Sään takaa

Kulunut talvi on ollut poikkeuksellisen lauha. Varsinkaan eteläisessä Suomessa talvesta ei juuri ole ollut tietoa helmikuun alun lauhtumisen jälkeen. Yleisesti eteläisessä ja keskisessä Suomessa lumitilanne on helmikuusta lähtien vastannut tyypillistä huhtikuun lopun tai jopa toukokuun alun tilannetta! Monelle on varmasti herännyt kysymys: “Onko tämä nyt sitten sitä ilmastonmuutosta?” Viime talvena lämpötilat olivat kymmenisen astetta tätä talvea kylmemmät. On selvää, ettei ilmastonmuutos ole vuodessa voinut “edetä” kymmentä astetta. Suurin ero tämän ja edellisten kylmien talvien välillä selittyy luontaisella vaihtelulla eli sillä, mistä ilmansuunnasta ilma on meille virrannut. Tämä ei tietenkään sulje pois sitä, ettei ilmastonmuutoksella voi olla oma osuutensa kuluvan talven lämpöoloihin.

Ilmastonmuutoksen erottaminen normaalista vuosivaihtelusta on vaikeaa

Tuntuu välillä suorastaan huvittavalta, kuinka yleisessä mielipiteessä kylminä talvina ilmastonmuutos perutaan kokonaan ja lauhoina talvina vastaavasti ajatellaan ilmaston lämmenneen “hetkessä” kymmenillä asteilla. Ei tietenkään näin voi olla, vaan tämä on juuri sitä luonnollista vaihtelua, joka tulee aina kuulumaan meidän ilmastoomme. Ikävä kyllä, ilmakehässä ei ole nähtävissä mitään punaista viivaa, joka erottaisi ilmastonmuutoksen aikaansaannoksen normaalista vaihtelusta. Sen sijaan, että vertailemme eri vuosien lämpöoloja keskenään, meidän tulisi vertailla nykyisiä lounaistuulten talvia edellisiin lounaistuulten talviin ja vastaavasti itätuulten talvia edellisiin itätuulten talviin. Tämä on tietysti jo paljon hankalampaa. Yksi tapa seurata puolueettomasti ilmastonmuutoksen etenemistä on seurata sääennätyksiä tai poikkeuksellisen sään esiintymisiä. Mikäli ilmasto lämpenee, pitäisi lämpimiä poikkeuksia/ennätyksiä olla enemmän kuin kylmiä poikkeuksia/ennätyksiä (tässä ennätyksellä tarkoitetaan kaikkien aikojen ennätyksiä, ei kuluvan vuoden ennätyksiä, joka sinänsä onkin vähän arveluttavaa ilmastoa ajatellessa).

Ilmastonmuutosennusteet ennustavat keskimääräisiä oloja

Ilmastonmuutosennusteissa ennustetaan keskimääräistä ilmastoa, ei “hetkellisiä” normaalin vaihtelun aiheuttamia kylmiä ja lämpimiä jaksoja. Ilmastonmuutosennusteet perustuvat tietokonelaskelmiin, joihin on koottu kaikki ilmakehän tunnetut fysiikan lainalaisuudet. Todellisuudessa emme vielä varmuudella tiedä, kuinka hyvin osaamme muutosta ennustaa ja mitä mahdollisia puutteita laskelmissamme on. Kaikki tietokonelaskelmat ennustavat kuitenkin ilmaston muuttumista. Eniten muutoksia on luvassa kaikkein pohjoisimmille alueille. Paikallisesti ennusteen suurimmat kysymysmerkit liittyvät mahdollisiin matalapainetoiminnan muutoksiin, joita ei vielä laskelmissa pystytä kunnolla ottamaan huomioon. Juuri näillä mahdollisilla matalapainetoiminnan muutoksilla olisi suurin vaikutus ilmastoomme. Melko suurella varmuudella voidaan kuitenkin olettaa, että talvella kaikkein eniten tulee lämpenemään nimenomaan pohjoiset napa-alueet, kun taas vähiten lämpenee päiväntasaajan seutu. Niinpä tulevaisuudessa lämpötilaero napojen ja päiväntasaajan välillä tulee talvisin pienenemään. On oletettavaa, että matalapainetoiminta tulee tämän seurauksena muuttumaan. Juuri tästä leveyspiirien välisestä lämpötilaerostahan matalapainetoiminta syntyy. Lämpötilaero on suurimmillaan talvella ja silloin myös matalapainetoiminta on voimakkaimmillaan. Mikäli kuitenkin tämä lämpötilaero jatkossa tulee pienenemään, voisi nopeasti maalaisjärjellä ajateltuna olettaa matalapainetoiminnan heikkenevän. Tällaista muutosta tietokonelaskelmat eivät kuitenkaan ennusta.

