Vuodenajat ovat leveysasteillamme harvoin veljeksiä. Erityisesti talvi- ja kevätkuukausissa on tuntunut viime vuosina olleen melkoista vaihtelua. Tässä julkaisussa keskityn kuitenkin kevätpuolen vaihteluiden tarkasteluihin, fokuksena maaliskuu ja termisen kevään alkaminen.
Edellytyksiä kylmälle keväälle
Otetaanpa loistavana esimerkkinä vuoden 2013 maaliskuu, joka oli monilla paikkakunnilla harvinaisen kylmä ja muodostui paikoin jopa lähes kylmimmäksi talvikuukaudeksi. Pysyvä lumipeite saatiin jo alkutalvesta (marraskuussa 2012) eteläiseenkin Suomeen, eli selvästi etuajassa. Niinhän siinä jälleen kävi muutaman edellistalven tapaan, että Etelä-Suomessa lunta oli lopputalvesta yli äyräiden, eikä siitä ollut pulaa muuallakaan maassa. Maaliskuussa Suomen ylle jämähti sitkeä ja kylmä korkeapaine, joka piti keväiset ja lämpimät säät kaukana pohjolasta.
Maalaisjärjellä ajateltuna kunkin kuukauden ja vuodenajan ominainen suursäätila ratkaisee yksittäisen ajankohdan sääolosuhteet, mutta kevään etenemiseen liittyvät olennaisina tekijöinä myös lumi- ja jääpeite. Mitä lumisempi ja ankarampi jäätilanteen kannalta talvi on, sitä vaivalloisempaa kevään saapuminen on.
Mietitäänpä aluksi auringonsäteilyn vaikutusta: kun auringonsäteily keväisin lankeaa suhteellisen loivassa kulmassa vaalealle pinnalle (lumi- tai jääpinta), heijastuu valtaosa lyhytaaltosäteilystä pinnasta takaisin avaruuteen. Vaalea ja kylmä pinta blokkaa saapuvaa lämpösäteilyä, ja sulavan lumi- ja jääpeitteen pinnassa lämpötila on aina lähellä nollaa, vaikka jo muutaman metrin korkeudessa lämpötila olisikin selvästi korkeampi. Paksu ja vaalea lumipeite – joka torjuu eikä varastoi lämpöä – hidastaa tehokkaasti maanpinnan lämpenemistä ja tätä kautta myös kevään alkamista. Meistä jokainen lienee huomannut ilmiön konkreettisesti vaatetuksemme värivalintojen kautta: ei ole sattumaa, että aurinkoisina ja lämpiminä kesäpäivinä jätämme mustaa uhkuvat vaatekappaleet naulakkoihimme ja pukeudumme ennemmin vaaleisiin sävyihin.
Kevät etenee usein Ruotsissa, Norjassa ja Baltiassa selvästi Suomea nopeammin. Kevään ensimmäiset lämpöaallot voivat jo maaliskuussa nostattaa lämpötilan Etelä-Norjassa ja -Ruotsissa jopa lähelle 20 astetta, mutta toisinaan Suomi on saanut tyytyä vain muutamaan lämpöasteeseen, sumuun ja tihkusateisiin. Näin käy erityisesti, kun lumet ovat jo lähteneet läntisestä Skandinaviasta, mutta Suomessa on vielä kattava lumipeite ja pohjoinen Itämeri pääosin jäässä. Lämpöaalto saapuu tyypillisesti Skandinaviaan lounaan tai etelän suunnalta ja tällöin sillä on vapaa pääsy läntiseen Skandinaviaan yleensä lumetonta mannerta pitkin, eikä välissä ole suurempia (jäisiä) merialueitakaan jäähdyttämässä virtausta. Ilmavirtauksella on kuitenkin vastassaan hyinen ja tyypillisesti jäinenkin Itämeri Ruotsin ja Suomen välissä. Ja arvatkaapa, miten siinä sitten käy, kun selvästi alustaansa lämpimämpi ilmavirtaus liikkuu hyvin kylmän lumi- ja jääpeitteen yli? Kosteus alkaa tiivistyä, muodostuu sumua ja matalaa pilveä, joka ajautuu perusvirtauksen mukana Suomen puolelle. Samalla ilma jäähtyy lähemmäs alustansa lämpötilaa, ja pahimmillaan lämpötilaero esimerkiksi Helsingin ja Tukholman välillä voi olla jopa 15 astetta.
