Säävuosi 2013 pähkinänkuoressa

Julkaistu

Säävuosi 2013 tarjosi jälleen dramaattisia käänteitä ja ääri-ilmiöitä. Kokosin niistä tähän parhaimmat (ja pahimmat).

Tammikuu:

Suomen alkuvuoden säässä ei tapahtunut mitään ikimuistoista, mutta sen sijaan eteläisellä pallonpuoliskolla, Australiassa, hikoiltiin ennätyshelteissä. Ylin mitattu lämpötila oli 49.6 °C, mikä jäi vain muutaman desimaalin päähän Aussien kaikkien aikojen lämpötilaennätyksestä. Sen sijaan vuorokauden keskilämpötilaennätys meni uusiksi ja korkeimmillaan se oli 40.33 °C. Australian helleaallosta teki poikkeuksellisen sen laajuus, pitkä kesto ja ennätyksellisen korkeat lämpötilat. Tiettävästi ilmastonmuutos tulee lisäämään kuumia ääriolosuhteita, kun taas uusia kylmyysennätyksiä tuskin enää kovin montaa tehdään.

Helmikuu:

Helmikuusta minulle jäivät parhaiten mieleen etelärannikon sakeat lumisateet, aurausautojen kolinat sekä harvinaisen paksut nietokset. Tämä oli jo kolmas peräkkäinen talvi, kun esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoaseman lumensyvyydeksi mitattiin metriä lähenteleviä lukemia, parhaimmillaan noin 80 cm. Normaalisti etelärannikon lumensyvyys on helmikuussa vain neljäsosa näistä lukemista. Helmikuussa moni meteorologi joutui jo hetken pohtimaan, tulivatko runsaslumiset talvet jäädäkseen.

Kuva1: Helmikuu oli harvainaisen luminen etelärannikolla
Kuva1: Helmikuu oli harvainaisen luminen etelärannikolla

Maaliskuu:

Vilunväristykset iskevät, kun muistelen maaliskuun aamujen paukkupakkasia ja kevään poissaoloa. Maaliskuu oli harvainisen kylmä kuukausi, keskimäärin harvemmin kuin kerran kymmenessä vuodessa koetaan yhtä kylmiä maaliskuita. Koko talvikauden alin lämpötilakin mitattiin vasta maaliskuun puolivälissä. Kuun lopussa hanget olivat monin paikoin vielä yli puolimetrisiä, eikä lämpenemistä ollut näköpiirissä. Kevättulvien vaara kasvoi päivä päivältä, sillä sään äkkinäinen lämpeneminen olisi sulattanut lumet salamannopeasti. Termisen talven jatkuessa vielä pitkälle huhtikuunkin puolelle terminen kevät uhkasi jäädä hyvin, hyvin lyhyeksi.

Huhtikuu:

Kevät saapui Suomeen 2-3 viikkoa myöhässä, mutta kevään tuloa saatiin odotella harvinaisen pitkään myös mm. Yhdysvalloissa. Huhtikuussa pakkaset ja lumisateet piinasivat vielä varsin eteläisiäkin osavaltioita, ja huhtikuu oli kylmin vuosikymmeniin. Huhtikuun viimeisinä päivinä lämpötilat kohosivat yllättäen helteisiin lukemiin rankkasateiden sävyttäminä, ja kevättulvat olivat keskisissä osavaltioissa hurjat. Myös Suomessa koettiin paikoin runsaitakin kevättulvia.

Toukokuu:

Kesä saapui varkain – toukokuu oli hyvin lämmin kuukausi, paikoin jopa poikkeuksellisen lämmin. Aloitin ennustusurani Forecalla ja MTV:lla toukokuun alussa ja viikosta toiseen muistan sanoneeni ja kirjoittaneeni sään jatkuvan tavanomaista lämpimämpänä. Utsjoki Kevo -asema oli siitä mielenkiintoinen, että siellä mitattiin kuun sekä matalin että korkein lämpötilalukema. Utsjoella lämpötila vaihteli -9,7 °C ja +30,5 °C välillä. Päivää myöhemmin, kesäkuun ensimmäisenä päivänä, Utsjoella mitattiin vieläkin korkeampi lämpötila: 31,7 astetta. Mikäli se olisi vielä mitattu toukokuun puolella, olisi siitä tullut Suomen kaikkien aikojen korkein toukokuussa mitattu lämpötila. Utsjoki Kevon asemalla, suojaisessa laaksopaikassa, on ennenkin kesäisin mitattu hyvin korkeita lämpötiloja. Ja talvisin puolestaan matalia. Mantereinen aseman sijainti suosii äärilämpötiloja.

