Sään takaa

Meren ja järven selän aaltoilua on toisinaan hypnoottisen rauhoittavaa katsella. Aaltoliikkeessä on jotain suurta ja salaperäistä. Toisinaan aallot ovat saattaneet kulkeutua hyvinkin kauas alkulähteestään. Niille, joita surffikärpänen on päässyt puraisemaan, aalloista saattaa syntyä jopa suoranainen pakkomielle. Vaikka voi kuulostaa hölmöltä, osa näistä ihmispoloista nyt jäiden lähdettyä uskoo taas juuri tänä suvena löytävänsä Suomen rannikolta ne kaikkein kauneimmat aallot. Aallot saavat energiansa tuulelta, mutta kunnon aaltoihin parin tunnin kesätuuli ei vielä riitä.

Aaltojen siemen on tuulen pyörteissä

Pyörteet tekevät veden pintaan epätasaisuuksia, joihin tuuli tarttuu niitä aluksi hyvin hitaasti kasvattaen. Kun aalto on vaivalla saatu aluilleen, alkaa se sen jälkeen kasvaa jo nopeammin. Maksimimitan saavuttaminen kestää kuitenkin jopa vuorokausia. Aaltojen kokoon vaikuttaa kolme tekijää: tuulen nopeus, se kuinka kauan tuuli jaksaa puhaltaa sekä miten pitkän matkaa tuuli pääsee puhaltamaan vesistöä pitkin. Meidän merialueillamme suurimman rajoitteen aaltojen kasvuun tekee vesistöjen pienuus. Suurimmat aallot saapuvat Itämereltä etelän ja lounaan välisillä tuulilla, mutta nämä aallot jäävät Suomen saariston ulkopuolelle.

Pulloposti ei liiku aaltojen mukana

Aaltoliikkeessä itse vesi ei liiku eteenpäin. Liike on vain veden pinnassa tapahtuvaa aaltoilua samoin kuin hyppynarulla tehdyssä aaltoliikkeessä. Yksittäinen piste veden tai narun pinnalla liikkuu ympyränmuotoista liikettä, mutta ei eteenpäin. Vasta, kun aalto murtuu rantaveteen, alkaa myös veden pinta liikkua. Pullopostikaan ei siis etene aallokossa, ennen kuin se saapuu rannan lähellä murtuviin aaltoihin. Lähemmäs löytäjäänsä sitä auttavat lähinnä merivirrat ja tuulet.

Aallot kilvoittelevat joukkueena

Aallot liikkuvat yleensä isompien aaltojen ryhmässä. Mikäli joskus joudut aaltojen epätoivottuun pyöritykseen, muutaman aallon jälkeen on taas luvassa rauhallisempi hetki ennen seuraavaa ”aaltosettiä”. Peräkkäisten isojen aaltojen ryhmä etenee aaltojen energian nopeudella, mutta ryhmän yksittäiset aallot liikkuvat kuitenkin kaksi kertaa tätä rivakammin. Näin joukon viimeinen aalto etenee vähitellen ensimmäiseksi, jonka jälkeen se häviää. Tuulen vaivoin esiin loihtima yksittäinen aalto elääkin vain sen aikaa, kun se siirtyy ryhmän hänniltä joukon edelle.

Tuulelta karanneita aaltoja kutsutaan mainingeiksi.

Myrskymatalapaine synnyttää aina monen kokoisia aaltoja. Aivan matalapaineen alkulähteillä aallot ovat sekavia ja säännöttömiä. Eri kokoiset aallot liikkuvat eri nopeudella ja kauempana myrskyn syntysijoilta ne alkavat erottua toisistaan. Isommat aallot liikkuvat pieniä nopeammin. Suurimmat niistä voivat edetä tuhansien kilometrien päähän. Tällaisia tuulelta karanneita aaltoja kutsutaan mainingeiksi. Lainelautailijat etsivätkin yleensä näitä suurimpia karkureita, sillä niistä puuttuvat tuulen epätasaiset jäljet. Lisäksi ensimmäisillä karkureilla on yleensä myös pisin aallonväli. Aallonväliä mitataan usein periodeina. Periodi kertoo aallon huippujen välisen ajan sekunteina.

