Myrsky- ja tyrskybongarit ehtivät vielä kytikselle maan eteläisimmän osan rannikolle. Kuva: aviking / panoramio Google maps.
Hämärtyvä Martin päivän aattoilta. Yövuorojen välinen ihmettelypäivä. Illalla myöhään, viimeistään yöllä, sataa – Martinpäivän ja samalla isänpäivän aamuna jo maan keskiosaa myöten. Minun mielessäni vuosi on ympyrä, jonka kaarelle taas sijoittelen itseäni ja tätä elettävää päivää. Myös tulevia aikoja. Marraskuun väri on hyvin tumma, mutta lähes pimeydestä kuultaa punaruskeita sävyjä. Ehkä tämä on tapaa muistaa asioita. Eihän kuukausilla pitäisi oikeasti värejä olla, mutta niiden tuomilla mielikuvillapa on.
Isänpäivää pidän varsin uutena kauppiaiden keksintönä pidentää joulumyyntisesonkia alkupäästä, en siis edes tasa-arvokysymyksenä eli äitienpäivän vastineena. Pyhän Martin muistopäivällä sen sijaan on pitkä ainakin länsieurooppalainen kulttuurihistoria. Missäköhän vaiheessa on mahdollisesti myös Martin hanhen syömisen vakiintuminen meillä tänä kyseisenä loppusyksyn juhlapäivänä? Voisiko se mennä niin, onhan taannoinen halloweenkin tulollaan omalla tavallaan.
Kulttuurilainoja, vähän niin kuin sanat ja ilmaisut kielessä. Kun nälkä kasvaa syödessä, täytyy supertaifuuneista kai tulla ilmastonmuutoksen myötä ensin hypertaifuuneita ja hyperhurrikaaneja. Superhellekin jo koettiin kesällä. Ensi kesänä sen pitää olla jo hyperhelle, jos se menee markettien logiikalla. Mutta kun nälkä yhä vain kasvaa, menettävät aiemmat prefiksit joka tapauksessa lopulta tehonsa. Sitä varten ovat olemassa etuliitteet mega-, giga-, tera- ja niin edelleen. Minä söisin ennemmin vaikka sitä hanhea Martin päivän pöydässä.
Tänä vuonna Martti tuo tullessaan matalapaineen. Ei lajissaan ensimmäistä eikä viimeistä, mutta tähän aikaan vuodesta näihin helposti liittyy myös myrskyä merellä ja puuskatuulia syvälläkin sisämaassa. Jos matalapaineen keskus liikkuu maan keskiosan yli koilliseen, ovat kovimmat tuulet sen kulkusuunnassa oikealla reunalla. Maan eteläosassa sää siis menee lounaistuulisimmaksi. Toinen yleinen paikka tuulla vähän enemmän on matalapaineen jälkipuoli: länsirannikko saa voimistuvan luoteis- tai pohjoistuulen. Sadetta tämä ilmapyörre tuo myös, ja saa nähdä, sataako etenkin matalan jälkipuolella myös lunta ja räntää ja kuinka etelässä.
Maanantain maissa on ohimenevästi kuivempaa ja selkeämpää. Maanantaiaamua kohden maan länsi- ja pohjoisosassa ollaan pakkasella, Länsi-Lapissa kymmenisenkin astetta. Maanantai-illasta alkaen viimeistään on Itä-Suomen vuoro mennä hieman pakkaselle. Lännestä puolestaan lähestyy jo seuraavia sateita, ja ennen niitä voimistuu taas lauha etelätuuli. Ajokeli siis saattaa sunnuntain-maanantain maissa mennä maan keskivaiheilla huonoksikin, mutta talven tulosta ei vielä ole kyse.
Kuvan linkki: http://www.panoramio.com/photo/7254636
Kurpitsa-aurinkoja? Kovin poikkeavia ovat yleistymässä olevat tämän vuodenajan juhlatavat pyhäinpäivän kristillisisestä hautakynttiläperinteestä. Mutta pohjalla on taas kerran kristinuskoakin vanhempi kulttuurikerrostuma. Myös säiden vaarinoton suhteen ajanjakso on merkittävä. Kuva: Jennifer Chait / flickr.
