Tunnetko nämä pilvet?

Tässä blogitekstissä katsellaan taivaalle!

Meille meteorologeille kerrotaan opintojen aikana erilaisista pilvityypeistä  ja niiden ominaisuuksista paljon. Opintoihin kuului kurssi, jolla kahlattiin erilaiset pilvityypit läpi kuvaesimerkkien kera, ja lopputentissä pistettiin nenän eteen kuvia, joissa näkyvät pilvet tentin suorittajien tuli tunnistaa.

Eri korkeuksilla näkyvien pilvien erotteleminen toisistaan pilviä katsellessa tulee meteorologiaa opiskeille jo aikalailla selkärangasta. Siksi välillä ei-meteorologiystävien havainnot ja kokemukset pilvistä palauttavat maan pinnalle – harvalle on itsestäänselvää se, sijaitseeko taivaalla näkyvä harmahtava matto alle kilometrin korkeudessa vai pitääkö kulkea ylöspäin useita kilometrejä, ennen kuin ollaan pilvien kanssa samalla korkeudella.

Tässä kohdassa minun on myönnettävä, että en itsekään osaisi enää antaa oikeita latinankielisiä kuvaussanoja kaikille näkemilleni pilville. Töissä riittää omassa tapauksessani se, että tunnistan parin kilometrin tarkkuudella, millä korkeudella pilvi sijaitsee ja tiedostan suurinpiirtein, mikä pilven syntymekanismi on ja mitä pilven olemassaolo kertoo ilmakehän ominaisuuksista sen kellumiskorkeudella. Pilvien tunnistamistentti kaikkine nimeämisineen voisi mennä penkin alle.

Stratocumulus castellanus opacus, altocumulus stratiformis, altostratus translucidus (kuva: Bernhard Mühr / wolkenatlas.de)

Tietenkään nämä tiedot eivät ole oikeasti tarpeellisia ja pakollisia kuin meteorologeille ja lentäjille, mutta pilvien katselu muuttuu vielä kiinnostavammaksi, kun niistä saa silmänilon lisäksi myös tietoa!

Siis:

Yleistä pilvistä

Kerros, jossa kaikki (ainakin säätä tuottavat) pilvet sijaitsevat, on nimeltään troposfääri. Sen paksuus vaihtelee ilmakerroksen lämpötilan mukaan (lämmin ilma vie enemmän tilaa), joten se on Suomessa ohuin talvisin (6-8 km) ja paksuin kesäisin (10-13 km). Tropiikissa troposfäärin paksuus on keskimäärin 18 km.

Keskimääräisessä tapauksessa lämpötila laskee troposfäärin alaosasta eli maanpinnan tuntumasta ylöspäin mentäessä. Troposfäärin ylärajalta löytyy tropopaussi -niminen rajakerros, jossa käy päinvastoin – ylöspäin noustessa myös lämpötila nousee! Tropopaussi on raja, jonka yläpuolella säätä tuottavia pilviä ei pääse syntymään. Tropopaussi on kuin tulppa, jonka läpi pilviä synnyttävät nousevat ilmavirtaukset eivät pääse kuin erityisen voimakkaiden ukkospilvien tapauksessa. Silloinkin tropopaussi jarruttaa ilman nousunopeutta niin, että voimakkaimpien ukkospilvien nousu tyssää melko pian tropopaussin jälkeen ja pilvi alkaa levitä sivusuunnassa pystysuunnan sijaan.

Troposfäärin sisällä pilvet jaetaan kolmeen ryhmään esiintymiskorkeutensa mukaan:

Pilvityypit esiintymiskorkeutensa mukaan

 

Pilviä kutsutaan yläpilviksi, keskipilviksi tai alapilviksi riippuen siitä, millä troposfäärin kolmanneksella ne suurinpiirtein esiintyvät. Jaottelu on karkea ja suuntaa-antava, sillä troposfäärissä ei ole mitään todellisia rajoja, jonka ylä- tai alapuolella pilvet tiukasti pysyvät.

