Author: Petri Takala

 

Monen heikkotuulisen ja paahteisen kesän jälkeen on palattu vähän perinteikkäämpään suomalaiseen kesäsäähän. Haaveiltujen hellekelien sijasta on nyt ollut tyytyminen aurinkoon vain tilapäisenä sääilmiönä. Erilaisia sateita tuulineen ja puuskanpoikineen onkin sitten saatu kummastella päivä toisensa jälkeen. Samalla, kun nämä nopeat sääilmiöt ovat onnistuneet sekoittamaan lomalaisten suloisia suvijuhlia ja ulkotyöläisten aiottuja aikatauluja, ovat kelit kyllä olleet mieleen  pienelle joukolle ihmisiä. Ainakaan surffaajien ei tänä kesänä ole kauaa tarvinnut kunnon tuulia odotella.

Miksi kesä on ollut tuulinen?

Suomen kesäsäälle on tyypillistä, että jokin säätyyppi jää päälle pidemmäksi aikaa. Useimmiten kesällä sää jää seisomaan paikalleen, jolloin jännätään, osuuko yllemme sulkukorkeapaine vai laaja paikallaan pysyvä matalapaineenalue. On sitten vielä kolmaskin säätyyppi, jossa matalapaineet ovat liikkuvaa sorttia. Kulunut kesä on ollut oiva esimerkki nopeasti liikkuvista matalapaineista.

Liikkuvat matalapaineet ovat usein vielä kehitysvaiheessa. Nuoriin pirteisiin matalapaineisiin liittyy voimakkaampia tuulia kuin ikäloppuihin paikallaan kököttäviin tyypillisiin laajoihin kesämatalapaineisiin. Voidaan sanoa, että joka kesä Atlantilta on löydettävissä ainakin pieni kolkka, jossa on liikkeellä hyvävoimaisia matalapaineita. Tyypillisimmin kyseinen alue sijaitsee jossain Islannin ja Brittein saarten välillä. Tänä kesänä liikkuvien matalapaineiden reitti on yltänyt Atlantilta Suomeen saakka ja niin kesä on ollut normaalia tuulisempi.

Kylmä ilma lisää kesän tuulisuutta

Kylmä tuuli jo sinällään tuntuu voimakkaammalta kuin lämmin tuuli. Vähäinenkin kylmä vire löytää kevyen pukeutumisen läpi iholle aistittavaksi ja koemme pienenkin kylmän henkäyksen jo melko voimakkaana puuskana. Tämän lisäksi kylmässä ilmassa tuuli on kesällä usein oikeastikin voimakkaampaa. Siinä, missä eri alueiden väliset lämpötilaerot synnyttävät matalapaineita ja laajempia tuulijärjestelmiä, ilmakehän pystysuuntaiset lämpötilaerot säätelevät tuulen puuskaisuutta. Lämmin maa ja kylmä ilma saavat puuskat villiintymään.

Keväisin ja alkukesäisin ilmakehän pystysuuntaiset lämpöerot ovat mantereella päivisin voimakkaimmillaan. Aurinkoisena päivänä maan pinta lämpenee helposti lähelle 40 astetta, vaikka ilma olisi selvästi alle 20-asteista. Tämän seurauksena syntyy pystysuuntaisia virtauksia (tuulia), jotka alkavat siirtää maan ”ylilämpöä” ylemmäs ilmakehään. Nämä pystyliikkeet eli ns. termiikit huolehtivat siitä, että ilma päivän aikana ylipäänsä lämpenee. Aurinko ei nimittäin suoraan pysty tehokkaasti lämmittämään ilmaa, sillä ilma on hyvä eriste eikä johda lämpöä. Termiikkien kuljettaessa maan lämpöä ilmaan synnyttävät ne myös ympärilleen erikokoisia näkymättömiä ilmapyörteitä, jotka sekoittavat lämmön lisäksi muitakin ilmakehän ominaisuuksia. Samalla, kun maan pinnan lämpöä ja kosteutta kuljetetaan ylemmäs ilmakehään, saadaan vaihtokauppana ylempänä ilmakehässä puhaltavia tuulia maan pinnalle. Juuri nämä pyörteiden tuomat ylätuulen tuliaiset me koemme tuulen puuskina.

