Ensin lunta tupaan, ensi viikolla lämpöaallon vuoro

Julkaistu

Tänään perjantaina talvi kolkuttelee toden teolla jo maan pohjoisosassa, sillä osa Lapista on saamassa ensilumen ja paikoin lunta kertyy yli viisi senttimetriä. Ensilumen määritelmähän on se, että lunta täytyy kesäaikana olla aamun mittauksissa klo 9 vähintään senttimetrin verran, talviaikana kelpuutetaan klo 8 mittaustulos. Näin ollen jos jostain kohtaa tänään satava lumi ehtii sulamaan ennen huomisaamua, ei sitä vielä ensilumeksi lasketa. Pysyvää lumipeitettä tästä ei ole kuitenkaan vielä tulossa, sillä ensi viikolla on lokakuisen lämpöaallon vuoro: etelässä lukemat ovat niin korkeita kuin tähän aikaan vuodesta vain voi olla ja Lapista lumet sulavat vauhdilla.

Pöllyävää lunta Kilpisjärven teillä perjantaiaamuna. Iltapäivän kuluessa lunta voi pyryttää Lappiin yli 5 cm. / Kuva: Liikennevirasto, kelikamerat

Kolea viikonloppu

Lapissa viikonloppu on kylmä ja talvinen: päiväsaikaankin lämpötila jää paikoin pakkasen puolelle ja sunnuntain vastaisena yönä saatetaan mitata tämän syksyn pohjalukemat, kun pakkasta voi paikoin olla 10…15 astetta. Etelässä viikonloppua voisi luonnehtia vaihtelevaksi: lauantai on poutaisempi päivä, sunnuntaina tuulee, sataa ja on hyvin koleaa. Maanantaiaamuksi sitten pakastuu ja tienpinnat jäätyvät – ikäviä keliongelmia odotettavissa. Maanantain jälkeen tosin keliongelmista ei kannata hetkeen välittää, sillä lämpöaalto tekee tuloaan.

Lue lisää → ”Ensin lunta tupaan, ensi viikolla lämpöaallon vuoro”