Cumulus-pilvet, nuo esim. kauniina kesäpäivänä usein näkyvät pumpulimaiset pilvenhattarat, ovat aivan samanlaisia matalalla, keskikorkeudella ja korkealla (lähes samanlaisia – tarkalleen ottaen korkealla niissä on vähemmän vettä pisaroina ja enemmän jäänä). Silti niiden nimi riippuu esiintymiskorkeudesta: cumulus-pilvi on matalalla esiintyessään cumulus, keskikorkeudella esiintyessään altocumulus ja ylhäällä esiintyessään cirrocumulus. Niin ikään sumumainen stratuspilvi voi esiintyä alhaalla, keskellä tai ylhäällä ja on sen mukaan joko stratus, altosratus tai cirrostratus.

Pilvien latinankieliset nimet ovat usein kaksi- tai useampiosaisia. Ensimmäinen osa kertoo pilvisuvun ja antaa samalla tiedon siitä, millä korkeudella pilvi esiintyy. Jälkimmäiset osat ovat kuvailevia ja antavat lisäinformaatiota pilven rakenteesta. Esimerkiksi ”Cirrus fibratus vertebratus” kertoo, että pilvi on cirrus-sukua eli yläpilvi, kuituinen (fibratus) ja muodoltaan selkärankaa muistuttava (vertebratus).

 

Yläpilvet

Yläpilvien esiintymiskorkeuden haitari on valtava: 3-18 km. Korkeus, josta alkaen aletaan puhua yläpilvistä, riippuu troposfäärin senhetkisestä paksuudesta. Kolmen kilometrin korkeudessa olevat pilvet ovat yläpilviä vain troposfäärin ollessa ohuimmillaan.

Yläpilviä on kolmea eri sukua: cirrus (untuvapilvi), cirrocumulus (palleropilvi) ja cirrostratus (harsopilvi). Cirrus-pilvet (alla) ovat höttöisiä ja kapeita, lähes hiuksia muistuttavia. Niiden ”hiusosuus” on itse asiassa keskiviivan pilvestä tippuvia ja tuulen mukana matkustavia jääkiteitä eli lumisadetta! Katselemme siis yläilmojen pyryä.

Cirrus fibratus vertebratus (kuva: Bernhard Mühr / wolkenatlas.de)

 

Cirrocumulus-pilvet ovat kesäpäivän pikku vanutuppopilvien kaltaisia, mutta sijaitsevat korkealla. Siksi ne ovat kooltaan meidän näkökulmastamme hyvin pieniä. Toisin kuin alailmakehän kaverinsa, nämä muodostuvat kylmän lämpötilan takia tavallisten vesipisaroiden sijaan yleensä joko jääkiteistä tai alijäähtyneistä vesipisaroista. Cumulus-pilvien läsnäolo kertoo aina esiintymiskorkeutensa konvektiosta eli vierekkäisistä nousevista ja laskevista ilmavirtauksista. Itse pilvi syntyy aina nousuliikkeen kohdalle. Nämä cumulus-pilviyksilöt muodostavat pilvilautan (stratiformis).

Cirrocumulus stratiformis ((kuva: Bernhard Mühr / wolkenatlas.de)

Cirrostratus-pilvi on ohutta yläilmakehän sumupilveä. Esimerkkikuvassa valkoinen harso on cirrostratus-pilveä, mukana on myös lentokoneiden tiivistymisjuovia. Meteorologisesti cirrostratus aiheuttaa ristiriitaisia tilanteita: sää voi olla meteorologisesti täyspilvinen, mutta pilviharso on niin ylhäällä ja ohut, että käytännössä sää tuntuu aurinkoiselta. Kuvan pilvessä on kuitumaista rakennetta (fibratus).

Cirrostratus fibratus (kuva: Bernhard Mühr / wolkenatlas.de)

 

Keskipilvet

Keskipilvet majailevat yläpilvikerroksen alapuolella 2-6 km korkeudessa, jälleen riippuen troposfäärin paksuudesta. Myös keskipilvet jakaantuvat kolmeen sukuun: Altostratus (verhopilvi), altocumulus (hahtuvapilvi) ja Nimbostratus (laaja sadepilvi).

Altostratus-pilvistä muodostuu tasaisen harmaa ja tapahtumaton pilvikatto. Aurinko saattaa kuultaa heikosti pilvikerroksen läpi tai se voi jäädä täysin näkymättömiin. Pilvet saattavat sataa, mutta sade ei ulotu maahan asti, vaan haihtuu matkan varrella.

