Älä siis vilustuta itseäsi vapunvietossa

Julkaistu
Vapunviettäjiä Helsingin Esplanadinpuistossa 2004. Kuva: Toomas & Marit Hinnosaar

Vapunaaton sää vastaa lämpöoloiltaan ajankohdan keskimäärää, mitä siis iltapäivälämpötilaan tulee. Sunnuntaina on hieman viileämpää, ja kun ottaa huomioon voimistuvan koillistuulen, sää voi hyvinkin tuntua selvästi viileämmältä.

Mutta se, mistä on tulossa kylmä, on vapunpäivän vastainen yö. Jopa vapunvieton keskiössä – Helsingissä – lämpötila helposti käväisee viimeistään vähän ennen auringonnousua pakkasen puolella. Sadekuurojen mahdollisuus on suurin iltapäivisin, jolloin satanee pääosin vettä, mutta myös räntä- ja lumikuuroja voi esiintyä tätä vappua sävyttämässä. Keväthepenien aika siis ei vielä ole!

 

Vappusääennuste!

Julkaistu

Vapun sääennuste on vaappunut kaatosateen ja pilvipoudan välillä. Ennustus on haastava, koska matalapaine johon mahdolliset sateet liittyvät ei ole perinteinen, Atlantilta tuleva, jo olemassa oleva matalapaine. Se on vasta syntymässä Suomen kaakkoispuolelle ja siksi vaikea ennustaa. Tällä hetkellä ennuste ei ole pahin mahdollinen, joten toivotaan että se pitää:

Sekä vappuaaton että -päivän aamut ovat aurinkoisia lähes koko maassa. Päivän mittaan taivaalle nousee pilviä ja iltapäivällä sadekuurot yleistyvät. Vaikka pääosin onkin poutaa niin maan etelä- ja pohjoisosassa sadekuuroihin kannattaa varautua. Lauantaina maan keskiosassa on pääosin poutaa, sunnuntaina sadekuurot ovat yleisempiä sieläkin.

Etelä- ja Keski-Suomessa lämpötilat ovat enimmillään hieman kymmenen asteen yläpuolella. Sunnuntaina on lauantaita viileämpää ja etenkin sunnuntaina koillistuuli saa sään tuntumaan entistäkin koleammalta. Pohjoisessa päivän ylimmät lämpötilat jäävät 10 asteen alapuolelle, sunnuntaina alimmillaan jopa lähemmäs nollaa. Kylmintä on Pohjois-Lapissa.

Minun mielestäni aina on hyvä sää piknikille. Säähän kannattaa toki varautua, mutta eväshetkeä ei kannata perua sään takia. Mitä aiemmin aamulla vappupiknikille lähtee, sitä parempaa sää on. Koska vappu ei ole lämmin, varaa retkelle tuplaviltit, ja tuulensuojainen paikka. Varaudu sadekuuroihin mahdollisuuksien mukaan, kuravaatteilla, sateenvarjoilla, katoksella tai kuistilla.

Minä vaihdan nyt vapun ennustamisen sen viettoon, enkä päivitä blogia. Viimeisimmät ennusteet voi tarkistaa osoitteessa www.foreca.fi. Sunnuntaina viimehetken sadetilanne on paras käydä tarkistasmassa sadetutkasta, josta näkyy myös lähituntien ennuste.

Hauskaa vappua!

Siitepölyä ilmassa?

Julkaistu

Keväällä luonto herää. Mahla alkaa virrata puissa, ujot hiirenkorvat pikku hiljaa puhkeavat. Monet kasvit kukkivatkin jo varhain, ja illan hämyn täyttävät vähitellen huumaavat tuoksut.

Mutta sitten se kevätidyllin toinen puoli: koska kasvit haluavat varmistaa lisääntymisensä, niistä monet levittävät ilmaan, tuulen kuljetettavaksi – tai sitten vaikka mehiläisten – siitepölyä. Se allergisoi monia; elimistö ylireagoi siitepölyyn. Ensimmäiset pölyttäjät ovat pähkinäpensas ja leppä. Huhtikuun lopusta kesäkuun alkupuolelle kukkii Suomessa koivu, joka on monille se pahin. Heinät uhittelevat kesäkuusta alkaen, ja loppukesällä muistuttaa suvunjatkamisestaan vielä ainakin pujo.

