Korkeapaineen alla

Elokuisen korkeapaineen pysytellessä Suomen yllä meteorologilla on lokoisat oltavat. Päivittäisestä säätilasta saa oikein tikulla kaivaa kiinnostavaa kerrottavaa, niin tasaista on auringonpaiste koko maassa. Mediaa ja ihmisiä kiinnostaa toki helleraja ja sen ylittyminen, etenkin tänä kesänä jolloin helteitä on odoteltu kuukausitolkulla.

Sään ennustaminen on siitä palkitseva laji, että näennäisen tylsässä säätilanteessa meteorologi voi lisätä ennustamisen vaikeusastetta lähes rajatta. Talvella matalapainekauden ollessa vilkkaimmillaan yritämme ponnistellen pitää lukua päivittäisistä matalapaineista ja säärintamista. Silloin sään pienemmät nyanssit jäävät usein noteeraamatta, käytössämme olevat palstamillimetrit kun eivät yksinkertaisesti riitä kuin sään pääpiirteistä kertomiseen.

Korkeapaineen lamauttama meteorologi voi sen sijaan kiinnostuneena seurata vaikkapa Suomenlahden rannikolle kehittyvää merituulirintamaa, työntääkö se muutaman asteen viileämpää ilmaa mereltä rannikolle vai jääkö rintama rantaviivan päälle? Syntyykö taivaalle pikkuruisia kumpupilviä, vai paistaako aurinko tänäänkin kirkkaalta taivaalta? Nähtiinpä pääkaupunkiseudulla sellainenkin ilmiö, jossa merituulirintaman mereltä nostama kosteus sai aikaan rannikon suuntaisen kumpupilvijonon muuten kirkkaalle taivaalle. Loppukesällä yleisiä ovat myös yöllä syntyvät säteilysumut sekä laajemmat sumupilvilautat joita lounaistuuli usein työntää esimerkiksi Perämereltä Lappiin.

Merituulirintaman synnyttämä kumpupilvijono (kuva K.Roine)

Merituulirintaman synnyttämä kumpupilvijono (kuva K. Roine)

Miksi korkeapaineessa ei sitten esiinny juuri minkäänlaisia sääilmiöitä? Syy löytyy ilman hitaasta liikkeestä alaspäin. Liike on siis sananmukaisesti hidasta, suuruusluokaltaan vain joitakin metrejä minuutissa, joten kummoista tuulta se ei saa aikaan. Sen sijaan laskevassa liikkeessä oleva ilma lämpenee ja kuivuu voimakkaasti. Korkeapaineessa yläilmakehästä kohti maan pintaa valuva ilma synnyttää lämpimän ilmakerroksen, joka on lämpimimmillään yleensä noin kilometrin korkeudella. Tällaisesta lämpötilajakaumasta meteorologit käyttävät tekniseltä kuulostavaa termiä subsidenssi-inversio. Tuo subsidenssi viittaa siis ilman laskevaan liikkeeseen, ja inversio taas ilmakehän “käänteiseen” lämpötilajakaumaan, sellaiseen jossa ilma lämpenee ylöspäin mentäessä. Inversio-termi lienee ainakin joillekin tuttu, talven pakkasjaksojen aikaan meteorologit joskus puhuvat pintainversiosta joka syntyy kun maanpinnan säteilyjäähtyminen kylmentää alimman ilmakerroksen. Kesäisessä korkeapaineessa tuo samainen inversio on vain hieman korkeammalla.

20150822_124822

Tuulenpuuskista ei ole tietoakaan edes iltapäivällä (kuva K. Roine)

Mitä tuo kummallinen subsidenssi-inversio sitten tekee? Se toimii “kantena” alailmakehän pystyvirtauksille. Auringon lämmittämä ilma ei siis pääse nousemaan maanpinnalta inversion läpi. Tämä taas johtaa siihen että ilman pystyliikkeet jäävät heikoiksi, ja kun ilma ei liiku pystysuunnassa, ei myöskään synny maanpinnalla havaittavia tuulenpuuskia. Toinen tuttu ilmiö on kumpupilvien puuttuminen. Ne syntyvät samaisista nousevista ilmavirtauksista auringon lämmittäessä maanpintaa. Nyt inversio katkaisee nousevan ilmavirtauksen matkan ylöspäin ennen kuin siinä oleva kosteus ehtii tiivistyä pilveksi. Usein korkeapaineen saapuessa ja vahvistuessa kumpupilvet käyvät päivä päivältä pienemmiksi. Tämä johtuu siitä että tuo inversiokerros vahvistuu ja siirtyy vähitellen lähemmäs maanpintaa. Vastaavasti korkeapaineen alkaessa väistyä pois pilviä alkaa taas syntyä iltapäivisin uudelleen. Ylempänä ilmakehässä on niin rutikuivaa ettei korkeapaineiden vaikutuspiiriin yleensä eksy ohutta untuvapilven riekaletta kummempaa.

Kategoria: Huomioita säästä | 4 kommenttia

Ihan sumussa

Ei loppukesäistä korkeapainetta ilman sumuja. Vielä iltapäivisin aurinko jaksaa helottaa niin, että kuuma tulee, mutta myöhäisillat, yöt ja aamut ovat kylmiä. Auringon teho on elokuun loppuun mennessä hiipunut noin neljäsosalla kesän huippulukemista, mutta minua ei haittaa. Tämä loppukesän miedompi helotus on ihan miellyttävä. Jos nykyinen sulkukorkeapaineemme olisi vahvistunut meille heinäkuun puolella, olisivat päivälämpötilat kohonneet 30 asteeseen. UV-indeksi on vielä elokuun loppupuolellakin kohtalainen, luokkaa 3-4 koko maassa, joten herkemmän ihon palaminen miedommassakin auringonpaisteessa on mahdollista. Pitäkäähän mielessä.

Elokuun loppupuoli on aistikasta aikaa: illat ovat jo pimeitä, puidun viljan tuoksu tarttuu maaseudulla mukavasti sieraimiin ja taianomaiset sumut värittävät ilta- ja aamumaisemaa. Nykyisessä heikkotuulisessa korkeapainetilanteessa sumuja pääsee herkästi muodostumaan yöaikana erityisesti sisämaassa.

Kuva 1: Elokuun illoissa on tunnelmaa (kuva: Markus Mäntykannas; Helsinki, Eiranranta)

Kuva 1: Elokuun illoissa on tunnelmaa (kuva: Markus Mäntykannas; Helsinki, Eiranranta)

Säteilysumu

Loppukesän ja varsinkin alkusyksyn yleisin sumutyyppi maa-alueilla on säteilysumu. Sen syntyminen vaatii heikkotuulisuutta ja maanpinnan kylmenemistä pitkäaaltosäteilyn karkaamisen johdosta. Kun ilman lämpötila laskee ja saavuttaa kastepistelämpötilan, alkaa kasteen ja vähitellen myös sumun muodostuminen, mikäli on tyyntä tai heikkotuulista. Syntyvä säteilysumu on yleensä paksuudeltaan 1-5 metriä. Aamulla auringon säteilylämmitys tunkeutuu sumun läpi lämmittäen maanpintaa ja lopulta haihduttaen sumun. Syksyllä sumujen hälveneminen aamuisin ei ole enää itsestäänselvyys ja joissain tapauksissa sumu jääkin vellomaan matalana sumupilvenä pitkäksikin aikaa.

Kuva 2: Ilman lämpötilan saavuttaessa kastepistelämpötilan kasvaa sumujen todennäköisyys heikkotuulisessa säässä. Kuvassa luotausennuste Helsinkiin torstain (20.8.) vastaiselle yölle, jolloin sumuja kehittyikin paikoin Uudellamaalla.

Kuva 2: Ilman lämpötilan saavuttaessa kastepistelämpötilan kasvaa sumujen todennäköisyys heikkotuulisessa säässä. Kuvassa luotausennuste Helsinkiin torstain (20.8.) vastaiselle yölle, jolloin sumuja kehittyikin paikoin Uudellamaalla.

Joskus sumukerros voi kasvaa paksuksi, jolloin maanpinnan säteilyjäähtyminen vähenee ja aivan maanpintatasolla lämpötila saattaakin hieman kohota. Tällöin voimakkain säteilyjäähtyminen tapahtuukin itse sumukerroksessa, jolloin sumusta voi tulla huomattavan paksu, sillä se kasvaa yläosistaan. Tarpeeksi paksussa sumussa saattaa alkaa esiintyä ns. turbulenttista sekoittumista ja pystysuuntaisia liikkeitä. Paksun sumukerroksen alla saattaa tihuttaa vettä ja samalla sumu ikään kuin haihtuu alhaalta käsin.

Paksu säteilysumu voi pysyä hengissä aamulla pitkäänkin, sillä auringon säteily ei jaksa tunkeutua paksun kerroksen läpi ja osa säteilystä heijastuu sumun yläreunalta, jolloin säteilyjäähtyminen saattaa jatkua vielä iltapäivälläkin. Todennäköisesti sumu kohoaa näissäkin tilanteissa aamupäivän kuluessa vähintäänkin sumupilveksi (Stratus-pilvi).

