Suomen lämpöennätyksestä tasan viisi vuotta

Muistan edelleen elävästi sen heinäkuisen, suorastaan surrealistisen torstain, kun olin ajamassa pääkaupunkiseudulta kohti kotikaupunkiani Jyväskylää. Päivästä oli ennustettu poikkeuksellisen lämmintä ja oli jopa pieni mahdollisuus Suomen kaikkien aikojen lämpöennätyksen rikkoutumiselle (ed. Turku +35,9 °C, 7/1914). Maisema oli kyseisenä päivänä suttuinen, vähän usvainenkin, Venäjän metsäpaloista kantautuneen savun vuoksi. Auton lämpömittari kohosi automatkan aikana 30 asteesta 35 asteeseen. Pysähdyin myöhäisiltapäivästä Hartolan kohdalla huoltoasemalle hakemaan vilvoittavaa juomaa ja tarkistin samalla silloisella nokialaisellani päivän uutiset. ”LIPERI +37,2 – SUOMEN UUSI LÄMPÖENNÄTYS!”, hehkutettiin erään iltapäivälehden sivuilla. Myöhemmin illalla Ilmatieteen laitos vahvisti lukeman ja näin ollen Suomen uusi lämpöennätys oli virallisesti syntynyt. Samana päivänä mitattiin myös uusi vuorokauden keskilämpötilaennätys Savilahdessa: +28,9 astetta. Tämän viikon keskiviikkona, 29. heinäkuuta, tuleekin kuluneeksi tasan viisi vuotta historiallisesta päivästä.

Mikä mahdollisti lämpöennätyksen syntymisen?

Jo heinäkuun 2010 alussa Pohjois-Venäjälle muotoutui korkepaineen keskus, joka pysytteli lähes paikallaan elokuun alkupuolelle saakka. Etelä-Venäjällä kuumuusputki alkoi jo kesäkuussa ja saavutti huippunsa heinäkuun keski- ja loppupuolella, jolloin lämpötila kohosi laajalti 40 asteen lukemiin. Heinäkuun alkupuolella lähes koko Euroopassa oli hyvin lämmintä: esimerkiksi Berliinissä mitattiin 11. päivä 38 astetta ja paikoin muuallakin keskisessä ja itäisessä Euroopassa lähenneltiin 40 astetta.

Päivä päivältä ilma kuumeni korkeapaineen ympäristössä Venäjällä heinäkuun aikana aiheuttaen kuivuutta ja metsäpaloja. Synoptisen mittakaavan sääasetelma muuttui Suomen lämpöennätyksen kannalta täydelliseksi heinäkuun 25. päivän jälkeen, jolloin Suomen eteläpuolelle muodostui matalapaineen alue ja toisaalta Pohjois-Venäjän korkeapaine vahvistui uudestaan. Samaan aikaan 50-asteisesta Kazakstanista lähti vyörymään annos erittäin kuumaa ilmamassaa kohti Kaspianmerta. Kuumin ilma saavutti itäisen Suomen 29. heinäkuuta, jolloin numeeristen mallien ilmamassa-analyysien perusteella 850 hPa:n lämpötila oli ylimmillään itäisessä Suomessa huimat 22-23 astetta. Heti Suomen itäpuolella Laatokan ympäristössä oli vieläkin lämpimämpää ilmamassaa, jopa 24-asteista, ja esimerkiksi Laatokan itäpuolella, Lodeinoje Poljessa lämpötila kohosi 38,4 asteeseen. Baltian matalapaineen voimistumisen sekä toisaalta Pohjois-Venäjän korkeapaineen vahvistumisen johdosta itäkaakkoinen ilmavirtaus sai 28.-29. heinäkuuta lisäpotkua ja jaksoi kuljettaa kuumimman ilman Suomeen saakka.

Kuva 1: GFS-mallin geopotentiaali-, ilmanpainejakauma- ja ilmamassa-analyysit 29.7.2010 osalta (kuva: Wetterzentrale)

Kuva 1: GFS-mallin geopotentiaali-, ilmanpainejakauma- ja ilmamassa-analyysit 29.7.2010 osalta (kuva: Wetterzentrale)

Lämpöennätys syntyi vasta myöhään iltapäivällä klo 16-17 välillä, mutta se olisi voinut hyvinkin jäädä syntymättä: tuuli oli kyseisenä päivänä kohtalaista (Joensuun alueella 5-8 m/s) ja toisaalta pilvisyys lisääntyi etelästä alkaen. Vähänkin voimakkaampi tuuli olisi sekoittanut ilmaa sen verran, että maksimilämpötila olisi jäänyt useita asteita matalammaksi ja toisaalta myös runsaampi pilvisyys olisi laskenut lämpötilaa vähintäänkin saman verran. Metsäpalosavujen vaikutus kyseisen päivän maksimilämpötiloihin on kaksipiippuinen juttu: savu vähentää maan pinnalle pääsevää auringonsäteilyä, mutta voi toisaalta nostaa lämpötilaa ilmakehässä, jos auringonsäteilyä absorboivaa nokea on riittävästi.

Kuva 2: Venäjän metsäpalosavut tekivät maisemasta utuisen heinä-elokuun vaihteessa 2010 (kuva: Markus Mäntykannas / Helsinki)

Kuva 2: Venäjän metsäpalosavut tekivät maisemasta utuisen heinä-elokuun vaihteessa 2010 (kuva: Markus Mäntykannas / Helsinki)

Kaiken kaikkiaan 29. heinäkuuta vuonna 2010 lämpötila kohosi kahdeksalla mittausasemalla yli 35 asteeseen:

1. Liperi 37,2 °C
2. Joensuu Linnunlahti 36,8 °C
3. Rautavaara Ylä-Luosta 35,6 °C
4. Vehmersalmi Ritoniemi 35,5 °C
5. Kuopio Savilahti 35,4 °C
6. Tohmajärvi Kemie 35,4 °C
7. Kuhmo Kalliojoki  35,4 °C
8. Lieksa Lampela 35,4 °C

Kuva 3: Maksimilämpötilat 29.7.2010

Kuva 3: Maksimilämpötilat 29.7.2010

35 asteen ylitykset ovat Suomessa poikkeuksellisia: niin tapahtuu arviolta 1-2 kertaa elinikämme aikana. Suomessa 29.7.2010 mitattu lämpöennätys 37,2 astetta on Pohjoismaiden toiseksi korkein lukema. Ainoastaan Ruotsin lämpöennätys on korkeampi: sekä Målillassa (29.6.1947) että Ultunassa (9.7.1933) on mitattu tasan 38 astetta.

Pohjoismaiden lämpöennätykset ovat:

1. Ruotsi 38,0 °C (29.6.1947, 9.7.1933)
2. Suomi 37,2 °C (29.7.2010)
3. Tanska 36,4 °C (10.8.1975)
4. Norja 35,6 °C (20.6.1970)
5. Islanti 30,5 °C (22.6.1939)

Suomen lämpöennätys voisi olla korkeampikin

Auringon teho on leveysasteillamme suurimmillaan juhannuksen aikoihin, ja kesä-heinäkuun vaihteessa lämpötila voi heikkotuulisessa ja selkeässä tilanteessa olla 2 metrin korkeudella n. 17 astetta ilmamassan lämpötilaa korkeampi. Heinäkuun loppua kohden ilmakehä kylläkin jonkin verran lämpenee, mutta Suomea vastaavilla leveysasteilla teoreettinen maksimilämpötila voi enää yltää n. 15 astetta ilmamassan (850 hPa) lämpötilaa korkemmaksi. Suomen nykyisen lämpöennätyksen (mitattu 2 metrin korkeudella) ja ilmamassan (n. 1,5 km:n korkeudella) välinen erotus on juurikin 15 astetta, sillä ilmamassa Joensuun ympäristössä oli ennätyshetkellä noin 22-asteista.

Mikäli ennätyslämmin, 22-23 asteinen ilmamassa, olisi raivannut tiensä Suomeen heinäkuun alkupuolella, saattaisi lämpöennätys olla nykyistä muutaman asteen korkeampi. Periaatteessa ”täydellisessä synoptisessa tilanteessa”, heikkotuulisessa ja aurinkoisessa sellaisessa, yhtä lämmin ilmamassa antaa heinäkuun alkupuolella edellytykset 39-40 asteen lukemille. Näin ollen Suomessa olisi viisi vuotta sitten ehkäpä ollut edellytyksiä jopa 40 asteen rikkoutumiselle, mikäli lämpimin ilmamassa olisi saapunut 3-4 viikkoa aikaisemmin ja synoptinen tilanne olisi ollut samanlainen.

Maksimilämpötiloista puhuttaessa teoreettista ylärajaa ei ole – kyse on lähinnä todennäköisyyksistä.

Seuraavaa ”täydellistä synoptista tilannetta” odotellessa…

Kuva 5: Kuviteltu sääkartta. Koetaankohan tällainen tilanne vielä kuluvalla vuosisadalla? (kuva: MTV/Markus Mäntykannas)

Kuva 4: Kuviteltu sääkartta. Koetaankohan tällainen tilanne vielä kuluvalla vuosisadalla? (kuva: MTV/Markus Mäntykannas)

Lähteet:

Ilmatieteen laitos (Sään ääri-ilmiöistä Suomessa -raportti)

Kategoria: Elämä ja sää, Huomioita säästä, lämpöennätys, Rajut sääilmiöt, Sää ja luonto, Vuodenajat | 16 kommenttia

Vihdoinkin tuulinen kesä

 

Pikku surffikelejä (tuuli yli 10 m/s) on tänä kesänä Suomen rannikolla löytynyt keskimäärin muutamana päivänä viikossa ja yli viikon tyvenet jaksot ovat olleet harvassa. Usein kesällä osuu 1-3 kuukaudenyhtenäinen kevyttuulinen jakso (kuva P.Takala)

Pikku surffikelejä (tuuli yli 10 m/s) on tänä kesänä Suomen rannikolla löytynyt keskimäärin muutamana päivänä viikossa ja yli viikon tyvenet jaksot ovat olleet harvassa. Kesään osuu tyypillisesti 1-3 kuukauden yhtenäinen kevyttuulinen jakso. Kuva: P.Takala

Monen heikkotuulisen ja paahteisen kesän jälkeen on palattu vähän perinteikkäämpään suomalaiseen kesäsäähän. Haaveiltujen hellekelien sijasta on nyt ollut tyytyminen aurinkoon vain tilapäisenä sääilmiönä. Erilaisia sateita tuulineen ja puuskanpoikineen onkin sitten saatu kummastella päivä toisensa jälkeen. Samalla, kun nämä nopeat sääilmiöt ovat onnistuneet sekoittamaan lomalaisten suloisia suvijuhlia ja ulkotyöläisten aiottuja aikatauluja, ovat kelit kyllä olleet mieleen  pienelle joukolle ihmisiä. Ainakaan surffaajien ei tänä kesänä ole kauaa tarvinnut kunnon tuulia odotella.

Miksi kesä on ollut tuulinen?

