Pääsiäisen jälkeen voi vain lämmetä

Julkaistu

Niin  kylmä tämä pääsiäinen on. Eli hyvin kylmä ilmamassa makaa Suomessa vielä pääsiäispyhät. Kaikki sade, mitä tulee, on lunta. Tosin sää alkaa jo pyhien kuluessa vähitellen muuttua poutaisemmaksi ja selkeämmäksi, maanantai onnistunee olemaan jo aurinkoinenkin. Pilvisyys saattaa kuitenkin edelleen yllättää, koska mikään varsinainen korkeapaine tänne ei syöksy, sellainen lähinnä vain ulottuu Suomeen. Ilmamassa vaihtuu selvästi lauhempaan tiistain ja keskiviikon kuluessa, joloin voimistuu vähän lounainen ilmavirtaus. Tämä tietää sateita, ensin lunta tai räntää, lopuksi vettä.

Ensi viikon loppupuolella sateet muuttuvat paikallisemmiksi ja vähenevät. Tilanteen kehittymisen ennustamista kuitenkin vaikeuttaa se, ettei ilmakehä taida vielä asettua oikein millekään kannalle ensi viikonlopun säästä. Ainakin kaksi sitä periaatteessa menestyksellä jäljittelevaa globaalia ilmakehämallia, eurooppalainen ja yhdysvaltalainen, kun ovat toistaiseksi aika lailla eri mieltä kehityksestä: siinä missä eurooppalainen tarjoaa ensi viikonlopuksi Suomeen korkeapainetta, tosin varsin paikallista ja heikohkoa, yhdysvaltalainen kehittää etenkin maan eteläosaan ulottuvaa matalapainetta.  Eli ollaanpa vielä varovaisia kevään tulon spekulaatioissa, mutta pääasia on ulospääsy tästä takatalvesta. Ensi viikon loppupuolella on lumettomalla alueella etelässä hyvät mahdollisuudet päästä yli 10 asteen lämpötiloihin, mutta pilvisyys sen lopulta toki ratkaisee.

Pääsiäinen: kylmiä öitä, vaihtelevia päiviä

Julkaistu

Sateet väistyvät paraikaa kaakkoon ja sää on muuttumassa poutaisempaan suuntaan. Kolmen seuraavan päivän säätilanteissa ei oikeastaan ole suurta eroa. Suomi kuuluu heikkoon korkeapaineen selänteeseen, minkä ansiosta sää on monin paikoin aurinkoista. Erityisesti öisin sää on selkeää ja heikkotuulista ja lämpötila pääsee laskemaan rajusti. Esimerkiksi ensi yönä jossain Kainuun korvilla voi olla jopa parikymmentä astetta pakkasta ja monin paikoin etelämpänäkin pakkanen kiristyy yli 10 asteeseen. Kaikkein aurinkoisinta on aamupäivisin, jolloin aurinko pääsee hetken paistamaan selkeältä taivaalta ja nostaa lämpötilaa nopeasti. Päivälämpötila onkin lähes koko maassa nollassa tai vähän suojan puolella.

Päivällä taivaalle kehittyy kumpupilviä, joista osa kehittyy aina kuurosadepilviksi asti. Lumi- ja räntäkuuroja tulee pääsiäispyhien aikana kaikkein suurimmalla todennäköisyydellä Länsi-Suomessa – ei kuitenkaan aivan rannikolla, jossa on selkeää. Suuri osa pilvestä kuitenkin lauttaantuu, mikä tekee iltapäivistä monin paikoin pilvisiä.

Tuskinpa kukaan pistää kevään tuloa enää pahakseen tässä vaiheessa: voin ilokseni ja teidän iloksenne kertoa, että kun arki alkaa, sääkin alkaa lämmetä. Seuraavan viikon lopulla mittarissa on 5-10 astetta korkeampia lukemia kuin nyt!

Talvinen pääsiäinen 2012

Julkaistu

Pääsiäisen säätä kuvaa hyvin sana ”talvinen”. Päivälämpötilat nousevat hädin tuskin plusasteille etelässä ja pohjoisessa on yleisesti pakkasta. Lumisateitakin tulee, vaikka suuri osa sateista on melko ohimeneviä kuuroja, joista ei suuria määriä uutta lunta kerry.

Loppuviikon voimakkain sadealue on liikkeellä pitkäperjantaina maan etelä- ja keskiosan yli kaakkoon. Uudellamaalla sataa vettä, muualla kertyy lunta muutama sentti. Lapissa kuitenkin on jo perjantaina monin paikoin aurinkoista. Lauantaina kuivaa ilmaa virtaa myös maan eteläosaan ja ilma kirkastuu.

Lauantai näyttäiskin pääsiäispyhien päivistä kaikkein suotuisimmalta noin sään puolesta, mutta tämäniltainen uusi yhdysvaltalainen laskelma tuo maan eteläosaan lisää lumipyryä!  On mahdollista, että lumisade jatkuu maan etelä- ja itäosassa vielä sunnuntainakin. Uusin Euroopan keskuksen ennuste ei sen sijaan tue tätä näkemystä, vaan sen mukaan lauantai olisi koko maassa aurinkoinen poutapäivä ja sunnuntaikin monin paikoin aurinkoinen.

Pääsiäisen säässä on siis vielä hiomista, joten palataan asiaan torstaina.

Blogimme täyttää muuten näinä päivinä vuoden. Ensimmäinen kirjoitus on päivätty 11.3.2011, mutta kaikkien luettavaksi blogi tuli hieman reilu vuosi sitten. ”Sään takaa” onkin saavuttanut mukavan kokoisen seuraajakunnan. Kiitokset teille lukijoille mukanaolosta ja osuvista kommenteistanne!