Category: Huomioita säästä

”Länsirintamalta ei mitään uutta” kuvaisi nyt hyvin Suomen säätä; maan, joka sijaitsee läntisten, usein myös lounaisten ilmavirtausten alueella ja on osa maapallon ”lauhkeaa” ilmastovyöhykettä. Ei tähtitieteellisenä talvenakaan (onneksi) meille  mitään oikeaa paukkupakkastalvea voi tulla, kun tänne sojottaa miltei koko ajan Pohjois-Atlantilta lauha puhallus. Helmikuussa ylitsemme itään kulkeneet matalapaineet sentään heittivät pariinkin otteeseen perässään kylmää ilmaa jopa Etelä-Suomeen, mutta nyt tällaiset ilmapyörteet puuttuvat tietokone-ennustesääkartoilta.

Erillisten matalapaineiden asemesta ylitsemme huitelee vain matalapaineen ”solia” tuoden toki sentään vaihtelua akselilla sataa, ei sada, sataa jne. Se on kuin päivänkakkaran terälehdistä kohtaloaan etsisi. Vasta ensi viikon puolivälissä ylitsemme voisi kulkea ihan matalapainekin, mutta meitä lähelläkään ei ole kylmää ilmaa, mitä paiskata sen enempää etelään kuin mihinkään muuallekaan.

Auringonpaisteella voisi tässä olla jo vähitellen kysyntää. Sunnuntaina on ehkä parhaat mahdollisuudet paitsi aurinkoon, myös hyvinkin korkeisiin lämpötiloihin ainakin maan etelä- ja länsiosan käytännössä lumettomalla alueella. Ilmavirtaus vain ei silloin ole läntinen, vaan lounainen. Tämä seikka lisää jonkin verran sumupilven mahdollisuutta ainakin verrattuna läntiseen tai peräti luoteiseen ilmavirtaukseen. Veikkaan kuitenkin aurinkoista ja jopa lämmintä kansainvälistä naistenpäivää.

”Pähkinäpensaan kukinta on alkamassa lämpimillä kasvupaikoilla Varsinais-Suomessa sekä Uudellamaalla”, sanoo Turun yliopiston aerobiologisen työryhmän siitepölytiedote 5.3. Tiedotteita voi seurata myös Forecan sivuilla:

http://www.foreca.fi/Finland/Helsinki/pollen   . Kevään edistymistä voi seurata myös tällä tavalla kasvikunnan heräämisenä.

 

Kuvan linkki: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Acacia_dealbata.jpg

Talvi on kääntymässä kevääksi ja ainakin etelän rannikkoseuduilla lumitilanne on lohduton. Turussa vuorokauden keskilämpötila on ollut nollan yläpuolella jo parisen viikkoa, näillä näkymin terminen kevät alkoi viime vuoden tapaan tukevasti helmikuun puolella. Tilastollisesti eletään kuitenkin sitä vaihetta talvessa, helmi-maaliskuun vaihdetta, jolloin lumipeitteen pitäisi olla etelässäkin paksuimmillaan. Pohjoiseen mentäessä tuo keskimääräisesti lumisin hetki osuu vieläkin myöhäisempään ajankohtaan, Pohjois-Lapissa maaliskuun loppupuolelle.

 

Talven mittaan lehtien vakio-otsikoihin kuuluu lumiennätyksien ihmettely. Kuluneena talvena kinoksia on mittailtu niin Kainuussa kuin lumibongarien vakioapajilla Kilpisjärvellä. Jos lumikarttoja vilkaisee hieman laajemmin, ja vieläpä useammalta vuodelta, havaitsee kuitenkin miten vähäistä vaihtelu pohjoisen lumipeitteessä on. Talvikuukausien sadanta tapaa pitkällä aikajänteellä tasoittua, ja pohjoisen lämpötilat pitävät huolen siitä että lähes kaikki sade jää lumena maahan. Lyhyet suojat eivät juuri pohjoisen kinoksiin pure, siihen vaaditaan kunnollinen kevätauringon lämmitys. Niinpä Lapissa lumensyvyys harvemmin poikkeaa merkittävästi keskimääräisestä, toki aina löytyy ne muutamat yli metriset kinokset.

 

Etelässä sen sijaan tilanne on aivan toinen. Pidemmistä suojajaksoista johtuen lumipeitteen paksuus vaihtelee senttimääräisesti hieman enemmän kuin pohjoisessa, ja kiusallisesti vaihteluväli alkaa nollasta, muutama vesisateisen lauha päivä kun hävittää ohuen lumipeitteen kokonaan. Lappiin matkustavan etelän hiihtolomalaisen silmään ei juuri pistä onko lunta maassa 60 vai 80 senttiä, lunta tuntuu olevan joka tapauksessa paljon. Sen sijaan jokainen helsinkiläinen huomaa onko omassa pihassa lunta 0 tai 20 senttiä. Joskus on tullut ihmeteltyä käsitettä “pysyvä lumipeite”. Mikä niistä talven lyhyistä ja satunnaisista lumijaksosta nyt olikaan se pysyvin?

