Month: tammikuu 2015

Suihkuvirtaukset voivat hidastuttaa lentoaikaasi tunneilla

Kirjoittaja Markus Mäntykannas Julkaistu

Suomen seesteinen talvisää jatkaa kulkuaan, mutta yläilmoissa meininki
on rajumpaa. Olin viime viikon nauttimassa Kaakkois-Aasian lämmöstä ja
paluumatkallani sain kipinän tutustua lähemmin yläilmakehän
virtauksiin – tässä tapauksessa suihkuvirtaukseen, joka hidasti
paluumatkaamme selvästi. Suihkuvirtaus osui reitillemme vastatuulena,
jonka voimakkuus oli parhaimmillaan 190 km/h eli yli 50 m/s
(hirmumyrskyn raja 32 m/s). Yläilmakehän vastatuulet voivat näin ollen
siis hidastuttaa lentomatkaasi merkittävästi. Minun tapauksessa
lentoaika piteni noin 15 % menomatkaani nähden.

Onko lukijoidenkin kohdalle osunut vastaavaa?

Kuva 1: Lentomonitorista selviää vastatuulen voimakkuus.
Kuva 1: Lentomonitorista selviää vastatuulen voimakkuus.

Mikä on suihkuvirtaus?

Maapallon pyöriminen ja talviaikanamme syntyvät tropiikin
ja napa-alueiden väliset suuret lämpötilaerot synnyttävät
yläilmakehään, n. 10 kilometrin korkeudelle, voimakkaita,
putkilomaisia länsi-itä-suuntaisia virtauksia, missä tuulen nopeus on
ympäristöään selvästi voimakkaampi, tyypillisesti yli 30 m/s.

Pohjoiselle pallonpuoliskolle muodostuu kaksi tärkeää
suihkuvirtausvyöhykettä: polaarinen ja subtrooppinen suihkuvirtaus.
Polaarinen suihkuvirtaus mutkittelee yleensä leveysasteiden 40-60 ’N
välillä vaikuttaen olennaisesti myös Suomen säähän. Tämä suihkuvirtaus
erottaa keskileveysasteiden leudon ja kostean sekä pohjoisempien
leveysasteiden kylmän ja kuivan ilmamassan toisistaan. Polaarinen
jetti (suihkuvirtaus) mutkittelee välillä hurjasti siten, että
polaarista, välillä jopa arktisen kylmää ilmamassaa pääsee valahtamaan
niinkin etelään kuin esimerkiksi Yhdysvaltojen Teksasiin tai Euroopan
Välimerelle saakka. Yhdysvaltojen viime vuosina koetut kylmät ja
lumiset sekä Länsi ja Pohjois-Euroopan lauhat ja sateiset talvet
selittyvät ainakin osittain polaarisen suihkuvirtauksen mutkittelulla.
Matala- ja korkeapaineiden reitit nimittäin mukailevat suihkuvirtauksia.

Subtrooppinen suihkuvirtaus sijaitsee talvisin leveysasteen 25-30 ’N
ympäristössä ja voi yltää jopa 12 kilometrin korkeuteen.
Voimakkaimmillaan subtrooppinen jetti on Lähi-idästä Intian niemimaan
kautta kohti eteläistä Japania yltävällä alueella ja täällä
länsituulen nopeus on toisinaan jopa yli 60 m/s. Kaukoitään tai
Kaakkos-Aasiaan matkanneet saattavatkin yllättyä paluumatkansa
hitaudesta, joka on suurelta osin selitettävissä subtropiikin lännestä
kohti itää puhkuvalla suihkuvirtauksella. Se nimittäin hidastaa
lentonopeutta paikoitellen yli 200 km/h.

Kuva 2: Polaarinen ja subtrooppinen suihkuvirtaus (kuva: NOOA)
Kuva 2: Polaarinen ja subtrooppinen suihkuvirtaus (kuva: NOOA)

Toisaalta lentäjät pyrkivät myös ottamaan ilon irti
suihkuvirtauksista: 9. tammikuuta Pohjois-Atlantilla havaittiin
harvinaisen voimakas lännen ja luoteen välinen suihkuvirtaus, joka oli
voimakkuudeltaan jopa yli 120 m/s. Ilmeisesti ainakin eräs New
York-Helsinki -lento laskeutui Suomen kamaralle ennätysajassa ja
polttoainetta säästyi roimasti.

