Syksy on pitkällä, ja monet eläimet ovat talviunilla. Talviunella tarkoitetaan yli talven kestävää jaksoa, jolloin eläin nukkuu. Tyypillisiä talviunta nukkuvia nisäkkäitä ovat karhu, mäyrä tai supikoira. Nämä eläimet ovat tasalämpöisiä.
Esimerkiksi siilit tai lepakot eivät nuku talviunta vaan vaipuvat talvihorrokseen. Talvihorros on kylmänhorroksen tapainen tila sillä erolla, että talvihorroksessa eläimet pystyvät säätelemään itse ruumiinlämpöään polttamalla paljon energiaa sisältävää ruskeaa rasvakudosta.
Käärmeet, sammakot ja hyönteiset ovat vaihtolämpöisiä. Niiden ruumiinlämpö laskee talvella nollan tuntumaan. Elintoiminnot loppuvat melkein kokonaan, ja eläin on lähes kuollut.
Monet suomalaiset ihmisetkin viettävät talven jonkinmoisessa unessa tai horroksessa. Pimeä vuoden aika lisää unen tarvetta. Kylmä tai märkä sää saa jotkut kääriytymään peittoon ja kaivautumaan sohvan kulmaan. Ja ne, jotka eivät pimeyttä kestä lentävät etelään kuten muuttolinnut palatakseen jälleen Suomeen, kun päivät pitenevät ja lämpenevät.
Oletko sinä talven horroksessa, jopa unessa? Vai onko talvi sinulle tekemisen aikaa?
Pian on talvi. Kannattaa palauttaa ajoissa mieleen, mitä kaikkea se tarkoittaakaan omassa elämässä. Kuva: John Brightley/geograph
Joulun varaslähtöiset valot ja muut helyt tulevat tarpeeseen saada edes taajamien ja kaupunkien värimaailmaan jotain muutakin kuin samaa valonkajoista harmautta, jota lumeton marraskuu on täynnä. Tosin päiväsydämien väri on hieman vaihdellut riippuen siitä, onko pilvipeite rakoillut ja mihin aikaan päivästä. Yöllä tämänkin luonnonilmiön huomaa lähinnä tienpinnan painumisesta pakkaselle. Mutta maanteillä ei ole juurikaan ollut mitään jäädytettävää pelkästään pilviä kutistamalla, kas kun tuota öistä pilvipeitteen rakoilua on ollut joko poutaisessa lännessä tai sitten pohjoisessa, missä vähäiset sateet ovat tulleet jo valmiiksi lumena.
Syksyn lauhuus näkyy vaikka termisessä talvessa, joka on alkanut vasta Lapissa, vaikka vuorokauden keskilämpötilan pitäisi tilastojen valossa alkaa olla nollan alapuolella lounaisinta rannikkoa myöten. Mutta hyvä näinkin, että lauha syksy ikään kuin ostaa aikaa mahdolliselta lumipeiteajalta. Mutta nyt kun vilkaisee tietokoneen ennustekarttoja, tämän kaiken käsittää lähinnä tyveneksi myrskyn edellä. Alkava viikko pitää nimittäin sisällään perinpohjaisen muutoksen säässä täällä Suomessa.
Brittein saarilta Etelä-Skandinaviaan tapahtuu alkuviikolla matalapainekehitystä, jonka hedelmänä meille keskiviikkona, varmimmin iltapuolella, leviää lounaasta lumipyry. Itätuuli voimistuu sitä ennen, jo tiistaina, mutta tuulisinta sää on keskiviikosta ainakin perjantaihin. Torstaina etelän pyry hieman laantunee ohimenevästi, etelärannikon lähellä voi sataa myös vettä, mutta perjantaina etelästä leviää Suomeen uutta satavaa pilvimassaa ja vain etelärannikolla on sateen olomuodon kanssa kiikun kaakun – meri kun on vielä lämmin – muuten tupruttaa lunta.