Ihmisen muisti tuppaa olemaan lyhyt. Kahden etelän supertalven (2009-10 ja 2010-11) myötä moni, allekirjoittanut mukaanlukien, ryntäsi suksikauppaan ja nautiskeli hiihtämisen riemusta postikorttimaisessa talvimaisemassa. Viimeiset kaksi talvea sukset ovat pysyneet varastossa ja laji on vaihtunut paljaalla asfaltilla lenkkeilyyn. Moni äimistelee lauhoja talvia, mutta tässä kohtaa meteorologi sanoo että näin sen kuuluukin tilastojen valossa mennä. Etelässä kunnon lumitalvet ovat harvinaisuuksia, ja sydäntalven vesisateinen pimeys normaalitila. Onneksi maaliskuussa päivä pitenee ja valon määrä kasvaa, oli sää minkälainen tahansa.

Kuva 1: Kristian Roine, Kuvat 2 ja 3: http://ilmatieteenlaitos.fi/talvitilanne

Maaliskuu on jo ennen alkamistaan täyttänyt nimensä mukaisen tehtävänsä; näyttänyt maan. Näin ainakin jo siellä, missä minä asun ja oleilen, ja se saa riittää. Tai no, vähän kun vielä maa kuivahtaisi ja nuo loppulumet kanssa, niin mikäs on maaliskuuta maistellessa. Vanhanvihertävä ruohokin on lumipintaa parempi ja edustaa kevään toivoa. Talveen jääminen olisi pahempaa kuin taantumus. Kaikkea vain pitää olla, kutakin vuorollaan, kunhan ei mikään jää päälle. Kaikkea katsoo aikansa.

Tällainen puhkilauha sää on yksi tylsä asia maailmassa. Helmikuun säätilastoja en huomannut vielä julkaistun, mutta niiden sisältö taitaa olla jo etukäteen tiedossa, sen verran yhtä ja samaa on sää ollut. Syntymäkotikuntani Piikkiön 9,6 astetta (muistaakseni) helmikuun kymmenentenä on Suomen talvessa ihan hyvä lämpötila. Soisi moisen yleistyvän.

Sää voi vaikuttaa moneen asiaan. Nyt maaliskuussa Suomessa käydään ainakin jo eduskuntavaalikampanjoita. Pakkanen antaisi tehoa torinkulman soppatykille, koska hernerokka on pakkasen perinneruoka. Jos ei ole oikeaa pakkasta, voi käydä niin, että muut pakkaset jäävät varjoon, jopa unohtuvat.

Politiikka on pullollaan sääkielikuvia. Yöpakkasia ei kukaan halua, siksi soppalusikankin paikka on kauniissa kädessä. Minun nuoruudessani leppoisien länsituulien toivottaminen juhlapuheessa ymmärrettiin heti. Olihan silloin kylmä sota. Nyt suojasää on monin paikoin hiipumassa. Erilaiset barometrit sojottavat sinne tänne. Suursäätila on epävakaa. Toivottavasti ei lopputulos ole Stahlgewitter, enkä tarkoita tässä samannimistä yhtyettä, vaan sitä jo aikaisempaa, jonka sanotaan puhdistavan ilmaa.

No niin, tämä lipsahtaa kohta yhtä kryptiseksi kuin politiikan kieli, jota kuullaan paljon jo maaliskuussa, joskin kaikkein kiihkeintä tämä on vasta huhtikuun puolella. Maalisvaalejahan ei enää säännönmukaisina käydä, ne ovat nyt huhtikuun juttu. Mutta kun oikeassa säässä tuntuu, ettei oikeastaan mitään tapahdu, katse helposti liukuu kiinnostavampaan ja laajempaan maailmaan – silti vielä sääriippuvaiseen. Tiedetään jokseenkin tarkasti, ketkä jättävät äänestämättä, jos sää on huono.

Oli niin tai näin, maalisvaaleista tehtiin huhtivaalit ilmeisesti juuri siinä toivossa, että säät olisivat miellyttävämmät – myös kyyhöttää vaalimökeillä. Toivottavasti tämä ei käänny päälaelleen, koska Suomen säässä voi yksittäisenä päivänä tapahtua vaikka mitä.