Säteilysumujen ja muidenkin sumutyyppien ennustaminen on hankalaa, sillä sumun eri kehitysvaiheet riippuvat monen fysikaalisen tekijöiden vuorovaikutuksesta: säteilystä, pystyliikkeistä, tuulisuudesta ja siihen liittyvästä advektiosta sekä pisaranmuodostuksesta. Havaintoverkosto esimerkiksi merialueilla ei ole niin kattava, että kaikki sumut saataisiin kiinni. Toisaalta sumut ovat yleensä pinta-alaltaan huomattavasti sääennusteissa käytettävien ilmakehämallien hilaruutuja pienialaisempia, mikä luo lisähaasteita ennustamiselle.

Karkeasti sanottuna sumun syntyminen on siis mahdollista, kun ilman lämpötila kohtaa kastepistelämpötilan, mutta 100 %:n suhteellinen kosteus ei ole aina tarpeen. Esimerkiksi merien yllä sumua voi muodostua jo 85 %:n ilman suhteellisessa kosteudessa.

Kuva 3: Säteilysumua alkaa muodostua illalla klo 21 jälkeen Keravalla 9. elokuuta (kuva: Markus Mäntykannas)

Kuva 3: Säteilysumua alkaa muodostua illalla klo 21 jälkeen Keravalla 9. elokuuta (kuva: Markus Mäntykannas)

Sumukaari (”valkoinen sateenkaari”)

Ennustusvuoroissani MTV:llä olen kuluneella viikolla useaan otteeseen ihastellut katsojien lähettämiä upeita sumukaarikuvia. Sumukaaret ovat ikään kuin värittömiä sateenkaaria. Syntymekanismiltaan ne kuitenkin poikkeavat sateenkaarista.

Sumupisaroiden halkaisija on vain n. 0,001 mm, kun taas sadepisaroiden halkaisija on n. 2,5 mm. Hyvin pienissä pisaroissa ei tapahdu sateenkaarelle ominaista valon taittumista eikä heijastumista. Sen sijaan sumukaaren yhteydessä puhutaan valon diffraktiosta eli taipumisesta, jolloin valon kulkureitit menevät ”päällekäin” ja värit ikään kuin sulautuvat toisiinsa, jolloin sumukaari jää värittömäksi. Toisinaan sen reunoilla on kuitenkin havaittavissa haaleita sävyjä punaisesta (ulkoreunalla) ja sinisestä (sisäreunalla).

Sumukaaria voi vielä lähipäivinä yrittää bongailla aamusumujen yhteydessä erityisesti klo 8-10 aikoihin, jolloin aurinko paistaa juuri sopivasta kulmasta.

Säteilysumuun liittyvä sumukaari klo 9 aikoihin Tuusulassa 19.8. (kuva: Varpu Helpinen)

Säteilysumuun liittyvä sumukaari klo 9 aikoihin Tuusulassa 19.8. (kuva: Varpu Helpinen)

Markus Twitterissä: @markusmanty

Foreca Twitterissä: @forecasuomi

Foreca Instagramissa: @forecaweather

Kategoria: Huomioita säästä, Kesä, Sää ja luonto | Tagit: , , , | 6 kommenttia

Miksi taivas on sininen?

 

Päiväsaikaan taivas näyttää selkeällä säällä siniseltä, auringon laskiessa taivaanranta taas värjäytyy punertavan eri sävyihin. Taivaan värittyminen perustuu valonsäteiden sirontaan ilmakehässä.

Mikäli ilmakehässä ei olisi ollenkaan hiukkasia tai molekyylejä, pääsisi näkyvä auringonvalo kulkemaan maan pinnalle täysin vapaasti, ilman että se joutuu kohtaamaan edetessään esteitä, taivas olisi tällöin pikimusta. Valonsäteet joutuvat muuttamaan hieman kulkusuuntaansa törmätessään ilmakehän pieniin partikkeleihin (pääasiassa happi- ja typpimolekyyleihin), tätä kutsutaan sironnaksi. Valon sironnasta syntyvät siis myös taivaan eri sävyt. Näkyvän valon eri aallonpituudet, eli värit siroavat eri tavalla. Väreistä sinisen ja violetin aallonpituudet ovat lyhyimpiä, pisin aallonpituus on punaisella. Lyhimmät aallonpituudet siroavat ilmakehässä voimakkaimmin eri suuntiin ja tästä syystä sinisen eri sävyjä on ilmassa joka puolella ja joka suuntaan enemmän kuin muita aallonpituuksia ja taivas näyttää tämän vuoksi sinertävältä.

Sininen taivas korkeapainetilanteessa Helsingin Hermannissa 12.8.2015

Sininen taivas korkeapainetilanteessa Helsingin Hermannissa 12.8.2015

Taivvaan sinisyyteen vaikuttaa suuresti ilmankosteus. Vesimolekyylit ovat sen verran isoja, että ne taittavat ja heijastavat valoa lähes täysin samalla tavalla riippumatta sen aallonpituudesta. Tästä seuraa se, että mitä enemmän ilmassa on kosteutta (vesimolekyylejä paljon suhteessa happi- ja typpimolekyylien määrään), sitä vaaleammalta taivas näyttää. Moni muistaa etelän lomamatkoiltaan sen, kuinka taivas näyttää yleensä hyvin vaalealta, johtuen juuri suuresta määrästä vesihöyryä, jota mahtuu enemmän lämpimään kuin kylmään ilmaan. Kylmään arktiseen pakkasilmaan kosteutta mahtuu vain vähän ja taivas näyttää tummemman siniseltä. Talvitaivas on siis tästä syystä yleensä tummemman sininen kuin kesätaivas.

Puneratavaksi värjäytynyt taivaanranta auringonlaskun aikaan Lauttasaarenselällä 3.7.2010

Puneratavaksi värjäytynyt taivaanranta auringonlaskun aikaan Lauttasaarenselällä 3.7.2010

Auringonlaskussa taivas värjäytyy punertavaksi sen vuoksi, että valo joutuu kulkemaan ilmakehässä pitkän matkan. Mitä matalemmalta aurinko paistaa, sen pidempi on sen ilmakehässä kulkema matka katsojan silmään. Pitkän matkan aikana tehokkaammin siroavat siniset sävyt ehtivät sirota pois ja jäljelle jäävät kaikista pisimmät aallonpituudet, eli punertavat sävyt.

 

Kategoria: Huomioita säästä | Tagit: , | 7 kommenttia

Kesän ainutlaatuisin sääviikko saapuu

Kulunut kesä on jakanut sään osalta mielipiteitä: jotkut ovat olleet kovin helpottuneita helteiden vähäisyydestä, toiset puolestaan ovat kironneet Suomen kesäsään maanrakoon. Kuinka ollakaan – elokuu käänsi tilanteen päälaelleen ja toi mukanaan seitsemän peräkkäistä hellepäivää ja sitä monen kaipaamaa auringonpaistetta. Kesän hellepäivät eivät välttämättä vielä ole kokonaan paketissa, sillä viikonlopun aikana Suomen ylle parkkeeraava korkeapaine lämmittää maatamme koko ensi viikon ajan, ja hellepäiviäkin mahdollisesti kertyy lisää.

Kohti ainutlaatuista ja tasa-arvoista sääviikkoa

Kuluneen kesän lämpimimmät päivät ovat jääneet Etelä- ja Keski-Suomen asiaksi. Oulun pohjoispuolella ei olla toistaiseksi mitattu yhtä ainuttakaan hellepäivää, ja esimerkiksi Sodankylässä auringonpaistetunteja on tänä kesänä kertynyt vähiten sitten vuoden 1959. Lapista löytyy paikoin alueita, joilla termisen kesän määritelmä on vain juuri ja juuri täyttynyt. Elokuun ja varsinkin tulevan viikon muutos on varmasti monen pohjoissuomalaisen kesän ystävän mieleen.

Tulevan viikon sääasetelma on tämän kesän mittakaavassa ainutlaatuinen: kun pitkin kesää korkeapaineiden painopiste on sijainnut joko eteläisessä tai keskisessä Euroopassa, on se nyt siirtymässä suoraan Suomen päälle. Vastaavaa, pitkäkestoista korkeapainetta ei olla Suomessa koko kesänä nähty. Meteorologin näkökulmasta ensi viikon sään ennustaminen on harvinaisen mielekästä: korkeapaineen jämähdettyä Suomen päälle tulee tänä kesänä ensimmäistä kertaa vastaan tilanne, jolloin ei tarvitse kantaa huolta esimerkiksi vaikeasti ennustettavien kuurosateiden sijainnista. Ensi viikolla pärjätään pelkillä aurinkosymboleilla ja 20-26 asteen lämpötiloilla. Suomen kesäsäähän on laskeutumassa harmonia ja tasa-arvo, kun lämpötilat asettuvat samoihin lukemiin kautta maan ja auringonpaistettakin on luvassa aina Hangosta Utsjoelle saakka.