Summa summarum: hyvin runsaslumisina ja ankarina jäätalvina kevään saapuminen voi hidastua merkittävästi. Jos helmikuun loppupuolella maassa on yli puolen metrin hanki ja Itämeren jäätilanne ankara, voi maaliskuiset lämpöaallot unohtaa. Lumen ja jään korkea albedo (heijastuskyky) kylmentää maanpintaa ja viivästyttää kevättä.
Suotuisat olosuhteet lämpimälle keväälle
Hyvinä esimerkkeinä toimivat vuodet 2008 ja 2014. Sekä talvea 2013-2014 että 2007-2008 yhdistivät pääpiirteittäin lauhat lounaiset ja kosteat ilmavirtaukset, jolloin lumipeite jäi hyvin vähäiseksi erityisesti maan etelä- ja keskiosassa. Itämeren jäätalvikin on ollut harvinaisen huono, ja valtaosa Suomenlahdesta oli molempina esimerkkitalvina jäätön. Tänä vuonna jo helmikuun aikana keskilämpötilat kohosivat monilla alueilla nollan yläpuolelle; maaliskuun alkaessa lunta oli vain Itä- ja Pohjois-Suomessa.
Tämän talven ja alkukevään heikko lumi- ja jäätilanne on mahdollistanut selvästi korkeammat lämpötilat kuin esimerkiksi vuosi sitten, vaikka tietysti suursäätilakin on ollut erilainen. Samapa se – jos suursäätila olisi vuosi sitten ollut samanlainen kuin tämän vuoden maaliskuun alussa, olisivat lämpötilat joka tapauksessa jääneet useita asteita matalemmiksi. Tänä vuonna auringonsäteilyn imeytymistä maahan ei ole rajoittanut lumipeite; tumma ja lumeton maanpinta on ilomielin absorboinut auringonsäteilyä ja positiivisen takaisinkytkennän kautta lämmittänyt myös ilmaa maanpinnan läheisyydessä ja ylempänäkin alailmakehässä. Myös sulat merialueet kykenevät absorboimaan auringon lyhytaaltosäteilyä, eivätkä kylmennä Suomeen saapuvia lämpimiä ilmavirtauksia yhtä tehokkaasti kuin jääpeite. Toki Itämeri hillitsee kevään maksimilämpötiloja lämpimän ilmamassan virtauksissa sen verran, että korkeimmat lukemat jäävät yleensä länsinaapurimme puolelle. Kuluneen maaliskuun alkupuolella keskisessä Ruotsissa, Norrköpingissä, lämpötila kohosi jo 17 asteeseen, mutta samana päivänä Suomen puolella päästiin ”vain” 11 asteeseen, vaikka periaatteessa ilmamassa oli yhtä lämmintä. Mikäli Itämeri haihdutettaisiin, voisivat Suomen puolella alkukeväästä mitatut maksimilämpötilat olla useitakin asteita nykyistä korkeampia.
Toisinaan Suomessakin on ollut jo miltei kesäistä maaliskuussa: vuonna 2007 lämpötila kohosi Helsinki-Vantaalla 17,5 asteeseen. Tämä lukema tosin ei yllä lähellekään sitä, mitä Norjassa koettiin kaksi vuotta sitten: maaliskuun 27. päivä Etelä-Norjan Grimstadissa mitattiin kaikkien aikojen uusi Norjan maaliskuun lämpöennätys, kun lämpötila kohosi peräti 23,1 asteeseen. Syynä tähän oli voimakas föhn-efekti. Samaan aikaan Helsingissä tihutti vettä ja lämpötila oli +5 asteessa. Tukholmassa sentään käväistiin liki 15 asteessa.
Summa summarum: Lauhan ja vähälumisen talven jälkeen myös aikainen kevät on todennäköisempi. Toisaalta tällöin kasvaa myös rajujen takatalvien riski, sillä suursäätila voi kertaheitolla muuttua.
Termisen kevään määrittely hankalaa tänä vuonna
Termistä kevättä ei ole vielä virallisesti julistettu alkaneeksi, vaikka lämpötila onkin jo laajoilla alueilla ollut plussan puolella yötäpäivää. Vanhalla menetelmällä, jolloin terminen kevät todettiin alkaneeksi keskilämpötilan noustessa nollan yläpuolelle vähintään viideksi vuorokaudeksi putkeen, kevät olisi jo alkanut. Nykyään on siirrytty määrittelemään termisten vuodenaikojen vaihtumista lämpösummamenetelmään, joka ei ole ihan yhtä suoraviivainen. Tällöin ei riitäkään viiden vuorokauden nyrkkisääntö, vaan lämpötilojen käyttäytymistä pitää seurata viikkoja, ehkä jopa kuukausiakin. Aleksi Jokela kirjoitti aiheesta kattavammin viime viikolla, lue julkaisu täältä.