F5-luokan tornado koetteli Moorea Yhdysvalloissa aiheuttaen 23 ihmisen kuoleman ja yli 2 miljardin dollarin taloudelliset vahingot. Tornado oli halkaisijaltaan harvinaisen laaja ja pyyhkäisi suoraan tiheään asutun alueen läpi.

Samaan aikaan, kun Suomessa kylvettiin ennätyshelteissä, kärsi osa Keski-Eurooppaa rajuimmista tulvista miesmuistiin. Pahimmillaan kolmen vuorokauden sadekertymät olivat puolen metrin luokkaa.

Kesäkuu:

Myrskybongareiden ja helteiden ystävien kannalta kesäkuu tarjosi jännitystä ja nautintoa. Kesäkuussa salamoi pitkästä aikaa selvästi tavanomaista enemmän, paikoin jopa ennätyksellisen paljon. Pelkästään 27. päivän aikana paikannettiin yhteensä 28 500 maasalamaa. Minulle parhaiten jäivät mieleen kosteannihkeät päivät ja taivaallisen lämpimät uimavedet. Useana päivänä lämpötila kohosi 27-30 asteeseen ja ilmankosteus oli luokkaa 60-70 % ja nämä olosuhteet vastasivat Thaimaan talvilomakauden oltavia. Kostea ja lämmin ilmamassa tarjosivat otolliset olosuhteet voimakkaille ukkosille.

Kuva2: Kesäkuun ensimmäisinä päivinä uimavedet olivat paikoin jopa poikkeuksellisen lämpimiä.
Kuva2: Kesäkuun ensimmäisinä päivinä uimavedet olivat paikoin jopa poikkeuksellisen lämpimiä.

Heinäkuu:

Tällä erää ennätyshelteet koettelivat Yhdysvaltojen länsiosia – Kuolemanlaaksossa lähenneltiin kaikkien aikojen maailman lämpötilaennätystä, kun eräs heinäkuinen iltapäivä lämpötila kipusi 53,9 asteeseen. Texasissa ja Arizonassa vuorokauden keskilämpötilat olivat paikoin yli 40 asteessa, sillä yölläkin lämpömittari pysytteli yli 35 asteessa.

Elokuu:

Elokuun 8. päivänä odoteltiin kesän rajuimpia ukkosia saapuvaksi Etelä- ja Keski-Suomeen. Potentiaalia oli jopa vuoden 2010 kaltaiselle Asta-myrskylle, kun loppukesän kunniaksi erittäin kosteaa ja kuumaa ilmamassaa levisi Etelä-Euroopasta Baltian kautta kohti Suomea. Ukkosia edeltävä päivä oli monin paikoin kesän nihkein – etelässä lämpötila- ja kosteusyhdistelmä vastasi jopa yli 35 asteen lukemia. Loppujen lopuksi rajuimmat ukkoset ja sateet jäivät Suomenlahden ja Baltian puolelle.

Kuva3: Ukkosrintama Helsingin päällä elokuun alussa
Kuva3: Ukkosrintama Helsingin päällä elokuun alussa

Syyskuu:

Lapin kesä ei ollutkaan nimikkokappaleensa mukaisesti lyhyt – kesästä muodostuikin harvinaisen pitkä sen jatkuessa vielä syyskuun puolivälin ylikin. Kaiken kaikkiaan syyskuu olikin Lapissa lämpimin sitten 1960-luvun alkupuolen.

Kuva4: Syyskuu oli lämmin ja aurinkoinen.
Kuva4: Syyskuu oli lämmin ja aurinkoinen.

Usagi-taifuuni koetteli Kaakkois-Aasiaa rankkasateineen ja hirmumyrkytuulineen. Ilmanpaine laski alimmillaan 910 hPa:han ja tuulet puhalsivat pahimmillaan 72 m/s.

Lokakuu:

Länsi- ja Pohjois-Euroopassa riehunut hirmumyrsky vaati yli 10 ihmisen hengen mm. Tanskassa, Puolassa, Saksassa ja Ruotsissa. Suomeenkin odoteltiin syksyn ensimmäistä kunnon myrskyä, mutta ennen Suomeen saapumista myräkkä laantui selvästi. Näin käy usein, kun myrsky siirtyy lämpimän Atlantin päältä mantereelle, jossa se nopeasti kylmän alustan yllä heikkenee.

Marraskuu:

Supertaifuuni Haiyan. Siinä tämän vuoden järkyttävin säätapahtuma. Kyseessä oli tiettävästi yksi kaikkien aikojen voimakkaimmista hirmumyrskyistä, jossa mitattiin pahimmillaan 87,5 m/s raivoavia tuulennopeuksia. Ilmanpaine myrskyn silmässä oli vain 890 hPa! Taifuuni aiheutti jopa 6000 filippiiniläisen kuoleman ja satoja tuhansia jäi vaille kotejansa. Erityisen tuhoisan Haiyanista teki sen laajuus, poikkeuksellisen rajut tuulennopeudet ja sen reitti suoraan tiheään asutun saarivaltion yli.

