Suomessa rauhallinen ja viileähkö kevätsää jatkaa kulkuaan, joten ajattelin, josko paneudutaan tällä kertaa hieman laajemman mittakaavan ilmiöön, El Niñoon. Viisaat tutkijat spekuloivat jo viime vuoden puolella, että hyvin voimakas El Niño -ilmiö muotoutuu viimeistään vuoden 2015 alkupuolella, mutta toistaiseksi ilmiö on jäänyt heikoksi. Koko ajan keskustelu käy kuitenkin kuumana voimakkaan El Niñon alkamisajankohdasta – laajamittaisiin inhimillisiin sekä taloudellisiin vaikutuksiin on syytä varautua. Nykytekniikalla El Niñojen syntyminen pystytään jo ennustamaan parinkin vuoden päähän, joskin tarkempaa alkamisajankohtaa on vaikea ennustaa.
Miten El Niño syntyy?
Indonesian puolella matkanneet tietävät, että alueen ilmasto on kostea ja kuuma läpi vuoden, ja meriveden lämpötila 30 asteen tuntumassa. Indonesiassa esiintyy nousevia ilmavirtauksia ja runsaita kuuroluonteisia sateita. Sen sijaan samoilla leveysasteilla Tyynenmeren itäpuoliskolla, Perun rannikon edustalla, merivesi on 10 astetta viileämpää ja alueella esiintyvien laskuvirtauksien myötä sademäärät ovat huomattavasti vähäisemmät. Tyynenmeren länsiosassa on siis voimakasta nousevaa liikettä ja itäosassa laskevaa. Tätä suurimittaista kiertoliikettä kutsutaan myös nimellä Walker-kierto.
Tiettyinä vuosina Tyynenmeren laaja-alainen virtausjärjestelmä häiriintyy ja alueella vallitsevat itävirtaukset heikkenevät. Tämä laskee meriveden lämpötilaa ja heikentää sateita Indonesian puolella. Samalla Tyynenmeren keski- ja itäosassa meriveden lämpötila kohoaa nopeasti ja sateisuus lisääntyy. El Ninon aikoihin esimerkiksi Australia altistuu kuivuusjaksoille, kun taas Etelä-Amerikan länisosassa, keskisellä Tyynellämerellä sekä Yhdysvaltojen eteläosassa voimakkaiden sateiden ja tulvien riski kasvaa. Viimeksi vuonna 1997-1998 esiintynyt voimakas El Nino aiheutti laajoja metsäpaloja mm. Indonesiassa ja Brasiliassa asti, kun taas Perussa ja Chilessä tulvi.
El Ninojen esiintyvyydellä ei ole mitään säännöllisyyttä: niitä syntyy muutaman vuoden välein ja ilmiö kestää tyypillisesti 1-2 vuotta.
Kuva 1: Meriveden lämpötila kohoaa El Ninon aikoihin itäisellä Tyynellämerellä, kun taas Indonesian seudulla se laskee. La Nina on El Nino -ilmiön vastakohta. (kuva: NOOA)
Kuva 2: El Nino -ilmiö vaikuttaa maantieteellisesti laajoille alueille. Eurooppaan ja Siperiaan El Ninolla ei ole todettu olevan yleensä vaikutusta – kuvassa esiintyvä esimerkki Euroopan ja Siperian osalta on vuodelta 1942 hyvin voimakkaan El Ninon aikoihin. Muilla alueilla El Ninon vaikutukset on havaittu säännöllisesti toteutiviksi (kuva: Markus Mäntykannas, Google Maps)
Onko El Ninolla vaikutusta Suomen säähän?
