Alkavaa kuumaa säätä uskon kestäväni jonkin aikaa; alkaahan samalla pääosa kesälomasta. Hyvä ajoitus, sanoo ehkä moni, mutta onneksi kaikkein kuuminta on vain ensi viikon heti alussa. Jos en mene länteen, vältyn luultavasti kolmenkympin läkähdykseltä, mutta lähelle se menee myös täällä vielä kesäuntaan nukkuvassa pääkaupungissa. Ihmisiä on kyllä jo alkanut palailla kesälaitumilta, kuka mistäkin.
Vaikken pidä hirmuhelteistä, vähän harmittaa alkukesän lähes kesättömyys. Ei se olisi lempiaikaani ollutkaan, mutta olen tavallisesti maannut silloin auringossa. Rusketusta, muka D-vitamiinia ja silleen. Vitamiinivarasto on onneksi purkissa, ja sieltä voi tuota ikärappeutumisen hidastajaa popsia.
Lomasuunnitelma on latinan opiskelua, ja varmaan samalla sen sukukieliinkin sukeltamista. Helle- tai lämpöaalto, etenkin pitkittynyt kuuma sää, ilmaistiin Rooman valtakunnan aikana dies caniculares. Koiranpäivät! Jotenkin sitä ajattelee heti, että miksei kissanpäivät, mutta kai se menee niin, että kissat ovat tässä väärin ymmärettyjä. Tai sitten en ole huomannut koirista jotain oleellista… -Tarkentaa täytyy, että kyseessä ovat nimenomaan pienen koiran päivät.
No niin, kaikki saa kyllä selityksensä. Ainakin jo muinaiset egyptiläiset, joille Niilin vuosittainen tulviminen oli oleellisen tärkeää, huomasivat koiran tuovan kuuman sään ja tulvan, koska Niilin latvuksilla satoi. Koira on tässä Iso koira, tähtikuvio, jonka kirkkain ja samalla koko tähtitaivaan kirkkain tähti on Sirius. Kun tämä Sothis nousi aamutaivaalle ennen aurinkoa, ennusmerkki oli selvä. Suomessa Sirius on myös Koirantähti tai Kalevan tähti.
Ja koirapa se sitten ehätti aikanaan moniin kieliin nimeämään sitä, mikä meillä on helle tai vielä paremmin helleaalto. Helle on ihan omankuuloinen mutta sittenkin kieleemme lainattu sana, tosin se on kuulunut kieleemme ainakin jo 1500-luvulla (Agricola). Helle on balttilainen laina ja peräisin ”jostakin latviaa ja liettuaa edeltäneestä kielimuodosta” (Länsimäki).
Mutta takaisin koiraan ja koiranpäiviin. Ne tunnetaan vaikkapa italiassa (la canicola), ranskassa (la canicule), espanjassa (el canícula) ja jopa venäjässä, missä vastaava sana merkitsee kesälomaa, mutta myös saksassa (Hundstage) ja englannissa (dog days). Ruotsissa asia menee mätäkuun jutuiksi, ja sieltä se mätäkuu meillekin tulee. Pieni koira on kadonnut matkan varrella. On vain lasten lällätykseltä kuulostava hell-lll-le. Vastaavanlainen sana voisi olla vaikka äll-lll-lö. Lähellä olisi myös vaikka hul-lll-lu. Sanoja voi mutustella näinkin. Kyllä koiranpäivät olisi parempi, jotenkin jykevämpi ja tanakampi.