Erilainen Ilmastonmuutosennuste

Päivittäisessä sään ennustamisessa meteorologi on tottunut, että toisinaan tietokonelaskelmia joutuu ”parantamaan” ja välillä ennustamaan suorastaan tietokonelaskelmia vastaan. Ilmastoennusteissa tämä on vaarallista, sillä meillä ei ole historiasta esimerkkiä, mitä tällaisessa tilanteessa voisi tapahtua. Kaikesta huolimatta päätin tehdä oman ilmastonmuutosennusteen. Seuraava osuus ei siis välttämättä edusta yleistä kantaa asiasta, vaan perustuu pitkälti havaintoihini viimeiseltä parilta kymmeneltä vuodelta. Lukekaa se siis varauksella, Petri Takalan ilmastonmuutosennusteena :)

Muutoksia vallitseviin ilmavirtauksiin

Idänpuoleiset tuulet tulevat jatkossa lisääntymään samalla kun lännenpuoleiset tuulet kokonaisuutena vähenevät. Tämä ei tarkoita tietenkään sitä, että lännenpuoleiset tuulet loppuisivat kokonaan. Jatkossakin lännenpuoleiset tuulet pysynevät idänpuoleisia tuulia yleisempinä. Enää ei kuitenkaan voida puhua lounaistuulesta yhtä selvästi vallitsevana tuulen suuntana kuten aiemmin. Idänpuoleisten tuulten säätilanteet tulevat jatkossa kestämään selvästi pidempään ja jopa kuukausia kerrallaan.

Kokonaisuutena myrskyt tulevat merialuillamme vähenemään. Siinä, missä 1990-luvun alussa myrskyjen määrä vaihteli 30:sta – 40:een vuodessa, tulee vuotuinen myrskyjen määrä jatkossa jäämään merillämme tyypillisesti vajaaseen 20:een. Totta kai tulee vielä yksittäisiä huippuvuosia, jolloin myrskyjä voi olla lähes 40, mutta näin käy yhä harvemmin. Myrskyt painottuvat jatkossa yhä selvemmin talven alun kuukausiin ja näin on yhä todennäköisempää, että voimakkaimpien myrskyjen aikaan routa ei ole vielä kovin laajalti tukemassa metsien puita. Tällä onkin myrskyn voimaa suurempi merkitys metsien myrskytuhoihin ja näin metsien puustotuhot voivatkin tältä osin pahentua.

Kesällä myös kovat tuulet tulevat jonkin verran vähenemään, mutta toisaalta myös täysin tyynet tilanteet vähenevät. Sen sijaan kohtalaiset sekä mahdollisesti myös navakat tuulet tulevat lisääntymään. Toisaalta idänpuoleisten tuulien yleistyessä myös voimakkaat sade- ja ukkoskuurot lisääntyvät etenkin Baltiassa ja tämän seurauksena myös paikalliset ukkosmyrskyt saattavat lisääntyä.

Erilaiset säätyypit jatkuvat pidempään ja sää jakautuu voimakkaammin ”kahtia”

Kaiken kaikkiaan erilaiset säätyypit jäävät tulevaisuudessa pidemmäksi aikaa ”päälle ”ja niin sama säätyyppi saattaa entistä useammin jatkua kokonaisia vuodenaikoja kerrallaan. Yhä jatkossakin on siis luvassa sekä sade- että hellekesiä ja yhä varmemmin toinen näistä jää lähes koko kesäksi päälle. Kun sitten sadekesä sattuu päälle, vettä saadaan jatkossa paikallisesti suurempia määriä. Vuosisadan puolessa välissä sadekesinä rikotaan helposti vanhoja sade-ennätyksiä.

Jatkossa myös talven säätyyppi tulee jäämään pidemmäksi aikaa ”päälle”. Talvet tulevat jakautumaan voimakkaammin kahtia toisaalta lauhaan harmaaseen tihkusateen säähän ja toisaalta kylmään lumisateiden keleihin.

Idänpuoleiset tuulet tulevat jossain määrin lisääntymään myös talviaikaan. Tätä voitaneen pitää ilmakehän omana puolustusmekanismina lämpenemistä vastaan. Itätuulten talvina tuulet tuovat kylmää ilmaa Siperiasta asti ja kunnon pakkastalvia riittää vielä 100 vuoden päästäkin. Tällaisessa tilanteessa lämpimän Itämeren yllä syntyy kunnon lumimyräköitä helposti aina Tanskassa asti ja paikallisia lumiennätyksiä saatetaan rikkoa vielä vuosisadan lopullakin. Samaan aikaan Lapissa jäädään itätuulesta huolimatta (talven kylmin tuulen suunta) kuitenkin jo kauas ennätyskylmyyksistä.

Vastaavasti aktiivisen Atlantin matalapainetoiminnan ja lounaistuulten hallitessa talven säätä, kuten tänä talvena, aletaan nopeasti hätyyttelemään talven ennätyslämpötiloja ja lumipeitteen raja siirtyy tällaisina vuosina entistä pohjoisemmaksi eikä eteläinen Lappikaan enää jatkossa ole varmuudella suojassa mustalta talvelta. Lounaistuulten talvet tulevat kuitenkin jonkin verran harvenemaan.

Itämerelle ilmastonmuutoksen suurin uhka tulee rehevöitymisestä.

Merenpinnan yleinen kohoaminen tulee meillä pitkälti kompensoitumaan maanpinnan kohoamisen seurauksena. Toisaalta voimistuvat paikallisilmiöt saattavat aiheuttaa paikallisia lyhytkestoisia ongelmatilanteita. Yksi Itämeren keskeisimpiä ongelmia tulee jatkossakin olemaan rehevöityminen ja happikato. Lisääntyvät idänpuoleiset tuulet nimittäin vähentävät Itämeren ekosysteemin kannalta tärkeiden suolapulssien pääsyä Tanskan salmien läpi Atlantilta. Suolapulsseilla on suuri merkitys luonnon omana rehevyyttä estävänä tekijänä Itämerellä. Kyseisen mekanismin heikentymisestä saattaa jo lähivuosikymmeninä tulla merkittävä lisähaaste taistelussa Itämeren rehevöitymistä vastaan.