Marraskuun alku on vanhaa esi-isiemme juhla-aikaa, jolloin on pitänyt olla hiljaa ja liikkua äänettömästi. Kustaa Vilkuna (Vuotuinen ajantieto) ilmaisee juhlan perusteet näin: ”Muinaisten suomalaisten vuosi siis päättyi syksyllä sadonkorjuun loputtua mikkelin tienoissa ja uusi alkoi vähän myöhemmin. Tähän väliin tarvittiin jakoaika, sillä aurinkovuosi ja kuuvuosi oli tasattava…”. Jotta nämä saatiin tasattua, oli Vilkunan mukaan ”vietettävä jakoaika, noin 12 vuorokautta, jolloin siitä jo päivä saatettiin laskea uuteen vuoteen”. Saman ajanjakson paikkeille sijoittuu myös vanha suomalainen juhla: kekri. Vuotuinen ajantieto (1. painos, nyt myynnissä on 27. painos) ilmestyi vuonna 1950, ja Vilkunan mukaan kekri ”taistelee paikastaan arvokkaiden juhlapäivien joukossa. Se on kiintynyt marraskuun ensimmäiseen lauantaihin” .
Saamme tietää edelleen, että kekri merkittiin almanakkaan juhla- ja vapaapäiväksi vuonna 1955 samana vuonna menetetyn marianpäivän (Marian ilmestyspäivä siirrettiin sunnuntaille) korvaukseksi. Pyhäinpäivä puolestaan oli alun perin 1. marraskuuta, mutta se on siirretty lauantaille – kekrin paikalle (lähteenä tässä Wikipedia). Ja sitten tarvitsee mennä vaikkapa kelttien vanhaan talven alkamisen päivään (Wikipedia), johon anglosaksisen maailman halloween, pyhäinpäivän aatto, johtaa myös juurensa.
Vuotuinen ajantieto tietää kertoa, että näihin aikoihin yksi aurinkoinen päivä merkitsee yhdeksää poutapäivää kesällä. Pienikin auringonpilkistys tietää kaunista kesää. Jos pyhäinpäivänä on vielä poikkeuksellisesti lehtiä puussa, odottaa vanha kansa myös toista poikkeusta; takatalvea keväällä. Yövuorosta kotiin tullessani huomasin miltei kaikkien lehtien jo pudonneen. Aurinko paistoi, pilvipeitteessä oli juuri silloin iso repeämä.
Kun luonnonvalo on jo vähissä, alkaa tunnelmointi muissa valaistuksissa, joita varsinkin adventin ja joulunajan lähestyminen inspiroi ihmisiä laittamaan näkyville. Pimeydessä ja hiljaisuudessa voivat silmä ja mieli levätä. Lauhuus ja märkyys tarkoittavat nyt kosteutta, joka tekee hengitysilmasta miellyttävän ja raikkaan. Ulkona ei haittaa laisinkaan, jos tuulenpuuskat vihmovat vähän vesipisaroita poskipäihin. On sentään säätä, jonka koko tunnelman voi kokea ja jonka suojaksi saa pukeutua ilman limaista hikoilua. Mikä ihmeen autuus olisi ikuinen kesäkuuma ja helteen karrelle polttama pihamaa ja puisto? Syksy on vielä loppupäästäänkin yhtä isoa innoitusta.
Kurkistan vielä viimeisimpään laskelmaan säätyypistämme. Myös huomenna sunnuntaina voi aurinko hyvinkin pilkahdella siellä täällä, mutta alkuviikko ottaa sen takaisin ihan kaksin käsin, kahden matalapaineen voimalla. Viikon puoliväli tuo hetkiseksi taas kuivemmat olot, mutta viikon loppua kohti saamme yhä vain voimakkaamman matalapaineen niin sateineen kuin tuulineenkin. Seuraavaan varsinaiseen viikonloppuun voisi hyvinkin osua vuorostaan kuivempaa, jopa auringonpilkahduksia. Ei siis ihan huono ajoitus näillä ainakaan suurimmilla sateilla. Lauhaa riittää etenkin etelässä. Kukin sade aikanaan näyttää, mihin lumisateen raja asettuu, muttei ainakaan etelään, ei lähellekään.
