Vettä oli jo ennen ilmaa, joten se osaa myös lämmetä, jos ilmakin osaa

Julkaistu
Kuva: Michelangelo Buonarroti, fresco, Sikstiiniläiskappeli / Wikimedia Commons.
Raamatun luomiskertomuksen mukaan Jumalan henki liikkui vetten yllä jo silloin, kun Hän ei vielä ollut erottanut taivaankannen ala- ja yläpuolisia vesiä toisistaan. Ilmaa ei tässä kohtaa edes mainita. Meri on siis tärkeämpi ja alkuperäisempi. Kuva puolestaan esittää maan ja veden erottamista toisistaan, mikä tapahtui vasta kolmantena päivänä, kun vesiä oli olemassa jo ensimmäisenä päivänä, ja taivaankannen ala- ja yläpuoliset vedet erotettiin siinä välissä toisena päivänä. Vesiä oli toisin sanoen jo ennen nykyisiä valtameriä, muttei ilmeisesti vielä ilmaa. Kuva: Michelangelo Buonarroti, fresko, Sikstiiniläiskappeli, Vatikaani / Wikimedia Commons.

Johan valkeni – ainakin maa Suomen eteläosassa. Vaikka voi siitä monenlaista inspiraatiota itselleen ottaa. Suursäätila täällä kylmenee, mutta maltillisesti.  Ei siis kireitä pakkasia, mutta sateet alkavat viimeistään ensi viikolla olla lunta, joko sitten kuivaa tai märkää. Märkä satava lumi ei ole sama asia kuin räntäsade; rännästä saisi periaatteessa puhua, kun sataa selvästi yhtaikaa lunta ja vettä. Siis samalla kertaa. Maanantaina ainakin lounaassa satanee vielä vettä.

On sitten eri asia, että tuo räntä-sana, josta on yritetty tehdä termiä eli ihan tietynlaista merkitykseltään tarkasti määriteltyä suomen kielen sanaa, oikeasti eksyy myös sääennusteissa tarkoittamaan tilannetta, missä voi sataa kumpaa tahansa, lunta tai vettä. Mutta ei se silti lyhennä tai napakoi ilmaisuja, vaan johtaa vielä tämänkin sateen olomuotovaihtoehdon lisäämiseen siihen luetteloon, mitä taivaalta voi tulla. Varmuuden vuoksi, onpahan sitten ainakin ennustettu.

”Oikea” räntä on oikeasti suhteellisen harvinainen sääilmiö siihen nähden, miten paljon siitä puhutaan. Vai voiko koko sanaan ”harvinainen” enää luottaa, kun sääkieltä on manipuloitu niin, että ilmiö on ”harvinainen” jo silloin, kun se aiemmin oli vasta ”selvästi lämpimämpää tai kylmempää” kuin tavallisesti eli verrattuna tilastollisen jakauman normaaliluokkaan. Tuohon temppuun minulta meni maku, mutta sepä ei olekaan, yllätys yllätys,  tämän ajatelmani aihe.

Ilmastonmuutosteorian vasta-argumentiksi on löydetty se mitattu tosiseikka, ettei ilmakehä mittausten mukaan ykskaks enää olekaan lämmennyt viimeisten viidentoista-parinkymmenen vuoden aikana. Mutta millä logiikalla vain ilma tällä planeetalla lämpenee, jos säteilytaseen pitkäaaltoista ns. ulossäteilyä ei entisessä määrin ei poistu systeemistä. Käytin sanaa ”systeemi” tietoisesti tarkoittamaan etenkin ilmakehän ja (valta)merien kokonaisuutta. Ilmakehä ja meri vuorovaikuttavat.

Voihan sitä pohtia, kumpi ”määrää” eli on vaikka se lady domina, mutta jos haluaa tuloksia, on syytä aloittaa siitä, mitä ”vuorovaikutus” tarkoittaa. Se ei menekään enää niin, että toinen vain aiheuttaa toisen ja sillä siisti. Vuorovaikutuksen ymmärtäminen vaatii astetta kehittyneempiä aivoja. Kuten oleminen kiihkoilematta ylipäätään maailmassa, joka ei ole niin yksinkertainen, millaisena korostetun turvallisuushakuiset ihmiset sen haluavat nähdä ja omassa mielessään pakottavatkin olemaan.