Kolea huhtikuun alku?
Numeeriset mallit ovat olleet yksimielisiä jo muutaman päivän ajan siitä, että maaliskuun viimeisinä päivinä suursäätila Pohjois-Euroopan alueella muuttuu talvisempaan suuntaan. Toisesta takatalvesta en halua puhua, mutta seuraava viikko näyttää selvästi tätä viikkoa kylmemmältä. Hiihtokelit Lapissa jatkuvat hamaan tulevaisuuteen, ja etelässäkin lumikuurot ovat tämänpäiväisten ennusteiden valossa mahdollisia tulevasta viikonvaihteesta alkaen.
Tuorein ECMWF:n kuukausiennuste on myös sopusoinnussa kylmenemisen suhteen, sillä ilmanpaineanomalian perusteella Suomen itäpuolella tulisi huhtikuun alussa olemaan tavanomaista alempi ilmanpaine, mikä tietäisi pääosin pohjoisen puoleisia ilmavirtauksia. Kuukauden edetessä poikkeama heikkenee, mikä tietäisi varovaista kevään etenemistä. Kuukausiennusteen nojalla suurempia lämpöaaltoja ei ole näköpiirissä, mutta tämähän voi vielä muuttua moneen otteeseen.
Nice to know – termisen kevään alkupäivämääriä 2010-luvulla:
Helsinki: 26.3.2010, 2.4.2011, 10.3.2012, 2.4.2013, ?.?.2014
Jyväskylä: 26.3.2010, 2.4.2011, 10.4.2012, 12.4.2013, ?.?.2014
Sodankylä: 2.4.2010, 3.4.2011, 22.4.2012, 13.4.2013, ?.?.2014
—
kuvat: Markus Mäntykannas
Kiitokset nuorelle miehelle hyvästä blogi-kirjoituksesta!
Aika kinkkiseksi ovat ilmat muuttuneet ennustettavuuksien mukaan aivan viimeisten vuosien myötä. Jokohan viimeinkin alkavat ne suuret säämuutokset pallollamme tapahtua ihmisten vaikutusten takia?
Pitää myös muistaa että Ruotsi ja Norja ulottuvat kauemmas etelään kuin Suomi. Varsinkin Ruotsi, mutta onhan Norjankin eteläisin osa Viron ja Latvian rajan tasalla. Liisa Rintaniemi laittoi Twitteriin sopivasti mielenkiintoisen satelliittikuvan: http://lance-modis.eosdis.nasa.gov/cgi-bin/imagery/single.cgi?image=crefl1_143.A2014084095500-2014084100000.2km.jpg Sen perusteella voisi tänä keväänä väittää että Suomessa kevät on pidemmällä kuin Ruotsissa. Jos nimittäin verrataan samoja leveyspiirejä. Esim Vaasan korkeudella Suomi on lumeton mutta Ruotsissa ainoastaan kapea rannikkokaista.
Tähän liittyen Moskovassa saavutettaneen uusi maaliskuun lämpöennätys tänään, +18,8. (Tarkistamaton, kuulostaa aika matalalta)
Taitaa olla päiväkohtainen ennätys, eli ei kovin merkillistä.
Lars, toki asia on näinkin. Ruotsi ja Norja yltävät Suomea eteläisimmille leveysasteille, mutta keväisissä etelän, lounaan tai lännen kantilta saapuvissa lämpimissä ilmavirtauksissa korkeimmat lukemat jäävät lähes poikkeuksetta Ruotsin puolelle. En puhu nyt eteläisintä Ruotsia koskevista lämpötiloista – itse olen havainnut, että Ruotsin maksimilämpötilat mitataan keväisin usein Smålandista Upplandiin yltävällä vyöhykkeellä. Uppland yltääkin jo eteläisen Suomen tasolle ja siellä maksimilämpötilat ovat hyvin usein eteläistä Suomea korkeampia. Tässä tapauksessa Itämeren viilentävä vaikutus korostuu, kun verrataan kevätlämpötiloja esim. Tukholman ja Helsingin välillä, jotka nyt suunnilleen osuvat samoille leveysasteille.