Pohjoisella pallonpuoliskolla itään päin matkaavien lennot saattavat
sujua yllättävänkin jouhevasti, mutta länteen suuntautuvien lentojen
kestot voivat välillä yllättää.

Suihkuvirtauksia voit seurata mm. täältä:
http://www.netweather.tv/index.cgi?action=jetstream;sess=

Tässä ennusteessa näkyy muutaman päivän päässä mielenkiintoinen ilmiö:
polaarisen sekä subtrooppisen suihkuvirtauksen yhteensulautuminen
pohjoisen Afrikan ja Välimeren yllä.

Yläilmakehän virtauksiin ja lentomatkustamiseen liittyy usein myös
turbulenssi, josta Liisa Rintaniemi kirjoitti kattavasti täällä.
Kannattaa käydä lukaisemassa!

Suihkuvirtauksen vaikutus säähän

Kuten jo yllä todettu: suihkuvirtaukset vaikuttavat erityisesti
talvisäähämme, sillä matala- ja korkeapaineiden reitti kulkee niitä
myötäillen. Viime talvina suihkuvirtaukseen on usein muodostunut ”kuoppa”
Yhdysvaltojen ylle, jolloin arktista ilmamassaa on päässyt
purkautumaan hyvin eteläisille leveysasteille. Vastaavasti Euroopan
puolella suihkuvirtaus suuntautui useamman viikon ajan Brittein
saarten yli kohti koillista aiheuttaen alueella hyvin vilkasta
matalapainetoimintaa, poikkeuksellisen runsaita sateita ja talvitulvia.

Talvi 2013-2014 oli Suomessa varsin lauha, ja jos muistellaan
polaarisen suihkuvirtauksen käyttäytymistä silloin, suuntautui se
useimmiten Brittein saarilta kohti Skandinavian pohjoisosaa päästäen
eteläpuolitseen Atlantin lauhaa ja kosteaa ilmaa meille. Vastaavasti
talvella 2009-2010 suihkuvirtaus oli melko heikko ja
suuntautui Pohjois-Atlantilta jyrkästi kohti Välimerta. Näin ollen
Suomi jäi jatkuvasti matalapaineiden reitin kylmemmälle puolelle ja
talvi olikin paikoin melko ankara.

—

Markus Twitterissä ja Instagramissa: markusmanty

Kuva 2: http://www.srh.noaa.gov/jetstream/global/jet.htm (NOOA)

Talvenselän taittuminen vasta aloittaa talvisimman talven

Kirjoittaja Juha Föhr Julkaistu
Lumikuormaa on isoa ja pientä, ja eri tavoin sitä voi kannatella. Kuva: smerlkal/flickr.
Lumikuormaa on isoa ja pientä, ja eri tavoin sitä voi kannatella. Kuva: smerlkal/flickr.

Lipsahti Paavalin päivän puolelle tämä blogi, joten talvennavalla taivallamme. Ken keksii noudattaa vanhaa lounaissuomalaista Paavalin päivän ruokavaliota, keittää kunnon papusopan eli minkäs muun kuin hernekeiton – ja laittaa höysteeksi sekaan siansorkkia. Kulttuurikonfliktin uhalla. Sitä paitsi keittäminen aloitetaan oikeaoppisesti  jo aamukolmelta. Ei sovi useimpien sunnuntaiaamun askareeksi. Paavalin pyry ei tiedä hyvää, mutta sitä nyt on juuri ja juuri aamulla Lapissa. Sitten kaikki lumisateet vain vähenevät. Toisaalta hyvän vuoden merkiksi tarvittaisiin jopa ihan aurinkoa, jota on lähes olemattomasti saatavilla. On toki mahdollista, että ainakin lännessä jo illaksi pilvipeite rakoilee, kuten yksi juonikkaista sääilmauksista kuuluu. Ja päivähän on jo pikkuisen pidempi kuin jouluvalojen aikaan.