 

 

Mitä kylmempää ilma on, sitä voimakkaampia termiikkejä syntyy ja sitä ylempänä puhaltavia tuulia saadaan päiväsaikaan maan pinnalle. Kylmänä aurinkoisena päivänä puuskat voivat helposti olla peräisin selvästi yli 1 km:n korkeudelta. Kun tänä suvena matalapaineet ovat olleet vielä aktiivista sorttia, ovat voimakkaat puuskat mantereella olleet varsinkin alkukesästä lähes jokapäiväinen ilmiö. Kevät ja alkukesä on aikaa, jolloin sisämaassa puuskat voivat olla jopa voimakkaampia kuin merellä. Tästä saimme maistiaisia erityisesti kesän alkupuolella. Nyt kesän edetessä termiikit ovat vähän muuttuneet heikommiksi, eikä sisämaassa enää ole koettu aivan yhtä voimakasta puuskaisuutta, mutta matalapaineita näyttää kyllä vielä riittävän.

Voiko tällaisia kesiä tulla vielä lisää?

Ilmastonmuutoksesta puhuttaessa usein mainitaan myrskyjen lisääntyvän ja matalapainetoiminnan voimistuvan. Kuluneen kesän tuulia tällä ei kuitenkaan voida selittää, vaan tämä on nimenomaan osoitus erilaisesta säätyypistä viime kesiin verrattuna. Säätyypit tulevat meillä jatkossakin vaihtelemaan ja siksi on varmaa, että tämänkaltaisia kesiä on vielä luvassa. Lomalaisten lohdutukseksi voi kuitenkin muistuttaa, että vuodet ovat harvoin veljeksiä. Toisaalta surffareille ja muille tuulen ystäville voi antaa vähän toivoa ensi kesänkin suhteen. Vaikka peräkkäiset kesät toisistaan eroavatkin, niillä on usein tapana joltain osin vähän muistuttaa toisiaan. Säässä esiintyy erilaista kaoottista vaihtelua ja joskus erilaiset säätyypit saattavat olla vuosiakin vallalla. Pitkät tuuliset jaksot ovat kuitenkin harvinaisia. Viimeksi pidempi tuulinen jakso koettiin 1980-90 lukujen vaihteessa.

Meren ja järven selän aaltoilua on toisinaan hypnoottisen rauhoittavaa katsella. Aaltoliikkeessä on jotain suurta ja salaperäistä. Toisinaan aallot ovat saattaneet kulkeutua hyvinkin kauas alkulähteestään. Niille, joita surffikärpänen on päässyt puraisemaan, aalloista saattaa syntyä jopa suoranainen pakkomielle. Vaikka voi kuulostaa hölmöltä, osa näistä ihmispoloista nyt jäiden lähdettyä uskoo taas juuri tänä suvena löytävänsä Suomen rannikolta ne kaikkein kauneimmat aallot. Aallot saavat energiansa tuulelta, mutta kunnon aaltoihin parin tunnin kesätuuli ei vielä riitä.

Aaltojen siemen on tuulen pyörteissä

Pyörteet tekevät veden pintaan epätasaisuuksia, joihin tuuli tarttuu niitä aluksi hyvin hitaasti kasvattaen. Kun aalto on vaivalla saatu aluilleen, alkaa se sen jälkeen kasvaa jo nopeammin. Maksimimitan saavuttaminen kestää kuitenkin jopa vuorokausia. Aaltojen kokoon vaikuttaa kolme tekijää: tuulen nopeus, se kuinka kauan tuuli jaksaa puhaltaa sekä miten pitkän matkaa tuuli pääsee puhaltamaan vesistöä pitkin. Meidän merialueillamme suurimman rajoitteen aaltojen kasvuun tekee vesistöjen pienuus. Suurimmat aallot saapuvat Itämereltä etelän ja lounaan välisillä tuulilla, mutta nämä aallot jäävät Suomen saariston ulkopuolelle.

 

Pulloposti ei liiku aaltojen mukana

Aaltoliikkeessä itse vesi ei liiku eteenpäin. Liike on vain veden pinnassa tapahtuvaa aaltoilua samoin kuin hyppynarulla tehdyssä aaltoliikkeessä. Yksittäinen piste veden tai narun pinnalla liikkuu ympyränmuotoista liikettä, mutta ei eteenpäin. Vasta, kun aalto murtuu rantaveteen, alkaa myös veden pinta liikkua. Pullopostikaan ei siis etene aallokossa, ennen kuin se saapuu rannan lähellä murtuviin aaltoihin. Lähemmäs löytäjäänsä sitä auttavat lähinnä merivirrat ja tuulet.

