Meteorologi pihalla

Julkaistu
Pekka kesätyöpisteessä.

Huomenta Suomen kesäaamu on paras kesätyöpaikka mitä saatan toivoa. Vaihtelu on mukavaa. Tai oikeastaan on mukavampi olla töissä ulkona kuin sisällä. Uloshan meteorologi kuuluukin. Ulkona saa suoraan tietoa siitä miltä sää tuntuu, eivätkä kaikki havainnot ole satelliitin varassa!

Ulkotyö on tuonut mukanaan myös ennalta-arvaamattoman haasteen: kirkkaalla säällä läppärin näyttö muistuttaa peiliä. Pihalla kuvattaessa sääkartat on tunnettava ja muistettava hyvin. Nyt lämpötiloja ei voi tarkistaa kuvasta, koska siitä ei niitä näe. Mutta näkee kyllä, että onko tukka hyvin.

Ensi viikolla pääsen ensimmäiselle työmatkalleni, kun Huomenta Suomi lähetään suorana Porista. Jännittää!

Kuinka usein Forecan sääennusteet päivittyvät?

Julkaistu

Säämalleissa maapallo mallinnetaan kolmiulotteisena hilaruudukkona. Kuva: NOAA

Kaikki sääennusteet pohjautuvat tietokonemalleihin. Mallit tuottavat ennusteita kahdesta neljään kertaan päivässä. Tietokonemallit eri puolille maailmaa päivittyvät eri vuorokaudenaikoina. Foreca käyttää ennusteita laatiessaan useita malleja, joten ennusteiden päivitystahti vaihtelee sen mukaan, mihin päin maailmaa ennustetaan ja kuinka pitkästä ennusteesta on kyse.

Suurin osa Forecan tuottamista ennusteista päivittyy kolme kertaa vuorokaudessa. Meteorologit täydentävät mallien tuottamia ennusteita ja voivat tarvittaessa muuttaa ennustetta montakin kertaa päivässä.

Eripituisten ennusteiden tekemiseen käytetään hiukan eri menetelmiä. Lyhyet, parin päivän ennusteet ovat tarkimpia, eivätkä ne yleensä muutu päivityksissä paljoakaan.

Kymmeneen vuorokauteen yltävät pitkät ennusteet taas saattavat vaihdella huomattavasti, jopa kaksi kertaa vuorokaudessa.  Tämä johtuu siitä, että säätä ennustettaessa pitää ottaa huomioon koko maapallon säätila. Pienikin muutos nykyisessä säässä jossain päin maailmaa saattaa muuttaa maapallon toisella puolella olevan paikan pitkän ennusteen täysin päinvastaiseksi. Esimerkiksi sade voi siirtyä toiselle päivälle tai sadealue siirtyä tuhansia kilometrejä.

Sääparametritkin saattavat päivittyä hieman eri tahtiin. Joidenkin alueiden lämpötilaennusteita päivitetään jopa tunnin välein. Ennusteita kannattaakin seurata useita kertoja päivässä.

Täsmäsääennusteen lisäksi ennusteen kehittymistä voi seurata sääkartoilta. Lämpötila-, sade-, pilvisyys- ja ilmanpainekartat laajentavat käsitystä tulevasta säätilasta. Esimerkiksi sadealue saattaa liipata hyvinkin läheltä kotikaupunkia, vaikka Täsmäsääennusteessa ei näkyisikään pisaroita. Sadetutka on hyvin hyödyllinen lähiajan sateen arvioimisessa. Ja aina voi soittaa Forecan Meteorologille numeroon 0600 – 411 411.

 

Meteorologin kamerasta: kukkakaalipilviä

Julkaistu

Viikon loppupuoli on sujunut lomaillessa Laukaassa, Keski-Suomessa. Eiliseen asti sää oli tukahduttavan helteistä. Sitten taivaalle alkoi kohota lupaavan näköisiä tornicumuluksia – ne tunnistaa kukkakaalimaisesta, vielä teräväreunaisesta yläosasta. Kuitumainen, jääkiteistä muodostuva yläosa on puolestaan jo täysimittaisen ukkospilven eli cumulonimbuksen merkki.

Komeista pilvistä huolimatta ei satanut pisaraakaan. Jyrähtelyä kyllä kuului, mutta salamointia en havainnut. Kuitenkin esimerkiksi parinkymmenen kilometrin päässä Uuraisilla ukkonen oli tehnyt tuhojaan kaatamalla metsää.

Tänään on sitten ollutkin jo ihan eri meininki – päivä on ollut kauttaaltaan pilvinen ja sadettakin on saatu. Lämpötila putosi eilisen +29 asteesta +15:een! Mihin ihmeeseen katosi ”+22 astetta, puolipilvistä”?