Kuva 1: Korkeapaine jämähtää ensimmäistä kertaa tänä kesänä Suomen ylle.

Kuva 1: Korkeapaine jämähtää ensimmäistä kertaa tänä kesänä Suomen ylle.

Kuva 2: Ensi viikon sään ennustaminen on mielekästä. Aurinkosymboleilla pärjää koko maassa, ja vihdoin pohjoissuomalaisetkin pääsevät nauttimaan rehellisestä kesäsäästä (kuva: Aleksi Jokela/MTV)

Kuva 2: Ensi viikon sään ennustaminen on mielekästä. Aurinkosymboleilla pärjää koko maassa, ja vihdoin pohjoissuomalaisetkin pääsevät nauttimaan ”rehellisestä” kesäsäästä (kuva: Aleksi Jokela/MTV)

Hellepäivät vielä mahdollisia

Viikonvaihteessa, sunnuntaina ja maanantaina, osassa maata ilmavirtaus käy vielä korkeapaineen itäpuolitse koillisesta, Vienanmereltä. Koillisvirtauksilla on tapana synnyttää matalaa pilvilauttaa, jonka riski on suurimmillaan maan kaakkois- ja eteläosassa, mutta maanantaista lähtien pilvet kaikkoavat ja tiistain-keskiviikon maissa koko Suomi saattaa olla täysin pilvetön. Korkeapaineen painopiste näyttää ensi viikon aikana hitaasti siirtyvän Suomen kaakkoispuolelle, joka tietäisi myös ilmamassan asteittaista lämpenemistä viikon edetessä. On mahdollista, että viikon puolivälissä osa Lapista saa kesän ensimmäisen (ja viimeisen) hellepäivänsä – etelämmäs lämpimin ilma näyttäisi kaartavan vasta loppuviikoksi. Tällöin ehkä Lappi jo vähän viilenee ja sateiden mahdollisuus kasvaa.

Loppukesän heikkotuulisissa korkeapainetilanteissa sumujen riski kasvaa öisin ja aamuisin. Erityisesti alavilla alueilla maan länsiosassa sakeitakin säteilysumuja voi ensi viikolla esiintyä. Säteilysumu syntyy, kun lämpöä karkaa maanpinnalta avaruuteen iltaisin ja öisin, jolloin kosteus tiivistyy sumuksi. Vielä elokuun puolella auringon teho jaksaa kuitenkin hälventää sumut nopeasti aamun kuluessa, joten päivät ovat aurinkoisia.

Kuva 3: Sumun muodostumista tyynenä ja selkeänä elokuisena iltana Keravalla (kuva: Markus Mäntykannas)

Kuva 3: Sumun muodostumista tyynenä ja selkeänä elokuisena iltana Keravalla (kuva: Markus Mäntykannas)

Kysymys teille:

Loppukesän korkeapaine ja helle – toivottu vai ei-toivottu ilmiö?

Markus Twitterissä: @markusmanty

Foreca Twitterissä: @forecasuomi

Foreca Instagramissa: @forecaweather

Lähteet: MTV Uutiset

Kategoria: Huomioita säästä | 27 kommenttia

Merituuli – rannikon helteiden häätäjä

Rannikkoasujille, kuten pääkaupunkiseutulaisille, on tuttu ilmiö, että sisämaassa saadaan nauttia helteestä, mutta meren lähellä lämpötila jää useimmiten viileämmäksi. Miksi näin käy?

Hietaniemen uimaranta Helsingissä. Lämpötila +21, vaikka Helsinki-Vantaalla hätyyteltiin hellerajaa. (Kuva: Joanna Rinne)

Hietaniemen uimaranta Helsingissä. Lämpötila +21, vaikka Helsinki-Vantaalla hätyyteltiin hellerajaa. (Kuva: Joanna Rinne)

Kuten moni varmasti arvaa, syypää löytyy merestä; esimerkiksi Helsingissä puhaltaa usein lämpiminä kesäpäivinä viileä tuuli mereltä päin. Lupaukset helteestä kääntyvät lämmöstä nauttiville pettymykseksi – helteet jäävät sisämaan herkuksi. Kuumuudesta kärsivät puolestaan saavat huokaista helpotuksesta siedettävämmässä säässä.

Mereltä voi toki tuulla useassa erilaisessa säätilanteessa, mutta kesäisten päivien rannikon viilentäjä on usein erityinen paikallistuuli-ilmiö, merituuli. Merituulirintama on sääilmiöiden mittakaavassa varsin pieni, leveydeltään vain muutamia, enimmillään muutamia kymmeniä kilometrejä rannikosta sisämaahan ja merelle päin. Seuraavassa lyhyt selostus merituulen synnystä.

 

Aamulla aurinko lämmittää maata, meri lämpiää hitaammin (kuva: Joanna Rinne)

Aamulla aurinko lämmittää maata, meri lämpiää hitaammin (kuva: Joanna Rinne)

Auringon paistaessa aamulla selkeältä taivaalta maa lämpenee auringon vaikutuksesta. Sen yläpuolinen ilma lämpenee samalla ja alkaa nousta ylöspäin. Merenpinta lämpiää huomattavasti maata hitaammin, siksi sen yläpuolelle ei synny samanlaista nousuliikettä.

 

 

 

 

Ilman noustessa maan pinnalta ylös maanpintaan syntyy matalapaine, ylemmäs korkeapaine. (Kuva: Joanna Rinne)

Ilman noustessa maan pinnalta ylös maanpintaan syntyy matalapaine, ylemmäs korkeapaine. (Kuva: Joanna Rinne)

Kun lämmin ilma maanpinnan yläpuolella on noussut ylöspäin, pinnan lähelle ilmaa jää vähemmän kuin sitä oli aiemmin: meteorologisin termein, pinnan lähelle syntyy matalapaine. Vastaavasti ilmamolekyylit pakkautuvat ylemmäs ilmakehään, n. 1-3 km korkeuteen, ja sinne syntyy korkeapaine.

 

 

 

 

 

Merituuli syntyy puhaltamaan kohti maan pinnan yläpuolista matalapainetta (kuva: Joanna Rinne)

Merituuli syntyy puhaltamaan kohti maan pinnan yläpuolista matalapainetta (kuva: Joanna Rinne)

Syntyneet matala- ja korkeapaine eivät ehdi kauaa juhlia: matalapaine toimii ”imurina” ja vetää ilmaa merenpinnan yläpuolelta täytteekseen. Me havaitsemme liikkuvan ilman tuulena, joka puhaltaa mereltä maalle päin ja tuo samalla viileää mereistä ilmaa rannikolle.

 

 

 

 

Merituulisolu: pinnassa tuuli käy mereltä maalle, ylempänä maalta merelle. (Kuva: Joanna Rinne)

Merituulisolu: pinnassa tuuli käy mereltä maalle, ylempänä maalta merelle. (Kuva: Joanna Rinne)

Nyt ilma merenkin yläpuolelta vähenee. Tätä uutta matalapainetta täyttämään syntyy ilmavirta meren yltä korkeuksista alemmas, viimeisenä syntyy vielä 1-3 km korkeuteen ilmavirta maalta merelle päin. Tätä pyörivää ilmavirtausta kutsutaan merituulisoluksi. Illalla solu heikkenee auringon lämmityksen vähetessä, yöllä se kääntyy päinvastaiseksi maatuulisoluksi maanpinnan jäähtyessä merta viileämmäksi. Öisin rannikolla tuuli käy usein maalta merelle päin.

 

 

Merituulen viilentävä vaikutus on merkittävä. Rannikon lähellä, kuten Helsingin keskustassa, lämpötila on lämpiminä päivinä 2-5 astetta  sisämaata, kuten Helsinki-Vantaan lentokenttää, viileämpi. Joskus lämpötilaero voi olla vieläkin suurempi.

Vaikka merituuli vie rannikkoasukkien hellemahdollisuudet sisämaahan, vastalahjaksi se tuo selkeän sään. Kumpupilvet, mukaanlukien niiden isoveljet eli kuuropilvet,  syntyvät auringossa lämpiävän maanpinnan yläpuolisten ilmavirtojen yläpuolelle. Merituuli vie nousuliikkeet sisämaahan päin ja samalla siivoaa rantaviivan kumpupilvistä. Esimerkiksi Helsingin keskustassa saa usein katsella sadekuuroja sisämaan puolella ja samalla nauttia itse auringosta.

Syntyykö erikoisia paikallistuuli-ilmiöitä sinun asuinseudullasi?

 

 

Kategoria: Huomioita säästä | 4 kommenttia

Elokuusta kesän lämpimin ja helteisin kuukausi?