Suomen kesäsäälle on tyypillistä, että jokin säätyyppi jää päälle pidemmäksi aikaa. Useimmiten kesällä sää jää seisomaan paikalleen, jolloin jännätään, osuuko yllemme sulkukorkeapaine vai laaja paikallaan pysyvä matalapaineenalue. On sitten vielä kolmaskin säätyyppi, jossa matalapaineet ovat liikkuvaa sorttia. Kulunut kesä on ollut oiva esimerkki nopeasti liikkuvista matalapaineista.

Liikkuvat matalapaineet ovat usein vielä kehitysvaiheessa. Nuoriin pirteisiin matalapaineisiin liittyy voimakkaampia tuulia kuin ikäloppuihin paikallaan kököttäviin tyypillisiin laajoihin kesämatalapaineisiin. Voidaan sanoa, että joka kesä Atlantilta on löydettävissä ainakin pieni kolkka, jossa on liikkeellä hyvävoimaisia matalapaineita. Tyypillisimmin kyseinen alue sijaitsee jossain Islannin ja Brittein saarten välillä. Tänä kesänä liikkuvien matalapaineiden reitti on yltänyt Atlantilta Suomeen saakka ja niin kesä on ollut normaalia tuulisempi.

Kuvissa näkyy ilmamassoja rajaava suihkuvirtaus erilaisissa säätyypeissä (kuvat P.Takala). Suihkuvirtaus on voimakas tuuli, joka puhaltaa yläilmakehässä. Suihkuvirtauksen ohjaavat matalapaineiden liikettä ja karkeasti voidaankin  ajatella matalapaineiden liikkuvankin juuri suihkuvirtausta pitkin.  Eniten sateita tulee suikuvirtauksen läheisyydessä ja sen pohjoispuolella. Suihkuvirtauksen pohjoispuolella jäädään kylmään ilmamassaan ja eteläpuolella lämpimään ilmamassaan Suihkuvirtauksen muodolla on myös suuri merkitys sääoloille. Tänä vuonna säätyypimme on pääasiassa ollut tyyppiä A), jolloin  melko suoraa suihkuvirtausta (jet) pitkin matalapaineen t ovat liikkuneet vauhdilla ja tuoneet sateita ja tuulia. Säätyppi on meillä kesällä melko harvinainen, mutta talveen se kuuluu melkein joka vuosi. Typillisimmin sitä esiintyy kun syksy ja talvi ottavat toisistaan mittaa. Säätyyppi voi myös  lukkitua paikoileen. Mikäli suihkuvirtaus tekee suuri mutkia sää usein muuttuu seisovaksi. Parhaiten sää lukkiutuu, kun suihkuvirtaus muodostaa Omegan muotoisen koukeron. Mitä isommasta Omegasta on kysymys, sitä vankemmasta sulkukorkeapaineesta on kyse. Tätä odotta suurin osa lomalaisista kuvassa B) Suomen kohdalla näkyy pieni Omega. Tänä kesänä ei suihkuvirtaus ole tuohon taipunut. Samassa kuvassa nähdään, myös Atlantilla mutka alapäin. Se puolestaan tarkoittaa paikallan pysyvää matlapainetta. Tänä kesänä säämme on ollut yhdistelmä tätä kylmää seisovaa matalapainetta ja nopeasti liikkuvia matalapaineita(A), jolloin lämmin Omega on työntynyt selvästi Venäjän pulolelle.

Kuvissa näkyy ilmamassoja rajaava suihkuvirtaus erilaisissa säätyypeissä (kuvat P.Takala). Suihkuvirtaus on voimakas tuuli, joka puhaltaa yläilmakehässä. Suihkuvirtaukset ohjaavat matalapaineiden liikkeitä ja karkeasti voidaankin ajatella matalapaineiden liikkuvan juuri kyseistä suihkuvirtausta pitkin. Eniten sateita tulee siis suihkuvirtauksen läheisyydessä ja kuurosateita sen pohjoispuolella. Suihkuvirtauksen pohjoispuolella jäädään kylmään ilmamassaan ja eteläpuolella lämpimään  usein aurinkoiseen helle ilmamassaan, jossa kuitenkin voi syntyä toisinaa kovia ukkosia.
Suihkuvirtauksen muodolla on myös suuri merkitys vallitsevaan säähän. Tänä vuonna säätyyppimme on pääasiassa ollut kuvan A) tyyppiä, jossa suihkuvirtaus on ollut muodoltaan melko suora länsi-itä suunnassa.  Matalapaineet ovat liikkuneet vauhdilla ja tuoneet sateita ja tuulia Atlantilta. Tällainen säätyppi on meillä kesällä melko harvinainen, mutta talveen se kuuluu melkein joka vuosi. Tyypillisimmin sitä esiintyy, kun syksy ja talvi ottavat toisistaan mittaa.
Säätyyppi voi myös lukkitua paikoilleen. Mikäli suihkuvirtaus on muodoltaan voimakkaan mutkainen, muuttuu sää seisovaksi. Voimakkaimmin sää lukkiutuu, kun suihkuvirtaus muodostaa Omegan-muotoisen koukeron. Mitä isommasta Omegasta on kysymys, sitä vankemmin sulkukorkeapaine säätä hallitsee. Kuvassa B) Suomen kohdalla näkyy pieni Omega. Tänä kesänä ei suihkuvirtaus ole tuohon juuri  taipunut. Mikäli haluttaisiin pitkää löhöilylomasäätä pitäisi Omegan Suomen yllä olla vielä tätäkin laajempi. Kuvassa B) nähdään myös Atlantilla mutka päinvastaiseen suuntaan (eteläänpäin). Se puolestaan tarkoittaa paikallaan pysyvää matalapainetta. Tänä kesänä säämme on ollut yhdistelmä tätä kylmää seisovaa matalapainetta ja nopeasti liikkuvia matalapaineita(A), jolloin lämmin Omega on työntynyt selvästi Venäjän pulolelle.

Kylmä ilma lisää kesän tuulisuutta

Kylmä tuuli jo sinällään tuntuu voimakkaammalta kuin lämmin tuuli. Vähäinenkin kylmä vire löytää kevyen pukeutumisen läpi iholle aistittavaksi ja koemme pienenkin kylmän henkäyksen jo melko voimakkaana puuskana. Tämän lisäksi kylmässä ilmassa tuuli on kesällä usein oikeastikin voimakkaampaa. Siinä, missä eri alueiden väliset lämpötilaerot synnyttävät matalapaineita ja laajempia tuulijärjestelmiä, ilmakehän pystysuuntaiset lämpötilaerot säätelevät tuulen puuskaisuutta. Lämmin maa ja kylmä ilma saavat puuskat villiintymään.

Keväisin ja alkukesäisin ilmakehän pystysuuntaiset lämpöerot ovat mantereella päivisin voimakkaimmillaan. Aurinkoisena päivänä maan pinta lämpenee helposti lähelle 40 astetta, vaikka ilma olisi selvästi alle 20-asteista. Tämän seurauksena syntyy pystysuuntaisia virtauksia (tuulia), jotka alkavat siirtää maan ”ylilämpöä” ylemmäs ilmakehään. Nämä pystyliikkeet eli ns. termiikit huolehtivat siitä, että ilma päivän aikana ylipäänsä lämpenee. Aurinko ei nimittäin suoraan pysty tehokkaasti lämmittämään ilmaa, sillä ilma on hyvä eriste eikä johda lämpöä. Termiikkien kuljettaessa maan lämpöä ilmaan synnyttävät ne myös ympärilleen erikokoisia näkymättömiä ilmapyörteitä, jotka sekoittavat lämmön lisäksi muitakin ilmakehän ominaisuuksia. Samalla, kun maan pinnan lämpöä ja kosteutta kuljetetaan ylemmäs ilmakehään, saadaan vaihtokauppana ylempänä ilmakehässä puhaltavia tuulia maan pinnalle. Juuri nämä pyörteiden tuomat ylätuulen tuliaiset me koemme tuulen puuskina.

Maanpinnan lähellä kitka heikentää tuulta erityisesti mantereella. Mannpinnan rosoisuuden aiheuttama kitka heikentää tuulta vielä reilun kilometrin korkeuteen asti. Mikäli ilma on lämpimämpää kuin maan  pinta tuuli kaikkoaa vielä varmemmi nmaan pinnasta ja niin yöksi tuuli mantereella usein heikkeneekin. Mikäli ilma on selvästi kylmempää kuin maa pääsee vapaan ilmakehän tuuli puuskina pintaan. Kylmä  ilma lämpimän alustan yllä saa tuulen sisämaassakin yltymään. Tämän takia tuuli voimistuu päivällä sisämaassa. Vaikka ilma olisi kylmää lämpenee maanpinta auringon paisteesta päivän aikana huomattavasti (kuva P.Takala).

Maanpinnan lähellä kitka heikentää tuulta erityisesti mantereella. Maanpinnan rosoisuuden aiheuttama kitka heikentää tuulta vielä reilun kilometrin korkeuteen asti. Mikäli ilma on lämpimämpää kuin maan pinta, tuuli kaikkoaa vielä varmemmin maan pinnasta ja niin yöksi tuuli mantereella usein heikkeneekin. Mikäli ilma on selvästi kylmempää kuin maa, pääsee vapaan ilmakehän tuuli puuskina pintaan. Kylmä ilma lämpimän alustan yllä saa tuulen sisämaassakin yltymään. Tämän takia tuuli voimistuu päivällä sisämaassa. Vaikka ilma olisi kylmää, lämpenee maanpinta auringon paisteesta päivän aikana huomattavasti (kuva P.Takala).

 

 

Avomerellä pilvisyyden määrällä ei ole suurta merkitystä tuulen voimalla. Sisämaassa ja  merellä rannikon läheisyydessä surinko voimistaa tuulta päiväaikaan. varswinkin keväällä ja alkukesällä tuuli  voi sisämassa olla tuulisempi kuin merellä. Toisaalta syksyllä ja talvella merellä voi olla voimakkaita tuulia, niin ettei sisämaassa siitä ole mitään merkkiä. Huomattavaa eroa säätelee siis vain ilmakehän lämpötila pysytysuuntaiset erot (kuvat P.Takala).

Avomerellä pilvisyyden määrällä ei ole suurta merkitystä tuulen voimalle. Sisämaassa ja merellä rannikon läheisyydessä aurinko voimistaa tuulta päiväsaikaan. Varsinkin keväällä ja alkukesällä  voi sisämaassa olla tuulisempaa kuin merellä. Toisaalta syksyllä ja talvella merellä voi olla voimakkaita tuulia, niin ettei sisämaassa siitä ole mitään merkkiä. Huomattavaa eroa säätelee siis vain ilmakehän lämpötilan pysytysuuntaiset erot (kuvat P.Takala).

