Sään takaa

Nykyaikainen tieteellinen sään ennustaminen perustuu, tulkoon asia tässä kerratuksi, numeerisiin ilmakehän käyttäytymistä kuvaaviin malleihin. Niille syötetään alkuarvoiksi ilmakehän mitattu ja havaittu hetkellinen rakenne. Tämän jälkeen malli laskee aika-askeleittain ja tietyssä tasavälisessä ja kolmiulotteisessa hilapisteikössä ilmakehän rakenteen muutosta kuvaavia suureita.

Tämä voi kuulostaa täydelliseltä, mutta keskitytäänpä hetki virhelähteisiin, edes suurimpiin, mitä tämä sääennusteiden tuotantoprosessin osa (meteorologit vielä erikseen tulkitsevat mallien tuloksia ja voivat jossain määrin vielä parantaakin niitä sääpalvelun kannalta) kuitenkin sisällään pitää.

Säähavaintoja on vaikeata saada etenkin valtameriltä, jotka sentään kattavat suurimman osan maapallon pinnasta. Ollaan ihan eri maailmassa kuin vaikka asutussa ja teknisesti edistyneessä ja vauraassa Euroopassa tai Yhdysvalloissa. Satelliittimittauksista saataneen vähitellen apua tähän. Ne ovat eräänlaista käänteisluotaamista, jos luotausasemilla jo vanhastaan tarkoitetaan ilmakehän pystyrakenteen mittaamista ilmakehässä ylöspäin kohoavan kaasupallon varassa kulkevin mittalaittein. Tämäkin luotausasemien verkosto on paljon harvempi kuin maanpintasäähavaintoasemien.

Mainitsin jo hilapisteikön, joka vertautuu ruutupaperin ruutujen leikkauspisteisiin tai kalaverkon solmuihin, kolmessa ulottuvuudessa tietysti. Hilapisteikön hilavälin pienentäminen laskentakapasiteetin salliessa on yksi tapa parantaa sääpalveluiden laatua ainakin tiettyyn rajaan asti. Kuitenkin: jos hilaväli on vaikka kymmeniä kilometrejä, jää sinne väliin silti riittävän pieniä sääjärjestelmiä, joita malli ei edes teoriassa voi osata. Harvasta verkosta menevät siis pikkukalat läpi.

Nyt menen suoremmin tarkoittamaani asiaan – yrittämättä edes mitään seikkaperäistä selostusta ilmakehämalleista ja ohittaen meteorologien mahdolliset tulkintavirheet (vrt. taannoinen koillisen ilmavirtauksen ”hellesekoilu”) sekä sääennusteiden käyttäjien orjallisen puutteelliset tulkinnat pelkistä piste-ennusteista. Erityisesti nyt kesän palautteiden perusteella huomiota on kiinnitetty erääseen asiaan, joka myös on ilmakehämalleissa vaikea asia: rantaviivat eli maa-meri (järvi) -jakauma.

Muistan senkin ajan, kun muuten pisimmälle kehitetystä mallista huomattiin, että siitä puuttui Suomenlahti. Kaikki siis pitää rakentaa ajan kanssa, ja edelleen tarvitaan tässäkin kohtaa työtä. Nyt on Suomenlahti paikallaan, mutta entäs sen ja vaikka koko Itämeren altaan reunat? Saaret, (edes) isot järvet, rantaviiva ylipäätään?

Maa ja meri ovat useimmiten enemmän tai vähemmän keskenään erilämpöiset alustat. Kesäpäivinä näiden lämpötilaero aiheuttaa sopivissa olosuhteissa jopa oman paikallisen tuuli-ilmiönsä, maa- ja merituulen. Mutta myös lämpötilan ennustaminen vaikeutuu tällaisella muutosvyöhykkeellä. Esim. Suomenlahdella, jossa saariston osuus on minimaalinen, jo aivan pieni ero tuulensuunnassa tuo ilman joko kylmältä mereltä tai lämmenneeltä maalta, tai miten päin tuo alustojen lämpötilaero nyt sitten sattuu olemaan.

Tässä ajankin takaa juuri lämpötilan ennustamista näille ongelma-alueille. Ilmakehämalli pitää osaa melko suorastakin rannikosta merenä, mikä vaikuttaa lähellä merta oleviin paikkakuntakohtaisiin piste-ennusteisiin. Tästä johtuvia virheitä voi yrittää nyppiä käsin pois, mutta silti jää tästä johtuvia virheitä.