Toistaiseksi El Ninon vaikutusta Pohjois-Euroopan ja Suomen säähän on pidetty vähäisenä, mutta on arveltu, että juuri ennen voimakkaan El Ninon puhkeamisvaihetta pohjoisten leveysasteiden troposfäärin lämpötilassa on ollut negatiivinen tendenssi. Yritin hakea korrelaatiota Suomen keskilämpötilojen ja El Ninojen välillä, mutta selkeää keskimääräistä signaalia suuntaan tai toiseen en löytänyt. Muutaman voimakkaan El Nino -ilmiön aikana, mm. vuosina 1940-1942 sekä 1987, ilmanpaine oli kautta Siperian ja Pohjois-Euroopan tavanomaista korkeampi ja Etelä-Euroopassa tavanomaista matalampi. Kyseiset talvet olivat Suomessa erittäin kylmiä. El Ninon ja Suomen kylmien talvien osuminen samaan ajankohtaan on todennäköisesti vain sattumaa, sillä joukosta löytyi myös tavanomaista lauhempia talvia El Ninon aikoina.
Kuva 3: El Niño -pluumiennuste meriveden lämpötilan poikkeaman perusteella. Ilmiön todennäköisyys kasvaa kesää kohden ja osa malleista saa loppuvuodeksi hyvinkin voimakkaan El Niñon. (kuva: ECMWF)
Keväinen korkeapaine vahvistuu meille loppuviikoksi, ja näin maaliskuussa se tietää yleensä myös lämpötilan suurta vuorokausivaihtelua. Viime viikkoina runsas pilvisyys ja tuulet pitivät hyvin huolen siitä, että lämpötila pysyi melko vakiona yötä päivää, mutta selkeässä ja heikkotuulisessa säässä vaihtelu tulee lähipäivinä kasvamaan tuntuvasti.
Vuorokausivaihtelu maaliskuussa suurimmillaan
Auringon lämmittävä vaikutus alkaa jo näkyä lämpötiloissa helmikuun alkupuolella, mutta kevään mittaan vaikutus kasvaa ja itse asiassa juuri maalis-huhtikuussa päivän nopeasti pidetessä myös keskilämpötilan kohoaminen on voimakkainta. Tällä hetkellä auringon teho on samaa luokkaa kuin syys-lokakuun vaihteessa, mutta ilmakehä ja maaperä ovat vielä talven jäljiltä kylmiä, ja niinpä lämpötilatkaan eivät yllä samoihin lukemiin. Syys-lokakuun vaihteessahan meillä on välillä nähty miltei 20 asteen lämpötiloja, mutta kevätpuolella vastaavat lukemat ovat mahdollisia vasta huhtikuun puolella.
Aurinko lämmittää iltapäivisin jo tuntuvasti, mutta selkeinä öinä säteilyjäähtyminen on voimakasta. Tällöin lämpöä poistuu tehokkaasti pitkäaaltosäteilynä takaisin avaruuteen ja maanpinta jäähtyy voimakkaasti. Selkeässä ja heikkotuulisessa korkeapainetilanteessa varhaisen aamiaisesi ja myöhäisen lounaasi välinen lämpötilaero voi olla parhaimmillaan jopa yli 20 astetta. Suurimmat vuorokausivaihtelut koetaan maan pohjoisosassa, missä lumihangesta heijastuva säteily lisää lämmityksen vaikutusta maanpinnan läheisyydessä. Etelämpänä ero on hieman pienempi (n. 10-12 astetta), ja tänä(kin) vuonna rannikkoalueilla sula meri pitää huolen siitä, ettei pakkanen pääse enää yöaikana paljoakaan kiristymään.
Kuva 1: Lämpötilan vuorokausivaihtelu kuukausittain selkeässä ja pilvisessä säässä Helsinki-Kaisaniemessä ja Sodankylässä (lähde: Ilmatieteen laitos; kuva: Markus Mäntykannas)
Pilvisessä säässä lämpötilavaihtelu huomattavasti pienempää
Pilvisyys estää lämpösäteilyn karkaamisen heijastamalla sen takaisin kohti maanpintaa, jolloin säteily jää ikään kuin poukkoilemaan maanpinnan ja pilvipeitteen välille. Keväisin lämpötilan vuorokausivaihtelu pilvisessä säässä on pienimmillään vain muutaman asteen luokkaa, talvisin tätäkin vähäisempää. Kesäisin ero kuitenkin kasvaa hajasäteilyn lisääntyessä. Näin meteorologin näkökulmasta pilvisyys ja sen ennustaminen erityisesti talviaikana tuottavat harmaita hiuksia: yksittäinen pilvilautta voi läsnä- tai poissaolollaan nimittäin aiheuttaa useamman kymmenen asteen ennustusvirheen. Onneksi se aika vuodesta alkaa olla jo ohi – kevätsään ennustaminen on huomattavasti mielekkäämpää. Kesä tuo puolestaan omat haasteensa kuurosateiden osalta.