Suomessakin havaittiin yksi 2000-luvun voimakkaimmista syysmyrkyistä. Eino-myrsky oli varsin voimakas erityisesti sisämaassa, missä oli laajoilla alueilla myrskypuuskia. Kovin yksittäinen sisämaan puuska oli Savonlinnan 27,3 m/s. Pahimmillaan toistasataa tuhatta taloutta oli sähköittä. Mallit eivät olleet yksimielisiä Einon voimakkuudesta, ja lopulta myrsky osoittautuikin ennakoitua rajummaksi.

Kuva5: Vuoden 2013 myrskyt painottuivat marras- ja joulukuuhun. Kaiken kaikkiaan myrskyjä oli selvästi tavanomaista vähemmän.
Kuva5: Vuoden 2013 myrskyt painottuivat marras- ja joulukuuhun. Kaiken kaikkiaan myrskyjä oli selvästi tavanomaista vähemmän.

Joulukuu:

Itsenäisyyspäivää edeltävä raju myrsky Länsi-Euroopassa vaati 10 ihmisen hengen ja toi hirmumyrskyn voimalla puhaltavia tuulia Skotlantiin, Tanskaan, Pohjois-Saksaan, Etelä-Ruotsiin ja Pohjois-Puolaan. Pahimmat puuskat havaittiin Skotlannissa: noin 60 m/s. Itsenäisyyspäiväksi Suomi sai myrskyn jäänteet – ensilumi satoi vihdoin eteläänkin, mutta tuulet eivät voimistuneet edes myrskylukemiin.

Perjantai 13. päivä: Seija-myrsky oli miltei yhtä voimakas kuin Eino – puita kaatui sähkölinjojen ja junaratojen päälle, yli 100 000 taloutta menetti sähköt.

Kaiken kaikkiaan säävuosi 2013 on ollut Suomessa mittaushistorian kuudenneksi lämpimin. Peräti kolme lämpimintä vuotta on mitattu 2000-luvun puolella, mitähän tästä voimme päätellä?

Mikä sääilmiö jäi sinulle parhaiten mieleen vuodelta 2013? Olitko itse tyytyväinen kuluneen vuoden sääantiin? Mitä olisit kaivannut enemmän, mitä vähemmän?

Parempaa vuotta 2014!

Kuva1, Kuva2, Kuva4, Kuva5: Markus Mäntykannas

Kuva3: Aleksi Jokela

lähteet: https://theconversation.com/whats-causing-australias-heat-wave-11628
http://en.wikipedia.org/wiki/Typhoon_Haiyan
http://en.wikipedia.org/wiki/File:Central_Europe_72h_rain_fall_at_2.6.2013_en.png
http://www.weather.com/news/april-ncdc-report-20130515
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/vuosi-oli-mittaushistorian-kuudenneksi-lampimin-suomessa/2471458

 

 

Hidasta hivutusta kohti kylmempää, mutta se on vain suunta, ei lopputulos

Julkaistu
Kuva:
Tämä kuva ei ole Suomesta, mutta merkki voisi olla vaikka varoitus liiasta juhlimisesta väärässä säässä. Kuva: Michael Pereckas / Wikimedia Commons

Joulusta jo päästiin, tosin minulla se meni enimmäkseen töissä eli sangen rattoisasti. Vaan vielä riittää ainakin pyhiä ja niiden aattoja, sattuuhan vielä uusivuosi keskelle viikkoa ja loppiainen maanantaille. Joulunaika jatkuu. Uudenvuodenaaton tinanvalanta ja muut taiat vasta odottavat. Uudenvuodenpäivän aamurusko tietää pyryistä talvea. Ja ”jos loppiaisena sataa lunta niin paljon, että hiiren jäljet peittyvät, niin sinä vuonna ei tule lumesta puutetta” (Jämsä). Joulurauha päättyy oikeastaan vasta Nuutin päivänä, joka tosin on vuodesta 1708 ollut meidän  almanakassamme 13. tammikuuta aiemman 7.1. asemesta.

Kansanperinne myös vanhoine sääenteineen voi täyteläistää viivoja, joilla piirrämme tiettyä ajankuvaa ympärillemme ja mieleemme. Saamme ajallista ulottuvuutta irrottamaan itsemme liian vahvoista siteistä tähän hetkeen ja vaikka työkiireisiin. Jokaisesta vuoden päivästä ja viikosta tulee moniulotteisempi. Ilmakehä esimerkiksi tekee juuri niin kuin tekee, ja sään seuraamiseksi ja ennustamiseksi on toki oma viritteistönsä itseään toistavine elementteineen ja puhuvine päineen. Variksenpelättimiä. Minäkin olin kerran sellainen. Nyt olen varis. Variksen raakunta aamuisin tietää huonoa ilmaa.