Toisaalta: myös luonnossa on monessa tilanteessa miltei mahdotonta ennakoida tarkasti meren vaikutusta. Helsingin keskusta on meren ympäröimällä niemellä, mutta siellä on sentään havaintoasema, Kaisaniemi. Sen lämpötilaa vertaamalla vaikkapa Helsinki-Vantaan lämpötilaan voi edes periaatteessa yrittää oppia, kuinka suuri meren vaikutus eri säätilanteissa voi olla.

Ei olekaan sattumaa, että perinteisissä sanallisissa ennusteissa on usein tapana esim. mainita, että ”…, rannikolla on viileämpää” tms. ”Rannikko jää aina suhteelliseksi käsitteeksi, koska joskus esim. kylmä meri vaikuttaa lämpötilaan vaikka 20 kilometriä sisämaahan, mutta rannikkoa lähestyttäessä vaikutus tietysti kasvaa. Ja Suomenlinnassa on vielä erikseen jotain ihan muuta.

Saaret ovatkin ehkä vaikeimpia, koska saaria on pieniä ja suuria. Ja vaikeutetaanpa edelleen menemällä kauneudestaan kuuluisaan Turun saaristoon, jossa näin kesällä moni veneilijä saattaa ihmetellä luonnon ohella vaikka sääennusteiden lämpötiloja. Ja ihmetellä sietääkin, itse asiassa, mitähän siellä vakituisesti asuvat ihmiset mahtavat olla niistä mieltä.

Nyt en enää selitä, miten vaikeaa voi ihan luonnossa oikeastikin arvioida maa-meri -jakautuman vaikutusta, vaan olen sanomassa, että itse asiassa melkein koko saaristo on ilmakehämallissa silkkaa merta, joka siis ulottuu aivan Turun mannerrannoille asti. Jopa Turussa sääaseman siirtyminen nykyiseltä lentoasemalta Artukaisiin toi sen alueelle, joka ilmakehämallissa on helposti liian merellinen kuvaamaan suhteellisen mantereista Turkua kokonaisuutena.

Saariston alueella olevat säähavaintoasemat ovat paitsi harvalukuiset, järjestään merellä, vaikka sitten Airistolla (Rajakari). Mistä sääpalvelu siis edes tietää tarkasti, mikä lämpötila kulloinkin on vaikka Nauvon tai Korppoon pääsaaressa? Utössä on säähavaintoasema, ja toki lähempänä, Fagerholmissa. Mutta totta kai isompi saari lämpenee ihan eri tahtiin.

Jos siis ennusteet näyttävät selvän systemaattisesti kesällä lämpötilaa alakanttiin, ja ollaan meren tai isojen järvenselkien (malleissa ei välttämättä ole oikeita vedenlämpötiloja, vaan oletus voi olla todellista viileämpi)  vaikutuspiirissä, kannattaa kokeilla ennustuspaikkakunnan vaihtamista selvästi mantereisemmaksi. Ei kannata orjallisesti tuijottaa vain yhtä ennustuspistettä. Hieman laajempi haku tai haravointi saattaa muutenkin paljastaa lisää tulevasta säästä.

(Kokeilin tässä tekstissä aasinsiltoja tehokeinona)

Kuvien linkit:

http://pixabay.com/fi/niitty-vuori-m%C3%A4ki-s%C3%A4%C3%A4asema-95724/

http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Saaristo.png

 

 

Ennustekartoilla on ollut jo tälle päivälle monin paikoin tyrkyllä aurinkoa ja helteisiä lukemia, mutta katsoessani ulos ikkunasta totuus on aivan toinen. Taivas on paksun Stratocumulus-pilven peitossa ja lämpötilat ovat esimerkiksi pääkaupunkiseudulla jääneet yli viisi astetta ennustettuja lukemia alhaisemmiksi. Tänään sentään länsi- ja lounaisrannikolla on paikoin päästy yli 25 asteen ja sää on ollut aurinkoista.

Aamulla itse kullakin meni sormi suuhun, kun piti ennustaa, kuinka tämänpäiväiselle pilviverholle käy. Repeäisikö se ennen iltapäivää? Kuinka nopeasti sää selkenisi pilviverhon liikuttua etelämmäs? Missä sää selkenee? Monelta sää selkenee? Kuinka korkealle lämpötila ehtii iltapäivällä kohota? Sääasetelma oli hyvin samanlainen kuin tiistaina, jolloin laaja pilviverho pääsi repeämään eteläisen Suomen yltä jo alkuiltapäivästä. Tänään näin ei käynyt.