Loppuviikon ennuste: melko lämpöisiä päiviä, kylmiä öitä
Korkeapaineen alue pysyttelee Suomen yllä sitkeästi koko loppuviikon ja pitää huolen siitä, että tiedossa on upeita, keväisen aurinkoisia ja melko lämpimiä päiviä, mutta kylmiä öitä. Lämpötila kohoaa päivisin valtaosassa maata plussan puolelle, etelässä maksimilämpötilat huitelevat päivittäin n. +5…+8 asteessa. Öisin kuitenkin mennään pakkaselle: etelärannikolla pysytään kuitenkin lähellä nollaa, mutta heti sisämaassa pakkasta on useita asteita, ja kylmimmät yöt näyttäisivät osuvan maan keskivaiheille, jossa pakkanen voi paikoin kiristyä 10-15 asteeseen. Pohjoisempana ajoittain voimakas länsituuli pitää pakkaset maltillisimpana.
Kuva 2: Kevätaurinkoa on tarjolla koko loppuviikolle – nauttikaa! (kuva: Markus Mäntykannas, Mustikkamaa/Helsinki, 8.3.2015)
Sama lauha säätyyppi on jämähtänyt päällemme ja ote pitää. Matalapaineet Pohjois-Atlantilla kuljettavat meille lauhaa ilmaa lounaasta samaan aikaan kun Venäjän ja keskisen Euroopan yllä makailee korkeapaine. Tällaiset pitkään jatkuvien säätyyppien yleisyys on lisääntynyt huomattavasti viime vuosina pohjoisella pallonpuoliskolla.
Tällä viikolla lomiaan viettäville ei siis mitään mullistavia uutisia säärintamalta ole. Eikä näy sellaisia ensi viikollekaan, ainakaan tämän hetkisten ennusteiden mukaan. Pohjois-Atlantin matalapaineet tuovat ajoittain sateita mutta ajoittain Venäjän korkeapaine ulottuu Suomeen ja sää on hieman poutaisempaa.
Loppuviikon ajan maan etelä- ja keskiosassa on yleisesti päivisin plusasteita, yöllä voi kuitenkinhieman pakastaa. Pohjoisessa sen sijaan pysytellään pääasiassa koko ajan pakkasen puolella, mutta melko miedoissa luvuissa, pääosin 0… -5 asteen välimaastossa. Lämpötilat ovat viitisen astetta tavanomaista lämpimämpiä. Laajoja yhtenäisiä sadealueita tai myrskyjä ei maan yli kulje, vaan sateet ovat melko hajanaisia. Sää on myös melko pilvistä, täysin aurinkoisia päiviä ei todennäköisesti nähdä tällä viikolla eikä juuri ensi viikollakaan. Seuraava viikkokin näyttää pitkälle siis sään osalta ennusteissa samankaltaiselta.
Lumenyvyys 24.2.
Lumipeite on ehtinyt kadota kokonaan jo paikoin etelä- ja lounaisrannikolta. Pohjoisessa lunta kuitenkin vielä riittää 50-100 cm määrin. Maan keskiosassakin lunta on edelleen kymmeniä senttejä.
Koululaisten loma-aika on jälleen koittanut. Hiihtolomia vietetään tulevan kolmen viikon kuluessa portaittain: ensin huilaa etelä, viimeisimpänä itä ja pohjoinen. Googletinpa vähän hiihtolomakäytännön historiaa, joka sai alkunsa muuan kouvolaisen voimistelunopettajan ehdotuksesta vuonna 1926 Kasvatus ja koulu -lehdessä, missä hän ehdotti ”koululaisille sisätiloissa työskentelyn vastapainoksi viikon mittaista lomaa, jotta lapset pääsisivät hiihtämään keväthangille ja saisivat raitista ilmaa ja jaksaisivat puurtaa loppulukuvuoden.” Ensimmäisenä käytäntö otettiin käyttöön Grankullassa vuonna 1927 ja viisi vuotta myöhemmin talviloma tuli pakolliseksi kaikissa Suomen kansa- ja oppikouluissa.