Mitä kylmempää ilma on, sitä voimakkaampia termiikkejä syntyy ja sitä ylempänä puhaltavia tuulia saadaan päiväsaikaan maan pinnalle. Kylmänä aurinkoisena päivänä puuskat voivat helposti olla peräisin selvästi yli 1 km:n korkeudelta. Kun tänä suvena matalapaineet ovat olleet vielä aktiivista sorttia, ovat voimakkaat puuskat mantereella olleet varsinkin alkukesästä lähes jokapäiväinen ilmiö. Kevät ja alkukesä on aikaa, jolloin sisämaassa puuskat voivat olla jopa voimakkaampia kuin merellä. Tästä saimme maistiaisia erityisesti kesän alkupuolella. Nyt kesän edetessä termiikit ovat vähän muuttuneet heikommiksi, eikä sisämaassa enää ole koettu aivan yhtä voimakasta puuskaisuutta, mutta matalapaineita näyttää kyllä vielä riittävän.

Voiko tällaisia kesiä tulla vielä lisää?

Ilmastonmuutoksesta puhuttaessa usein mainitaan myrskyjen lisääntyvän ja matalapainetoiminnan voimistuvan. Kuluneen kesän tuulia tällä ei kuitenkaan voida selittää, vaan tämä on nimenomaan osoitus erilaisesta säätyypistä viime kesiin verrattuna. Säätyypit tulevat meillä jatkossakin vaihtelemaan ja siksi on varmaa, että tämänkaltaisia kesiä on vielä luvassa. Lomalaisten lohdutukseksi voi kuitenkin muistuttaa, että vuodet ovat harvoin veljeksiä. Toisaalta surffareille ja muille tuulen ystäville voi antaa vähän toivoa ensi kesänkin suhteen. Vaikka peräkkäiset kesät toisistaan eroavatkin, niillä on usein tapana joltain osin vähän muistuttaa toisiaan. Säässä esiintyy erilaista kaoottista vaihtelua ja joskus erilaiset säätyypit saattavat olla vuosiakin vallalla. Pitkät tuuliset jaksot ovat kuitenkin harvinaisia. Viimeksi pidempi tuulinen jakso koettiin 1980-90 lukujen vaihteessa.

Kategoria: Huomioita säästä | 20 kommenttia

Oletko löytänyt nämä hyödylliset sääpalvelut?

Kesää on vielä jäljellä, siksi ajattelin vinkata tässä muutamasta hyödyllisestä palvelusta sivustollamme. Itse käytän näitä usein myös lomalla, työ seuraa kotiin positiivisessa mielessä! Suosittelen lämpimästi, näistä on varmasti hyötyä kaikille.

 

1. Täsmätutka

Täsmätutka www.foreca.fi -sivustolla (kuva: Foreca)

Täsmätutka www.foreca.fi -sivustolla (kuva: Foreca)

Sivustomme www.foreca.fi vasemman laidan palkista löytyy valikko ”Täsmätutka salamat” (ympyröity punaisella, nro 1.). Valikosta voit itse päättää alueen, jonka tutkaa haluat katsoa. Tutkalta näet ympäristössäsi liikkuvat sateet, myös havaitut salamaniskut. Sateet ovat usein erinomaisen paikallisia, joten tutkaa kannattaa käyttää aina sääsymbolien seuraamisen ohella todellisen saderiskin arvioimiseksi. Huomaathan, että vaikka kartalla näkyvät automaattisesti ajankohtaiset lämpötilat, voit halutessasi vaihtaa kartalle tuulen, suhteellisen kosteuden tai kastepisteen havainnot! (Valikko ympyröity punaisella, nro 2.)

 

 

 

 

Järviveden lämpötilatiedot sivustolla www.foreca.fi (kuva: Foreca)

Järviveden lämpötilatiedot sivustolla www.foreca.fi (kuva: Foreca)

2. Järviveden lämpötila

Sivustomme www.foreca.fi vasemman puolen palkista ”Ajankohtaista”-otsikon alta löydät myös tiedot järvivesien lämpötilahavainnoista. Kun viet kursorin hiiren avulla haluamasi järven tai vesistöalueen havaintoruudun päälle, kartan alle ilmaantuvat edellispäivien havainnot kyseisellä havaintopaikalla sekä katkoviivoilla keskimääräinen lämpötila kyseisenä ajankohtana; voit vertailla tämänhetkistä lämpötilaa keskiarvoiseen.

 

 

 

 

 

 

 

3. Viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä: Veneilysää.
Nimestään huolimatta erittäin käyttökelpoinen myös maalla pysytteleville; alta näet, miten!

 

Veneilysää www.foreca.fi -sivustolla (kuva: Foreca)

Veneilysää www.foreca.fi -sivustolla (kuva: Foreca)

Löydät veneilysäätiedot sivustomme www.foreca.fi vasemman reunan palkista punaisella ympyröidystä kohdasta (1.). Esiin ilmaantuu kartta Suomen merialueista, jolla tuulensuunta on esitetty nuolin ja tuulen voimakkuus värein. Saat kolmen vuorokauden ennusteen kattavan animaation pyörimään kartan oikealta puolelta kellonaikojen alla olevasta play-nappulasta.

Mikäli haluat tuulitietoja tarkemmalta alueelta, tietoja puuskista tai tuulesta maa-alueilla, löydät ne valikosta kartan yläpuolelta (2.). Sieltä löydät myös tuulihavainnot, tiedot aallonkorkeudesta, veden lämpötilasta ja sen korkeudesta eri havaintoasemilla.

Seuraavassa kuvassa esimerkkejä siitä, kuinka monipuolisia tietoja voit veneilysään avulla saada (kussakin kuvassa ympyröity punaisella ne valikot, joiden kautta haluttuihin tietoihin pääsee käsiksi):

Veneilysääkarttojen antia sivustolla www.foreca.fi (kuva: Foreca)

Veneilysääkarttojen antia sivustolla www.foreca.fi (kuva: Foreca)

Kuvassa 1 (vasemmalla) alueeksi on valittu Fennoskandia ja esitystavaksi nuolien sijaan isobaarit. Saat samankaltaisen painekartan kuin esim. television sääkartoissa; voit seurata animaationa matala- ja korkeapaineiden liikettä ja sielunelämää.

Kuvassa 2 (keskellä ylhäällä) alueeksi on valittu Suomenlahti ja ylärivin palkista keskituulen sijaan puuskat ja riskirajat. Näin näet, kuinka kovia puuskia alueella voi olla odotettavissa ja kuinka todennäköistä on, että tietty riskiraja ylittyy (viivoitetut alueet, selitteet kartan alla).

Kuvassa 3 (keskellä alhaalla) alueeksi on valittu Saaristomeri ja yläreunan valikosta aallonkorkeus. Näin näet, kuinka korkeita aaltoja on odotettavissa esimerkiksi Ruotsinristeilyllä lähipäivinä! Oiva apukeino matkapahoinvoinnista kärsiville muiden merenkulkijoiden lisäksi.

Kuvassa 4 (oikealla) kartan yläoikealla sijaitsevasta valikosta on valittu meren sijaan tuuli maalla. Mikäli lähestyvä myrsky aprikoittaa, näet täältä ennustetut tuulilukemat omalla alueellasi. Lapin maatuulet näkyvät ”Fennoskandia”-alueen kartalla. Kuten merituulikartoilla, myös maatuulikartoilla voit seurata keskituulen sijaan puuskia.

 

Tässä oli vain pieni osa hyödyllisistä tuotteista sivustollamme, mutta toivottavasti nämä vinkit auttavat käyttämään sivujamme entistä monipuolisemmin; hauskoja hetkiä kaikille sään seuraamisen parissa!

Kategoria: Huomioita säästä, Web-palvelut | 6 kommenttia

Tunnistatko säärintamat?

Säätiedotuksia katsellessa ei voi välttyä säärintamilta, mutta välillä niiden tarkoitusperä jää kyseenalaiseksi. Rintamat saattavat vaikuttaa sääkartoilla epämääräisiltä viivoilta palleroineen, joihin ei sen kummemmin kiinnitetä huomiota. Muutamat perusasiat tietämällä rintamien tunnistuksesta on kuitenkin hyötyä – säätä voi parhaassa tapauksessa ennustaa itse tunnistamalla tiettyjä pilvilajeja tai kiinnittämällä huomiota sääsuureiden muuttumiseen. Joanna kirjoittikin jo aikaisemmin hyvän koosteen säärintamista ja ilmamassoista, perehdytään tässä tekstissä vielä tarkemmin eri rintamatyyppeihin.

Perusrintamatyyppejä on kolme: lämmin ja kylmä rintama sekä okluusiorintama. Rintamat liittyvät matalapaineisiin ja niiden yhteydessä esiintyy ilman nousevaa liikettä, pilvisyyttä ja sateita. Rintamien tehtävänä on jakaa ja kuljettaa ilmamassoja. Ilmamassalla tarkoitetaan 850 hPa:n painepinnan eli n. 1,5 kilometrin korkeudessa olevan ilman lämpötilaa.

Rintaman kulkiessa ohi, tai jo sen lähestyessä, havaitaan nopeitakin muutoksia tietyissä suureissa. Esimerkiksi lämpötila, ilman suhteellinen kosteus ja tuulen suunta sekä nopeus muuttuvat. Rintaman kohdalla myös ilman suhteellinen pyörteisyys lisääntyy. Rintamien nopeus on tyypillisesti 20-50 km/h, joskus jopa 80 km/h.

Rintamatyypin voi tunnistaa seuraavista merkeistä:

Lämmin rintama

Tyypillisesti lämmin rintama on matalapaineen kulkusuuntaan nähden sen etupuolella. Lämpimän rintaman lähestymiseen liittyy hitaasti lisääntyvä pilvisyys ja laskeva ilmanpaine. Ensin voi tulla untuvamaista tai harsomaista yläpilveä (Cirrus-pilvi), jonka läpi aurinko vielä kuultaa. Seuraavaksi tulee matalampia ja paksumpia pilviä (Altostratus) ja sade alkaa usein heikkona, mutta vähitellen yltyvänä ja tasaisena (Nimbostratus-pilvestä). Voimakkaimmillaan tuuli on juuri ennen lämpimän rintaman saapumista, mutta puuskainen tuuli ei yleensä liity tähän rintamatyyppiin.

Kuva 2: Lämpimän rintaman etupuolella ensin lisääntyy yläpilvisyys, jonka läpi aurinko vielä pääsee kuultamaan. Perästä tulee paksumpaa pilvisyyttä ja vähitellen myös sateita (kuva: Markus Mäntykannas; Helsinki, Eira).

Kuva 1: Lämpimän rintaman etupuolella ensin lisääntyy yläpilvisyys, jonka läpi aurinko vielä pääsee kuultamaan. Perästä tulee paksumpaa pilvisyyttä ja vähitellen myös sateita (kuva: Markus Mäntykannas; Helsinki, Eira).

Kesäisin etelän ja kaakon suunnalta tulevat lämpimät rintamat helleilmamassan etupuolella voivat yllättää: niiden yhteydessä sade ei välttämättä olekaan tasaisen tappavaa vaan se voi olla nk. konvektiivista sadetta, jolloin esiintyy intensiteetiltään vaihtelevaa, välillä voimakastakin ukkossadetta. Lounaasta tai lännestä saapuvat lämpimät rintamat ovat yleensä ominaisuuksiltaan ennalta-arvattavia tuoden mukanaan jatkuvaa, voimakkuudeltaan melko tasaista sadetta.

