Pääsiäisviikonlopun 22.-25.4. sääennuste ei ole juurikaan tarkentunut Liisan alkuviikolla kertomasta. Muttei muuttunutkaan. Meille näyttäisi virtaavan lämmintä ja kosteaa ilmaa etelän puolelta. Tämän hetkisen ennusteen mukaan luvassa on myös vesisateita. Ne liittyvät matalapaineeseen, jonka tulee todennäköisesti vaikuttamaan säähämme, mutta sen reitti on vielä arvaamaton. On siis liian aikaista sanoa missä sataa, tai edes sataako.
Jos pääsiäissään yleisilme on vielä epävarma niin paikkakuntaisissa ennusteissa on sitäkin enemmän pelivaraa. Pääsiäisviikonloppuun asti ylettyvistä paikkakuntakohtaisista 10 päivän ennusteista näkee että sää on vaihtelevaa. Kun Mikkelin ennusteessa lauantaille ennustetaan sateita ja sunnuntaille aurinkoa ei sitä kannata ottaa kirjaimellisesti. Viikonloppuna voi sataa tai paistaa, luultavasti sekä että.
Pitääkin viikon päästä katsoa millaista säätä Mikkeliin silloin luvataan ja miten hyvä tämänhetkinen ennuste oli.
Helsingissä lumet lähtivät myöhässä, mutta lähtevät kuitenkin! Kun lumien sulaminen kerran alkoi se on edennyt vauhdilla. Kaksi viikoa sitten sulaminen ei ollut vielä päässyt vauhtiin. Kaisaniemessä lunta oli 44 cm ja Helsinki-Vantaalla jopa 73 cm. Eilen illalla Helsingin Kaisaniemen havaintoasemalla lumensyvyydeksi on mitattu 0. Helsinki-Vantaalla lumikinos on enää 12 senttinen. Sekin on pienentynyt jo yli puolella metrillä ja hävinnee kokonaan viikonlopun aikana.
Etelä- ja länsirannikolta lumet sulivat pari viikkoa keskimääräistä myöhemmin, mutta Itä-Suomesta lumipeite sulaa yleensäkkin vasta huhtikuun lopulla. Siellä voidaan siis pysyä aikataulussa.
Etelä-Lapissa lunta on selvästi keskimääräistä vähemmän, vain 15-30 cm. Se voi sulaa muutamassa viikossa, jolloin siellä oltaisiin reilusti etuajassa.
Foreca toimittaa sääpalvelut Venäjän suurimman hakukoneen käyttöön. Yandexin websivuilla voi käyttäjä valita Forecan sääennusteiden lisäksi vaihtoehtoisen ennusteen säähedelmäpelistä.
Ystäväni Yoko Tokiosta muistutti minua kirsikankukista. Tokiossa kirsikankukka-aika on juuri nyt parhaimmillaan. Japanilaiset tungeksivat puistoihin ihailemaan vaaleanpunaisia kukintoja. Kirsikankukkien kauneus ja nopea kuihtuminen kuvaavat elämän väliaikaisuutta.
Ensimmäisenä kirsikkapuut kukkivat etelässä Okinawan saarella viikon verran. Sitten kukintoaika siirtyy pohjoisemmaksi Tokioon ja Kiotoon ja lopulta Hokkaidon saarelle.
Japanilaiset pitävät kirsikankukkia niin suuressa arvossa, että Japanin meteorologinen laitos tekee kirsikankukka-aikana (yleensä tammikuusta huhtikuun puoleen väliin) erityisiä kirsikankukkaennusteita koko Japaniin.
Tänään aamu Helsingissä oli aurinkoinen ja sääennuste lupailee myös kirkasta päivää. Mutta kello 9 maissa paksu sumu peitti Helsingin rantaviivan.
Sumun tyyppi oli todennäköisesti siirtymäsumu. Se syntyy kun kylmän alustan ylle virtaa kosteaa ilmaa. Ilma jäähtyy ja sen sisältämä vesihöyry tiivistyy sumupisaroiksi.
Ehkä aurinko oli ehtinyt lämmittää maanpintaa ja sen yläpuolista ilmaa hieman ja kun heikko tuulenvire kuljetti ilmaa kylmän meren ylle sumu pääsi muodostumaan. Vai saiko aamuauringon lämmitys ilman virtaamaan niin että meren yllä oleva kostea ilma nousi hiljalleen mantereen kylmän alustan ylle?
Niin tai näin, sumu peitti taivaan muutamaksi tunniksi. Ennen puoltapäivää auringon lämmitysteho teki työnsä ja sumu hälveni. Sumun nousu ja hälvenenminen näkyvät hyvin Ruoholahden sääkamerasta.
Pisimmät tietokonelaskelmiin perustuvat ennusteet ulottuvat jo pääsiäisviikonlopun 22.-25.4. yli, joten joitain arvioita säästä voidaan esittää. Päivitän pääsiäisennustetta täällä blogissa aina kiirastorstaihin asti. Toki pääsiäiseen on vielä kaksi viikkoa aikaa, joten tilanne voi muuttua nopeastikin – Juha valotti aihetta bloggauksessaan muutama päivä sitten.
Tällä hetkellä tilanne näyttää ennusteiden mukaan aurinkoiselta ainakin maan pohjoisosassa. Korkeapaineen keskus sijaitsee viikonlopun aikana Suomen itä-koillispuolella. Koska korkeapaine on juuri itäpuolella, tuuli käy Suomessa etelän kantilta ja näyttäisi pyöräyttävän meille lämmintä ja kosteaa ilmaa. Siten maan eteläosassa sateiden mahdollisuus on suuri, mutta lämpimän sään ansiosta tiedossa on siis vettä.
Toisaalta jos pohjoisen aurinkoinen sää toteutuu, lämpötila kohoaa jopa kymmenen asteen tienoille. Etelässäkin lämpötila pysyy tukevasti plussalla yötä päivää.
Ja muualla kuin Lapissa ei lunta enää pääsiäisenä juurikaan ole.
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun toimittamiseen, sosiaalisen median jakotoimintojen toteuttamiseen ja liikenteen analysointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit myös tutustua uudistettuun tietosuojakäytäntöömme.Ok