Lapsuudestani muistan, kuinka hiihtolomien aikoihin ensimmäiset tulevan kevään merkit olivat jo havaittavissa: lämpötilan vuorokausivaihtelu selkeässä säässä voimistuu, valoisa aika pitenee ripeästi ja auringon teho riittää jo sulattamaan lunta räystäiltä ja tien pientareilta. Aurinkolaseillakin alkaa olla käyttöä.
Hiihtoloma alkaa talvisena
Tänä vuonna eteläsuomalaisten hiihtolomat käynnistyvät hieman viime päiviä talvisemmassa säässä, mutta tämä vaihe on jäämässä hyvin lyhyeksi. Viikonlopun aikana korkeapaineen keskus vaeltaa Suomen yli kohti kaakkoa tuoden mukanaan kirkkaat, talviset ja vuodenajalle tyypilliset pakkassäät. Lauantaina on vielä etelässä suojasäätä, mutta sunnuntaiksi pakastuu: pikkupakkasta ja aurinkoa taivaan täydeltä. Pohjoisessa pakkanen voi yön ja aamun aikana kiristyä 20-30 asteeseen, mutta päivän kuluessa viriävä lounaistuuli alkaa lauhduttaa.
Lähitulevaisuuden kylmin hetki ajoittuu etelässä maanantaiyöhön ja -aamuun, jolloin pakkasta voi olla 15 astetta, mutta iltapäivällä lounaistuuli viriää ja lämpötila kohoaa lounaasta alkaen jo lähelle nollaa. Sunnuntai ja maanantai ovatkin hiihtämisen kannalta upeita päiviä kautta maan – kuivaa, aurinkoista pakkassäätä.
Tiistaiksi lounaistuuli tuo kosteampaa ilmaa koko maahan, eikä aurinkoa voi enää mennä takaamaan. Pakkanen on koko maassa tässä vaiheessa heikkoa, länsirannikolla voi olla jo lämpöasteita.
Uusi keväinen jakso
Keskiviikon ja loppuviikon aikana erityisesti Etelä- ja Keski-Suomessa näyttäisivät voimistuvan hyvin lauhat lännen puoleiset ilmavirtaukset ja ilmassa saattaa olla useanakin päivänä kevään tuntua. Mikäli föhntuuli pääsee valloilleen, edessä voi olla varsin keväisiä päiviä. Aika ajoin maamme yli itään liikkuu sateita, jotka tulevat etelässä pääosin vetenä, mutta itään ja pohjoiseen uutta lunta voi kertyä useitakin senttejä.
Keväiset föhntuulipäivät ovat ensi viikolla mahdollisia Etelä- ja Keski-Suomessa. Lämpötila voi kohota yli +5 asteen. Tämä kuva Helsingin Eiranrannasta ti 9.2. jolloin lämpötila kohosi föhntuulen johdosta parhaimmillaan +9 asteen tuntumaan.
Kaiken kaikkiaan ensimmäisellä hiihtolomaviikolla suursäätila Euroopassa on hyvin tämän viikon kaltainen: Skandinavian molemmin puolin etelässä on korkeapaineiden alueita, joiden pohjoispuolitse ilma virtaa meille lännestä. Voimakas länsivirtaus kuljettaa Atlantin kosteaa ja lauhkeaa ilmaa kohti Norjan rannikkoa, joten klassiselle föhnilmiölle on ensi viikon puolivälin jälkeen hyvät edellytykset. Ruotsin puolella lämpötila voi kohota jopa 10 ja 12 asteen välille.
Mitä ensi viikon jälkeen?