 

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kylmaa-pelkaava-eduskunta-siirtaa-maalisvaalit-historiaan/1863956

Lumensyvyys. Huomaa, että lumensyvyydet koskevat vain niitä pisteitä, missä se on mitattu. Viemällä ”hiiren” numeropallon päälle näet, että esim. eteläisimmät mukana olevat mittauspisteet ovat Vantaalla ja Nummi-Pusulassa. Esim. Helsingissä lunta on selvästi vähemmän kuin Helsinki-Vantaan lentoaseman mittauspisteessä. Myöskään tekolumisten laskettelukeskusten tilanteesta tämä ei suoraan kerro välttämättä kaikkea. http://www.foreca.fi/Finland/Helsinki/map/lumensyvyys

 

Kuvan linkki: http://pixabay.com/fi/lumi-lumen-mies-lumi-sulaa-89580/

 

 

Sääpalvelu on erityisen kysyttyä sesongeittain. Nyt ei kukaan laita heinää seipäille sen kuivumisen toivossa, koska on helmikuu ja ollaan Suomessa. Hiihtolomien sääkysyntä vaikuttaa sen verran hiljaiselta, että epäily saa vahvistuksen. Koulujen talvilomahan se jo nimeltäänkin on, ja nykyään on monet muut pelit ja vehkeet viihdyttämässä. Peukalot käyvät modernilla pikku viidakkorummulla vaikka lähijunissa siihen tahtiin, että sorminäppäryys siinä varmaan kasvaa ainakin peukaloiden saadessa liikuntaa, mutta samaan aikaan saa lukea mediasta, miten ihmisten kunto on heikentynyt.

Ei esimerkiksi hiihdetä, vaan viihdytään uusien kyseenalaistamattomien tarpeiden parissa. Ja samoista tuuteista se sääkin tulee. Hiihtokeleistä ei taida kukaan enää puhua, paitsi urheiluselostajat. Sää voi olla tärkeä, mutta johonkin ihan muuhun tarkoitukseen – tietääköhän itse kukin edes, mihin. Vai onko se tärkeä lainkaan?

Vaan tänäänpä tuli korkatuksi uusi sesonki, sään kysynnnän aalto. Neljännen (kansaa edustavan?) valtiomahdin edustaja halusi tietää, josko ja milloin voidaan sanoa talven päättyneen! Varmuuden vuoksi sanouduin heti irti ns. termisistä vuodenajoista, mutta ammattisyistä toki muistutin niistä. Sivulauseessa. Muistutin niin ikään siitä, että nyt on vasta helmikuu, joka kyllä lukeutuu yleensä talvikuukaudeksi. No mutta tuo keskustelu oli omansa, sen sijaan töistä kotiin tultuani intouduin jatkamaan samasta teemasta itseni kanssa.

Ja niinpä tietysti! Pimein sydäntalvi on jo reilusti ohi. Pian on almanakassa Matti (24.2.), joka kansamme perinteessäkin aloittaa kevättalven. Vuodenaikoja on enemmän kuin neljä. Päivänvalon lisääntyminen merkitsi jo entisaikoina työnteon siirtymistä pirttien päreenvalon puhdetöistä ulkoilmaan. Myös sääenteitä liittyy matinpäivään pitkä liuta, mutta kuten monet työkiellotkin, ne ovat laskiais- ja paastonaikavaikutteisia. Tänä vuonna laskiainen meni jo, ja hurskaat paastoavat. Elämme pääsiäisjaksoa, ei tämä ole enää samanlaista talvea kuin jokin viikko sitten. Päivän piteneminen kiihtyy. Kevättalven valosta kannattaa nauttia, se voimaannuttaa.

Kevättalvella pakkaset painottuvat yöpuoleen ja aamuun, kun taas päivällä aurinko jo lämmittää vaikkapa lumen pinnalla olevia roskia, jotka tummina lämpiävät ja sulattavat lunta ympäriltään. Sulamisvedet jäätyvät yöksi, ja parhaimmillaan saamme vihdoin ihailla jääpuikkoja ja muita kiinteytyneen veden muodostelmia. Ilmiö on myös osa kevättalvista ajokeliä. Tosin lähiaikoina ei ihan kaikkina öinäkään pakkasta ole – ainakaan etelässä – sen verran lauha ja pilvinen on säämme. Matinpäiväksi – tiistaiksi – osuu myös räntä- ja lumisateita, edelleen lauhassa eteläisessä ilmavirtauksessa.

Lumesta joku saattaa jo haluta kokonaan eroon, ainakin minä. Pitää siis toivoa paitsi lämpimiä, myös mahdollisimman aurinkoisia, kuivia ja tuulisia sääjaksoja. Tällaisten aikana kannattaa myös oleilla valkohangilla, vaikkei hiihtäisikään: rusketusta tulee edes kasvoille kalpean talven jälkeen. Vaihda sohva sivakointiin!

