Pitkä lämmin jakso alkaa

Julkaistu

Viikonlopun aikana hetken mutusteltiin jo talvista säätä ja etelässä hytistiin kylmässä viimassa. Keskisessä Suomessa maisema muuttui astetta talvisemmaksi lumisateiden myötä, ja lunta mitattiin enimmillään yli 15 senttimetriä. Alkavalla viikolla talvinen vaihe väistyy ja leudot syyssäät tekevät paluun.

Jyväskylään satanut ensilumi saa pian kyytiä. Kuva: Maarit Siitonen

Jopa 20 astetta lämpimämpää

Kun kurkotetaan ylöspäin ilmakehässä 1,5 kilometrin korkeudelle ja tarkastellaan nk. ilmamassan lämpötilaa, on meille tulossa muutamassa päivässä radikaali muutos. Viikonvaihteessa nk. ilmamassan lämpötila on Suomen yllä ollut -10 astetta, kun jo keskiviikon aikana meidät ylittää +10 asteen kieleke. Näin lämmin ilmamassa riittäisi aurinkoisessa kesäsäässä nostattamaan lämpötilat hellelukemille. Keskisessä Euroopassa ensi viikosta onkin tulossa hyvin lämmin: Saksan ja Puolan suunnalla mitataan yleisesti 20 asteen lämpötiloja.

Tiistaina myrskyää

Lämpenemistä edeltää voimakas matalapaine, joka puskee voimalla lämpimämpää ilmaa Suomeen. Tiistain aikana tuuli voi merialueilla yltyä myrskylukemiin ja haitata laivaliikennettä erityisesti Helsinki – Tukholma -välillä.

Loppuviikolla lauhaa ja vaihtelevaa

Loppuviikon sää on lauha ja vaihteleva. Torstai näyttää poutaiselta, mutta viikonlopun kuluessa useammankin sadealueen lasketaan ylittävän Suomen. Sateet tulevat vetenä, joten loppuviikkoon mennessä Keski-Suomen luminen maisema katoaa. Marraskuun koko alkupuolisko näyttää lauhalta, tuuliselta ja epävakaiselta. Uutta talvista episodia ei ole lähitulevaisuudessa näköpiirissä. Ne, ketkä eivät vielä ehtineet päivittää talvikumeja liikenteeseen, ei kiirettä kannata pitääkään.

Viikon puolivälistä alkaen Suomeen virtaa etelästä hyvin lämmintä ilmaa. Loppuviikosta maan eteläosassa ylitetään 10 astetta. Kuva: MTV Uutiset

 

22 vastausta artikkeliin “Pitkä lämmin jakso alkaa”

  1. Ilmastonmuutokset tapahtuvat nyt niin nopeasti, ettei erkkikään pysy perässä missä mennään. Ensin lokakuu aloitettiin pikkujääkaudella, josta hypättiin pariksi päiväksi AGW -ilmastoon ja lämpöennätyksiin ja sitten taas loppukuulla takaisin pikkujääkaudelle. Ja marraskuu aloitellaan taas AGW:n puolella. Elämme siis multi-ilmastossa.

    1. Matalapaine toimintaan liittyvällä säänvaihtelulla ei ole tekemistä ilmastonmuutoksen kanssa vaan on nimenomaisesti täysin tyypillistä meidän leveysasteillamme.

    2. Toivottavasti kommenttisi oli vitsi ja sarkasmia. Heikkojärkisenkin tulisi ymmärtää sään hetkellisen vaihtelun ja ilmaston (säiden keskiarvon) ero.

      1. Juurikin näin…

        https://ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/656560294

      2. Olen huvittunut näistä ilmatieteenlaitoksen tiedotteista. Kun on lämmintä säätä se on aina ilmastonmuutosta. Kun on kylmää säätä kuten 2017 mennään paniikkiin ja ruvetaan vertaamaan tuota kesää 1900-luvun alun kylmiin kesiin, jolloin Atlantti oli paljon kylmempi kuin nykyisin, joten mielestäni aika huono vertaus. Kun 2009-2011 oli kylmää talvina se on taas sitä säätä ja vertailuksi otettiin kylmät 1960-luvun talvet.

        Sokeakin huomaa milloin sää on oman agendan mukaista ja milloin ei. Sääliksi käy kun 2020-2022 tulee kylmä talvi, mikä on silloin selitys taas säähän.

        Skeptikkojen ja ilmastonlämpenemisisestä puhuvien molempien kannattaisi unohtaa tämä sää ja -ilmaston yhdistäminen. Alarmistien on tavallaan turha haukkua skeptikkoja jos he puhuvat että ilmastonmuutos on peruttu kun on kylmää säätä, koska he itse jatkuvasti harrastavat samaa kirsikanpoimintaa.