Vaan kaiken sää- ja ilmastotiedon mukaan, ellei siis tosi outoja tapahdu, tuhdein talvi on tässä vaiheessa vielä edessä. Tilastoille ovat tietokonesäämallit tukena. Tosin alkava viikko on lauha, ja kaikkein lauhinta on torstain maissa. Silloin nollakelin on määrä käväistä jopa entisen Oulun läänin puolella asti, mutta vain käväistä. Lumisateita liikkuu alkuviikolla ylitsemme itään – tai miten niin ylitsemme? Mehän olemme silloin siinä sateessa sisällä! Onko se sää siellä pilvissä vai täällä maassa? No, kyse on siitä, että sataa lunta, mutta se taas kuulostaa helposti siltä, että koko alkuviikon sataa. Liikkeen ja ajoituksen rooli olisi vielä enemmän piilossa. Mutta kun monimutkainen asia pitää sanoa hyvin lyhyesti, niin tällaista se sitten on.

Torstain tienoon sää on etelätuulista, kuinkas muuten. Lumipeite vahvistunee eniten Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Lapissa, mutta kyllä lumisateita myös muualle riittää, ainakin vähän. Suojasää kylläkin syö lumipeitettä ainakin lounaassa. Lauantaiksi tänne Fennoskandiaan (vähän sanahirviö, mutta miten muuten esitetään, että Skandinaviaan ja Suomeen, nehän ovat eri asioita) saadaan etelästä kunnon matalapaine. Älköön vielä kukaan uskoko, mihin kohtaan täsmälleen, mutta häijy lumipyry sieltä on hyvinkin tulossa. Ja näyttäisi kestävän, ennen kuin sen rippeistä päästään.

Vähän suuremmassa mittakaavassa käy ensi viikon mittaan niin, että ilmamassa etenkin tuolla vähän ylempänä loppuviikolla kylmenee, ja itse asiassa kylmää ilmaa on melkein koko Euroopassa, joten pakkasen kiristymiseen tarvitaan vain pilvistä ja lumisateista eroon pääsemistä. Suursäätila on helmikuun alkaessa vuodenajan mukaisesti selvästi talvinen.

 

Kuvan linkki: https://www.flickr.com/photos/smerikal/8260508685/

Paljonko lumisadetta vastaa 1 mm vettä?

Kirjoittaja Aleksi Jokela Julkaistu

Sademäärä ilmoitetaan sääennustuksissa millimetreinä. Mutta talvella 1 mm sadetta ei tarkoita sitä, että lunta sataisi 1 mm, vaan sademäärä ilmoitetaan vedeksi muutettuna. Joku ihmetteli joskus että: ”Graalin maljallako te ne lumet vedeksi muutatte?”

Syy siihen miksi sademäärä ilmoitetaan vedeksi muutettuna on kuitenkin hyvä. Yleensä yksi millimetri vettä vastaa suurin piirtein 1 cm lunta. Tämä ei kuitenkaan kaikissa olosuhteissa pidä paikkaansa. Lumisateen määrään vaikuttaa lumikiteiden rakenne sekä  ilman lämpötila.

Pääsääntö on että 1 mm vettä = 1 cm lunta, pitää paikkansa vain lähellä 0 astetta, jonka lähettyvillä lämpötila usein on kun lunta sataa. Kovassa pakkassäässä tilanne on kuitenkin täysin eri. Mitä kylmempää ilma on, sitä enemmän samasta kosteusmäärästä näyttää tulevan lunta. Lumipeitteestä tulee kovassa pakkasessa lumikiteiden rakenteen vuoksi ilmavampi. Kun lämpötila on lähellä 0 astetta, ovat lumihiutaleet yleensä matkallaan maahan tai törmäillessään toisiinsa tiivistyneet tai sulaneet jo hieman. Kovassa pakkasessa lumi leijailee alas hiljalleen ja kiteet pysyvät ehjänä maahan asti, johon ne nätisti tipahtelevat ja asettuvat sakaroineen ilmavasti lomittain. Tällainen höttöinen lumipeite tiivistyy itsestään ajan kuluessa. Tuulisessa säässä lumihiutaleet hajoavat ja lumipeitteestä tulee tiiviimpi.

 

Taulukossa lumisateen määrä eri lämpötiloissa, joka vastaa vesiarvoltaan 1 mm vettä. Taulukon vasemmassa reunassa lumisateen määrä senttimetreinä ja taulukon ala-akselilla lämpötila Celsius-asteina.
Taulukossa lumisateen määrä suurimmillaan eri lämpötiloissa, joka vastaa vesiarvoltaan 1 mm vettä. Taulukon vasemmassa reunassa lumisateen määrä senttimetreinä ja taulukon ala-akselilla lämpötila Celsius-asteina.