Nettikirjallisuutta aiheesta:
http://www.kotus.fi/?s=902 Huh hellettä
http://www.kotus.fi/?s=3646 Hellettä ja salamoita
http://www.kotus.fi/?5415_m=8681&s=3239 Halla vai helle?
http://de.wikipedia.org/wiki/Hundstage
http://fr.wikipedia.org/wiki/Canicule
Kuvan linkki: http://en.wikipedia.org/wiki/Canis_Major#mediaviewer/File:Sidney_Hall_-_Urania%27s_Mirror_-_Canis_Major,_Lepus,_Columba_Noachi_%26_Cela_Sculptoris.jpg
Olen hermostunut, sillä huomenna torstaina ukkostaa, rajusti. Ei, en pelkää ukkosta, vaikka ymmärrän kyllä, ettei se ole kaikkien mieleen. Suhtaudun ukkoseen tieteellisellä mielenkiinnolla ja kaivattuna helpotuksena helteeseen. En kuitenkaan jaa sitä innostusta, jolla monet kollegani suhtautuvat rajuilmoihin – esimerkiksi tähän blogiin oivallisia tekstejä myrsykybongauksesta kirjoittanut Markus. Kiinnostukseni on aina liikkunut enemmän synoptisella tasolla: rintamissa, matalapaineissa ja suihkuvirtauksissa.
Koen olevani heikoilla jäillä ukkosta ennustaessani. Talvisiin sadealueisiin verrattuna kesäinen rajuilma on kovin paikallinen, äkkinäinen ja huonosti ennustettava ilmiö. Tiedän suunnilleen alueen, jossa rajuimmat ukkoset huomenna kehittyvät – Tampereen seudulta kohti Kainuuta ulottuvalla alueella – vaikka mahdollisuus ukkoskuuroihin on kyllä päivän kuluessa koko maassa. Ukkoset liittyvät kylmään säärintamaan, joka kulkee päivän aikana Suomen yli lännestä itään.
Tuntuu, että ennustamisen lisäksi pitäisi osata kertoa myös, mitä tapahtuu. Pitäisi tietää, lakoaako metsää neliökilometreittäin vai uutisoidaanko tällä kertaa rankkasateen aiheuttamasta kaupunkitulvasta. Mieluiten kaupungin tarkkuudella, kiitos! Kerran jos toisenkin on säämalli johtanut harhaan, ja voimakkain ukkossolu on ollut liikkeellä aivan toisella suunnalla, kuin minne katse on kiinnittynyt. Parhaimmillaan rajuilmoista varoittaminen onkin sääseurantaa tutkalla, jolla voidaan tunnistaa mahdollisesti vahingolliset ukkoset ja varoittaa niiden kulkureitille jääviä alueita. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tällainen järjestelmä on hyvin pitkälle kehittynyt, vaikka ovat toki rajuilmatkin siellä aivan toista luokkaa.
Torstain saderintama myös viilentää sään hetkeksi. ”Viileä” on tässä yhteydessä suhteellinen käsite, sillä se merkitsee sitä, että perjantaina lämpötilat ovat etelässä 25 asteen paikkeilla ja muuallakin enimmäkseen 20 asteen yläpuolella. Melkein samoin tein alkaa lämmetä uudelleen, ja maanantaina maan länsiosaa kolkutteleekin jo iltapäivälehtien superhelteeksi ristimä ilmiö. Siinä saatetaan mitata todennäköisesti kuluvan kesän korkein lämpötila, ehkä jopa 33-35 astetta.
Kesken lämpöaallon on paha sanoa vielä mitään siitä kokonaisuutena, mutta eilen tuli ilmoille tilannetta aika lailla jo kuvaava tieto: yhden viikon keskiläpötilaksi on saatu niin korkea lämpötila, oliko se nyt 20,2 astetta, ettei moista ole koettu sitten vuoden 1961. Eniten itseäni kuitenkin kosketti Ilmatieteen laitoksen ilmastopalvelun (mistäpä muualtakaan tuo tieto olisi ilmoille putkahtanut) reagointi menossa olevaan säähän tavalla, joka poikkeaa rutiinikökkökuukausitilastoinnista ja pelkkien yksittäisten hellehuippujen metsästyksestä.