Kuvan pilviverho on läpinäkymätön (opacus) ja siinä on aaltomaisia kuvioita (undulatus).

Altostratus opacus undulatus (kuva: Bernhard Mühr / wolkenatlas.de)

 

Altocumulus-nimen cumulus-osa kertoo, että vanutuppopilvet ovat taas vauhdissa, tällä kertaa hieman alempana eli pallerot näkyvät hieman isompina. Kuten yllä, ne kertovat konvektiosta eli ilmakehän nousu- ja laskuliikkeistä esiintymiskorkeudellaan. Tässä kuvassa ne muodostavat lauttamaisen kentän (stratiformis) ja kenttä on hieman läpinäkyvä (perlucidus).

Altocumulus stratiformis perlucidus (kuva: Bernhard Mühr / wolkenatlas.de)

 

Nimbostratus luokitellaan keskipilveksi, mutta on oikeastaan kahden kerroksen pilvi. Se on paksu sadepilvi, joka jatkuu alapilvikorkeudelta keskipilveksi asti. Sen alareuna on sumuisen höttöinen ja pilvi ei aiheuta hetkellistä kaatosadetta, vaan tasaista, jatkuvaa sadetta. Kuvan pilvi sataa (praecipitatio), kuten nimbostratukset usein.

Nimbostratus praecipitatio (kuva: Bernhard Mühr / wolkenatlas.de)

 

Alapilvet

Alapilvet sijaitsevat 0-2 km korkeudessa eli varsin lähellä maanpintaa. Alapilviä on jälleen kolme sukua: Stratus (sumupilvi), stratocumulus (kumpukerrospilvi) ja Cumulus (kumpupilvi).

Tässä kuvassa on mahdollista katsella stratus-pilveä ylhäältäpäin. Pilvi on repaleinen (fractus). Alhaalla laaksossa saattaa olla sumuista, tai pilvi vain tuntuu roikkuvan harmaana matalalla piilottaen korkeat rakennukset ja teollisuusrakennusten savupiiput. Kuva muistuttaa siitä, että sumu on itse asiassa maahan asti ulottuva pilvi, ja myös kolikon kääntöpuolena siitä, että jokaisen pilven sisällä on sumuista.

Stratus fractus (kuva: Bernhard Mühr / wolkenatlas.de)

 

Stratocumulus muodostuu cumulus-palleroista, jotka ryhmäytyvät pilvilautaksi. Kuvan stratocumulus-alueen lauttamaisuus näkyy selvästi (stratiformis) ja lautan läpi pääsee valoa (perlucidus)

Stratocumulus stratiformis perlucidus (kuva: Bernhard Mühr / wolkenatlas.de)

 

Cumulus on tuo meille kaikille tuttu peruspilvi, joka on niin arkkityyppinen, että suurin osa lapsistakin piirtänee pilvipiirrosta pyydettäessä juuri cumulus-pilven. Cumuluspilvi sellaisenaan ei sada, mutta kasvaessaan isommaksi, samalla saadessaan nimensä perään lisänimiä, se voi hyvinkin muuttua satavaksi. Suurimpien ukkospilvienkin uran alusta löytyy palleroinen cumulusvaihe. Kuvan pilvi on nimensä mukaan matala kauniin ilman pilvi (humilis) ja repaleinen (fractus).

Cumulus humilis, cumulus fractus (kuva: Bernhard Mühr / wolkenatlas.de)

 

Cumulonimbus

Cumulonimbus-pilvi saa oman alaotsikkonsa, sillä vaikka ne aloittavat kasvunsa cumulus-pilvenä, kasvaessaan kokoa niiden alaraja pysyy alapilvitasolla, mutta yläreuna paisuu ensin keskipilvikorkeudelle, sitten yläpilvikorkeudelle, törmäten lopulta tropopaussiin. Tropopaussin kohdalla nousu ylöspäin tyssää ja pilvi alkaa levitä sivullepäin. Näin muodostuu ukkospilville ominainen alasinmuoto.

Kuvan cumulonimbus on säikeinen (capillatus, vaihe kun alasin on syntymässä; tässä viitannee suurimman pilven naapuriin), suurimmassa pilvessä on alasin (incus) ja pilvessä on utaremaisia pusseja, jotka näyttävät roikkuvan pilvestä alas (mamma).