Kevät on vuodenaika. Vuodenajat ovat ennen kaikkea muuta tähtitiedettä, se kaikki muu on päälle liimattua. Maapallon ja auringon suhde muuttuu, ja lämmittävät valonsäteet tulevat ylhäältä kohtisuoraan yhä pohjoisemmalle leveysasteelle. Auringonvalo voimistuu ja päivä pitenee. Nyt aurinko paistaa kohtisuoraan vielä ekvaattorin eteläpuolelle, mutta kevätpäiväntasauksessa jo päiväntasaajalle. Niin, päivän tasaajalle. Silloin yö ja päivä ovat koko planeetalla samanpituiset. Pohjoisimmillaan auringonpaisteen kohtisuoruus on kesäpäivänseisauksen ajanhetkellä: silloin tuo armoitettu pohjoinen leveysaste on 23,5. Silloin meilläkin on jo kesä, tosin ei koskaan yhtä varmasti lämmin kuin tuolla etelässä. Meidän pohjoinen leveysasteemme on karkeasti 60-70. Siis nimenomaan karkeasti, se on pohjoinen olemisen tapa.

Matka talvesta kesään tuo planeettamme ilmakehään monia muutoksia, joista isoin yksittäinen on mantereiden lämpeneminen. Meri on tässä hitaampi ja varovaisempi, mutta sepä varastoi lämpöä vastaavasti enemmän, seuraavan talvenkin varalle. Suomen sijainti on Euraasian mantereen luoteiskolkka, siitä seuraavat eri aikojen keskimääräiset säämme, ilmastomme. Omissa lätäköissämme, siis matalissa murtovesissämme, on tänä keväänä peruslämpöä viime kesältä ja lauhalta alkutalvelta, siksi jääpeite on rantoja lukuun ottamatta olematonta. Lunta näen ikkunastani vain siellä, mihin sitä on erikseen kasattu. Pitäisi vielä tietää, kuinka paksulti on routaa maassa ennen kuin voi alkaa jännittää aikaisen kasvun puolesta: yksi onneton rapsakka pakkasaamu väärässä kohtaa kun riittää tekemään tuhoa, ja siinä sitten meni sen aikaisen kevään riemu.

Säät voivat kevään mittaan heitellä suuresti. Kokonainen kuukausi tai miksei vaikka kaksi voivat olla kokonaisuutena vaikka miten lämpimiä, muttei se välttämättä tarkoita, että joka ainoa päivä olisi tavanomaista lämpimämpi. Ja kun tänään katsoin viimeisimmän tietokonalaskelman, tuli mieleeni, että tämän maaliskuun loppupuolesta voi aivan hyvin tulla alkupuolta jopa kylmempi. Ei ole kaikki lumi vielä taivaasta satanut. Nuolaiseekohan joku ennen kuin tipahtaa.

Minulle kevät ei koskaan ole ollut mikään ihmeellinen vuodenaika; olenhan syksyihmisiä. Mutta ei kevät ole vain planeettaa ja säitä, vaan monenlaisen tuntemuksen ja hengentuotteen primus motor. Avatakseni jokusen ikkunan kevääseen oheistan tähän pisaran kevätkulttuuria. Älä unohda myöskään Forecan sivustoa, jonka osa myös tämä blogi on. Säätä siellä on vaikka muille jakaa.

”Kevät keikkuen tulevi”:

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kevat_keikkuen_tulevi_20344.html#media=20345

http://www.luonnossa.fi/Sanottua.php

Tuuli hiljaa henkäilee:

http://www.youtube.com/watch?v=3h5B05oq1pY

Tuulet leudot tuoksuaa (Tempus adest floridum):

 

Kuvan linkki: http://pixabay.com/fi/leskenlehti-l%C3%A4%C3%A4kekasvi-tussilago-54253/

 

 

Turbulenssi eli pyörteisyys johtuu siitä, että ilman virtaukset eivät ilmakehässä ole koskaan täysin tasaisia eli laminaarisia. Ilman osasten välillä esiintyy kitkaa, joka synnyttää pieniä pyörteitä, jotka puolestaan synnyttävät lisää pyörteitä. Siinä vaiheessa, kun virtaukset ovat suuria ja nopeita, alkaavat pyörteetkin olla ihmisarjen mittakaavassa mielenkiintoisia.

Monelle turbulenssi on tullut tutuksi lentomatkustaamisen kautta. Arkisemmin ilmakuoppina kunnettu ilmiö saattaa heitellä konetta rajun oloisesti. Turvavyömerkkivalo syttyy, henkilökunta katoaa käytäviltä ja matkustajia luonnollisesti harmittaa, kun tarjoilu loppuu ja vessaankaan ei pääse. Varotoimenpide on kuitenkin perusteltu. Yksi turbulenssin suurimmista vaaroista matkustajalentokoneelle on nimenomaan se, että koneessa vapaasti seisovat tai ilman vyötä istuvat voivat loukata itsensä vakavasti, kun kone yllättäen heilahtaa.

Ilma-alukset pyrkivät pois turbulenttisista olosuhteista lentokorkeutta vaihtamalla. Joskus tasaisempaa pintaa ei kuitenkaan löydy tai korkeutta ei voi vaihtaa esimerkiksi muun lentoliikenteen vuoksi. Silloin turbulenttisissa olosuhteissa voidaan joutua lentämään pitkiäkin aikoja.

