Month: marraskuu 2014

En tiedä, mitä oikeastaan tarkoittaa, että ”sää on harmaata”.  Luulen, että puhuja silloin heittää kehiin itsensä, omat havaintonsa vaikka taivaan väristä. Vaikka ei se sää sinistä ole, eikä edes sinivalkoista, vaikka sinitaivasta kauniin valkeat kumpupilvet koristaisivat. Taivaan havaittu väri ei siis riitä syyksi harmaudessa piehtaroimiselle ja koko sään julistamiselle harmaaksi. Harmaus kumpuaa jostain muualta.

Värit ovat olemassa vain, jos on valoa. Värit pitää nähdä, paitsi että synesteetikot erilaiset käsitteetkin värillisinä. Tässä ”näkeminen” on tietysti kielikuva, mutta on mielenkiintoista, kuinka värit voivat liittyä muuhunkin kuin suoraan näköhavaintoon. Ihminen ”näkee” silloinkin, kun näkee vaikka unta tai muuten vain muistaa asioita väreineen. Kaiken voi myös muuttaa ajatuksissaan niin halutessaan eriväriseksi, itse asiassa vaikka minkä väriseksi. Kokonaista maailmaa voi katsoa jonkinväristen silmälasien läpi, kuten edelleen kielikuva ja sanonta kuuluu.

Ennustaminenkin on näkemistä, mutta ennakolta. Tämä tuskin koskee ilmakehän rakenteen muutoksia laskevaa tietokonetta, mutta heti kun tuloksia tulkitsee ihminen, asia voi muuttua. Ihminen myös näkee, mitä haluaa nähdä, ja sama pätee kuulemiseen. Ei sään harmaus ainakaan tietokoneista tule.

Synestesia, siis asioiden ”näkeminen” värillisinä ilman, että niillä itsellään olisi fysikaalisen todellisesti väri, on mielenkiintoinen. Moinen saattaa liittyä tapaan järjestellä muistisisältöjä; asian muistaa paremmin, kun siihen liittää vaikka värejä mukaan. Minulle marraskuu on aina ollut jotenkin tumman magentanpunaruskea, joulukuu puolestaan enimmäkseen tummanvihreä. Kumpikaan näistä ei ole tasaisen yksivärinen, joten sanallinen kerronta meneee vaikeaksi.

Harmaa on valkoisen ja mustan eriasteista sekoitusta. Sumu maassa tai sumupilvenä lienee se päiväsajan harmaa elementti, ja nyt tarkoitan fysikaalisen maailman värejä. En tiedä, onko musta-valko -värisokeutta olemassa, paitsi että abstraktisessa merkityksessä ehdottomasti kyllä. Mutta palaan valon merkitykseen: kun valoa on yhä vähemmän, viimeistään pilkkopimeässä värit lakkaavat olemasta. Pimeyttä ei lasketa väriksi, mutta olisiko se sitten lähinnä musta. Hyvin vähäisessä valossa tienoo lienee harmahtava, mutta sitten alkaa myös valon väri vaikuttaa.

Valossa on valinnan varaa. Päivänvalo, kuunvalo ja palava liekki ovat edelleen olemassa, samoin kaikenlainen keinovalo pimeyden voittamiseksi. Kaupungeissa on vaikeata havaita vaikka revontulia, toisaalta kaupunkien ja kirkonkylienkin kohdalla näkyy sumupilvessä valohehku kertomassa, kulkijalle, että täällä päin ollaan.

Valon aihe on laaja, mutta valon sammuttamalla häviää myös harmaus. Tai silmät sulkemalla ja ”näkemällä” millainen valoshow hyvänsä. Myös pysytteleminen sisätiloissa voi vähentää harmautta, paitsi jos koti on harmaa tai sitten arkisen harmaa tai harmaan ankea. Kaikkeen tähän voi kuitenkin itse vaikuttaa. Ei harmaalle pidä antautua, ellei siitä pidä. Voi vaikertajia, ankeuttajien uhreja. Televisiokin voi ankeuttaa ja julistaa harmautta, sen jälkeen sitä harmaata entistä varmemmin näkee ja kokee kaikkialla. Mutta töpseli vaan irti seinästä.