Kun on näin lauhaa, voi sää enää muuttua käytännössä vain yhteen suuntaan. Tai ainakin jokainen yhtä lauhana jatkuva päivä tekee tilanteesta aina vain poikkeuksellisemman. Eniten luonnossa tapahtuu lämpötilan laskiessa pakkaselle. Ei esim. helleraja aiheuta yhtään mitään, kunhan vain tuijotetaan lämpömittareita hullunkiilto silmissä. Celsiusasteikon nollaraja puolestaan on jo niin määritelty, että siinä lämpötilassa puhdas vesi jääty tai sulaa. Seuraukset esim. maanteillä voivat olla jopa dramaattisia. Tässä mielessä sää muuttuu maan pohjoisosassa jo ennen vuodenvaihdetta: pakkastalviseksi, pois suojasäästä.

Uudenvuoden yönä pienehkön matalapaineen lasketaan kulkevan Pohjois-Pohjanmaan yli itään. Viimeistään sen jälkipuolella myös maan keski- ja itäosassa alkaa olla nollakeliä tai heikkoa pakkasta. Lounaassa kaikkein lauhin sinnittelee pisimpään, ja lounaisarannikolla voi olla suojaa vielä ties kuinka pitkään. Ei kuitenkaan enää useita lämpöasteita. tällä säällä on varaa muuttua kylmemmäksi, eikä se silti vielä siitä varsinaisesti kylmäksi muutu, jos kylmällä tarkoitetaan tilastollisesti kylmää eikä sitä, että talven tilastonormaali on itsessään monen mielestä kylmää säätä. Talvihan on tietyssä mielessä aina kylmä.

Sään pienikin kuivahtaminen sillä seurauksella, että pilvipeite helposti ohenee ellei peräti rakoile, selkeistä päivistä puhumattakaan, johtaa helposti paljon isompaan muutokseen tienpinnalla, joka pakkaselle mennessään jäädyttää pinnallaan olevan mahdollisen kosteuden. Tai kun pakkastienpinnalle virtaa lauhaa ja usein kosteampaa ilmaa, liukkautta tuo puolestaan kuura. Suolattujen pääteiden ja muiden tieosuuksien, myös jalankulun alueiden, välillä voi olla iso ero. Pääteitä koskeva kelitiedottaminen painottuu usein pääteihin. Liukkaus tullee vähitellen myös etelän vieraaksi.

 

Kuvan linkki: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Slippery_when_wet_icon.jpg

 

Käy lämmin henkäys talvisäässä

Julkaistu
Me käymme lauhan joulun viettohon. Kuva: Lucas Maystre / flickr.
Me käymme lauhan joulun viettohon.  Kuva: Lucas Maystre / flickr.

Lauhaa säätä ei tällä kertaa ole vain jouluna, vaan se on tällä tietoa pysymässä meillä vielä uudenvuoden yli. Lunta kaipaa jouluksi moni, mutta nyt sitä on haettava  – ainakin hiihtämistä ajatellen, jolloin kaikkia rippeitä ei lumipeitteeksi kannata laskea – Pohjois-Karjalasta, Kainuusta, pohjoisimmalta Pohjanmaalta ja Lapista.  Pohjanmaalla Suomenselän alueella lunta näyttäisi olevan ainakin yhdellä havaintopaikalla kymmenisen senttiä, mutta se voi olla aika paikallinen tieto.

Etelän asukkina, suorastaan etelärannikon, en tässä lumikysymyksessä ajattele oikeastaan joulua erikseen, vaan enemmänkin koko mahdollista vuotuista lumipeiteaikaa. Mitä pidemmälle talveen päästään näin, sitä lyhyempi mahdollisesta lumitalvesta tulee. Koska lunta saisi mielestäni olla mielellään ei yhtään, otan tällaisen ainakin edes alkutalven vastaan pelkällä ilolla. Maan jäättömyydessä ja märkyydessä on tietysti myös pikku haittapuolensa: puut kaatuvat tuulessa pakkastalvea herkemmin.

