Koputa barometriä

Julkaistu
Ilmapuntari eli barometri mittaa ilmanpainetta, kuva Tiina Asula

Ilmanpaine on perinteinen säähavaintosuure. Rasia- eli aneroidibarometri on se perinteisin ilmanpainemitari. Sään ennustuksen puolesta historiallinen kapistus, mutta kuuluu edelleen jokaveneilijän vakiovarusteisiin. Lapsena pidin ilmapuntaria ihmeellisenä. Etenkin se kun sitä sai kopauttaa. Miksi niitä koputellaan?

No, koska lepokitka on liikekitkaa suurempi: Paineen muutos on aika heiveröinen asia heiluttamaan viisaria. Kyse on muutamasta hehtopascalista. Usein muutos on niin pieni ettei se saa puntarin viisaria edes liikkeelle. Kopautus saa paikalleen kangistuneen viisarin heilahtamaan. Kun viisari kerran on liikkeelle lähtenyt se on voittanut lepokitkan ja sen on helppo siirtya paineen osoittama määrä.

Muistitko sinä kopauttaa ilmapuntariasi?

Pääsiäisen sääennusteessa on tarkentamisen varaa

Julkaistu

Pääsiäisviikonlopun 22.-25.4. sääennuste ei ole juurikaan tarkentunut Liisan alkuviikolla kertomasta. Muttei muuttunutkaan. Meille näyttäisi virtaavan lämmintä ja kosteaa ilmaa etelän puolelta. Tämän hetkisen ennusteen mukaan luvassa on myös vesisateita. Ne liittyvät matalapaineeseen, jonka tulee todennäköisesti vaikuttamaan säähämme, mutta sen reitti on vielä arvaamaton. On siis liian aikaista sanoa missä sataa, tai edes sataako.

Jos pääsiäissään yleisilme on vielä epävarma niin paikkakuntaisissa ennusteissa on sitäkin enemmän pelivaraa. Pääsiäisviikonloppuun asti ylettyvistä paikkakuntakohtaisista 10 päivän ennusteista näkee että sää on vaihtelevaa. Kun Mikkelin ennusteessa lauantaille ennustetaan sateita ja sunnuntaille aurinkoa ei sitä kannata ottaa kirjaimellisesti. Viikonloppuna voi sataa tai paistaa, luultavasti sekä että.

10 vrk sääennuste Mikkeliin

Pitääkin viikon päästä katsoa millaista säätä Mikkeliin silloin luvataan ja miten hyvä tämänhetkinen ennuste oli.

Kevät tuli, lumet suli

Julkaistu

Helsingissä lumet lähtivät myöhässä, mutta lähtevät kuitenkin! Kun lumien sulaminen kerran alkoi se on edennyt vauhdilla. Kaksi viikoa sitten sulaminen ei ollut vielä päässyt vauhtiin. Kaisaniemessä lunta oli 44 cm ja Helsinki-Vantaalla jopa 73 cm. Eilen illalla Helsingin Kaisaniemen havaintoasemalla lumensyvyydeksi on mitattu 0.
Helsinki-Vantaalla lumikinos on enää 12 senttinen. Sekin on pienentynyt jo yli puolella metrillä ja hävinnee kokonaan viikonlopun aikana.

Etelä- ja länsirannikolta lumet sulivat pari viikkoa keskimääräistä myöhemmin, mutta Itä-Suomesta lumipeite sulaa yleensäkkin vasta huhtikuun lopulla. Siellä voidaan siis pysyä aikataulussa.

Etelä-Lapissa lunta on selvästi keskimääräistä vähemmän, vain 15-30 cm. Se voi sulaa muutamassa viikossa, jolloin siellä oltaisiin reilusti etuajassa.

kuva: http://cdn.fmi.fi/legacy-fmi-fi-content/products/snow-depth-observation-graphs/plot.php?station=301&lang=fi

Helsingin rantaviiva peittyi sakeaan sumuun

Julkaistu
kuva: Tiina Asula

Tänään aamu Helsingissä oli aurinkoinen ja sääennuste lupailee myös kirkasta päivää. Mutta kello 9 maissa paksu sumu peitti Helsingin rantaviivan.

Sumun tyyppi oli todennäköisesti siirtymäsumu. Se syntyy kun kylmän alustan ylle virtaa kosteaa ilmaa. Ilma jäähtyy ja sen sisältämä vesihöyry tiivistyy sumupisaroiksi.

Ehkä aurinko oli ehtinyt lämmittää maanpintaa ja sen yläpuolista ilmaa hieman ja kun heikko tuulenvire kuljetti ilmaa kylmän meren ylle sumu pääsi muodostumaan. Vai saiko aamuauringon lämmitys ilman virtaamaan niin että meren yllä oleva kostea ilma nousi hiljalleen mantereen kylmän alustan ylle?

Niin tai näin, sumu peitti taivaan muutamaksi tunniksi. Ennen puoltapäivää auringon lämmitysteho teki työnsä ja sumu hälveni. Sumun nousu ja hälvenenminen näkyvät hyvin Ruoholahden sääkamerasta.

Katujen kevätpuhdistus on alkanut

Julkaistu

Taas löytyi uusi kevään merkki. Helsingissä lumikinokset katujen varsilla ovat sulaneet jo siinä määrin että katuja on alettu siivota hiekoitussepelistä.

Tänä aamuna työmatka taittui hymy huulessa. Puhtaalla asfaltilla pyöräilyn kepeys on jotain, minkä aina unohtaa talven aikana. Se on joka kevät yhtä uutta ja ihanaa.

Helsingin kaupungin rakennusviraston sivuilta löytyy katujen puhdistusaikataulu. Käy katsomassa koska sinun katusi siivotaan!

Näin tulkitset säähavainnon meteorologin havaintokartalta

Julkaistu

Säähavainto on meteorologin perustyökalu. Siitä kaikki alkaa. Jotta voi ennustaa säätä, on tiedettävä millainen sää on nyt. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta näyttää, ainakin ensivilkaisulla, pahalta.

SYNOP-havainto on yksiselitteinen, mutta tulkitsijan on tunnettava termit.
Havainnon tärkeimmät osat ovat:
– lämpötila
– kastepiste
– tuulen suunta ja nopeus
– sää (sade tms.)
– paine ja sen muutos
– näkyvyys
– pilvisyys

Merkkikielessä riittää monimuotoisuutta. Esimerkiksi pilvet on jaoteltu kolmeen luokkaan: ala- keski- ja yläpilviin, joista kullekin on yhdeksän eri symbolia.

Kuvan säähavainnon mukaan tällä havaintoasemalla on 3 astetta pakkasta, kastepisteen ollessa -5 astetta. Tuuli käy pohjoisesta 5 metriä sekunnissa. Taivas on lähes kokonaan pilvessä ja ajoittain sataa heikosti lunta. Perus kevätsää ;)

Säähavaintoja tehdään ympäri maailmaa kolmen tunnin välein. Kun vallitseva säätila tunnetaan, voidaan ennustaa tulevaa.
No, miltä näyttää?

kuva: Miina M.