Pyhäinpäivään ja jakoaikaan liittyy suuri joukko myös säätä koskevia enteitä, eikä mitenkään ainoastaan Suomessa. Bongasin netistä ranskalaisia vanhoja kansan sääenteitä ja säätä koskevia sanontoja sisältävän sivuston. Laitan sen loppuun linkiksi. Meteorologiaa nämä tällaiset eivät tietenkään ole, mutta kulttuurihistoriaa ja näkökulma, joka voi saada meidät havainnoimaan ympäristöämme ja esim. luontoa entistä tarkemmin. ”Kiireeltään” kannattaa huomata muutakin kuin oma täyteen kirjoitettu almanakkansa. Ei sää ole kokonaisuutena ja kaikkine vaikutuksineen pelkkiä iänikuisia matalapaineita. Puhumattakaan syksyn surkuttelusta automatisoituneena kielenkäytön muotona, jonka joku kumma joissakuissa laukaisee. Maata viistävät pilvet pimeässä ovat kauniita.
Kuvan linkki: http://www.flickr.com/photos/9174828@N04/6821031097/
Ranskalaisia vanhoja sääenteitä: http://www.agate-france.com/meteo/amateur/dictons.php?mois=11
Muina lähteinä olen käyttänyt Wikipedia-artikkeleita, joista kannattaa vaihtaa kieli, jolloin sisältö vaihtelee ja helposti syvenee ja laajenee. Omaa pohjatietoa on toki käytettävä lähdekritiikkimielessä.
Viikonvaihteessa siirryimme pykälän verran kohti talvea, kun talviaika koitti. Lisäksi kalenterikuukauden vaihtuminen lokakuusta marraskuuhun tarkoittaa väistämättä sitä, että syksy on jo pitkällä. Aamun valo pidentyi tunnilla, mutta tuntuu kuin iltapäivän valosta olisi viety merkittävästi enemmän tunteja. Biologinen kello kärsii joka kerta turhista kellojen siirtelyistä puolivuosittain. Pimeäkin tuntuu laskeutuvan niin aikaisin. Kyllä minä ennemmin aamulla kärsisin tunnin pidempään pimeästä kuin luopuisin siitä iltapäivällä.
Syksyn toistaiseksi kovin myrskykin rantautui aamuyöllä Suomeen, joskin selvästi heikentyneenä. Kovimmat puuskat Suomenlahdella olivat 23-24 m/s. Brittein saarilla, Pohjois-Saksassa ja Tanskassa maksimituulennopeudet olivat yli 50 m/s eli hirmumyrskyn luokkaa. Länsi-Ruotsissakin mitattiin vielä parhaimmillaan jopa 42 m/s puhaltanut puuskatuuli. Myrsky voimistui Tanskaan saakka, jossa mitattiin kovimpana yksittäisenä puuskana 54 m/s, joka on kaikkien aikojen paikallinen ennätys. Myrsky alkoi menettää tehoaan siirryttyään lämpimän Pohjanmeren yltä pois. Suomi sai tyytyä lähinnä myrskyn jäänteisiin – 100 kilometriä etelämpänä Virossa myräkkä toi mukanaan selvästi kovempia tuulia ja salamointiakin.
Valon määrä vähenee
Kaamos alkaa pohjoisimmassa Lapissa marraskuun kolmannella viikolla ja etenee siitä Rovaniemen korkeudelle saakka kuukaudessa. Marraskuussa valon määrä on Pohjois-Suomessa vain n. 15 % ja etelässä n. 30 % siitä, mitä se on keskikesällä. Auringonpaistetunteja on keskimäärin vähiten joulukuussa, mutta ero marraskuuhun ei ole suuri. Tiputus lokakuusta marraskuuhun on rajuinta koko vuonna: auringonpaistetunnit ovat vähentyneet 130 tunnilla eli keskimäärin noin 15 minuutilla päivässä.
Auringonpaistetunnit Helsingissä ja Sodankylässä
Päivä lyhenee pohjoisella pallonpuoliskolla, kun Maan kaltevuuskulma muuttuu, mutta auringonpaistetuntien nopea väheneminen ei ole yksinomaan selitettävissä tällä. Otetaan pakkaan mukaan myös Atlantin kesän jälkeen vilkastunut matalapainetoiminta ja auringon lämmitystehon heikentyminen. Nämä yhdessä aiheuttavat sen, että marraskuusta tammikuuhun eletään Suomessa yleensä vuoden pilvisintä (ja pimeintä!) aikaa. Keskimäärin meillä vallitsee länsivirtaus, ja Atlantin matalapaineet kulkevat sen mukana Skandinavian yli tuoden mukanaan sateita ja kosteutta. Pilvisyys on usein runsasta, sillä kylmenevään ilmaan mahtuu vähemmän vesihöyryä kuin lämpimään – käytännössä kaikki ylimääräinen kosteus tiivistyy pilviksi. Auringon teho ei riitä repimään pilvipeitettä auki samaan tapaan kuin kesäisin. Näin loppuvuodesta tarvitaan aina siis jokin taho, joka pitäisi sään selkeänä: voimakas tuuli tai kylmä ja kuiva korkeapaine.