 

Syy siihen miksi tällaista ei usein tapahdu on se, että kylmä ilma voi sisältää vähemmän kosteutta kuin lämmin ilma. Mitä kylmempää ilma on, sitä vähemmän se kykenee sitomaan kosteutta, tästä syystä emme yleensä koskaan näe -20…-30 asteessa pilviä, sillä muodostuessaan se sataa saman tien pois hienoisina jääkiteinä. Eli vaikka suhteellinen ilmankosteus olisi 100%, emme voi nähdä pilveä koska se on niin harva. Sää voi siis olla aurinkoinen vaikka käytännössä taivaalla tai ympärillämme on pilvi, hassua eikö totta? Kaikki on suhteellista.

Silloin tällöin kuitenkin esimerkiksi sulalta mereltä voi virrata sen verran kosteaa ilmaa, että aiheuttaaa hyvinkin sakean lumisateen ajautuessaan mantereelle kipakassa pakkasessa. Tällöin ennustemallissa hädin tuskin näkyy sadetta ja se saattaa pahimmassa tapauksessa jäädä meteorologilta jopa huomaamatta, sillä vedeksi muutettuna esim -15 asteessa tuleva 5 cm lumisade voikin olla vedeksi muutettuna vain 0,5 mm, joka vastaa hyvin heikkoa vesisadetta/tihkua. Tällainen sakea lumisade jäi virheellisesti ennustamatta esimerkiksi jouluna 2 vuotta sitten etelärannikolta, kun mereltä virtasi kosteutta ja pakkasta oli yli 10 astetta. Lunta tuprutti muutaman tunnin aikana yli 10 cm.

Seuraavaksi tällainen tilanne saattaa kehkeytyä torstaina 22.1.2015 sekä perjantaina 23.1.2015 maan etelä- ja keskiosassa. Lounaasta saapuu vesimäärältään heikohkoja sateita, joissa sademäärä vedeksi muutettuna on korkeintaan muutamia millimetrejä. Lunta voi kuitenkin siis tulla näistä sateista jopa 5-10 cm, riippuen ilman lämpötilasta joka on maan etelä- ja keskiosassa lumisateen aikaan laajalti -5…-15 asteen välillä.

 

Talvenselän ajan itsetutkiskelu

Kirjoittaja Juha Föhr Julkaistu
Kaikki tiet eivät ole yhtä talvikunnossapidettyjä, eikä ajokeliäkään niillä voi siksi automaattisesti yleistää. Mutta tämä tie on ainakin suora kuin symboli. Kuva: Wikimedia Commons.
Kaikki tiet eivät ole yhtä talvikunnossapidettyjä, eikä ajokeliäkään niillä voi siksi automaattisesti yleistää. Mutta tämä tie on ainakin suora kuin symboli. Kuva: Wikimedia Commons.

Viimeksi tänään, tai siis oikeastaan jo eilen, mietin taas suhdettani säähän. Se kun on niin erilainen kuin ainakin myrskybongareilla, tilastofriikeillä tai ilmastohihhuleilla. Yritän tehdä tasalaatuista ammattityötä ilman antautumista ihmeellisyyksiin. Empiirinen luonnontiede tässä työssä on taustalla, ja mielettömiä edistysaskelia on tiede tietokoneineen myös sääalalla ottanut. Myös niin, että automaatio tekee ihan samaa kuin muuallakin: ihmisen, ja tässä nyt tarkoitan itseni kaltaista toimenkuvaa, osuus myös sääpalveluiden tuotantoprosesseissa muuttuu ja hyvin selvästi vähenee, ei ainakaan lisäänny. Näin siis käytännön perinteisen sääpalvelutyön osalta. Varsinainen tiede, perus- ja soveltava tutkimus, myös tuoteinnovaatiot, ovat eri asia. Mutta minä tunnen itseni reliikiksi. Tosin kehitys ei mielestäni ole pelkästään hyvä näin; myös vikasuuntia on, ihmeteltäviä.

Takavuosikymmeninä eräs pitkän linjan meteorologi jo nimitti tiettyä kehitystä ”numeeriseksi syöväksi”. Tietokoneet eivät ole pelkästään tarpeellisia, vaan sääpalvelua ajatellen välttämättömiä. Ne eväät, joilla vuosikymmeniä sitten tehtiin ja esitettiin vaikka viiden vuorokauden ennusteita, ovat nykykatsannossa lähinnä raakaa huuhaata. Vasta tietokoneiden ja tietokonesäämallien kehitys oikeasti on mahdollistanut ja mahdollistaa tieteellisen sään ennustamisen ja nimenomaan niin, että tuloksista on hyötyä.