ECMWF:n kuukausiennuste enteilee jonkin sortin säätyypin muutosta toisen hiihtolomaviikon käynnistyessä. Tähän täytyy suhtautua varauksella, suurella sellaisella. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että helmikuun loppu voisi tuoda talvisemman ja lumisemman sään, jos matalapaineet kulkisivat ennusteen mukaan Fennoskandian halki kohti kaakkoa. Toisaalta jenkkimallit ennakoivat lauhan ja keväisen sään jatkumista hamaan tulevaan, joten vielä onkin iso kysymysmerkki, miten todellisuudessa käy.
ECMWF:n ennustamat ilmanpainepoikkeamat (500 hPa taso) lähiviikkoina pohjoisella pallonpuoliskolla. Ensimmäinen viikko on Fennoskandiassa selvästi tavanomaista lauhempi ja matalapaineiden reitti suntautuu Skandinavian pohoispuolitse kohti itää. Toisella viikolla lämpötilapoikkeama heikkenee ja matalapaineiden reitti saattaa muuttua. / kuva: ECMWF/Markus Mäntykannas
Etelän maillakin tarkenee
Osalle suomalaisista on tullut perinteeksi viettää hiihtolomansa etelän mailla. Kanariansaarilla koillisen puoleiset pasaatituulet pitävät huolen siitä, ettei suurempia sateita ole lähiaikoina tulossa, mutta saarten pohjoisosat voivat ajoittain olla tuulisia ja epävakaisempia sadekuuroineen. Suosituissa lomakohteissa (mm. Playa de las Americas, Playa del Ingles), jotka sijaitsevat saarten suojapuolella etelässä, sää on suomalaisittain yleensä varsin kesäistä jo helmikuun loppupuoliskolla. Päivälämpötilat alkavat kohota säännöllisesti reilusti yli 20 asteen, mutta yöt ovat vielä vilpoisia. Ensi viikon loppua kohden Saharalta näyttäisi tulevan annos lämpimämpää ilmaa Kanarialle – suomalaisittain hellelukemiakin varmasti mitataan. UV-säteily on helmikuun loppupuolella luokkaa 4-5 eli saman verran kuin Etelä- ja Keski-Suomessa touko-kesäkuun tai heinä-elokuun vaihteessa. Merivesi on tähän aikaan vuodesta kylmimmillään, noin 18-asteista.
Egyptin ja Etelä-Israeliin suuntaaville on tiedossa takuuvarmaa aurinkoa ja parinkymmenen asteen päivälämpötiloja ensi viikolla. Punainenmeri on ihan uimakelpoinen: pintalämpötila reilussa 20 asteessa.
Kaakkois-Aasiassa lähestytään vuoden kuumimpaa ajankohtaa ennen monsuunikauden alkamista. Päivät ovat pilvisyydeltään vaihtelevia, hiostavan kuumia ja yksittäisten sade- ja ukkoskuurojen todennäköisyys kasvaa maaliskuulle mentäessä. Esimerkiksi Phuketin päivälämpötila voi ajoittain yltää jopa 35 asteeseen ja kyllä yölläkin tarkenee.
Välimerellä puolestaan lähitulevaisuus on varsin epävakainen ja ajoittain runsaitakin sateita on tiedossa. Aurinko- ja rantalomaa ei sieltä suunnilta kannata vielä siis hakea, mutta aurinkoisina hetkinä aurinko lämmittää jo esimerkiksi Malagan tai Etelä-Turkin suunnilla samalla teholla kuin eteläisessä Suomessa huhtikuun puolivälissä tai syyskuun alussa.
Kaikki tiet eivät ole yhtä talvikunnossapidettyjä, eikä ajokeliäkään niillä voi siksi automaattisesti yleistää. Mutta tämä tie on ainakin suora kuin symboli. Kuva: Wikimedia Commons.