Aallot kilvoittelevat joukkueena

Aallot liikkuvat yleensä isompien aaltojen ryhmässä. Mikäli joskus joudut aaltojen epätoivottuun pyöritykseen, muutaman aallon jälkeen on taas luvassa rauhallisempi hetki ennen seuraavaa ”aaltosettiä”. Peräkkäisten isojen aaltojen ryhmä etenee aaltojen energian nopeudella, mutta ryhmän yksittäiset aallot liikkuvat kuitenkin kaksi kertaa tätä rivakammin. Näin joukon viimeinen aalto etenee vähitellen ensimmäiseksi, jonka jälkeen se häviää. Tuulen vaivoin esiin loihtima yksittäinen aalto elääkin vain sen aikaa, kun se siirtyy ryhmän hänniltä joukon edelle.

Tuulelta karanneita aaltoja kutsutaan mainingeiksi.

Myrskymatalapaine synnyttää aina monen kokoisia aaltoja. Aivan matalapaineen alkulähteillä aallot ovat sekavia ja säännöttömiä. Eri kokoiset aallot liikkuvat eri nopeudella ja kauempana myrskyn syntysijoilta ne alkavat erottua toisistaan. Isommat aallot liikkuvat pieniä nopeammin. Suurimmat niistä voivat edetä tuhansien kilometrien päähän. Tällaisia tuulelta karanneita aaltoja kutsutaan mainingeiksi. Lainelautailijat etsivätkin yleensä näitä suurimpia karkureita, sillä niistä puuttuvat tuulen epätasaiset jäljet. Lisäksi ensimmäisillä karkureilla on yleensä myös pisin aallonväli. Aallonväliä mitataan usein periodeina. Periodi kertoo aallon huippujen välisen ajan sekunteina.

Tsunamiaallot pystyvät hyökkäämään vaivihkaa lentokoneen vauhdilla

Aaltojen energialähteen ei tarvitse välttämättä aina olla tuuli. Energian lähteeksi käy myös pistemäinen voima, kunhan se on riittävän suuri. Niinpä voimakas maanjäristys meren pohjassa tai vaikkapa suuren asteroidin putoaminen mereen voi aiheuttaa hirmuvauhdilla piilossa liikkuvan hyökyaallon. Siinä missä tuulten aiheuttaman aallon periodi on joitakin sekunteja tai kymmeniä sekunteja, tsunamissa periodi saattaa olla jopa kymmenen minuutin luokkaa. Aaltojen välinen etäisyys on tsunameissa kymmenien, jopa satojen kilometrien luokkaa. Itse aallot ovat ulkomerellä huomaamattomia sillä esim. 100 kilometrin pituinen aalto voi olla vain metrin korkuinen. Ulkomerellä sitä on mahdotonta huomata, mutta yhden aallon sisältämä vesimassa on aivan eri luokkaa kuin suurimmassakaan myrskyn aiheuttamassa aallossa. Lisäksi aallot liikkuvat helposti jopa matkustajalentokoneen nopeudella. Mikäli aallonpituus on suurempi kuin veden korkeus, liikkuu aalto nopeudella, joka on riippuvainen veden syvyydestä. Tällöin aallon nopeus on kiinni siitä, minkä syvyiseen veteen sattuma voiman kohdistaa.

Kaikkein pisimmän aallon aiheuttaa uskollinen kiertolaisemme, kuu

Kuun ja auringon vetovoimat aiheuttavat kumpikin  oman vuorovesiaaltonsa merenpinnalle. Kuun vetovoima on maalle auringon vetovoimaa isompi ja siksi kuun vuorovesiaalto on auringon aiheuttamaa aaltoa isompi.

Isoin vuorovesiaalto syntyy, kun kuun ja auringon vetovoimat osuvat samalle tai täysin vastakkaiselle puolelle maapalloa. Suurimmillaan vuorovesiaalto on siis uudenkuun aikaan ( kaikkein suurimmillaan auringonpimennyksen aikaan) ja toiseksi suurimmillaan täydenkuun aikaan. Kuun vuorovesiaalto pyyhkäisee  maapallon ympäri kaksi kertaa vuorokaudessa. Itse vuorovesiaallolla on puolestaan vaikutusta rannikon lähellä myös normaalien tuuliaaltojen kokoon ja toisinaan  jopa tuulen nopeuteen.

