Joulu 2019 on väriltään mustavalkoinen

Julkaistu

(Editoitu 23.12. vastaamaan uusimpia ennusteita)

Joulun kynnyksellä ollaan!

Tässä vaiheessa alkaa olla jo varsin hyvin tiedossa, minkälaista säätä joulunpyhinä tuleman pitää. Pieniä tarkennuksia voi vielä tulla esim. siihen, millä alueella tarkalleen sateet tulevat lumena ja millä vetenä, mutta jättimäistä loikkaa hyytävän kylmään jouluun, tai toisaalta erittäin lämpimään jouluun, ei enää tässä vaiheessa ole odotettavissa.

Tässä blogitekstissä käyn läpi päivä päivältä, minkälaisessa säässä joulua 2019 vietetään!

Aatonaatto (maanantai 23.12.)

Maanantaina joululiikenne on vilkasta, moni suomalainen viettää silloin ainakin osan päivästä tien päällä.

Kuva: Foreca

Hankalimmat ajokelit löytyvät maanantaina Oulun seudulta sekä Lapista. Lumisadealue liikkuu näiden alueiden yli kohti pohjoista, ja vaikka lunta ei kerry juuri viittä senttiä enempää, lumentulo vaikuttaa ajokeliin heikentävästi. Oulun seudulla, kuten yleisemminkin Perämeren rannikkoseudulla, osa sateesta saattaa tulla räntänä tai vetenä; tällöin ajokeli heikkenee reilusti.

Maan etelä- ja keskiosassa maanantai on pilvinen ja melko poutainen, tosin sää on niin kostea, että tihkusadetta voi tulla siellä täällä. Maan keskiosassa auraamattomat sivutiet saattavat paikoin olla liukkaita tihkun ja lauhan sään takia. Etelässä ei ole lumipeitettä, joka tihkusta häiriintyisi.

Lämpötilan nollaraja kulkee aatonaattona osapuilleen Lapin rajan vaiheilla, tosin lämpötila nousee päiväksi suojan puolelle Meri-Lapissa asti.

Jouluaatto (tiistai 24.12.)

Kuva: Foreca

Jouluaatoksi etelärannikolle leviää vähäisiä vesisateita, erityisesti itäiselle rannikkoseudulle. Muualla maassa jouluaaton sää on laajalti pilvipoutainen. Lapissa saattaa paikoin tulla höttöistä pientä lumisadetta.

Jouluaattona lämpötilan nollaraja kulkee karkeasti arvioiden Vaasan seudulta Jyväskylän seudulle ja sieltä eteenpäin Kuopion tienoille. Tämän rajan pohjoispuolella lämpötilat ovat enimmäkseen pakkasen puolella, etelämpänä plussalla. Kylmintä on Pohjois-Lapissa, mutta sielläkään pakkasta ei ole odotettavissa aivan kymmentäkään astetta. Lämpimintä puolestaan on etelärannikolla, jossa lämpömittari pysyy +4 asteen tienoilla sekä päivällä että tulevana jouluyönä.

Etelässä ja Vaasan eteläpuolella lännessä jouluaaton väri on musta. Suuressa osassa maan keskiosaa lunta on maassa ainakin jonkin verran ja pohjoisessa eletään jo täyttä lumista talvea, kuten käytännössä aina joulun aikaan.

Jouluaattoillan ja etenkin -yön aikana sadelue työntyy syvemmälle maan etelä- ja keskiosaan. Etelärannikolla sateet tulevat vetenä, mutta jo n. 100 km sisämaan puolella ne muuttuvat lumeksi.

Joulupäivä (keskiviikko 25.12.)

Kuva: Foreca

Lumisadealueen kulku kohti pohjoista jatkuu joulupäivänä. Maan itäosassa sateet tulevat ainakin osaksi vetenä, mutta muualla maassa lumena. Lunta kertyy yli 5 cm laajalla alueella Pohjois-Pohjanmaalta Etelä-Lappiin. Runsaimmin lunta sataa joulupäivän aikana Kainuun ja Koillismaan seutuvilla, jossa lunta voi tulla jopa yli 10 cm.

Huonoon ajokeliin kannattaakin varautua erityisesti runsaan lumentulon alueilla sekä maan itäosassa, jossa vettä sataa alueilla, joilla on lunta maassa.

Lämpötila on suojan puolella maan etelä- ja keskiosassa.

Lumisateen ulkopuolisilla alueilla sää on pilvipoutainen.

Tapaninpäivä (torstai 26.12.)

Kuva: Foreca

Tapaninpäivänä näkyy jo merkkejä siitä, että sää alkaa ainakin väliaikaisesti kylmetä koko Suomessa. Lämpötilat ovat jo lähempänä nollaa. Sadealue on heikentynyt, sateita tulee vielä Pohjois-Pohjanmaan tuntumassa, Kainuussa ja Koillismaalla. Muualla Suomessa sää on pilvipoutainen.

Vuodenvaihde

Meillä vallitsee tällä hetkellä säätilanne, jossa Suomen yli tai lähistöllä liikkuu matalapaineen keskus toisensa perään ja niihin liittyvät sadealueet pyyhkivät yksi kerrallaan Suomen yli. Tällainen säätilanne on huonosti ennustuva, eli muutamaa päivää pidemmät ennusteet menevät suurella todennäköisyydellä vielä uusiksi ennen h-hetkeä. Siksi vuodenvaihteen säästä kannattaa tutkia pikemmin suuria suuntaviivoja kuin sadealueiden tarkkoja paikkoja ja ajoituksia.

Välipäivinä näyttää siltä, että Suomeen virtaa kylmempää ilmaa ja lämpötilat painuvat pakkaselle etelässäkin. Uuteenvuoteen mennessä tilanne näyttää purkautuvan ja sää palautuvan samankaltaiseksi kuin joulun aikaan. Juuri tämän hetken ennusteessa uudeksivuodeksi ei näy suuria sateita, mutta sadealueita on liikkeellä Suomen lähellä useita, ja pienikin muutos ennusteissa saattaa muuttaa juhlapäivän sään sateisempaan suuntaan. Perinteiseen tapaan – ei auta kuin odottaa ja katsoa, miten ennusteet kehittyvät.

Oikein rauhallista, viihtyisää ja ihanaa joulun aikaa kaikille blogin lukijoille!

2 vastausta artikkeliin “Joulu 2019 on väriltään mustavalkoinen”

  1. Lapin lumipeitepaksuus on huomionarvoinen. Kittilässä lumipeitepaksuus aattona lienee 90 cm luokkaa mikä ylittää vertailukauden keskiarvon maaliskuun lopussa. Tässähän on siis nyt oivallinen mahdollisuus rikkoa kaikkien aikojen lumipeite-ennätyksiä talven mittaan.

    1. Täällä Rymättylässä näyttää myös hyvältä, jo nyt 40 senttiä lunta ja lisää tulossa.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.