Keskusteluun säästä on jo aika saada muutakin kuin erilaisia ”ennätyksiä”, milloin tämän kesän tähän asti kuumimman päivän, milloin talven kireimmän pakkasen muodossa. Vaikka ääriarvot tietysti sinänsä kiinnostavat, eivät ne vielä kaikkea kerro. Esimerkiksi lämpöaaltojen tapauksessa, kuten nyt, oleelliseksi nousee myös sen kesto ja vaikutus kokonaisuutena. Ei ole missään oikeassa mielessä tärkeää, sattuuko jokin sää jollekin kuukaudelle vai vasta seuraavalle.
Kuukaudet ovat almanakkaa, eivät säätä. Almanakkapoterosta pitäisi jo nousta. Myös viiden vuorokauden. Sään tilastoinnin soisi olevan ajassa elävää ja oikeasti esim. vastaavanlaisia säitä menneisyydestä etsivää. Lämpöaaltojen tapauksessa jonkinlaiset lämpösummakehitelmät voisivat olla nymuotoisia perustilastoja säätä oikeasti kuvaavampia.
Lämpötilaa usein vieläkin tärkeämpi on sateisuus. Siinä olisi hyvä tarkastella sademäärän lisäksi sateiden kestoa, esimerkiksi sadepäivien määrää. Täytyy sillä olla merkitystä, sataako joka päivä vähän vai tuleeko koko kuukauden tai muun ajanjakson sademäärä yhdellä kertaa yhtenä päivänä. Pelkässä kuukausisademäärässä tämä ei näy, mutta sen mukaisten mahdollisten säiden ja niiden vaikutusten kirjo voi olla valtava.
Säädatan vapauttamisen hengessä myös ilmastopalvelu voisi ottaa ihan asiakseen miettiä, millä tavoin yleisön säästä kokonaisuutena saamaa (siis ilmaiseksi ja erikseen kysymättä) tietoa voisi mahdollisesti syventää ja monipuolistaa. Kaikki edellytykset kuitenkin ovat olemassa.
Kuvan linkki: http://pixabay.com/fi/v%C3%A4synyt-vaeltajat-lepopaikka-lepo-249683/
Ilmakehä on kuin valtaisa tehosekoitin, jossa napojen kylmää ilmaa sekoitetaan päiväntasaajan lämpimään ilmaan. Tätä ei välttämättä aina huomaa, kun itse seisomme tukevasti maapallon pinnalla. Todellisuudessa maapallo pyörii vinhaa vauhtia akselinsa ympäri, kierroksen joka vuorokausi. Päiväntasaajalla maapallon pinta liikkuu 2 kertaa matkustajalentokoneen vauhdilla ja meidän leveysasteillakin hyvin vielä lentokoneen vauhdilla. Kun päiväntasaajalla ilma vielä jatkuvasti lämpenee ja navoilla kylmenee, ovat ainekset valmiina sekoitettavaksi. Usein hetkellinen sää onkin tämän suuren sekoituksen aikaansaamaa sattumaa. Tosin kyllä tästä kaaoksesta löytyy myös selkeästi nähtäviä suurempia rakenteita ja välillä pidemmäksi aikaa jatkuvia säätyyppejä.
Erilaisia rakenteita
Kesäaikaan erilaiset virtaustyypit jäävät helpommin päälle pidemmäksi aikaa. Tämä johtuu siitä, että kesällä myös pohjoinen napa-alue pääsee lämpenemään auringon vaikutuksesta. Kun aurinko pohjoisnavalla nousee taivaalle maaliskuussa (kevätpäivän tasaus) laskee se vasta syyskuussa. Kesällä lämpötilaerot ovat pieniä ja siksi matalapainetoiminta on heikompaa. Vastaavasti talvella lämpötilaerot ovat suurempia ja ilmakehän sekoittamiseen tarvitaan voimakkaampia matalapaineita ja tuulia.