Vastaavanlaisia sitkeitäkin pilvilauttoja muodostuu helposti koillisvirtauksissa, kun lämpimän ilmakerroksen alle virtaa viileää ja kosteaa ilmaa suoraan kylmältä Vienanmereltä. Muodostuu kaksi ilmakerrosta, joiden rajamaastoon syntyy helposti laaja pilvikatto. Yleensä keväisin ja syksyisin Vienanmereltä puhaltavien koillisvirtausten pilvikatot ovat hyvin sitkeitä, eikä auringonpilkahduksista ole toivoa. Kesäisin aurinko lämmittää kerrosta sen verran voimakkaasti, että pilvet alkavat haihtua iltapäivän kuluessa ja illaksi sää usein selkeneekin.

Suurinta päänvaivaa meteorologeille aiheuttavat pilvilautan koko ja ajoitus; esimerkiksi tänään aamulla oli lähes mahdoton sanoa, missä kohtaa raja tarkalleen kulkee iltapäivällä. Pilvisyydestä riippuen lämpötilassa voi olla näissä olosuhteissa lähes kymmenenkin asteen heittoja: aurinkoisessa säässä lämpötila olisi kohonnut helposti hellelukemille laajalti Etelä-Suomessa, mutta Stratocumulus-pilvikaton alla jäätiin 17…19 asteeseen. Kosteaa ja viileää ilmaa pääsi virtaamaan lämpimän kerroksen alla oletettua pidemmäs länteen, ja pilvilautta jämähti paikalleen. Tätä kirjoittaessani aurinko valtaa alaa kuitenkin pohjoisesta alkaen – esimerkiksi Pohjois-Savo ja Keski-Suomi ovat jo vapautuneet pilviverhosta, joka on matkalla pikkuhiljaa etelämmäs.

Eipä siis välttämättä uskoisi, että ilmamassa on meillä helteistä. Ehkä huomenna uskomme jo paremmin, kun pilviverho vähitellen vetäytyy idemmäs. Perjantaina viimeistään Itä-Suomessakin aurinko näyttäytyy ja lämpötilat pääsevät kohoamaan.

Menivätkö paikkakuntasi ennusteet oikein? Onko pilviverho varjostanut päivääsi vai tuliko helle sittenkin?

***

kuvan linkki: http://sat24.com/zoomloop.aspx?ir=false&region=eu&lat=61&lon=23

Kotiuduin juuri Islannin-matkalta. Reissu oli opettavainen: arvostus Suomen ilmastoa ja

kesää kohtaan kohosi kummasti. Vaikka meillä kesälämpötila joskus laskeekin 15 asteen hujakoille ja vettä tulee kuin Esterin saavista, mahtuu kesäämme yleensä myös paljon aurinkoa ja hellettäkin. Vietettyäni viisi heinäkuista vuorokautta yötäpäivää tihkusateisessa ja pilvisessä, noin 10-asteisessa Islannissa, en voi muuta kuin todeta, että Suomen kesä on paratiisi!

Heinäkuu on jo loppusuoralla, mutta tilastollisesti tällä ja ensi viikolla eletään kesän lämpimintä aikaa. Keskimääräiset ylimmät päivälämpötilat kohoavat viikoilla 31 ja 32 Etelä- ja Keski-Suomessa 21…22 asteeseen, lämpimintä on Kanta-Hämeestä Etelä-Savoon ulottuvalla vyöhykkeellä. Myös rannikkojen ja sisämaan lämpötilaerot ovat kuroutuneet umpeen alku- ja keskikesän aikana lämmenneen meren myötä. Pohjoisessakin lämpötilat kohoavat päiväsaikaan lähelle 20 astetta.

Jaakonpäivä päättää yleensä naistenviikon, ja vanhan kansan mukaan Jaakonpäivästä alkoi syyskesä. Väite on Juliaanisen kalenterin peruja 1600- ja 1700-luvuilta. Meteorologisessa mielessä olisi viisainta todeta, että Jaakon sijasta se onkin Salme, joka heittää kylmän kiven veteen (5. elokuuta), sillä keskimäärin vasta Salmenpäivän jälkeen sekä ilmakehä että vesistöt alkavat vähitellen viiletä. Järvet voivat viiletä useilla asteilla viikossa, mutta meri huomattavasti hitaammin. Täten uskallan siis kumota vanhan kansan väitteen Jaakon kylmästä kivestä.

