Tiivis polaaripyörre pitää talven loitolla

Julkaistu

Vesisade on ropissut ikkunan räystäspeltejä vastaan pääkaupunkiseudulla taukoamatta jo lähes kahden vuorokauden ajan, eikä talvesta ole tietoakaan. Mutta Suomi on pitkä maa, kontrasti etelän ja pohjoisen välillä on suuri: samaan aikaan kun Stadi ja etelärannikko kastuivat vesisateessa, mitattiin Lapissa kuluneen talvikauden kovimmat pakkaslukemat. Pakkanen kiristyi Sallan Naruskassa eilen 31,1 asteeseen.

Lämpimiä terveisiä Azoreilta sunnuntaiksi

Perjantain sateiden ja harmauden jälkeen lauantai näyttäytyy huomattavasti kirkkaampana päivänä maan etelä- ja länsiosassa, aurinkoakin nähdään. Sunnuntaiyönä lämpimälle ilmavirtaukselle avautuu pitkä, suora väylä aina Azoreilta saakka ja sieltä meille virtaakin vuodenaikaan nähden erittäin lämmintä ilmamassaa. Kaikista lämpimin ilma jää hieman Suomen eteläpuolelle, mutta siitä huolimatta eteläisen Suomen kohdalla ilmamassa täyttää nk. ”helleilmamassan” kriteerit eli keskikesällä vastaavassa tilanteessa aurinkoisessa säässä mitattaisiin todennäköisesti hellelukemia.

Etelässä ja lounaassa lämpötila voi kohota sunnuntaina poikkeuksellisen, ehkä jopa ennätyksellisen korkeisiin lukemiin. Pari viikkoa sitten itsenäisyyspäivänä mitattu uusi joulukuun lämpöennätys, 11,1 astetta, voi jälleen olla uhattuna. Korkeimmillaan lämpötila kohonnee lounaisrannikolla hieman yli 10 ja Ahvenanmaalla n. 11 asteeseen. Vielä maanantainakin lämpötilat huitelevat etelässä lähellä 10 astetta. Viikonvaihteen ”lämpöaalto” sulattaa lumia tehokkaasti erityisesti maan keskivaiheilta.

Kuva 1: Vuodenaikaan nähden hyvin lämmin ilmamassa leviää Etelä- ja Keski-Suomeen sunnuntaiyönä.
Kuva 1: Vuodenaikaan nähden hyvin lämmin ilmamassa leviää Etelä- ja Keski-Suomeen sunnuntaiyönä.

Musta joulu Etelä- ja Keski-Suomeen

Tällä hetkellä näyttää siltä, että lämpötila pysyy nollan yläpuolella maan etelä- ja keskiosassa jouluun saakka. Pohjoisessa pakkanen kiristyy alkuviikolla ehkä yli 20 asteeseen, kun sää selkenee.

Useakin sadealue liikkuu maan etelä- ja keskiosan yli kohti itää alkuviikolla ja todennäköisesti joulun aikoihinkin, ja sateiden olomuoto taitaa Jyväskylän eteläpuolella olla silkkaa vettä. Tämän hetkisen ennusteen mukaan musta joulu on tulossa valtaosaan maan etelä- ja keskiosaa. Jos jokin yksittäinen matalapaine eksyy hieman eteläisemmälle reitille alkuviikon jälkeen, voisi lunta sataa eteläänkin, mutta tämä skenaario näyttää epätodennäköiseltä.

Kuva 2: Perjantaisten ennusteiden perusteella näyttää siltä, että mustan joulun raja kulkee kuta kuinkin maan keskivaiheilla. Pohjoisimmillaan lumet saattavat sulaa pois Pohjois-Karjala - Oulu -linjalta ennen joulua.
Kuva 2: Perjantaisten ennusteiden perusteella näyttää siltä, että mustan joulun raja kulkee kuta kuinkin maan keskivaiheilla.