Turbulenssin kohtaamista pyritään välttämään jo lennonsuunnitteluvaiheessa valitsemalla reitti niin, että se kiertää mahdollisesti höykkyiset alueet. Esimerkiksi Helsinki-Pariisi-lennon reitti voi poiketa päivittäin paljonkin sen mukaan, minkälaiset tuuliolosuhteet Euroopan yläilmakehässä vallitsevat. Tähän tarvitaan sääennusteita. Ilmailua varten laaditaan omia tuotteita, joissa on tuulen lisäksi eritelty suihkuvirtausten akselit ja niihin liittyvät turbulenssialueet.

Tiesitkö, että nämä tuotteet ovat verkossa kaikkien nähtävillä? Mikään ei estä sinua tutustumasta itse lentosäätietoihin ennen seuraavaa lentomatkaasi ja katsomaan, missä on mahdollista kohdata turbulenssia. Lennon reittiin ei valitettavasti pysty vaikuttamaan, mutta voinemme luottaa siihen, että lentoyhtiön intressit reittivalinnassa ovat samat kuin matkustajienkin: mahdollisimman turvallisesti ja taloudellisesti määränpäähän. Kartalle voi kuitenkin vetää viivan likimain lähtöpisteestä kohteeseen ja katsoa, osuuko reitille suihkuvirtauksiin liittyviä ns. kirkkaan ilman turbulenssin alueita.

Otetaanpa esimerkki.

Kuvassa (klikkaa suuremmaksi) on Euroopan SWC eli merkitsevän lentosään kartta. Voimassaoloaika selviää vasemman ylänurkan laatikosta. Paksut mustat viivat väkäsineen ovat suihkuvirtausten akseleita – niissä siis tuulee yläilmakehässä voimakkaimmin. Näetkö katkoviivalla rajatut alueet, jotka sijoittuvat pääasiassa suihkuvirtausten ympärille? Ne kertovat kohdista, joissa kohtalaista tai kovaa turbulenssia todennäköisesti esiintyy. (Alue ei tarkoita, että se olisi kauttaaltaan turbulenttinen – se on alue, jolla turbulenssia voidaan paikoin havaita.)

Kartan perusteella voi päätellä, että lento Helsingistä Lontooseen saattaa tuntua epämiellyttävältä. Sen sijaan lento Helsingistä Malagaan, Aurinkorannikolle onnistutaan todennäköisesti reitittämään niin, että olosuhteet ovat varsin tasaiset.

Ihan näin yksinkertainen asia ei tietenkään ole. Kartoilla olevat turbulenssialueet on maantieteellisen sijainnin lisäksi rajattu myös pystysuunnassa ts. minkä lentopintojen väliin turbulenssialue rajautuu. Tämän selvittäminen menee blogikirjoituksen ulkopuolelle, mutta harrastuneet voivat tutustua siihen kotitehtävänään.

SWC-kartat ovat ilmaiseksi jaeltavaa materiaalia, joten niitä on verkossa nähtävillä useissa osoitteissa. Tässä linkki NOAA:n sivulle, josta löytyy tuoreimmat kartat kaikkialle maailmaan. Euroopan kartta on kohta ”f. Euro Sig WX”. Kotimaan lentoja varten samankaltainen kartta löytyy lentosaa.fi-palvelusta.

Hyvää matkaa!

Twitter @liisarintaniemi

Helmikuu on ollut hyvin lauha, etenkin maantieteellisen Euroopan länsiosassa ja aina täällä meillä asti, pohjoisessa mutta Euroopan luoteessa. Kuun aikana Porissa käytiin rautatieasemalla jopa 8 lämpöasteessa, Münchenissä Föhn-tuulen auttamana jopa yli 19 asteessa. Keskemmällä Länsi-Euroopassa sää on ollut lisäksi pitkälti aurinkoista, meillä sen sijaan ennen muuta sumupilvistä, kuten nytkin.

Itäisen korkeapaineen meille kaakon puolelta nyt tästä eteenpäin löyhyttämä ilma on päivä päivältä aiempaa vähän kylmempää. Tämä merkitsee sitä, että kevättalven aurinkoakin saanemme edes vilauksilta nähdä, mutta tässä ei kannata nuolla ennen kuin tipahtaa. Yöt ja aamut muuttuvat etenkin idässä ja pohjoisessa kylmemmiksi. Isosta tai varmasta sään muutoksesta ei ole kyse, mutta jos sumupilvikattoa saisi edes ohennettua, se jo muuttaisi ulkovalaistusta päiväsaikaan. Sateita, räntää tai lunta, olisi lähinnä sunnuntain ja maanantain kuluessa viistämässä Pohjanmaan rannikkoa ja sieltä Lappiin. Sen sijaan ensi perjantain maissa olisi kovastikin toisenlaista: etelä- tai lounaistuuli olisi voimakasta ja sateet lähinnä vettä. ECMWF-tietokonemallin mukaan ensi viikko, 3.3. alkava, olisi jopa maailman mittakaavassa vuodenaikaan nähden lauhin juuri Suomessa, Baltiassa ja siitä vähän Mustanmeren suuntaan.