Tosin vanhan kansan väite naistenviikon sateisuudesta ei ole täysin kumottavissa. Keskimäärin sisämaassa heinä-elokuun vaihde on sateisinta aikaa – suurimmat sadekertymät tulevat rankoista kesäkuuroista, jotka ovat tähän aikaan vuodesta yleisimmillään. Ilmakehään on varastoitunut kesän aikana paljon lämpöä ja kosteutta.

Miltä näyttää tämän vuoden Jaakonpäivän kohtalo? Entäpä Salmenpäivän?

Jo tiistaista lähtien Pohjois-Venäjältä kiertyy helteistä ilmamassaa maahamme ja aina Oulun korkeudelle saakka mittaillaan hellelukemia. Eilen oli vielä epävarmaa, kuinka hyvin pilvisyys pääsee repeilemään tänään, mutta tätä kirjoittaessani tiistaina alkuiltapäivästä on taivas jo selkeä ainakin eteläisessä Suomessa, ja pian rikotaankin hellerajoja.

Jaakko ei heitä tänäkään vuonna kylmää kiveä veteen, sillä hellesäät näyttäisivät jatkuvan aina ensi viikon alkuun saakka. Näin ollen tällä hetkellä tavanomaista viileämmät uimavedetkin pääsevät nopeasti lämpenemään, ja eiköhän jo viikonloppuna polskita monin paikoin 20-asteisissa järvivesissä. Hellesää tuo mukanaan jälleen paikalliset ukkoskuurot, joita voi esiintyä lähes päivittäin erityisesti loppuviikosta maan pohjoisosassa.

Ensi viikon alkupuolella ilmavirtaukset näyttäisivät kääntyvän lounaan kantille, jolloin sää voisi muuttua hieman epävakaisempaan suuntaan, mutta mitään merkittävää viilenemistä ei ole tiedossa ennen Salmenpäivääkään. Vielä on siis kesää jäljellä!

Sääennusteiden osuvuutta tarkkaillaan jatkuvasti. Eri tietokonelaskelmia vertaillaan keskenään ja tulosten perusteella voidaan todeta ennusteiden yhä viime vuosinakin hiljalleen parantuneen. Sade-ennusteiden osuvuus ei kuitenkaan ole kehittynyt samassa tahdissa, vaikka niihinkin on tehty suuria fysikaalisia parannuksia. Sade-ennusteiden osuvuutta heikentää sateen suuri paikallinen vaihtelu.  Erityisen suurta paikallinen vaihtelu on kuuroluonteisessa sateessa. Ikävä kyllä juuri kesän sateista suurin osa on enemmän tai vähemmän kuurotyyppisiä.

Jatkuvat rintamasateet on usein helppo ennustaa

Sateet voidaan meteorologisesti jakaa kahteen kategoriaan: Jatkuviin ja kuuroluonteisiin eli konvektiivisiin sateisiin. Jatkuvat sateet liittyvät matalapainetoimintaan, jossa säärintamiin kehittyy laajoja yhtenäisiä sadealueita.  Tyypillisesti tällaiset sateet tulevat meille Atlantin suunnalta. Matalapaineiden tarkoitus on tasoittaa maapallon etelä-pohjoissuunnassa vallitsevaa lämpötilaeroa. Tällaisten matalapaineiden sadealueiden liikettä ja aikataulua pystytään nykyään ennustamaan varsin tarkasti.

Konvektiivisia sateita ei tulla koskaan ennustamaan paikallisesti oikein

Konvektiiviset sateet syntyvät eri tavalla kuin matalapaineiden rintamasateet. Siinä, missä matalapaineiden rintamasateet ovat seurausta maapallon pinnalla vallitsevista lämpötilaeroista, ovat konvektiiviset sateet enemmänkin seurausta maan pinnan ja ylemmän ilmakehän välisestä lämpötilaerosta.  Tämän johdosta konvektiiviset sateet muuttavat muotoaan vuorokauden lämpötilavaihtelujen mukaan. Tällaiset sateet eivät myöskään ole yhtenäisiä vaan koostuvat erikokoisista saderyppäistä, joiden välissä on poutasäätä ja jopa auringonpaistetta. Sama ”sadealue” voi aiheuttaa kaupungin tai kylän toiselle laidalle nopean pikku tulvan, kun taas toisella puolella paikkakuntaa ei sateesta ole tietoakaan.