Kylmä pisara
Lomalaisen kannalta on oleellista, mikä säätyyppi ”jää päälle” juuri oman loman ajalle. Monelle se kaikkein epätoivotuin säätyyppi on Suomen ylle parkkeeraava kylmemmän ilman matalapaine, ns. kylmä pisara. Kylmän pisaran säätyypissä on luvassa kylmiä selkeitä öitä ja kirkkaita aamuja. Päivät puolestaan ovat pilvisyydeltään runsaita ja sateita on luvassa useaan otteeseen pitkin päivää. Välillä heikkoja sateita, mutta useimmiten suuria sadepisaroita ja rakeitakin. Tällaisessa tilanteessa ilma kuitenkin useimmiten lämpenee vähitellen päivä päivältä.
Pohjoiset matalapaineet
Kylmin mahdollinen kesäsää koetaan, kun päälle jää virtauskenttä, jossa matalapaineet saapuvat pohjoisen suunnalta. Tällöin ilma ei pääse lämpenemään, sillä uutta kylmää ilmaa saapuu annoksina ja lämpötilan trendi on kyseisen virtauksen ajan laskusuunnassa. Sateita tulee kuitenkin vähän heikommin kuin kylmän pisaran tapauksessa. Pilvisyydessä ei myöskään ole välttämättä yhtä selvää vuorokausirytmiä ja myös laajoja satamattomia pilvilauttoja esiintyy. Tästä säästä saimme hyvän esimerkin kesäkuussa, jolloin lämpötilat meillä jäivät poikkeuksellisen alhaisiksi. Kyseessä oli kuitenkin varsin paikallinen pitkään jatkuva virtaus ja koko maapalloa ajatellen kesäkuu oli alustavien tietojen mukaan mittaushistorian lämpimin.
Kaakkoiset matalapaineet
Matalapaineet voivat tuoda myös hyvin lämmintä säätä, mikäli ne saapuvat meille etelän ja idän väliltä. Tällaiseen säähän liittyy hyvin kosteaa ja lämmintä ilmaa sekä voimakkaita ukkosia ja paikallisia sateita. Kyseiset matalapaineet syntyvät usein ukkosten yhteyteen ja tällaisessa tilanteessa usein myös aurinko paistaa pitkiä aikoja ja lämpötilat kohoavat aurinkoisilla alueilla 30 asteen tuntumaan ja ylikin. Sää on niin kosteaa, että öisinkin lämpötila jää yli 20 asteeseen eli esiintyy trooppisia öitä.
Atlantin matalapaineet
Ennen vanhaan oli myös usein länsivirtauksen kesiä, joille on tyypillistä sade ja aurinkopäivien vuorottelu. Usein niin, että muutaman päivän paistaa aurinko ja sitten väliin tulee pilvisempi sadepäivä, jolloin lämpötilat jäävät melko alhaisiksi. Pilvisen päivän jälkeen on kuitenkin usein luvassa aurinkoa ja reilun 20 asteen lämpötiloja. Välillä tulee kuurottaista sadetta, jonka jälkeen aurinkoiset päivät ovat vähän viileämpiä. Tämä useampipäiväinen vaihtelu jatkuu pidemmän aikaa siten, että eri jaksot vähän vaihtelevat pituudeltaan.
Sulkukorkeapaine (Omega-korkeapaine)
Monille se kaikkein toivotuin lomasää saadaan, kun päälle parkkeeraa laaja aurinkoinen korkeapaine. Tällöin puhutaan sulkukorkeapaineesta. Nimi viittaa korkeapaineen kykyyn tukkia matalapaineiden pääsy kyseiselle alueelle. Sulkukorkeapaine syntyy, kun yläilmakehässä virtaus muodostaa omegan muotoisen painekentän. Toisinaan omega-virtauksesta saattaa myös kuroutua irti erillinen korkeapaineen pisara, joka sotkee matalapaineiden toimintaa samoin kuin ilmakupla vesikiertojärjestelmissä. Tämänhetkinen säämme on hyvä esimerkki sulkukorkeapaineen säätyypistä.