Auringon teho hiipuu Suomessa nopeasti heinäkuun jälkeen ja elokuussa aurinko lämmittää keskimäärin samalla teholla kuin huhti-toukokuun vaihteessa. Ilmakehä kuitenkin lämpenee kesän aikana, joten lämpötiloja ei suoraan voida verrata auringon säteilytehoon. Elokuu on tilastollisesti rannikkoalueilla kesäkuuta lämpimämpi, sisämaassa kuta kuinkin kesäkuun veroinen kuukausi lämpöoloiltaan. Etelämpänä Euroopassa, erityisesti Välimeren alueella, kesän lämpöhuippu ajoittuu usein vasta elokuulle ja keskisessäkin Euroopassa hyvin korkeat lämpötilat ovat vielä mahdollisia. Pohjoisemmilla leveysasteilla, Suomen korkeudella, syksyn lähestyminen alkaa jo vääjäämättä näkyä elokuun edetessä: päivälämpötilat laskevat, yöt viilenevät ja aamusumut yleistyvät. Tänä vuonna kaikki voi kuitenkin olla päinvastoin.

Sekä kesä- että heinäkuu olivat koko maassa tavanomaista viileämpiä. Ylimmillään heinäkuun keskilämpötila kipusi Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla lähelle 16 astetta, Lapin koillisosassa kuun keskilämpötila jäi paikoin alle 10 asteeseen. Elokuun keskilämpötila on eteläisessä Suomessa 15-16, maan keskivaiheilla n. 14 ja pohjoisessa 10-13 astetta. Viimeksi vuosina 2006 ja 2002 elokuu oli osassa maata kesän lämpimin kuukausi. Ylimmillään elokuun keskilämpötila on esimerkiksi Helsinki-Kaisaniemen mittausasemalla ollut v. 1939 tasan 20 astetta, ja viimeksi erittäin lämpimänä elokuuna vuonna 2002 keskilämpötila oli 19,4 astetta. Keskimäärin hellelukemille päästään elokuussa jossain päin Suomea yhdeksänä päivänä; vuonna 2006 elokuisia hellepäiviä kertyi jopa 27 kappaletta.

Elokuun helteet eivät siis ole harvinaisia, mutta syyskuulle siirryttäessä niiden todennäköisyys vähenee huomattavasti. Yksittäinen hellepäivä tosin on mahdollinen syyskuun puolivälille asti. Elokuussa lämpötila voi korkeimmillaan vielä kohota 30-33 asteen välille. Myöhäisimmillään yli 30 asteeseen on päästy 23.8.1959, jolloin kolmella paikkakunnalla rikottiin 30 asteen raja: esimerkiksi Järvenpäässä mitattiin 30,7 astetta.

Kuluvan elokuun sijoittuminen kesän lämpimimmäksi kuukaudeksi ei paljoa vaadi: Etelä- ja Keski-Suomessa 20-25 asteen päivälämpötilat ja 10-15 asteen yölämpötilat takaisivat kesän lämpimimmän kuukauden tittelin, pohjoisessa riittäisivät selvästi alhaisemmatkin lukemat. Tuoreimpien ennusteiden valossa sää on suuressa osassa maata ensi viikollakin kesäisen lämmintä, ja lähes joka päivä jossain päin maata on mahdollisuus päästä ainakin lähelle hellelukemia. Tavanomaista lämpimämmän elokuun todennäköisyys on kasvanut myös keskipitkien ennusteiden valossa.

Kesän helletilastoja johtaa toistaiseksi heinäkuu, jolloin hellepäiviä oli Suomessa kolme. Elokuussa on jo kuitenkin päästy hellelukemille kaksi kertaa ja näyttää ihan todennäköiseltä, että lähipäivinä hellesaldo tulee kasvamaan ainakin muutamilla päivillä, joten pidän täysin mahdollisena, että elokuu on tämän kesän helteisin kuukausi.

Kuva 1: Forecan sivuilta löydät paikkakunnallesi 15 vuorokauden piste-ennusteet. Tämän ennusteen mukaan kesäinen, miltei helteinen sää jatkuu Helsingissä vielä pitkään, joskin ennusteen epävarmuus hieman kasvaa ensi viikon aikana.

Kuva 1: Forecan sivuilta löydät paikkakunnallesi 15 vuorokauden piste-ennusteet. Tämän ennusteen mukaan kesäinen, miltei helteinen sää jatkuu Helsingissä vielä pitkään, joskin ennusteen epävarmuus hieman kasvaa ensi viikon aikana.

Välimeri lähes ennätyslämmin

Etelä-Euroopan kuuma kesä on saanut Välimeren pintaveden lämpötilan kohoamaan moneen otteeseen lähelle ennätyslukemia. Satelliittimittausten perusteella pintavesi on tällä hetkellä monin paikoin lähes 30-asteista, ja erityisesti Välimeren länsi- ja pohjoisosassa poikkeama normaaliin on useita asteita. Erittäin lämpimällä merivedellä on myös kääntöpuolensa: syksyllä ilman viiletessä ja matalapainetoiminnan vilkastuttua Välimeren ympäristössä riskinä ovat erittäin runsaat sateet ja voimakkaat ukkoset. Hyvin lämmin pintavesi voi syksyllä voimistaa matalapaineita ja erityisesti rannikkoalueet vuoristojen rinteillä, kuten esimerkiksi käytännössä koko läntisen Balkanin niemimaan valtiot, ovat ”riskialueella”. Tulvasateiden mahdollisuus kasvaa varsinkin siinä tapauksessa, mikäli siirtyminen kesästä syksyyn tapahtuu lämpötilojen osalta nopeasti. Verrattaen laajan vesistön ominaislämpökapasiteetti on suuri, joten Välimeri voi toimia tulevana syksynä merkittävänä lämmön ja kosteuden lähteenä voimakkaille, vaaraa aiheuttaville sääilmiöille.

Kuva 2: NOAA:n analyysi merivesien lämpötiloista. Välimerellä pintavesi on paikoin ollut ennätyslämmintä: Pohjois-Italian ja Kroatian edustalla on mitattu jopa yli 30-asteista pintavettä (kuva: Wetterzentrale)

Kuva 2: NOAA:n analyysi meriveden lämpötilasta Euroopan ympäristössä. Välimerellä pintavesi on paikoin ollut lähes ennätyslämmintä: Pohjois-Italian ja Kroatian edustalla on mitattu jopa yli 30-asteista pintavettä (kuva: Wetterzentrale)

Elokuun tilastotiedot: Ilmatieteen laitos

Foreca Twitterissä: @forecasuomi
Markus Twitterissä: @markusmanty

Kategoria: Elämä ja sää, Huomioita säästä, Kesä, Rajut sääilmiöt, Sää ja luonto, Vuodenajat, Välimeri, Web-palvelut, Yleistä säästä | Tagit: , , , | 8 kommenttia

Ääri-ilmastot maailmalla

Harmittaako Suomen sateinen kesä? Intian Mawsynramin asukkaat saattaisivat olla tunnoistamme varsin huvittuneita, heidän niskaansa ropisee nimittäin kesäkuukausina jotakuinkin 10 kertaa enemmän vettä, kuin Suomessa sataa koko vuoden aikana! Kesäkuukaudet ovat jopa 30 kertaa märempiä kuin Suomessa. Kaikki on suhteellista.

Kesakimääräinen sademäärä eri kuukausina Helsingissä ja Mawsynramissa.

Keskimääräinen sademäärä eri kuukausina Helsingissä ja Mawsynramissa.

Muistan vielä elävästi ensimmäisen päiväni Intiassa: Oli tammikuu ja lämpötila oli päivällä 20 asteen vaiheilla – tyypillistä suomalaista kesäsäätä siis. Olin vierailulla eläintarhassa ja vaatetukseeni kuului t-paita. Eläintarhan porteille päästyämme hämmästelimme Intialaisia, jotka olivat pukeutuneet paksuun takkiin ja pipoon, yllätyksekseni Intialaiset olivat yhtä huvittuneen oloisia katsellessaan meitä, olinhan pukeutunut keskellä kylmintä talvea pelkkään t-paitaan! Kun lämpötila kohoaa kesäisin yli 40 asteeseen, voi 20 astetta tuntua paikallisesta yhtä kylmältä, kuin me koemme 0-asteisen sään. Myös lämpötilan kokeminen on suhteellista.

Suomessa ei esiinny maapallon kaikista äärevimpiä säitä maantieteellisen sijaintinsa vuoksi. Suomi ei ole lähellä päiväntasaajaa, jossa aurinko porottaa kuumimmin, etäisyyttä pohjoisnavastakin on vielä jonkun verran. Suomi ei myöskään sijaitse keskellä laajaa mannerta, eikä suoraan lämpötiloja tasaavan valtameren rannalla. Suomen ilmasto kuuluu väli-ilmastoon, jossa on piirteitä sekä merellisestä että mantereisesta ilmastosta. Sadetta tulee kohtuullisesti ympäri vuoden ja talven, sekä kesän lämpötilaero on melko suuri, mutta äärimmäiset lämpötilat jäävät silti mantereisten alueiden varjoon.

Alla on listattuna äärevimpien sääolosuhteiden koettelemia asuttuja alueita.

