Elohelle työntyy Suomeen!

Julkaistu

Pian tuntuu siltä, kuin kesä tekisi paluun!

Tunne on sikäli harhaanjohtava, että tilastollisesti kesän ei Suomessa vielä ole kerrottu päättyneenkään eli terminen syksy ei vielä ole alkanut. Ei myöskään tähtitieteellinen syksy, joka alkaa syyskuun alkaessa.

Silti, lämpötila nousee pian hellelukemiin useana päivänä!

Lämmin ilmamassa leviää meille etelän puolelta. Kuva: Foreca

Yllä oleva keskiviikon ilmamassakuva näyttää mainiosti, kuinka lämmin ilmamassa pian leviää etelästä. Lämpimimmät alueet jäävät Manner-Eurooppaan ja Suomen länsipuolelle, mutta kyllä meillekin osa lämmöstä pääsee.

Seuraavissa kuvissa näkyy lämpimän ilmamassan eli keltaoranssin värin eteneminen viikon alkaessa.

Karttojen värejä kannattaa tulkita seuraavasti:
Keltainen: selvästi yli 20 astetta
Keltaoranssi: helleraja ylittyy paikoin
Oranssi: laajalti helteistä

Pilvisyyden sattuessa kohdalle lämpötila voi jäädä alhaisemmaksikin, eli ilmamassan antamia lämpötilamahdollisuuksia kannattaa pitää suuntaa-antavina.

Maanantai (Kuva: Foreca)
Tiistai (Kuva: Foreca)
Keskiviikko (Kuva: Foreca)
Torstai (Kuva: Foreca)
Perjantai (Kuva: Foreca)

Kuten kuvista näkyy, lämmin ilma valtaa vähitellen koko maan. Tämänhetkisten ennusteiden mukaan viikonlopusta tulee väliaikaisesti viileämpi, mutta sitten lämpö palaa.

Jakso ei ole täysin sateeton, mutta selvästi aurinkovoittoinen. Kannattaa tarkistaa sivuiltamme foreca.fi , mikä oman paikkakuntasi pilvisyystilanne on!

7 vastausta artikkeliin “Elohelle työntyy Suomeen!”

  1. Joo, se ihmeen säännöllisesti toistuva ”intiaanikesä”, joka osuu juuri tähän aikaan.

  2. Jahas, jossakin päin helleraja ylittyy parina päivänä. Ei kuitenkaan läheskään koko Suomessa. -Norjalaisten yr.no näyttää ennustavan ensi viikolle aika epävakaista ja selvästi viileämpää.

  3. Hellepäivien tilastointi herättää välillä ihmetystä. Tänään 28.8 H-Vantaalla oli enimmillään 25,0°c, mutta vuorokausiarvo näyttää 25,2°c. Fmi:n 10 min välein päivittyvä data ei näytä 25,2°c arvoa. Helsingin Kumpulassa 18.7 ja 19.7 on ollut hellepäivä vaikka ei tilastojen mukaan ole. 24.9°c oli 18.7 ja 19.7 ylin lämpötila molempina päivinä. Helsingissä asun ja tähän olen kiinnittänyt huomiota jo useita kesiä.

    Helletilastojen luotettavuus on kyseenalaista jos se perustuu ristiriitaiseen tilastointiin? Hellepäivien kokonaismäärään yhden kesän aikana tällä on pieni vaikutus, mutta pidemmällä aikavälillä voi vääristää tilastoja.

    1. Kymmenen minuutin välein tehdyistä lämpötilahavainnoista ei tosiaan aina näy päivän korkein lämpötila. Näiden lisäksi katsotaan myös korkein kaikista tunnin aikana tehdyistä havainnoista, ja melko usein se voi erota muutamalla asteen kymmenesosalla.

      1. Kiitos vastauksesta, mutta edelleenkin väitän että näitä ”kiikun kaakun” hellepäiviä pyöristetään hellepäiviksi jostain syystä tietyillä Pk-seudun ja suurten kaupunkien mittausasemilla.

        1. Eri mittausasemat ovat jo paikan vuoksi eri asemassa lämpötilan suhteen, esimerkiksi Helsingissä kesäpäivinä Kumpula on yleensä yksi lämpimimmistä asemista. Siihen vaikuttaa muun muassa etäisyys merestä, joten on luonnollista, ettei esimerkiksi Vuosaaren satamassa lämpötila nouse aina yhtä korkealle. Tämän vuoksi lämpiminä päivinä, jos helleraja on lähellä, juuri näillä helpommin lämpenevillä alueilla lämpötila voi juuri ja juuri nousta tarvittavaan 25,1 asteeseen.

  4. Miksi kaikki toimittajat ja sääennustajat ovat ärsyttävän puoleellisia kuumuutta ja hellettä kohtaan? Uutisissa ja täällä forecassa riemuitsevat sellaisesta älyttömyydestä.
    Miksi??

    Oletteko ajatelleet niitä, jotka eivät kestä tuollaista kuumuutta. Siihen voi pahimmillaan kuolla.
    Eikä tarvitse olla vanhus tai lapsi helteestä kärsiäkseen. Kukaan jaksa +25 – +30 asteen kämpässä tuskailla.
    Sauna on asia erikseen.

    Suomessa on helppoa ja halpaa pitää kropat ja kämpät lämpiminä, eikä nykyään kovin kylmiä ilmoja edes ole ollut talvisin viime aikoina.
    Kuumina päivinä kaikki eivät voi asentaa ilmalämpöpumppuja seiniin kylmää puhaltamaan, eivätkä ns. putkellisia ilmanjäähdyttimiä. Optimaalinen lämpötila on +15 – +18 max.
    Katson mieluiten muita uutis- ja sääpalveluita missä on asialliset tiedot, eikä hellepalvojien meuhkausta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.