Päivittäiset sääennusteet sen aikanaan sitten tarkemmin kertovat, mutta alustavasti näitä etelän puolelta meille voimakkaalla itätuulella leviäviä lumisateita on perjantain kuluessa saatu jo lähinnä Lappia lukuun ottamatta. Lumen kertymä on harvoin helppo ennustettava, mutta varautuisin tässä kokonaistilanteessa ainakin paikoitellen jopa kymmenien senttien kinoksiin.
Talvisen kylmä matalapaineenalue jää hallitsevaksi loppuviikon jälkeenkin, joten sataneet lumet ovat hyvinkin jäädäkseen. Talvivaatteiden esille kaivaminen kannattaa siis aloittaa viimeistään nyt.
Kuvan linkki: http://www.geograph.org.uk/photo/2201901
Ennen kuin talvi kunnolla saapuu eteläiseen Suomeen, on varmasti hyvä kerrata vähän talvisään peruspiirteitä tielläliikkujan näkökulmasta. Eri lämpöoloissa on omat erityispiirteensä ja sääilmiönsä, jotka on syytä ottaa huomioon. Tietysti kunnon lumimyräkkä aiheuttaa meillä ne kaikkein suurimmat ongelmatilanteet ja erityisen pahaksi tilanne pääsee, mikäli myräkän sankimmat hetket osuvat juuri aamu- tai iltapäiväruuhkaan. Tällä kertaa ei kuitenkaan keskitytä pahimpiin myräköihin, vaan käydään läpi, mitä huomioitavaa eri lämpöoloihin liittyy.
Ilman lämpötila -15…-50 C
Kovassa pakkasessa ilmaan ei yksinkertaisesti mahdu juurikaan kosteutta ja siksi lumisateet ja jo pelkkä pilvisyyskin ovat melko harvinaisia. Ilman lisäksi myös tiet ovat kuivia ja voidaankin yleisesti ajatella ajokelin olevan kovalla pakkasella hyvä (mikäli vaan itse kulkupeli kestää paukkupakkaset). Toisaalta, koska kovassa pakkasessa ilmaan ei näkymätöntä vesihöyryä paljoa mahdu, jostain paikalle saapuva kosteus tiivistyy nopeasti ja saattaa aiheuttaa liukkautta. Tällaista liukkautta kutsutaan pakkasliukkaudeksi ja sitä syntyy tyypillisimmin talvikauden ensimmäisissä kovissa pakkasissa, eikä silloinkaan kovin yleisesti.
Ilman lämpötila -15…-5 C
Lumisateita ei yleensä siis esiinny kovissa pakkasissa, mutta jo 15 C asteen pakkasissa lumisateita alkaa esiintyä ja 5 asteen pakkasissa eivät ne enää ole lainkaan harvinaisia. Tällaisissa lämpöoloissa satanut lumi on erittäin kevyttä. Kevyt lumi liikkuu helposti tuulen mukana. Tuulen ei tarvitse olla lähelläkään myrskynvoimaa, kun se jo voi kuljettaa suuria määriä lunta ja kinostaa sitä jollekin tietylle alueelle. Tämä niinsanottu tuiskulumi aiheuttaa suuria haasteita kunnossapidolle. Jo lyhyen ajan jälkeen aurauksesta lunta voi paikallisesti kinostua huomattavia määriä esimerkiksi peltoaukean laidalle. Tällaisia paikallisia ongelmakohtia löytyy sitten monella tieosuudella ja joka kerta kinostumat ovat vähän eri kohdissa riippuen lähinnä tuulen suunnasta.