Tsunamiaallot pystyvät hyökkäämään vaivihkaa lentokoneen vauhdilla

Aaltojen energialähteen ei tarvitse välttämättä aina olla tuuli. Energian lähteeksi käy myös pistemäinen voima, kunhan se on riittävän suuri. Niinpä voimakas maanjäristys meren pohjassa tai vaikkapa suuren asteroidin putoaminen mereen voi aiheuttaa hirmuvauhdilla piilossa liikkuvan hyökyaallon. Siinä missä tuulten aiheuttaman aallon periodi on joitakin sekunteja tai kymmeniä sekunteja, tsunamissa periodi saattaa olla jopa kymmenen minuutin luokkaa. Aaltojen välinen etäisyys on tsunameissa kymmenien, jopa satojen kilometrien luokkaa. Itse aallot ovat ulkomerellä huomaamattomia sillä esim. 100 kilometrin pituinen aalto voi olla vain metrin korkuinen. Ulkomerellä sitä on mahdotonta huomata, mutta yhden aallon sisältämä vesimassa on aivan eri luokkaa kuin suurimmassakaan myrskyn aiheuttamassa aallossa. Lisäksi aallot liikkuvat helposti jopa matkustajalentokoneen nopeudella. Mikäli aallonpituus on suurempi kuin veden korkeus, liikkuu aalto nopeudella, joka on riippuvainen veden syvyydestä. Tällöin aallon nopeus on kiinni siitä, minkä syvyiseen veteen sattuma voiman kohdistaa.

Kaikkein pisimmän aallon aiheuttaa uskollinen kiertolaisemme, kuu

Kuun ja auringon vetovoimat aiheuttavat kumpikin  oman vuorovesiaaltonsa merenpinnalle. Kuun vetovoima on maalle auringon vetovoimaa isompi ja siksi kuun vuorovesiaalto on auringon aiheuttamaa aaltoa isompi.

Isoin vuorovesiaalto syntyy, kun kuun ja auringon vetovoimat osuvat samalle tai täysin vastakkaiselle puolelle maapalloa. Suurimmillaan vuorovesiaalto on siis uudenkuun aikaan ( kaikkein suurimmillaan auringonpimennyksen aikaan) ja toiseksi suurimmillaan täydenkuun aikaan. Kuun vuorovesiaalto pyyhkäisee  maapallon ympäri kaksi kertaa vuorokaudessa. Itse vuorovesiaallolla on puolestaan vaikutusta rannikon lähellä myös normaalien tuuliaaltojen kokoon ja toisinaan  jopa tuulen nopeuteen.

Tavanomaisesti lomailijat valitsevat matkakohteensa hyvin rationaalisin perustein: mihin on edullista matkustaa, missä on mielenkiintoinen kulttuuri tai historia, missä on hyviä rantoja tai missä on lämmintä. On kuitenkin olemassa pienempi joukko ihmisiä, jotka tykkäävät extreme-kohteista, minne valtaosa muista ei matkustaisi. Ja on olemassa vielä pienempi joukko ihmisiä, jotka matkustavat extreme-sään perässä. Se ei liene kovin budjettiystävällistä, eikä aina palkitsevaakaan, mutta parhaimmassa tapauksessa extreme-säämatkailu tarjoaa sääfanaatikolle unohtumattomat adrenaliiniryöpyt. Minun ensimmäinen extreme-sääkohde on jo mietittynä (#2), mutta tarkempaa suunnittelua vailla. Entä sinun?

10 varteenotettavaa extreme-sääkohdetta:
1. Kylmintä: Vostok, Anktartis / Verhojansk, Venäjä

Nämä kohteet ovat maapallomme kylmimpiä talviaikana. Lämpötila saattaa alimmillaan laskea alle -60 asteeseen, ja erityisesti Antarktiksella laaksojen välissä myrskyn voimalla puhaltavat katabaattiset tuulet saavat sitkeimmänkin sissin jäätymään pystyyn. Verhojansk sijaitsee Oulun korkeudella ja on siitä erikoinen kohde, että vuodenaikojen välinen lämpötilavaihtelu voi olla jopa yli 100 astetta. Verhojanskin pakkasennätys on liki -70 astetta, kun taas kesäisin maksimilämpötila voi kohota 35 lämpöasteeseen. Antarktiksen Vostokissa on mitattu maapallomme alin lämpötila, -89,2 astetta.

