Työpaikkani sijaitsee MTV:n uutishuoneella Helsingin Ilmalassa. Länsi-Pasilan tätä reunaa hallitsevat kerrostalot ja virastomonumentit. Luonnontieteilijöitä ei näillä kulmilla juuri liiku meitä Maikkarin ja Ylen meteorologeja lukuunottamatta. Silti paikan nimi, Ilmala, kertoo omaa tarinaansa kaupunginosan säätieteellisistä taustoista.
1900-luvun alkuvuosina Helsingin Kaisaniemessä sijaitseva magneettinen observatorio oli jäänyt hankalaan puristukseen. Ympärille kohosi yhä korkeampaa kaupunkirakennetta ja sähkövoimalla kulkevat raitiovaunut häiritsivät magneettisia havaintoja. Uusi observatorio päätettiin rakentaa niin kauas, ettei kaupunki sitä koskaan häiritsisi: kallioille Pasilan eli Fredriksbergin taakse lähes Vähä-Huopalahteen asti. Observatorio valmistui 1910 ja sai nimekseen Ilmala (kuva observatoriosta Helsingin yliopistomuseon kokoelmissa). Heikki Nevanlinnan mukaan* Ilmalassa oli magneettisia mittauksia ja rekisteröintejä varten omat tilat, mutta mittaukset eivät koskaan lähteneet käyntiin Kaisaniemessä olleiden havaintojen laajuudessa.
Vaikka magneettiset mittaukset päättyivät Kaisaniemessä, säähavaintojen teko on jatkunut siellä tähän päivään asti.
Ilmalassa tehtiin magneettisten havaintojen lisäksi pintasäähavaintoja* sekä yläilmakehän havaintoja. Leijoilla lennätettiin meteograafia, havaintolaitetta, joka piirsi kuvaajaa mm. ilmanpaineesta, lämpötilasta ja kosteudesta (kuva leijasta Helsingin yliopistomuseon kokoelmissa). Vuonna 1916* Ilmalassa aloitti työt myös vastavalmistunut matemaatikko Vilho Väisälä, joka teki elämäntyönsä meteorologina yläilmakehän tutkimuksen parissa. Leijahavainnot piirtävine antureineen korvautuivat vähitellen ilmaan vapautettavilla palloilla, joihin ripustetut havaintoanturit lähettivät tietonsa lähtöasemalle radioteitse. Vuonna 1931 Väisälä lähetti Ilmalasta ensimmäisen itse kehittämänsä radiosondin. Vielä samalla vuosikymmenellä alkoi sondien teollinen tuotanto ja toimitus kaikkialle maailmaan – Vaisala Oyj jatkaa edelleen tätä perinnettä.
Vuonna 1957 observatorio sai mahtavan naapurin, kun kalliolle rakennettiin Helsingin Veden kantikas punatiilinen vesitorni. Luulisin, että observatorion merkitys lienee jo silloin ollut vähäinen, sillä eivät meteorologit olisi muuten huolineet moista järkälettä naapuriinsa ilmavirtoja häiritsemään. Observatorio tulikin pian lopullisesti tiensä päähän, sillä vuonna 1967 se jyrättiin Ilmala 2 -vesitornin tieltä. 60-luvulta 80-luvulle Ilmala kasvatti muutenkin merkitystään, laajeni ja sai monia nykyisistä maamerkeistään: YLE oli toiminut Pohjois-Pasilassa jo 20-luvulta lähtien ja 1967 valmistui myös Mainostelevision toimitalo tien toiselle puolelle Pöllölaaksoon. Nämä vaiheet käyvät ilmi myös Maanmittauslaitoksen peruskartoista vuosilta 1961, 1967 ja 1979. Nyt 2000-luvulla Pöllölaakson ympäristö on jälleen ollut myllerryksessä, kun alueelle on rakennettu uusia asuntoja ja toisaalta entisiä studiotiloja purettu.
Observatoriotoiminta jatkuu Suomessa kolmessa paikassa, Nurmijärvellä, Jokioisissa ja Sodankylässä. Pasilassa meteorologit saivat toisenlaista jalansijaa 1958, kun Paavo Salmensuu ryhtyi viittomaan piippunsa kanssa Mainostelevision Sääruutu-ohjelmassa. Tupakkatuotteiden esittely ei taitaisi enää olla mahdollista, mutta meteorologit ovat pysyneet uutisten vakioesiintyjinä. Näillä kunniakkailla jalanjäljillä astelen siis taas huomenna töihin Ilmalan kallioiden katveeseen.
Twitter: @liisarintaniemi
Korjaus 7.1.2015: Muutettu observatorion rakennus- ja purkuvuodet. Valmistui 1910 ja purettiin 1967.
*) Artikkelia korjattu ja päivitetty Ilmatieteen laitoksen tutkimuspäällikkö (eläk.) Heikki Nevanlinnalta 17.9.2015 saatujen tietojen perusteella.