Tuiskulunta Kuva: WixPix/flickr
Kaikkein suurimmat ja yllättävimmät ongelmat pakkaslumesta taitavat kuitenkin syntyä näkyvyyden heikkenemisen seurauksena. Kevyt pakkaslumi pöllyää nimittäin erittäin pitkään autojen liikkeestä ja tämä jatkuu usein vielä varsinaisen lumisateen päätyttyäkin. Samat hiutaleet nousevat useaan otteeseen liikenteen nostattamina ja sumentavat näkyvyyttä. Tällöin edellä ajava auto pöllyttää perässään lunta, jolloin näkyvyys saattaa olla vain joitakin metrejä. Huono näkyvyys esiintyy kuitenkin vain aivan edellä ajavan auton perässä ja tällaisessa tilanteessa pidemmästä turvavälistä olisi todellakin suurta hyötyä. ”Youtubesta” löytyy kännykkäkameravideo viime talvelta, jossa vastaavanlaisessa tilanteessa Helsinki-Lahti moottoritiellä syntyi usean auton ketjukolari.
http://www.youtube.com/watch?v=qnNcVEEEIR0
(Videon loppupäässä (1:43 eteenpäin) tilanne on havaittavissa parhaiten. Ensi silmäyksellä tilanne näyttää vähän koomiselta, eikä välttämättä voi ymmärtää, miksi autot törmäilevät toisiaan vasten eivätkä isommin edes hiljennä vauhtiaan. Tarkemmin katsottua huomaa, että näkyvyys on erittäin huono välittömästi edellisen auton perässä. Muualla näkyvyys olisi aivan kohtuullinen).
Ilman lämpötila -4…-1 C
Lumisateen lämpöoloilla on myös vaikutusta liukkauden määrään. Käytännössä kaikkein liukkain keli lumisateella esiintyy pikkupakkasella, lämpötilan ollessa -1…-4 C astetta. Tällöin melko vaatimatonkin lumisade saattaa aiheuttaa erittäin suurta liukkautta. Näissä lämpöoloissa satanut lumi sulaa osin auton painosta ja heti auton väistyttyä syntynyt märkä jäätyy. Näin lumesta ”tinttaantuu” lähes jäätä vastaavaa liukkautta. Usein kyseisessä tilanteessa esiintyy myös lauhtumista, joka osaltaan saattaa vielä nopeuttaa liukkauden syntyä. Tällaista liikenteen aiheuttamaa liukastusta tapahtuu kovemmassakin pakkasessa, mutta erityisen suuri vaikutus sillä on juuri pikkupakkasessa.
Autojen jääksi tiivistämää lunta. Kuva: Paul Appleyard/flickr
Ilman lämpötila lähellä nollaa
Lämpötilan ollessa lähellä nollaa pienetkin muutokset voivat aiheuttaa huomattavaa liukkautta. Lauhtuminen pakkaselta suojan puolelle aiheuttaa usein kuuraliukkautta ja toisaalta sään pakastumisen yhteydessä märät tienpinnat helposti jäätyvät. Näissä lämpötiloissa myös sateen olomuoto voi olla oikeastaan mitä tahansa.
Sade: Mikäli lumisateen alkaessa lämpötila on plussan puolella, eikä sää sateen aikana kunnolla pakastu, lumi helposti sulaa tienpinnalle sitä mukaa kuin sataakin. Vasta kunnon lumisade alkaa kertyä tienpinnoille loskaksi. Pieni loska tienpinnalla ei vielä paljoa lisää liukkautta, mutta yli 1 cm loskakerros aiheuttaa helposti vesiliirtoa muistuttavan, mutta selvästi voimakkaamman efektin. Mitä enemmän loskaa tielle kertyy, sitä voimakkaampi vaikutus luonnollisesti on.
Erittäin liukasta keliä on luvassa, mikäli sankka lumisade alkaa pakkasen puolella ja sään lauhtumisen yhteydessä sade muuttuu lopuksi tihkusateeksi. Tällöin lopuksi satanut pieni vesimäärä yhdessä liikenteen kanssa hioo ja tiivistää lumen jääksi, jota päällä oleva vesi vielä liukastuttaa lisää. Tällainen liukkaus syntyy kaikkein helpoiten kevyenliikenteen väylille ja piha-alueille. Vilkkaasti liikennöidyillä pääteillä sateen päättyminen vesisateena aiheuttaa helposti jääkenttien sijasta loskaisia tienpintoja. Liukkainta mahdollista keliä on luvassa, jos ennestään jäisen tien päälle sataa vettä.