Tässä voi aivan hyvin viitata myös luonnontieteellisen tiedon ulkopuolelle, vaikka turhaan minä tätä erikseen sanon, koska teen niin lähtökohtaisesti maailman akateemisen lokeroimisen vastustamisen tarkoituksessa. Järkyttävää, miten paljon siinä haaskataan inhimillistä voimavaraa. Mutta ilman oppituoleja ja niiden rahoitusta ei olisi pyrkyryyttä. Joo, että vain totuuden etsintä missiona…

Ei, en jatka yhtään eteenpäin tätäkään maailman juonnetta, vaan huomautan, kuten jo myös ”tiedeyhteisö” on tehnyt, että vaikka ilmakehä ei viime aikoina olekaan lämminnyt, niin meretpä ovat. Ja merta on maailmassamme paljon. Ilmaan nähden lämmin meri sääjärjestelmien alustana ruokkii kaikenlaista, koska ilman ns. tasapainotila on näin epävakaampi kuin vaikka Suomen matalien altaiden vähän veden ollessa kylmää kuten keväisin. Vaikkapa hurrikaaneista tiedetään, että niitä syntyy vain tarpeeksi lämpimän meren yllä.

Suomenkin matalapaineet saavat suhteellisesti lämpimästä merestä lisäenergiaa. Mutta ei tämäkään vaikutus ole suoraviivainen, joten nyt on turha mennä laskemaan, kuinka monta vaikka hurrikaania juuri menneenä pohjoisen pallonpuoliskon kesänä on ollut.

Jos nyt vielä, rakas nettipäiväkirjani lukija, olet mukana eli luet tätä, niin palkitsen sinut parilla linkillä tutkimukseen siitä, mitä juuri valtamerille on viime aikoina tapahtunut. Internetistä kun kannattaisi aina pyrkiä etsimään mahdollisimman alkuperäisiä aineistoja. Näin pystyy olemaan alttiina enää korkeintaan alkuperäiselle manipulaatiolle ja välttää tiedonsiirtoketjujen olemattoman asiantuntemuksen tuomia viimeistään tahattomia manipulointeja.

Mutta kaikki kynnelle kykenevät aina myös manipuloivat, niin sinäkin teet – vähintään itsellesi. Se on sitä evoluution tuomaa lajin säilymisen kannalta välttämätöntä ja siis lajityypillistä ominaisuutta.

 

Tiedettä netissä:

Valtameret tänä syksynä systemaattisen mittaushistorian lämpimimmät:

http://www.eurekalert.org/pub_releases/2014-11/uoh-woe111314.php

Ja vielä kyseinen meritieteen (oseanografia) tutkija:

http://iprc.soest.hawaii.edu/users/axel/Axel_Timmermann_Web_page/Welcome.html

USA:n ilmatieteenlaitoksen netissä julkaisemaa: http://www.ncdc.noaa.gov/cag/time-series/global/globe/land_ocean/ytd/10/1880-2014

 

Kuvan linkki: http://commons.wikimedia.org/wiki/Sistine_Chapel_ceiling#mediaviewer/File:Dividing_water_from_Heaven.jpg

 

Varo kauheaa syksyä

Julkaistu
Syksy voi olla vaarallista aikaa, joten luonnonvoimien edessä kannattaa käpertyä vaikka komeroon. Kuva: Hans / pixabay.
Syksy voi olla vaarallista aikaa, joten luonnonvoimien edessä kannattaa käpertyä vaikka komeroon tai vällyjen alle lämpimään. Kuva: Hans / pixabay.

Tämä Sään takaa -blogi se aina haastaa selvittämään, josko ilmassa olisi jotain uutta, tärkeää tai muuten tässä sanomisen arvoista. Vähitellen yleistyvät myrskytuulet ovat minun maailmankuvassani tuikitavallista syksyä. Viime yöhön, joka oli voimakkaan etelätuulinen jopa myrskyisine puuskineen, varmaan sopi sanonta: oli synkkä ja syksyinen yö. Vaikka synkkä tuo yö oli vain, jos otti massiivisen säävaroituskoneiston todesta ja meni kellariin odottamaan ”poikkeuksellisen” sääilmiön ohilentoa. No, ehkä myrskypuuskissa on oma taikansa.