Lämpimän rintaman ylityksen jälkeen ilma on usein kosteaa. Kesällä sää pääsee selkenemään, mutta syksyllä se ei enää ole itsestäänselvyys auringon lämmitystehon vähetessä. Talvisin auringon pilkahduksista on melkeinpä turha haaveilla lämpimän rintaman jälkeisessä lämpimässä sektorissa, sillä ilmassa olevalla runsaalla kosteudella on tapana tiivistyä harmaaksi ja sitkeäksi sumupilveksi, josta voi tihuttaa vettä tai sataa kevyesti lunta.

Kuva 1: Lämpimän rintaman rakenne. Etupuolella yläpilvisyyttä, vähitellen pilvisyys paksunee, kunnes alkaa sataa. Lämmin ilma kiilaa yläilmakehässä kylmän päälle.

Kuva 2: Lämpimän rintaman rakenne. Etupuolella yläpilvisyyttä, vähitellen pilvisyys paksunee, kunnes alkaa sataa. Lämmin ilma kiilaa yläilmakehässä kylmän päälle (kuva: Wikipedia / Warm front)

Kylmä rintama

Kylmä rintama saapuu matalapaineen jälkipuolella lämpimän rintaman jälkeen. Kylmä rintama on lämmintä rintamaa nopealiikkeisempi ja ottaa sen usein kiinni, jolloin lämpimän ilman sektori pienenee. Lämpimän rintaman kohdalla tapahtuu runsaasti ilman turbulenttista sekoittumista, mikä hidastaa sen liikettä kylmään rintamaan nähden.

Kylmän rintaman merkkejä ovat nopeasti ja jyrkästi lisääntyvä pilvisyys, kesäisin pahaenteisen näköiset tummat pilvet. Kylmän rintaman ylitykseen liittyvä sade on kuurottaista, intensiteetiltään voimakkaasti vaihtelevaa. Kylmän rintaman ylitykseen liittyvät rajuimmat kesäiset sääilmiöt, kuten ukkospuuskat, trombit, suuret rakeet ja salamointi – varsinkin, jos rintama saapuu helteisen ilman päälle, jolloin ylä- ja alailmakehän lämpötilaero pääse kasvamaan erittäin suureksi ja pilvet kasvavat korkeiksi.

Kuva 3: Cumulonimbus alasimineen on tuttu näky kesäisen kylmän rintaman ylityksen yhteydessä. Pilvet ovat mahtipontisen ja pahaenteisen näköisiä (kuva: Markus Mäntykannas; Helsinki, Ilmala)

Kuva 3: Cumulonimbus alasimineen on tuttu näky kesäisen kylmän rintaman ylityksen yhteydessä. Pilvet ovat mahtipontisen ja pahaenteisen näköisiä (kuva: Markus Mäntykannas; Helsinki, Ilmala)

Kuva 4: Kylmän rintaman ylitykseen liittyvää salamointia Bulgarian Sunny Beachilla 6/2015 (kuva: Markus Mäntykannas)

Kuva 4: Kylmän rintaman ylitykseen liittyvää salamointia Bulgarian Sunny Beachilla 6/2015 (kuva: Markus Mäntykannas)

Kylmän rintaman ylitystä ei aina välttämättä huomaa, erityisesti talviajasta puhuttaessa, ja kesäisinkin sen kuurottainen sade ja pilvisyys voivat olla paikallisia. Kylmän rintaman ylityksen jälkeen lämpötila yleensä laskee, sää kirkastuu, ilman suhteellinen kosteus laskee ja ilmanpaine kohoaa. Kylmeneminen ei kuitenkaan ole sääntö: talvisin ja keväisin kylmän rintaman ylitys saattaa tuoda Suomeen föhn-tuulen, jolloin lämpötila voi maanpintatasolla nousta lähtötilannetta korkeammaksi, vaikka ylempänä ilmakehässä lämpötila laskisikin rintaman ylityksen jälkeen.

Okluusiorintama

Nimi ”okluusio” on peräisin latinan kielen sanasta sulkeutua (occludere). Se viittaa lämpimän sektorin sulkeutumiseen. Kylmä rintama liikkuu lämmintä rintamaa nopeammin ja kun se ajaa lämpimän kiinni, syntyy okluusiorintama. Tämä rintamatyyppi syntyy siis lämpimän ja kylmän rintaman sulautuessa toisiinsa. Suomeen saapuvat matalapaineet ovat usein jo elinkaarensa loppuvaiheessa, joten valtaosa sateistamme on peräisin okluusiorintamista. Ei ihmekään, että Suomea kutsutaan matalapaineiden kaatopaikaksi. Okluusiorintamassa sade on yleensä melko jatkuvaa, voimakkuudeltaan vaihtelevaa.

Kuva 5: Kaikki kolme päärintamatyyppiä edustettuina. Tässä kuvassa kylmä rintama on ajanut lämpimän rintaman osittain kiinni, jolloin on muodostunut okluusiorintama (kuva: MTV).

Kuva 5: Kaikki kolme päärintamatyyppiä edustettuina. Tässä kuvassa kylmä rintama on ajanut lämpimän rintaman osittain kiinni, jolloin on muodostunut okluusiorintama (kuva: MTV).

Välillä esiintyy myös nk. ”takaisin taipuneita okluusiorintamia” (back-bent occlusion), jotka syntyvät esimerkiksi, kun matalapaineen jälkipuolella pohjoisen puoleinen, kylmä advektio on hyvin voimakasta tai jos okluusiorintaman pohjoispuolella on yläilmakehän korkeapaine. Voimakkaasti taipuneisiin okluusiorintamiin liittyy toisinaan vaarallisen voimakasta tuulta – viime talvena Kroatian ja Italian edustalla tuulen nopeus vastaavassa tapauksessa oli puuskissa yli 50 m/s. Mikäli okluusiorintaman jälkipuolella on nopeudeltaan vähintään 50 m/s puhaltava rintaman suuntainen suihkuvirtaus, voi okluusiorintama muuttua kylmäksi rintamaksi tai sen yhteyteen voi syntyä uusi matalapaine, nk. sekundäärinen matalapaine.

Kuva 6: Takaisin taipunut okluusiorintama, johon voi liittyä vaarallisen voimakasta tuulta (kuva: MTV/Markus Mäntykannas)

Kuva 6: Takaisin taipunut okluusiorintama, johon voi liittyä vaarallisen voimakasta tuulta (kuva: MTV/Markus Mäntykannas)

Muita rintamatyyppejä kartoilla:

Matalapaineen sola, yläsola

Matalapaineisiin liittyvät myös nk. matalapaineen solat tai yläsolat, jotka ovat venyneet tai irtaantuneet varsinaisesta matalapaineen keskuksesta. Niitä ei toisinaan erota pintapainekartasta, joten täytyykin tarkastella painekenttää esimerkiksi 5 tai 7 km:n korkeudella. Sääkartoilla solat voidaan esittää violetteina katkoviivoina, ja niiden yhteydessä saattaa kesäisin esiintyä rajuja kuurosateita ukkosineen ja rakeineen.

Kuva 6: Varsinaisesta matalapaineen keskuksesta venynyt sola Turkin päällä (kuva: Foreca)

Kuva 6: Varsinaisesta matalapaineen keskuksesta venynyt sola Turkin päällä 500 hPa:n painekentässä (kuva: Foreca)

Kuva 7: Matalapaineen sola ja/tai kuurottaisen sateen vyöhyke voidaan merkitä sääkarttaan violetilla katkoviivalla (kuva: Markus Mäntykannas/MTV)

Kuva 7: Matalapaineen sola ja/tai kuurottaisen sateen vyöhyke voidaan merkitä sääkarttalle violetilla katkoviivalla (kuva: Markus Mäntykannas/MTV)

Stationäärinen rintama

Stationäärinen rintama liittyy yleensä matalapaineen syntyvaiheeseen ja se muodostuu kylmän ja lämpimän ilman rajamaastoon. Kesäisin stationääriset rintamat ovat yleisempiä, ja niitä liikkuikin Suomea viistäen tiuhaan tahtiin alkukesästä lounaasta kohti koillista siten, että helleilmamassa jäi Suomen itäpuolelle, kun taas lännempänä ilmamassa on ollut viileämpää. Stationääriset rintamat ovat hidasliikkeisiä ja paikalleen jämähdettyään voivat aiheuttaa pitkäkestoisia ja runsaita sateita.

Kuva 8: Stationääriset rintamat voivat syntyä esimerkiksi nk. Mustanmeren matalapaineen yhteyteen, jolloin länsipuolelle on viileää, itäpuolella helteistä ilmaa (kuva: Markus Mäntykannas/Foreca)

Kuva 8: Stationääriset rintamat voivat syntyä esimerkiksi nk. Mustanmeren matalapaineen yhteyteen, jolloin länsipuolella on viileää, itäpuolella helteistä ilmaa (kuva: Markus Mäntykannas/Foreca)

Yläilmakehän kylmä ja lämmin rintama
(upper cold front, upper warm front)

Meteorologi- ja sääennustushistoriani aikana olen muistaakseni vain kerran piirtänyt sääkartalle nk. yläilmakehän kylmän rintaman (tai vaihtoehtoisesti heikon kylmän rintaman). Tällöin olen halunnut kuvastaa sitä, että ylempänä ilmakehässä, esimerkiksi yli 3-4 km:n korkeudella, on kylmä advektio ja siellä lämpötila laskee huomattavasti, kun taas maanpintatasolla muutos on pienempi tai jopa olematon. Yleensä yläilmakehän rintamat ovat maanpinnalla havaittavien sääilmiöiden kannalta merkityksettömiä, mutta niillä voi olla vaikutusta ylemmän ilmakehän tapahtumiin, esimerkiksi lentoliikenteeseen, sillä rintamien alueella voi syntyä turbulenssia.

Toisinaan heikot ja merkityksettömätkin kylmät rintamat saattavat talvisin yllättää merialueilla: kun maa-alueilla ylitystä ei välttämättä huomaa millään tavalla, sulilla merialueilla saattaa muodostua sakeitakin lumikuuroja – varsinkin, jos sulan merialueen ylle virtaa arktisen kylmää ilmaa. Tällöin voidaan puhua myös arktisesta rintamasta. Sen jälkipuolella ilmamassa on vähintään -18 -asteista tai kylmempääkin. Arktiset rintamat eivät yleensä pääse etenemään leveyspiiriä 60 °N etelämmäs.

