Tämä tammikuu: Plussapäiviä enemmän kuin jopa yli 30 vuoteen

Julkaistu

Etelärannikolla tämä tammikuu on tuntunut lämpötilojensa puolesta lähes keskieurooppalaiselta. Pakkasjaksoja ei ole näkynyt ja sateet tulevat vetenä.

Keski-Suomessa sateiden olomuoto vaihtelee, mutta lauhoja jaksoja on sielläkin riittänyt. Lapissa lunta on tullut paikoin jopa reilusti enemmän kuin keskimääräisenä vuotena, mutta lämpötilat ovat olleet korkeampia kuin yleensä tähän aikaan vuodesta.

Kurkistus tilastoihin – miltä tämän tammikuun pakkaspäivien määrä näyttää tilastoihin verrattuna?

Kuva: Maarit Siitonen

Päätin tutkia pakkaspäivien lukumäärää eli sellaisten päivien, jolloin lämpötila ei koko päivän aikana nouse nollan yläpuolelle. Ensiksi on tarpeen tutkia tilastoja. Vuosina 1990-2019 suojapäiviä eli päiviä, jolloin lämpötila jossakin vaiheessa vuorokautta nousi nollaan tai sen yläpuolelle tammikuussa, oli Helsingin Kaisaniemessä keskimäärin 17, Siilinjärven Kuopion lentoasemalla 8 ja Rovaniemen lentoasemalla 2 per vuosi.

Kuva: Foreca

Vaihtelu vuosien välillä on suurta. Helsingin Kaisaniemessä tutkitun 30 vuoden aikana oli vain yksi vuosi (2010), jolloin lämpötila ei tammikuussa kertaakaan noussut suojan puolelle. Suurin määrä suojapäiviä tammikuun aikana oli peräti 24. Näin monta suojapäivää Helsingissä oli vuosina 1992, 1993, 1998, 2008 ja 2015.

Siilinjärvellä keskimääräinen suojapäivien määrä on 8 päivää per tammikuu. Kuten Helsingissä, vaihtelu on Kuopion seudullakin suurta. Tammikuussa pysyttiin koko kuun ajan pakkasella kahtena vuonna (2004 ja 2010), muina vuosina lämpötila käväisi suojan puolella ainakin ajoittain. Suurin määrä suojapäiviä oli vuosina 1993 ja 2002, jolloin plussalukemia havaittiin 16 päivänä.

Rovaniemellä sää on viimeisen 30 vuoden aikana ollut kylmempää: keskimäärin suojan puolella käytiin vain kahdesti per tammikuu. Koko tammikuu vietettiin pakkasella 13 vuonna ja suurin suojapäivien määrä oli vuonna 1992, jolloin suojapäiviä oli peräti 9 kpl.

Tammikuu 2020: erittäin lauha

Tammikuu 2020 ei ole vielä päättynyt, joten lopullisia lukemia saadaan vielä odotella. Silti jo väliaikatiedot ovat pysäyttäviä.

Päivän ylin lämpötila havaintoasemalla Rovaniemi lentoasema 1.-27.1.2020 (kuva: Foreca)

Aloitetaan pohjoisesta eli Rovaniemeltä. Kuva näyttää vuorokauden korkeimman mitatun lämpötilan tammikuun jokaiselta tähänastiselta päivältä. Kuukausi on silminnähden pakkasvoittoinen, lämpötilapalkit sojottavat alaspäin eli pakkasen puolella ollaan. Laskutoimitus kertoo, että lämpötila nousi plussalle kuutena päivänä eli selvästi useammin kuin keskimääräisenä vuonna, mutta ei kuitenkaan niin usein kuin vuonna 1992, jolloin plussalla käytiin peräti yhdeksänä päivänä. Toki kannattaa pitää mielessä, että nyt verrataan 27 päivän tilastoa 31 päivän tilastoihin, numerot voivat vielä muuttua.

Päivän ylin lämpötila havaintoasemalla Siilinjärvi Kuopio lentoasema 1.-27.1.2020 (kuva: Foreca)

Siirrytään Siilinjärvelle. Tässä tammikuussa pakkasella pysyvät päivät ovat olleet poikkeuksia, nollarajan alla ei näy kuin muutama palkki. Suojapäiviä on yhteensä huimat 22 kpl! Viimeisen 30 vuoden aikana päivän ylin lämpötila ei ole ollut kertaakaan näin useana päivänä nollan yläpuolella. Edellinen korkein suojapäivien määrä oli 16 päivää, eli suojapäivien määrä ylittyy Siilinjärvellä lähes viikolla. Kuten Rovaniemenkin tapauksessa, muistutus siitä, että tämä lukema saattaa vielä nousta entisestään.

Päivän ylin lämpötila havaintoasemalla Helsinki Kaisaniemi 1.-27.1.2020 (kuva: Foreca)

Nyt Helsinkiin, jonka käyrä on paljonpuhuva: Kaisaniemen havaintoasemalla ei ole ollut tässä tammikuussa yhtä ainoaa päivää, jolloin lämpötila olisi pysynyt pakkasella koko päivän. Ei yhtä ainoaa. Helsingissä suojapäivien suuri määrä on toki tilastollisestikin odotettua, mutta silti 30 vuoden aikana ei ole ollut yhtään vuotta, jolloin vuorokauden korkein lämpötila olisi ainakin käväissyt plussan puolella joka ikinen päivä. Tuo rajapyykki ylitettiin 3 päivää sitten, vaikka havaintoja ei vielä edes ole neljältä päivältä.

Kurkistin vielä Helsingin osalta, kuinka monena päivänä vuorokauden alinkin lämpötila on pysynyt plussan puolella eli pakkasen puolella ei ole edes poikettu. Tulokseksi tuli huimat 18 päivää plussakelejä ja vain 9 päivää, joiden aikana pakkasen puolella on poikettu edes hetken ajan, useimmiten yöllä.

Tuntuuko lauhalta? Ei ihme. Jo tämän ennenaikaisen kurkistuksen perusteella tässä tammikuussa suojapäiviä on ollut enemmän kuin jopa yli 30 vuoteen.

Yksi ajatus artikkelista “Tämä tammikuu: Plussapäiviä enemmän kuin jopa yli 30 vuoteen”

  1. Kuukausi vaihtuu aivan kohta ja Helsingin Kaisaniemessä tammikuu 2020 tulee olemaan ylivoimaisesti mittaushistorian lämpimin tammikuu! Tämä tammikuu on suorastaan aivan eri sarjassa mihinkään toiseen tammikuuhun verrattuna! Vielä hetken voimassa oleva ennätys +1,4 astetta vuodelta 1930 menee peräti 1,6 asteella uusiksi, kun uusi ennätys tulee olemaan mitä todennäköisimmin tasan +3 astetta.

    Täältä laskun lämpötilat:
    https://kilotavu.com/fmi-tilastot.php

    Lämpöennätys itsessään ei niinkään hämmästytä minua. Mutta tuo valtava 1,6 asteen marginaali toiseksi lämpimimpään on hämmästyttävä. Se on todella paljon reilusti yli 100 tammikuun mittaussarjassa.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.