Ovatkohan tähänastiset metsätuhot päätyneet komeiksi latvakuusiksi kuusenmyyjille ja sitä kautta ”pirtteihin pienoisihin”, kuten Topeliuksen runon ”Sylvias hälsning från Sicilien” (1853) Martti Korpilahden suomennos vuodelta 1918 tietää kertoa (lähteenä tässä Wikipedia). Alun perin ei toki mistään kuusista ole kyse: ”Och ljusen de brinna på rågade bord, och barnen i väntan stå”. Kantaa ei siis oteta myöskään itse asumuksen kokoon tai tyyppiin. Suomennos lienee savupirttien kansaa varten. No, kaunista joulun maailmaa yhtä kaikki. On tuo Sylvian joululaulu aina ollut minunkin suosikkejani. Ja nyt sain siihen aasinsillan, kuten varmaan huomasitte, myrskytuhoista.

Tässä maailmassa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Sama koskee ilmakehäämme. Ja meitä. Asiaa voi peilata myös maailmankatsomuksen omaisesti. Oleellista on, mitä otetaan kulloinkin tarkastelun tai havainnoinnin keskiöön. Matemaatikot laittavat johonkin nollapisteen, origon, ja siitä lähtemään, kun rakennelmaa katsotaan sopivasti, vaaka- ja pystyakselin. Kun kaksi ulottuvuutta ei riitä, kolmas on tässä mielen kuvassa syvyys. Sitten voi miettiä, onko vielä seuraavia ulottuvuuksia ja jos, niin mitä ne ovat.

Nyt kristinuskon maailman keskiössä joulu, Kristuksen syntymäjuhla. Sen vietto toki laajenee omassa kaupallisessa muodossaan myös maallistuneille, vieläpä uskonnottomille asti. Toisille joulu on ovi lapsuuteen, omaan tai nyt lapsuusvaihettaan elävään sukupolveen, toisille taas ennen kaikkea rauhoittumista, ja onpa niitäkin, jotka koko juhlaa tuskin sietävät. Sää on aina osa etenkin isoja juhla-aikoja, ja nytkin, jouluaattona, vesi aika ravakasti ropisee ikkunaan.

Maa on niin kaunis,…

 

 

Kuvan linkki: http://www.flickr.com/photos/lucasmaystre/3188203806/

 

 

Lauha joulu voi olla liukas

Julkaistu
Tässä kuurankukat ovat ikkunassa ja ihailtavissa. Tienpinnalla kuura on toista maata. Kuva: Helen Filatova / Wikimedia Commons.
Tässä kuurankukat ovat ikkunassa ja ihailtavissa. Tienpinnalla kuura on toista maata. Kuva: Helen Filatova / Wikimedia Commons.

Asuin 1980-luvun puolivälissä yhden kokonaisen vuoden Rovaniemellä. Siis myös talven. Näin keskitalven kynnyksellä, joulunaikaan, on ehkä epäajankohtaista mainita paljoa minulle liian valoisista kesäöistä, mutta myös talven muistan edelleen selvästi. Tästä kokemuksesta viimeistään tiedän, ettei minua pimeys paina. Kaamosmasennus ei helpolla  kolahda. Päin vastoin, juuri joulunajan värisävyt, jotka eivät ole niin niukkoja kuin mitä luulisi, osaavat olla siellä kaikin sanoin kuvaamattoman kauniita. Mutta yksi minua häiritsi: pakkanen. Se, mistä suomalaiset laulun sanojen mukaan tykkäävät. Ilmeisesti tykkäävät myös lumesta. Minä en, vaikka siinä suomalaisuus menisi. Ihan sama, onko joulun väri mikä; joulun valo tulee sisältä, jos on tullakseen. Niin kuin valo oikeastaan ylipäätään. Kesähelteilläkin on niin paljon pimeyttä että ihan puistattaa.

Forecan sääsivuston lumensyvyysosio havainnollistaa, kuinka käytännössä maan länsiosa aina Päijät-Hämettä ja Itä-Uuttamaata myöten on käytännössä lumeton. Eivätkä Suomessa pakkasetkaan jouluna ihmeemmin pauku, koska lauhaa tuntuu vain riittävän. Loppua  lauhalle ei vielä tieteellisen säänennustamisen mielessä näy. Vieraanamme on lauha lounaisen tuulonen.

Mutta emme jää tähän. Korviini on sattunut ihmisten puheita, joissa on ihmetelty, tai ainakin pantu erikseen merkille: vaikka lämpömittarit näyttävät useita lämpöasteita, niin tienpintapa onkin liukas. Erilaiset kelitiedotteet eivät tästä välttämättä mitään ”tiedä”, koska puhuvat usein vain pääteiden kunnosta. Pikkupakkasen tuoma liukkaus torjutaan teitä suolaamalla. Tarkoittaa pikkupakkasta tien pinnalla. Autoilijan tulisi saada jatkuvasti tosiaikaista tietoa myös tienpinnan lämpötilasta, ei ainoastaan yläpuolella olevan ilman. Tienpinta jäätyy, kun sen lämpötila on pakkasella, oli sitten yläpuolella olevassa ilmassa vaikka useita lämpöasteita.

