Talvi valuu kohti etelää

Julkaistu

Olemme saaneet tällä viikolla esimakua siitä, kuinka syksy ja talvi kamppailevat keskenään ja kuinka pitkään maahamme mahtuu monenmoista säätä. Lapissa hanki on perjantaiaamuna ollut jo paikoin 40 senttimetrin paksuinen (Pelkosenniemi Kirkonkylä), kun taas etelässä on vietetty leutoja marraskuun päiviä vesisateen ropinassa. Tilastojen valossa termisen talven alkaminen on kuitenkin viivästynyt, samoin myös ensilumen saapuminen. Ensi viikolla syksy joutuu antamaan jalansijaa talvelle, joka yrittää toden teolla valua kohti etelää.

Kelikamerakuva Lapista 13.11.
Kuva 1: Talvi ja pysyvä lumipeite ovat jo saapuneet suurimpaan osaan Lappia. /kuva: Liikennevirasto

Suurimmat lumensyvyydet perjantaiaamuna olivat:

  1. Pelkosenniemi, Kirkonkylä 40 cm
  2. Kemijärvi Lentokenttä 39 cm
  3. Rovaniemi 34 cm
  4. Sodankylä 34 cm
  5. Kuusamo Kiutaköngäs 31 cm

Ensilumi on jo satanut monin paikoin maan itä- ja pohjoisosaan, muu Suomi vielä odottelee, mutta ei välttämättä kauaa. Ensilumeksi lasketaan vähintään 1 cm:n paksuinen lumikerros, joka on mitattu kesäaikana klo 9 ja talviaikana klo 8 havaintoasemalla. Joskus tämä asia aiheuttaa hämmennystä, sillä esimerkiksi aamu- tai iltapäivän aikana satanutta suurempaakin lumikertymää ei rekisteröidä ensilumeksi, mikäli se ehtii sulaa seuraavaan aamuun mennessä.

Tyypillisesti ensilumi sataa suureen osaan Lappia jo ennen lokakuun puoltaväliä, maan keskivaiheille loka-marraskuun vaihteessa ja etelärannikolle vasta marraskuun puolivälin jälkeen. Myöhäisimmillään esimerkiksi Helsinki-Kaisaniemessä ensilunta on talvella 2013-2014 odoteltu tammikuun 12. päivään saakka. Aikaisimmillaan ensilumi on puolestaan saatu niin Helsingissä, Jyväskylässä kuin Sodankylässäkin jo syyskuun puolella.

Kuva 2: Ensilumen keskimääräinen ajankohta.
Kuva 2: Ensilumen keskimääräinen ajankohta.

Talvi lähestyy etelää

Vielä perjantain ja lauantain ajan eteläinen Suomi kuuluu lämpimämmän ilmamassan piiriin, mutta vähitellen lauhojen ilmavirtausten pääseminen Suomeen tyssää matalapaineiden siirtyessä eteläisemmälle reitille. Lauantaina itärajalle ja Lappiin on tiedossa lisää lunta – saa nähdä, kasvaako lumensyvyys jo jossain kohtaa lähemmäs puolta metriä. Sunnuntaina Suomen eteläpuolella oleva matalapaine joutuu nöyrtymään idän kylmän ilmamassan edessä ja sen liike pysähtyy. Samalla matalapaineeseen liittyvä sadealue vääntyy takaisin kohti länttä, ja tässä vaiheessa jo etelässäkin taivaalta voi paikoin leijailla alas jotain kiinteämpää.

Maanantaiaamuna hentoinen lumipeite, ehkä jopa ensilumen määritelmät täyttävä, saattaa olla maassa Lappeenranta-Jyväskylä-Kokkola -akselilla. Ensi viikon puolivälin ja sen jälkeiset ennusteet vaativat vielä seurantaa, mutta tällä hetkellä näyttää jo melko talviselta maan keski- ja pohjoisosan osalta. Eteläisen ja läntisimmän Suomen kohtalo on vielä auki, mutta mikäli matalapaineet ottavat ennakoidusti eteläisemmän reitin, jolloin itäinen kylmä ja mantereinen ilmamassa pääsee levittäytymään paremmin maahamme, on etelässäkin jo syytä varautua lumi- tai räntäsateisiin. Ensi viikolla maan pohjoisosan sijasta suurimmat lumikertymät näyttäisivät kohdistuvan maan keskivaiheille.

Joko odotat lunta ja talvea?

Kuva 3: Ensilumi rekisteröitiin Helsingissä viime vuonna 22. marraskuuta. /kuva: Markus M.
Kuva 3: Ensilumi rekisteröitiin Helsingissä viime vuonna 22. marraskuuta. /kuva: Markus M.

4 vastausta artikkeliin “Talvi valuu kohti etelää”

  1. Inb4 ”talvi yllätti autoilijat” helsingissä :D

  2. Taitaa jatkua vain plus-kelit, kun 10:n vrk:n ennusteita on rukattu taas lämpöisempään suuntaan? :)

    Ehkä helmikuuhun mennessä saamme hiihtokelit Keski-Suomeenkin???

  3. Olisihan se mukavaa, kun lumi peittäisi maan ja valaisi tätä harmaata aikaa. Mutta…mutta luonto ainakin täällä Kaakossa kaipaa vielä kunnon vesisateita. Siis vettäpä saisi nyt tulla. Ja sitten pakkasta, että vähän maa routaantuisi… ja hiukan ennen joulua kunnon lumisateet. Näin siis luonnon näkövinkkelistä

    Itsekkäästä omasta kulmasta tarkasteltuna – lunta tupaan ja äkkiä. Talvi saisi tulla ja maalata marraskuun maiseman valkoiseksi !!!

  4. Ensilumen ja talven tuloa odotamme jo Koillis-Unkarissakin. Tervetuloa ensilumi! Forecan ennusteen perusteella ehkä jo ensi viikon alussa…

    Zoli

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.