Sateisin

Sateisin asuttu paikka maapallolla lienee Mawsynran Intian koillisosassa. Paikka sijaitsee vuoren rinteellä 1400 metrin korkeudessa, jota piiskaavat kesällä jatkuvat ja rankat monsuunisateet. Kesäkuukausien sademäärä on huikeat 6529 mm, eli pyöreästi 6,5 metriä. Koko vuoden sademäärä on keskimäärin 11872 mm, eli lähes 12 metriä Suomen vuotuinen sademäärä on ainoastaan noin 400-750 mm.

Kuivin

Atacaman aavikon läheisyydessä sijaitsevalle Arican kaupungin alueelle lankeaa keskimäärin vaivaiset o,8 mm vuodessa. Määrä vastaa hieman alle yhtä litraa vettä neliömetriä kohden. Alueella sade on vähissä siksi, että kylmä Perunvirta tuo kuivaa ilmaa Tyyneltämereltä, toisaalta alueen itäpuolella olevat Andit estävät kostean ilman saapumisen idästä. Vieläkin kuivempi paikka maapallolta löytyy, joskin siellä ei asu ketään. Antarktikselta löytyy vuorten suojaama laakso, jossa sadetta ei tiettävästi esiinny koskaan.

Kuumin

Kuumimmat ilmastot löytyvät Afrikan pohjoisosista,  Lähi-Idästä ja Australian sisäosista. Esim. Esimerkiksi Kuwait Cityssa Kuwaitissa kesällä päivän ylimmät lämpötilat kohoavat keskimäärin 43-45 asteeseen (alimmat 27-30 astetta). Kuumat lämpötilat mahdollistavaa laaja manner, joka on lähellä päiväntasaajaa – kuiva autiomaa kuumenee entistä kuumemmaksi kun säteilyenergiaa ei kulu veden haihduttamiseen vaan kuluu pääosin maanpinnan lämmittämiseen.

Kylmin

Hyytävimmät asuttujen alueiden talvet löytyvät Verhojanskista Venäjältä. Laajan pohjoisen ja mantereisen sijaintinsa ansiosta keskilämpötila pääsee vajoamaan tammikuussa -47 asteeseen. Laaja manner jäähtyy talvella, kun maanpinnalle ei saavu auringon säteilyä sitä lämmittämään. Mantereelle muodostuu pysyvä kylmä talvikorkeapaine, joka tuo ajoittain myös Suomeen kireitä pakkasia.

 

Ehkei meillä siis kuitenkaan ole valittamisen sijaa – millaisessa ilmastossa itse mieluiten eläisit?

Kategoria: Elämä ja sää, Vuodenajat | Tagit: , , | 9 kommenttia

Suomen surkea ukkoskesä – tiesitkö, missä salamoi 300 päivänä vuodessa?

Tilastohistorian vaisuin ukkoskesä?

Myrskybongareiden kannalta kulunut kesä ei ole juurikaan tarjonnut jännitystä Suomessa. Merkittäviä ukkospäiviä ei toistaiseksi ole ollut, ja tilastojen valossa tästä kesästä onkin hyvää vauhtia muodostumassa tilastohistoriamme “surkein” ukkoskesä.

Heinäkuun loppuun mennessä maasalamahavaintoja Suomen alueella on kertynyt n. 14 000 kpl, mikä on vain n. 13,5 % normaalimäärästä (keskimäärin heinäkuun loppuun mennessä 104 000 maasalamaa). Verrattaen eniten on salamoinut Etelä- ja Itä-Suomessa, kun taas Lapista löytyy alueita, joilla ei tänä vuonna ole yhtä ainuttakaan salamahavaintoa. Yksittäisistä päivistä puhuttaessa eniten salamahavaintoja on kertynyt 9. heinäkuuta, noin 2500 kpl. Keskimäärin Suomessa havaitaan vuosittain 140 000 maasalamaa, joista valtaosa rekisteröidään touko-elokuussa. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan rajuimmat ukkoskesät olivat vuosina 1972 ja 1988, jolloin kumpanakin vuonna Suomessa havaittiin yli 300 000 maasalamaa. 29. kesäkuuta vuonna 1988 Suomessa havaittiin n. 40 000 maasalamaa, joka on yksittäisen päivän salamaennätys. 2000-luvulla on puolestaan ollut useita peräkkäisiä vaisuja ukkoskesiä.

Kuluneen heinäkuun salamointisaldo saattaa muodostua ennätysalhaiseksi. Perjantai-iltapäivään mennessä heinäkuussa oli salamoinut n. 10 000 kertaa. Ennätys syntyy, mikäli heinäkuun kokonaissalamamäärä jää alle 10 500 (v. 1968 lukema).

Kuluneen kesän ajan olemme kuuluneet lähes poikkeuksetta polaarisen ilmamassan piiriin, jolle on tyypillistä epävakainen ja viileä sää. Pohjoismaat ovat jääneet loukkuun nk. kylmään solaan, jossa on syntynyt hidasliikkeisiä, jopa paikallaanpysyviä matalapaineita. Tämän kesän salamointi on ollut peräisin pääosin heikohkoista, yksisoluisista ukkoskuuroista, jotka ovat eliniältään lyhyitä ja pinta-alaltaan pieniä. Viileän säätyypin vallitessa ukkosten syntymiselle ei ole tarpeeksi energiaa, sillä ilman kosteussisältö ja sen nousuliikkeet jäävät pienemmiksi, jolloin myöskään pilvet eivät pääse kasvamaan kovin korkeiksi. Polaarisessa ilmamassassa muodostuu herkästi sadekuuroja, mutta koska pilvien korkeus jää usein verratten matalaksi, on salamointikin vähäisempää.

Kuva 1: Kuluneena kesänä salamointi on ollut hyvin paikallista ja liittynyt yksittäisiin kuuroihin. Forecan Salamatutkasta (Veneilysään alta) voit seurata reaaliajassa salamointia Suomessa.

Kuva 1: Kuluneena kesänä salamointi on ollut hyvin paikallista ja liittynyt yksittäisiin kuuroihin. Forecan Salamatutkasta (Veneilysään alta) voit seurata reaaliajassa salamointia Suomessa.

Tämän kesän voimakkaimmat ukkoset ovat jääneet keskiseen Eurooppaan, missä on kulkenut keskileveysasteiden helteisen ja kostean sekä polaarisen ja viileän ilmamassan rajavyöhyke. Lämpimään ilmamassaan mahtuu enemmän kosteutta ja toisaalta ilman nousuliikkeetkin ovat voimakkaampia. Keski-Euroopassa syntyneet ukkoset ovat olleet nk. monisolu-ukkosia, joissa useampi ukkospilvi muodostaa laaja-alaisemman rykelmän. Tiheimmät salamoinnit ovat kuitenkin liittyneet nk. MCS (mesoscale convective system = mesoskaalan konvektiivinen järjestelmä) -tapauksiin, joiden halkaisija voi olla useita satoja kilometrejä. Ne ovat pitkäikäisiä, voimakkaita ja vaaraakin aiheuttavia “ukkoskuuromöykkyjä”, joita syntyy erityisesti, kun kylmää ja kuivaa ilmaa kiilaa kostean helleilman päälle. Suomessakin yksittäisestä vilkkaasta ukkospäivästä saattaa kilahtaa salamakassaan jopa puolet koko kesän salamamäärästä.

Kuva 2: Valtava MCS Saksan yllä heinäkuun alkupuolella (kuva: EUMETSAT)

Kuva 2: Valtava MCS Saksan yllä heinäkuun alkupuolella (kuva: EUMETSAT)

Forecan sivuilta löytyy Sadekartat-osion alta 10 minuutin välein päivittyvä reaaliaikainen salamatutka, johon kannattaa tutustua! Tutkasta voit seurata salamointia ja sadetta alueellasi.

Missä päin Suomea ukkostaa eniten?

Suomessa ukkoskausi on verrattaen lyhyt ja se rajoittuu pääasiassa toukokuun lopusta elokuun loppuun yltävälle ajalle. Valtaosa ukkospäivistä kertyy heinäkuun ja elokuun alkupuoliskon aikana. Keskimäärin yksittäisellä paikkakunnalla ukkospäiviä on vuodessa 12 kpl. Vuosina 1998-2012 ukkospäiviä on ollut eniten Uudellamaalla: kapeata rannikkoaluetta lukuun ottamatta n. 14-16 kpl. Toisaalta myös maan keskivaiheilla, Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa ja paikoin Pohjois-Pohjanmaallakin on ylletty 15 ukkospäivään. Verrattaen vähiten ukkostaa aivan länsirannikon tuntumassa sekä toisaalta Lapissa – vähiten ukkospäiviä, n. 3-5 kpl/vuosi on Käsivarressa sekä Inarin ja Utsjoen suunnalla. Alku- ja keskikesällä ukkoset keskittyvät selvästi sisämaahan, kun taas loppukesästä ne yleistyvä rannikoilla ja syksyllä merialueillakin.

