Meteorologin kamerasta: kukkakaalipilviä

Julkaistu

Viikon loppupuoli on sujunut lomaillessa Laukaassa, Keski-Suomessa. Eiliseen asti sää oli tukahduttavan helteistä. Sitten taivaalle alkoi kohota lupaavan näköisiä tornicumuluksia – ne tunnistaa kukkakaalimaisesta, vielä teräväreunaisesta yläosasta. Kuitumainen, jääkiteistä muodostuva yläosa on puolestaan jo täysimittaisen ukkospilven eli cumulonimbuksen merkki.

Komeista pilvistä huolimatta ei satanut pisaraakaan. Jyrähtelyä kyllä kuului, mutta salamointia en havainnut. Kuitenkin esimerkiksi parinkymmenen kilometrin päässä Uuraisilla ukkonen oli tehnyt tuhojaan kaatamalla metsää.

Tänään on sitten ollutkin jo ihan eri meininki – päivä on ollut kauttaaltaan pilvinen ja sadettakin on saatu. Lämpötila putosi eilisen +29 asteesta +15:een! Mihin ihmeeseen katosi ”+22 astetta, puolipilvistä”?

Yksi ajatus artikkelista “Meteorologin kamerasta: kukkakaalipilviä”

  1. hei!
    en ole koskaan nähnyt ihan noin pörheitä pilviä, upeat kuvat ja jotenkin salaperäinen tunnelma …
    M.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.