Ilmakehä, joka isompana ja satunnaisesti käyttäytyvänä elementtinä ohjaa myös matalapaineiden liikkeitä, tanssittaa yhtä matalapainetta veikeällä tavalla. Ensin se ikään kuin kaakosta Suomeen ulottuvan mutta jo väsähtävän korkeapaineen kainalossa saapuu sunnuntaiaamuksi Mustanmeren suunnasta eteläiselle Itämerelle. Illalla matalapaine on jo Tanskan ja Ruotsin välissä, siis sen keskus. Kun asetelma on tämä, Suomeen virtaa helleilmaa kaakosta.
Tanskan yllä tämä iso ilmapyörre tekee vastapäiväisen tiiviin lähes piruetin ja ottaa maanantaina sieltä tällä tavoin vauhtia ollakseen keskiviikkona Suomessa. Jos tämän mieltää ilmavaksi baletiksi, on vielä kuviteltava pyörivän ballerinan hameenhelmat pitkiksi. Näin siksi, että tuo matalapaine vastapäivään pyöriessään lennättää tänne ensimmäisiä paikallisia sadekuuroja, miksei myös ukkosia, jo sunnuntaina, mutta sitten kunnon ukkossateita maanantaina lounaasta. Ne ajavat tieltään pois hellettä, joten toivottavasti ei mikään Asta-myrskyn tapainenkaan toistu.
Tiistaina pikku ballerinamme roiskaisee Tukholman yltä jo uusia sateita Suomen lounaisosaan, kun entisetkin ovat vielä pohjoisessa. Väliin mahtuu aurinkoa. Keskiviikon kuurosateissa ja ukkosissa on se minun kannaltani hyvä puoli, että niitä ohjaa myös kylmä meri pysymään poissa rannikolta. Tähän luotan, koska menin sanomaan toimittajalle, että keskiviikkona kuurot ovat pääkaupunkiseudun suhteen sisämaassa ja että Helsingin keskustassa on iltapäivällä 22 astetta lämmintä. Siis vasta keskiviikkona! Mutta se olikin ihmiskokeen yritys. Silti. Meniköhän vähän yläkanttiin… -jännitän.
Keskiviikon jälkeen kuurosateet selvästi vähenevät lännessä mutta jatkuvat idässä ja pohjoisessa. Lauantaina olisi jo päin vastoin. Lämpimästä kesäilmasta emme pääse eroon sen jälkeenkään, joten eivät nämä lähipäivien sateetkaan kylmiä ole. Toinen on ääni kellossa kuin kesäkuussa, vaikka suursäätila epävakainen onkin.
Yritin nähdä nämä sääasiat kerrankin edes vähän eläväisemmin. Ne ovat monimutkaisia, ja aikoinaan oppimatonta oli kansa, jolle säätiedotuksia piti tehdä. Ehkä siksi säätiedot edelleen esitetään – kaikista tutkista, satelliiteista ja supertietokoneista huolimatta – jotenkin mahdollisimman yksinkertaisesti. Yksittäisinä pilvi-aurinko -symboleina. On skannattu pahvikuvat tietokoneelle, ja täydestä menee. Vai meneekö? Ilmeisesti kukaan ei ole edes vaivautunut koskaan miettimään, miten myös sääennusteiden esittämistä voitaisiin oikeasti kehittää. Koulunäytelmäkäytäntö pahvikuvineen voisi jo vähetä.
On sekin sitä paitsi kumma juttu, että kun sääpalvelu perustuu sääjärjestelmien rakenteen ja liikkeen JATKUVAAN ja siis lähes tosiaikaiseen seuraamiseen, niin sääpalveluiden käyttö siellä ennusteiden loppukäyttäjien päässä ei sitten enää perustukaan tähän, vaan halutaan elää skannattujen pahvikuvien mahdollisimman helpossa mutta toki älyttömän puutteellisessa maailmassa. Ei auta, vaikka on jo sadetutkakin käytännössä kaikkien halukkaiden ulottuvilla.
Kuka tahansa ymmärtää, että jos sää on oikeasti tärkeä asia, siitä otetaan selvää ja sitä seurataan myös itse. Ei se niin mene, että vilkaistaan yhden kerran viiden päivän ennustetta ja sitten eletään se viikko sen ennusteen varassa – tai sen varassa, mitä siitä muistetaan. Sää vaatii omaa aktiivisuutta siinä missä monet muutkin asiat. Vai pitäisikö tämänkin Sään takaa -blogin nimeksi muuttaa ”digitaalisten pahvikuvien takaa”?
Tulihan mietittyä – tietysti taas liikaa.
KATSO: Forecan salamatutka, jossa sadekaikujen lisäksi näkyvät salamanpaikannustiedot: www.foreca.fi/Finland/Nurmijarvi/veneilysaa/salamat .
Kuvan linkki: http://de.wikipedia.org/wiki/Don_Quichotte_%28Ballett%29#mediaviewer/Datei:Dq1.jpg