Vaikka etelässä päivä onkin marras- ja joulukuussa useita tunteja pidempi kuin pohjoisessa, tuntuu maisema pohjoisessa usein valoisammalta. Lumeton, musta maa imee itseensä tehokkaasti valoa, kun taas valkoinen lumipinta heijastaa sitä. Helsingin alkutalvet lienevätkin masentavampia kuin esimerkiksi Rovaniemen. Tai ehkä tässäkin asiassa asenne ratkaisee?
Marraskuun kauhuskenaariot
Muutin pääkaupunkiseudulle Keski-Suomesta vuonna 2009. Olin ennen sitä käynyt muutamana talvena Helsingissä ja todennut: ”täällä mä haluan asua, niin lauhkeata ja vähän lunta!” Aivan kuin olisin tuonut pohjoisesta mukanani kirouksen (kenen kirous, kenen onni) – lunta on muuttoni jälkeen joka talvi ollut vähintään puoli metriä! Esimerkiksi marraskuussa 2009 ja 2010 jo alkutalvi oli varsin hyinen ja luminen, kun idän puoleiset ilmavirtaukset toivat mantereista ja kylmää ilmaa.
Sula ja suhteellisen lämmin Suomenlahti aiheuttaa itävirtauksilla marraskuisin kauhunhetkiä etelärannikkolaisille, koska sillä on tapana voimistaa selvästi lumisateita rannikon edustalla. Sopivissa olosuhteissa taivas voi sylkeä lunta puolisen metriäkin yhdessä vuorokaudessa, ja näin autoilijan näkökulmasta se on kyllä varsinainen kauhuskenaario. Rovaniemellä kaikki pysyy suunnilleen ennallaan, vaikka lunta tulisikin 40 cm, mutta Helsinki jumittuu jo 20 cm:n kohdalla. Liika on aina liikaa, lumessakin.
Marraskuu 2013
Mikäli Euroopan keskuksen (ECMWF) tuorein kuukausiennuste marraskuulle toteutuu, niin synkkähän siitä on otsikkoni mukaan tulossa. Atlantin matalapainetoiminta ei ole hetkeen hyytymässä, joten kovia tuulia, vesisateita ja harmaita, matalalla roikkuvia pilviä voisi povata viikoiksikin eteenpäin. Lapissa puolestaan talvi näyttäisi kiristävän vähitellen otettaan. Toisaalta sään äkkimuutos on aina mahdollinen – marraskuun lauha alkupuoli voi hyvinkin kääntyä hyiseksi ja lumiseksi loppukuuksi. Mutta ehkä vielä hetkeen ei ole tarvetta kaivaa toppatakkeja tai suksia varastoista. Ennemminkin passittaisin kumisaapas- ja sadetakkiostoksille!
Kotoisesta harmaudesta kulkivat ajatukset arktisen merialueen jääpeitteeseen. Arktinen ajankohtaistuu monella tapaa. Kuva: NASA / flickr.
Katse osuu ikkunan läpi sumuisenharmaaseen, sateen juuri läpikastelemaan ja kosteudenkylläiseen lähitienoohon. Tuulessa värisevät enää salavan pitkänkapeat alaspäin roikkuvat, vielä vihreät lehdet. Alempana myös heisiangervo on vielä onnistunut pitämään jo kellastuneet lehtensä. Mutta tämä lauantaipäivän hetki, se on kuin pysähtynyt, vähintään viipyvä. Sateen rippeitä näyttää putoilevan vielä.