Kuva 8: Kylmä (lämmin) yläilmakehän rintama tai heikko kylmä (lämmin) rintama (kuva: MTV/Markus Mäntykannas)

Kuva 8: Kylmä (lämmin) yläilmakehän rintama, jota voidaan vaihtoehtoisestä nimittää myös heikoksi kylmäksi (lämpimäksi) rintamaksi (kuva: MTV/Markus Mäntykannas)

Foreca Twitterissä: forecasuomi

Markus Twitterissä: markusmanty

Kuva 1: Wikipedia: https://en.wikipedia.org/wiki/Warm_front#/media/File:Warm_front.svg

Kategoria: Huomioita säästä, Rintamat, Sää ja luonto, Vuodenajat, Yleistä säästä | 9 kommenttia

Tutkimus – Ilmakehän lämpö on piiloutunut merenpinnan alle

Ilmakehä ei ole viime aikoina lämmennyt niin nopeasti kuin ilmastomallit ovat ennustaneet. Kun tätä lämpenemisen hidastumista eli toisella nimellä kutsuttua hiatusta alettiin tutkia, arveltiin lämmön varastoituneen meriin. Tuoreen vuosien 1992-2012 välillä tehtyihin mittauksiin perustuvan tutkimuksen mukaan näin asia onkin.

Kyseisen tutkimuksen mukaan merien pintalämpötila ei ole juurikaan kasvanut, monin paikoin pintalämpötila on jopa laskenut, mutta merenpinnan alapuoliset kerrokset ovat lämmenneet huomattavasti viimeisen noin kymmenen vuoden aikana vuoden 2003 jälkeen. Nämä lämmenneet kerrokset sijaitsevat 10 metrin pintakerroksen alapuolella, jossa lämpeneminen on ollut suurinta 100-300 metrin syvyydessä. Yli 300 metrin syvyydestä lämpenemistrendiä ei kyetty kunnolla määrittämään havaintojen harvuuden vuoksi. On myös huomionarvoista, että havaintojakson aikana havaintoverkoston laajuus on ollut jakson alussa paljon harvempi kuin jakson loppupuolella, mikä lisää epävarmuustekijöitä mittaustuloksissa.

Kuvassa näkyy valtamerten lämpenemistrendi 300 metrin syvyydelle asti pystyleikkauksena vuodesta 1993-2012. 1990-luvulla meret kylmenivät, mutta vuoden 2002 jälkeen ne ovat lämmenneet pintakerrosta lukuunottamatta.

Kuvassa näkyy valtamerten lämpenemistrendi 300 metrin syvyydelle asti pystyleikkauksena vuodesta 1993-2012. 1990-luvulla meret kylmenivät, mutta vuoden 2002 jälkeen ne ovat lämmenneet pintakerrosta lukuun ottamatta. Kuva Nasan Earth Observatory-sivustolta

Vaikka lämpöä onkin varastoitunut pintakerroksen alle, niin ylimmät kerrosta vaihtavat lämpöä melko helposti ja piilossa oleva lämpö voi nopeasti palata pintaan esim. El Niñon vaikutuksesta, jolloin ilmaston lämpenemisen pitäisi jälleen kiihtyä. El Niño ja La Niña-kaudet vuorottelevat yleensä muutaman vuoden jaksoissa, mutta jaksot voivat olla välillä pidempiä ja voimakkaampia. Edellisestä pitkäaikaisemmasta ja voimakkaasta El Niño-kaudesta on aikaa n. 10 vuotta, jonka aikana La Niña on ollut voitolla.

La Niña-kausina valtamerten (erityisesti Tyynenmeren) pintalämpötila on tavanomaista matalampi voimakkaampien pasaatituulten vuoksi, joka nostaa kylmää vettä kumpuamisefektin johdosta syvemmältä pinnalle. El Niñon aikana pasaatituulet ovat taas tavanomaista heikompia ja merenpinta lämpenee. Viimeisten parin vuoden aikana valtamerten pintalämpötila ja ilmakehän lämpötila onkin noussut ripeästi. El Niño-kausi on ollut jonkin aikaa jo käynnissä ja on ennusteiden mukaan voimistumassa, mikä kiihdyttänee jälleen ilmaston lämpenemistä ja korjaa trendiin tullutta notkahdusta.

Valtamerissä tapahtuva pinnan lämpötilan jaksottainen vaihtelu vaikuttaa suuresti ilmakehän lämpötilaan, sillä ne kattavat suuren osan maapallon pinnasta. Valtamerissä on havaittu myös useiden vuosikymmenien välistä vaihtelua, joka lienee kytköksissä myös El Niño- ja La Niña kausien esiintyvyyteen. Tällainen hieman pidemmän aikavälin vaihtelu saattaa erehdyttävästi antaa sen kuvan, että ilmaston lämpeneminen olisi pysähtynyt tai kääntynyt laskuun, jos siis tarkastellaan jotain tiettyä 10-20 vuoden aikaväliä. Ilmakehän lämpenemisen trendi on kuitenkin pidemmällä aikavälillä edelleen kasvava.

PDO - Pasific Multidecadal Oscillation. Eli Tyynenmeren vuosikymmenten välinen vaihtelu. Indeksin ollessa negatiivinen, on Tyynenmeren pinta tavanomaista kylmempi, positiivinen indeksin tapauksessa taas tavanomaista lämpimämpi.

PDO – Pasific Multidecadal Oscillation. Eli Tyynenmeren vuosikymmenten välinen vaihtelu. Indeksin ollessa negatiivinen, on Tyynenmeren länsiosassa pinta on tavanomaista lämpimämpi ja itäosa taas tavanomaista kylmempi, positiivinen indeksin tapauksessa taas päinvastoin. Kuva: https://en.wikipedia.org/wiki/Pacific_decadal_oscillation

On havaittu esimerkiksi, että Tyynen valtameren pinnan lämpötila vaihtelisi noin 25 vuoden mittaisissa jaksoissa (PDO, Pacific Multidecadal Oscillation). Tämä jaksottaisuus vaikuttaa myös ilmakehän lämpötilaan. Indeksin ollessa positiivinen vuosina 1977-2002 ilmaston lämpeni kiihtyvällä tahdilla, mutta hidastui tämän jälkeen. Tällä hetkellä eletään PDO:n kylmää jaksoa, joka on siis kestänyt kymmenisen vuotta, mikäli tämä jakso kestää vielä pidempään, tarkoittaa se sitä että ilmasto lämpenisi ennustettua hitaammin vielä vuosia. Tämän jakson jälkeen lämpeneminen todennäköisesti jälleen kiihtyy nopeasti.

PDO:n suunnan kehityksen ennustettavuus on vielä melko heikoilla kantimilla, sillä valtamerten havaintojärjestelmä ei ole vielä tarpeeksi kattava ja sitä ajavia tekijöitä ei kunnolla vielä tunneta.

Tutkimukseen liittyvä artikkeli löytyy Nasan Earth Observatoy-sivustolta: http://earthobservatory.nasa.gov/IOTD/view.php?id=86184

 

Kategoria: Huomioita säästä | Tagit: , , , , | 105 kommenttia

Terveisiä Vienanmereltä: lämpötila romahtaa syyskuisiin lukemiin

Kesän lämpimin hetki ajoittuu sisämaan puolella tyypillisesti heinäkuun puoliväliin ja rannikoilla heinäkuun loppupuolelle. Heinäkuun puolivälissä päivän ylin lämpötila on keskimäärin Etelä- ja Keski-Suomessa 20-23 ja pohjoisessakin 18-21 astetta. Näin ollen muutaman tulevan viikon pitäisi tilastojen valossa olla kesän lämpimimmät, rannikoilla puolestaan hitaasti lämpenevä meri viivyttää kesän lämpöhuipun aivan heinäkuun loppupuolelle. Auringon teho hiipuu heinäkuun aikana jo keskikesän, juhannuksen huipusta, mutta siitä huolimatta ilmakehä jatkaa hidasta lämpenemistään vielä usean viikon ajan.

Viikonvaihde ja alkuviikko jopa 10 astetta tavanomaista kylmempi

Suomen ympärille jää lähivuorokausiksi pyörimään matalapaine, joka siirtyy viikonlopun kuluessa hitaasti maamme kaakkoispuolelle täyttyen samalla. Matalapaineen reitti on varsin kurja, sillä sen jälkipuolella ilmavirtaus kääntyy puhaltamaan koleimmalle mahdolliselle kantille eli koillisen ja pohjoisen puolelle. Vienanmereltä on saapumassa viikonlopun ja -vaihteen aikana annos viileää ja kosteaa ilmaa. Ilmamassa on itse asiassa sen verran koleaa, että 850 hPa:n painepinnassa, eli n. 1,5 km:n korkeudella, lämpötila on pohjoisessa Suomessa useita asteita nollan alapuolella. Yleensä näin kylmät ilmamassat pysyttelevät keskikesällä Suomen pohjoispuolella.

Viikonvaihteen tilanteesta tekee erityisen ikävän se, että Vienanmereltä saapuvat ilmavirtaukset kuljettavat alailmakehässä viileyden lisäksi myös paljon kosteutta. Näin ollen syntyy helposti laaja, matalalla roikkuva pilvikatto, josta voi ajoittain sadella heikosti vettäkin. Ei pitäisi keskellä heinäkuuta joutua kehottamaan kaivamaan lämpimämpää puettavaa kaapista, mutta se saattaa tulla tarpeeseen muutamana päivänä. Lauantaina pilvisillä alueilla lämpötila saattaa pohjoisessa jäädä alle 10 asteeseen, ja etelässäkin sunnuntaina 15 astetta tekee tiukkaa. Toisaalta Länsi-Lappi saattaa hieman kirkastua sunnuntain kuluessa, jolloin voidaan päästä lähelle 20 astetta. Lauanataina viilenemisen yhteydessä tulee etelärannikolla kuuroja, joiden yhteydessä saattaa vihdoin pääkaupunkiseudullakin jyrähtää kunnolla.

Kuva 1: Lämpötila jäänee pilviverhon alla tihkusateessa idsässä ja pohjoisessa paikoin vain n. +10 asteen vaiheille tai jopa sen alapuolelle. Etelärannikolla ja pääkaupunkiseudulla voi ukkostaakin (kuva: Markus Mäntykannas/MTV)

Kuva 1: Lämpötila jäänee pilviverhon alla tihkusateessa idässä ja pohjoisessa paikoin vain n. +10 asteen vaiheille tai jopa sen alapuolelle. Etelärannikolla ja pääkaupunkiseudulla voi ukkostaakin (kuva: Markus Mäntykannas/MTV)

Koleus, laaja pilvikatto ja kosteus pysyttelevät vielä maanantainakin suuressa osassa maata ja lämpötilat jäävät kauas keskiarvoista. Lauantaista tiistaihin yltävällä jaksolla päivälämpötila voi jossain päin maata jäädä paikoin jopa kymmenisen astetta tyypillisiä heinäkuun lukemia matalammaksi. Ennustetut lukemat ovat itse asiassa niin alhaisia, että tilastollisesti vastaavia lämpötiloja mitataan vasta syyskuun keski- tai loppupuolella. Hyvin koleita päivälämpötiloja kompensoivat kuitenkin suhteellisen korkeat yölämpötilat, jotka eivät pilvisessä säässä pääse kovinkaan paljoa päivän ylimmistä lukemista laskemaan.

