikana useampi matalapine sateineen, joka estää lämpötilaa kohoamasta  pilvisyyden ja sateiden vuoksi. Aina ei voi voittaa, mutta mikäli jonakin päivänä sää on selkeä ja aurinko pääsee kunnoolla paistamaan, niin silloin lämpötilakin pääsee kohoamaan ainakin 10 asteen tuntumaan.

Kevät voi tänä vuonna myöhiäsen alkamisen vuoksi jäädä varsin lyhyeksi, nimittäin terminen kesä alkaa tavanomaisesti esimerkiksi maan eteläosassa jo toukokuun puoleen väliin mennessä. Varhaisimmillaan terminen kesä, jolloin vuorokauden keskilämpötila pysyttelee yli 10 asteessa, alkoi eteläisimmässä suomessa vuonna 2000  jo 19.4! Mitä sinä odotat eniten keväässä ja haluaisitko sen kestävän pidempään, vai odotatko jo kesää? Itse odotan eniten lämpenevää säätä ja luonnon vihertymista sekä sitä että voi luopua talven synkistä rievuista!

Muokattu 13.4.

1. kuva: Aleksi Jokela

2. kuva: Ennustekartta Maikkarin sääsivulta; http://www.mtv3.fi/saa/#viikon-saa

Masentaako sää? Saatat olla meteopaatti

Julkaistu
Aurinkoinen kevätpäivä Helsingin Kaivopuistossa huhtikuussa 2011.
Aurinkoinen kevätpäivä Helsingin Kaivopuistossa huhtikuussa 2011.

Kuulin kyseisen sanan ensi kertaa kun eräs ulkomaalainen ystäväni kysyi minulta taannoin:”Are you meteopathic?” (Oletko meteopaatti?) En ensin ymmärtänyt kysymystä mutta hetken pohdittuani tajusin että hän halusi tietää vaikuttaako sää herkästi mielialaani. Hätkähdin myös siihen että sanalle ei ole suomenkielistä vastinetta. Pimeän vuodenajan kaamosmasennus kyllä on tuttu varmaankin meille kaikille, mutta vieraampi asia on tämä meteopaatti, johon sää voi vaikuttaa joko negatiivisesti tai positiivisesti.

Harmaa ja sateinen sää saa meistä useat alakuloisiksi ja aurinkoinen taas iloisiksi. Vaikuttaahan auringonvalo meihin fysiologisesti ihan suoraankin ja saa hyvänolon välittäjäaineet aivoissamme hyppimään volttia ja monella myös hormonit hyrräämään. Viime aikojen hyytävän kylmä sää on voinut masentaa monia nyt kun kevään pitäisi jo olla ovella. Mutta veikkaanpa ettei monikaan ole pannut pahakseen maaliskuun alun upean aurinkoisia päiviä. Paistetunteja onkin jo kertynyt suurin piirtein tuplasti siihen verrattuna mitä niitä tavallisesti maaliskuun aikana kertyy.

Sää siis joko piristää tai masentaa meteopaattia. Maaliskuun 20. päivällä onkin tästä syystä suuri merkitys meille kaikille meteopaateille ja kaamosmasentuneille. Se on nimittäin kevätpäiväntasaus! Eli auringonpaistetunnit lisääntyvät ja päivät pitenevät – kevätpäiväntasauksen aikaan päivä ja yö ovat yhtä pitkiä kaikkialla maapallolla ja siitä eteenpäin valoinen aika on meillä vuorokaudessa jo pidempi kuin pimeä aika. Joka päivä valoisen ajan pituus myös kasvaa, kevätpäiväntasauksen aikaan etelässä noin viidellä minuutilla ja Pohjoisessa jopa kahdeksalla minuutilla vuorokaudessa.

Kevät on myös sään puolesta aurinkoisinta aikaa vuodesta. Ilma on tyypillisesti kuivaa ja auringonpaistetunteja riittää. Esimerkiksi huhtikuussa paistetunteja on tilastollisesti jo kolme kertaa enemmän kuin esimerkiksi helmikuussa.

Luonnon valohoitoa siis tiedossa kaikille meteopaateille – mikä olisi sinun mielestäsi hyvä termi? Ehdota suomalaiseen suuhun sopivaa vastinetta!

Tulleet ehdotukset:

sääherkkä

sääpää

sääskitso

sääkkö

kelikuloinen

sääpaatti

säänmukainen mielialahäiriö

säänmukainen mieliala

sääriippuvainen

Kuva: Aleksi Jokela

Huipulla tuulee ja lämpötila on eri

Julkaistu

Kuten sanonta ”huipulla tuulee” antaa olettaa, on sää tunturin tai vuoren huipulla erilainen kuin sen juurella. Mitä ylemmäs ilmakehässä mennään, niin tyypillisesti tuulen nopeus kasvaa ja lämpötila laskee. Säännusteet annetaankin juuri maanpinnan tasolle ja tästä syystä sää saattaa poiketa laskettelurinteen yläpäässä ennusteesta paljonkin.

