Vielä perjantaina Pollux ja muut hinaajat seisoivat Helsingin Hietalahden Sillilaiturissa jäiden ympäröiminä. Maanantaiaamuna työmatkalla huomasin ilokseni, että satama-allas oli suurimmaksi osaksi sula. Pian Pollux ja muut alukset pääsevät vapaaseen veteen. Kyllä se kevät tekee vauhdilla tuloaan!
Muilla Suomen merialueilla tilanne ei vielä ole näin hyvä. Jäätilannetta voi seurata Itämeriportaalista.
Kevät etenee, lumi ja jää sulavat ja monet joet tulvivat. Huomaathan, että vaikka tämä kaikki on säästä riippuvaista, ei sääpalvelu ole paras taho ottamaan kantaa esim. tulvatilanteisiin. Meteorologian ohella on toinen geofysikaalinen tiede – hydrologia – joka tutkii vettä ja sen kiertokulkua ilmakehässä, ja erityisesti, mitä tulee sisävesiin eli jokiin ja järviin.
Yksi tärkeä hydrologian sovellusalue on nimenomaan tulvaennusteiden tekeminen. Jotta tämän voi tehdä, on tunnettava paitsi ennustettu sää, myös etenkin itse vesistöt ominaisuuksineen sekä mahdollisimman tarkasti kunkin vesistön valuma-alueella oleva lumimäärä ja valuma-alueen sadanta.
Mistä sitten löytää hydrologit ja heidän tietonsa? Ihan ensimmäiseksi kannattaa kipittää Suomen Ympäristökeskuksen nettisivuille, joilta saa mm. ajankohtaisen vesi-, lumi- ja jäätilanteen.
Kyseinen Internet-linkki on tässä: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=380994&lan=fi&clan=fi
Aiemmassa kirjoituksessani kerroin säähavaintoinstrumenttien, mm. lämpömittarien sijoituspaikoista. Palaan aiheeseen vielä esittelemällä väärin pysäköidyn lämpömittarin ihan omalta ikkunaltani.
+10,5 astetta on hieman optimistista siihen nähden, että läheinen Malmin lentoaseman mittari näyttää tällä hetkellä +4. Malmin mittaus ei kuitenkaan muuta sitä tosiseikkaa, että omalla terassillani istuskelu tuntuu hyvinkin kymmenasteiselta – taidanpa lähteä siitä nauttimaan. Muuallakin maassa on tänään varsin aurinkoista säätä tiedossa, joten etsikää sunnuntaipäivän ratoksi oma tuulensuojainen paikkanne auringossa!
Taas löytyi uusi kevään merkki. Helsingissä lumikinokset katujen varsilla ovat sulaneet jo siinä määrin että katuja on alettu siivota hiekoitussepelistä.
Tänä aamuna työmatka taittui hymy huulessa. Puhtaalla asfaltilla pyöräilyn kepeys on jotain, minkä aina unohtaa talven aikana. Se on joka kevät yhtä uutta ja ihanaa.
Tässä voisi ensin hetken muistella sitä entistä merimiestä, joka saatuaan 5 vuorokauden sääennusteen lähti sen pohjalta seilaamaan. Viimeistään neljäntenä päivänä ei tuullut lainkaan sieltä, mistä piti, vaan tuli myrsky. Merimiehestä tuli entinen.
Sään ennustaminen siis perustuu ilmakehän sääjärjestelmien rakenteen ja liikkeen tarkkaan ja JATKUVAAN seurantaan.
Ilmakehän tietyllä hetkellä eri tavoin havaittu ja mitattu tila, esim. tieto matalapaineiden sijainnista ja voimasta, ajetaan alkuarvoiksi numeerisille ilmakehämalleille, jotka sen jälkeen laskevat muutoksia ilmakehän rakenteessa.
Nämä mallit tietyllä tavalla jäljittelevät oikean ilmakehän kayttätymistä. Ilmakehää mallinnetaan nykyään jo hyvällä menestyksellä useimpia sääpalvelutarpeita ajatellen.
Malleja on useita, ja niitä jokaista ajetaan useammin kuin kerran vuorokaudessa. Yhteen laskien saamme uutta laskentatietoa monta kertaa päivässä.
Miksi sääennusteet pitäisi päivittää eli saattaa ajan tasalle viimeisimpien laskelmien mukaisiksi esim. vain kerran päivässä?
Sääpalvelusta saavat suurimman hyödyn ne, jotka käyttävät sitä säännöllisesti ja riittävän usein. Jos ajallisesti pitkät ennusteet perättäisten päivitysten yhteydessä kovasti heittelehtivät, voi sekin olla tietoa: ilmakehässä jokin asia voi olla hyvinkin kiikun kaakun, mihin suuntaan kehittyä.
Suuret vaihtelut voivat kertoa säätilan heikosta ennustettavuudesta, joka siis tulee nimenomaan näin esille.
Tämä kysymys ajankohtaistuu keväisin monelle autoilijalle. Tänä keväänä nastarenkaita saa käyttää (Suomessa) ensimmäiseen pääsiäismaanantaita seuraavaan maanantaihin asti. Mutta koska nastat toisaalta kuluvat käytössä, jos lunta tai jäätä ei olekaan, joutuu tätä haittaa punnitsemaan sitä vasten, millaisilla teillä ajaa, missä päin Suomea ja mihin aikaan vuorokaudesta.
Kevättalven keliin kun kuuluvat lumien sulamisvedet, jotka öisin jäätyvät. Lunta taitaa riittää tänä keväänä vielä jonkin aikaa. Tällaista sulamisvesien jäätymisliukkautta syntyy varsin paikallisesti verrattuna sateen jäljiltä märkien tienpintojen jäätymiseen iltaisin ja öisin.
Katsoin juuri, asiakkaan innoittamana, säätä sillä silmällä, että josko nastarenkaat jo kesärenkaiksi. Mikään kevätputki ei tässä mielessä ole todellakaan vielä alkamassa, vaan vielä pitkin ensi viikkoa (viikko 15) riittää liukkaan kelin riskiä. Ainakin iltaisin ja öisin, mutta maan eteläosaa myöten voi vielä sataa räntää tai tulla lumikuuroja. Sen verran kylmyyttä ilmassa vielä on, kuin myös pohjoistuulia viikonvaihteessa.
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun toimittamiseen, sosiaalisen median jakotoimintojen toteuttamiseen ja liikenteen analysointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit myös tutustua uudistettuun tietosuojakäytäntöömme.Ok