Cumulonimbus capillatus incus mamma ((kuva: Ralf Preuss / wolkenatlas.de)

 

Tässä tekstissä raapaisin vain muutamia erilaisia pilvivaihtoehtoja. Erilaisia erikoisuuksia löytyy pilvin pimein (sopiva sanonta tähän), moni sellaisia, jotka syntyvät vain vaikeasti saavutetuissa olosuhteissa.

Pilvihavaintoja tekevän apulaismeteorologin tai meteorologin kuuluu kirjata ylös, kuinka paljon ja minkälaista pilvisyyttä on; pilvisyys ilmaistaan koodinumeron avulla. Koodinumeroita on tarjolla vaikka minkälaisiin vaihtoehtoihin (muotoa ”taivaalla näkyy pilvityyppiä X ja pilvityyppiä Y ja ehkä vähän pilvityyppiä Z”), mutta ainakin omana opiskeluaikanani tarjottiin vaihtoehdoksi myös viimeisen epätoivon koodi, jonka määritelmä oli ”sekava taivas”. En äkkiseltään löytänyt, käytetäänkö tätä koodia yhä, kun kaikki muut koodit osoittautuvat toimimattomiksi. Ainakaan tuolloin monikaan meteorologi ei myöntänyt määritelleensä taivasta ikinä sekavaksi.

Näillä eväillä pääsee jo alkuun pilvibongausharrastuksessa. Onko sinulla suosikkipilvityyppiä? Ei tarvitse tietää virallisia nimityksiä, kuvailu riittää!

Kategoria: Huomioita säästä | 1 kommentti

IPCC:n erikoisraportti – ei mitään uutta auringon alla

YK:n alaisuudessa toimiva kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi tänään 8. lokakuuta erikoisraportin nimeltään “Special Report on Global Warming of 1.5°C”. IPCC:n näkyvin työ on ollut perustamisestaan lähtien laajojen Assesment Report -julkaisujen kokoaminen. IPCC ei tutki itse mitään vaan ainoastaan kokoaa yhteen julkaistua tietoa. Viimeisin, viides Assesment Report julkaistiin 2014 ja seuraavaa odotellaan vuonna 2022. IPCC julkaisee välillä myös suppeampia erikoisraportteja, sellaisesta tässäkin on kyse.

 

Kuva IPCC

 

Mikä sitten on erikoisraportin sisältö? Lyhyesti sanottuna raportista ei mullistavaa uutta löydy. Esiteolliselta ajalta ilmasto on tämän hetken tiedon mukaan lämmennyt noin asteella, ja tähän mennessä ihmisten ilmakehään syytämät kasvihuonekaasut tulevat aiheuttamaan vielä vähintään puolen asteen lämpötilan nousun. Jatkossa lämpötilan nousu riippuu siitä onnistutaanko kasvihuonepäästöjä vähentämään, ja millä aikataululla. Lämpötila näyttäisi nousevan nykymenolla pari astetta esiteollista aikaa korkeammalle ennen kuin tulevaisuudessa tehtävät päästöleikkaukset alkavat purra, ja tämäkin skenaario on hyvin optimistinen. IPCC:n raportti kertoo oleellisesti sen mitä tapahtuu jos ja kun 1,5 asteen tavoitteesta lipsutaan.

 

Ilmastosta puhuttaessa monet varmaan yhdistävät tällaiset yksittäiset asteen tai parin muutokset meidän havaitsemaan päivittäiseen lämpötilaan. Asteen tai parin muutos, eihän se tunnu missään? Valitettavasti vuosikymmenten keskilämpötiloista puhuttaessa yksittäinen aste on valtava muutos. Viime jääkaudella keskilämpötila oli vain 4-6 astetta alempi kuin esiteollisena kautena. Silloin Suomen peitti tukeva jääpeite kesät talvet. Toinen ongelma on hiilidioksidi, sen kierto ilmakehässä on tavattoman hidasta. Nyt ilmakehään pölläytetty hiilidioksidi pysyy siellä vuosikymmeniä, jopa pahimmillaan muutaman sata vuotta. Vaikka kaikki päästöt lopetettaisiin, ei hiilidioksidin määrä ilmakehässä tule välittömästi laskemaan.

