Tippaleipää ja serpentiiniä

Julkaistu
Tippaleipä

Tippaleipä
Kevyemmän vaihtoehdon tippaleivän voi valmistaa kätevästi siniaaltoja summaamalla. Kuva: Mika Toivonen

Vappuaattoon on tasan viikko aikaa. Monissa kodeissa ja opiskelijakomeroissa vappuun liittyy lähes joulun kaltainen kihelmöivä odotus. Voi sitä riemua ja vatsanväännettä siinä vaiheessa, kun pulleat rusinat nousevat vihdoin Kleinin simapullon pintaan!

Kleinin simapullo on topologisesti mielenkiintoinen kappale. Tarvitsee vain kuvitella pullo, jonka kaulan ulkopinta kiertyy pullon pintaa leikkaamatta sisäpinnaksi. Tämä ei onnistu tuntemassamme kolmessa ulottuvuudessa, mutta vapun kunniaksi suotakoon vapausasteita neljänteen ulottuvuuteen. Harmillisesti Kleinin simapullon tilavuus on nolla, joten tämä seikka voi jossain vaiheessa alkaa harmittamaan vapun kulkijaa.

Kleinin simapullolle läheistä sukua on myös Möbiuksen serpentiininauha. Nauhan valmistamiseen tarvitaan vain pätkä serpentiiniä, minkä toinen pää kierretään 180-astetta ja liimataan nauhan päät yhteen. Nauhan pintaa pitkin voi laittaa teekkarin konttaamaan ja hämmästyä, miten tämä tulee kiertäneeksi nauhan molemmat puolet liikumalla jatkuvasti samaan suuntaan.

Tippaleipien suhteen voi harkita tänä vappuna kevyempää vaihtoehtoa. Tippaleipiä voi valmistaa kätevästi sinikäyriä summaamalla. Tarvitaan vain sopivasti venytettyjä, kutistettuja, paisutettuja ja vaimennettuja sinikäyriä, puolikarkeaa näytteenottotaajuutta ja paistamalla tippaleivät oskilloskoopin XY-tasossa.

Hyvää vapun odotusta kaikille!

Lähteet:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kleinin_pullo
http://fi.wikipedia.org/wiki/M%C3%B6biuksen_nauha

8 vastausta artikkeliin “Tippaleipää ja serpentiiniä”

  1. Kleinin pullo ei heti auennut minulle, mutta kun hiukan pähkäili, tajusi sen ’neljännen’ ulottuvuuden. Eikä se ole se normaali ’aika’…

    1. Näin juuri! Kleinin pullon miettiminen on mukavaa aivojumppaa. Kleinin pullo on mahdollinen vasta neliulotteisessa (R4) avaruudessa. Aivan samalla tavalla Möbiuksen nauha ”mahtuu” vasta kolmiulotteiseen (R3) avaruuteen. Ajalla ei ole mitään tekemistä tämän kanssa.

  2. Luin artikkelin iltalehdestä joka koski säätä. Yhdysvaltain WSI-sääpalvelu ennustaa Eurooppaan kuuman ja kuivan kesän, myös pohjoismaihin. Onkohan tämä totta? En kyllä itse voi arvata säätä kesäksi, niin kuin ei kukaan muukaan. Vai johtuukohan tämä jostain sääilmiöstä? Vai onko tämä arvaus/ veikkaus? :)

    1. Kyseisen instanssin mukaan meillä piti olla jo melkein ennätyslämmin kevätkin. Minun ennusteeni näyttää, että tulee poikkeuksellisen sateinen ja viileä kesä pitkästä aikaa. Ja onhan se ollut tolkutonta kahtena kesänä jäähdyttää kalliilla energialla huoneilma valkoihoiselle sopivaksi:)

      1. Niin…. Jokainen uskoo itse minkälainen kesästä tulee. Itse en osaa veikata kesän lämmöstä mitään. :)

  3. Olisihan ihan kiva, jos Mika kirjoittaisit jotain säästä. Sitä odotan näiden sivujen artikkeleilta. Onhan toi tiedettä sivuava kirjoittelu ihan kivaa, mutta onko tosiaan niin, että Sinulla ei ole mitään sanottavaa säästä ja kuitenkin olet pakotettu tuottamaan jotain tekstiä säännöllisesti ?

    1. Hei vaan, kiitos palautteesta. Ei tässä mitään pakkoa ole mihinkään, sillä kirjoittaminen on mukavaa. Itse työskentelen Forecan tekniikassa, joten säätilasta kirjoittaminen on luonnollista jättää meteorologien harteille.

      1. Hei!
        Musta oli vappuun sopivaa ja mukavaa tuoda hiukan erilainen näkökulma asiaan, ”Voi miten ne kännäävätkään!”, ”Eleganteimmat vappujuomat” ja ” Sataako vai eikö sada”- juttujen joukkoon. Ei haittaa vaikka Forecan sivuilla on muutakin kuin säätekstiä ! Eikä ole pakko tietää koko kesän säätä, siinä asiassa käännymme sammakkoprins-, eikun siis – Professorin puoleen !

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.