Synkkä ja myrskyisä ensi viikko? ”Tuulituhotkaan eivät ole poissuljettuja”

Julkaistu

Hyvää 102. itsenäisyyspäivää, Suomi! Olemme selvinneet läpi repaleisen lokakuun ja harmaan marraskuun: tasan kahden viikon ja kahden päivän päästä päivä on lyhimmillään ja tämän jälkeen lähtölaskenta kohti valoisampia aikoja alkaa. Sitä ennen säätyyppi meillä näyttää kuitenkin kehittyvän myrskyisämpään suuntaan, ja ensi viikon matalapaineissa piileekin myrskypotentiaalia. Tuulituhotkaan eivät ole poissuljettuja tässä asetelmassa.

Talvi loistaa poissaolollaan etelässä

Seuraava pieni matalapaineen keskus lähestyy Suomea huomiseksi tuoden mukanaan eteläiseen Suomeen vesisateita, maan keskivaiheilla sateet tulevat myös lumena ja räntänä. Matalapaineen jälkipuolella sää kuitenkin selkenee ja osassa maata myös pakastuu, joten sunnuntaiaamuna tienpinnat voivat olla liukkaita. Sunnuntaista onkin kiistatta tulossa yksi tämän viikon hienoimmista ulkoilupäivistä, kun luoteistuuli luutii taivasta puhtaammaksi lännestä alkaen ja karkottaa sateet Suomen päältä.

Seuraava sadealue tekee kuitenkin jo tuloaan maanantain vastaisena yönä – etelässä olomuoto on jälleen vettä tai räntää, joten talvi ei ainakaan vielä pääse kiristämään otettaan. Maan keski- ja pohjoisvaiheilla maanantai on lumipyrypäivä ja varsinkin Kainuun ja Koillismaan suunnalle lunta voi pyryttää 10-20 senttiä.

Maanantain aikana myös tuulet voimistuvat ja merialueilla käydään ainakin puuskissa myrskylukemissa, mantereenkin puolella puuskat yltynevät koviksi.

Viikon puolivälissä pamahtaa?

Sunnuntain vastaisena yönä Kanadan itärannikolla on syntymässä matalapaine, joka voi tuoda Suomen säähän draaman kaarta ensi viikon puolivälissä. Matalapaine matkaa Kanadan itärannikolta kylmän ja lämpimän ilmamassan rajavyöhykkeellä kohti Islantia lämpimän Atlantin yllä, joten sillä on kaikki edellytykset kokea nk. syklogeneesi eli matalapaine voi räjähdysmäisesti voimistua rajuksi talvimyrskyksi.

Ensi viikon puolivälissä myrsky voi riepotella Suomeakin. Kuva: Matti Hietala, Vaasa

Tämä talvimyrsky uhkaa tuoda Brittein saarille, Tanskaan ja mahdollisesti Irlantiinkin hirmumyrskyn voimalla puhaltavia puuskatuulia, jotka ovat vaarallisia varsinkin mantereen puolella.

Keskiviikko näyttää tämän hetken ennusteissa myrskypäivältä myös Suomen merialueilla. Näin laaja-alaista ja voimakasta myrskyä en ole vielä tämän syys- ja talvikauden aikana ennusteissa nähnyt, joten tämä matalapaine voi tuoda kunnon puhurit koko Länsi- ja Pohjois-Euroopan alueelle. Meillä tuulituhot ovat mahdollisuuksien rajoissa ainakin lähellä rannikkoalueita.

Tuulituhoja Aapeli-myrskyn yhteydessä tammikuussa 2019. Kuva: Matti Hietala

2 vastausta artikkeliin “Synkkä ja myrskyisä ensi viikko? ”Tuulituhotkaan eivät ole poissuljettuja””

  1. Hei Markus.

    Onko polaaripyörteestä nyt jotain erityistä tietoa? Sehän vaikuttanee talven säähän.

    1. Hei Juhani,

      Hyvä kysymys. Polaaripyörrehän käväisi paikallisesti jopa lähellä ennätyslukemia Grönlannin edustalla marraskuun alkupuoliskolla. Sittemmin se heikkeni, mutta merkittävää kylmenemistä ei Euroopan alueelle tullut. Nyt polaaripyörteessä näkyy selvästi vahvistuva trendi, eli on suurempi todennäköisyys sille, että kylmät arktiset ilmat pysyvät pyörteen sisäpuolella pohjoisen napa-alueen ympäristössä. Voit seurata erään mallin ennustetta täältä:

      http://weatheriscool.com/index.php/stratosfaren-temp-geopot-height-10hpa/

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.