        Itselleni viime kesä on 0 todiste ilmastonmuutoksesta. Lapissa on ollut vastaavia kesiä paljon puurengasproxyjen mukaan 1800-luvullakin kuin viime kesä. Jos tuollaisia kesiä kuin viime kesä tulisi kokoajan niin se olisi jonkinlainen todiste. Viime kesän helteet eivät sitten mitenkään korvaa 2015-2017 kylmien kesien huonohelteisyyttä, jos tätä faktaa ei mieti, niin se on pään laittamista pensaaseen piiloon :)

        Maltti on valttia.

        1. Olen huomannut myös, siis vaikea olla huomaamatta jos vähänkin seuraa että yhtä herkästi mieli muuttuu arvuuttelijoilla kuin sääkin. Vuosikymmenten keskiarvoon vasta voi luottaa.

  2. +10, huhhuh. Taitaa olla Suomen kylmät talvet kaunis muisto vain. :(

  3. Toivon, että pitkän lämpimän jakson aikana tulisi myös runsaita sateita ainakin tänne Keski-Suomeen, siis tarkoitan entiseen Keski-Suomena pidettyyn Jyväskylän korkeudella olevalle alueelle. Pitkä kuiva kesä ja osin syksykin on pudottanut sekä järvien että pohjavesien pintaa alle pitkäaikaisten arvojen. Myös metsien voinnin ja tulevien kasvujen kannalta vesitilanne on erittäin huolestuttava ja vahingot tulevat esiin ensi kesänä ja jopa vuosien päästä.
    Sade-ennusteet lupaavat aina parin kolmen päivän päähän kohtuullisiakin sateita, mutta romahtavat sitten reaaliaikaisina pieniksi ripsuiksi tai tihkuiksi.
    Olen mitannut maaperästä kosteutta ja todennut, että noin 3 metrin syvyydeltä pinnasta on vasta jonkinlaista kosteutta eli ennenkuin 3 metrin maakerros on kosteutettu, niin sitten vasta alkaa pohjaveden nousu. Jos sateet ovat tätä, mitä ne ovat olleet ja pakkaset jäädyttävät maaperän, niin vesitilanne kevääseen jää todella huonoksi.
    Ei puutu kuin ankara ja vähäluminen talvi sekä kuiva kevät ennen keää, niin tulossa on katastrofi kaiken kasvun ja viljelyjen suhteen.
    Mistä ihmeestä lähes koko Pohjois-Eurooppaa koetteleva sateettomuus kertoo ilmaistuna nykykielellä?

  4. Itse asiassa lämmin jakso ei näytä olevan kovinkaan pitkä, muutaman päivän. Eli taas tuollainen lämpimän ilman purske menee ylitse ja sitten pudotaan taas ajankohdalle tyypillisiin arvoihin. Periaatteessa tämäkin sääkuvio olisi talviaikaan kylmä, sillä silloin tuon mantereisen korkeapaineen alla olisi pakkasilmaa. Eli odotusarvo säilyy edelleen siinä, että talvi tulee olemaan kylmä. Auringon aktiivisuuden ollessa nollassa ilmanpainejakaumat suosivat pakkasjaksoja.

    1. Pieni kommentti mieliaiheestasi ilmastonmuutoksesta.
      Yleensä kun Suomessa tai maailmalla joku asia on huonosti, niin kansa parkuu:”Poliitikot tehkää jotain, miksi ette tee mitään asiiantilan korjaamiseksi?” ”USA heti apuun!!”
      Nyt kun näyttää siltä, että ihmiskuntaa on uhkaamassa suurin onnetomuus ikinä, niin hirveä meteli vaan nostetaan aiheesta väittämällä: ”Tiede on väärässä, ette te ilmastotieteilijät mitään tiedä. Jatketaan vaan samaan malliin.” Vaikka ovathan ns ilmastoskeptikot aika pieni ryhmä, vähän kuin hopeaveden nauttijat.
      Vaikka kyllä kansa tietää, jo 1800-luvulla olivat ihmiset huolestuneita metsien hävittämisestä. Silloin nääs arveltiin, että metsätuhot johtavat kukaties ilmaston muuttumiseen. Aika hyvin arvattu..

      1. Ensimmäiset ilmastomallisimulaatiot tehtiin 30 vuotta sitten. IPCC julkaisi ensimmäisen raporttinsa kaksi vuotta myöhemmin 1990. Täyttääkö toiminta mielestäsi tieteellisen toiminnan kriteerit? Eli oliko vuonna 1990 pystytty verifioimaan tieteellisesti, että ihmisen toiminta lämmittää ilmastoa?