Tienpintojen jäätyminen: Märät tienpinnat jäätyvät, kun tien lämpötila painuu pakkasen puolelle. Mikäli kylmeneminen tapahtuu hitaasti, ehtivät tienpinnat usein kuivua ennen jäätymistä. Nopeimmin tienpinta pääsee jäähtymään sään seljetessä. Siksi onkin hyvä seurata pilvisyyttä tienpintojen ollessa märkiä. Pilvisessä säässä ilman lämpötila ja tielämpötila ovat hyvin lähellä toisiaan. Selkeässä säässä tienpinta on tyypillisesti 3-5 C astetta ilmaa kylmempi ja puolipilvisessäkin säässä tienlämpötila on usein 2-3 C astetta ilmaa kylmempi. Toisin sanoen pilvipeitteen repeilyn myötä tienpinta voi varsin nopeasti laskea 2-3 C asteella ja sään täysin seljetessä jopa 3-5 C asteella. Etenkin sydäntalvella (ja pimeänä vuorokauden aikana) voidaan ajatella sään selkenemisen johtavan märkien tienpintojen jäätymiseen, vaikka ilman lämpötila olisi ennen selkenemistä 3 C astetta plussan puolella.
Kuuraliukkaus:Kuuraa syntyy kaikissa lämpötiloissa sään lauhtumisen yhteydessä. Mitä lämpimämpää ilma on, sitä enemmän siinä on kuitenkin kosteutta, jonka on mahdollista muuttua jääksi. Tästä syystä pahimmat kuuratilanteet syntyvät usein, kun ilmanlämpötila on suhteellisen korkealla eli lähellä nollaa tai jopa vähän plussan puolella. (Kuuran synnystä voi lukea enemmän esimerkiksi Forecan aiemmasta blogista: Petollinen kuuraliukkaus): http://blogi.foreca.fi/2012/10/petollinen-kuuraliukkaus/
Samoin kuin jäätymisen yhteydessä, myös kuuran synnyssä on hyvä seurata pilvisyyden kehittymistä. Sään selkenemisen seurauksena tienpinnan lämpötila saattaa painua pakkasen puolelle, vaikka ilman lämpötila olisi aluksi 4 astetta plussan puolella. Mikäli tällaisessa tilanteessa päivällä ennen selkenemistä ilman suhteellinen kosteus on yli 75 %, voi illan selkenemisen jälkeen alkaa tienpinnalle muodostua kuuraa, vaikka tienpinnat olisivat lähtötilanteessa täysin kuivia.
Ilman lämpötila yli +4 C
”Lämpimässä” säässä ajokeli on useimmiten hyvä. Voimakkaan vesisateen lisäksi ongelmia liittynee lähinnä näkyvyyteen. Korkeat lämpötilat talviaikaan tarkoittavat myös kosteaa säätä, johon helposti liittyy ainakin ajoittain sumua.
Loppusyksyn harmaan sairauslomapäivän ulkoilutuokiota piristi lööppi, jonka mukaan Siperian sää uhkaisi Suomea. Tällaiset ”tiedonannot” lähtevät usein aidosti tiedemiesten ja -naisten pöydiltä tai tapaamisista ja saattavat olla varsin asiallista spekulaatiota – tähänastisten mittausten perusteella tai tukemana – mahdollisen tai todennäköisen ilmastonmutoksen seurauksista. Kovin helposti ne kuitenkin päätyvät ikään kuin ennusteiksi jo jotenkin lähiajan säästä.