Helmikuusta on tulossa maaliskuu. Sen ensimmäiseen päivään, lauantaihin, liittyy yksi merkittävä entisajan koko kevään säähän liittyvä enne, jonka Kustaa Vilkuna mainitsee kirjassaan Vuotuinen ajantieto. Lauantai ei nyt ole merkittävä suinkaan siksi, että se on maaliskuun ensimmäinen päivä, vaan selitys on haettava entisajan kuunkiertoon perustuneesta kalenterista. Sääenteet pitää lukea ”sen taivaallisen kuun syntymähetkellä, jona (siis jonka kyseisen alkavan kuun aikana) on Marian päivä (25.3., nykykalenterissa tänä vuonna sunnuntaina 23.3.)”. Ihan sivuhuomautuksena, että kyse on Marian ilmestyspäivästä, joka on jostain syystä sijoitettu tasan yhdeksän kuukautta joulua aikaisemmaksi, vaikka… -no se ei ehkä liity tähän.

Kuten nykyalmanakastakin vielä nähdään, kuun syntymä on merkitty lauantaille 1.3., joten tärkeä on päivä kerrassaan. Jos tämä marjan- eli maaliskuu ”syntyy kylmällä pohjoistuulella eli ylhäisellä tuulella tai perjantaipäivänä, tulee kolme kylmää kevätkuuta ja pitkä hidas kevät”. Tuulella on tosin vielä kolme seuraavaa päivää aikaa kääntyä eteläiseksi, jolloin tilanne vielä helpottuu. Mutta nythän ilmavirtaus ei ole pohjoinen, vaan enemmänkin kaakkoinen ja kääntymässä eteläisemmäksi, joten eiköhän kevääntulo ole tällä perusteella pelastettu. ”Jos maaliskuu syntyy lauhkealla etelätuulella, niin tulee varhainen, kaunis ja lämmin kevät, josta kaikki iloitsevat.”

Maaliskuun sumut ennustavat kesäksi sateita. ”Jos usva asustaa hyvin matalalla lumessa ja jäässä kiinni, se on hallavuoden merkki. Mutta jos edes koira pääsee alitse juoksemaan, ei tarvitse halloja pelätä.” Kovin lämmin maaliskuu tietäisi kuitenkin kylmää toukokuuta. Maaliskuun kevään merkkinä Vilkuna mainitsee variksen.  Ja ”jos se pysyttelee teillä, tulee pian kelirikko, mutta jos se lentelee ilmassa, niin pitää kaunista säätä”. Maaliskuu on myös kissojen kiimakuu, joten tarkkailtavaa luonnossa ja orastavassa keväässä riittää.

 

Kuvan linkki: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Hooded_Crow-Mindaugas_Urbonas-6.jpg

 

Minulta on säännöllisen epäsäännöllisesti kyselty, kuinka hyvin vanhan kansan sääuskomukset ja -ennustukset pitävät kutinsa. Tuleeko pitkä ja kuuma kesä, jos on kylmä talvi? Entä liittyvätkö pihlajanmarjat jotenkin seuraavan talven lumisuuteen?

Uskomuksia on mielin määrin, ja nyt minut valtasi tarve selvittää niiden totuudenmukaisuus. Kaivetaanpa vähän säätilastoja esiin, lyödään tiskiin 15 väittämää ja katsotaan, mitä tämä meteorologi niistä tuumaa. Älkää kuitenkaan ottako analyysejani turhan vakavasti – osa vääriksi osoittamistani uskomuksista voivat hyvinkin käydä toteen joinakin vuosina.

1. Pakkanen pyryn perästä, pahailma pakkasesta.

OIKEIN JA VÄÄRIN.

Pyryn jälkeen voi tulla ihan mitä vain – pakkasta, suojasäätä, aurinkoa, tihkusadetta, räntää. Kaikki riippuu siitä, mistä suunnasta pyryn tuova matalapaine saapuu. Yleensä talvisaikaan saapuvat lumipyryt lauhduttavat sään pakkasjakson jälkeen, mutta päinvastoinkin voi käydä, jos matalapaine liikkuu esimerkiksi eteläisintä Suomea viistäen kohti itää ja tuo jälkipuolellansa kylmät koillisvirtaukset. Eli kaiketi väittämä on yhtä usein oikeassa kuin väärässäkin.

2. Heikin tai Paavalin päivän aikoihin sää usein muuttuu. Tähän aikaa on usein pyryjä, tuiskuja.

VÄÄRIN.

Mitä pidemmälle talvessa mennään, sitä harvemmiksi myrskyt meillä käyvät. Tilastollisesti eniten myrskyää marras- ja joulukuussa, mutta tammi-helmikuussa myrskypäiviä on keskimäärin enää puolet siitä, mitä loppuvuodesta on. Merten ja mannerten väliset lämpötilaerot alkavat kuroutua vähitellen pienemmiksi talven edetessä, ja myrskyjen voimakkuus ei enää lopputalvesta yllä äärimmillään yhtä suureksi kuin alkutalvesta. Myös sademäärät pienenevät talven edetessä, sillä kylmenevään ilmakehään mahtuu vähemmän kosteutta. Vähäsateisinta aikaa meillä onkin kevättalvi ja varhaiskevät.

3. Helmikuun suojasäät merkitsevät kylmää kevättä.

VÄÄRIN.