Mutta suurin epäkohta on mielestäni siinä, että erilaiset ”ajantasaiset” pääosin tietokonemalleista enemmän tai vähemmän suoraan saatavat ja ajassa vaikka kuinka pitkälle ulottuvat ja aina vain yhtä tarkannäköiset ennusteet ovat sillä tavalla osa mediavirtaa ja informaatiotulvaa, että helposti unohtuu, että niiden tulkinta ja niihin suhtautuminen vaativat sitä samaa, mitä muukin median silmille heittämä ja nykyinen informaatiotulva: medialukutaitoa.

Ennen meteorologi tulkitsi siinä välissä, nyt juurikaan ei. Kuunteleepahan korkeintaan valituksia siitä, miten ”taas meni pieleen”. Ja on tiedonvälityksen kehityksen hedelmä, että saamme hetkessä tietää jokaisesta tulvasta tai trooppisesta hirmumyrskystä, joita kuitenkin on ollut maailman sivu. Ja kun näitä uutisia valikoidaan mm. niiden myyvyyden perusteella, saa helposti sen käsityksen, että maailmassa on ties mikä ennen näkemätön katastrofi juuri nyt menossa. Politiikassakin eletään aina juuri nyt sitä erityistä murrosaikaa.

Ajassa kovin pitkälle eteenpäin tehdyt ja ennustettavuuden suhteen aivan liian tarkannäköiset ennusteet vaativat tulkintaa siltä pohjalta, että ne tulevat tietokoneelta, eivätkä ne automaattisesti sisällä tietoa esimerkiksi siitä, laskeeko tietokone kyseisen paikkakunnan tiettynä päivänä ja tietyllä kellonlyömällä keskelle isoa sadealuetta vai ainoastaan pienen kuuron reunalle. Kummassakin tapauksessa säätä kuvaava symboli on sama. Ja kun useimmat ihmiset eivät – tietenkään – mieti asiaa sen enempää, kokevat tietyin väliajoin, vähintään, pettyvänsä helponnäköiseen sääennusteeseen. Kuitenkin sää on todellisuudessa mitä monimutkaisin asia. Ongelmaksi tulee se, että ajatellaan, että yhdellä pikku vilkaisulla johonkin tarkannäköiseen käyrään tai diagrammiin on jo saatu omaan tarpeeseen riittävä säätieto.

Kohta taas menevät helposti ajalliset ja paikalliset lämpötilapiste-ennusteet ”pieleen”, kun luoteesta muljahtaa maan itä- ja pohjoisosaan korkeapaine. Kyseisessä tulevassa kireän pakkasen säätilassa paikallinen pilvisyys määrää paikallisen lämpötilan. Ja tuota pilvisyyttä ei oikeasti noin vain menestyksellä ennusteta joka paikkakunnalle ja ajassa oikein. Paitsi että totta kai se laskelma tietokoneesta tulee, ja yritä nyt siinä sitten miettiä, että jospa se pilvilautta ei kolmen päivän päästä olekaan Kuopiossa, vaan Joensuussa, ja mitä siitä voi seurata.

Muutakin säähän liittyvää haastavaa kehitystä on ilmassa. Tosin en itse autoile, mutta olen jo pitkään ihmetellyt kelitiedotuksen ja -seurannan keskittymistä vain niihin tieosuuksiin, jotka tieverkossamme kuuluvat esimerkiksi suolattaviin pääteihin, tai en tiedä, mitä terminologiaa tässä kohtaa pitäisi käyttää. Tilanteessa, missä aivan selvästi on ajokeliä heikentäviä elementtejä, on ajokeli helposti ”hyvä” vain sillä perusteella, että ”päätiet” on suolattu, mutta sitten herää ajatukseni siitä, että kuinka moni lopulta selviää matkastaan ajamalla pelkkiä suolattuja tai muuten erityisen talvikunnossapidettyjä teitä pitkin. Kuka tässä on lopulta ajatellut ja ketä: viranomaiset autoilijaa vai viranomaiset toisiaan.