On mielenkiintoinen tapahtumaketju, miten Arktiksen ikijäämassojen sulaminen heikentäisi Golf-virtaa, minkä seurauksena Atlantin valtameren erityisesti koko koillisosan ja sen ympäristön ilmasto voisi hyvinkin kylmetä jopa dramaattisesti. Missään muualla maapallolla kuin täällä meillä päin ei ole likimainkaan yhtä pohjoisessa vastaavasa määrin menestynyttä pysyvää ihmisasutusta, joten aiheesta on syytäkin olla kiinnostunut juuri täällä.
Golf-virran tänne kuljettaman valtameriveden ja sulamisveden välinen suolaisuusero on tässä myös tärkeä, ja joka tapauksessa uuden sekoittuneen tilanteen ja meren virtausjärjestelmän sekä meren ja ilmakehän vuorovaikutuksen koko dynamiikkaa lienee miltei mahdotonta kuvitella tuntevansa etukäteen. Mutta yksi asia lienee loogisen varma asia: jos arktinen jäätikkö sulaa, ei niin tapahdu ainoastaan meressä, vaan yhtä hyvin – ja ehkä ennemminkin – mantereilla. Grönlannissa ja varsinkin suurten mantereiden aiemmilla ikirouta-alueilla.
Ns. kasvihuonekaasuista tehokkain on metaani, jota täytyy sulamisen yhteydessä ja seurauksena vapautua maaperästä ilmakehään aivan mittaamattomia määriä. Ihmisen toiminnan hiilidioksidipäästöt, jotka hyvinkin ovat panneet koko sulamisen alulle, kalpenevat tämän uuden päästölähteen edessä. Vaan kuka varsinkaan enää sitten osaa ennakoida, mihin tilaan ja vaihteluihin valtameri-ilmakehä -systeemimme asettuu. Puhumattakaan kaikista mahdollisista seuraamuksista, joita ilmaston muuttumisesta voi ekosysteemille ja ihmiselle seurata. Mutta onpahan ainakin, mihin sopeutua. Jo vuositasolla yksittäiseen talveen sopeutuminen tuntuu välillä vaikealta. Vetäydyn villavällyjen alle
Kuvan linkki: http://www.google.fi/imgres?q=ocean+conveyor+belt&num=10&hl=fi&as_st=y&biw=1426&bih=778&tbs=sur:fc&tbm=isch&tbnid=qgvsYlecx9jXLM:&imgrefurl=http://www.fotopedia.com/items/flickr-991653861&docid=ZVmRL4JQofvW3M&imgurl=http://images.cdn.fotopedia.com/flickr-991653861-hd.jpg&w=1620&h=1080&ei=LEqhUIHHPPTE4gTCxYCQBA&zoom=1&iact=rc&dur=437&sig=110189247874894864200&sqi=2&page=1&tbnh=140&tbnw=210&start=0&ndsp=4&ved=1t:429,r:2,s:0,i:80&tx=127&ty=63
Tähän kysymykseen voi antaa vastauksen esimerkiksi sammakkomies tai vanhan kansan viisaukset kuten ”ei pihlajapuu kahta taakkaa kanna”. Viitaten siihen, että tuleva talvi olisi vähäluminen runsaan marjasadon vuoksi – eihän puu tällöin satavaa lumea jaksaisi enää kannatella.
Nämä eivät kuitenkaan perustu tieteeseen, vaikka hyviä arvauksia olisivatkin. Paremman ”arvauksen” voi antaa pitkän ajan ennustuksia laskeva tietokonemalli ja meteorologin siitä tekemä arvio. Esimerkiksi Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on jo useamman vuoden tuottanut vuodenaikaisennusteita neljän kuukauden päähän.