P1100618
Näkymä Yllästunturin huipulta auringonlaskun aikaan maaliskuun alussa. Kuva: Aleksi Jokela

Esimerkiksi Yllästunturin huipulla on korkeuseroa maahan nähden puolisen kilometriä, tämän verran kun kivutaan ilmakehässä ylöspäin, laskee lämpötila noin kolmella asteella. Vastaavasti kilometrin matkalla lämpötila on jo 6 astetta kylmempi kuin maan pinnalla. Selkeällä ja todella kylmällä säällä huipulla on kuitenkin yleensä paljon lämpimämpää, johtuen siitä että kylmä ilma valuu raskaampana rinteitä pitkin aina alaspäin ja siitä että tuuli sekoittaa ilmaa huipulla enemmän kuin alhaalla. Tällaisessa tilanteessa ero saattaa olla jopa kymmeniä asteita. Tuuli voimistuu ylös mentäessä siksi että sillä ei ole esteitä kuten maan pinnalla. Eipä ole montakaan kuukautta siitä kun Pallaksen laella puhalsi tuuli lähes hirmumyrskyn nopeudella! Joskus vuoren huippu voi olla myös pilvien peitossa ja joskus taas toisinpäin, eli laakso on sankan sumun peitossa mutta huipulla taas paistaa aurinko.

Aina ennuste ei siis kerro koko totuutta siitä millainen sää vallitsee hiihtokeskuksen eri osissa. Yleisesti ottaen voidaan kuitenkin ajatella että talvella ja nyt hiihtolomien aikana pilvisellä säällä huipulla on kylmempi, mutta selkeällä ja heikkotuulisella (kylmällä) säällä taas lämpimämpi. Mitä suurempi korkeusero on huipun ja pohjan välillä, sitä isompi on myös ero säässä.

Hiihtolomalaisille on nyt tarjolla Forecan meteorologin tekemä sääennuste kaikkiin Suomen hiihtokeskuksiin Maikkarin sääsivuilla. Ennuste löytyy jopa kahdeksi viikoksi eteenpäin, joten sieltä näet näppärästi ennusteen, joka tällä hetkellä ulottuu koko ensi viikoksi eli ensimmäisen hiihtolomaviikon ajalle ja hieman sen ylikin.

Sääennusteet löytyvät osoitteesta mtv3.fi/saa, jossa etusivun oikeassa ylälaidassa on palkki, josta avautuu lista kaikista Suomen hiihtokeskuksista.

Ensimmäisten kuuden päivän sääennuste on hieman tarkempi. Päivää klikkaamalla avautuu tarkemmat tiedot kyseiseltä päivältä. Seuraavan viikon ennuste näyttää ennusteen päivän ja yön yleistilanteesta.

hiihtokeskus2_1 hiihtokeskus1 hiihtokeskus3

Kirjoitin jo aiemmin tällä viikolla ensimmäisen hiihtolomaviikon säästä, eikä ennuste ole siitä muuttunut vaan alkuviikon jälkeen jatkunee laajalti poutainen sää ja pakkaset säilyvät melko maltillisina.

Esimmäisen hiihtolomaviikon sää

Julkaistu

Lumisateet ovat etelässä viimein hiipuneet ja sää muuttunut korkeapaineen vaikutuksesta loppuviikon ajaksi poutaisemmaksi ja heikkotuuliseksi, myös Lapin kovat pakkaset ovat hellittäneet.

Tällä hetkellä näyttää todennäköiseltä se, että samanlainen säätyyppi jatkuisi myös ensimmäiselle hiihtolomaviikolle asti. Eli pitkäkestoisia ja runsaita lumisateita ei juurikaan odotettavissa, vaan sää olisi enimmäkseen pilvipoutaista, heikkotuulista ja pakkaset maltillisia. Oikein mukavaa talvista hiihtosäätä siis vaikka aurinko ei usein näyttäytyisikään!

P1100593(2)
Hiihtolomalla Ylläksellä vuonna 2010. Kuva: Aleksi Jokela

Alkuviikolla tosin Suomen yli kulkenee yksi heikko matalapaine, joka pitää sään harmaana ja tuo joitain lumisateita mutta sen jälkeen korkeapaine ottanee jälleen vallan. Pilvisyyttä on vaikea ennustaa näin pitkälle, mutta huomionarvoista on se, että jos pilvipeite pääsee vähenemään, niin pakkanen kyllä näyttää siinä vaiheessa nopeasti kyntensä.

Viime viikon runsaat lumisateet kasvattivat lumipeitettä reilusti etelässä ja toivat ainakin hiihtokelejä ajatellen kaivattua lisävahvuutta hangelle sekä kaunistuttivat maisemaa ja toivat myös lisää valoa. Aivan maan läntisimpää osaa lukuunottamatta lunta on oikeastaan kaikkialla nyt jo yli puoli metriä.

lumensyvyys_1302
Lumensyvyys Suomessa 13.2.2013 klo 8. Kuva Forecan nettisivuilta.

Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Satakunnan hiihtolomalaiset pääsevät viettämään lomaansa siis ainakin etelässä keskimääräistä lumisemmissa maisemissa ja Lappiin lähtijät eivät nekään todennäköisesti palelluta nenäänsä ainakaan joka päivä. Minä vietän viikon sen sijaan töissä ennusteita päivitellen. :)

Valkeaa ja lauhtuvaa joulua!

Julkaistu

Joulu on tänä vuonna valkea koko maassa, monin paikoin jopa harvinaisen valkea. Nimittäin etelässä lunta on paikoin jo lähes puoli metriä, kun jouluna sitä on keskimäärin esimerkiksi etelä- ja länsirannikolla vain kymmenisen senttiä. Harvinaista on myös se, että jo kuun alussa oli mahdollista ennustaa, ja ennustinkin koko maahan valkeaa joulua.

Tänä jouluna valoa on enemmän koko maan kattavan lumipeitteen vuoksi. Kuva: Aleksi Jokela

Tyypillisesti sää on niin vaihtelevaa meillä että usein on hyvin hankala ennustaa edes muutaman päivän päähän. Nyt kuitenkin suursäätila on ollut helpommin ennustettavissa: Venäjän puolella on ollut pitkään pysyvä laaja ja vahva korkeapaine, joka on pitänyt lännestä lauhaa ja kosteaa ilmaa tuovat matalapaineet loitolla ja meille on päässyt virtaamaan usean viikon ajan kylmää ilmaa Siperiasta.

Tuo Venäjän korkeapaine on kuitenkin hellittämässä otettaan Suomesta juuri jouluksi, sillä ilmavirtaukset kääntyvät puhaltamaan lounaan suunnalta ja sää lauhtuu lähes kertaheitolla ja paljon – rannikoilla jopa plusasteille asti, vaikka vielä aatonaattona hytistään etelässäkin paikoin jopa 25 asteen pakkasissa.

Tarkkoja lämpötilaennusteita on vaikea tehdä usean päivän päähän vaikka säätyyppi olisikin tiedossa, sillä etenkin talvella lämpötila on herkkä pilvisyyden muutoksille. Selkeällä säällä lämpötilat voivat olla helposti 15 astetta kylmempiä, kuin pilvisellä säällä.

Aatonaatto taitaa kuitenkin olla monin paikoin tämän viikon kylmin päivä, ennen kuin tuo lauhtuminen aattoa kohti alkaa lännestä. Vielä aattoaamuna pakkasta on kuitenkin monin paikoin maan etelä- ja keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa -10…-20 astetta, länsirannikkoa lukuun ottamatta. Päivän aikana sää lauhtuu kuitenkin nopeasti niin, että illalla pakkasta on enää lännen muutamasta asteesta  idän noin -10 asteeseen. Lapissa pakkasta on vielä koko aaton ajan pääosin -10…-20 astetta ja aatto on koko maassa poutainen.

Joulukuusi jouluaattona. Kuva: Aleksi Jokela

Joulupäivänä sää lauhtuu Lapissakin ja jatkuu myös muualla maassa niin että koko maan etelä- ja keskiosassa on enää pikkupakkasta, rannikoilla lämpötilat voivat jo nollan vaiheilla. Joulupäivän aikana varsinkin maan keski- ja pohjoisosan yli voi kulkea jo joitain lumisateita. Maan pohjoisosassa pakkasta on -10 asteen molemmin puolin.

Tapaninpäiväksi Suomeen saapuu näillä näkymin matalapaine ja tuo lähes koko maahan laajoja sateita viimeistään illaksi ja tuuli voimistuu. Mitään viime Tapaninpäivän kaltaista myrskyä ei kuitenkaan näillä näkymin ole onneksi saapumassa, mutta kovaa tuulta voi olla ja etelässä sekä lännessä sade voi tulla räntänä. Lämpötilat ovat samoissa lukemissa kuin joulupäivänäkin lukuun ottamatta Lappia jossa sää kylmennee jälleen -10…-20 asteen välille.

Eli lauhtumista ja säätyypin muutos jouluksi luvassa, siitä eteenpäin voikin olla talvella jo ihan eri suunta – nimittäin lauhempi. Joka tapauksessa valkoinen joulu on koko maahan tulossa. Näin ei aivan joka joulu läheskään ole, nimittäin esimerkiksi etelä- ja länsirannikolla pysyvä lumipeite saadaan keskimäärin vasta vuoden vaihteessa ja vain noin 2/3 jouluista on valkeita, tulevaisuudessa todennäköisesti vielä harvempi. Viime jouluna maa oli lumeton laajalti etelässä ja lännessä. Nautitaan siis jouluna lumesta ja sen tuomasta valosta ja ilosta, sillä se ei ole itsestään selvyys!