Lumitilanteeseen vaikuttanevat vahvasti kulunut lauha talvi lounais- ja länsivirtauksineen, jotka ovat pitäneet Suomen länsirannikon sulan meren vaikutuksesta esimerkiksi Ruotsin sisämaata lauhempana, ja näin ollen sateiden olomuotokin on ollut vetisempi länsirannikkomme tuntumassa. Toki Ruotsin keskiosassa on pääosin myös selvästi Suomen vastaavia leveysasteita korkeampaa ja vuoristoisempaa maastoa, ja tällöin alueella lämpötilat ovat luonnostaankin alavia seutuja alhaisemmat.
Tätä termisen kevään alkamisen kanssa vetkuttelua voisi ehkä selventää joillakin todennäköisyyksillä. Esimerkiksi millä todennäköisyydellä huhtikuussa tulee niin kylmä ja pitkä jakso, että tämänhetkinen lämpösumma painuu alle edellisen pohjan? Minun laskelmieni mukaan (helsinki-vantaan mittauksien mukaan) vuorokauden keskilämpötila pitää olla alle -5:ssä reilusti yli viikon, että siihen päästään. Ja jos tämä kuluva viikko on näin lämmin loppuun asti, niin voi olla, että tarvitaan lähemmäs kahta viikkoa viiden asteen keskipakkasia. Ja eikö tässä artikkelissa mainitsemasi asiat sodi juuri tälläistä poikkeuksellisen kylmää jaksoa vastaan? Joten mikähän mahtaa olla huhtikuun kahden ensimmäisen viikon kylmyysennätys, ja erityisesti lumettoman maan ollessa kyseessä? Minä olen valmis lyömään jo isommankin vedon siitä, että terminen kevät on alkanut etelärannikolla 8.2.
Tästä muiden Pohjoismaiden lämpimyydestä… Kannattaa myös muistaa että kesäisin idästä tuleva helleilmamassa yltää Suomeen huomattavasti useammin kuin Ruotsiin, Norjasta puhumattakaan. Esim. Bergenissä heinäkuun keskimääräiset päivälämpötilat ovat huomattavasti alemmat kuin Suomessa.
Ilkka, kylmiä huhtikuun alkuja (1.-15.4.) on ollut vuosina 1966 ja 1998. Tällöin Helsinki-Kaisaniemen keskilämpötila on ollut -0,9 astetta v. 1966 ja -1,8 astetta v. 1998. Helsinki-Vantaalla vastaavat lukemat ovat -2,1 ja -1,2.
2000-luvun kylmimmät huhtikuun alut on koettu v. 2003 ja 2013. Silloin Helsinki-Kaisaniemen keskilämpötilat +0,1 ja +1,0 astetta, kun taas Helsinki-Vantaalla -2,1 ja -1,2 astetta.
Olli, hyvä pointti! Kesällä itäiset virtaukset ovat meidän puolellamme ja tilanne käy päinvastaiseksi. Silloin tosiaan Suomi voi olla selvästikin Ruotsia ja Norjaa lämpimämpi.
Säätilan muutos ennakoi lämmintä kesää. Lämpimän vuoden aikana, jollainen nyt on käynnissä, säätyyppi vaihtuu keväällä sateisesta kuivaksi ja syksyllä uudestaan sateiseksi. Kesä ja talvi ovat silloin lämpimiä, sen sijaan kevääseen ja syksyyn saattaa jäädä lyhyitä jaksoja jolloin ilma on viileämpää. Viimeisimmät esimerkit tämäntyyppisestä sään vaihtelusta ovat vuosilta 2006-2009, jolloin voi sanoa että Suomessa vallitsi edellinen ”lämpöaalto”.
Maalis- ja huhtikuussa korkeapaineet sisältävät usein vielä kylmää ilmamassaa, riippuen siitä mistä ilmansuunnasta ne tulevat. Maaliskuun lämpöennätykset v. 2007 syntyivät kuitenkin korkeapaineen alla, mantereisessa säätyypissä, eli sään kuva oli jo maaliskuussa kesäinen. Tämä vuosi on hyvin samankaltainen kuin silloin, maaliskuu tulee nähtävästi keskilämpötilansa osalta joko rikkomaan 2007 tehdyn ennätyksen tai on hyvin lähellä sitä.