Luminen pihlaja. Kuva: Kekkone/Flickr
On tehtävä heti selväksi, että näitä ennusteita ei tule sekoittaa tavallisiin lyhyisiin sääennusteisiin, jotka kertovat tarkasti päivittäisen sään. Pitkänajan ennusteissa ennustetaan laajan alueen sään keskimääräistä tilaa eli onko esimerkiksi Suomessa tavanomaista lämpimämpää vai sateisempaa ensi talvena. Pitkänajan ennusteet eivät siis pyri vastaamaan siihen, että millainen on yksittäisten päivien sää eikä se edes siihen kykene. On myös hyvä pitää mielessä, että jos ennustetaan keskimääräistä sateisempaa, se ei tarkoita välttämättä sitä, että vettä sataa joka päivä. Ennustejaksoon todennäköisesti kuuluu monta runsassateista jaksoa, mutta se voi sisältää kuiviakin kausia.
Kyseiset pitkänajan ennusteet ovat kuitenkin lähinnä kokeiluasteella eikä niiden osuvuudesta ole takeita. Voidaan myös kysyä osuvatko ne oikeaan, jos edes lyhyet ennusteet eivät aina toteudu?
Tarkastellaanpa kuluneen vuoden pitkänajan ennusteita ja niiden osuvuutta lämpötilan osalta koko Suomen osalta:
Ennusteet ja havaitut poikkeamat tavanomaisesta vuodenajan keskilämpötilasta celsius-asteina.
Kuvaajasta nähdään, että ennusteet ovat useimmiten olleet toteutuneeseen nähden viime aikoina ainakin samansuuntaisia. Eli useimmiten on ollut niin, että jos on ennustettu keskimääräistä lämpimämpää, niin se on pitänyt paikkansa. Se kuinka paljon on sitten ollut lämpimämpää tai kylmempää ei ole osunutkaan niin hyvin. Vaikka esimerkiksi viime talven ja kevään lämpötilaennusteet osuivatkin lähestulkoon nappiin.
Sateisuuden osalta ennusteissa ei pääasiassa näkynyt kovinkaan suurta tai selvää poikkeamaa suuntaan tai toiseen, toisin sanoen ennusteet olivat lähellä tavanomaisia sademääriä. Kuitenkin suurimmassa osassa ennusteita vaaka kallistui juuri ja juuri sateisemman sään puolelle. Jokainen tarkastelluista viidestä vuodenajasta olikin yleisesti ottaen jonkin verran keskimääräistä sateisempi, vaikka paikallisia eroja sademäärissä oli paljon eri osissa Suomea. Näiden tarkastelujen osalta voisi arvella että pitkänajan ennusteet eivät olisi aivan tuulesta temmattuja.
Talvien osalta pitkänajan ennusteilla on ollut kuitenkin tapana ennustaa useimmiten keskimääräistä lauhempia talvia, kuten esimerkiksi viime talvea edeltäneiden kylmien talvien osalta, jolloin ennusteet menivät lähes suoraan pusikkoon. Joku voisikin sanoa, että ensi talven säästä voisi aivan yhtä hyvin heittää arpanoppaa. Rohkenen kuitenkin tehdä arvion ensi talven säästä pitkänajan ennusteen sekä Jäämeren olotilan perusteella.
Ennuste koko Suomeen joulukuusta helmikuuhun ulottuvalle jaksolle:
Talvi on keskimäärin hieman tavanomaista lauhempi ja sateisempi. Talvi ei kuitenkaan tule olemaan koko ajan loskakelejä ja pilvisen harmaata vaan talveen mahtuu varsinkin pohjoisesta saapuvia mahdollisesti pidempiäkin kylmempiä pakkasjaksoja. Tähän vaikuttaa keskimäärin lämpimämpi ja tästä syystä pidempään sulana pysyvä Jäämeri, joka muuttaa todennäköisesti varsinkin alkutalvella matalapaineiden ja ilmavirtausten reittiä tavanomaisesta. Luntakin voi tulla ajoittain hieman runsaammin kuten viime talvena.
Millaista talvea sinä odotat ja mikä on oma veikkauksesi ensi talven säästä?