Kevät saa meidät helposti pettymään. Joka ikinen vuosi kevätaurinko lupaa ensin paljon, mutta juuri, kun kesän verho vähän raottuu, tulee räntää niskaan. Kevät on herkkää aikaa, talven taakka yhä painaa, järvet ovat jäässä ja maa roudassa. Iso Atlanttikin on talven jäljiltä miltei kylmimmillään, mutta aurinko alkaa lämmittää jo lähes kesäisellä teholla. Aurinko kipuaa päivä päivältä korkeammalle ja huhtikuun kymmenennen päivän tienoilla se on jo yhtä korkealla kuin elokuun lopussa. Niinpä pelkällä tuulen suunnan muutoksella voidaan huhtikuussa kokea mikä tahansa vuodenaika.

Keväällä ilma on tyypillisesti hyvin kuivaa

Kastepistelämpötila on talven jäljiltä alhainen, eikä ilma sisällä juurikaan näkymätöntä vesihöyryä. Ilmaan ei siten ole ladattu latenttia lämpöä. Mitä kuivempaa ilma on, sitä nopeammin se kylmenee öisin. Päivisin aurinko lämmittää jo tuntuvasti ja ilma kuivuu entisestään. Näin kevät alkuvaiheessa kylmentää usein itse öitään. Kuivan ilman ansiosta kesäisiä kumpupilviä ei vielä kunnolla pääse syntymään ja niin aurinko antaa helposti myös vähän ”katteettomia” lupauksia kesän saapumisesta. Kevätauringolla on kyllä voimaa ja päiväsaikaan se saa jopa matalapaineiden sateet jäämään vähäisiksi. Kuurosateet se usein kuivattaa jo ennen kuin pisarat tai hiutaleet ennättävät maan pintaan. Kun sateet sitten lopulta voittavat, ovat ne alhaisen kastepistelämpötilan takia usein vielä lunta tai räntää. Vähemmästäkin sitä kevätihmisen mieli järkkyy.

Takatalvi kuuluu Suomen kevääseen

Varmimmin takatalvi koetaan, jos kevät on julistettu alkaneeksi jo talvikuukausina. Talven aikana erityisesti kaamosalueet jäähtyvät tuntuvasti ja napa-alueen ylle syntyy kylmä napapyörre. Normaalisti tämä kylmä pyörre pysyttelee talvella melko symmetrisesti napa-alueen yllä yltäen suunnilleen 60. leveyspiirille asti. Toisinaan pyörre voi jakautua useammaksi pyörteeksi, jolloin sääjärjestelmät ja niitä ohjaavat suihkuvirtaukset saattavat lukkiutua pitkiksi ajoiksi lähes paikalleen. Tällöin maapallon toisessa kolkassa vallitsee sinnikäs, normaalia selvästi kylmempi talvisää ja toisaalla puolestaan lukkiutuu päälle huomattavan lauha harmaa sääjakso. Onpa talvi millainen tahansa, viimeistään keväällä kylmä napapyörre alkaa auringon vaikutuksesta heiketä ja jakautua muodoltaan epämääräisemmäksi. Tällöin pienempiä kylmemmän ilman annoksia alkaa helposti läikkyä etelämmäksi. Tämä kevääseen liittyvä napapyörteen hajoaminen onkin usein osasyynä talvisempiin takapakkeihin.

Kevään määritteleminen on haasteellista

Toisille kevät alkaa, kun auringon lämmön voi aistia iholla, toisille riittää tietty kalenteripäivä. Meteorologisesti vuodenajat määritellään termisin perustein. Termiseen kevääseen vaaditaan, että vuorokauden keskilämpötila kohoaa pysyvästi yli nollan asteen. Tällaisen vuodenajan ennustaminen aiheuttaa meteorologeille harmaita hiuksia, eikä sitä ehkä pitäisi edes yrittääkään tehdä, sillä asteen kymmenykset yöpakkasissa saattavat siirtää termisen kevään alkua toisilla paikkakunnilla viikoillakin eteenpäin. Niin hassulta kuin kuulostaakin, toisinaan jopa jälkikäteen määritetty tarkka kevään alkamispäivä saadaan selville vasta, kun lyhin vuodenaikamme, kevät, on jo vaihtunut kesäksi.

Lauha talvisää vai kevätsää?

Meteorologisen määritelmän kinkkisyyttä lisää myös se, että termisen kevään ehto voi varsin helposti toteutua myös pitkään jatkuvassa harmaan lauhassa talvisäässä. Näinhän etelässä on käynyt jo parina helmikuuna peräkkäin. Sateisessa ja sumuisessa talvisäässä on pysytty yötä päivää asteen pari plussan puolella. Vasta kevätauringon ilmaantuminen on tuonut mukanaan yöpakkasia ja takatalven tuliaisia. Ja tuntuupa takatalvi vaanivan vielä lähipäivinäkin ja odottavan vain sopivaa tuulen suuntaa näyttäytyäkseen eteläistä Suomea myöden.