        IPCC -vetoinen ilmastoagenda ei ole tiedettä, vaan politiikkaa.

  5. Leone: Yrität varmaan ilmaista jotakin agendaasi ottamalla puheeksi ilmastonmuutoksen, artikkelissa ei mainittu siitä sanallakaan, vaan säistä ja säiden vaihtelevuudesta oli kyse.

    1. Tämä olikin iloinen poikkeus kun normaalia lämpimämpää jaksoa ei suoralta kädeltä laitettu ilmastonmuutoksen piikkiin. Ylipäätään sanaa ”ilmastonmuutos” ei lainkaan pitäisi käyttää siinä yhteydessä kun säitä ja suursäätiloja analysoidaan. Kyseinen asia kun näkyy vasta 50-100 vuoden skaalassa jos on näkyäkseen, ja silloinkin sen erottaminen luonnollisten heilahtelujen seasta on vaikeaa. Toivotaan että kaikki tekevät parannuksen tässä suhteessa!

  6. Kyllä lämmin jakso ennusteissa jatkuu useita viikkoja. Noin +10 asteessa pysytään etelässä ainakin viikko, sitten pikku hiljaa tippuu vähän alaspäin mutta edelleen ollaan toki keskiarvoja ylempänä.

    Jos ette ole huomanneet, marraskuut ovat 2010-luvulla olleet käytännössä joka vuosi (poikkeuksena 2010) olleet selvästi keskimääräistä lämpimämpiä ja näitä +10 asteen säitä on ollut oikeastaan joka vuosi, pitempiä tai lyhyempiä jaksoja. En siis väitä, että ne olisivat pätkääkään normaaleja, mutta eivät enää kovinkaan harvinaisia – valitettavasti.

    Aivan viime vuosina liki +10 astetta on ollut jopa jouluviikolla. Pari vuotta sitten +10 ylittyi jopa uudenvuodenaattona!

    1. En tiedä mitä ennusteita katsot, mutta viikon verran näyttäisi menevän keskiarvon yläpuolella ja sitten palataan keskiarvon tuntumaan. Pohjois-Siperiassa näkyy GFS -mallissa jo pakkasilmaa, joka valunee meille päin kun korkea antaa periksi.

    2. Läntisessä Suomessa marraskuun 2017 ranking vuodesta 1961 alkaen on 14, lämpimin ja marraskuun 2016 36. lämpimin. Ei siis mitään erityistä viime vuosina.

    3. https://earth.nullschool.net/#current/wind/surface/level/overlay=temp/orthographic=5.36,53.59,261/loc=136.885,74.379 Katselen ja tarkkailen mielelläni tätä linkkiä, se kun näyttää reaaliajassa lämpötilat maapallolla.

  7. Tällaiset marraskuun lämpötilat ovat jo ihan normaaleja meidän ihmisten kuumentamassa ilmastossa. Aurinko hiljainen mutta ennätyskuumaa jatkuvasti joka puolella maapalloa.

    1. Koska olet viimeksi seurannut lämpötiladataa ? Ilmasto on viilentynyt n.3 vuotta maapallolla. Syyskuu 2018 oli kylmin syyskuu 10 vuoteen :
      http://www.drroyspencer.com/2018/10/uah-global-temperature-update-for-september-2018-0-14-deg-c/

  8. Portugalissa on ollut nyt 10 astetta max 18 auringon piipahtaessa kun alkukuusta oli 30. Tämän seudun normaali talvisää on max 21-26. Joskus min 3-7. Keskiarvo 17 . Lokakuun alku meri oli 24. miten lie kay hedelmien. Maailmanlopult …. Rutto tulee sateista ja karhut herää talvi unesta.

  9. Tämän hetken ennusteen mukaan läntiseen Suomeen tulee 2 päivää, joita voidaan sanoa ”lämpimiksi”. Tällöin päivän ylin on viitisen astetta keskiarvon yläpuolella. Muuten lämpötilat eivät näyttäisi niin paljoa poikkeavan normaalista, että siinä olisi mitään maininnan arvoista.

  10. Lämpöennätyksiä rikotaan nyt jatkuvasti ympäri Eurooppaa. Esim. Puolassa rikottiin eilen marraskuun lämpöennätys. Uusi marraskuun lämpöennätys Puolassa on nyt 24.6 astetta. Vanha Puolan marraskuun lämpöennätys on vuodelta 1926, jolloin mitattiin 23,7 astetta.
    Lähde:
    https://polandinenglish.info/39787608/highest-temperature-record-broken

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.