Näin on siksi, että kun lämpöä pyrkii karkaamaan ylöspäin, avaruuteen, niin selkeässä säässä tai pilvipeitteen riittävästi rakoillessa, tai vaikka vain ohentuessa, jäähtyy ensin ja helpoiten maan tai tien pinta. Varsinkin ilman liikkuessa, eli kun tuulee lauhasti, ilman lämpötila pysyy plussalla, vaikka tienpinta jäätyy.

Tienpinta voi jäätyä, siis saada liukasta jääpeitettä, ainakin kolmella eri tavalla. Ensin tietysti niin, että ennestään märkä tai kostea tienpinta menee pakkaselle. Tässä syntyy ns. mustaa jäätä, koska jää on väritöntä ja asfaltti mustaa. Jäinen tienpinta kiiltää valoissa, mutta niin tekee jo märkä asfalttikin, joten näköhavainto voi pettää. Myös sohjo osaa toki jäätyä.

Toinen tapa tielle tulla liukkaaksi on kerryttää pinnalleen kuuraa. Lauhassa ilmassa on usein myös kosteutta, joka näkyy myös ilman kastepistelämpötilan eikä ainoastaan ns. ”tavallisen” lämpötilan korkeutena. Mitä lähempänä tuo ilman lämpötilaa alempi kastepistelämpötila on itse lämpötilaa, sen kosteampaa ilma on. Kastepistelämpötila tarkoittaa sitä lämpötilaa, mihin kyseinen ilma olisi jäähdytettävä, jotta alkaa kosteuden, siis vesihöyryn, tiivistyminen näkyvään olomuotoon. Olosuhteissa, jotka pakkasella olevan tienpinnan tapauksessa vallitsevat, vesihöyry ei tiivistykään vedeksi, vaan muuttuu suoraan kaasumaisesta kiinteään olomuotoon, jääksi. Tämän prosessin nimi on härmistyminen siinä missä nestemäiseen olomuotoon muuttuminen on tiivistymistä. Lopputuloksena muodostuu kuuraa ja vielä niin, että liukkauden loppusilaus tulee liikenteestä, tienpintaa painavista ja hiertävistä kumipyöristä.

Kolmas tapa on jäätävä vesi- tai tihkusade. Varsinainen alijäähtynyt sade on harvinaisempaa ja hyvin vaikeata ennakoida. Tämän ohella jäätävän sateen kategoriaan on ainakin käytännön työssä ja sääpalvelussa tapana istuttaa myös tilanne, missä vettä sataa pakkasella oleville tienpinnoille. Tähän siis riittää epäsuhta ilman ja tienpinnan lämpenemisen tai kylmenemisen aikataulussa.

Arvelen erityisesti kuuran olevan tämän lauhan joulunajan vitsaus. Siellä,  missä on lunta ja pakkasta, kuuranmuodostus keskitttyy paksupilvisessäkin säässä pakkasen heikkenemisen eli lämpötilan kohoamisen vaiheisiin. Kuten tiedetään, myös luminen tienpinta liukastuu lämpötilan kohotessa. Tässä siis periaatteessa riittää lämpötilan ennustaminen kokeneelle autoilijalle.

Olisi hyvä, jos kelistä tiedottaminen alkaisi sisältää myös tien käyttäjille tosiajassa päivittyvän kartan tienpinnan lämpötilasta. Näin olisi helppoa mieltää, miten lähellä tienpinnan nollaraja esimerkiksi on sekä muutoksen suunta. Jokainen voisi sitten erikseen miettiä, ajaako vaikka pää- vai sivutietä. Tai josko vaikka sinne ohjauspyörän viereen saisi ulkoilman lämpötilanäytön lisäksi vaikka radioaaltoteitse aina lähimmän tiesääaseman tiedoista tienpinnan lämpötilan. Nythän niitä näyttötauluja kyllä on, mutta harvakseltaan ja kaiketi vain pääteiden varsilla. Harva pystynee matkaamaan niin, että ajaa pelkkiä hyvin talvikunnossapidettyjä pääteitä.

Kuva: Anneli Salo / Wikimedia Commons.
Liukkaus voi vaania yllättävissäkin paikoissa. Myös itse joulupukki saa toisinaan pitää varansa, joten myöhästymisiä sattuu. Kuva: Anneli Salo / Wikimedia Commons.