Mutta tuo loistava ”oli synkkä ja syksyinen yö” pani hakemaan lähdettään. Mistä se on peräisin, mistä korvaan kolahtanut? Sanat soljuvat kuin ”oli juhla ja juhannusilta”. Kaunista. Ja selvisi, että asialla on ollut ainakin suomentaja Kersti Juvan kynä vuonna 1978. Alkuteos on Uncle Abner, Master of Mysteries.

Alkuperäinen kirjailija on länsivirginialainen Melville Davisson Post (1869-1930), jonka käsialaa ovat peräti 22 tarinaa, joissa Uncle Abner, oikeudenmukaisuutta annosteleva takametsien mies (tämä piti minun kääntää), esiintyy henkilöhahmona. Näistä tarinoista tietää Wikipedia, että ne ovat ”the finest mysteries ever written”. Huomaan Yleisradion julkaisseen tämän tarinan myös kuunnelmana. Alan ajatella, että tässäpä on oiva syysiltojen ilo. Jännäri, satiiri ja jopa murheellinen komedia, tarinasta sanotaan. Luomisvoimansa menettänyt kirjailija ja syrjäinen englantilainen linna. Voittaa kliseisen säästä puhumisen ja varsinkin viranomaisvaroitukset. Ihan eri genre. Onneksi ulottuvillani on kirjasto ja netti.

Vai uskallatko sittenkin kohdata syksyn silmästä silmään ja voittaa sen kuin arkkienkeli Mikael lohikäärmeen? Kuva:
Vai uskallatko sittenkin kohdata syksyn silmästä silmään ja voittaa sen kuin arkkienkeli Mikael lohikäärmeen? Syksyhän suorastaan haastaa selättämään itsensä. Kuva: Hochgeladen von Eugene a / Wikimedia Commons.

Mutta vielä syksyyn, sen sisimpään ytimeen. Mikkelinpäivä lähestyy. Etenkin se alkuperäinen, joka näkyy vielä almanakassa arkkienkeli Mikaelin nimipäivänä ja on aina 29.9., kun taas nykyinen almanakan mikkelinpäivä on vasta seuraavana viikonloppuna, eikä ennen kolmipäiväisestä sato- ja laidunkauden päätepisteen juhlasta ja palvelijoiden vuosipäivästä, jota seurasi vapaaviikko, ole paljoa jäljellä.

Päivän siirto seuraavaan viikonloppuun ajoittuu Ruotsissa vuoteen 1772. Mainiossa kirjassaan Vuotuinen ajantieto Kustaa Vilkuna höystää tekstiään osuvilla sananparsilla ”mikkelistä ämmät pirttiin, nauriit kuoppaan” ja ”mikkelistä akat tupaan, perunat kellariin”. Naisten oli aika siirtyä tupatöihin. Vilkuna kertoo päivän olleen myös tavallinen köyhemmän kansan hääpäivä.

Säätä tietysti myös ennustettiin: ”Mitä ilma mikkelinä, sitä sitten köyriin”, joskus myös pyhiinmiehiin. ”Kun mikkelille lehti lähtee, niin Jyrkille (23.4.) kesä tulee” (Itä-Suomi). Vilkuna muotoilee, että mitä aikaisemmin ja reippaammin lehti putoaa, sitä varhemmin jäät murtuvat ja kesä tulee. Onneksi jotain löytyy myös tähän syksyyn: ”Kesää mikkeliin, syystä jouluun”. Ainakin yksi lööppi jo julisti ”syksyn lämmön jatkuvan jouluun”.

 

Melville Davisson Post  http://en.wikipedia.org/wiki/Melville_Davisson_Post#Uncle_Abner

Uncle Abner, Master of Mysteries  http://gutenberg.net.au/ebooks02/0200911.txt

Mikkelinpäivä  http://fi.wikipedia.org/wiki/Mikkelinp%C3%A4iv%C3%A4

 

 

Kuvan linkki: http://pixabay.com/fi/kuu-moonlight-kalpea-y%C3%B6-pimeys-8189/

Kuvan linkki: http://de.wikipedia.org/wiki/Un%C3%BCberwindlich_starker_Held,_Sankt_Michael#mediaviewer/File:Titelbild_Engel,_D%C3%A4monen_und_phantastische_Wesen.jpg

 

 

Torstaina rytisee ja meteorologia hermostuttaa

Julkaistu
Lightning3
kuva: U.S. Air Force photo/Edward Aspera Jr., Wikimedia Commons

Olen hermostunut, sillä huomenna torstaina ukkostaa, rajusti. Ei, en pelkää ukkosta, vaikka ymmärrän kyllä, ettei se ole kaikkien mieleen. Suhtaudun ukkoseen tieteellisellä mielenkiinnolla ja kaivattuna helpotuksena helteeseen. En kuitenkaan jaa sitä innostusta, jolla monet kollegani suhtautuvat rajuilmoihin – esimerkiksi tähän blogiin oivallisia tekstejä myrsykybongauksesta kirjoittanut Markus. Kiinnostukseni on aina liikkunut enemmän synoptisella tasolla: rintamissa, matalapaineissa ja suihkuvirtauksissa.