Omega-korkeapaine ”sotkee” usein myös tietokonelaskelmia
Käytännössä tietokonelaskelmat on viritetty havaitsemaan ja varoittamaan ajoissa voimakkaista matalapaineista. Kolikolla näyttäisi kuitenkin olevan myös toinen puoli. Varsin usein tietokonelaskelmat aliarvioivat sulkukorkeapaineita ja niiden kykyä pidätellä matalapaineita. Usein tällaiset korkeapaineet jaksavatkin pidempään kuin tietokonelaskelmat ennustavat. Silloinkin kun matalapaineet oikeasti saapuvat, ne aluksi usein vain horjuttavat tilapäisesti omega-korkeapainetta, joka usein nousee uudelleen vastustamaan matalapaineiden liikkeitä. Uusi korkeapaine syntyy kuitenkin usein vähän eri paikkaan.
Yksi syy kyseisen ilmiön sitkeydelle saattaa olla korkeapaineen retrogressio, jossa korkeapaineet näyttävät usein liikkuvan idästä länteen päin vaikka todellisuudessa on kyse korkeapaineen kehittymisestä länsilaidallaan. Samoin kuin me ihmiset, myös korkea- ja matalapaineet hidastavat liikettään, kun paisuvat riittävän suuriksi. Tarpeeksi paisuttuaan korkeapaineet alkavat taantua ja kulkeutua ”väärään” suuntaan.
Korkeapaineessa sää on aurinkoista
Yleistäen voidaan sanoa, että sateet liittyvät matalapaineisiin, jotka huolehtivat aktiivisimmin erilaisten lämpöolojen sekoittamisesta. Sateet syntyvät matalapaineiden aiheuttamien nousevien ilmavirtausten seurauksena. Korkeapaineessa ilma on laskevassa liikkeessä, joka vastaavasti kuivattaa pilviä, mutta myös litistää niitä alaspäin pilvilautoiksi. Mikäli korkeapaineeseen jostain sitten pääsee pilviä, ne useimmiten muodostava pilvilauttoja, toisinaan varsin laajojakin peitteitä.
Korkeapaineen sää
Laajoissa sulkukorkeapaineissa sää on siis pääsääntöisesti aurinkoista ja pilviä esiintyy lähinnä vain korkeapaineen laidoilla. Korkeapaineen kylmin sää sijaitsee tyypillisesti korkeapaineen itä-pohjoislaidalla, jossa vallitsee ns. kylmä advektio eli ilma virtaa alueelle kylmemmiltä seuduilta.
Kaikkein lämpimin sää puolestaan sijaitsee tyypillisesti korkeapaineen länsi-eteläosassa. Tyypillisimmin pilvisyys on kyseisillä alueilla pilviharsoa tai kaakosta kulkeutuneiden vanhojen ukkospilvien jäänteiden lauttoja. Toisinaan tälle alueelle matalapaineen lähestyessä voi syntyä ukkospilviä ja silloin ne helposti kehittyvätkin voimakkaimmiksi mahdollisiksi ukkosrintamiksi, sillä tällä alueella sijaitseva ilma on myös kaikkein kosteinta (vrt. kaakkoiset matalapaineet).
Kuinka kauan sulkukorkeapaineen ”löhöilysää” vielä kestää?
Korkeapaineen aurinkoinen lomasää näyttäisi tietokonelaskelmien valossa jatkuvan ainakin vielä viikonlopun yli. Tietokonelaskelmissa on vielä pieniä eroja. Amerikkalainen laskelma povaa muutoksen tuovaa säärintamaa maanantaille ja eurooppalainen tietokonelaskelma tiistaille. Kumpikin laskelma enteilee kuitenkin korkeapaineen murtumista. Lähipäivinä siis kannattaa seurata, alkavatko ennustelaskelmat siirtää korkeapaineen lähtöä päivä päivältä eteenpäin vai löytyykö malleista kenties yhteinen korkeapaineen tuomiopäivä.