 

Bełchatówin ruskohiilikaivos ja -voimala Puolassa, Euroopan suurin hiilidioksidipäästöjen lähde (Kuva K.Roine)

Mitä sitten 1,5 asteen lämpeneminen tulee aiheuttamaan? Äärimmäiset kuumat jaksot yleistyvät ja lämpötilat nousevat entisestään, tietyillä alueilla sademäärät kasvavat, toisaalla taas kuivat kaudet yleistyvät. Vuonna 2100 merenpinta on noussut yli puoli metriä. Ilmaston lämmetessä biodiversiteetti ja ekosysteemit kärsivät, tämä muuten koskettaa etenkin pohjoisen havumetsävyöhykettä ja tundraa. Listaa vaikutuksista voisi jatkaa loputtomasti.

 

Kaikki tämä on ollut tiedossamme jo vuosikymmenet. Välissä ilmastosopimus toisensa jälkeen on vesittynyt joko sopimusta tehtäessä tai sen jälkeen. Ehkäpä ihmisten mielikuva ja ajatukset päästöjen vähentämisestä ovat hitaasti muuttuneet. Asiaan on vaikuttanut monien Aasian miljoonakaupunkien pienhiukkasongelma, myrkkyjen tunkeminen ilmakehään on kirjaimellisesti näkynyt ja tuntunut ihmisten arjessa. Pienhiukkaset sinänsä ovat eri ongelma kuin ilmaston lämpeneminen.

 

Ainoa realistinen mahdollisuus pitää ilmaston lämpeneminen puolentoista asteen suuruisena lienee ilmastonmuokkaus. Hiilidioksidin poisto tai varastointi ilmakehästä on mahdollista ja sen varaan on jo laskettu paljon, huolimatta siitä että menetelmät ovat kalliita ja energiaintensiivisiä. Sen sijaan suhtautuminen ilmakehän viilentämiseen auringon säteilyä avaruuteen heijastamalla on varauksellista, asiassa nähdään lähinnä riskejä ja suoranaisia vaaroja. Ehkäpä tätäkin on vielä tulevaisuudessa pakko muuttaa.

http://www.ipcc.ch/report/sr15/

Kategoria: Huomioita säästä | Tagit: , , , , , , , | 17 kommenttia

Ensin lunta tupaan, ensi viikolla lämpöaallon vuoro

Tänään perjantaina talvi kolkuttelee toden teolla jo maan pohjoisosassa, sillä osa Lapista on saamassa ensilumen ja paikoin lunta kertyy yli viisi senttimetriä. Ensilumen määritelmähän on se, että lunta täytyy kesäaikana olla aamun mittauksissa klo 9 vähintään senttimetrin verran, talviaikana kelpuutetaan klo 8 mittaustulos. Näin ollen jos jostain kohtaa tänään satava lumi ehtii sulamaan ennen huomisaamua, ei sitä vielä ensilumeksi lasketa. Pysyvää lumipeitettä tästä ei ole kuitenkaan vielä tulossa, sillä ensi viikolla on lokakuisen lämpöaallon vuoro: etelässä lukemat ovat niin korkeita kuin tähän aikaan vuodesta vain voi olla ja Lapista lumet sulavat vauhdilla.

Pöllyävää lunta Kilpisjärven teillä perjantaiaamuna. Iltapäivän kuluessa lunta voi pyryttää Lappiin yli 5 cm. / Kuva: Liikennevirasto, kelikamerat

Kolea viikonloppu

Lapissa viikonloppu on kylmä ja talvinen: päiväsaikaankin lämpötila jää paikoin pakkasen puolelle ja sunnuntain vastaisena yönä saatetaan mitata tämän syksyn pohjalukemat, kun pakkasta voi paikoin olla 10…15 astetta. Etelässä viikonloppua voisi luonnehtia vaihtelevaksi: lauantai on poutaisempi päivä, sunnuntaina tuulee, sataa ja on hyvin koleaa. Maanantaiaamuksi sitten pakastuu ja tienpinnat jäätyvät – ikäviä keliongelmia odotettavissa. Maanantain jälkeen tosin keliongelmista ei kannata hetkeen välittää, sillä lämpöaalto tekee tuloaan.