2. Suurin tornadotiheys: Oklahoma City, Oklahoma, Yhdysvallat

Oklahoma on surullisen kuuluisa osavaltio lukuisista ja tuhoisista tornadoistaan. Oklahoma City kantaa puolestaan tilastoissa ykkössijaa Yhdysvaltojen ja kenties koko maapallomme tornadoherkimpänä kaupunkina. Sadan vuoden aikana pelkästään Oklahoma Cityn ympäristössä on havaittu peräti 100 tornadoa – noin yksi vuodessa siis. Viimeisin erittäin tuhoisa F5-luokan tornado koettiin Oklahoman osavaltiossa, Mooressa 20.5.2013. Tornado tappoi 24 ihmistä ja aiheutti 2 miljardin dollarin suuruiset taloudelliset vahingot.

3. Kuuminta: Kuolemanlaakso, Yhdysvallat

Yhdysvaltojen Kuolemanlaaksossa on mitattu liki sata vuotta sitten maailman korkein lämpötila: 56,7 astetta. Lämpötila kohoaa lähes joka kesä 50 asteen korville, mutta keskilämpötiloiltaan maailman kuumin paikka löytyy Libyan sisämaasta. Libyan El Aziziassa mitattiin 13.9.1922 huimat 57,8 astetta, kunnes myöhemmin kävi ilmi, että mittari oli ilmeisesti vauroitunut, eikä lukemaa täten enää pidetä virallisena maapallon korkeimapana.

4. Tuulisinta: Mt. Washington, New Hampshire

Täällä puut ovat taipuneet merkkinä kovista tuulista, jotka ovat puuskissa olleet pahimmillaan jopa 103 m/s. New Hampshire sijaitsee Yhdysvaltojen koillisrannikolla, missä kehittyy lämpimien ja kylmien merivirtojen törmäysvyöhykkeellä voimakkaita sykloneita. Erityisesti talvisin tuuli yltyy usein vaarallisen voimakkaaksi.

5. Pimeintä/valoisinta: Huippuvuoret, Norja

Vaikea kuvitella, että parintuhannen kilometrin päässä Suomen pohjoispuolella on saari, jossa on ympärivuotista asutusta. Norjalle kuuluvilla Huippuvuorilla ilmasto on selvästi lauhkeampi kuin niillä leveysasteilla tyypillisesti, mutta luonto on erittäin karu. Eksoottiseksi kohteeksi Huippuvuoret tekee äärimmäinen kaamos ja yötön yö, joissa mennään molemmissa astetta Lappia pidemmälle. Kyllä asukkailla täytyy olla sisua selvitäkseen 26. lokakuuta alkavasta ja vasta 15. helmikuuta päättyvästä kaamoksesta, joka on sydäntalvesta niin syvä, että keskellä päivääkin on pilkkopimeätä.

6. Suurimmat vuorokautiset lämpötilamuutokset: Browning, Montana

23.-24.1.1916 Browningissa koettiin hurjia: lämpötila tipahti vuorokaudessa +7 asteesta -49 asteeseen. Montanalaiset ovatkin tottuneet käyttämään yhtenä päivänä ilmastointilaitteita ja heti seuraavana lämmittimiä. Ei ole mitenkään tavatonta, että erityisesti välivuodenaikoina Yhdysvaltojen pohjoisissa osavaltioissa sää saattaa muuttua vuorokaudessa dramaattisesti: yhtenä päivänä saatat kävellä ulkona t-paidassa yli +20 asteen lämmössä ja seuraavana päivänä maata saattaa peittää puolen metrin paksuinen lumipeite.

7. Kuivinta: Arica, Chile

Chilen rannikkoseutu on äärimmäisen kuiva pysyvän korkeapaineen vuoksi. Chilen rannikkoseudulla merivesi on matalaan leveysasteeseen nähden huomattavan viileää, mikä ylläpitää laskevia ilmavirtauksia ja korkeapainetta. Aricassa sataa keskimäärin 0,5 mm vuodessa.