Naistenviikon toisena, Saaran päivänä, on kesä jo kypsä. Enää ei ole vain lämmintä, vaan on lämmintä ja kosteaa. Ainakin on kosteampaa kuin tämän kesän edellisinä lämpiminä päivinä ja öinä. Alkukesän kylmiä päiviä en tarkoita, lasken siis nyt vain lämpimät ja puhun niistä. Kesän lämpöä riittää, vieläpä oikea-aikaisesti keskellä kesää.
Kosteuden lisääntyminen kielii jo keski-ikäisestä kesästä, joka on seuraavaksi aina vain kypsempi. Koen kosteuden jonkinlaisena kaiken peittävänä pehmeytenä, jonka voi aistein havaita. Liika kosteus on jo tukaluutta, koska ihomme kautta poistuva oma kosteutemme ei enää haidu iholta kuten se katoaa kuivaan ilmaan. Hikoilemme herkemmin tai siis niin, että hiki jää iholle eikä haihdu. Tällä on merkitystä lämmön tuntemuksen kannalta.
Kun neste haihtuu eli muuttuu höyryksi, tämä muutos sitoo energiaa, lämpöä, jota se ottaa haihduttavasta pinnasta, ihosta. Hienkin haihtuminen on sitä voimakkaampaa, mitä kuivempaa on ympäröivä ilma. Hikoilu on kehomme lämmönsäätelyjärjestelmä. Mitä tehokkaammin hiki haihtuu iholtamme meitä ympäröivään ilmaan, sitä enemmän ihomme tästä syystä viilenee. Kun ympäröivä ilma on jo valmiiksi kosteaa, ihomme viilenee huonommin. Ääriolosuhteessa ja huonokuntoisena kasvaa jopa lämpöhalvauksen vaara.
Ihminen kuitenkin hikoilee, vaikkei hiki haihtuisikaan: hiki osaa myös valua ja vaikka kastella vaatteet. Juotava on siis lämpimän sään vaatimalla tavalla. Hien mukana ihmisestä poistuu muutakin kuin vettä, eli ei pelkkä vesi välttämättä korvaa menetettyä. Ihmisen hyvinvointi vaatii tasapainoa vaikkapa suolojen suhteen, olkoot nämä sitten liikaa saatuina miten haitallisia tahansa. Ihminen voinee ikään kuin lisätä haihduttavaa pintaansa ohuen ilmavilla vaatteilla, jotka ihon ohella haihduttavat niihin tarttunutta hikikosteutta.
Puhdas hiki ei käytännössä haise, ellei tarkoiteta erikseen hajurauhasten eritteitä. Mutta jos hiki saa rauhassa olla möllöttää pitkään, niin jopa se on oiva kasvualusta kaikenlaiselle, joka myös pitää lämpimästä ja kosteasta. Näillä säillä on puhtaus enemmän kuin puoli ruokaa. Myös pyykinpesu on osa tätä suurta oivallusta. Samoja jo valmiiksi hikoiltuja vaatteita ei kannattane päällensä kiskoa. Pian alkaa mätäkuu.
Kuvan linkki: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/6d/Hundstage_-_Edwin_Wiegele.jpg
Oletko fanaattinen ukkosten ystävä tai myrskybongari? Kihelmöitkö innostuksesta, kun kuulet säätiedotuksessa sanat ”rajuja ukkosia odotettavissa”? Myönnän itse kuuluvani tähän joukkoon, mutta myönnän myös pettyväni pahasti, kun ennustettuja ukkosia ei tulekaan. Uskoisin, että moni muukin ukkosfanaatikko kokee karvaan pettymyksen tunteen, kun luvattuja ukkosia ei vaan kertakaikkiaan näy eikä kuulu. Ja varsinkin, jos on päättänyt lähteä ukkosbongausretkelle. Tämän vuoden toukokuussa minulla kävi hyvä tuuri retkelläni, mutta viime kesän reissu oli täysi katastrofi. Itse olin vielä edellisenä päivänä tarkkaillut sääennusteita ja minulla oli vahva luotto ukkosiin, mutta toisin kävi: missään ei ukkostanut. 300 kilometrin ajaminen meni hukkaan.