Näin ei automaattisesti voida olettaa. Jos vallisteva säätyyppi on helmikuussa lauha, voi se olla sitä hyvinkin vielä maalis- ja huhtikuussakin. Samantyyppinen suursäätilanne voi jatkua useita kuukausiakin. Toki lauhan helmikuun jälkeen säätyyppi voi maaliskuuksi muuttua hyvin kylmäksikin: vuosi sitten maaliskuu oli selvästi helmikuuta kylmempi. Toisaalta tänä vuonna jopa poikkeuksellisen lämpimän helmikuun päätteeksi myös maaliskuu näyttäisi alkavan tavanomaista lauhempana.

4. Maaliskuu on Pohjois-Suomessa vielä talvinen. Muualla Suomessa maaliskuu maan avaa, huhtikuu maan huhtoo.

OIKEIN.

Maaliskuu on vielä koko maassa talvikuukausi, vasta huhtikuun alussa siirrytään eteläisessä Suomessa termisen kevään (*) puolelle. Pohjois-Suomessa maaliskuu onkin vielä usein talvinen pakkaskuukausi. Etelä- ja lounaisrannikolta lumipeite häviää tyypillisesti jo maaliskuun viimeisinä päivinä, ja muuallakin maassa aurinko sulattaa tienpintoja ja mäen harjanteita esille. Onpa ensimmäisiä leskenlehtiäkin jo allekirjoittanut havainnut joskus maaliskuun puolella. Aurinko paistaa tällöin jo yhtä korkealta kuin syyskuussa.

Tänä vuonna kevät on tehnyt tuloaan harvinaisen aikaisin. Voi olla, että osassa lounaista ja läntistä Suomea terminen kevät (*) on alkanut jo ennen helmikuun puoliväliä – tämä tosin varmistunee vasta myöhemmin. Mikäli asia varmistuu todeksi, on kevät saattaanut paikoin alkaa jopa 6-8 viikkoa tavanomaista aikaisemmin.

(*) Lue tekstin alta selitykset termisille vuodenajoille.
5. Jos Markun päivänä ja yönä (25.4.) on kylmä ja jopa pakkasta, jatkuu kylmää pitkälle kesään. Ja päinvastoin: lämmin Markun päivä takaa suotuisan kesän.

VÄÄRIN.

Nämä on helppo kumota: yksittäisen päivän säätilanteella ei ole mitään tekemistä seuraavien kuukausien säätyypin kanssa. Markun päivä voi olla poikkeuksellisen kylmä, mutta tuleva kesä voi olla poikkeuksellisen lämmin. Tai päinvastoin.

6. Kesä keikkuen tuleepi, suvi suuta vääristellen.

OIKEIN.

Tuoreita luonnonantimia on vielä alkukesästä nihkeästi saatavilla, ja toisinaan kesä saapuu vaivalloisesti. Nälkä on siis mahdollisesti koetellut entisajan ihmisiä vielä alkukesästä, varsinkin pohjoisessa Suomessa. Vanhan kansan mukaan juhannuksena ollaan jo voiton puolella.

7. Kesäkuun alku on usein aika kolea, samoin aika juuri ennen juhannusta.

 

OIKEIN JA VÄÄRIN.

Kesän koleimmat kelit koetaan tyypillisesti kesäkuun alussa, koska ilmakehä ei ole vielä kylmän ja pitkän talven jälkeen ehtinyt lämmetä samassa suhteessa, missä auringon lämmitysteho on kasvanut. Aurinko on korkeimmillaan juhannuksen aikoihin, mutta kesän lämpimimmät kelit tulevat tyypillisesti kuukauden viiveellä.

Viime kesä oli kuitenkin poikkeus: kovimmat helteet koettiin jo touko-kesäkuun vaihteessa.

8. Vanha keskikesä oli 13.7, ei siis juhannuksena. Silloin tiedettiin kokemuksesta olevan lämpimintä.
OIKEIN JA VÄÄRIN.

Mikäli keskikesä määriteltäisiin lämpimimmän ajankohdan perusteella, pitäisi sen sisämaassa olla heinäkuun puoliväli ja rannikoilla aivan heinäkuun loppupuoli. Siinä mielessä väittämä on oikeassa, ettei lämpimintä keskimäärin ole juhannuksena vaan selvästi myöhemmin.

9. Syksy lähestyy jo heinäkuun lopulla: pääskyset Uoti (29.7.) ottaa, Lauri (10.8.) lakaisee ja Perttu (28.8.) peräti vie.
VÄÄRIN.

Pessimistin syksy alkaa jo juhannuksen jälkeen, kun päivä lähtee lyhenemään. Tilastojen valossa Uoti ei ota, eikä vielä Laurikaan. Perttu tuo kyllä syksyn vähitellen jo pohjoisimpaan Suomeen, mutta ei vielä vie sitä muualle maahan. Terminen syksy alkaa suuressa osassa maata vasta syyskuun puolella, etelässä vasta syyskuun loppupuolella.

10. Laurin päivän aikoihin pelättiin halloja, pakkasiakin.
OIKEIN JA VÄÄRIN.

Hallat ja pakkaset ovat elokuun puolivälissä vielä hyvin harvinaisia maan etelä- ja keskiosassa, rannikoilla jopa mahdottomia. Sen sijaan pohjoisessa ja paikoin Pohjanmaallakin pelko on voinut joinakin vuosina olla ihan realistinenkin.

11. Mooses (4.9.) on kylmä mies.
OIKEIN.

Hallayöt yleistyvät nopeasti syyskuun aikana erityisesti sisämaan puolella, pohjoisessa myös yöpakkasia esiintyy yhä todennäköisemmin, mitä pidemmälle syyskuuta mennään. Mooses ei sinällään ole kylmä mies, mutta syyskuussa muutokset kohti syksyä tapahtuvat nopeasti, ja yöt voivat olla jo kylmiä.