Venezuelan Catatumbo-joella salamoi jopa 300 päivänä vuodessa

Törmäsin taannoin mielenkiintoiseen The Guardian -lehden artikkeliin “Catatumbo Lightning”, jossa paikallinen toimittaja oli lähetetty Pohjois-Venezuelaan valokuvausreissulle Catatumbo-joelle ikuistamaan poikkeuksellisen tiheää salamointia. Keskimäärin Catatumbo-joen suulla salamoi lähes 200 päivänä vuodessa, mutta paikalliset ovat ilmoittaneet havainneensa salamointia jopa 300 päivänä. Salamointi on erikoista myös siinä mielessä, että se kestää tyypillisesti puoli vuorokautta ja on ajoittain hyvin intensiivistä. Yön aikana saattaa salamoida jopa 20 000 kertaa, jolloin Suomen kuluneen kesän salamamäärä saataisiin Catatumbolla täyteen reilussa kahdeksassa tunnissa.

Catacumbo-joen läheinen ympäristö on alavaa kosteikkoa, kun taas joen päässä olevaa Maracaibo-järven läheisyydessä kohoaa vuoristo. Pinnanmuodot järven ympärillä aiheuttavat todennäköisesti paikalliseen tuulikenttään divegenssiä eli tuulen hajaantumista. Vuoristolla ilma joutuu pakotettuun nousuun kohdaten ylempänä kylmemmän ilman, jolloin ukkospilviä pääsee syntymään. Tuulet ikään kuin “kiertävät kehää” ja ovat jumissa tässä suljetussa altaassa, jolloin sama ilmiö toistuu lähes muuttumattomana päivästä toiseen. On myös arveltu, että alueen kosteikot ja suot vapauttaisivat ilmaan hyvin runsaasti metaania, joka puolestaan ruokkii salamoinnin syntyä. Liekö siis sekä pinnanmuotojen että metaanin yhteisvaikutus syynä poikkeuksellisen tiheään salamointiin.

Venezuelan Catatumbo-joelle järjestetään säännöllisesti salamabongausreissuja, joten Suomen vaisuun ukkoskesään turhautuneet voivat harkita tätä vaihtoehtoa seuraavana matkakohteenaan.

Kuva 3: Catatumbo-joki sijaitsee Venezuelan luoteisosassa (kuva: Google Maps)

Kuva 3: Catatumbo-joki sijaitsee Venezuelan luoteisosassa (kuva: Google Maps)

Oletteko te lukijat helpottuneita vaisusta ukkoskesästä vai olisitteko kaivanneet enemmän jytinää?

Markus Twitterissä: @markusmanty

Foreca Twitterissä: @forecasuomi

Kategoria: Elämä ja sää, Huomioita säästä, Rajut sääilmiöt, Sää ja luonto, Vuodenajat | Tagit: , , | 11 kommenttia

Suomen lämpöennätyksestä tasan viisi vuotta

Muistan edelleen elävästi sen heinäkuisen, suorastaan surrealistisen torstain, kun olin ajamassa pääkaupunkiseudulta kohti kotikaupunkiani Jyväskylää. Päivästä oli ennustettu poikkeuksellisen lämmintä ja oli jopa pieni mahdollisuus Suomen kaikkien aikojen lämpöennätyksen rikkoutumiselle (ed. Turku +35,9 °C, 7/1914). Maisema oli kyseisenä päivänä suttuinen, vähän usvainenkin, Venäjän metsäpaloista kantautuneen savun vuoksi. Auton lämpömittari kohosi automatkan aikana 30 asteesta 35 asteeseen. Pysähdyin myöhäisiltapäivästä Hartolan kohdalla huoltoasemalle hakemaan vilvoittavaa juomaa ja tarkistin samalla silloisella nokialaisellani päivän uutiset. ”LIPERI +37,2 – SUOMEN UUSI LÄMPÖENNÄTYS!”, hehkutettiin erään iltapäivälehden sivuilla. Myöhemmin illalla Ilmatieteen laitos vahvisti lukeman ja näin ollen Suomen uusi lämpöennätys oli virallisesti syntynyt. Samana päivänä mitattiin myös uusi vuorokauden keskilämpötilaennätys Savilahdessa: +28,9 astetta. Tämän viikon keskiviikkona, 29. heinäkuuta, tuleekin kuluneeksi tasan viisi vuotta historiallisesta päivästä.

Mikä mahdollisti lämpöennätyksen syntymisen?

Jo heinäkuun 2010 alussa Pohjois-Venäjälle muotoutui korkepaineen keskus, joka pysytteli lähes paikallaan elokuun alkupuolelle saakka. Etelä-Venäjällä kuumuusputki alkoi jo kesäkuussa ja saavutti huippunsa heinäkuun keski- ja loppupuolella, jolloin lämpötila kohosi laajalti 40 asteen lukemiin. Heinäkuun alkupuolella lähes koko Euroopassa oli hyvin lämmintä: esimerkiksi Berliinissä mitattiin 11. päivä 38 astetta ja paikoin muuallakin keskisessä ja itäisessä Euroopassa lähenneltiin 40 astetta.

Päivä päivältä ilma kuumeni korkeapaineen ympäristössä Venäjällä heinäkuun aikana aiheuttaen kuivuutta ja metsäpaloja. Synoptisen mittakaavan sääasetelma muuttui Suomen lämpöennätyksen kannalta täydelliseksi heinäkuun 25. päivän jälkeen, jolloin Suomen eteläpuolelle muodostui matalapaineen alue ja toisaalta Pohjois-Venäjän korkeapaine vahvistui uudestaan. Samaan aikaan 50-asteisesta Kazakstanista lähti vyörymään annos erittäin kuumaa ilmamassaa kohti Kaspianmerta. Kuumin ilma saavutti itäisen Suomen 29. heinäkuuta, jolloin numeeristen mallien ilmamassa-analyysien perusteella 850 hPa:n lämpötila oli ylimmillään itäisessä Suomessa huimat 22-23 astetta. Heti Suomen itäpuolella Laatokan ympäristössä oli vieläkin lämpimämpää ilmamassaa, jopa 24-asteista, ja esimerkiksi Laatokan itäpuolella, Lodeinoje Poljessa lämpötila kohosi 38,4 asteeseen. Baltian matalapaineen voimistumisen sekä toisaalta Pohjois-Venäjän korkeapaineen vahvistumisen johdosta itäkaakkoinen ilmavirtaus sai 28.-29. heinäkuuta lisäpotkua ja jaksoi kuljettaa kuumimman ilman Suomeen saakka.

Kuva 1: GFS-mallin geopotentiaali-, ilmanpainejakauma- ja ilmamassa-analyysit 29.7.2010 osalta (kuva: Wetterzentrale)

Kuva 1: GFS-mallin geopotentiaali-, ilmanpainejakauma- ja ilmamassa-analyysit 29.7.2010 osalta (kuva: Wetterzentrale)

Lämpöennätys syntyi vasta myöhään iltapäivällä klo 16-17 välillä, mutta se olisi voinut hyvinkin jäädä syntymättä: tuuli oli kyseisenä päivänä kohtalaista (Joensuun alueella 5-8 m/s) ja toisaalta pilvisyys lisääntyi etelästä alkaen. Vähänkin voimakkaampi tuuli olisi sekoittanut ilmaa sen verran, että maksimilämpötila olisi jäänyt useita asteita matalammaksi ja toisaalta myös runsaampi pilvisyys olisi laskenut lämpötilaa vähintäänkin saman verran. Metsäpalosavujen vaikutus kyseisen päivän maksimilämpötiloihin on kaksipiippuinen juttu: savu vähentää maan pinnalle pääsevää auringonsäteilyä, mutta voi toisaalta nostaa lämpötilaa ilmakehässä, jos auringonsäteilyä absorboivaa nokea on riittävästi.

Kuva 2: Venäjän metsäpalosavut tekivät maisemasta utuisen heinä-elokuun vaihteessa 2010 (kuva: Markus Mäntykannas / Helsinki)

Kuva 2: Venäjän metsäpalosavut tekivät maisemasta utuisen heinä-elokuun vaihteessa 2010 (kuva: Markus Mäntykannas / Helsinki)

Kaiken kaikkiaan 29. heinäkuuta vuonna 2010 lämpötila kohosi kahdeksalla mittausasemalla yli 35 asteeseen:

1. Liperi 37,2 °C
2. Joensuu Linnunlahti 36,8 °C
3. Rautavaara Ylä-Luosta 35,6 °C
4. Vehmersalmi Ritoniemi 35,5 °C
5. Kuopio Savilahti 35,4 °C
6. Tohmajärvi Kemie 35,4 °C
7. Kuhmo Kalliojoki  35,4 °C
8. Lieksa Lampela 35,4 °C

Kuva 3: Maksimilämpötilat 29.7.2010

Kuva 3: Maksimilämpötilat 29.7.2010

35 asteen ylitykset ovat Suomessa poikkeuksellisia: niin tapahtuu arviolta 1-2 kertaa elinikämme aikana. Suomessa 29.7.2010 mitattu lämpöennätys 37,2 astetta on Pohjoismaiden toiseksi korkein lukema. Ainoastaan Ruotsin lämpöennätys on korkeampi: sekä Målillassa (29.6.1947) että Ultunassa (9.7.1933) on mitattu tasan 38 astetta.