Ukkosten ennustamisessa paljon haasteita
Meteorologit käyttävät ukkosten ennustamisessa lukuisia parametreja: on CAPE-arvoja, CIN-arvoja, kastepistelämpötiloja, LIFTED-indeksejä ja lämpötilavähetteitä. Monien näistä pitäisi olla balanssissa keskenään, jotta ukkosten synty olisi mahdollista. Eniten meteorologit käyttävät ukkosten ennustamiseen CAPE-indeksiä (konvektion käytettävissä oleva energia), joka kuvaa ilmakehän epävakaisuutta ja potentiaalista nousuliikkeiden voimakkuutta. Jo varsin pienilläkin CAPE-arvoilla (100-300 J/kg) ukkosia voidaan havaita, mutta voimakkaimmat ukkoset vaativat tyypillisesti vähintään keskinkertaisia CAPE-arvoja (1000-2000 J/kg). Mitään selkeää korrelaatiota suurien CAPE-arvojen ja voimakkaiden ukkosten välillä ei kuitenkaan ole – toisinaan melko pienilläkin arvoilla havaitaan rajuja ukkosia ja jopa trombeja.
Parhaimmat todennäköisyydet voimakkaille ukkosille, rajuilmoille ja rakeille syntyvät seuraavasta kombinaatiosta: kohtalaiset CAPE-arvot, ylöspäin selvästi kylmenevä ilmakehä (suuri lämpötilavähete), alailmakehän suuri kosteus ja alueelle saapuva rintama. Tyypillisesti helteet päättävä kylmä rintama tuo otolliset olosuhteet ukkosille, mutta myös kaakosta saapuvien lämpimien rintamien yhteydessä olosuhteet voivat olla suotuisat. Toisaalta tarpeeksi kosteassa ja lämpimässä ilmassa yksittäisiä ukkossoluja kehittyy kesäisin myös varsinaisten rintama-alueiden ulkopuolelle.
Mutta mitäs sitten, kun ennustetut ukkoset jäävätkin tulematta, vaikka olosuhteet vaikuttivat suotuisilta? Tyypillisin syy ukkoskehityksen tyssäämiseen kesäisin on ilmakehän ”tulppa” eli inversiokerros, jossa lämpötila ylempänä ilmakehässä nouseekin korkeuden mukana hetkellisesti. Aurinko lämmittää kesäpäivinä maanpintaa voimakkaasti, jolloin lämmennyt, ympäristöään kevyempi ilma, lähtee nousuliikkeeseen. Nousuliike jatkuu niin kauan, kunnes kohdalle osuu ilmakerros, jossa ympäröivä ilma onkin maan pinnalta kohonnutta ilmaa lämpimämpää. Tällöin ukkoskehitys estyy, sillä ukkosen synty vaatii tarpeeksi korkealla tapahtuvaa pilvikehitystä. Tällaisia inversiokerroksia on vaikea ennustaa, mutta niitä voidaan tarkkailla nk. CIN-arvojen tai luotausten avulla. CIN (Convective Inhibition) tarkoittaa nimensä mukaisesti konvektion eli nousuliikkeiden estoa. Yli -50 CIN-arvoilla konvektion esto on jo niin suurta, etteivät edes korkeat CAPE-luvut auta pelastamaan tilannetta. Silloin tarvitaan avuksi joko lämpötilan tai kosteuden kohoamista alailmakehässä tai vaihtoehtoisesti alueelle saapuvaa rintamaa, joka kykenee murtamaan inversiotulpan ja täten käynnistämään ukkoskehityksen.
Kannattaa muistaa myös se, että mikäli aamut jatkuvat pitkälle iltapäivään pilvisinä, on ukkosten kehitys hankalampaa, sillä maanapinta ei pääse lämpenemään tarpeeksi voimakkaan nousuliikkeen aikaansaamiseksi.