Näitä kukkivia kasveja ei suinkaan tarvitse edes olla lähipiirissä; siitepölyt kaukokulkeutuvat tuulen mukana, kuten luonto on tietysti tarkoittanutkin.

Hazel catkins or lambs' tails, kuvaaja ceridwen 2009

Siitepölyn ohella oireita voi tulla myös homeitiöistä, joita on eniten kesän loppua kohti mentäessä.

Allergisille pahimpia ovat aurinkoiset ja tuuliset päivät, sen sijaan sade puhdistaa ilmaa.

Siitepölytilanne ja sen kehittyminen riippuvat säästä. Suomessa siitepölytilannetta seuraa ja sitä koskevia ennusteita – sääennusteiden peruseella – antaa Turun yliopiston Aerobiologian yksikkö. Tässä varmuuden vuoksi internetlinkki suoraan sinne.

http://aerobiologia.utu.fi/tiedotus/siitepolytiedote/

Sataako vappuna?

Julkaistu

Vappupäivän ennuste on muuttunut eilisestä asteen aurinkoisempaan suuntaan. Nyt näyttäisi että heikohko sadealue leviää Itä-Suomeen, mutta vasta iltapäivällä. Vappupäivä voi hyvällä tuurilla olla lähipäivistä poutaisin.

Miten jännittävää pompottelua! Toivottavasti ennuste vakiintuu huomiseksi, niin saataisiin puheisiin tolkkua.

Kuinka paljon vappuna voi sataa?

Julkaistu

Vapun sääennusteen perusajatus on selvä: Sää viilenee ja muuttuu epävakaammaksi. Mutta se kiinnostavin seikka, eli sateiden paikka ja määrä on edelleen vaikea ennustaa.

Vappuaattona sadekuuroja saadaan pitkin maata, mutta vappupäivänä Etelä- ja Itä-Suomessa voi sataa ihan kaatamalla. Rankkasateet liittyvät Suomen eteläpuolelle syntyvään matalapaineen keskukseen. Sen voimistuessa myös sitä kiertävät sateet yltyvät. Ennuste on epävarma koska tuon matalapaineen reitti on vielä epävarma. Yksi malli tuo matalapaineen ja sateet sunnuntaina Etelä- ja Keski-Suomeen, toinen pitää ne maan itäpuolella. Surkeimman vaihtoehdon toteutuessa vettä sataa paikoin toistakymmentä millimetriä, lämpötilat jäävät sadealueessa +5 asteen kieppeille ja osa sateesta voi olla räntää. Parhaassa tapauksessa sekä lauantaina että sunnuntaina saadaan ”vain” sadekuuroja.

Parhaat mahdollisuudet aurinkoiselle vapulle on Pohjois-Suomessa ja länsirannikolla. Auringonpaisteessa lämpötilat voivat nousta 10 asteeseen.

Katsotaan perjantaina mihin suuntaan ennuste on kehittynyt.

Sää viilenee vappuviikonlopuksi

Julkaistu

Pääsiäisenä on saatu nauttia auringosta ja lämmöstä. Myös TeekkariWappu on alkanut hyvän sään aikaan. Lämpöaalto ei kuitenkaan jatku vappuun asti, vaan sää viilenee viikonloppua kohden.

Kesäisen lämmin ilmamassa väistyy Suomen yltä keskiviikko iltaan mennessä, ja meille virtaa viilenevää ilmaa pohjoisesta. Päivän ylimmät lämpötilat laskevat päivä päivältä viikonloppua kohden. Vappuviikonloppuna Etelä-Suomessa ollaan 10-15 asteen vaiheilla, pohjoisempana 10 asteen kieppeillä ja Lapissa jäädään alle 10 asteeseen. Etenkin sunnuntaina kohtalainen pohjoisenpuoleinen tuuli saa sään tuntumaan vielä koleammalta.

Mutta ei vappusää maailmanlopulta näytä. Jos sataa, niin vain ajoittain. Ja vappupiknik on kuitenkin ennen kaikkea asenne- ja pukeutumiskysymys. Suunnittele pikink suojaisaan paikkaa ja tarpeeksi päälle, niin luvassa on Hauska Vappu!

Sääennusteesta ja etenkin mahdollisten sateiden paikasta saa muutaman päivän kuluttua paremmin kiinni, joten tarkempi vappusääennuste seuraa lähipäivinä.