Tilastollisia määritelmiä

Termiset vuodenajat on alun perin kehitetty vuosien välistä tilastollista vertailua varten, eivätkä ne siksi välttämättä käy aina yksiin tosielämän kevättuntemusten kanssa. On myös ehdotettu, pitäisikö talven lauhaa jaksoa kutsua vain etukevääksi ja jättää helmi- tai maaliskuussa tapahtuva takatalvi omaan arvoonsa. Toisaalta, kun kevään ja syksyn termiset määritelmät ovat identtiset (vuorokauden keskilämpötila on nollan ja +10 asteen välillä), voisi perustellusti väittää lauhaa talvisäätä myös takasyksyksi. Syksyltähän se harmaa lauha talvisää enemmän tuntuu kuin keväältä. Näin kevään määrittäminen muuttuisi kuitenkin vielä entistä hankalammaksi ja hitaammaksi. On kai helpompi jättää termiset vuodenajat omaan tilastolliseen rauhaansa ja luottaa vain omiin aistimuksiin.

Mikä on sinun määritelmäsi keväälle?

 

Leikkimielisesti säätä voidaan verrata lottoarvontaan, jossa maapallon ilmakehässä lottopalloja vastaavat maapallon eri osien väliset erilaiset lämpötilat. Aurinko lämmittää maapalloa epätasaisesti ja kaikkein eniten lämpenee päiväntasaajan seutu ja vähiten talvinen napaseutu. Tämän lisäksi erilaiset pinnat lämpenevät ja jäähtyvät hyvinkin eri tavalla ja vuorokauden rytmin mukaan lämpötilaerot voivat vielä vaihdella nopeasti eri paikkojen välillä ja muuttua jopa päinvastaisiksi. Paikalliset lämpötilaerot voivat maaston muotojen ja erilaisten pintojen (esim maa-meri) suhteen olla helposti jopa yli 10 astetta.

Lottopallokoneessa palloja pyöritellään suuremman pallon sisällä ja aina välillä yksi pallo arvotaan kaikkien pallojen seasta sattumanvaraisesti. Myös maapallo pyörii ja sen lottopallot eli erilaiset lämpötilat maapallon lottokoneen mukana. Sään lottoarvonnassa meistä jokainen saa oman ” jättipottinsa” koetun sään muodossa.

Loputon arvonta

Lottokoneessa pallot loppuvat kesken jo varsin lyhyessä ajassa. Sääarvonnassa aurinko kuitenkin pitää huolen, että lämpötilaerot maapallon eri osien välillä tulevat aina vaihtelemaan ja pysymään suurina. Näin sääarvonta jatkuu loputtomasti ja meille kaikille riittää jännitettävää.

Sää syntyy siis auringon energiasta, joka jakautuu maapallolle epätasaisesti. Kylmä ilma on lämmintä raskaampaa ja näin ilma alkaa liikkua. Maapallon lämpöeroista syntyvät ilmakehän tuulet ja virtausjärjestelmät, jota maapallon pyöriminen muokkaa vielä lopulliseen muotoonsa. Tuulen mukana ilma ja sen sisältämät kaasut liikkuvat paikasta toiseen. Vesihöyry on ilman kaasuista ainoa, joka meidän lämpöoloissamme voi saavuttaa kaikki kolme olomuotoaan. Oikeastaan kaikki näkemämme sää onkin vain veden olomuodon muutosta. Tästä melkein tehosekottimen lailla toimivasta lottokoneesta sitten arvontaan se hetkellinen säämme.

Sääennusteen pullonkaulat

Sääennusteissa  pyritään määrittämään jo etukäteen, miten arvonnassa tulee käymään. Sääennusteet voisivat ideaalitilanteessa olla jopa täydellisiä. Tällöin meidän kuitenkin pitäisi tietää sään alkutila täydellisesti molekyylitasolla asti. Lisäksi meidän pitäisi tietää myös kaikki maailman fysikaaliset lainalaisuudet viimeisintä yksityiskohtaa myöden. Todellisuudessa emme tietenkään voi tähän päästä koskaan. Suurin haaste on alkutilan määrittäminen. Säähavaintoja tehdään kyllä joka maassa säännöllisesti. Käytännössä  mantereilla säähavaintoja saadaan hyvä jos parin kymmenen kilometrin tarkkuudella ja tällöinkin on kyse yleensä vain aivan maanpinnan läheisistä havainnoista. Säätä tapahtuu kuitenkin vielä 15 kilometrinkin korkeudella. Meriltä havaintoja tulee vielä paljon sisämaata vähemmän. Nykyaikana satelliiteista saadaan paljon tietoa eri korkeuksilta, mutta molekyylitasolta tullaan aina jäämään hyvin kauas. Myöskään kaikkia fysiikan pienimpiä yksityiskohtia ei välttämättä ikinä tulla tietämään täydellisesti. Pelkästään kaikkien tällä hetkellä tiedossa olevien lainalaisuuksien yksityiskohtien saaminen yhtälöihin tulee viemään vuosikymmeniä.