Niin, ja kuka on sanonut, että vain autoilijat liukastuvat? Totta kai kaikki liukkaus ja talvikunnossapitotöiden tekemättömyys vaikuttaa myös jalankulkuun. Kuuraa tulee myös jalkakäytäville, pihoille, parkkipaikoille ja vaikka mihin. Liukkautta pitää torjua myös lauhassa säässä. Varsinkin ikäihmisen kaatuminen saattaa johtaa reisiluun murtumaan, jonka seuraukset puolestaan ovat yksi yleisimpiä kuolinsyitä iäkkäillä ihmisillä. Emme siis näpertele tässä ihan pikkuasioilla.

 

Lumensyvyys Foreca sivuilta: http://www.foreca.fi/Finland/Helsinki/map/snowdepth

 

Kuvien linkit:

http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Ice_crystals_at_window07.jpg

http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Santa_Claus_waiting_for_a_train_IM1203.JPG

 

 

 

 

Lumipeite jopa nelinkertaistaa valon määrän

Julkaistu

Tällä hetkellä elämme vuoden pimeintä ajanjaksoa. Päivän pituus alkaa kasvaa talvipäivänseisauksen jälkeen 21.12, jolloin valon määrä on vähäisimmillään.  Eikä pimeyttä auta yhtään se, jos maa on lumeton. Moni muistaa, kuinka joskus talvella on keskiyöllä niinkin valoisaa, että ulkona voisi lukea vaikkapa kirjaa. Toisinaan taas on pilkkopimeää.

Harjavallassa oli yöllä erittäin valoisaa puhtaan valkean lumipeitteen vuoksi joulukuussa 2009.
Harjavallassa oli yöllä erittäin valoisaa puhtaan valkean lumipeitteen vuoksi joulukuussa 2009.

Valoisuuteen talvella vaikuttaa huomattavasti lumipeite – tai sen olemattomuus. Alkutalvella odotankin lunta innokkaimmin juuri siksi, että pääsemme eroon synkästä syksystä.  Pilvettömällä säällä lumi nimittäin tuplaa ja pilvisellä säällä jopa nelinkertaistaa valon määrän. Lumi on siis tavallaan luonnon oma kirkasvalolaite!

Millä tavalla lumi sitten lisää valon määrää?

Jotta ymmärtäisimme miksi, täytyy ensin tarkastella pinnan heijastavuutta, eli albedoa. Albedo kertoo sen kuinka paljon säteilyä pinta heijastaa. Puhtaan juuri sataneen valkean lumen albedo on jopa  90-95%, eli se heijastaa takaisin lähes kaiken valon, joka sen pinnalle saapuu. Tumma ja märkä maa luonnollisestikaan ei heijasta kovin paljoa (5-10%).

lumipeite_pilvipeite
Puhdas lumipeite heijastaa noin 90% sen pinnalle saapuvasta valosta, täysi pilvipeite taas heijastaa noin 60-70 % maanpinnalta saapuvasta valosta ja läpäisee käytännössä loput avaruuteen. Valo poukkoilee pintojen välillä niin, että sen määrä moninkertaistuu.

Millä tavalla pilvet sitten vaikuttavat?

Kun otetaan mukaan pilvet, niin homma käy vieläkin mielenkiintoisemmaksi. Pilvettömällä säällä lumipeitteen tuplaama valomäärä karkaa kaikki lähes esteettä avaruuteen.  Jos taivaalla sen sijaan onkin täysi pilvikatto, (jonka albedo on n. 60-70%),  heijastaa se takaisin 2/3 maan pinnalta saapuneesta valosta takaisin. Ja niin edelleen lumipinta jälleen heijastaa takaisin lähes kaiken pilvistä alas saapuneen valon ja pilvipeite jälleen suuren osan siitä takaisin maan pinnalle. Kun valo jää näin vangiksi poukkoilemaan lumi- ja pilvipeitteen välille, mahdollistaa se valoisuuden  moninkertaistumisen verrattuna pilvettömään sekä lumettomaan tilanteeseen.

Kuvat: Aleksi Jokela

Muokattu 19.12. klo 0.26

Jollei jouluna ole lunta?

Julkaistu
Kuva: VirtuaaliAnu / flickr.
Oli lunta eli ei, joulun lähestyessä voi bongata tonttuja myös yllättävistä paikoista. Ikkunan takaa ne puolestaan näkevät, miten kilttejä tai tuhmia lapset ovat – vanhempiakaan unohtamatta. Kuva: VirtuaaliAnu / flickr.