Harmaa ei toki ole ikinä ollutkaan pelkkä väri, vaan se on monelle mielen tila. Siksi sää ei voi olla harmaata, kuten ei sinistäkään, eikä sinivalkoista edes itsenäisyyspäivänä. Onneksi pian älytään lisätä kaikenlaista joulun odotuksen valoa, niin ulkoista ympärille ja arkipäivään kuin sisäistäkin. Jollekulle sekin on pimeyttä, mutta minkä värinen voi sitten joulun sään väri olla?

Joulukuu, ja sen myötä talvi, alkaa maanantaina, ja sitä ennen on vielä ensimmäinen adventtisunnuntai. Pikkujoulunaikaa parhaimmillaan. Kaikkiko se on vain harmaata? Jos puhuisin säästä vain omien värituntemuksieni pohjalta, alkaa maanantaina tummanvihreä sääjakso.

 

Kuvien linkit: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/b4/Midwestern_USA_at_Night_with_Aurora_Borealis_-_NASA_Earth_Observatory.jpg

http://pixabay.com/fi/joulu-ilmakeh%C3%A4n-adventti-508220/

Pian on säävuosi 2014 paketissa, mutta vielä mukaan mahtuu vuoden viimeinen, usein säädramatiikkaa tarjoava joulukuu. Olen kotoisin keskisestä Suomesta, jossa viihdyin liki 20 vuotta ennen muuttoani pääkaupunkiseudulle. Meillä ”kotona” päin joulukuut olivat aina melko tasaisia ennen edellisen vuosikymmenen loppupuolta. Jouluisin oli takuuvarmasti lunta ja yleensä myös melko tavanomainen määrä. Vuodet 2006 ja 2007 toivat kuitenkin poikkeuksen kaavaan: kaksi peräkkäistä lumetonta joulua. Mitä kummaa?

Pääkaupunkiseudulle muuttaessani olen taas joutunut todistamaan rajuja joulukuisia sääkontrasteja: runsasluminen joulu 2010, lumeton joulu 2011, erittäin runsasluminen joulu 2012 (lunta yli puoli metriä) ja viimeisimpänä jälleen lumeton joulu. Kultaista keskitietä ei vuoden 2007 jälkeen olla etelärannikolla nähty. Mitenköhän käy tänä vuonna?

Joulukuut ovat sääolosuhteiltaan Suomen dramaattisimpia kuukausia. Pohjoisen pallonpuoliskon ollessa kallistuneena poispäin auringosta, on auringonsäteilyn määrä meillä vähäisimmillään, mutta toisaalta säähäiriöt rajuimmillaan. Säähäiriöt, esimerkiksi voimakkaat matalapaineet, saavat energiansa napa-alueiden ja tropiikin välisistä lämpötilaeroista, jotka ovat suurimmillaan talviaikanamme.

Erilaisia joulukuita

Meteorologisesti katsottuna joulukuu on jo koko maassa termisen talven aikaa, joka katsotaan alkaneeksi, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi nollan alapuolelle. Ensilumi on joulukuuhun mennessä tilastojen valossa saatu koko maahan, ja tässä vaiheessa tarkennettakoot ensilumimääritelmä: talviaikana vähintään 1 cm lunta maassa aamuyhdeksältä. Pysyvä lumi saadaan maahan yleensä myös joulukuuhun mennessä sisämaassa, mutta esimerkiksi rannikkokaupungeissa, Helsingissä ja Turussa, pysyvää lunta joudutaan odottelemaan usein vuodenvaihteeseen saakka. Sulat merialueet pitävät rannikon sisämaata lämpimämpänä ja viivyttävät talven tuloa. Toisaalta lämpimissä merialueissa piilevät myös lumikaaoksen ainekset: jos kylmät Siperia-tuulet puhkuvat sopivissa olosuhteissa etelärannikkoa kohti sulan Suomenlahden yli, voi lämmin pintavesi synnyttää erittäin sakeita lumikuuroja etelärannikon kaupunkien riesaksi. Tästä hyvinä esimerkkeinä joulukuut 2009 ja 2010, jotka olivat mm. pääkaupunkiseudulla lähes ennätyslumisia. Allekirjoittaneen kotiseudulla autot hautautuivat kirjaimellisesti lumeen niin kuin kuvasta näkyykin.