Pakotan itseni olemaan kartalla, läsnä, osana jotakin. Niinpä sijoitan itseni vuoden kiertoon. Lokakuun loppuun, ensiöiseen kellojen ajansiirtoon, yhteen ylimääräiseen tuntiin nukkua, tosin vain ennen työpaikan aamuvuoroa. Viikkojen välissä olen katsovinani jo ensi viikkoa. Kummallista, miten sen on näkevinään jo ennakolta, päivän toisensa jälkeen. Mutta näin kai on ihmisen osa toimia: suunnitella ja kuvitella etukäteen, hyvissä ajoin. Ainakin näitä ja noita asioita on tehtävä. Tänään on käytävä vielä kaupassa.
Meneillään olevan Greenpeace – Murmansk – arktinen öljynporaus – Shell – Gazprom – Arctia Shipping -metakan suorastaan innoittamana kiinnostuin hetkiseksi tuosta arktisesta planeettamme osasta ainakin Barentsin- ja Karanmeren öljyvaroineen. Eniten luiskahdin kuitenkin viimeaikaisiin muutoksiin arktisen meren jääpeitteessä. Vastaan tuli mielenkiintoinen viive, siis asioiden tapahtuminen tietyllä aikaviiveellä niiden alkusyyn maksimista.
Selvennän: aurinko on taivaanlaella korkeimmillaan tiettynä ajanhetkenä, mutta vasta pari, kolmekin, tuntia sen jälkeen mitataan aurinkoisina kesäpäivinä päivän ylin lämpötila. Kesäpäivän seisaus on jo juhannuksen kynnyksellä, mutta tilastollisesti lämpimintä kesää voidaan odottaa viikkojen ellei kuukaudenkin viiveellä tuosta auringonsäteilyn maksimista. Arktisen merialueen jääpeitteen laajuudesta on kattavia havaintoja vasta joidenkin vuosikymmenten ajalta. Siinä on selvä ja aika suuri vuodenaikaisvaihtelu. Monena 2000-luvun vuotena jäpeitealue on etenkin ”kesäisin” pienentynyt selvästi aiempaa enemmän, pienimmillään se oli ”kesällä” 2012, tänä vuonna sulaminen ei ole ollut yhtä laajaa.
Laitoin tuossa ”kesän” lainausmerkkeihin, sillä arktisen merialueen jääpeite on vuotuisesti pienimmillään vasta syyskuussa ja vastaavasti laajimmillaan helmi-maaliskuussa. Näinkin suuri on siis lämmitysviive suhteessa kesäpäivänseisaukseen. Näin ajatukseni siis risteilivät keskellä hiljaista harmautta, ajankulun hetkeksi ikään kuin pysähtyessä. Laitan loppuun linkkejä noihin arktisiin asioihin – en ympäristömielipiteisiin, vaan osaan mitattua arktista luontoa.
Meillä Suomessa riittää syksyisiä matalapaineita niin sateineen kuin tuulineenkin. Vähäsateisinta on huomenna sunnuntaina, luyhyen aikaa maanantaina sekä keskiviikon-torstain maissa.
Syksyn tähän asti kylmimmät tuulenpuuskat pyörittivät ruskean- ja keltaisenkuihtuneita metsälehmuksen lehtiä ympäri Ylä-Malmin torin markkinakojuja ja viluisia kulkijoita. Aurinko kyllä paistoi, mutta kahtakin puolen toria saattoi nähdä, kuinka pilvet valuttivat alaspäin lumivanoja. Lunta se oli, koska jokunen pieni selvästi lumihiutale leijaili myös torille asti.
Tämä tuuli oli matalapaineen jälkipuolen luoteenpuoleista tuulta, puuskaisinta iltapäivän tunteina. Aurinko lämmitti silloin eniten, mikä siis tuntui ainoastaan puuskina – ja sekin oli erikseen tiedettävä, että aurinko sitä tuulta puuskaisti. Illemmalla oli jo selvästi tyynempää, mutta yöstä tulee kylmä – vielä useasta lähiyöstä. Kun ilmavirtaus heikkenee, yöt kylmenevät ja iltapäivät hieman lämpenevät.