Haasteita aiheuttaa nykyään yksinkertaisesti myös se, ettei tietokoneiden erotuskyky yllä kaikkien yksittäisten säääilmiöiden tasolle. Tarkimmat globaalit säämalit laskevat säätä tällä hetkellä noin 12 kilometrin tarkkuudella, eikä tätä pienempiä sääilmiöitä voida ennustaa paikallisesti. Näin esimerkiksi kuurosateita ei voitaisi tällä hetkellä ennustaa täydellisesti oikeaan paikkaan, vaikka lähtötilanne tunnettaisiin molekyylitasolla.

Sääennusteissa sattuma voidaan jakaa kahteen ryhmään

Sääennusteissa ilmakehän suuret rakenteet pystytään ennustamaan usein viiden vuorokauden päähän ällistyttävän hyvin. Voimakkaiden matalapaineiden ja säärintamien liike ja kehitys pystytään siis ennustamaan pääpiirtettäin vuorokausiksi eteenpäin. Koska alkutilaa ei kuitenkaan tunneta täydellisesti, eikä laskelmien fysiikkakaan ole täysin aukotonta, on sattumalla näppinsä pelissä myös näiden isompien ”sääotuksien” määrittämisessä.

Tämä on nähtävissä sääennusteissa niin, että ennustettujen sateiden ajoitus heittää muutamilla tunneilla tai matalapaineiden reitit voivat jo vuorokauden-kahden päästä poiketa 100 km lasketulta reitiltä.

 

Vielä isommin sattuma voi puuttua peliin vuorokauden rytmin mukaan elävissä sääilmiöissä. Tällaisten ilmiöiden ennustamiseen oikeastaan vaadittaisiin jo sitä molekyylitason tarkkuutta sekä alkutilan määrityksessä että fysiikan lainalaisuuksissa. Esimerkiksi kuurosateet ja kesäiset kumpupilvet liittyvät prosessiin, jossa auringon lämmittämän maanpinnan lämpöä siirtyy ylemmäs ilmakehään. Tällaiset pilvet syntyvät yhtä sattumanvaraisesti kuin nousevat kuplat kattilassa kiehuvaan veteen. Kumpupilvet kehittyvät kuitenkin sopivissa lämpöoloissa järjestäytyneiksi ukkospilvirakennelmiksi saakka, jolloin ne usein alkavat elää täysin omaa elämäänsä ja voivat toisinaan synnyttää ympärilleen jopa kokonaisen matalapaineen. Näinkin voimakkaiden ilmiöiden kehitys voi olla vain pienestä perhosen siiven iskusta kiinni.

Tammikuussa järjestetyillä Tieteen päivillä oli tänä vuonna aiheena sattuma. Säälle oli varattu oma kahden tunnin osuus nimeltä: ”Säätä sattumalta”. Asiasta kiinnostuneiden on vielä mahdollista löytää luentokokonaisuus täältä

 

Oletko itse voittanut säälotossa ;)  Oma päävoittoni osui eräälle virolaiselle rannalle, jossa surffatessani näin lahden toisella sivulla uljaasti vaappuvan trombin. Mikä on ollut sinun jättipottisi?

 

Valkean Joulun toteutumista on yritetty arvuutella jo muutamien kuukausien ajan. Valkoinen ja musta ovat ennusteissa vaihdelleet moneen otteeseen, niin kuin aina ennenkin. Yli kahden viikon ennusteet eivät vieläkään ole juuri puhdasta arvausta parempia. Viimeisen viikon sen sijaan on jo melkoisella varmuudella tiedetty Suomen kuuluvan talviseen ilmamassaan. Silti Joulun matalapaine on vielä pitänyt osaa maata jännityksessä.