Tietysti meikäläisten ”lumikaaokset” ovat vain suhteellista siihen verrattuna, mitä rapakon toisella puolella tapahtui viime viikolla. New York -osavaltiossa sijaitsevan Buffalon eteläpuolella lumikertymät olivat jopa 100-170 cm vuorokaudessa. Tällöin on mielestäni ihan oikeutettua puhua lumikaaoksesta, superpyrystä tai rajusta lumimyrskystä. Meillä kynnys vastaavien termien viljelylle tuntuu olevan joissain tapauksissa varsin pieni. Muutaman sentin lumikertymä, heikko tai kohtalainen tuuli ovat toisinaan riittäneet lumi- tai jopa superpyryn hehkuttamiselle. Hassua.

Tulevaisuuden talvet ja joulukuut

Lauhoina alkutalvina lämpötila on huidellut korkeimmillaan mm. Helsingissä +10 asteessa, kun taas kylmimmillään pakkasta on ollut 30 astetta. Kaikkien aikojen Suomen joulukuun pakkasennätys on jo pian lähes 100 vuoden takaa: -47,0 astetta (Pielisjärvi 21.12.1919), minkä rikkoutuminen tulevaisuudessa on käymässä hyvin epätodennäköiseksi. Mikäli ilmasto lämpenee ennakoidulla tavalla, talvisin uusia pakkasennätyksiä tuskin on enää odotettavissa. Sen sijaan keskilämpötila tulee nousemaan selvemmin ja uusia lämpöhuippujakin voi syntyä. Ohessa on lämpenemistä Euroopan alueella jäljittelevä kuva, jonka olen tehnyt A1B-skenaarion perusteella.

Pohjoinen napa-alue lämpenee talvisin skenaarion valossa sadan vuoden aikaskaalassa jopa yli 10 asteella, kun taas Pohjois-Atlantilla lämpeneminen on paikoin hyvin heikkoa. Suomenkin talvet (joulu-helmikuu) lämpenisivät 4-8 asteella, voimakkaimmin Lapissa. Jos skeenario toteutuu, tämän vuosisadan puolessa välissä Jyväskylän talvet ovat yhtä lauhkeita kuin Turun nykyiset, ja vuosisadan loppuun mennessä Turun nykyiset talvet siirtyvät Rovaniemelle saakka.

Täytyy muistaa, että eriäviäkin näkemyksiä ilmaston muuttumisesta ja lämpötiloista löytyy, eikä minun ole millään tapaa tarkoitus ottaa kirjoituksessani kantaa siihen, mikä skenaarioista tai näkemyksistä voisi olla, tai olisi mielestäni, paras – A1B-skenaario on vain yksi esimerkki.

Mikä määrittelee, tuleeko alkutalvesta vetinen vai ankara?

Suomen talvien sääolosuhteisiin vaikuttaa yläilmakehässä puhaltava voimakas suihkuvirtaus, joka ohjaa myös matalapaineiden käyttäytymistä. Usein säälähetyksissä kuuleekin sanat ”Pohjois-Atlantilla oleva matalapaine liikkuu kohti Skandinaviaa ja Suomessa vallitsee lauha lounainen ilmavirtaus”. Matalapaineiden stereotypinen reitti suuntautuu Yhdysvaltojen itärannikolta kohti Pohjois-Skandinaviaa, jolloin Suomessa tuulet puhaltavat Atlantilta ja sää on joulukuiseen tapaan vaihtelevaa ja epävakaista – leudot ja kylmemmät päivät vuorottelevat. Näin kävi esimerkiksi viime vuonna, mutta vieläkö muistatte vuodet 2009 ja 2010 (kuva 1 ja 4)? Silloin yläilmakehässä tapahtuneet muutokset johtivat kylmän korkeapaineen (nk. ”blocking high”) muodostumiseen Pohjois-Atlantille, kun taas matalapaineet joutuivat huomattavan eteläiselle reitille. Tuuli pääsi puhaltamaan etelärannikolle useana päivänä sulan Suomenlahden yli muodostaen erittäin sakeita lumikuuroja, ja lumikertymät olivatkin varsin suuria.