Ukkoskuurot ovat usein myös hyvin paikallisia ilmiöitä: samaan aikaan kun voimakas ukkoskuuro rakeineen ja puuskatuulineen piiskaa esimerkiksi Tamperetta, saattaa 15 km:n päässä Pirkkalassa aurinko paistaa taivaan täydeltä. Ukkospilven halkaisija saattaa olla vain muutamia kilometrejä, ja sitten ihmetellään, miksi ennuste meni pieleen, eikä ukkosia omalle pihalle osunutkaan.
”Miksi Helsingissä ei ikinä ukkosta?”
Usein etelärannikolla ihmetellään, miksei touko-heinäkuussa ukkosta juuri lainkaan, vaikka muualla maassa koetaankin kovia ukkosmyräköitä. Kun ukkoset tyypillisesti liittyvät kaakosta saapuviin helleilmamassoihin, kulkevat myös kehittyneet ukkossolut etelä-pohjois-suunnassa ilmavirtausta myötäillen. Ukkospilvet syntyvät tyypillisesti voimakkaasti lämpenevien maa-alueiden yläpuolella, kun lämmin ja kostea ilma lähtee nousuliikkeeseen. Tutkakuvissa näkyykin usein lupaavaa ukkoskuurokehitystä Viron puolella: esimerkiksi Tallinnassa saattaa ukkostaa rajusti, ja hetken ajaksi sitä itsekin innostuu ja erehtyy luulemaan, että ukkoskuurot saapuvat pohjoiseen päin liikkuuessaan pian myös pääkaupunkiseudun ylle. Hetkessä kuurot kuitenkin kuolla kupsahtavat juuri ennen Helsinkiä, ja etelärannikolla Viron voimakkaista ukkosista on muistona vain tylsät kuuropilvien rippeet.
Kun ukkospilvi ajautuu kesän alkupuoliskolla kylmän merialueen ylle, loppuu sen kehittyminen nopeasti. Kylmä alusta ei anna pilvelle tarvittavaa lämmitystä ja kosteutta (energiaa); lopulta pilvessä tapahtuvat laskuliikkeet ja haihtuminen syövät viimeisetkin energian rippeet ja ukkoskuuropilvi heikkenee ensin tavalliseksi kuuropilveksi ja lopulta poutapilveksi. Jos ukkoskuurokehitys kuitenkin venyy myöhälle iltaan tai yöhön, ei kylmä meri enää välttämättä haittaa ukkospilveä, sillä se ammentaa energiansa päivän aikana lämmenneistä korkeammalla sijaitsevista ilmakerroksista – tätä ilmiötä kutsutaan myös nimellä kohokonvektio. Etelärannikolla ukkoset ovat alkukesällä todennäköisempiä ilta- ja yöaikana, harvemmin päiväsaikaan.
Myrskybongareiden kannalta etelärannikko, mm. Helsingin edusta, on Suomen vaisuinta aluetta. Vaikka vuotuisat salamamäärät eivät aivan pohjalukemia Suomen mittakaavassa edustakaan, harvemmin pääkaupunkiseudulla koetaan sisämaan kaltaisia myräköitä. Toki loppukesällä ja syksyllä tilanne kääntyy päinvastaiseksi: suhteellisen lämmin meri saattaa suosia sade- ja ukkoskuurojen syntyä ja kehitystä, kun taas sisämaassa ukkoskausi hiipuu vähitellen.
Kesäisten rajuilmojen kannalta antoisinta seutua on Etelä- ja Keski-Suomen sisämaa: erityisesti Salpausselän alue ja Pohjanmaalta kohti Etelä-Karjalaa yltävä alue. Jos on ylimääräistä aikaa (ja rahaa), myrskybongausta kannattaisi harrastaa Baltian itäosissa, sillä siellä salamoi keskimäärin selvästi Suomea vilkkaammin.
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun toimittamiseen, sosiaalisen median jakotoimintojen toteuttamiseen ja liikenteen analysointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit myös tutustua uudistettuun tietosuojakäytäntöömme.Ok