12. Lokakuu ei ole joka kuu: Päivät pienet pilvelliset, yöt pitkät ja pimeät. Halla hanhen siiven alla, talvi joutsenen takana.
OIKEIN.

Syyspäiväntasauksen jälkeen yö on jo päivää pidempi; valoisa aika lyhenee dramaattisesti lokakuun aikana. Kosteutta pääsee kertymään helposti kylmenevään ilmaan, eikä auringon tehokaan enää riitä aina hälventämään aamun sumuja pois. Hallaa esiintyy jo yleisesti, yöpakkasiakin. Kuun lopulla terminen talvi alkaa pohjoisimmassa Lapissa.

13. Jos Antti (30.11.) lotisee, niin joulu komeilee.
VÄÄRIN.

Hyvä esimerkki viime vuodelta: Antti lotisi, mutta niin lotisi joulukin. Ei siis mitään korrelaatiota.

14. Mitä Mattina, sitä Marjana (Matin päivänä sama sää kuin Maarianpäivänä).

VÄÄRIN.

Säätyyppi saattaa muuttua vuorokaudessakin päälaelleen, joten edellisen esimerkin tapaan mitään yhtäläisyyttä ei tilastojen valossa ole.

15. Kun on pakkanen Paavalina (25.1.), niin helle helluntaina, kylmä viima kynttelinä.
VÄÄRIN.

Hauska uskomus, jonka totuudenmukaisuutta ei voi osoittaa. Tämä on sarjassamme ”jos on kylmä talvi, tulee kuuma kesä”.

Nyt kysymys teille: mikä vanhan kansan sääuskomus on iskostunut mieleesi parhaiten? Oletko huomannut sen joskus toteutuneenkin?

—

Termiset vuodenajat:

Talvi: Vuorokauden keskilämpötila pysyvästi alle 0 (pysyvästi = väh. 5 vrk putkeen)
Kevät: -//- pysyvästi 0…10 astetta
Kesä: -//- pysyvästi yli 10 astetta
Syksy: -//- pysyvästi 0…10 astetta

—

Lisää vanhan kansan sääuskomuksia:

http://www.oulu.fi/northnature/finnish/Suomi/ajankvakansa1.html

Jos tieteestä ylipäätään tai vaikka nyt sitten ilmakehän ilmiöistä halutaan ennen kaikkea kansan- tai yleistajuiseksi oletettu tai haluttu ”lyhennelmämäinen” ja kuitenkin edelleen tieteen tapaan totuuden löytämiseen pyrkivä esitys, ovat monenlaiset kompromissit siinä, miten asiat sanoo, jopa välttämättömiä.  Kuitenkin jonkinlaiset kriteerit tulisi mielestäni täyttää lyhyessäkin esityksessä sen suhteen, millaisen mahdollisen kokonaiskuvan aiheesta välittää. Kyseessä voivat olla monen ihmisen kokonaiset maailmankuvat.

Kuinka paljon tulee sallia ”tuosta noin vain” repäistyjä mutta ehkä mielenkiintoa herättäviä näkökantoja ja päätelmiä, jotka ovat lopulta pitkälti omaa tai muuta joka tapauksessa toisen käden tuotosta ja sanojen panemista ikään kuin viitattujen tutkijoiden suuhun. Pitää siis olla olevinaan referenssi, mutta kuitenkin juttujen teksti menee sen mukaan, miten esim. jokin toimittaja, vaikka alun perin toisella pallonpuoliskolla, on jonkin asian ymmärtänyt ja mitä journalistisesti mielenkiintoista hän tässä näkee eli miten valitsee, mitä kertoo ja mitä karsii pois. Median tavaksi on tullut siteerata muita lehtiä eikä niinkään yrittää paneutua ns. alkuperäisaineistoihin. Lähdekritiikki ohoi!

Tästä voi kehkeytyä sama ilmiö kuin siinä vanhassa leikissä, missä ihmiset ovat rivissä, ja ensimmäinen kuiskaa jonkin asian vierustoverilleen. Sitten tämä edelleen seuraavalle, ja niin edelleen, kunnes toisessa päässä sitten sanotaan tuo asia ääneen, jolloin saatetaan havaita asian joskus jopa melko lailla muuttuneen tuon tiedonvälityksen kuluessa.

Selvät syyt erilaisille ilmiöille ovat kestokysyttyjä, ja tällaiseksi jonkin ilmiön, olkoonpa vaikka äskeisten ja meneillään olevien sään ääri-ilmiöiksi luokittautuvien tapahtumien, syyksi haetaan jokin, mielellään yksinkertainen eikä sanana liian montaa kirjainta sisältävä asia, vaikka kiven silmästä. Kun syy on selvillä, voi rauha laskeutua. Asia on sillä erää poissa päiväjärjestyksestä.

Niin, kun joku asia yksipuolisesti aiheuttaa toisen, on ensinmainittu syy ja se toinen seuraus. Asioiden välillä vallitsee syyn ja seurauksen suhde. Jos syytä, aiheuttajaa ei ole tai se lakkaa, ei ole tämän suhteen toista osapuoltakaan eli seurausta. Ilmakehässä on kosolti tällaisia asioiden välisiä suhteita, mutta yleensä rajattuina tarkasteluina, jolloin tarkoituskin on selittää esimerkiksi kesäisten kumpupilvien vuorokausivaihtelua auringonsäteilyn lämmitysvaikutuksen seurauksena. Kun mennään planetaariseen mittakaavaan, voidaan silloinkin nähdä esim. matala- ja korkeapaineiden keskimääräisessä jakautumassa pohjoisella pallonpuoliskolla talvella lämpimien merien ja kylmien mantereiden vaikutukset ainakin tietyssä mittakaavassa.