Koen olevani heikoilla jäillä ukkosta ennustaessani. Talvisiin sadealueisiin verrattuna kesäinen rajuilma on kovin paikallinen, äkkinäinen ja huonosti ennustettava ilmiö. Tiedän suunnilleen alueen, jossa rajuimmat ukkoset huomenna kehittyvät – Tampereen seudulta kohti Kainuuta ulottuvalla alueella – vaikka mahdollisuus ukkoskuuroihin on kyllä päivän kuluessa koko maassa. Ukkoset liittyvät kylmään säärintamaan, joka kulkee päivän aikana Suomen yli lännestä itään.

Tuntuu, että ennustamisen lisäksi pitäisi osata kertoa myös, mitä tapahtuu. Pitäisi tietää, lakoaako metsää neliökilometreittäin vai uutisoidaanko tällä kertaa rankkasateen aiheuttamasta kaupunkitulvasta. Mieluiten kaupungin tarkkuudella, kiitos! Kerran jos toisenkin on säämalli johtanut harhaan, ja voimakkain ukkossolu on ollut liikkeellä aivan toisella suunnalla, kuin minne katse on kiinnittynyt. Parhaimmillaan rajuilmoista varoittaminen onkin sääseurantaa tutkalla, jolla voidaan tunnistaa mahdollisesti vahingolliset ukkoset ja varoittaa niiden kulkureitille jääviä alueita. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tällainen järjestelmä on hyvin pitkälle kehittynyt, vaikka ovat toki rajuilmatkin siellä aivan toista luokkaa.

Torstain saderintama myös viilentää sään hetkeksi. ”Viileä” on tässä yhteydessä suhteellinen käsite, sillä se merkitsee sitä, että perjantaina lämpötilat ovat etelässä 25 asteen paikkeilla ja muuallakin enimmäkseen 20 asteen yläpuolella. Melkein samoin tein alkaa lämmetä uudelleen, ja maanantaina maan länsiosaa kolkutteleekin jo iltapäivälehtien superhelteeksi ristimä ilmiö. Siinä saatetaan mitata todennäköisesti kuluvan kesän korkein lämpötila, ehkä jopa 33-35 astetta.

Joko siellä rytisee?

Kuka pelkää ukkosta?

Julkaistu
Leijaa ei kannattane lennättää ukonilmalla, vaikka Benjamin Franklin teki niin aikoinaan. Kuva: Currier & Ives, New York, 1876 - Public Domain Images.
Leijaa ei kannattane lennättää ukonilmalla, vaikka Benjamin Franklin teki niin aikoinaan. Kuva: Currier & Ives, New York, 1876 – Public Domain Images.

Ukkonen on varmasti meidän luonnonnäytelmistämme rajuimpia. Kesäaikaan ukkonen oikeastaan kuuluu ilmiöön sadekuuro, sen jonkinlaisena jatkeena – tai pisteenä i:n päällä, miten vain.  Kun kumpupilvet kasvavat, ja sopivissa ilmakehän olosuhteissa varsinkin korkeutta, niistä voi tulla ukkospilviä. Oleellista on ilman pystysuuntainen liike, jota on sitä helpommin, mitä kylmempää ylempänä ilmakehässä on suhteessa maanpintailmaan. Ylöspäin ilma voi nousta siksi, että aurinko lämmittää maanpintaa, mutta yhtä lailla ilmakehässä voi vain olla kohta, joka suosii nousuliikettä.