Tiivis polaaripyörre pitää arktisen ilman sisällään

Napa-alueen ympärille muodostuu talvisin ylätroposfääriin ja stratosfääriin polaaripyörre, jonka sisäpuolella on arktisen kylmää ilmaa. Polaaripyörre syntyy, kun napa-alue kylmenee voimakkaan säteilyjäähtymisen seurauksena. Tällä hetkellä polaaripyörre on hyvin tiivis, mikä tarkoittaa leveysasteillamme yleensä voimakkaita länsivirtauksia ja vilkasta matalapainetoimintaa. Mitä tiiviimpi polaaripyörre, sitä suurempi lämpötilaero pohjois-etelä -suunnassa ja sitä voimakkaampi länsivirtaus. Polaaripyörteen heiketessä ilmakehän virtauskenttään syntyy aaltomaisuutta, mikä yleensä johtaa länsivirtausten heikkenemiseen, matalapainetoiminnan hiipumiseen ja kylmien korkeapaineiden syntymiseen. Viimeksi polaaripyörre heikkeni ja lopulta hajosi talvella 2009-2010 aiheuttaen Euroopan hyiset olosuhteet. Polaaripyörteen heiketessä voi syntyä hyvin pitkäkestoisia ja paikallaanpysyviä säähäiriöitä (matala- ja korkeapaineita), kun taas tiiviin polaaripyörteen vaiheessa matalapaineet dominoivat ja liikkuvat nopeasti voimakkaan länsivirtauksen mukana. Keväisin, kun aurinko taas lämmittää napa-alueitakin, pohjois-eteläsuuntaiset lämpötilaerot pienenevät ja polaaripyörre katoaa viimeistään kesäksi.

Polaaripyörre näyttäisi pysyvän tiiviinä koko loppuvuoden, eikä suursäätilassa näy muutoksen tuulia. Länsivoittoiset, lauhat ja kosteat ilmavirtaukset voivat jatkua vuodenvaihteen yli, eikä näin ollen termisestä talvesta ole eteläisessä Suomessa tietoakaan. Talven ja pysyvän lumipeitteen saapumista hidastaa erityisesti rannikkoalueilla myös tavanomaista lämpimämpi Itämeri. Paikoin etelärannikolla ei vieläkään ole satanut virallista ensilunta.

Tämänhetkinen voimakas El Nino -ilmiö saattaa omalta osaltaan vaikuttaa siihen, että polaaripyörre pysyy tiukasti kasassa ja lähellä napa-aluetta Kanadan pohjoisosassa, jolloin tavanomaista lämpimämmän ja kosteamman talvisään vaikutus yltää pitkälle pohjoiseen. Euroopan osalta El Ninon vaikutusta ilmakehän laajamittaisiin virtauskuvioihin ei kovin hyvin tunneta.

Kuva 3: NOAA:n ennuste geopotentiaalijakaumasta (10 hPa) joulukuun loppupuolelle. Tiivis polaaripyörre näyttäisi pitävän pintansa stratosfäärissä, jolloin länsivirtaukset ja matalapainetoiminta pysyy vilkkaana. /kuva: NOAA
Kuva 3: NOAA:n ennuste geopotentiaalijakaumasta (10 hPa) joulukuun loppupuolelle. Tiivis polaaripyörre näyttäisi pitävän pintansa stratosfäärissä, jolloin länsivirtaukset ja matalapainetoiminta pysyvät vilkkaina. /kuva: NOAA

 

Foreca Twitterissä: @forecasuomi
Markus Twitterissä: @markusmanty

30 vastausta artikkeliin “Tiivis polaaripyörre pitää talven loitolla”

  1. Polaarinen pyörre on ollut ennätyskylmä jopa tänä talvena. Hyvä artikkeli, Markus kuitenkin tämän uutisen lopussa sanot ettei El ninon aiheuttamia virtauksia Suomeen tunneta. Vuosi sitten otin puheeksi täällä forecan blogissa MJO:n joka on päiväntasaajan sadantapoikkeama, tuo ottaa huomioon Tyynenmerenkin aiheuttamat muutokset ilmakehässä :
    http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/precip/CWlink/MJO/foregfs.shtml

    Tuo indeksi on pysytellyt marraskuusta asti alueella 2-5, joka on NAO+ voittoista säätä enteilävmpi jopa 45% todennäköisyydellä. Tässä vielä kertauksen vuoksi ohje, kuinka MJO:n ennustetta kannattaa lukea Suomen kannalta:

    http://www.tiede.fi/comment/2138894#comment-2138894

    Viimeksi kun Suomessa oli mukava joulukuu 2012, MJO:n kuvio oli varsin erilainen kuin nyt :
    http://www.bom.gov.au/climate/mjo/graphics/archive/MJO_phase/201210.phase.90days.gif.small.gif