Nyt joulumatala näyttäisi toivottavan kaikille: ”Valkoista Joulua!” ja tekeekin sen tänä vuonna varsin näyttävällä tavalla. Nimittäin juuri kun joulurauha on julistettu Suomen Turussa, alkaa säässä nopeasti tapahtua. Lunta on luvassa erityisesti alueille, jossa sitä juuri tällä hetkellä on kaikkein vähiten. Toisin sanoen Länsi- ja Etelä-Suomi on saamassa kunnon annoksen joulumieltä ja uutta lunta. Lounaissaaristossa osa joulun sateesta saattaa tulla vetenä, mutta sielläkin sade loppuu lumena voimakkaan koillistuulen kera. Aaton jälkeen ehkä vähän yllättäenkin lunta lienee vähiten Kemi-Tornio seudulla ja paikoin Kaakkois-Suomessa.

Joulumatala voimistaa myös tuulia ja jouluyönä Ahvenanmerellä tuuli puhkuu jopa lähellä myrskylukemia. Vaikka myrskylukemia ei mittailtaisikaan, puuskainen tuuli tuivertaa ja  tuiskuttaa lunta eteläisessä Suomessa aattoillan ja jouluyön siihen malliin, että voipa ylimääräisille kynttilöillekin olla käyttöä. Talven tunnelmaa ei Joulusta tänä vuonna siis puutu. Idässä ja pohjoisessa, jonne matalapaine ei yllä, vietetään Joulua vanhan ajan idyllisissä pakkaslukemissa. Koillistuuli tuo joulunpyhiksi kunnon pakkaset myös eteläisimpään Suomeen saakka ja siitä alkaa sääilmiöiden osalta vähän rauhallisempien pakkaspäivien jakso.

 

Meri on kuitenkin sula ja suhteellisen lämmin. Yhdessä hyvin kylmän ilman kanssa se tietää paikallisia voimakkaita lumikuuroja, eikä pienten ärhäköiden matalapaineiden syntyäkään voi merten yllä täysin poissulkea. Täsmätutkaa kannattaakin seurata oman alueensa osalta ahkerasti, jos haluaa tyystin varmistua, ettei tule hetkellisten lumisateiden yllättämäksi.

Vuodenvaihteeksi sää yrittää tämänhetkisten laskelmien mukaan lauhtua, mutta kuinka paljon, se jää vielä nähtäväksi. Usein nimittäin kylmän meille päästyä, tietokonelaskelmat helposti vähän liioittelevat lauhtumisen voimaa ja nopeutta. Atlantin matalapaineet ovat joka tapauksessa vuoden viimeisinä päivinä ryhdistäytymässä ja tilastojen valossa myrskyille olisi kyllä vielä tilaa. Ellei tänä vuonna enää meille myrskyjä osu, on vuosi jäämässä mitatun historian vähämyrskyisimmäksi.

Ilmastonmuutoskeskustelu on saanut jo vähän fanaattisia piirteitä, joissa varsin jyrkästi kielletään vastakkaiset aatteet. Keskustelu pysähtyy nopeasti kärkeviin kannanottoihin  puolelta kuin toiseltakin. Toisen puolen aatteet kivitetään alas usein jo ennen kuin niitä on kerrottu loppuun asti. Tilanne on kiusallinen, sillä keskusteluun ei  välttämättä uskalla osallistua neutraalina hämmästelijänä, sillä  kyselijä ajatuksineen leimataan nopeasti jompaan kumpaan ääriryhmään. Liisan ja Juhan blogien saama runsas palaute kertoo myös omalla tavallaan, ettei asiasta vieläkään ole keskusteltu tarpeeksi.

Ilmastoennustukset perustuvat tietokonelaskelmiin

Tiedettä ei voi tehdä huutoäänestyksellä. Sama pätee ennustuksiin. Jokaisen tieteenalan hienoin saavutus on ymmärtää asiat ja syy-yhteydet niin hyvin, että aiheesta voidaan luoda tulevaisuuden ennusteita. Luonnon lainalaisuudet ovat ihmiskunnalle vieläkin osin tuntemattomia eikä täydellisiä sää- tai ilmastoennusteita ole lupaa ehkä koskaan odottaa. Sääennusteiden suuret linjat pystytään kuitenkin nykyään ennustamaan ällistyttävän hyvin keskimäärin 5 vrk:n ajan. Epätarkkuus ennusteissa liittyy lähinnä paikallisuuteen. Sääennusteet perustuvat pitkälti tietokonelaskelmiin, joihin on syötetty kaikki fysiikan lainalaisuudet, joiden oletetaan tämänhetkisen tietämyksen mukaan vaikuttavan säähän ja sen muutoksiin. Samoja yhtälöitä käytetään myös ilmastoennusteisiin. Kaikki tällaiset ilmastolaskelmat ennustavat ilmaston lämpenevän.