8. Suurimmat lumikertymät: Mt. Baker, Washington

Ennätys on 2895 cm lunta yhden talvikauden aikana. Siis kokonaiset 29 metriä – 16 meikäläistä päällekäin! Tällä vuorella ja ylipäänsä Luoteis-Yhdysvaltojen ja Lounais-Kanadan vuorilla orografinen sade voi joinakin talvina olla äärimmäisen voimakasta: lauhkeat ja hyvin kosteat tuulet saapuvat Tyyneltämereltä nousten vuorenrinnettä pitkin ylös ja tiivistyen ylempänä pilviksi ja sakeaksi lumisateeksi. Yhdysvaltojen luoteisosa sijaitsee runsaiden talvisateiden vyöhykkeellä.

9. Kosteinta ja sateisinta: Cherrapunji, Intia

Monsuunikautena kesäisin ilman suhteellinen kosteus nousee täällä keskimäärin 95 %:iin, ja heinäkuun keskimääräinen sademäärä on jopa 3272 mm. Cherrapunjissa on mitattu kaikkien aikojen sade-ennätys: yli 26 000 mm/vuosi ja 9300 mm/kuukausi, mikä tarkoittaa sitä, että vettä on tullut joka päivä keskimäärin yhtä paljon kuin esimerkiksi Suomen Pohjois-Lapissa Utsjoella keskimäärin kokonaisessa vuodessa.

10. Suurin hurrikaanitiheys: Cape Hatteras, Pohjois-Carolina

Hurrikaani pyyhkäisee Cape Hatteraksin läpi vähintään kerran 1,36 vuodessa. Edellisen kerran aluetta ravisteli hurrikaani Arthur vuonna 2014.

Alkuperäinen artikkeli: http://uk.askmen.com/top_10/travel/top-10-extreme-weather-destinations_10.html

Helsingin yliopiston meteorologiaopiskelijoiden ainejärjestö, Synop, täyttää tällä viikolla 45 vuotta, onnea! Tämän kunniaksi inspiroiduin kirjoittamaan meteorologiopiskelijan elämästä ja muistelemaan hieman taivaltani meteorologian ihmeellisessä maailmassa.

Minun tarina

Minun säätarina ulottuu vuoteen 1995, jolloin 7-vuotiaana poikana – juuri opinahjonsa aloittaneena – kiinnostuin meteorologiasta. Kiinnostus lähti liikkeelle Guinessin ennätysten kirjoista, jolloin hämmästelin, miten jossain päin maailmaa on voinut sataa kaksi metriä lunta tai tuullut niin kovaa, että puita ja rakennuksia on tuhoutunut. Lapsuusvuosinani haalin itselleni myös Mitä Missä Milloin -kirjoja, lähinnä lukeakseni Suomen säästä. Samoihin aikoihin television säälähetykset alkoivat kiinnostaa niin paljon, että saatoin aamuisin jättää piirretyt väliin katsoakseni nykyistä kollegaani, Pekka Poutaa.

Sääkiinnostus johti myös sääpäiväkirjojen pitämiseen, joita jaksoin päivittää kahdeksan vuoden ajan. 10-vuotiaana päätin erään vaikuttavan ukkosmyräkän jälkeen: ”Wow, sää on siistiä, musta tulee isona säämies!”

Mielenkiinto säilyi vuosien varrella, mutta koska en missään vaiheessa lukio-opintojani ollut erityisen hyvä matematiikassa tai fysiikassa, ajattelin, etten tule pärjäämään vaativissa meteorologian yliopisto-opinnoissa ja hetkeksi luovuin haaveista kokeillakseni jotain muuta. Mielenkiinto muuttui kuitenkin jossain vaiheessa intohimoksi ja ajattelinkin, että olisi tyhmää jättää yrittämättä. Painelin vuodeksi aikuislukioon vahvistamaan matematiikan ja fysiikan taitojani ja sain opiskelupaikkani yliopistossa ensiyrittämällä. Huolet opintojen haastavuudesta osoittautuivat todeksi, mutta jo pelkästään kovalla motivaatiolla rämmin haastavan ensimmäisen opiskeluvuoden yli, kunnes opintoihin tuli rutiinia ja jatko sujuikin helpommin.

Miten ja missä meteorologiaa opiskellaan?