Konvektiiviset sateet vaihtelevat voimakkaasti vuorokaudenajan mukaan

Konvektiiviset sateet syntyvät usein tyhjästä ja voimistuvat päivän aikana, kun aurinko lämmittää maanpintaa selvästi ilmaa lämpimämmäksi.  Yöllä maanpinnan jäähtyessä kuurosateet puolestaan kuolevat pois.  Meren yllä tilanne kehittyy juuri päinvastoin ja kuurosateita syntyy nimenomaan yöaikaan, kun merivesi on ilmaa lämpimämpää. Päivällä merelliset kuurosateet puolestaan kuolevat pois, kun ilma lämpenee meriveden lämpöiseksi.  Sadan kilometrin säteellä merestä ollaankin sitten näiden kahden päinvastoin toimivan sateen vuorokausirytmin vaikutuspiirissä. Se, kumpi hallitsee enemmän, riippuu siitä, virtaako ilma maalta merelle päin vai päinvastoin.

Kuurotyyppinen sade saattaa olla lisääntymässä

Viime vuosina idänpuoleiset tuulet ovat meillä lisääntyneet ja samalla puolestaan lännenpuoleiset tuulet vähän vähentyneet. Tuntuu, että lisääntyneen itävirtauksen myötä myös konvektiivisten sateiden osuus kaikesta sateesta olisi lisääntynyt. Lämpimällä ilmalla syntyvissä kuurosateissa esiintyy usein myös ukkosta ja samalla hyvin voimakkaita paikallisia sateita. Niinpä myös sademäärien paikalliset erot tuntuvat viime vuosina lisääntyneen.

Uudistetuissa ennusteissa jatkuva ja kuuroluonteinen sade erotellaan

Vaikkei kuuroluonteista sadetta pystytäkään koskaan ennustamaan täysin oikein, olemme Forecalla alkaneet kehittää erityisesti juuri kuurotyyppisen sateen tietokonelaskelmia. Olemme moninkertaistaneet tietokonelaskelmien erotuskykyä ja nyt lopputuloksena pystymme erottelemaan kuurotyyppisen ja jatkuvan sateen tulevissa ennusteissamme. Mielestämme on arvokasta tietää koska sade on jatkuvaa, helpommin ennustettavaa ja koska sade puolestaan on epävarmaa ja siinä on suurta paikallista vaihtelua.

Sadeanimaatiot kertovat jo sadetyypin

Uudistetuissa sade-ennusteanimaatiossamme kuurotyyppiset sateet näkyvät nyt pirstaleisina ”sadepalluroina” ja jatkuva sade näkyy täysin yhtenäisenä sadealueena. Aikaisemmin sadeanimaatioissa kuurotyyppiset ja jatkuvat sateet eivät eronneet toisistaan lainkaan. Tämä aiheutti kuurotyyppisten sateiden tilanteessa systemaattista yliennusteen tuntua, ellei kuuro osunut juuri omalle kohdalle. Konvektiivista sadetta ennustettiin usein myös liian pitkälle ajalle peräkkäin. Todellisuudessahan kuurottainen sade kestää vaan melko lyhyen ajan, vaikkakin vettä hetkessä tulee runsaasti.   Aikaisemmin ennuste kuvasi siis enemmänkin aluetta, jossa kuuroja oli mahdollista tulla, eikä niinkään pyrkinyt kuvaamaan hetkellistä säätilannetta! Suurin ongelma oli, ettei  kuurottaisen sateen aluetta voinut mitenkään erottaa aidosta laajasta sadealueesta.

Jatkossa jatkuva ja konvektiivinen sade on tarkoitus erottaa myös Täsmäsään meteogrammeissa, mutta siitä tarkemmin vähän myöhemmin.

Otamme mielellämme vastaan palautetta aiheesta ja lisätoiveita asian edelleen kehittämiseen.

Tilastojen valossa heinäkuun puoliväli oikeastaan vasta aloittaa kaikkein lämpimimmän kesän. Nyt kehitys kuitenkin kulkee kohti viileämpiä aikoja, tosin etelässä tuo sään viileys tuntuu selvimmin vasta loppuviikolla. Tiistaina sentään jo tuulee aiempaa viileämmin länsiluoteesta.

Tänäkin kesänä kiusankappaleina ovat olleet paitsi hyttyset ja muut paukamien purijat, myös liian tarkoilta näyttäneet netin nykyaikaiset sääpalvelutuoteet. Tietokonemallin tuloksista otettuja ajallisia ja paikallisia pistearvoja. Toivottavasti ihan kaikki niiden voimalla tehty heinä ei ole pilalla. Puhumattakaan monesta muusta toimesta, toivottavasti ovat onnistuneet.

