Kuluneen kesän sää on ollut monille suomalaisille pettymys. Viileys, runsaat sateet, helteiden poissaolo ja niiden ennustamiseen liittyvät haasteet ovat kirvoittaneet runsaasti palautetta meteorologeille. Sen sijaan Suomessa vierailleet kaukoturistit ovat olleet iloisia raikkaasta ja vaihtelevasta kesäsäästämme, ja tässä yhtälössä piileekin paljon matkailupotentiaalia varsinkin Aasian-lentoliikenteen lisääntyessä, vaikka turhan raikas kesäsää ei välttämättä olekaan meidän paikallisten mieleen.
Kesällä säätä seurataan tiiviimmin kuin muina vuodenaikoina, mikä näkyy kävijätilastoissa ja keskustelun lisääntymisenä sosiaalisen median kanavissa. Onhan meillä kaikilla omat kesälomasuunnitelmamme ja liuta kesätapahtumia, jolloin on tärkeää olla perillä säätilasta – jo ihan oman turvallisuuden vuoksi. Ulkoilmatapahtumien yhteydessä onkin syytä selvittää sääennuste huolella, sillä vaarallinen kesäinen sää saattaa aiheuttaa vaaratilanteita esimerkiksi viime viikonloppuisen Kiira-rajuilman tapaan.
Huono sää näkyy palautteiden määrässä
Huono sää on subjektiivinen käsite, ja mikä on toiselle huonoa, voi olla toiselle aivan jotain muuta. Tänä kesänä saatujen palautteiden määrästä ja sisällöstä voi kuitenkin päätellä, että valtaosalle kuluneen kesän sää on ollut pettymys. Huono sää alentaa palautteenantokynnystä, mutta vielä ehkä tätäkin enemmän palautetta kirvoittavat liian optimistiset ennusteet.
Myös meteorologisessa mielessä tämä kesä on aiheuttanut runsaasti pettymyksiä, sillä ennustaminen on paikoitellen ollut erittäin haastavaa. Suomi on kuulunut lähes koko kesän ajan pääsääntöisesti viileän ja epävakaisen polaari-ilmamassan puolelle, mutta ajoittain olemme sijainneet hyvin lähellä eteläisempiä keskileveysasteiden lämpimiä ilmamassoja. Sijainti kahden täysin erityyppisen ilmamassan rajamaastossa tuo ennustettavuuteen haasteita, koska pienetkin muutokset mesomittakaavan sääilmiöissä ovat saattaneet heiluttaa ennustetta äärilaidasta toiseen – ja verrattain lyhyelläkin aikajänteellä. Kun ennustetut ja kauan odotetut helteet jäävät tulematta ja tilalle tuleekin +15 astetta ja tasaisen tappavaa sadetta, saattaa sanainen arkku aueta. Mutta miksi nimenomaan tänä kesänä näin on käynyt? Tutkitaan tilannetta alla.
Tyypillisimmät palautteet kesällä 2017
1) Helle: ”Ennustettu helle jäi taas tulematta. Harmaa pilvikatto ja rankkasadetta, tämäkö on käsityksenne helteestä?”
Sää on ollut Suomessa pääsääntöisesti tavanomaista viileämpää jo huhtikuusta saakka. Olemme tiiviisti kuuluneet viileän ja epävakaisen polaari-ilmamassan piiriin, kun taas lämpimämmät ja aurinkoisemmat säät ovat jääneet Etelä- ja Keski-Euroopan asiaksi. Välillä helteisen ilmamassan pulsseja on kuitenkin puskenut eteläisestä Euroopasta kohti Suomea, mutta suurin osa niistä on jäänyt Baltian puolelle ja Venäjälle. Sen sijaan Suomi on saanut niskaansa lämpimämmän ilmamassan pohjoisreunalla kulkeneet runsaat sateet.