Mutta nyt menen nukkumaan, toivottavasti en ajatellut ääneen aivan turhaan. Minulla sentään yrittää aina olla piilo-opetussuunnitelma. Tarmoa itse kullekin talvenselkään!

 

Kuvan linkki: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Highway_20_Kuusamo_Finland.jpg

 

Tuuli ja aallonkorkeus

Kirjoittaja Markus Mäntykannas Julkaistu

Viime syksynä ja kuluneena talvena myrskyt ovat olleet melko vähissä, mutta muutamana päivänä tuuli on käväissyt myrskylukemissa ja nostattanut Suomenkin merialueilla melko kovaa aallokkoa. Suuremmat aallot häiritsevät laivaliikennettä, mutta myrskypuuskissa pauhaavaa merta on turvalliselta etäisyydeltä rauhoittavaa katsella. Minä pidän myrskyistä ja kovasta merenkäynnistä, mutta vain silloin, kun olen turvallisesti kuivalla maalla. Muutaman vuoden takainen myrskyisä Silja Line -risteily keikuttaa vieläkin alitajunnassa.

Miten aallokko kehittyy?

Ilmapaineen vaihtelu vedenpinnan yläpuolella käynnistää aaltoliikkeen. Aallokko kehittyy tiettyyn kyllästymistilaan saakka tuulen mekaanisen energian avulla. Aaltojen kyllästystila riippuu sekä tuulen nopeudesta että sen pyyhkäisymatkasta. Tuulen pyyhkäisymatkalla tarkoitan tuulta vedenpinnan yllä kahden tarkasteltavan pisteen välillä. Otetaan käytännön esimerkki (katso kuvaajasta lisää): jos tuuli puhaltaa etelästä kohti pohjoista ja pyyhkäisymatkaa tarkastellaan esim. Viron rannikon ja Kotkan välillä (n. 100 km) tuulen nopeuden ollessa 10 m/s, merkitseväksi aallonkorkeudeksi tulee 1,8 m, kun pyyhkäisyaika on ollut 9 tuntia. Vastaavasti jos pyyhkäisymatka ja -aika tuplaantuvat, tulee aallonkorkeudeksi jo 2,8 m.

Aallokon kehittyminen kuta kuinkin vakiolla tuulen nopeudella 9 tunnissa.
Aallokon kehittyminen kuta kuinkin vakiolla tuulen nopeudella 9 tunnissa. Kuvaaja ei ota kantaa aallon korkeuden muutokseen pyyhkäisyajan kasvaessa, mutta vaikutuksen voidaan olettaa olevan verrattaen pieni yli 9 tunnin pyyhkäisyajoilla.

Merkitsevä ja maksimiaallonkorkeus

Moni onkin törmännyt termiin merkitsevä aallonkorkeus. Kyseessä on aallonkorkeuden todennäköisyysjakauman korkeimman kolmanneksen keskiarvo ja se vastaa kohtalaisen hyvin havaitsijan käsitystä tyypillisestä aallonkorkeudesta. Usein puhutaan korkeimmista yksittäisistä aalloista: ”Onnettomuuspaikalla korkeimmat yksittäiset aallot olivat jopa yli 10-metrisiä.”

Maksimiaallonkorkeus voi olla jopa 1.8-kertainen merkitsevään aallonkorkeuteen nähden. Esimerkiksi Estonia-turman aikana (28.9.1994) merkitsevä aallonkorkeus oli lounaistuulen vallitessa turmapaikalla n. 3-4 metriä, jolloin yksittäiset aallot ovat voineet olla yli 7-metrisiä. Tiedetään muutamia tapauksia, jolloin yksittäiset aallot ovat olleet jopa yli kaksinkertaisia merkitsevään aallonkorkeuteen nähden, mutta vastaavaa tapahtuu ani harvoin.

Tuulen ajamien aaltojen rakenne muuttuu rannikon tuntumassa ja niiden nopeus hidastuu merkittävästi. Kun aallonkorkeuden suhde syvyyteen (aallonkorkeus/syvyys) on yli 0,78, aalto murtuu. On tyypillistä, että ennen murtumista aallonkorkeus ensin hieman pienenee ja kasvaa, kunnes suhdeluku 0,78 täyttyy ja aalto murtuu.