Suomessa meteorologiaa haetaan opiskelemaan keväisin yhteishaun kautta Helsingin matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan fysiikan koulutusohjelmaan. Ainakin aikaisemmin sisäänpääsyyn on riittänyt hyvä arvosana fysiikan ylioppilaskirjoituksista, mutta jos fysiikka jäi välistä tai arvosana ei riitä, voi opiskelupaikkaa hakea myös pääsykokeella.

Ensimmäisen vuoden opinnot fysiikan puolella ovat kaikille yhteneväiset ja vasta ensimmäisen vuoden päätteeksi valitaan se varsinainen koulutusohjelma, esimerkiksi meteorologia, geofysiikka tai tähtitiede. Ensimmäisen vuoden opinnot saattavat yllättää haastavuudellaan ja meteorologian täydellisellä poissaolemisella. Kursseihin kannattaa kuitenkin panostaa, sillä ne luovat tärkeän pohjan seuraavien vuosien, oman alan, opinnoille.

Itse meteorologiaan pääsee kunnolla käsiksi toisena opiskeluvuotena, jolloin ainakin minulla motivaatio parani ja opiskeleminen muuttui hyvinkin mielenkiintoiseksi. Kursseista tuli käytännönläheisempiä, vaikka integroimisesta, osittaisderivaatoista ja nablaamisesta tulikin arkipäivää. Kandidaatiksi valmistutaan keskimäärin 3-4 vuodessa ja tämän jälkeen on mahdollista erikoistua joko dynaamisen meteorologian tai mikrometeorologian puolelle oman kiinnostuksensa mukaan. Käytännössä erikoistumissisältöjä voi myös yhdistellä ja opintojen loppuvaiheessa opiskelijalla onkin jo varsin vapaat kädet verrattuna aivan opintojen alkupäähän. Meteorologiksi valmistuminen vie keskimäärin 5-7 vuotta riippuen opiskelutahdista.

Tuoreimmasta meteorologian opinto-oppaasta löydät lisätietoa opintovaatimuksista ja -aikatauluista.

Meteorologi työelämässä

Meteorologin työ on viime vuosikymmenien aikana muuttunut automaation ja tekniikan kehittyessä. Nykyään meteorologin rooli on suurimmillaan ennusteen alkuvaiheessa, jolloin muokataan tietokonemallien esittämiä ratkaisuja lopullista ennustetta varten. Itse ennustamistyöhön (mukaan luettuna tv-meteorologit) suuntautuu noin neljäsosa meteorologeista. Ennustamistyön lisäksi tutkimus- ja kehitystyö työllistää suuren osan meteorologeista – osa suuntautuu myös erilaisiin konsultointi-, myynti- ja markkinointitehtäviin. Toisinaan kombinaatioitakin em. työtehtävistä näkee – siitä minä olen elävä esimerkki: piirrän, ennustan, myyn, markkinoin, konsultoin ja kirjoitan. Meteorologin työtehtävä voi siis koostua monestakin eri osa-alueesta oman osaamisen ja mielenkiinnon perusteella.

Tulevaisuudessa automation yleistyessä ja tietokoneiden kehittyessä meteorologit tulevat sijoittumaan työelämässään todennäköisesti yhä enemmän varsinaisen ennustamistyön ulkopuolelle. Päivystäviä meteorologeja tarvitaan toki tulevaisuudessakin – onneksi tietokoneet eivät ihan kaikkea voi korvata. Tulevaisuudessa meteorologin työssä tarvitaan aikaisempaa enemmän tietoteknistä osaamista, sosiaalisia taitoja sekä kaupallistakin ymmärrystä. Ohjelmointikursseja tai kenties ohjelmointia vaikkapa sivuaineena kannattaa opintovaiheessa harkita, ja toisaalta myös kaupallisen alan työkokemus tai opinnot antavat lisäarvoa.

Meteorologin työpaikat ovat vahvasti pääkaupunkiseutukeskeisiä: suurimmat työllistäjät ovat Ilmatieteen laitos, Foreca sekä Vaisala. Yksittäiset lentosääyksiköt työllistävät kuitenkin ympäri Suomea. Pieni osa meteorologeista suuntautuu työmarkkinoille myös ulkomaille.