Viikon puolivälissä niin lämmintä kuin vain voi olla

Viikon puolivälissä maan etelä- ja keskiosaan on leviämässä voimakkaan lounaisvirtauksen mukana jopa harvinaisen lämmintä ilmamassaa vuodenaikaan nähden. 1,5 kilometrin korkeudella ilmamassan lämpötila on jopa yli 10 astetta, mikä aurinkoisena kesäpäivänä nostaisi lämpötilan jopa 30 asteeseen. Tähän aikaan vuodesta auringon teho on kuitenkin jo huomattavasti hiipunut, nyt ollaan suunnilleen samalla tasolla kuin helmi-maaliskuun vaihteessa. Siitä huolimatta ilmakehä ja meret ovat varastoineet kesän jäljiltä lämpöä, ja ensi viikolla saamme henkäyksen Atlantin lämpövarastosta. Sen ansiosta – mikäli pilvipeite sallii ja aurinko paistaa – voimme kokea vielä kerran pienen kesän henkäyksen. Ylimmät lämpötilat voivat etelässä kohota jopa vähän 15 asteen yläpuolelle – ehkäpä lähestytään jopa paikkakuntakohtaisia ennätyksiä. Lapista kaikki viikonlopun aikana satanut lumi tulee sulamaan pois lämpimän henkäyksen myötä.

Lämpöä lokakuuhun vielä ensi viikollekin! Etelässä mahtavat säät vaikkapa ruskaretkille ja -kuvauksille.

Seuraa foreca.fi -sivulta, miltä näyttää tuorein kuukausiennuste! Jatkuuko lämmin syksy vielä pitkään?

Kategoria: Elämä ja sää, Huomioita säästä, Vuodenajat | Tagit: , , | 8 kommenttia

Syyskuu oli lämmin ja kylmä, myrskyisä ja sateinen

Lokakuu alkoi! Onpa aika edennyt vauhdilla, juurihan vasta oltiin kesälomalla (vaikka vietin omani kesäkuussa). Kuun vaihteessa on hyvä kurkistaa taaksepäin: tässä blogitekstissä katsellaan, millainen sää syyskuussa oli.

 

Kuva: Matti Hietala

Yleisilmeeltään kuukausi näytti lämpötilojen osalta koko Suomessa samalta: kolmisen ensimmäistä viikkoa olivat keskimääräistä lämpimämpiä, ajoittain jopa reilusti keskiarvon yläpuolella. Selvä muutos säätyypissä tapahtui kuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna, jolloin Suomeen alkoi virrata viileää ilmaa myrskytuulien säestämänä. Lämpötilat tipahtivat keskiarvon tuntumaan, monin paikoin sen alapuolelle. Muutos tuntui erityisen dramaattiselta siksi, että tipahdusta edelsi erityisen lämpimän ilmamassan vyöhyke, jonka yhteydessä yöllä lämpötila pysyi etelässä lähes 20 asteessa myöhäisestä ajankohdasta huolimatta.

Lämpötila

Syyskuun korkein mitattu lämpötila oli peräti 26,1 ºC, kyseinen luku saatiin Rauman Pyynpään asemalta 8. syyskuuta. Se havaittiin tilanteessa, jossa Suomeen levisi itäkaakosta hyvin lämmintä ilmamassaa. Samana päivänä hellelukemia mitattiin usealla asemalla maan etelä- ja keskiosassa, mm. Kemiössä, Salossa, Vihdissä ja Mäntsälässä. Syyskuun hellelukemat eivät suinkaan ole jokavuotisia, edellisen kerran syyskuuhellettä mitattiin vuonna 2002.

Syyskuun alin havaittu lämpötila oli 29. syyskuuta Muonion Alamuonion asemalla mitattu -9,5 ºC. Loppukuusta ilmamassa Suomen yllä on ollut kylmää, tuuli heikkoa ja pilvisyys paikoin vähäistä, jolloin lämpösäteily on päässyt karkaamaan avaruuteen ja lämpötilat laskemaan laajoilla alueilla nollan alapuolelle. Alimman lämpötilan havaitsemisyönä pakkasta esiintyi meriasemia lukuun ottamatta käytännössä koko maassa. Pakkasta havaittiin koko maan mittakaavassa yhteensä 20 yönä. Pakkanen toki kuuluu jo syyskuussa ainakin maan pohjoisosassa asiaan, vuonna 1961 aloitetuissa mittaustilastoissa ei ole yhtä ainutta vuotta,  jolloin pakkasta ei olisi havaittu syyskuun aikana.

