Juuri nyt: Helsingissä rikki kaikkien aikojen lämpöennätys

Julkaistu

Alustavien tietojen mukaan Helsinki-Kaisaniemen mittausasemalla on sunnuntaina tehty kaikkien aikojen uusi asemakohtainen lämpöennätys. Korkeimmillaan lämpötila kohosi 33,2 asteeseen eli aikaisempi vuonna 1945 mitattu Kaisaniemen ennätys, 31,6 astetta, on ohitettu kirkkaasti.

Tuuli käy tällä hetkellä ennätyslukemien kannalta suotuisasta suunnasta koillisesta mantereelta ja lämpötila voi kohota vielä hetken ajan, mutta jo iltapäivän aikana lisääntyvä pilvisyys alkaa tiputtaa lämpötiloja.

Pisimpään helleaalto kestää tänään Turun ja lounaisrannikon suunnalla, missä kuluneen kesän lämpöhuippu, 33,3 astetta (Ylitornio), voi vielä rikkoutua. Katsotaan kuitenkin ensin, kuinka korkealle lämpötila ehtii pääkaupunkiseudulla kohoamaan.

Helsingin Kaisaniemessä on alustavien tietojen mukaan tehty Suomen vanhimman sääaseman kaikkien aikojen lämpöennätys. Kuva: Markus Mäntykannas

Päivitetty 28.7.2019 klo 20.11 -> Helsinki-Kaisaniemen ennätyslukemaksi muodostui 33,2 astetta.

10 vastausta artikkeliin “Juuri nyt: Helsingissä rikki kaikkien aikojen lämpöennätys”

  1. Jos vähennetään UHI-ilmiö niin lienee selviö, ettei 1945 luvun Helsingissä mitattu ennätys todellisuudessa mennyt rikki.

    1. UHI otetaan huomioon vertaamalla lämpötilaeroa maaseutumaisempiin mittauspisteisiin ja homogenisoimalla data sen mukaisesti. UHI-vaikutuksen ei myöskään ole havaittu sotkevan lämpötilatrendejä. UHI-vaikutuksella tai ilman lämpötilan pitkän aikavälin muutokset siis seurailee kaupunkiasemilla samaa kaavaa kuin muuallakin.

      Vielä lisäksi UHI-vaikutus on selvempi yöaikaan ja talvikautena, kuin päiväsaikaan ja kesällä.

    2. Tarkennuksena vielä edelliseen, että reaaliaikaisessa lämpötilamittauksessa UHIa ei tietenkään käsitellä pois, se tapahtuu vasta kun lämpötilatietoja aletaan käyttää ilmastotieteessä.

  2. Säästä puhuttaessa tulisi olla varovainen käyttäessään ilmauksia kuten ”kaikkien aikojen”, ”ei koskaan” jne koska tiedetään että maapallo on ollut sekä jää- että tulipallona. Ne on lienee ilmiöitä joita on paha mennä ohittamaan? Pitäis vaan jaksaa rajata sitä aikaa esim. lisäämällä se tarkennus ”mittaushistorian” aikana jotta ei syyllisty liioitteluun tai peräti valehteluun?

    1. Maapallo on ollut jääpallona miljardeja vuosia sitten, mutta tulipallona ehkä aivan alussa ennenkuin edes valtameriä on ollut. Näin varhaisia ennätyksiä ei tarvitse sentään ottaa huomioon. – ”mittaushistorian” on kyllä kieltämättä parempi ilmaus kuin ”kaikkien aikojen”.

    2. Lisään vielä aamulla kirjoittamaani kommenttiin (tätä kirjoitetaessa se ei vielä näy), seuraavan: Suhtaudun varauksella sellaisiin sensaatiojuttuihin kuin ”näin kuumaa on ollut viimeksi 3 miljoonaa vuotta sitten”. En usko, että paleontologisen aineiston perusteella voitaisiin kovinkaan tarkasti määrittää lämpötiloja noilta ihmisapinoiden ajoilta. . Mittaushistoria on mielestäni aika jolloin on ollut käytössä lämpölaajenemiseen perustuvia lämppömittareita, ja sittenkin vanhimmat mittaustiedot ovat kyseenalaisia (tuskin ollut kovinkaan standardoituja olosuhteita).

    3. Hei,
      Tämä on hyvä huomio ja täytyykin pyrkiä käyttämään jatkossa. Myös ”mittaushistoria” -ilmaisuissa haasteena on se, että kunkin aseman mittaushistorian kesto on kovin erilainen. Joillakin asemilla havaintohistoriaa voi olla vain muutamia vuosia, toisilla vuosikymmeniä. Pohdin vain, välittyykö tässäkin tapauksessa osalle lukijoista ristiriitainen kuva siitä, mitä haetaan takaa. Arkikielessä ja hektisessä uutismaailmassa tuo ”kaikkien aikojen ennätys” on jo kovin vakiintunut termi, vaikka kieltämättä onkin vähän harhaanjohtava.

      1. Kiitos, Markus hyvästä vastineesta. Ymmärrän, että terminologian valinta mm. noista syistä johtuen on vähän ongelmallinen asia. Tietty ”maanläheisyys” on sittenkin paikallaan tällä lähinnä maallikkojen keskustelupalstalla ilman liiallista tiukkapipoisuutta, ja meteorologien blogit kunkin ajankohdan sääilmiöistä ovat hyvin antoisia.

  3. On se ihanaa, kun on hellettä!
    Täällä Jyväskylän seudulla on alkanut jo varhainen syksy ennätysellisesti. Koivut ovat pudottamassa jo lehtensä heinäkuun lopussa??? Eikö normaalisti kellastuminen ala vasta syys-lokakuussa? Ilmastonmuutos on todella iskenyt. Jos vielä pakkaset alkavat elo-syyskuulla, niin poikkeuksellinen vuosi. Kuuma lyhyt kesä ja pitkä talvikausi edessä. Sateista ei ole tietoakaan, mutta ei myöskään marjoista eikä sienistäkään. Helppoa on, kun saa vaan kävellä ja katsella metsässä luontoa. Pihlajanmarjatkin ovat kuivuneet ja varisseet maahan eikä ole rastaita syömässä ja paskomassa pihoja. :)

  4. Olihan se eilen 28.7. tosi tukalaa. Pihan puolen lämpömittari näytti yli 35 astetta, varjopuolen taas 31 (se luotettavampi sijainniltaan). Tulee taas mieleen ne lentokenttien reunoille sijoitetut mittarit, niissä kyllä lämpöä riittää. Kuvat niistä ritilöillä varustetuista umpipöntöistä laittavat myös miettimään, pääseeköhän niissä ilma vaihtumaan vapaasti. Ihanne kai olisi valkea tai metallinhohtoinen, seinistään lämpöeristetty, molemmista päistä avoin putki, joka olisi kaukana lämpölähteistä ja myös muutama metri maanpinnasta.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.