    Myös 2013 joulukuu oli masentavan musta ja lämmin. Silloin MJO oli samankaltainen kuin nyt eli 2015 ja vuonna 2014 :
    http://www.bom.gov.au/climate/mjo/graphics/archive/MJO_phase/201310.phase.90days.gif.small.gif

    1. Jos kaipailee syvempää analyysiä miten päiväntasaajan alueen sadanta ja konvektio vaikuttaa NAO-indeksiin kannattaa lukea aluksi vaikka tämä ilmastopaperi läpi siitä :
      http://cpo.noaa.gov/sites/cpo/MAPP/workshops/nmme_subseasonal_2015/09_Hai_Lin_NMME-s2s2015.pdf

    2. Kiitos linkeistä! Tutustun, kunhan aika antaa periksi. ;) Hyvää joulunaikaa!

      1. Markus, tässä vielä uusi linkki:
        https://www.hitpages.com/doc/5226155565121536/1/

        Lue tuo läpi, toi on paras tutkimust MJO ja NAO välille.

    3. Vahva napapyörre liittyy oululaisten tutkijoiden mukaan Auringon aktiivisuuden laskevien kausien hiukkassäteilyyn:

      http://www.oulu.fi/yliopisto/tutkimus/tutkimuksen-esittely/tutkimusartikkelit/aurinkotuuli-osasyy-l%C3%A4mpim%C3%A4%C3%A4n-talveen

  2. Kirjoituksessa mainitset talven 2009-2010 myös, polaarinen pyörre oli sillon heikko, mutta MJO: ennusti kylmyyden tulon tuolloin jopa viikon tarkkuudella :
    Yksi syy sille, että marraskuu oli lounaistuulista 2009 on MJO,indeksin faasi 1-3 marraskuussa 2009 , joka suosii NAO+ tyylistä kuviota atlantilla:

    http://www.bom.gov.au/climate/mjo/graphics/archive/MJO_phase/200910.phase.90days.gif.small.gif

    Joulukuussa MJO-indeksi kääntyi faaseihin 5-8 mitkä suosivat NAO- tyylistä kuviota, jolloin suomessa on kylmempi.

    Sama tilanne oli tammi-helmikuussa 2010 :
    http://www.bom.gov.au/climate/mjo/graphics/archive/MJO_phase/201001.phase.90days.gif.small.gif

    Toki asiaan vaikutti sekin, että 2009-2010 talvena auringonaktiivisuuden kannalta olimme syklin minimissä, kun nyt ollaan syklin laskevassa puolessa. Joka vaikuttaa myös myrskyjen reitteihin :

    http://blogi.foreca.fi/2015/04/revontulet-ennustavat-lauhoja-talvia/

    Tietysti Atlantin pintalämpötilajakaumakin oli erilainen tuona talvena kuin nyt, ja El nino oli heikompi.

    Toki kylmään muutos voi tapahtua vielä joulukuun alussa, mutta jotta tuollainen muutos tapahtuisi, niin mielestäni marraskuun loppupuolen pitäisi olla kylmä eikä lämmin. Koska lokakuu oli suht normaali, niin ei marraskuun tarvitse olla erityisen kylmä.

    1. Taitaa olla synkkää yksin kirjuuttelua?

      Hyvät säät jatkunevat toivottavasti koko talven omakotilaisten lämmityksien suhteen!
      Säästöä tuloo ja SSS:n hallituksen energiaverot mitätöityvät. Luojakin on köyhien asialla.:)

  3. Ja vain pari päivää meni tästä kirjoituksesta, kun GFS alkaa pitää todennäköisempänä sitä skenaariota, että heti Joulun jälkeen matalapainevirta Atlantilta katkeaa, ja pikkuhiljaa Skandinaviaan alkaa valua arktista ilmamassaa Kuolan niemimaan suunnalta. Uusin päivitys tarjoilee länsipuolellemme tuollaista jetin omega -kuviota, mikä toteutuessaan takaa arktisemman alun tammikuulle.