Viimeksi tänään, tai siis oikeastaan jo eilen, mietin taas suhdettani säähän. Se kun on niin erilainen kuin ainakin myrskybongareilla, tilastofriikeillä tai ilmastohihhuleilla. Yritän tehdä tasalaatuista ammattityötä ilman antautumista ihmeellisyyksiin. Empiirinen luonnontiede tässä työssä on taustalla, ja mielettömiä edistysaskelia on tiede tietokoneineen myös sääalalla ottanut. Myös niin, että automaatio tekee ihan samaa kuin muuallakin: ihmisen, ja tässä nyt tarkoitan itseni kaltaista toimenkuvaa, osuus myös sääpalveluiden tuotantoprosesseissa muuttuu ja hyvin selvästi vähenee, ei ainakaan lisäänny. Näin siis käytännön perinteisen sääpalvelutyön osalta. Varsinainen tiede, perus- ja soveltava tutkimus, myös tuoteinnovaatiot, ovat eri asia. Mutta minä tunnen itseni reliikiksi. Tosin kehitys ei mielestäni ole pelkästään hyvä näin; myös vikasuuntia on, ihmeteltäviä.
Takavuosikymmeninä eräs pitkän linjan meteorologi jo nimitti tiettyä kehitystä ”numeeriseksi syöväksi”. Tietokoneet eivät ole pelkästään tarpeellisia, vaan sääpalvelua ajatellen välttämättömiä. Ne eväät, joilla vuosikymmeniä sitten tehtiin ja esitettiin vaikka viiden vuorokauden ennusteita, ovat nykykatsannossa lähinnä raakaa huuhaata. Vasta tietokoneiden ja tietokonesäämallien kehitys oikeasti on mahdollistanut ja mahdollistaa tieteellisen sään ennustamisen ja nimenomaan niin, että tuloksista on hyötyä.
Mutta suurin epäkohta on mielestäni siinä, että erilaiset ”ajantasaiset” pääosin tietokonemalleista enemmän tai vähemmän suoraan saatavat ja ajassa vaikka kuinka pitkälle ulottuvat ja aina vain yhtä tarkannäköiset ennusteet ovat sillä tavalla osa mediavirtaa ja informaatiotulvaa, että helposti unohtuu, että niiden tulkinta ja niihin suhtautuminen vaativat sitä samaa, mitä muukin median silmille heittämä ja nykyinen informaatiotulva: medialukutaitoa.
Ennen meteorologi tulkitsi siinä välissä, nyt juurikaan ei. Kuunteleepahan korkeintaan valituksia siitä, miten ”taas meni pieleen”. Ja on tiedonvälityksen kehityksen hedelmä, että saamme hetkessä tietää jokaisesta tulvasta tai trooppisesta hirmumyrskystä, joita kuitenkin on ollut maailman sivu. Ja kun näitä uutisia valikoidaan mm. niiden myyvyyden perusteella, saa helposti sen käsityksen, että maailmassa on ties mikä ennen näkemätön katastrofi juuri nyt menossa. Politiikassakin eletään aina juuri nyt sitä erityistä murrosaikaa.
Ajassa kovin pitkälle eteenpäin tehdyt ja ennustettavuuden suhteen aivan liian tarkannäköiset ennusteet vaativat tulkintaa siltä pohjalta, että ne tulevat tietokoneelta, eivätkä ne automaattisesti sisällä tietoa esimerkiksi siitä, laskeeko tietokone kyseisen paikkakunnan tiettynä päivänä ja tietyllä kellonlyömällä keskelle isoa sadealuetta vai ainoastaan pienen kuuron reunalle. Kummassakin tapauksessa säätä kuvaava symboli on sama. Ja kun useimmat ihmiset eivät – tietenkään – mieti asiaa sen enempää, kokevat tietyin väliajoin, vähintään, pettyvänsä helponnäköiseen sääennusteeseen. Kuitenkin sää on todellisuudessa mitä monimutkaisin asia. Ongelmaksi tulee se, että ajatellaan, että yhdellä pikku vilkaisulla johonkin tarkannäköiseen käyrään tai diagrammiin on jo saatu omaan tarpeeseen riittävä säätieto.