Mutta niin, se matalapaine, joka osaan maata toi jo ensilumen. Se tuli ja meni, mutta mikä onkaan matalapaine? Kielimuotona sitä kuvaa ehkä sukkelimmin ”syvä tai syvenevä matala(paine)” , josta tulee oxymoron mieleen. Niinpä niin, matalapaineen alueella ilmanpaine on ympäristöään tai keskimääräistä alempi, kaikkein alin matalapaineen keskuksessa. Keskuksessa? Aivan, mutta sateisin tai tuulisin sää ei yleensä ole siellä matalapaineen keskuksessa, vaan liittyneenä säärintamiin. No niin, ilmanpaine ei siis suoraan tee säätä sateiseksi, kuten ei korkea ilmanpainekaan aina takaa aurinkoa.
Hurrikaanien reittejä vuodelta 1999. Kuva: NOAA / Wikimedia commons.Varsinkin, jos iso matalapaineenalue pysyy kauan jokseenkin paikallaan, voi se näyttää vaikka tältä. Yritäpä siinä nyt sitten ennustaa paikallissää tarkasti… Kuva: Ethan Hein / flickr.com
Maapallo pyörii, ja jos mennään katsomaan tätä Pohjantähden suunnasta, siis pohjoisnavan yläpuolelta, nähdään muodostuvien pilvijärjestelmien avulla paikallistuvia ilmapyörteitä. Juuri nämä ovat matalapaineita, siis suuria ilmapyörteitä. Ilma kiertää niissä matalapaineen keskuksen ympäri samaan suuntaan kuin maapallo pyörii, siis pohjoisella pallonpuoliskolla ylhäältä päin katsottuna ja sääkarttaesityksissä vastapäivään.
Päiväntasaajan sääjärjestelmät eivät pyöri, mutta nepäs alkavat pyöriä, jos pääsevät tarpeeksi kauas ekvaattorista kehittyäkseen sopivissa oloissa jopa hurrikaaneiksi tai taifuuneiksi. Joskus hurrikaaneista on vielä rippeet jäljellä, kun ne saapuvat osaksi pohjoisempien ilmapyörteiden, siis meidän leveysasteidemme, matalapaineiden järjestelmää. Tällöin meidänkin matalapaineemme voivat myös siitä syystä voimistua. En sotke hurrikaaneja ja matalapaineita toisiinsa, vaan olen selittämässä, että ne molemmat ovat perusolemukseltaan ilmapyörteitä, jotka liittyvät ilmakehän tapaan kuljettaa päiväntasaaja-alueen suurta lämpömäärää, kuten myös maapallon pyörimiselle sukua olevaa ns. impulssimomenttia, kohti napa-alueita. Lämmöntasaamiskoneistona tämän voisi myös nähdä, jos moinen metafora avautuu paremmin mekanistisessa maailmankuvassa. Ihmiskehossa verenkierto tai hikoilu voisivat ehkä olla vastaavanlaisessa tehtävässä.
Ilma ei matalapaineessa ainoastaan ”pyöri”, vaan pyrkii samalla paitsi maanpinnan lähellä kohti keskusta, myös ylöspäin, millä on suoraan merkitystä sateen ja pilvien synnylle. Koko matalapaineenalue ei silti ole tämän kohoavan ilmavirtauksen aluetta, vaan ilman liike ylöspäin kanavoituu erityisiin vyöhykkeisiin, jotka ovat usein samalla erilaisten ilmamassojen, kuten lämpimämpien ja kylmempien, välisillä raja-alueilla. Tässä kohtaa puhutaan ns. säärintamista ja sadealueista niiden yhteydessä. Sadealueen liike, tietysti samalla muotoaan ja voimaansa muuttaen, on siis ainakin sen liike tällaisen suuren ilmapyörteen keskuksen suhteen ynnättynä koko ilmapyörteen itsensä samanaikaisella liikkumisella johonkin suuntaan ja jollakin nopeudella. Ei tämä vielä näinkään yksinkertaista ole, mutta uskon, että on kehittävää yrittää tällaista ajatuskoetta. Matalapaineissa on myös laskevan eli alaspäin kulkeutuvan ilman alueita, joissa sää voi ilmanpaineesta huolimatta olla hyvinkin aurinkoista.