Joulukuiden ja alkutalvien säätyypin määrää siis Euroopan ilmanpainejakauma. Mitä alempi ilmanpaine Islannin edustalla ja mitä korkeampi Azoreilla, sitä lauhempaa ja vetisempää Suomessa on (kuva 3 & 4, joulukuu 2013). Tämä ilmanpainejakauma tunnetaan myös nimellä ”positiivinen NAO-indeksi”.

Toisaalta, jos tilanne on täysin päinvastainen, puhutaan ”negatiivisesta NAO-indeksistä”, jolloin olosuhteet meillä ovat melko ankarat ja etelärannikko voi hautautua lumeen (kuva 5). NAO-indeksiennusteita löytyy jokaiselle asiasta kiinnostuneelle täältä.

Säärintamalta ei mitään uutta, voisi nyt sanoa meidän pohjoisesta mutta Golf-virran aina niin ihanasti lämmittämästä kolkastamme elää ja olla. Ja tiedämme, mistä talvi talvi tulee, kun se sille päälle sattuu. Osoite on sama kuin kovilla kesähelteilläkin. Vaikka sellainen tilanne on monimutkaisempi ja laajempi, tarkoittaa se kuitenkin, että meidän näkökulmastamme kaikki sään varsinainen ääriaines leviää tänne Venäjältä. Mantereet kylmenevät talvennapaa kohti ja vielä sen jälkeenkin.

Verhojanskissa on jo alkanut olla sellaisia 50 asteen pakkasia. Myös Pohjois-Amerikan manner on alkanut saada pohjoisosaansa lumipeitteen, joka ulottuu USA:n puolelle. Eikä sitä koskaan muista oikein, ennen kuin asian kartalta tarkistaa: lunta on jo nyt isoilla mantereilla selvästi etelämpänä kuin missä me olemme. Ja nimenomaan talvilunta; vuoristoissa on muutenkin toisenlaiset olosuhteet. Alpeilla sääennusteet ottavat kantaa siihen, miten korkealla sade kulloinkin tulee lumena.

Talven voi määritellä niin halutessaan monellakin tapaa, mutta ainakin itselleni se kaikkein tärkein kysymys kiteytyy siihen, onko lunta vai ei. Edelle menee etelärannikon asukkaana ainoastaan se, onko se osuus, mistä on tarkoitus kulkea, litisevän loskan tai mahdollisesti jään peitossa. Suuressa osassa Suomea on sentään suurella varmuudella ”kunnon” talvi, kunhan se vain ensin saadaan. Enkä tarkoita, että sen juuri tänne itselleni mitenkään haluaisin, mutta näin se menee.

Vähäisiä lumisateita on nytkin liikkeellä pohjoisessa, ja seuraavat lumet saa Pohjois-Lappi tiistaina. Muuten jäävät sateet kyllä olemattomiksi. Korkeapaine kun ei juuri sada vettä eikä lunta. Pikkuripsuihin en nyt puutu, vaikka esim. ajokeliin voi hyvin pienilläkin sademäärillä ollaa paljon vaikutusta. Se, mitä säästä sanoo, palautuu siis aina johonkin mittakaavaan ja ”kohdeyleisöön”, niin kuin nykyään ajatellaan. ”Kohderyhmä” se tietysti on sääpalveluidenkin markkinoinnin näkökulmasta. Ei aina ole keskitytty puhumaan jonkin erityisen alueen tielläliikkumisen olosuhteista. Tarkkana saa tässä olla. Ja pääteitä varten on kriteerit erilaisille ajokeleille, mutta haluaisinpa nähdä sen, joka selviää ajamalla pelkkiä pääteitä.

Keli ei ole sama asia kuin sää, vaikka nämä tietysti vuorovaikuttavat. Tämä tarkoittaa, että kulkemisalustan olosuhteet on aina erikseen huomioitava, oli sää mikä hyvänsä. Tienpinnan lämpötila on tärkeä, samoin lämpötilan muutos: kuten tiedetään, aiheuttaa sään lauhtuminen helposti liukkautta. Tämä johtuu kuuran muodostumisesta. Tuuliset ja selkeät yöt voivat tuoda mukanaan kuuraliukkautta. Erilaiset tieosuudet käyttäytyvät eri tavoin: siltapaikat esimerkiksi jäähtyvät muuta tietä nopeammin, koska maasta ei johdu korvaavaa lämpöä.