Pohjoismaiden lämpöennätykset ovat:

1. Ruotsi 38,0 °C (29.6.1947, 9.7.1933)
2. Suomi 37,2 °C (29.7.2010)
3. Tanska 36,4 °C (10.8.1975)
4. Norja 35,6 °C (20.6.1970)
5. Islanti 30,5 °C (22.6.1939)

Suomen lämpöennätys voisi olla korkeampikin

Auringon teho on leveysasteillamme suurimmillaan juhannuksen aikoihin, ja kesä-heinäkuun vaihteessa lämpötila voi heikkotuulisessa ja selkeässä tilanteessa olla 2 metrin korkeudella n. 17 astetta ilmamassan lämpötilaa korkeampi. Heinäkuun loppua kohden ilmakehä kylläkin jonkin verran lämpenee, mutta Suomea vastaavilla leveysasteilla teoreettinen maksimilämpötila voi enää yltää n. 15 astetta ilmamassan (850 hPa) lämpötilaa korkemmaksi. Suomen nykyisen lämpöennätyksen (mitattu 2 metrin korkeudella) ja ilmamassan (n. 1,5 km:n korkeudella) välinen erotus on juurikin 15 astetta, sillä ilmamassa Joensuun ympäristössä oli ennätyshetkellä noin 22-asteista.

Mikäli ennätyslämmin, 22-23 asteinen ilmamassa, olisi raivannut tiensä Suomeen heinäkuun alkupuolella, saattaisi lämpöennätys olla nykyistä muutaman asteen korkeampi. Periaatteessa ”täydellisessä synoptisessa tilanteessa”, heikkotuulisessa ja aurinkoisessa sellaisessa, yhtä lämmin ilmamassa antaa heinäkuun alkupuolella edellytykset 39-40 asteen lukemille. Näin ollen Suomessa olisi viisi vuotta sitten ehkäpä ollut edellytyksiä jopa 40 asteen rikkoutumiselle, mikäli lämpimin ilmamassa olisi saapunut 3-4 viikkoa aikaisemmin ja synoptinen tilanne olisi ollut samanlainen.

Maksimilämpötiloista puhuttaessa teoreettista ylärajaa ei ole – kyse on lähinnä todennäköisyyksistä.

Seuraavaa ”täydellistä synoptista tilannetta” odotellessa…

Kuva 5: Kuviteltu sääkartta. Koetaankohan tällainen tilanne vielä kuluvalla vuosisadalla? (kuva: MTV/Markus Mäntykannas)

Kuva 4: Kuviteltu sääkartta. Koetaankohan tällainen tilanne vielä kuluvalla vuosisadalla? (kuva: MTV/Markus Mäntykannas)

Lähteet:

Ilmatieteen laitos (Sään ääri-ilmiöistä Suomessa -raportti)

Kategoria: Elämä ja sää, Huomioita säästä, lämpöennätys, Rajut sääilmiöt, Sää ja luonto, Vuodenajat | 29 kommenttia

Vihdoinkin tuulinen kesä

 

Pikku surffikelejä (tuuli yli 10 m/s) on tänä kesänä Suomen rannikolla löytynyt keskimäärin muutamana päivänä viikossa ja yli viikon tyvenet jaksot ovat olleet harvassa. Usein kesällä osuu 1-3 kuukaudenyhtenäinen kevyttuulinen jakso (kuva P.Takala)

Pikku surffikelejä (tuuli yli 10 m/s) on tänä kesänä Suomen rannikolla löytynyt keskimäärin muutamana päivänä viikossa ja yli viikon tyvenet jaksot ovat olleet harvassa. Kesään osuu tyypillisesti 1-3 kuukauden yhtenäinen kevyttuulinen jakso. Kuva: P.Takala

Monen heikkotuulisen ja paahteisen kesän jälkeen on palattu vähän perinteikkäämpään suomalaiseen kesäsäähän. Haaveiltujen hellekelien sijasta on nyt ollut tyytyminen aurinkoon vain tilapäisenä sääilmiönä. Erilaisia sateita tuulineen ja puuskanpoikineen onkin sitten saatu kummastella päivä toisensa jälkeen. Samalla, kun nämä nopeat sääilmiöt ovat onnistuneet sekoittamaan lomalaisten suloisia suvijuhlia ja ulkotyöläisten aiottuja aikatauluja, ovat kelit kyllä olleet mieleen  pienelle joukolle ihmisiä. Ainakaan surffaajien ei tänä kesänä ole kauaa tarvinnut kunnon tuulia odotella.

Miksi kesä on ollut tuulinen?

Suomen kesäsäälle on tyypillistä, että jokin säätyyppi jää päälle pidemmäksi aikaa. Useimmiten kesällä sää jää seisomaan paikalleen, jolloin jännätään, osuuko yllemme sulkukorkeapaine vai laaja paikallaan pysyvä matalapaineenalue. On sitten vielä kolmaskin säätyyppi, jossa matalapaineet ovat liikkuvaa sorttia. Kulunut kesä on ollut oiva esimerkki nopeasti liikkuvista matalapaineista.

Liikkuvat matalapaineet ovat usein vielä kehitysvaiheessa. Nuoriin pirteisiin matalapaineisiin liittyy voimakkaampia tuulia kuin ikäloppuihin paikallaan kököttäviin tyypillisiin laajoihin kesämatalapaineisiin. Voidaan sanoa, että joka kesä Atlantilta on löydettävissä ainakin pieni kolkka, jossa on liikkeellä hyvävoimaisia matalapaineita. Tyypillisimmin kyseinen alue sijaitsee jossain Islannin ja Brittein saarten välillä. Tänä kesänä liikkuvien matalapaineiden reitti on yltänyt Atlantilta Suomeen saakka ja niin kesä on ollut normaalia tuulisempi.

Kuvissa näkyy ilmamassoja rajaava suihkuvirtaus erilaisissa säätyypeissä (kuvat P.Takala). Suihkuvirtaus on voimakas tuuli, joka puhaltaa yläilmakehässä. Suihkuvirtauksen ohjaavat matalapaineiden liikettä ja karkeasti voidaankin  ajatella matalapaineiden liikkuvankin juuri suihkuvirtausta pitkin.  Eniten sateita tulee suikuvirtauksen läheisyydessä ja sen pohjoispuolella. Suihkuvirtauksen pohjoispuolella jäädään kylmään ilmamassaan ja eteläpuolella lämpimään ilmamassaan Suihkuvirtauksen muodolla on myös suuri merkitys sääoloille. Tänä vuonna säätyypimme on pääasiassa ollut tyyppiä A), jolloin  melko suoraa suihkuvirtausta (jet) pitkin matalapaineen t ovat liikkuneet vauhdilla ja tuoneet sateita ja tuulia. Säätyppi on meillä kesällä melko harvinainen, mutta talveen se kuuluu melkein joka vuosi. Typillisimmin sitä esiintyy kun syksy ja talvi ottavat toisistaan mittaa. Säätyyppi voi myös  lukkitua paikoileen. Mikäli suihkuvirtaus tekee suuri mutkia sää usein muuttuu seisovaksi. Parhaiten sää lukkiutuu, kun suihkuvirtaus muodostaa Omegan muotoisen koukeron. Mitä isommasta Omegasta on kysymys, sitä vankemmasta sulkukorkeapaineesta on kyse. Tätä odotta suurin osa lomalaisista kuvassa B) Suomen kohdalla näkyy pieni Omega. Tänä kesänä ei suihkuvirtaus ole tuohon taipunut. Samassa kuvassa nähdään, myös Atlantilla mutka alapäin. Se puolestaan tarkoittaa paikallan pysyvää matlapainetta. Tänä kesänä säämme on ollut yhdistelmä tätä kylmää seisovaa matalapainetta ja nopeasti liikkuvia matalapaineita(A), jolloin lämmin Omega on työntynyt selvästi Venäjän pulolelle.