Kesäiset lukemat tuntuvat olevan tiukassa alkuviikonkin jälkeen. Mikäli vain aurinko pääsee paistamaan, voidaan yltää 20 asteeseen, mutta useampana päivänä pilvisyys on runsasta ja sadekuurot jatkuvat. Ensi viikon loppupuolella lämpimämpi helleilma lähestyy Suomea lounaasta, mutta uusimpien ennusteiden valossa Suomi saa niskaansa sateita ja helteet jäävät maamme eteläpuolelle.

Suihkuvirtauksen kylmällä puolella – aivan kuin vuonna 1987

Tässä alkukesässä on ollut samoja piirteitä kuin kesässä 1987: ensimmäistä hellepäivää jouduttiin odottamaan poikkeuksellisen pitkään, Euroopan mittakaavassa polaarinen suihkuvirtaus kulkee tavanomaista etelämpänä, Suomi on jatkuvasti liikkuvien matalapaineiden reitillä ja sää on tavanomaista viileämpää ja sateisempaa. Helletilastoissa ollaan kuitenkin toistaiseksi vuotta 1987 edellä, jolloin heinäkuun 9. päivään mennessä oli ollut vain yksi hellepäivä – nyt helleäpäiviä on kertynyt ”jopa” neljä. Toisaalta vuoden 1987 heinäkuun loppupuoliskolle mahtui muutama lämpimämpi jakso, jolloin koko heinäkuun aikana hellepäiviä kertyi yhdeksän. Kaiken kaikkiaan vuoden 1987 hellesaldo jäi vain 10 päivään. Kaikista surkein hellekesä koettiin vuonna 1962, jolloin hellepäiviä oli koko kesän aikana vain kolme (yksi touko-kesäkuussa, kaksi heinäkuussa).

14.7.1987example

Kuva 2: Sekä tätä että vuoden 1987 kesää yhdistää samantyyppinen suursäätila. Suihkuvirtaus halkoo Keski-Eurooppaa, jolloin Suomi ja pohjoinen Eurooppa kuuluvat lähes jatkuvasti viileän ja epävakaisen polaari-ilmamassan piiriin (kuva: Wetterzentrale/Markus Mäntykannas)

Kesiä 1987 ja 2015 näyttäisi yhdistävän hyvin samantyyppinen suursäätila Euroopassa: matalapaine- ja länsivirtausvoittoinen Pohjois-Eurooppa sekä korkepainevoittoinen ja kuuma Etelä-Eurooppa. Tämä sama sääkuvio jatkui lähes koko kesän vuonna 1987, jolloin Suomi jäi valtaosan kesästä kolean polaari-ilmamassan vaikutuksen alle – juuri niin kuin nytkin alkukesästä. Koko kesästä muodostui suuressa osassa maata 1,7…2,7 astetta tavanomaista kylmempi ja jonkin verran normaalia sateisempi. Kaikista kolein kesä vuodesta 1961 alkaen koettiin kuitenkin vuonna 1962, jolloin keskilämpötila jäi 1,8…3,2 astetta tavanomaista alhaisemmaksi. Toisaalta vuosi 1987 oli myös siitä erikoinen, että lokakuuta lukuun ottamatta jokainen kuukausi oli tavanomaista kylmempi.

Vuonna 1987 oli tämän vuoden tapaan melko voimakas El Nino -ilmiö meneillään, ja jotkut ovat pohtineetkin sen vaikutusta Pohjois-Euroopan säähän, mutta selvää korrelaatiota ei olla pystytty osoittamaan. Vielä voimakkaampien El Ninojen aikoihin vuosina 1982-83 ja 1997-98 Suomen kesäsää oli kolmena vuotena neljästä tavanomaista viileämpi. El Ninon tiedetään vaikuttavan ainakin Pohjois-Amerikan ja Kanadan polaarisen suihkuvirtauksen reittiin ja täten myös säähän, mutta Euroopan kohtalosta ei ole tarpeeksi näyttöä.

Hyvä tietää: TOP 5 eniten ja vähiten hellepäiviä (vuosiluku, määrä) – hellepäiväksi tilastoidaan päivä, jolloin lämpötila on kohonnut vähintään yhdellä mittausasemalla 25,1 asteeseen jossain päin Suomea.

Vähiten:

1962: 3 kpl
1987: 10 kpl
1998: 15 kpl
1965: 17 kpl
2008 & 2012: 20 kpl

Eniten:

2002: 65 kpl
2006: 61 kpl
1997: 58 kpl
2010: 57 kpl
1972: 54 kpl

Lähteet:

Ilmatieteen laitoksen tilastot; MTV: http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/top-5-surkeimmat-kesat-kylmimpana-suvena-kolme-hellepaivaa-paatyyko-tama-kesa-listalle/5217766

Foreca Twitterissä: forecasuomi

Markus Twitterissä: markusmanty

Kategoria: Huomioita säästä | 29 kommenttia

Säärintamat ja ilmamassat: mistä oikein on kyse?

”Rintama” ja ”ilmamassa” ovat sanoja, joita kuulee usein käytettävän säästä puhuttaessa, monelle kuitenkin jää epäselväksi, mitä sanat oikeastaan tarkoittavat. Yksittäinen blogiteksti on liian lyhyt seikkaperäiseen selostukseen aiheesta, mutta tässä kirjoituksessa käydään läpi peruskäsitteet.

Maapallon ilmamassat yksinkertaistettuna (Kuva: Joanna Rinne)

Maapallon ilmamassat yksinkertaistettuna (Kuva: Joanna Rinne)

 

 

Huomattavasti yksinkertaistetusti esitettynä maapallon lämpötilat jakaantuvat keskimäärin viereisen kuvan väriraitojen mukaisesti. Kunkin raidan sisällä lämpötilat pysyvät kohtalaisen lähellä toisiaan, kun taas väriraitojen välillä lämpötiloissa tapahtuu hyppäys melko kapealla alueella. Kutakin väriraitaa kutsutaan ilmamassaksi ja ilmamassojen välistä aluetta, kuvan mustia raitoja, rintamavyöhykkeeksi. Lämpötilojen jakaantuminen ilmamassoihin tasaisen viilenemisen/lämpenemisen sijaan johtuu mm. merten ja mantereiden lämpenemisnopeuksien eroista ja maapallon pyörimisestä.

 

 

 

 

 

Ilmamassarajat eivät ole suoria, vaan aaltoilevia. (Kuva: Joanna Rinne)

 

Kun raitamallia siirretään hieman lähemmäksi todellisuutta, kuvasta tulee vasemmalla olevan kaltainen. Ilmamassojen väliset rajapinnat eivät ole suoria, vaan pohjois-etelä-suunnassa aaltoilevia.

 

 

 

 

Ilmamassa-aallot liikkuvat, samalla liikkuvat niiden väliset rajapinnat eli rintamat.

Ilmamassa-aallot liikkuvat, samalla liikkuvat niiden väliset rajapinnat eli rintamat. (Kuva: Joanna Rinne)

Seuraavassa vaiheessa mallia muutetaan jälleen hieman todenmukaisemmaksi. Mikäli maapallo ei pyörisi, ilma virtaisi epätasaisen lämmityksen takia päiväntasaajalta suoraan navoille. Pyörimisliikeen takia coriolisvoima kääntää meidän leveysasteillamme ilmavirtauksen keskimäärin lännenpuoleiseksi. Maapallon pintaan verrattuna aallot liikkuvat siis keskimäärin nuolien mukaisesti kohti itää. Tämän kuvan ilmamassaraitojen väliset rajapinnat on esitetty sääkartoista tutuilla säärintamasymboleilla. Kun maassa olevan paikan ylittää punainen eli lämmin rintama, siirrytään viileämmän ilmamassan puolelta lämpimämmän puolelle, kun taas kylmä rintama, siirrytään lämpimän ilmamassan puolelta viileämmän puolelle.

 

 

MTV3-kavanan sääkartta. Suomessa vallitsee viileä ilmamassa, Suomen kaakkoispuolella lämmin. (Kuva: MTV3/Markus Mäntykangas)

MTV3-kavanan sääkartta. Suomessa vallitsee viileä ilmamassa, Suomen kaakkoispuolella lämmin. (Kuva: MTV3/Markus Mäntykannas)

 

Vasemmalla olevassa kuvassa nähdään säärintamat tutummassa ympäristössä: MTV3-kanavan sääkartalla. Lämmin ilmamassa jää Suomen kaakkoispuolelle, sitä reunustavat lämmin ja kylmä rintama. Itse rintama-alueiden yhteydessä sää on sateinen.

 

 

 

 

 

Tässä esitetty malli on huomattavasti yksinkertaistettu; todellisissa säätilanteissa ilmamassat ja niiden väliset vyöhykkeet sekä niiden käyttäytyminen voivat olla hyvinkin moninaisia ja vaikeasti luokiteltavia. Rintamat eivät ole kartalla näkyvän kaltaisia selkeitä rajapintoja, vaan jopa satojen kilometrien levyisiä vyöhykkeitä, joilla viileämpi ja lämpimämpi ilma sekoittuvat toisiinsa. Vaikka viimeisen kuvan tilanteessa rintama-alueilla sataa, ne voivat todellisuudessa yhtä hyvin olla kuivia, joskus myös esiintyä ainoastaan ilmakehän ylemmissä kerroksissa eikä lainkaan pinnan tasolla.

Yksinkertaistuksista huolimatta tämä ”rautalangasta väännetty malli” auttaa selittämään sitä, mistä oikein on kyse, kun meteorologi puhuu säärintamista ja ilmamassoista. Opit voi ottaa heti käyttöön – mainitaanko jompikumpi jo seuraavassa kuulemassasi säätiedotuksessa?

Kategoria: Huomioita säästä | 7 kommenttia

Helle painuu etelään – arki palaa ensi viikolla

Etelä- ja Länsi-Euroopan helle raivasi kuin raivasikin tiensä meille pohjolaan ja nosti lämpötilat perjantaina eteläisessä Suomessa kertaheitolla paikoin jopa yli 30 asteeseen. Korkeimmillaan Kouvolassa käväistiin 31,4 asteessa. Maan keskivaiheilla kulki lämpötilan voimakas muutosvyöhyke, jonka pohjoispuolelle kesäinen lämpö ei yltänyt: Lapissa viikonlopun maksimilukemat ovat jääneet laajalti vain 10-15 asteeseen.

Minä kuulun siihen joukkoon, joka nauttii helteistä, kunhan ne eivät kestä viikkotolkulla. Kesäinen lämpö innoitti vihdoinkin luopumaan talviturkista, joka jäi hyiseen meriveteen Hangon edustalla. Täytyy muuten todeta, että Hanko on aivan upea kesäkaupunki; en ole koskaan Hankoniemellä aikaisemmin vieraillut, mutta tulen varmasti palaamaan. Hankoniemihän edustaa maantieteellisesti Salpausselän ulointa merenpäällistä osaa ja alueella on kauniita, useita kilometriä pitkiä, autioita hiekkarantoja. Hankoniemestä tulevat aika ajoin mieleen Viron ja Latvian päättymättömät hiekkarannat.