Kohta taas menevät helposti ajalliset ja paikalliset lämpötilapiste-ennusteet ”pieleen”, kun luoteesta muljahtaa maan itä- ja pohjoisosaan korkeapaine. Kyseisessä tulevassa kireän pakkasen säätilassa paikallinen pilvisyys määrää paikallisen lämpötilan. Ja tuota pilvisyyttä ei oikeasti noin vain menestyksellä ennusteta joka paikkakunnalle ja ajassa oikein. Paitsi että totta kai se laskelma tietokoneesta tulee, ja yritä nyt siinä sitten miettiä, että jospa se pilvilautta ei kolmen päivän päästä olekaan Kuopiossa, vaan Joensuussa, ja mitä siitä voi seurata.
Muutakin säähän liittyvää haastavaa kehitystä on ilmassa. Tosin en itse autoile, mutta olen jo pitkään ihmetellyt kelitiedotuksen ja -seurannan keskittymistä vain niihin tieosuuksiin, jotka tieverkossamme kuuluvat esimerkiksi suolattaviin pääteihin, tai en tiedä, mitä terminologiaa tässä kohtaa pitäisi käyttää. Tilanteessa, missä aivan selvästi on ajokeliä heikentäviä elementtejä, on ajokeli helposti ”hyvä” vain sillä perusteella, että ”päätiet” on suolattu, mutta sitten herää ajatukseni siitä, että kuinka moni lopulta selviää matkastaan ajamalla pelkkiä suolattuja tai muuten erityisen talvikunnossapidettyjä teitä pitkin. Kuka tässä on lopulta ajatellut ja ketä: viranomaiset autoilijaa vai viranomaiset toisiaan.
Mutta nyt menen nukkumaan, toivottavasti en ajatellut ääneen aivan turhaan. Minulla sentään yrittää aina olla piilo-opetussuunnitelma. Tarmoa itse kullekin talvenselkään!
Kuvan linkki: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Highway_20_Kuusamo_Finland.jpg
Kuvitusta astronomi Camille Flammarionin kirjasta L’Atmosphère, 1888.
Historian opettajani Pongo sanoi aikoinaan, että se, joka ei tunne historiaa, ei voi ymmärtää nykyisyyttä. Kun on töissä sääpalveluyrityksessä, niin on hyvä joskus pysähtyä ja aprikoida, mistä tämäkin oikein alkoi. Tämä sään ennustaminen siis.
Ihmiset ovat aina olleet kiinnostuneita tulevan ennustamisesta. Kerrotaan että muinaiset babylonialaiset yrittivät ennustaa sään muutoksia pilvien tai optisten sääilmiöiden avulla. Tämä tapahtui noin 650 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Eli varsin vanhasta tieteestä tässä on kyse.
Kiinalaiset jakoivat noin 300 eaa kalenterissaan vuoden 24 jaksoon, joista jokaiselle oli omanlaisensa sää.
Tärkein henkilö sään ennustamisen alkuajoilta on kreikkalainen filosofi Aristoteles, joka julkaisi noin vuonna 340 eaa teoksen Meteorologica. Aristoteles esitti ensimmäisenä teorioita siitä miten pilvet, sateet, tuulet, raekuurot, ukonilmat ja rajumyrskyt muodostuvat.
Osa teorioista – kuten esitys veden kiertokulusta – oli yllättävän päteviä. Osa meni täysin metsään: esimerkiksi maanjäristykset olivat Aristoteleen mukaan maanalaisten tuulien tekosia.
Joka tapauksessa Meteorologicaa pidettiin säätieteen teoria-auktoriteettina melkein 2000 vuotta. Vasta 1600-luvulla Aristoteleen teorioita sään ennustamisesta alettiin kyseenalaistaa.
Renessanssin myötä noin 1500-luvulla huomattiin, että perimätieto ja henkilökohtaiset havainnot eivät riitä sään ennustamisessa. Tarvittiin ymmärrystä ja mittauksia ilmakehästä. Tästä jännittävästä käänteestä sään ennustamisessa ennustan kirjoittavani lisää tänä keväänä.
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun toimittamiseen, sosiaalisen median jakotoimintojen toteuttamiseen ja liikenteen analysointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit myös tutustua uudistettuun tietosuojakäytäntöömme.Ok