    1. Leone, tuo korkeapaine on havaittavissa myös Euroopan keskuksen malleissa. Toki ennusteessa epävarmuutta ja vaikea sanoa, kuinka pitkäaikaisesta korkeapaineesta olisi kyse. Pitkän ajan ennusteiden perusteella korkea siirtyisi etelämmäs nopeasti tehden tilaa matalapaineille. Tarkkaillaan!

      1. Ei heti tule mieleen milloinka nämä pitkän ajan ennusteet olisivat saaneet kiinni suursäätilan muutoksen arktiselle puolelle. GFS on yleensä ne saanut kiinni siten, että jos kuvion muutos ilmenee 3-4 ajossa lyhyen ajan sisällä 10 pv päähän, niin suurella todennäköisyydellä muutos tapahtuu.

        1. gfs on hakuammuntaa verrattuna cfs-malliin uudeksi vuodeksi cfs on jo pidemmän aikaa povaillut maan etelä ja keskiosaan suojasäätä joten voisikohan olla että ei vieläkään kunnon muutosta suursäätilassa olihan esim keväällä ja alkukesästä melkein joka viikko jossain päin ennuste että ensi viikolla lämpenee mutta elokuussa se sitten tapahtui itse povaisin tammikuun olevan suora kopio viime tammikuusta mutta asteen lauhempi etelärannikko voisi sinnitellä vielä nollan tuntumassa helmikuussa lauha sää jatkuu mutta poikkeamat pienennee 2013 kaltaisiksi eli ajoittain kireääkin pakkasta tammi-helmikuun vaihteessa mutta kunnon talvea ei etelään taida tänä talvena tulla.

        2. Uskon, että Leone on oikeassa, koska MJO-indeksikin enteilee säätyypin muutosta :
          http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/precip/CWlink/MJO/foregfs.shtml

  4. Tänä vuonna on myös WQPO päällä, joka suosii tiukkaa vortexia. Toisaalta tammikuulle on ennusteltu pyörteen hajomista / heikentymistä dramaattisesti, joten saas nähdä miten käy.

    Nyt ainakin EC:n ennusteessa alkaa näkyä pientä painetta pyörrettä kohtaan 100 hpa tasolla.

    http://users.met.fu-berlin.de/~Aktuell/strat-www/wdiag/figs/ecmwf1/ecmwf100f240.gif

    Näyttäisi alailmakehän ennusteissakin tuo jo näkyvän.

  5. Tammikuun jenkkiennusteissa ollaan sitä mieltä, että vielä tammikuukin menisi reilusti keskimääräistä lämpimämmissä merkeissä. Se tarkoittaisi, että talvi ei tulisi etelään vielä silloinkaan. Toivottavasti sentään niin ei käy.

      1. Mieluummin olisi lunta ja pakkasta Helsingissäkin. Mutta minkäs ilmoille voi.

        1. Kyllä näillä lämpötiloilla säästyy useamman kossupullon verran lämmityksestä kuukaudessa.

  6. GFS uusimmat ajot ilmeisesti enteilee muutosta että uuden vuoden jälkeen korkeapaine olisi Suomen itäpuolella ja kaakkois-itätuulien mukana pakkasta. Kuinka todennäköisenä Markus pidät että tämä toteutuisi, ilmeisesti kyse olisi vähän isommasta muutoksesta kun lännen matalat ei pääsisi tänne asti lounaistuulineen?

    1. Jesse, ennusteessa on vielä paljon epävarmuutta. GFS-ennusteet ovat aikaisemminkin kylmentäneet säätämme pidemmällä tähtäimellä, mutta kylmeneminen ja suursäätilan muutos ovat jääneet tulematta. Tällä hetkellä luotan enemmän Euroopan keskuksen näkemykseen, jonka mukaan korkeapaine jää tilapäiseksi, eikä kylmeneminen ole niin voimakasta. Jää nähtäväksi kuitenkin, miten käy.

      1. En minä ainakaan ole GFS -ajoissa tällä talvikaudella huomannut kylmenemistä, joka on jäänyt tulematta. Yksittäisessä ajossa sellainen on voinut vilahtaa, mutta kuten todettua, pitää katsoa 5-10 peräkkäisen ajon ”trendiä”.