Kuva 1: Idyllistä hiekkarantaa Hangon Lappohjan edustalla (kuva: Markus M)

Kuva 1: Idyllistä hiekkarantaa Hangon Lappohjan edustalla (kuva: Markus Mäntykannas)

Helle valahtaa takaisin etelään

Helleilmamassa on jo sunnuntaiyön aikana valahtamassa kohti etelää Baltian puolelle, ja sunnuntaina enää lähinnä aivan lounaisrannikon tuntumassa lämpötila kohoaa lähelle hellelukemia. Maan keskivaiheilla viilenee jo alle 20 asteen, pohjoisempana päivä on suorastaan kolea. Maanantaina helleilma lähestyy uudestaan eteläistä Suomea, mutta tällä kertaa se jää Suomen eteläpuolelle.

Alkuviikosta meillä koittaa sään osalta paluu tuttuun ja turvalliseen arkeen: Suomi kuuluu koko seuraavan viikon ajan lännestä saapuvien matalapaineiden reitille, mikä pitää sään tavanomaista viileämpänä ja epävakaisena. Kyse on enimmäkseen runsaista kuurosateista ukkosineen, mutta muutamana päivänä saattaa maan etelä- ja keskiosassa sataa jatkuvamminkin. Epävakainen matalapainesää näkyy myös lämpötiloissa: ensi viikolla ei kovinkaan paljoa ole edellytyksiä yli 20 asteen lukemille ja loppuviikosta näyttäisi viilenevän entisestään.

Jäätkö sinä kaipaamaan helteitä?

Etelä- ja Keski-Euroopassa tukalaa

Mallit ennustivat osuvasti jo muutama viikko sitten laajan sulkukorkeapaineen muodostumisen eteläisen Euroopan ylle. Espanjassa ja Portugalissa alkukesästä kytenyt kuumuus levisi nyt korkeapaineen länsipuolitse kohti pohjoista yltäen muutaman päivän ajaksi myös osaan Skandinaviaa ja Suomea. Aina Ranskan ja Iso-Britannian korkeudella saakka ilmamassa oli vielä lähes yhtä lämmintä kuin Saharalla, mikä loi edellytykset paikoin poikkeuksellisen korkeille lämpötiloille. Ranskassa rikottiin alkuviikolla 40 asteen raja ja useita paikkakuntakohtaisia lämpöennätyksiä meni rikki; Lontoon Heathrow’n lentokentällä mitattiin Met Officen mukaan kaikkien aikojen Iso-Britannian korkein heinäkuun lämpötila, 36,7 astetta.

Vielä viikonvaihde ja alkuviikko ovat laajalti Etelä- ja Keski-Euroopassakin tukalan kuumia. Ilmamassa Saksan ja Puolan yllä on lähipäivinä yhtä lämmin kuin Suomen lämpöennätyksen (Liperi 37,2 astetta) aikoihin heinäkuun loppupuolella vuonna 2010. Esimerkiksi Berliinissä ja Varsovassa hikoillaan yli 35 asteen lukemissa ja Ranskassa lämpötila voi alkuviikosta kohota uudelleen 40 asteen vaiheille.

Kuva 2: Forecan 15 vrk:n pluumiennuste Berliiniin. Viikonvaihde on tukalan kuuma, mutta alkuviikon jälkeen viilenee tuntuvasti. Myöhemmin ennusteen epävarmuus kasvaa, mutta kuumuus saattaa hyvinkin palata keskiseen Eurooppaan (väliaikaisen) viilenemisen jälkeen (kuva: Foreca).

Kuva 2: Forecan 15 vrk:n ”pluumiennuste” Berliiniin. Viikonvaihde on tukalan kuuma, mutta alkuviikon jälkeen viilenee tuntuvasti. Myöhemmin ennusteen epävarmuus kasvaa, mutta kuumuus saattaa palata keskiseen Eurooppaan (väliaikaisen) viilenemisen jälkeen (kuva: Foreca).

Viikon puolivälissä ja sen jälkeen helteiden painopiste siirtyy selvemmin Välimeren maiden ja Balkanin asiaksi, ja samalla keskinen Eurooppa ainakin väliaikaisesti raikastuu ja viilenee läntisten, Atlantilta saapuvien ilmavirtausten johdosta.

Heinäkuun kohtalo?

Pitkän ajan sääennusteet ovat vasta kokeiluasteella, mutta joskus niitä on mukava vilkuilla ja yrittää spekuloida, mitä tuleman pitää – varsinkin, kun oma kesäloma on lähestymässä ja pitäisi päättää, viettääkö sen kotimaassa vai lähteekö lämpöä hakemaan etelämpää.

Suursäätila Euroopan yllä on jo pitkään jatkunut yllättävän samanlaisena, eikä ennusteissa näy muutoksia suuntaan eikä toiseen. Eteläisen Euroopan korkeapaine näyttää olevan dominoivaa sorttia ja sen myötä matalapaineet ohjautuvat lähitulevaisuudessa Atlantilta kohti Pohjois-Eurooppaa. Keskimäärin meillä on siis tiedossa lounaan tai lännen puoleisia tuulia hamaan tulevaan ja ainakin ensi viikko on tilastoihin nähden tavanomaista viileämpi ja epävakainen. Keski-Euroopan tulevaisuus on mielenkiintoinen: kuumuus ja viileämpi sää vuorottelevat ja väliin mahtuu erittäin voimakkaita rajuilmoja ukkosineen ja rakeineen. Estofex (European Storm Forecast Experiment) on antanut sunnuntaille Pohjois-Saksaan ylimmän tason varoituksen erittäin vaarallisesta säästä.

Pitkän ajan ennusteiden valossa Suomi näyttää jäävän Norjan ja Ruotsin ohella Manner-Euroopan viileimmäksi kolkaksi. Eteläisestä Euroopasta on kuitenkin säännöllisesti nousemassa hyvin lämpimiä pulsseja kohti pohjoista, mutta ne näyttäisivät lähes poikkeuksetta jäävän Itämeren etelä- tai kaakkoispuolelle. On kuitenkin olemassa pieni mahdollisuus, että jokin pulsseista yltäisi jälleen kuluneen viikonlopun tapaan eteläiseenkin Suomeen, mutta pitkäkestoisia lämpöjaksoja tuskin hetkeen tulee. Etelä- ja Keski-Euroopassa erittäin tukalien helleaaltojen riski on olemassa tässä sääasetelmassa.

Kuva 3: Euroopan suursäätila lähitulevaisuudessa. Tukalat helleaallot ovat yhä mahdollisia Itämeren eteläpuolella (kuva: Foreca/Markus Mäntykannas).

Kuva 3: Euroopan suursäätila lähitulevaisuudessa. Tukalat helleaallot ovat yhä mahdollisia Itämeren eteläpuolella (kuva: Foreca/Markus Mäntykannas)

Kategoria: Elämä ja sää, Huomioita säästä, Sää ja luonto, Vuodenajat, Yleistä säästä | 5 kommenttia

Näin syntyy sääennuste

Meteorologeille sääennusteiden syntymisen vaiheet ovat opintojen jälkeen ja työn kautta niin itsestäänselviä, että on usein helppo unohtaa, että suurimmalle osalle ennusteiden käyttäjistä niiden syntymekanismi on hämärän peitossa. Tässä blogitekstissä on lyhyt kuvaus siitä, kuinka sivuillemme päätynyt ennuste oikein syntyy – ja miksi ennusteiden luotettavuus väistämättä heikkenee kaikilla sääennusteiden tuottajilla ennusteiden loppupäätä kohden.

Nykyaikana pääosan sääennusteesta luo aina tietokoneiden sääennustemalli. Malleja on maailmalla useita erilaisia, jotka käyttävät hieman toisistaan poikkeavia laskutapoja ja fysikaalisia kaavoja ilmakehän mallintamiseen. Kaikkien pyrkimys on kuitenkin sama: kuvata ilmakehän sääilmiöiden liikkeitä ja tapahtumia mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen. Tämä on tehtävä mahdollisimman yksinkertaisia laskutoimituksia ja -kaavoja käyttäen, jotta ennuste ehtii valmistua järjellisessä ajassa.

Keskimäärinen säätä ennustava tietokonemalli toimii (yksinkertaistetusti) seuraavasti:

Maapallo jaetaan säämalleissa ruudukoksi (kuva: NOAA)

Maapallo jaetaan säämalleissa ruudukoksi (kuva: NOAA)

Mallinnusta varten koko maapallo jaetaan ruudukoksi, jossa ruutujen sivun pituus on 13-20 kilometrin luokkaa. Koska sääilmiöt tapahtuvat ja liikkuvat maanpinnalta 10-20 km korkeuteen ulottuvassa ilmakerroksessa, ruutuja tarvitaan useassa kerroksessa myös pystysuunnassa.

Ruudukon ruutujen jokaiselle leikkauspisteelle annetaan arvot meteorologiselle perussuureille, esim. lämpötilalle, tuulen suunnalle ja nopeudelle, ilmanpaineelle ja -kosteudelle. Kun nämä arvot eli lähtötilanne on tiedossa, malliajo voidaan ”käynnistää”.

Kun malli käynnistetään, se laskee maapalloruudukon jokaisessa pisteessä ennalta määritellyn listan ilmakehän käyttäytymistä kuvaavia fysikaalisia laskutoimituksia. Kun koko maapallon kaikki laskutoimitukset on suoritettu, tuloksena on uudennäköinen säätilanne – se, minkälainen sää tulee ennustemallin mukaan olemaan kolmen tunnin, meteorologien kielenkäytössä yhden aika-askeleen, päässä ennusteen aloitushetkestä. Jokainen maapalloruudukon piste on siis laskutoimitusten tuloksena saanut uudet arvot lämpötilalle, tuulelle jne.

Seuraavaksi suoritetaan uudelleen samat fysikaaliset laskutehtävät kussakin pisteessä käyttäen näitä uusia arvoja alkutilanteena, tuloksena on aika-askel 2: säätilanne kuuden tunnin päästä alkuhetkestä. Laskut lasketaan yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes malliajo, ennuste 10 vuorokauden päähän, on valmis.

Havaintoasemat – alkuarvauksen ongelma

Ennustemallin ajon periaate on yksinkertainen ja tehokas. Kussakin tietokonemallissa (malleja tekee ja ajaa maailmassa useampi eri organisaatio) käytetyt laskut ovat lähes samanlaisia, mutta hienosäädössä on eroja; sen takia kullakin mallilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Kaikilla malleilla on kuitenkin sama ongelma: alkuarvojen luotettavuus.

Voidakseen kuvata säätilanteen etenemistä, sääennustemalli tarvitsee jokaiselle maapalloruudukon pisteelle paikkansapitävät tiedot pisteessä sillä hetkellä vallitsevasta säätilanteesta. Nämä tiedot tulevat pääosin havaintoasemilta: ympäri maapalloa asennetuista mittareista, joita hallinnoi kunkin maan oma meteorologinen viranomainen.