Kesän aikana numeeriset säämallit ovat muutamaan otteeseen olleet yksimielisiä helteisen ilmamassan vierailusta Suomessa. Keskileveysasteiden jämäkkä suihkuvirtaus on kuitenkin toistuvasti blokannut helteiset ilmamassat ja käännyttänyt ne kohti Venäjää. Hellepäivämme ovat olleet yksittäisiä, eikä kaikilla paikkakunnilla vielä näin elokuunkaan puolella ole mitattu yhtäkään hellepäivää. Toisinaan helle on jäänyt vain muutamien satojen kilometrien päähän Venäjälle tai Viroon, mutta tämä tieto tuskin lohduttaa. Ilmamassojen rajavyöhykkeellä sään ennustaminen on haastavaa, sillä pienetkin muutokset sadealueiden tai matalapaineiden reiteissä voivat kääntää ennustetut helteet rankkasateiksi.
Median tapa uutisoida helteistä on paikoitellen ollut myös turhan optimistinen ja suuruudenhullu. On saatettu puhua helleaallosta Suomessa, kun todellisuudessa hellelukemia on mitattu vain muutamilla paikkakunnilla. Laaja-alainen helle on loistanut poissaolollaan tänä kesänä.
2) Ukkonen: ”Jyväskylään on luvattu ukkosta, mutta jäi tulematta. Täällä ei ole ukkostanut koko kesänä!”
Ukkonen on jokakesäinen, paikallinen ilmiö. Näin pohjoisilla leveysasteilla ukkosia esiintyy laaja-alaisempana ja voimakkaampana ilmiönä keskimäärin vain joitain kertoja kesässä. Tänä kesänä laaja-alaisempia ukkosia on esiintynyt vain Kiira-rajuilman yhteydessä, muutoin kyseessä ovat olleet hyvin paikalliset ja yksittäisiin kuurosoluihin liittyvät ukkoset.
Meteorologin on mahdotonta nimetä tai ennustaa tarkkaa paikkakuntaa, mihin ukkoset tulevat osumaan. On mielekkäämpää ja järkevämpää puhua ukkosen todennäköisyydestä jollain alueella, esimerkiksi maan keskiosassa. Tällöin yksittäisistä kuurosoluista puhuttaessa totuus on yleensä se, että valtaosa alueesta jää ilman ukkosia, mutta pienellä alueella saattaa päivän aikana ukkostaa voimakkaasti ja toistuvastikin. Ukkosten osuminen juuri omalle paikkakunnalle on sattuman kauppaa.
Ukkosten syntymiseen vaaditaan liuta laukaisevia tekijöitä: tarpeeksi kosteutta, epävakaa ilmakehä, joko auringon lämmittävä vaikutus tai rintamasysteemi, joka saa ilman kohoamaan ja vesihöyryn tiivistymään ylempänä. Yhdenkin tekijän puuttuminen tai esimerkiksi voimakas inversiokerros voivat torpata ukkoskehityksen. Lue aiheesta lisää täällä.
3) Sade: ”Ennustitte sadetta, vaikka paistaa aurinko! Peruin tämän takia kaikki suunnitelmani.”
Kesäinen sade on harvoin tuntitolkulla jatkuvaa, ainoastaan laajempien sadealueiden tai rintamien yhteydessä. Useimmiten kesällä kyseessä ovat yksi- tai monisoluiset kuurosateet, jotka ovat ukkosten tapaan paikallisia. Tällöin omalla paikkakunnalla sadetta voi tulla päivän mittaan useampaankin otteeseen, mutta esimerkiksi naapuripaikkakunta voi olla samanaikaisesti täysin sateeton ja aurinkoinenkin – tai päinvastoin. Kesäisin sadekuurojen sijaintia on piste-ennusteiden sijasta järkevämpää seurata reaaliaikaisesta sadetutkasta ja siihen pohjautuvasta tutkaennusteesta.