Oli niin tai näin, talven taipumus on pidentää erilaisia matkoja ajallisesti. Kun väärässä kohtaa ajetaan liian lujaa ja tietysti edessä ajavan takapuskurissa jo valmiiksi kiinni, niin pelti siinä tietysti kolisee ja ruttautuu, muista vahingoista puhumattakaan. Talvijalankulussa on vähän eri haasteet, mutta haasteet kumminkin. Ei talvi koskaan ihan helppo ole, paitsi jos sitä lunta vaikka ei alunpitäenkään sataisi eikä vesi jäätyisi… -kirjoitanpa joulupukille.

Seuraa pohjoisen pallonpuoliskon lumitilannetta: http://www.natice.noaa.gov/ims/

Meren lämpötilasta ja jäästä kannattaa olla selvillä, jos liikkuu lähelläkään rannikkoalueita.  http://www.itameriportaali.fi/fi/itamerinyt/fi_FI/jaatilanne/

Forecan lumensyvyyskartasta voi olla hyötyä, joskaan epäyhtenäinen lumipeite ei siinä ole hyvin näkyvissä. http://www.foreca.fi/Finland/Helsinki/map/snowdepth  .  Myös satelliiteista voi olla vaikeata erottaa, miten yhtenäinen vähäinen lumipeite todellisuudessa on maanpintanäkökulmasta katsoen. Sään ennustamisen näkökulmasta on tärkeintä, onko lunta vai ei, eikä enää niinkään se, kuinka paljon lunta on.

 

Kuvan linkki: http://pixabay.com/fi/arkki-lumi-syksy-punainen-lehti%C3%A4-506989/

 

 

Ilmastonmuutoskeskustelu on saanut jo vähän fanaattisia piirteitä, joissa varsin jyrkästi kielletään vastakkaiset aatteet. Keskustelu pysähtyy nopeasti kärkeviin kannanottoihin  puolelta kuin toiseltakin. Toisen puolen aatteet kivitetään alas usein jo ennen kuin niitä on kerrottu loppuun asti. Tilanne on kiusallinen, sillä keskusteluun ei  välttämättä uskalla osallistua neutraalina hämmästelijänä, sillä  kyselijä ajatuksineen leimataan nopeasti jompaan kumpaan ääriryhmään. Liisan ja Juhan blogien saama runsas palaute kertoo myös omalla tavallaan, ettei asiasta vieläkään ole keskusteltu tarpeeksi.

Ilmastoennustukset perustuvat tietokonelaskelmiin

Tiedettä ei voi tehdä huutoäänestyksellä. Sama pätee ennustuksiin. Jokaisen tieteenalan hienoin saavutus on ymmärtää asiat ja syy-yhteydet niin hyvin, että aiheesta voidaan luoda tulevaisuuden ennusteita. Luonnon lainalaisuudet ovat ihmiskunnalle vieläkin osin tuntemattomia eikä täydellisiä sää- tai ilmastoennusteita ole lupaa ehkä koskaan odottaa. Sääennusteiden suuret linjat pystytään kuitenkin nykyään ennustamaan ällistyttävän hyvin keskimäärin 5 vrk:n ajan. Epätarkkuus ennusteissa liittyy lähinnä paikallisuuteen. Sääennusteet perustuvat pitkälti tietokonelaskelmiin, joihin on syötetty kaikki fysiikan lainalaisuudet, joiden oletetaan tämänhetkisen tietämyksen mukaan vaikuttavan säähän ja sen muutoksiin. Samoja yhtälöitä käytetään myös ilmastoennusteisiin. Kaikki tällaiset ilmastolaskelmat ennustavat ilmaston lämpenevän.