 

 

Kyseenalaistusta tarvitaan

Emme ole aikaisemmin olleet vastaavassa tilanteessa, emmekä siksi voi olla täysin varmoja, että laskelmat olisivat täysin erehtymättömiä. Mikäli sääennusteissa olisi jokin systemaatinen pieni virhe, se ei välttämättä näkyisi lyhyissä sääennusteissa, mutta voisi kumuloitua pitkissä ennusteissa. Toisaalta ilmakehässä ja luonnossa on myös paljon monimutkaisia keskenäisiä kytkentöjä, joiden varmaa voimasuhdetta vuosikymmenien mittakaavassa on mahdotonta tietää täydellisesti etukäteen. Parhaiden mahdollisten ennusteiden laskemiseksi tarvitaan kyseenalaistusta ja uusia näkökulmia. Tieteen historiassa enemmistö on usein ollut väärässä, eikä ehdottomuus läheskään aina ole kannattanut. Tämä olettamus yksistään ei kuitenkaan voi pyyhkiä pois ilmastolaskelmia tai ilmastonmuutoksen uhkaa. Tieteelliseen kyyseenalaistukseen tarvitaan muutakin kuin mielipiteitä. Tarvitaan lainalaisuuksia ja yhtälöitä, joita voidaan syöttää ilmastolaskelmiin.

Parempi ylivarautua kuin tulla yllätetyksi

Tietokonelaskelmat ja nykytiede ennustavat ilmaston siis edelleen lämpenevän. Hetkellisestä säästä on kuitenkin lähes mahdotonta erottaa ilmastonmuutoksen vaikutusta, koska sään vaihtelu on vähintäänkin kertaluokkaa ilmaston vaihtelua suurempaa. Yksittäisillä säätilanteilla ei voi kiistää eikä todistaa ilmastonmuutoksen olemassaoloa. Yksittäisten helteiden ja myrskyjen liittämisellä ilmastonmuutokseeen on tehty paljon hallaa asian uskottavuudelle. Maalaisjärjellä ajateltuna tällöin vastaavasti voidaan kylmillä ja heikkotuulisilla tilanteilla yhtä hyvin perustella ilmastonmuutoksen olemattomuutta. Parempi indikaattori ilmastonmuutokselle on esimerkiksi lämpimien ja kylmien ennätysten esintyvyyden seuraaminen. Tämän vuoden touko-, kesä-, ja elokuu ovat olleet koko mittaushistoriassa lämpimimpiä kyseisiä kuukausia. Kaikkien vuoden eri kuukausien lämpöennätys on mitattu 1997 vuoden jälkeen. Tuorein kylmyysennätys sen sijaan on jäänyt niinkin kauas kuin vuoteen 1916. Varmasti näissä ennätyksissä keskilämpötilan kymmenyksistä voidaan kiistellä, mutta kokonaisuutena tilastot kertovat varsin selvää suuntausta. Tässä valossa on siis aika rohkeaa kyseenalaistaa koko ilmastonmuutos vain johonkin yhteen yksityiskohtaan esimerkiksi ilmastonhistoriaan perustuen.

Ilmastonmuutoksen häviäjät ja voittajat

Ilmastonmuutos koskee koko maapalloa, eikä se katso maiden rajoja niin kuin me ihmiset usein katsomme. Tässä mielessä ilmastonmuutos ei tule kohtelemaan meitä kaikkia tasavertaisesti. Näyttää vahvasti siltä että se tulee kohtelemaan kaikkein raaimmin niitä, joilla jo tällä hetkellä asiat ovat heikoimmin. Tämä johtaa helposti myös siihen, ettei asioille haluta tehdä nopesti mitään, koska sillä ei ole itselle niin välitöntä uhkaa. Todelliset vaikutuksen mahdollisuudet ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta liittyvät yhteisiin kansainvälisiin sopimuksiin ja niiden noudattamiseen. Siksi asioista on tärkeä sopia yhdessä ja nopeasti.

Vain jäävuoren huippu?

Ilmastonmuutos on siis tiedostettu ja sen vastaisiin toimiin on otettu jopa ensimmäisiä yhteisiä askelia. Tämä on varmasti tärkeää harjoittelua tulevalle, sillä ikuinen talouskasvu yhdistettynä väestönkasvuun tuntuu rajallisella maapallolla täysin matemaattiselta mahdottomuudelta.