Kuvissa näkyy ilmamassoja rajaava suihkuvirtaus erilaisissa säätyypeissä (kuvat P.Takala). Suihkuvirtaus on voimakas tuuli, joka puhaltaa yläilmakehässä. Suihkuvirtaukset ohjaavat matalapaineiden liikkeitä ja karkeasti voidaankin ajatella matalapaineiden liikkuvan juuri kyseistä suihkuvirtausta pitkin. Eniten sateita tulee siis suihkuvirtauksen läheisyydessä ja kuurosateita sen pohjoispuolella. Suihkuvirtauksen pohjoispuolella jäädään kylmään ilmamassaan ja eteläpuolella lämpimään  usein aurinkoiseen helle ilmamassaan, jossa kuitenkin voi syntyä toisinaa kovia ukkosia.
Suihkuvirtauksen muodolla on myös suuri merkitys vallitsevaan säähän. Tänä vuonna säätyyppimme on pääasiassa ollut kuvan A) tyyppiä, jossa suihkuvirtaus on ollut muodoltaan melko suora länsi-itä suunnassa.  Matalapaineet ovat liikkuneet vauhdilla ja tuoneet sateita ja tuulia Atlantilta. Tällainen säätyppi on meillä kesällä melko harvinainen, mutta talveen se kuuluu melkein joka vuosi. Tyypillisimmin sitä esiintyy, kun syksy ja talvi ottavat toisistaan mittaa.
Säätyyppi voi myös lukkitua paikoilleen. Mikäli suihkuvirtaus on muodoltaan voimakkaan mutkainen, muuttuu sää seisovaksi. Voimakkaimmin sää lukkiutuu, kun suihkuvirtaus muodostaa Omegan-muotoisen koukeron. Mitä isommasta Omegasta on kysymys, sitä vankemmin sulkukorkeapaine säätä hallitsee. Kuvassa B) Suomen kohdalla näkyy pieni Omega. Tänä kesänä ei suihkuvirtaus ole tuohon juuri  taipunut. Mikäli haluttaisiin pitkää löhöilylomasäätä pitäisi Omegan Suomen yllä olla vielä tätäkin laajempi. Kuvassa B) nähdään myös Atlantilla mutka päinvastaiseen suuntaan (eteläänpäin). Se puolestaan tarkoittaa paikallaan pysyvää matalapainetta. Tänä kesänä säämme on ollut yhdistelmä tätä kylmää seisovaa matalapainetta ja nopeasti liikkuvia matalapaineita(A), jolloin lämmin Omega on työntynyt selvästi Venäjän pulolelle.

Kylmä ilma lisää kesän tuulisuutta

Kylmä tuuli jo sinällään tuntuu voimakkaammalta kuin lämmin tuuli. Vähäinenkin kylmä vire löytää kevyen pukeutumisen läpi iholle aistittavaksi ja koemme pienenkin kylmän henkäyksen jo melko voimakkaana puuskana. Tämän lisäksi kylmässä ilmassa tuuli on kesällä usein oikeastikin voimakkaampaa. Siinä, missä eri alueiden väliset lämpötilaerot synnyttävät matalapaineita ja laajempia tuulijärjestelmiä, ilmakehän pystysuuntaiset lämpötilaerot säätelevät tuulen puuskaisuutta. Lämmin maa ja kylmä ilma saavat puuskat villiintymään.

Keväisin ja alkukesäisin ilmakehän pystysuuntaiset lämpöerot ovat mantereella päivisin voimakkaimmillaan. Aurinkoisena päivänä maan pinta lämpenee helposti lähelle 40 astetta, vaikka ilma olisi selvästi alle 20-asteista. Tämän seurauksena syntyy pystysuuntaisia virtauksia (tuulia), jotka alkavat siirtää maan ”ylilämpöä” ylemmäs ilmakehään. Nämä pystyliikkeet eli ns. termiikit huolehtivat siitä, että ilma päivän aikana ylipäänsä lämpenee. Aurinko ei nimittäin suoraan pysty tehokkaasti lämmittämään ilmaa, sillä ilma on hyvä eriste eikä johda lämpöä. Termiikkien kuljettaessa maan lämpöä ilmaan synnyttävät ne myös ympärilleen erikokoisia näkymättömiä ilmapyörteitä, jotka sekoittavat lämmön lisäksi muitakin ilmakehän ominaisuuksia. Samalla, kun maan pinnan lämpöä ja kosteutta kuljetetaan ylemmäs ilmakehään, saadaan vaihtokauppana ylempänä ilmakehässä puhaltavia tuulia maan pinnalle. Juuri nämä pyörteiden tuomat ylätuulen tuliaiset me koemme tuulen puuskina.

Maanpinnan lähellä kitka heikentää tuulta erityisesti mantereella. Mannpinnan rosoisuuden aiheuttama kitka heikentää tuulta vielä reilun kilometrin korkeuteen asti. Mikäli ilma on lämpimämpää kuin maan  pinta tuuli kaikkoaa vielä varmemmi nmaan pinnasta ja niin yöksi tuuli mantereella usein heikkeneekin. Mikäli ilma on selvästi kylmempää kuin maa pääsee vapaan ilmakehän tuuli puuskina pintaan. Kylmä  ilma lämpimän alustan yllä saa tuulen sisämaassakin yltymään. Tämän takia tuuli voimistuu päivällä sisämaassa. Vaikka ilma olisi kylmää lämpenee maanpinta auringon paisteesta päivän aikana huomattavasti (kuva P.Takala).

Maanpinnan lähellä kitka heikentää tuulta erityisesti mantereella. Maanpinnan rosoisuuden aiheuttama kitka heikentää tuulta vielä reilun kilometrin korkeuteen asti. Mikäli ilma on lämpimämpää kuin maan pinta, tuuli kaikkoaa vielä varmemmin maan pinnasta ja niin yöksi tuuli mantereella usein heikkeneekin. Mikäli ilma on selvästi kylmempää kuin maa, pääsee vapaan ilmakehän tuuli puuskina pintaan. Kylmä ilma lämpimän alustan yllä saa tuulen sisämaassakin yltymään. Tämän takia tuuli voimistuu päivällä sisämaassa. Vaikka ilma olisi kylmää, lämpenee maanpinta auringon paisteesta päivän aikana huomattavasti (kuva P.Takala).

 

 

Avomerellä pilvisyyden määrällä ei ole suurta merkitystä tuulen voimalla. Sisämaassa ja  merellä rannikon läheisyydessä surinko voimistaa tuulta päiväaikaan. varswinkin keväällä ja alkukesällä tuuli  voi sisämassa olla tuulisempi kuin merellä. Toisaalta syksyllä ja talvella merellä voi olla voimakkaita tuulia, niin ettei sisämaassa siitä ole mitään merkkiä. Huomattavaa eroa säätelee siis vain ilmakehän lämpötila pysytysuuntaiset erot (kuvat P.Takala).

Avomerellä pilvisyyden määrällä ei ole suurta merkitystä tuulen voimalle. Sisämaassa ja merellä rannikon läheisyydessä aurinko voimistaa tuulta päiväsaikaan. Varsinkin keväällä ja alkukesällä  voi sisämaassa olla tuulisempaa kuin merellä. Toisaalta syksyllä ja talvella merellä voi olla voimakkaita tuulia, niin ettei sisämaassa siitä ole mitään merkkiä. Huomattavaa eroa säätelee siis vain ilmakehän lämpötilan pysytysuuntaiset erot (kuvat P.Takala).

Mitä kylmempää ilma on, sitä voimakkaampia termiikkejä syntyy ja sitä ylempänä puhaltavia tuulia saadaan päiväsaikaan maan pinnalle. Kylmänä aurinkoisena päivänä puuskat voivat helposti olla peräisin selvästi yli 1 km:n korkeudelta. Kun tänä suvena matalapaineet ovat olleet vielä aktiivista sorttia, ovat voimakkaat puuskat mantereella olleet varsinkin alkukesästä lähes jokapäiväinen ilmiö. Kevät ja alkukesä on aikaa, jolloin sisämaassa puuskat voivat olla jopa voimakkaampia kuin merellä. Tästä saimme maistiaisia erityisesti kesän alkupuolella. Nyt kesän edetessä termiikit ovat vähän muuttuneet heikommiksi, eikä sisämaassa enää ole koettu aivan yhtä voimakasta puuskaisuutta, mutta matalapaineita näyttää kyllä vielä riittävän.

Voiko tällaisia kesiä tulla vielä lisää?

Ilmastonmuutoksesta puhuttaessa usein mainitaan myrskyjen lisääntyvän ja matalapainetoiminnan voimistuvan. Kuluneen kesän tuulia tällä ei kuitenkaan voida selittää, vaan tämä on nimenomaan osoitus erilaisesta säätyypistä viime kesiin verrattuna. Säätyypit tulevat meillä jatkossakin vaihtelemaan ja siksi on varmaa, että tämänkaltaisia kesiä on vielä luvassa. Lomalaisten lohdutukseksi voi kuitenkin muistuttaa, että vuodet ovat harvoin veljeksiä. Toisaalta surffareille ja muille tuulen ystäville voi antaa vähän toivoa ensi kesänkin suhteen. Vaikka peräkkäiset kesät toisistaan eroavatkin, niillä on usein tapana joltain osin vähän muistuttaa toisiaan. Säässä esiintyy erilaista kaoottista vaihtelua ja joskus erilaiset säätyypit saattavat olla vuosiakin vallalla. Pitkät tuuliset jaksot ovat kuitenkin harvinaisia. Viimeksi pidempi tuulinen jakso koettiin 1980-90 lukujen vaihteessa.

Kategoria: Huomioita säästä | 20 kommenttia