Tuhkapäivitys sisältää myös hyviä uutisia

Julkaistu

Sitten eilisen on selvinnyt paljon uutta ja huojentavaakin tietoa Islannin tulivuorenpurkauksesta. Vaikka Grimsvötnin purkaus on viime vuoden Eyafjallajökullia voimakkaampi, ovat sen purkaustuotteet ilmeisesti raskaampia, joten ne eivät kulkeudu yhtä helposti kauas purkausalueelta. Pitoisuudet tulevat siten pysymään viimekertaista pienempinä, vaikka tuhkaa Eurooppaan kulkeutuukin.

Toisekseen viime vuoden tapahtumista on opittu paljon. Silloin tuhkatapaus yllätti eurooppalaiset ilmailuviranomaiset – kun tarkkaa sovittua menettelyä ei ollut, päätettiin toimia kuten ilmailussa aina toimitaan eli kaikkein turvallisinta vaihtoehtoa noudattaen. Ilmatila, jossa tuhkaa arvioitiin olevan, suljettiin. Tällä kertaa toimintatavat ovat kehittyneemmät – Suomen osalta niistä voi lukea TraFin sivuilta. Lentojen peruutuksia voi edelleen olla tiedossa riippuen mm. siitä, onko kyseisellä konetyypillä kelpuutus lentää tuhkapitoisuuksissa. Mitään järjestelmällistä kaiken ilmaliikenteen maadoittamista ei ole kuitenkaan näköpiirissä.

Grímsvötn Modis-satelliitin näkemänä. Kuva: NASA

Mitä puolestaan tulee iltapäivälehden tämänpäiväiseen, ilmatieteellisiä muutoksia manailevaan otsikkoon – saanen olla eri mieltä. Vertaukset Pinatubon purkaukseen 90-luvun alussa ja sen maapalloa useiksi vuosiksi viilentäneeseen vaikutukseen ovat hieman liioiteltuja. Suomalainen kesäsää tulee tuttuun tapaansa sisältämään vaihtelevia ilmoja ja varmaan muutamia erikoisuuksiakin, mutta tulivuorten piikkiin niitä ei voida laittaa.

3 vastausta artikkeliin “Tuhkapäivitys sisältää myös hyviä uutisia”

  1. Terve,

    Jos ko. tuhkapilvi nyt suomessa estäisi lentoliikennettä kokonaan tai osittain niin kuinka nopeasti tuo pilvi ”ohittaisi” Suomen ilmatilan?

  2. Mahtaakohan lauantaina päästä lentämään kohti Kreikan Rodosta omasta mielestäsi?

  3. Mitenkähän tämä ja viimevuotinen tulivuorenpurkaus vaikuttaa lähikuukausien ja -vuosien säihin?

    Nyt sataan vuoteen pahin purkaus Islannissa, tuhkaakin jonnekkin 20 kilometriin, saati sitten muita pienhiukkasia. Eikös ne viilennä melko tehokkaasti ja vaikuta kuukausitolkulla. Kun on tuo pahasti myöhässä ja rankasti alimittainen auringonpilkkujaksokin menossa. Luonto voi saada väliaikaisen voiton ilmaston lämpenemisestä.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.