        1. Leone, voit olla oikeassakin. Itse olen kuitenkin ennustusvuoroissani havainnut viime aikoina, että mallit tuppaavat kylmentämään suursäätilaa (painavat suihkuvirtauksen etelämmäs) pohjoisen Euroopan alueella yli 7 vrk:n kohdalla ennusteissa, mutta toistaiseksi tällaista muutosta ei ole tullut. Mielenkiinnolla kuitenkin odotan, miten tuon korkeapaineen kanssa käy. Minulle kävisi myös vähän kuivempi ja kirkkaampi pakkassää. ;)

          1. Forecan 15 vrk ennusteetkin näyttäis olevan nyt sen kannalla, että suursäätila muuttuu pidemmäksi aikaa. Tiedä sitten mistä mallista tulokset kuvautuu?

          2. Miten kommentoisit sitä, että ainakin FMI:n ennusteissa on ensi viikolle ihan valtavan suurta hajontaa? Onko sieltä sittenkin taas tulossa yhtä lauhaa säätä kuin nyt, vai vieläkö on toivoa, että mentäisiin edes jonkin verran viileämpään suuntaan?

            Ja kysymys tammikuusta: CFS-ennusteissa on enimmäkseen hyvin lauhaa tammikuulle ja jopa myös helmikuulle. TAmmikuulle ennustetaan jopa viisi astetta keskimääräistä lämpimämpää, mikä tietäisi jopa lämpimämpää tammikuuta kuin kahtena edellisvuonna. Myös helmikuusta ennustavat hyvin lauhaa, vaikka alla on kolme erittäin lauhaa helmikuuta. MIten suhtaudut?

            Minulle tulee kyllä kohtuullisen toivoton olo siitä, jos talvi ei tänä vuonna pääse alkamaan ollenkaan. Kaksi viime talvea meni sisulla ja kiukulla tapellessa läpi ja koko ajan olen odottanut, että joskos tänä vuonna vihdoin jossain vaiheessa… Muistan kyllä niitäkin tilanteita, että CFS on heittänyt häränpyllyä lopputalven osalta.

  7. Viimeisestä 10 GFS -ajosta ehkä yhdessä korkea on jäänyt ohimeneväksi ilmiöksi. Uusimmassa ajossa sen paikka näyttäisikin asettuvan Skandinavian päälle, mikä toisi tullessaan erittäin miellyttävää keliä, kuivaa muttei kovempaa pakkasta. Kyllä se nyt lienee melko varmaa, että ainakin viikon tauko matalapainemarssille tulee, vaikkei täysin arktiselle puolelle jouduttaisikaan.

    1. Ei se nyt minusta mitenkään varmaa ole. KUn katsoo taas uusinta kymmenen vuorokauden ajoa, niin siinä ennustetaan Helsinkiin uuden vuoden aatolle +6! Ajoissa on ihan mieletöntä hajontaa.

      1. FMI:n 11:n jälkeen päivitetyssä todennäköisyysennusteessa lämpötilojen mediaani menee ensi viikolla Helsingissä jossain nollassa tai vähän plussalla, mutta jostain syystä meteorologin ennusteessa on korjattu lämpimimpään desiiliin, eli selvästi todennäköisyysennusteiden yläpäähän.

        1. Johtuu ihan siitä, että meterologin ennuste perustuu uusimpaan ajoon ja nuo pohjana olevat todennäköisyydet vanhempaan ajoon. Siitä tämä ero.

  8. On säästynyt useita satoja euroja omakotitalon lämmityksestä viime vuosina. On hyvä, että jostain saa eläkeläinenkin hallituksen pakkoenergiaverojen takia hyötyä, kun kunnat kaiken aikaa lisäävät kiinteistöveroja ja eläkkeet on jäädytetty.
    Ei taida jälkipolvet edes ymmärtää, mitä eläkkeet ovat joten alkakaa hyvät ihmiset jo säästämään pahojen eläkepäivien ja sairastelujen varalle.:)…..

    1. Onpa öljyn halpeneminenkin helpottanut öljylämmittäjien kustannuksia melkein puolella.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.