Vaan se lopullinen juju ilmakehän ymmärtämiseksi onkin vuorovaikutus. Myös ilmakehä ja valtameret vuorovaikuttavat, ja tällainen suhde onkin sitten paljon vaativampi kuin yksinkertainen ”se aiheuttaa tämän ja tämä sen” -ajatelma. Edes ”tämä aiheuttaa sen ja se puolestaan sen toisen…” ei enää toimi, ja huomionarvoista on, että vaikka lukuisat mekanismit sinänsä tunnetaan, ei silti voida sanoa, kuinka paljon ilmakehän tänään mitatussa kolmiulotteisessa rakenteessa on minkäkin mekanismin vaikutusta. Entä liikuttaako meri ilmaa vai ilma merta. Tiedämme, että sopivassa mittakaavassa toki tuuli tekee aaltoja ja nostaa tai laskee vaikka Suomenlahden vedenkorkeutta, mutta entäs kun mennään katsomaan Golf-virran tapaisia asioita ja vastaavia ilmakehän suurimittakaavaisia keskimääräisiä tuulikenttiä…

Matemaattisen käsittelyn avulla havainnollistaen esim. näin: tiedämme, että että on eri allonpituuden omaavia järjestelmiä (esim. erikokoisia matalapaineita), mutta pääsemme kokonaisuuden rakennetta mittaamalla käsiksi vain ikään kuin kaikkien mahdollisten aaltojen superpositioon, eli näemme kokonaisuuden, muttemme sitä, mikä osuus tähän tulee mistäkin aallonpituudesta. Syyt ja seuraukset ovat lopulta tosi hakusessa.

Vuorovaikutuksessa, missä on monta, jopa hyvin monta, osapuolta, ollaan lopulta tilanteessa, missä ”kaikki vaikuttaa kaikkeen”, muttei silti miten tahansa, emmekä lisäksi tiedä, kuinka paljon kukin osakokonaisuus on vaikuttanut, jotta on saatu juuri tämänpäiväinen ilmakehän tila tai analyysi, kuten ammattitermi kuuluu. Samainen analyysi ajetaan alku- eli lähtöarvoiksi ilmakehää jäljittelemään pyrkiville ja säätäkin ennustaville ilmakehämalleille.

En ole ilmakehätutkija, mutta luen tämän sään takaa -blogin omalla tavallaan foorumiksi yleistajuistaa ilmakehän ja sään myös tieteellistä taustatietoa. Meteorologeilla on siihen periaatteessa paremmatkin mahdollisuudet oman alansa suhteen kuin ilmeisesti olosuhteiden pakosta lähinnä pintaa nopeasti raapaisevilla ammattitoimittajilla, jotka eivät senkään vertaa edusta niitä tieteenaloja, joiden asioista kuitenkin kirjoittavat. Kun tiedämme, ettei ilmakehä ole kone, vaan monimutkaisesti vuorovaikuttava kokonaisuus, ei sitä pidä mennä kenenkään ajatuksissa koneeksi muuttamaan – ei edes höyrykoneeksi.

Näihin mietteisiin minut vei jo useassa kohtaa törmäämäni uutisointi siitä, kuinka erityisen mutkitteleva (aaltoliikkeenä ilmaistuna amplitudiaan kasvattanut) ja heikentynyt suihkuvirtaus (jet stream) on sen kaiken pahan takana, mikä Pohjois-Amerikkaa on säässä koetellut. Suihkuvirtaus, ja vaikka matalapaineet, ovat saman vuorovaikutuksista koostuvan kokonaisuuden osia. Ei toista ilman toista, ja nyt sitten pitäisi olla varma siitä, kumpi esimerkiksi oli ensin tai on syy toiselle.

Kaivoin nopeasti tätä nettiä, ja päättelin uutislähteeksi melko normaalin tiedeyhteisön sisällä käytävän debatin jo pidempään tutkitun asian tiimoilta. Oheistan siksi kolme linkkiä tieteellisiin julkaisuihin, joista valitettavasti ei ainakaan tässä nettimuodossa näe ilmaiseksi kuin ihan alun, mutta artikkeleiden alutkin jo selventävät, millaisesta debatista on kyse. Sitten vain nämä jutut voivat ”vuotaa” ”tavalliseen” lehdistöön ties mikä pää edellä, eivätkä suinkaan koko debattina, vaan riittää löytää tarkoitukseen sopiva lause. Ehkä huoleni on turha, ehkä vain niuhotan…

Se tiedeyhteisön debatti:

http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1029/2009GL037274/abstract

http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1029/2012GL051000/abstract?deniedAccessCustomisedMessage=&userIsAuthenticated=false

http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0262407913625361

Muuta selventävää:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuorovaikutus

http://fi.wikipedia.org/wiki/Amplitudi

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suihkuvirtaus     Huomaa linkki suomalaiseen Erik Palméniin.

Kuvan linkki: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:1998_North_American_ice_storm_Jetstream_1998-01-08_12UTC.png