Varsinkin useamman päivän päähän ajoittuvissa piste-ennusteissa sadekuurojen ennustaminen alkaa olla jo haastavaa. Kuuropilviä nimittäin syntyy ja kuolee nopealla aikasyklillä, ja onkin mahdotonta sanoa, mihin tarkalleen ottaen seuraava syntyy. Otetaan käytännön esimerkki keittiöstä: kiehuvaa vettä katsoessamme emme voi tietää, mihin seuraava kupla syntyy, se on sattumanvaraista. Sama pätee kuuropilviin. On huomattavasti helpompaa ennustaa laaja-alaisten sadealueiden yhteyteen liittyviä rintamasateita kuin yksittäisiä sadekuuroja.
4) Sumupilvilautta: ”Auringon piti tänään paistaa, mutta taivaalla möllöttää matalalla roikkuvaa pilveä. On kovin kylmäkin.”
Erityisesti loppukesällä sumupilvet alkavat yleistyä sisämaan puolella, missä sumut ovat yleisimmillään elo-syyskuussa. Aamusumut ovat yleisiä erityisesti selkeiden ja heikkotuulisten öiden yhteydessä, jolloin säteilyjäähtyminen tiivistää maanpinnan yläpuolella olevan vesihöyryn sumuksi. Auringon noustessa ja lämmittäessä sumupilvi alkaa haihtua alaosastaan ja vähitellen kohoaa korkeammalle, mutta sitkeimmät sumupilvet saattavat jäädä riesaksi pitkälle aamupäivään tai iltapäivään saakka. Mitä pidemmälle kohti syksyä mennään, sen epätodennäköisemmäksi sumupilven hälveneminen käy, sillä auringon säteilyteho vähenee päivä päivältä. Sumun hälveneminen vaatii aina jonkin laukaisevan tekijän: joko lämpöä tai tuulta.
Aamusumujen sijainnin ennustaminen on haastavaa, ja niiden tarkkaa hälvenemisaikaa on hankala sanoa. Joskus sumupilven alla lämpötila saattaa jäädä selvästi ennustettua matalammaksi, sillä sumun haihtuminen sitoo lämpöä jo itsessään.
Minkälainen on ollut kuluva kesä mielestäsi?
Tiistaina läntisellä Suomenlahdella esiintyneet vesipatsaat liittyivät alueen yli liikkuneeseen heikohkoon kuuropilveen. Tyypillisesti vesipatsaita esiintyy vasta loppukesästä, kun meriveden lämpötila on ilman lämpötilaa korkeampi ja matalapaineen alue on lähettyvillä. Eilen ilmamassan ja meriveden välinen lämpötilaero oli kuitenkin merkittävä ja lisäksi muutkin vesipatsaiden syntymiselle merkittävät ehdot täyttyivät: Suomi kuului ns. viileän ilmamassan matalapaineen piiriin ja alueen tuuliolotkin olivat suotuisat. Vesipatsaat ovat maan päällä esiintyviä trombeja vaarattomampia siinä mielessä, että ne harvoin osuvat asutuksen ylle, ovat melko staattisia ja hidasliikkeisiä ja näkyvät kauas. Vesipatsaita toisin sanoen ehtii yleensä ”karkuun”. Tarkemmin vesipatsaiden syntymekanismista on kirjoitettu viime kesänä 
Trombit syntyvät yleensä ukkospilven yhteyteen (vesipatsaat eivät edellytä ukkospilveä), jossa vaakasuuntaiset pyörteiset ilmavirtaukset tempautuvat ukkospilven alla olevan voimakkaan nousuvirtauksen mukaan. Pyörteestä tulee näkyvä, kun siinä tiivistyvän vesihöyryn tai maasta tempautuvan pölyn ja roskan ansioista. Trombit ja tornadot vaativat syntyäkseen epävakaan ilmakehän ja suuren tuuliväänteen eli kerroksen, jossa tuulten nopeus ja suunta vaihtelevat voimakkaasti eli tuuleen muodostuu pyörteisyyttä. Sitä vastoin vesipatsaiden synty edellyttää pientä tuuliväännettä.