Sääennustemallin kaikkia pisteitä varten ei ole havaintotietoja (kuva: Joanna Rinne)

Sääennustemallin kaikkia pisteitä varten ei ole havaintotietoja (kuva: Joanna Rinne)

Sääennustemallin maapalloruudukon pisteet ovat tasaisten välimatkojen päässä toisistaan ja kattavat koko maapallon. Samaa ei voi sanoa havaintoverkostosta: havaintoasemat ovat parhaimmilla alueilla muutaman kilometrin päässä toisistaan, mutta etenkin maapallon harvaan asutuilla alueilla sekä merialueilla välimatkat havaintoasemien välillä voi olla satoja kilometrejä. Kun kunkin havaintoaseman lähettämät säätiedot sijoitetaan ennustemallin ruudukkoon, ruudukkoon jää valtava määrä tyhjiä pisteitä, joiden säätilasta ei yksinkertaisesti ole tietoa. Näiden pisteiden säätila on pakko arvata ympäristön arvoja hyväksi käyttäen. Pinnan yläpuolisesta ilmakerroksesta tietoja saadaan vielä huomattavasti vähemmän – esim. Suomessa pystysuunnan mittauksia tekeviä sääluotauksia tehdään kolmessa paikassa, kussakin vain kahdesti vuorokaudessa! Suuri osa ilman liikkeistä ja tapahtumista jää siis mittausten ulkopuolelle. Arvauksilla on suuri rooli sääennusteiden syntymisessä.

Kun sääennustemallia aletaan ajaa, liikutetaan jokaisella aika-askeleella eteenpäin sään tiedettyjen, havaintoasemalla mitattujen arvojen lisäksi niiden välille tehtyjä arvauksia. Jokaisella aika-askeleella arvausten vaikutus liikkuu pidemmälle ja sekoittuu tiedettyjen arvojen liikkeisiin. Siksi sääennusteissa väistämättä ennusteen luotettavuus heikkenee ennusteen edetessä. Tätä ongelmaa ei voida tieteen ja tekniikan tämänhetkisillä keinoilla ratkaista: ei ole olemassa havaintomenetelmiä, jotka antaisivat kaikki tarvittavat säätiedot myös mittausasemien ja -hetkien välillä.

Ennusteiden tarkkuus silti jo hyvä

Vappuinen meteorologiapulainen Forecan toimistolla (kuva: ForecaWeather-Instagram)

Vappuinen meteorologiapulainen Forecan toimistolla (kuva: ForecaWeather-Instagram)

Valopilkkuna pimeydessä: tilanne ei onneksi ole niin toivoton kuin miltä näin esitettynä kuulostaa. Ongelmista huolimatta muutaman päivän ennusteet toteutuvat jo suhteellisen hyvällä tarkkuudella, pidemmälle ulottuvien ennusteiden kannattaa ajatella kertovan pikemmin säätyypeistä (vakaa korkeapainesää/epävakainen, ajoittain sateinen sää) kuin sateiden tulevista tarkoista paikoista ja ajoista.

Meillä Forecalla ennusteita tehdessä tietokoneiden osaamiseen yhdistetään meteorologien tietotaito: meteorologit muokkaavat tietokonemallien ennusteita muutaman päivän osalta käsin hioakseen kuluttajille näkyvät ennusteet mahdollisimman onnistuneiksi.

 

 

Kategoria: Huomioita säästä, Yleistä Forecasta, Yleistä säästä | 2 kommenttia

Tilastomysteeri: viilenevätkö kesäkuut?

Ensimmäinen kesäkuukausi on pian paketissa, ja vaikka monien mielestä alkukesä onkin tuntunut suorastaan kylmältä, ei voida kuitenkaan puhua erityisen koleasta kesän aloituksesta. Mielikuvaa hyvin vilpoisasta alkukesästä on kieltämättä omallakin kohdallani ruokkinut se tosiasia, että aurinkoiset poutapäivät ja lämpöaallot ovat loistaneet poissaoloillaan. Useampana aamuna ja iltapäivänäkin on tarvittu pitkähihaista lämpötilan pysytellessä kaukana kesäisistä lukemista. Hellelukemiakaan ei ole vielä mitattu, kesän toistaiseksi korkein lämpötila on Kouvolan Utin +24,9 °C (mit. 13.6.). Ensimmäisen hellepäivän venyminen kesäkuun lopulle alkaa pian olla jo poikkeuksellinen ilmiö: viimeisen 55 vuoden aikana hellettä on vain kerran (v. 1987) odotettu näin pitkään.

Mistään poikkeuksellisesta kesäviileydestä ei kuitenkaan voida puhua. Ilmamassa Suomen yllä on tällä viikolla ollut kesäisen lämmintä: aurinkoisessa ja heikkotuulisessa säässä edellytyksiä olisi koko maassa ollut laajalti 20-25 asteen lämpötiloille, mutta runsas pilvisyys, sadealueet ja -kuurot ovat rajoittaneet lämpötilan nousemista. Suomen länsipuolella ilmamassa on aika ajoin ollut huomattavastikin Suomea viileämpää, joten kesäsäämme on itse asiassa ollut melko luksusta verrattuna esimerkiksi Norjan tai Islannin säähän. Tai no, riippuu tietysti siitä, mistä kukakin pitää. Siinä missä Pohjois-Euroopassa kesäkuu on ollut vilpoisa, on heti maamme itäpuolella Venäjällä Pohjois-Siperiassa asti sekä toisaalta Alaskassa mitattu yli 30 asteen lämpötiloja.

Kulunut kesäkuu on ollut alustavasti suuressa osassa maan länsiosaa asteen, pari tavanomaista viileämpi, kun taas Pohjois-Lapissa keskilämpötila on ollut lähempänä tavanomaista. Viimeksi vastaavia poikkeamia kylmempään suuntaan on ollut kesäkuussa 2010, mutta kyseisenä kesänä heinäkuussa mitattiinkin jo lämpöennätyksiä.

Tilastoissa mielenkiintoinen yksityiskohta: kesäkuut viilenneet viimeisen 50 vuoden aikana

Kun vertaillaan Ilmatieteen laitoksen tilastoja keskilämpötilojen osalta viimeisen 50 vuoden ajalta (havaintojaksot 1961-1990 ja 1981-2010), voidaan todeta eräs mielenkiintoinen yksityiskohta (kiitokset Jarin blogille kimmokkeesta kirjoittaa aiheesta). Esimerkkeinä käytettäköön Helsinki-Kaisaniemen ja Jyväskylän lentoaseman keskilämpötiloja. Havaintojaksojen välillä talvikuukaudet ovat lämmenneet selvästi, noin reilulla asteella viimeisen 50 vuoden aikana. Talvikuukausien selvä lämpeneminen on havaittavissa muillakin mittausasemilla. Myös muissa kuukausissa näkyy keskilämpötilan osalta lämpenevä trendi, mutta kesäkuun kohtalo on mysteeri. Utsjoen mittausasemaa lukuun ottamatta kesäkuu näyttäisi viilenneen viimeisen 50 vuoden aikana suuressa osassa Suomea, vaikkakin viileneminen on keskimäärin vain 0,1-0,4 asteen luokkaa. Ilmiö on mielenkiintoinen, eikä sille ole oikein mitään selitystäkään tarjolla. Ikään kuin kesät olisivat viilenneet alkupäästään, mutta lämmenneet keski- ja loppupäästään.

Kuva 1: Helsinki-Kaisaniemen ja Jyväskylän (Lentoasema) keskilämpötilavertailua kahtena eri havaintokautena. Kesäkuuta lukuun ottamatta kaikki kuukaudet ovat lämmenneet.

Kuva 1: Helsinki-Kaisaniemen ja Jyväskylän (Lentoasema) keskilämpötilavertailua kahtena eri havaintokautena. Kesäkuuta lukuun ottamatta kaikki kuukaudet ovat lämmenneet.

Jos vertaillaan termisen kesän kestoa (vuosien 1960-1989 ja 1985-2014 välillä) Helsinki-Kaisaniemen ja Jyväskylän mittauspisteillä, alkamis- ja päättymisajankohdissa ei ole silmämääräisesti reilun 50 vuoden aikana tapahtunut dramaattisia muutoksia, mutta jos pyöritellään vähän numeroita ja laskeskellaan, voidaan havaita termisen kesän pidentyneen Helsinki-Kaisaniemessä noin kuudella ja Jyväskylässä noin 2,5 vuorokaudella. Kesä näyttäisi ainakin etelärannikolla venyneen 2000-luvulla useampaan otteeseen lokakuun puolelle. Toisaalta termisen kesän piteneminen ja viilenneet kesäkuut ovat keskenään ristiriidassa.

Helleaalto Länsi-Eurooppaan

Tuleva viikonloppu on jälleen vuodenaikaan nähden viileähkö, melko epävakainenkin. Lauantaina mielenkiinto kohdistuu maan keski- ja itäosan sade- ja ukkoskuuroihin. Perusvirtauksen ollessa heikko kuurosateetkin liikkuvat hitaasti, joten paikallisesti sadekertymät voivat kasvaa suuriksi.

Viikonvaihteessa sää kuitenkin poutaantuu ja alkuviikolla aurinko näyttäytyy yleisemmin. Samalla ilmamassa lämpenee siten, että Etelä- ja Keski-Suomessa päästään yleisesti jo 20-24 asteen lukemiin ja mahdollisesti kolkutellaan sitä maagista hellerajaakin.

Jatko näyttää erittäin mielenkiintoiselta: eteläiseen Eurooppaan näyttäisi mallien perusteella vahvistuvan nk. Omega-korkeapaine* (sulkukorkeapaine), jonka myötä kesän toistaiseksi kuumimmat päivät saapuvat Länsi- ja Keski-Eurooppaan. Lämpötila saattaa kohota ylimmillään Ranskassa saakka 40 asteeseen; Britteinsaarilla ja Benelux-maissakin mitatataan yli 30 asteen lukemia alkuviikolla. Fennoskandian ja Suomen kohtalo on vielä epävarma. Tilanne elää koko ajan ja helteiden saapuminen meille riippuu tulevan korkeapaineen laajuudesta – riittääkö se sysäämään viileän ja epävakaisen sään kohti Jäämerta vai jääkö helleaalto eteläisen ja keskisen Euroopan asiaksi?

Kuva 2: Yhdysvaltaisen GFS-mallin näkemys ensi viikon torstain maksimilämpötiloista Länsi- ja Keski-Euroopassa. Jää nähtäväksi, yltääkö helleaalto Suomeen (kuva: Wetterzentrale)

Kuva 2: Yhdysvaltaisen GFS-mallin näkemys ensi viikon torstain maksimilämpötiloista Länsi- ja Keski-Euroopassa. Jää nähtäväksi, yltääkö helleaalto Suomeen (kuva: Wetterzentrale)

* kreikkalaisen Ω-kirjaimen muotoinen korkeapaine

Foreca Twitterissä: forecasuomi

Markus Twitterissä: markusmanty

Kategoria: Huomioita säästä | 41 kommenttia