Sadetutkan antamaan informaatioon ei aivan kaikissa olosuhteissa uskalla luottaa.Sadealueiden seurannassa säätutka on varsin tärkeä havaintolaite. Nykypäivän kaksoispolarisaatiotutkat eivät perinteisten tutkien tapaan mittaa ainoastaan mikroaaltopulssin heijastumisaikaa kohteesta, vaan sadepilvestä kohti maata tippuvista partikkeleista voidaan havaita lukuisia muitakin seikkoja, mm. sateen olomuoto.
Tutkan keilatessa taivaanrantaa, on keskeisenä mielenkiinnon kohteena tietenkin vesi. Vesi voi esiintyä luonnossa vesihöyrynä, eri kokoisina nestepisaroina ja jääkiteinä sekä näiden kaikkien sekoituksena.
Vesimolekyylin poolisen rakenteen johdosta molekyylit pääsevät kääntyilemään ulkoisen sähkökentän vaikutuksesta suhteellisen helposti. Vesimolekyylien kääntely vaatii kuitenkin aina työtä, joka näkyy tutkalle signaalin vaimenemisena. Aivan kuten poliisi hyödyntää liikkuvan hurjastelijan nopeusmittauksessa doppler-ilmiötä, missä signaalin taajuus muuttuu kuljettajan raskaan kaasujalan funktiona, voidaan vastaavaa menetelmää hyödyntää myös säätutkien yhteydessä. Puolestaan sironnassa tutkan aallonpituutta huomattavasti pienempiin kappaleisiin indusoituu suurtaajuinen sähkövirta, joka saa pienen vesipisaran toimimaan eräänlaisena pikkuriikkisenä antennina, tuottaen ympäristöön palloaallon tavoin etenevän sähkömagneettisen aallon.
Mittaamalla eri etäisyyksiltä saapuvia tutkakaikujen kestoa, vaihe-eroa, taajuutta, sirontaa, eri aineiden polarisoitumismekanismeja ja lopuksi yhdistämällä tämä kaikki suureen määrään meteorologista tutkimustietoa sekä viime vaiheen visualisointia, saadaan lopuksi näkyviin illan tv-lähetyksessä esitetty säätutkakuva.
Monesti on ollut tilanteita, jolloin säätutkassa näkyy ei-niin-säähän liittyviä kaikuja. Linnut, hyönteisparvet ja rannikon aiheuttamat kaiut tuovat omat haasteensa, jolloin virheellisiä kaikuja joudutaan suodattamaan pois.
Joskus kaiuille löytyy hieman poikkeava syy. Viimeksi tänään saimme ilmoituksen Ilmavoimien koelentokeskuksen jo toteuttamasta tutkahäirinnästä nk. passiivisen silpun avulla. Tämän tarkempaa tietoa menetelmästä ei ole, mutta muualla maailmalla on käytössä tekniikoita, missä pölläytetään lentokoneesta pilvi voimakkaasti mikroaaltoja heijastavaa materiaalia. Tämä luo lentokoneen ja tutkan väliin eräänlaisen savuverhon ja estää näkyvyyden tutkassa.
Tällä kertaa säätutkassa oli valitettavan hiljaista, vaikka lentoja tarkkailtiin. Eivät ehkä näkyneet, ehkä lentoja siirrettiin?
Ei voi tietää.
Lähteet:
Kaksoispolarisaatiotutkan takaisinsironnan numeerinen mallintaminen, TKK DI-työ, Timo Piipponen
Valokuva:
Virheellinen tutkakuva, Tiina Asula
(Valovkuva ei liity puolustusvoimien suorittamiin lentoihin, mutta muuten aito tilanne.)
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun toimittamiseen, sosiaalisen median jakotoimintojen toteuttamiseen ja liikenteen analysointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit myös tutustua uudistettuun tietosuojakäytäntöömme.Ok