 

Kuvan linkki: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Nystr%C3%B6min_kulma_kev%C3%A4ttalvi_1957.jpg

 

Laskiaistiistai meni ihan ilman ajatustakaan laskea – ainakaan mäkeä ja kaikkein vähiten suksilla. En edes muista, milloin minulla viimeksi oli sukset. Vaikka oli se hikilaudoilla umpihankeen puskeminen välillä kivaakin. Ja se tervantuoksuinen voitelu. Kaupunkielämä on moisen lautailun lopettanut. Hyvän ladun vieressä pitää asua, jotta moinen välineurheilu autottomalta kaupungissa onnistuu. Enkä kyllä näe omassa elinympäristössäni kenenkään muunkaan hiihtävän. Sivakoinevat jossain muualla, vaikka kyllä vähän epäilyttää, mitä ”hiihtolomalla” lopulta tehdään. Ulkoiluilmat ovat muuten olleet suotuisia, mutta silmäni vuotavat heti kun on pakkasta ja tuulee – ainakin silloin kun on silmälasit päässä.

Säästä puhumisesta suurin osa on jonninjoutavaa pölpötystä. Luultavasti siksi tämä Forecan Sään takaa -blogi onkin Sään takaa eikä esimerkiksi joku tylsä ja mitätön ”Säästä” saati vielä kauheampi ”Päästä jäästä”. Sää tuntuu suussa kuin [sääkkääkkääksää?], joten kyllä se on hyvä hetimmiten tasapainottaa tanakoilla takavokaaleilla: [takaa]. Vielä tehokkaampi olisi vaikka [taakkaa]. Ääntöväylän metkuja, joilla on yhteys aivoihin. [Sää]n voi sanoa vaikka kieli ulkona kuin lehmällä. Säätä voi syyttää vaikka mistä, on se niin ruma sana. Lammas sanoo melkein niin, ja varmaan pässi kun päätä…(tämä on koko perheen blogi).

Mutta nyt kieli pakkasrautaan. Säätä kuuluu päivitellä. Aihetta antavat helmikuinen föhntuulemme ja sen tuomat jopa monet lämpöasteet, mutta sitten on aiheita, joista pitää erikseen tietää. Ei, rakas lukija, enpäs alakaan päivitellä ilmastonmuutosta, vaan ihan luonnonjärjestyksen mukaisia mutta huikean suuria lämpötilaeroja maailman eri kolkkien välillä. Kylmintä maailmassa on tällä viikolla toisaalta Pohjois-Amerikan mantereen koillisosassa ja Grönlannissa, toisaalta Uralin takaisessa Siperiassa. Media huomaa paremmin ensinmainitun, ja pakkasta on sielläkin ollut tietyllä alueella ainakin nelisenkymmentä astetta.

Pakkasta siis on pohjoisella pallonpuoliskolla mantereiden pohjoisosissa paljon, vain me olemme poikkeus tällä ilmavirtauksellamme, joka käy meille Atlantilta ja kiertää vielä meitä lisää lämmittävän vuoriston yli. Ja kun ilma on vielä kuivaakin, saamme talvista aurinkoa lauhassa säässä. Mutta jossain on suorastaan kuumaa, ja nyt näin on Australian luoteisosassa. Päivälämpötilat ovat siellä kivunneet suunnilleen saman verran nollan yläpuolelle kuin mitä Kanadan itäosassa on pakkasta.

Epäilisin Suomen säiden nyt suosivan ainakin osassa maata kovettuneita hangen pintoja ja kaikkea, mitä siitä seuraa – myös hiihtokelille. Ensi viikolla sää on tätä viikkoa kylmempää ja vitikelisempää: lunta voisi hyvinkin tulla ensin alkuviikolla vähän ja ensi viikon loppupuolella enemmänkin. Siis ihan näin sään takaa tai tiskin alta, ihan miten vaan. Lähipäivien säästä kertoo ihan perussääpalvelu, joten silmät ja korvat auki, suu ei niinkään, niin hyvä tulee.

Jos hiihtointoiset voisivat viitsiä vaivautua, niin tätä blogia saa mielellään kommentoida vaikka eri puolilta Suomea ja kertoa samalla, millainen hiihtokeli siellä omassa maastossa on. Myös voiteluvinkit voisivat kiinnostaa lukijoita. Näin ajankohtainen tieto kulkisi tätäkin kautta. Oheistan voiteluvinkkisivun, jonka asiantuntemus tulee Lapista.

 

http://lapinurheiluopisto.blogspot.fi/2013/10/suksien-voitelu-ohjeet-aloittelijalle.html

 

Kuvan linkki: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Oulun_Hiihto_1893c.jpg