Lucian päivän myrsky meni, ja olihan sekin jo valontuoja: sää selkeni, ja muistini mukaan vasta tänään, Annan päivänä, oli taas kunnolla pilvistä ja vähän satoikin. Tosin tuo myrsky myös vei monien tavanomaiset valot. Niinhän se menee: tavanomaiseen aina palataan, eihän se muuten edes olisi tavanomaista, ainakaan tilastollisesti. Jouluna myös maan eteläosassa on keskimäärin heikkoa pakkasta ja jokunen senttti lunta. Pohjoisessa niin pakkasta kuin luntakin on arvattavasti enemmän. Kaukaa haettu ei siis ole vanha sanonta: ”Jouluna Jumala syntyi, pyhä poika pakkasella”. Varsinaisen tapahtuman olosuhteiden perimätiedosta on tuskin kyse, vaikka vasta jokunen päivä sitten lunta tuli niin Turkkiin kuin Levanttiinkin, siis sinne Välimeren itäpäähän. Istanbul on vieläkin lumesta lamassa.

Ennen joulua on vielä Tuomaan päivä. Tuomas on nähty tuomassa jo joulurauhaa: ”Tule, tule, Tuomas-kulta, tuo joulu tullessas, oluttynnöri olallas, piimäjuusto pivossas!”. Ja kun sää on joulunaikana aina kiinnostanut: ”Mitä ennen Tuomasta tuiskaa, se jouluna vetenä luistaa” (Etelä-Suomi). Ken haluaa eläytyä menneeseen aikaan, syö Tuomaan päivänä siansorkkia.

Sääkartat näyttävät jotenkin tuiki tavallisilta, vai onkohan se niin, että siltä vain tuntuu taannoisten myrskyjen jälkeen. Vaikka pakkohan niidenkin on keskimäärin näyttää tavallisilta. Tämähän on kehäpäätelmää, tai ei oikeastaan edes sitä. Ei päätelmää lainkaan, vaan saman asian toistamista eri sanoin. Monen ihmisen small talkia, näin englantiaikana. Täällä pohjoisesssa sentään pitää puhua lämpimikseen.

Lauhanpuoleinen säätyyppi ”rulettaa”. Ja lounaastahan se lauha ilma tänne tulee, tällä tietoa myös jouluna. Siinä ilmassa on tähän aikaan vuodesta kekimäärin paljon pilviä, eivätkä sateetkaan näitä ilmavirtauksia mitenkään karta. Tosin nyt jää nähtäväksi, jaksaako keskiviikkona ja torstaina olla mahdollisesti miten selkeää. Siinä se sauma kuitenkin on. Joulunajan lämpötila lienee ainakin lounaisrannikolla, useana päivänä myös pitkällä sisämaassa, nollan yläpuolella. Ja kun sateitakin on jouluksi luvassa, voi myös niiden todennäköistä olomuotoa näistä lämpöoloista päätellä.

Monelle on pääkysymys, tuleeko joulusta (maan eteläosassa) valkea tai musta. Tulin jo veikanneeksi pari päivää sitten asiaa minulta kysyttäessä, että kirjava. Se on vähän samaa juurta kuin sateen olomuodon ennustaminen: jos ei tiedetä, sataako lunta vai vettä, on turvallisinta ennustaa räntää. Se tarkoittaisi oikeasti (sään termistöä), että sataisi yhtaikaa lunta ja vettä, mutta räntään on helppoa myös peittää epävarmuus sateen olomuodosta. Vaikka sekaisinhan ne puurot ja vellit joka tapauksessa menevät, koska räntä on myös tavallinen (Suomessa) yleiskielen sana, jolla havaintojeni mukaan tarkoitetaan paitsi tietysti sitä periaatteessa oikeaa räntää, niin paljon useammin märkää lunta.

Märkä lumisade on kuitenkin lumisadetta sekin. Vaikka mitä väliä, vaikka sade olisikin lunta, jos se joka tapauksessa sulaa maanpinnalla jättämättä minkäänlaista kertymää. Paitsi jos se ei kaikki sulakaan heti, silloin sitä pitää aurata teiltä. Varsinkin, jos märän lumisateen jälkeen on heti perään pakkasta. Huomaan, että luiskahdan heti näihin loputtomiin täydentäviin juttuihin kun vain ajattelenkin työasioita. Mutta kun harva asia maailmassa on kuvattavissa joko tai -logiikan voimin.

Joulunajan säätilastoja on valmiiksi koottuina sääviranomaisemme ilmastonettisivuilla. Etelä-Suomen sisämaassa lumipeitteisiä jouluja on keskimäärin kaksi kolmesta. Edelleen noiden tilastojen mukaan lämpötila on lauhimpina jouluina kohonnut etelässä 6 ja 8 asteen välille, Lapissakin jopa 3 lämpöasteeseen. Jouluyönä 2002 puolestaan etelässäkin oli 20…28 astetta pakkasta.

 

Ajankohtainen linkki: http://www.youtube.com/watch?v=HInU3eD-nMU

 

Kuvan linkki: http://www.flickr.com/photos/virtuaalianu/4187659675/sizes/z/in/photostream/