Asenna oma peltimeteorologi!

Julkaistu
sääaseman näyttö

Sääasemien ylläpito ei ole enää pelkkää julkisen sääpalvelun huvia, vaan käyttökelpoisia kotihavaintoasemia on markkinoilla pilvin pimein. Oma asemani on hankittu jo vuonna 2007, joten se ei varmaankaan edusta tekniikan uusinta kehitystä. Hyvin se palvelee siitä huolimatta.

Asemaan kuuluu siis ulos asennetut anturit ja sisätiloihin asennettava näyttö. Tietokoneeseenkin tämän voisi kytkeä, jolloin pääsisi tarkastelemaan havainnoista muodostuvia aikasarjoja, mutta itse en ole vielä päässyt siihen vaiheeseen… Asema mittaa tuulen suuntaa ja nopeutta, ulko- ja sisälämpötilaa, kastepistettä/kosteutta, sademäärää ja ilmanpainetta. Lisäksi se ennustaa säätä!

tuuli- ja sademittari

Tosin aseman sääveikkaus perustuu vain ilmanpaineen suuruuteen ja muutoksen suuntaan, joten ihan heti se ei ole viemässä työpaikkaani. Kuvan tilanteessa ilmanpaine on noususuunnassa, joten asema povaa auringon tulevan esiin – ja on tällä kertaa aivan oikeassa. Samalla tavoinhan vanhan ajan rasiailmapuntarit ennustivat ”sadetta”, ”kaunista” tai ”vaihtelevaa”.

Suurimmaksi ongelmaksi näiden kotihavaintoasemien kohdalla muodostuukin sopivan asennuspaikan puute. Viralliset havaintoasemat on yleensä sijoitettu aukeille, alueen säätä hyvin kuvaaville paikoille. Tontillamme taas on paljon puustoa ja itse rakennuskin tietysti vaikuttaa tuuleen ja lämpötiloihin.

anturirasia
anturirasia

Kompromissina tuulimittari on sijoitettu kotitalomme kuistin päätyyn noin 4 metrin korkeudelle. Sen antama tuulitieto on vähän sitä sun tätä ainakin heikommalla tuulella. Sademittari on kiinnitetty samaan tolppaan – se on tuo harmaa rasia tuuliviirin alapuolella. Virallisiin havaintomenetelmiin kuuluu sademittausastian suojaaminen tuulen vaikutukselta – mitään tuulisuojaa meillä ei kuitenkaan ole ellei itse rakennusta oteta lukuun. Lumisateita sademittari ei myöskään kykene mittaamaan. Sen sijaan kun olen joinain kesinä tehnyt vertailua lähistön virallisilta asemilta saatuihin arvoihin, olen havainnut että rajut kesäiset sadekuurot mittari saa yllättävän hyvin kiinni.

Loput anturit on sijoitettu rakennuksen seinään räystään alle suojaan auringon valolta ja muilta häiriöiltä. Yleisin ongelma lämpömittareiden kohdalla onkin, että ne on asennettu aurinkoiselle eteläseinustalle, jolloin itse mittari lämpenee auringon säteilyn vaikutuksesta ja näyttää ennätyshelteitä…

Löytyykö lukijoilta kotisäähavaintoasemia?

3 vastausta artikkeliin “Asenna oma peltimeteorologi!”

  1. Hei!

    Olen ajatellut hankkia tällaisen sääaseman ja kysyisin muutamaa asiaa. Mitä kohtuuhintaisia tietokoneeseen liitettäviä vaihtoehtoja on markkinoilla ja miten paljon ne pystyvä tallentamaan säädataa omaan muistiinsa? Siirretäänkö tiedot tietokoneelle kerran päivässä, viikkossa vai onko tietokone kytkettynä kokoajan sääasemaan? Onnistuuko aseman kytkeminen suoraan nettiin tai lähiverkkoon?

    terv. Ari

    1. Moi Ari,

      oma asemani on tosiaan jo muutaman vuoden ikäinen, joten en osaa nykylaitteista suositella varsinaisesti mitään tiettyä merkkiä. 100-200 eurolla saa jo kuitenkin melko laadukkaan langattoman aseman. Useimmat ko. hintaluokan laitteet tallentavat tiedot omaan päälaitteeseensa, josta ne voi siirtää tietokoneelle USB-liitännällä. Säätiedon suora esittäminen netissä on mahdollista ainakin, jos on valmis investoimaan kalliimpaan laitteeseen.

      Tässä vaiheessa kuitenkin totean, etten ole näiden laitteiden asiantuntija. FinWX.net on koonnut yhteen suomalaisia harrastusmielessä ylläpidettyjä sääasemia, ja heidän foorumiltaan löydät varmaan vastaukset kysymyksiisi.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.