Näin ilma liikkuu planeetallamme keskimäärin – erittäin kaavamaisesti esitettynä. Meille välittömästi tärkein on tuo kuvan yläosan Polar Front -alue, joka on matalapaineidemme tyypillisin syntysija. Kuva:
Suorastaan tönkkökaavamaisen esityksen mukaan meidän matalapaineemme syntyvät keskimäärin (!) Pohjois-Atlantilla ns. polaaririntamavyöhykkeessä eli eteläisemmän lämpimämmän ja pohjoisen kylmemmän ilman välissä. Meillä keskimäärin (!) vaikuttavat matalapaineet liikkuvat Norjanmerta pitkin kohti koillista ja niiden sadealueet Suomen yli. Mutta eipä äskeinen lumentuojakaan tällainen ollut, vaan koukkasi etelän kautta jopa Suomen itäpuolelle. Mutta niinpä se veti perässään ihan oikeasti kylmää ilmaa, siitä tämänpäiväiset tuulenpuuskat. Ensi viikon kuluessa odotettavissa on jälleen tilastollisesti normaalimpaa matalapainetoimintaa, jolloin lämpimämpää ilmaa virtaa meille etenkin keskiviikoksi lounaasta. Tosin jo ensi viikon lopulla mennään ainakin maan pohjois- ja keskiosassa taas kohti kylmempää. Toisinaan talvi tulee kerralla, toisina vuosina näin.
Tämäkö on todellisuutta jo vajaan viikon päästä? Kuva: Wikimedia Commons.
En minä noita murteita niin hyvin osaa, että julkisesti ja kirjoitettuna niillä jatkaisin, mutta kun katsoin aamutuimaan (siis puolilta päivin) sääkarttoja, niin tuo otsikko tuli ensimmäiseksi mieleeni. Sen verran itselleni epämieluisia ne tietokoneen laskelmat nyt ovat, mutta johan tuota lämmintä riitti.
Tänään on tuullut voimakkaasti Koillismaan, Kainuun ja Pohjois-Karjalan suunnilla, vähän näitä maakuntia lännempänäkin. Joensuun lentoasemalta (metar) bongasin luoteistuulen puuskat 15 m/s, keskituulikin näytti olevan usealla lentoasemalla siinä kymmenisen metriä sekunnissa. No, eivät ne kovimmat puita sähkölinjoille kaatavat tuulenpuuskat tietenkään harvaan asennettuihin tuulimittareihin osu. Mutta kylmää ilmaa virtaa tänään Suomeen, ja mainituilla alueilla siis jo oikein rytinällä.
Ihan näin yksioikoista tämä ei kuitenkaan ole, sillä alkuviikolla meille vielä yrittää, ja isoon osaan maata pääseekin, lämmin ilma lännestä. Eli se isoin kylmeneminen on edessä vasta loppuviikkoa kohti. Ja kun siihen liittyy perjantain-lauantain maissa vielä Suomen eteläpuolelta itäkoilliseen koukkaava syvenevä matalapaine, niin eiköhän sitä valkeaa töhnää – lunta – tule ihan erityisesti maan eteläosaan! -Muita maan osia tietysti unohtamatta, mutta kyllä se nyt aika etelään näyttäisi tällä tietoa painottuvan. Siis ihan pyry. Sääpalveluista voi viikon mittaan seurata, josko tämä tästä vielä paljonkin muuttuu – tai sitten tilanteesta on tietokoneiden ansiosta kerrottu jo tosi ajoissa, eikä alkutalvi siis yllätä ketään – ainakaan autoilijoita. Ratin ja penkin väli ratkaisee.
Täällä luuraa Phailin. Kuva: ECMWF jäsensivut.
Suomen tuulet ovat vain kalpea aavistus siitä, mikä on menossa Intian koillisosassa. Kuitenkin niin, että tuulisin alue jää Kalkutan länsipuolelle. Sinne on Bengalin lahdelta saapunut trooppinen hirmumyrsky Phailin. Toinen myrsky, taifuuni Nari, rantautuu lähiaikoina Vietnamin pohjoisosaan, ja kolmas, Wipha, uhittelee Japania. Fifteen (on siinäkin nimi myrskylle…) sitten vielä ainakin heiluttaa häntäänsä Meksikon länsirannikolle. Siinäpä ne nyt olemassa olevat trooppiset myrskyt.
Mutta nyt siis kiireesti nauttimaan vielä syksystä!
Kuvan linkki: http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Snowfall_in_Oulu.JPG
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun toimittamiseen, sosiaalisen median jakotoimintojen toteuttamiseen ja liikenteen analysointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit myös tutustua uudistettuun tietosuojakäytäntöömme.Ok