 

 

Kyseenalaistusta tarvitaan

Emme ole aikaisemmin olleet vastaavassa tilanteessa, emmekä siksi voi olla täysin varmoja, että laskelmat olisivat täysin erehtymättömiä. Mikäli sääennusteissa olisi jokin systemaatinen pieni virhe, se ei välttämättä näkyisi lyhyissä sääennusteissa, mutta voisi kumuloitua pitkissä ennusteissa. Toisaalta ilmakehässä ja luonnossa on myös paljon monimutkaisia keskenäisiä kytkentöjä, joiden varmaa voimasuhdetta vuosikymmenien mittakaavassa on mahdotonta tietää täydellisesti etukäteen. Parhaiden mahdollisten ennusteiden laskemiseksi tarvitaan kyseenalaistusta ja uusia näkökulmia. Tieteen historiassa enemmistö on usein ollut väärässä, eikä ehdottomuus läheskään aina ole kannattanut. Tämä olettamus yksistään ei kuitenkaan voi pyyhkiä pois ilmastolaskelmia tai ilmastonmuutoksen uhkaa. Tieteelliseen kyyseenalaistukseen tarvitaan muutakin kuin mielipiteitä. Tarvitaan lainalaisuuksia ja yhtälöitä, joita voidaan syöttää ilmastolaskelmiin.

Parempi ylivarautua kuin tulla yllätetyksi

Tietokonelaskelmat ja nykytiede ennustavat ilmaston siis edelleen lämpenevän. Hetkellisestä säästä on kuitenkin lähes mahdotonta erottaa ilmastonmuutoksen vaikutusta, koska sään vaihtelu on vähintäänkin kertaluokkaa ilmaston vaihtelua suurempaa. Yksittäisillä säätilanteilla ei voi kiistää eikä todistaa ilmastonmuutoksen olemassaoloa. Yksittäisten helteiden ja myrskyjen liittämisellä ilmastonmuutokseeen on tehty paljon hallaa asian uskottavuudelle. Maalaisjärjellä ajateltuna tällöin vastaavasti voidaan kylmillä ja heikkotuulisilla tilanteilla yhtä hyvin perustella ilmastonmuutoksen olemattomuutta. Parempi indikaattori ilmastonmuutokselle on esimerkiksi lämpimien ja kylmien ennätysten esintyvyyden seuraaminen. Tämän vuoden touko-, kesä-, ja elokuu ovat olleet koko mittaushistoriassa lämpimimpiä kyseisiä kuukausia. Kaikkien vuoden eri kuukausien lämpöennätys on mitattu 1997 vuoden jälkeen. Tuorein kylmyysennätys sen sijaan on jäänyt niinkin kauas kuin vuoteen 1916. Varmasti näissä ennätyksissä keskilämpötilan kymmenyksistä voidaan kiistellä, mutta kokonaisuutena tilastot kertovat varsin selvää suuntausta. Tässä valossa on siis aika rohkeaa kyseenalaistaa koko ilmastonmuutos vain johonkin yhteen yksityiskohtaan esimerkiksi ilmastonhistoriaan perustuen.

Ilmastonmuutoksen häviäjät ja voittajat

Ilmastonmuutos koskee koko maapalloa, eikä se katso maiden rajoja niin kuin me ihmiset usein katsomme. Tässä mielessä ilmastonmuutos ei tule kohtelemaan meitä kaikkia tasavertaisesti. Näyttää vahvasti siltä että se tulee kohtelemaan kaikkein raaimmin niitä, joilla jo tällä hetkellä asiat ovat heikoimmin. Tämä johtaa helposti myös siihen, ettei asioille haluta tehdä nopesti mitään, koska sillä ei ole itselle niin välitöntä uhkaa. Todelliset vaikutuksen mahdollisuudet ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta liittyvät yhteisiin kansainvälisiin sopimuksiin ja niiden noudattamiseen. Siksi asioista on tärkeä sopia yhdessä ja nopeasti.

Vain jäävuoren huippu?

Ilmastonmuutos on siis tiedostettu ja sen vastaisiin toimiin on otettu jopa ensimmäisiä yhteisiä askelia. Tämä on varmasti tärkeää harjoittelua tulevalle, sillä ikuinen talouskasvu yhdistettynä väestönkasvuun tuntuu rajallisella maapallolla täysin matemaattiselta mahdottomuudelta.