No, ei siihen ukkoseen tietenkään pelkkä nouseva ilma riitä, vaan sitten niissä korkeissa pilvissä tapahtuu kaikenlaista; pitää olla yhtaikaa vesihöyryä, vettä ja jäätä, kuten sateen synnyssä ylipäätään, mutta samanaikainen voimakas nousuliike suosii erimerkkisten sähkövarausten erottautumista ja pesiytymistä esimerkiksi pilven eri osiin. Mutta tähänpäs en nyt mene, vaan pidän tapetilla itse ukkosen, syntyi se sitten miten tahansa. Vaikutuksista on nyt kyse. Salaman, vaikka myös jyrinä on osa ukkosen pelottavuutta. Salama on ennen jyrinää ja sen syy, mutta ei liioin salama ole itsessään alku, vaan jo vähän kuvailemanikin  kehityksen tulos.

Jyrinän voinee vielä kuulla suunnilleen parinkymmenen kilometrin päästä, olosuhteista toki riippuen, ja vanha konsti selvittää, miten kaukana ukkonen on, on laskea salaman ja jyrinän välinen aika sekunneissa. Kunhan jyrinä todella tulee nähdystä salamasta. Äänen nopeus ilmassa riippuu lämpötilasta, mutta itse käytän tässä karkeaa mutta käytännössä riittävää nyrkkisääntöä 300 metriä sekunnissa. Eli kymmenen sekuntia vastaa kolmea kilometriä.

Kaikki salamat eivät iske pilven ja maan välillä, vaan myös pilvisalamoita on paljon maasalamoiden lisäksi. Salamanpaikannuslaitteiden on määrä rekisteröidä maasalamoita, joista voidaan erottaa, ovatko sähköpurkauksen elektronit liikkuneet pilvestä maahan vai päin vastoin. Tämä ehkä kankealta kuulostava sanavalintani johtuu siitä, että sähkön kulkusuunta ehdittiin määritellä ennen kuin oli selvillä, että siinä tosiolevaisesti liikkuvat elektronit, jotka varaukseltaan miinusmerkkisinä hakeutuvat kohti positiivista sähkövarausta. Mutta en nyt mene salamankaan kaikkiin syvyyksiin, vaan pidetään salama ihan vaan salamana, joka – kuten tunnettua – ”iskee”. Salamaniskuihin menehtyy suoraan myös ihmisiä, joskin muut tuhot ovat vaikutuksiltaan laajempia. Ukonilmojen kovat tuulenpuuskat ovat oma lukunsa,  salama ei ole ukkosen ainoa aikaansaannos.

Salama on siis valtaisa sähköpurkaus, vähän kuin sähköhitsauksessa valokaari mutta paljon isompi ja edelleen kesyttämätön energiavara, oikukas ja arvaamaton. Ei kuitenkaan miten arvaamaton tahansa. Koska salama on sähköä, sitä koskevat sähkön luonnonlait. Salamassa sähkövaraus etsii aina kussakin olosuhteissa helpoimman purkautumistien, usein lyhyimmän matkan johonkin sähköä hyvin johtavaan, esimerkiksi metalliin. Auton turvallisuudesta osittaisena ns. Faraday-häkkinä on kai viimeksi keskusteltu siinä yhteydessä, että mitäs jos autossa onkin muoviosia korvaamassa ennen metalliosia. No, pääasia, ettei luule auton ainakin suhteellisen turvallisuuden johtuvan kumipyöristä, vaan ihan muusta. Kumisaappaitahan jotkut ukkospelkoiset jalkaansa ukonilman uhatessa kiskovat…

Jos on sellainen tunne, että haluaa jotenkin ihan oikeasti suojata itseään tai vaikka kotiaan salamaniskujen varalta, kannattaa ehkä harkita jopa ukkosenjohdattimien asentamista. Etsin ja löysin asiaan liittyvää nettikirjallisuutta, jonka kimppuun nyt usutankin teidät, rakkaat ja ainakin ukkospelkoiset lukijani. Ostetaan sitä hölmömpääkin mielenrauhaa, joten miksei salamalta suojautumistakin voisi harkita. Tässä ainakin alkupaloiksi.

http://www.tukes.fi/tiedostot/sahko_ja_hissit/faq/ukkossuojaus.pdf

http://tieku.fi/kysy-meilta/auto-suojaa-tehokkaasti-salamaniskuilta

http://fi.wikipedia.org/wiki/Faradayn_h%C3%A4kki

http://yle.fi/uutiset/ukkosenjohdatin_suojaa_salamalta/5397343

 

Kuvan linkki: http://de.wikipedia.org/wiki/Blitzableiter#mediaviewer/Datei:Benjamin_Franklin_Lightning_Experiment_1752.jpg