Koko kuun keskilämpötila eli numero, joka saadaan, kun lasketaan ihan kaikki havaintoaseman havainnot yhteen ja jaetaan havaintojen lukumäärällä, oli

  • Helsinki Kaisaniemi 13,9 ºC (keskiarvo 1981-2010: 11,5 ºC)
  • Turku 13,8 ºC (keskiarvo 1981-2010: 10,9 ºC)
  • Tampere 12,9 ºC (keskiarvo 1981-2010: 9,8 ºC)
  • Kuopio 11,5 ºC (keskiarvo 1981-2010: 9,7 ºC)
  • Oulunsalo 10,6 ºC (keskiarvo 1981-2010: 8,9 ºC)
  • Rovaniemi 8,3 ºC (keskiarvo 1981-2010: 7,1 ºC)
  • Ivalo 7,9 ºC (keskiarvo 1981-2010: 6,2 ºC)

Kuten nähdään, keskilämpötila oli koko maassa tilastokauden keskiarvoa korkeampi, ero tilastokauteen näiden mittausasemien kohdalla oli enimmillään lähes 3 ºC. Ilmatieteen laitoksen mukaan syyskuu oli Lappia lukuun ottamatta harvinaisen, jopa poikkeuksellisen lämmin.

Kuva: Maarit Siitonen

Sade

Suomi sijaitsi suuren osan kuukautta liikkuvien matalapaineen keskuksien eli säähäiriöiden reitillä, minkä seurauksena koko maan mittakaavassa sateettomia päiviä ei ollut syyskuussa lainkaan; joka päivä satoi ainakin jossakin. Syyskuun keskimääräinen sademäärä vaihtelee välillä 35-75 mm, mutta tässä syyskuussa selvästi runsaampia sademääriä havaittiin kymmenillä havaintoasemilla ympäri maata. Yli 100 mm kuukausisateita havaittiin viidellä asemalla: Virolahdella (143,2 mm), Punkaharjulla (128,4 mm), Kotkassa (124,8 mm), Varkaudessa (113,7 mm) ja Tohmajärvellä (102,5 mm).

Kilpisjärvellä herättiin 25. syyskuuta valkeaan aamuun. Loppukuuta vietettiin niin kylmässä ilmamassassa, että lumisade oli pohjoisessa jo ajoittain mahdollista. Lapissa sekä kelikameroita että havaintoasemia on harvakseltaan ja tutkakaiut eivät kerro, tulevatko ne vedestä vai lumesta, joten paikallista lumisadetta on hyvinkin saattanut esiintyä useammassakin paikassa meteorologille kantautuvien havaintojen ulkopuolella.

Tuuli

21.-22. syyskuuta Suomessa puhalsivat puuskaisat myrskytuulet, kun lämmin ilmamassa väistyi ja alkoi korvautua vuodenajan keskiarvoa viileämmällä. Voimakkain havaittu tuulilukema oli Rauman Kylmäpihlajan 22,4 m/s ja puuska Kaskisen 28,0 m/s. Myrsky sai nimekseen Mauri 18 (erottuakseen menneisyyden Mauri-myrskystä).

Kuisma-myrsky puolestaan liikkui Suomen yli 26.-27. syyskuuta. Myrskyn ensimmäisen päivän iltana keskituuleksi mitattiin suurimmillaan Kaskisissa 25,1 m/s ja samalla asemalla havaittiin peräti 31,3 m/s puuska. Myöhemmin samana yönä seuraava kalenteripäivä pisti vielä paremmaksi – Rauman Kylmäpihlajassa keskituuli oli enimmillään 26,1 m/s ja voimakkain havaittu puuska 31,7 m/s. Oli vain kolmesta kymmenyksestä kiinni, etteikö sitä olisi jo voitu kutsua hirmumyrskypuuskaksi!

Kuva: Maarit Siitonen

(tietojen osalähde: Ilmatieteen laitos)

Syyskuun säässä tapahtui monenlaista. Minkälaisia asioita toivoisit lokakuun säältä?

Kategoria: Huomioita säästä | 2 kommenttia