Olen usein miettinyt, enkä ole ainoa, miten sääennusteen esitysmuotoa pitäisi kehittää, jotta päästäisiin pois nykyisenlaisesta pistearvo-orjuudesta. Karttamuotoista sääpalvelua kun ei kunnollisena noin vain ole helppoa löytää. Kannattaa kuitenkin etsiä. Farmit on yksi parhaista, mutta sen tarjoaa Farmit jäsenilleen. Kannattaa kaivaa se perintömetsätilan laatikon pohjalle unohtunut Y-tunnus ja toimia. Yleisesti helpointa ja halvinta lienee TV-meteorologien esitysten katsominen. Mutta kyllä piste-ennusteitakin voisi kehittää niin, että niistä välittyisi myös ennusteen luotettavuutta juuri kyseisessä säätilassa kuvaavaa lisätietoa.

Kättä pidempi tähän on oikeastaan ollut olemassa jo iät ja ajat, mutta kovasti vain istutaan kiinni pelkkien pilvi-aurinko-tippa – symbolien perinteessä. Tarvittaisiin rohkeaa päänavaajaa, siis uudistusmielistä mediaa tai mainostajia maksamaan itselleen aiempaa isompaa huomioarvoa.

Ratkaisu voisi löytyä ns. ensemble-ennusteiden maailmasta. Piste-ennusteen lähteenä olisi ns. plume (pluumi)-ennuste. Sitä ei pidä kääntää sulaksi eikä höyheneksi, vaan se, mitä siinä haetaan, selviää ”plume of smoke” -käsitteestä. Siis ikään kuin savukiemura tai -viuhka. Savun tyypillinen muoto sen lähtiessä savupiipusta ja levitessä tuulen mukana, joskus ylös ja alas mutkitellen.

Idea on lyhyesti tämä: sään ennustaminen ilmakehää jäljittelemään pyrkivien tietokonemallien avulla on täynnä virhelähteitä, joista suurin yksittäinen johtuu isoista asumattomista valtameristä. Ei siis ole mantereita vastaavasti säähavaintoja tietokonemallien alkuarvoiksi. Tehdään siis niin, että mallin alkutilannetta poikkeutetaan systemaattisella tavalla, jolloin saadaan hieman eri alkutilanteista erilaisia lopputuloksia.

Tällaisia sanoisinko ”varjoajoja” voi olla kymmeniä. Kun niiden tulokset yhdistetään varsinaisen (deterministic forecast) ennusteen kanssa samaan ajassa etenevään diagrammiin, saadaan näkyviin, kuinka herkkä malli on näille alkutilanteen pienille muutoksille. Nähdään siis pelkän yhden totuuden ohella nämä muutkin tulokset. Se, kuinka pitkään nämä kaikki pysyvät lähellä toisiaan, kertovat ennusteen luotettavuuden kehittymisestä ajan mukana. Lisäksi lopputuloksesta saattaa hahmottua selviä vaihtoehtoisten kehityskulkujen seuraussäitä (esim. lämpötiloja tai sademääriä). KATSO KUVA. Ylin ”viuhka” esittää 850 hehtopascalin eli millibaarin painepinnan (keskimäärin vähän yli kilometrin korkeudella) lämpötilan kehittymistä. Näin kesällä ja aurinkoisessa säässä tästä päästään lähelle päivälämpötilaa lisäämällä siihen 15 astetta.

Kevennykseksi vielä jotain alkavan viikon säästä. Siellä on kaksi seurattavaa elementtiä, jotka rytmittävät viikon isoja säätapahtumia. Tiistaina matalapaine liikkuu Lapin yli itään, jolloin etelässä asti ei välttämättä edelleenkään paljoa sada, pois lukien mahdolliset paikallisemmat sääilmiöt, esim. ukkoskuurot. Keskiviikko on sateissa välipäivä vähän joka suunnalla, mutta torstaiksi toinen ja voimakkaampi matalapaine saapuu länsiluoteesta maan keskiosaan. Se hidastelee niin, että vielä perjantaina sen sateita tulee miltei koko maassa. Lauantaina Lapissa olisi jo poutaa, kun taas maan etelä- ja keskiosassa sateiden rippeitä tulisi vielä niin sunnuntaina kuin maanantainakin. No, tämä menee nyt jo yli viikon ennustamiseksi, mutta tulkoon sanotuksi, että seuraavan viikon tiistaina etelästä lähestyisi aika iso matalapaine.

 

Kuvan linkki: http://www.ecmwf.int