Aaltoennätyksiä

Korkeimmat yksittäiset aallot ovat Itämeren altaassa olleet jopa 14-metrisiä. Näin kävi viimeksi Rafael-myrskyn aikana 22.12.2004. Suomenlahdella havaittiin voimakkaalla lounaistuulella 15.11.2011 Helsingin edustalla yksittäinen 9-metrinen aalto, jolloin merkitsevä aallonkorkeus oli 5,2 metriä. Myös vuoden 2012 Antti-myrskyssä havaittiin yhtä korkeita aaltoja. Suomenlahden aaltojen kasvu on kuitenkin hyvin rajattua sen kapean muodon ja tuulen lyhyehkön pyyhkäisymatkan vuoksi, joten yksittäiset, yli 10-metriset aallot, tuskin tulevat kyseeseen.

Isoilla valtamerillä puhutaan vieläkin suuremmista aallonkorkeuksista. Sekä Atlantilla että Tyynellä valtamerellä kovat myrskyt voivat nostattaa merkitsevän aallonkorkeuden yli 15 metriin, ja yksittäiset aallot ovat korkeimmillaan olleet jopa 34-metrisiä pohjoisella Tyynellämerellä. Tiettävästi megatsunamit voivat nostattaa tätäkin korkeampia aaltoja. Wikipedian (http://fi.wikipedia.org/wiki/Megatsunami) Norjan rannikolla on saattanut joskus esiintyä 300-metrinen megatsunami.

Wikipedia: ”Esimerkiksi putoava laaja lohkare tulivuoren hajoaminen veteen voi synnyttää megatsunamin. Korkein megatsunami historiassa oli n. 700 metriä korkea. Mutta tällaisia esiintyy arviolta vain 200 000 vuoden välein”.

Aallokkovaroitus

Ilmatieteen laitos varoittaa aallokosta (merkitsevä aallonkorkeus) kolmiportaisella asteikolla: 2,5 metriä, 4 metriä ja 7 metriä. 2,5 metrin merkitsevä aallonkorkeus saattaa aiheuttaa Helsingin ja Tallinnan väliselle pikalaivaliikenteelle ongelmia, kun taas neljämetristä aallokkoa esiintyy Suomenlahdella keskimäärin vain puolen vuorokauden ajan vuodessa. 7 metrin aallonkorkeuksia tavataan hyvin harvoin vain pohjoisella Itämerellä ja Selkämerellä. Täytyy kuitenkin muistaa, että 2,5 metrin merkittävässä aallonkorkeudessa yksittäiset aallot voivat olla viisimetrisiä ja 4 metrin merkittävässä aallonkorkeudessa jopa yli 7-metrisiä.

Forecan sivuilta löytyy mainio aallonkorkeusennuste Suomen merialueille, kannattaa tutustua!

Lähteet: ymparisto.fi, Wikipedia (megatsunami), Ilmatieteen laitos, Meritieteiden perusteet (MTV Grafiikka)

Lämpötilan vuoristorata, pyrykaruselli,…

Kirjoittaja Juha Föhr Julkaistu
Kuva: Kostenlose Bilder auf Pixabay.
Sää on iloinen asia, monesti myös huvittava, mutta voisiko sitä kuvata vaikka huvipuiston keinoin eikä aina niin hengenlähdönvakavasti? Vai voiko nauruunkin kuolla, kuten ainakin kielikuva väittää? Kuva: Kostenlose Bilder auf Pixabay.

Jotenkin olen nähnyt tämän saman aikaisemminkin. Korkean maan pohjoisosa makaa tuhdissa pakkasessa, mutta alhaalla eli etelässä lämpötila pomppii ylös ja alas niin ettei aina perässä pysy, ainakaan ulkovaatteita valitessa. Jalkineista nyt puhumattakaan: samat, jotka parhaiten pitävät pakkasta, menevät piloille vettyessään loskassa. Pitoakin saisi pohjassa olla, ettei selälleen lento yllätä jo heti kotipihassa. Välillä tuulee lauhasti ja lujaa, ja nyt heti sunnuntaina häijyn kylmästi poskipäihin myös lumen lentäessä vasten kasvoja. ”Luihin ja ytimiin” on kokemuksen sanelema sanonta suomen kielessä.

Maanantaina edes tuuli hellittää, mutta pakkastapa on sen edestä. Saa tehdä työtä, jotta tarkenee. Tiistaina sataa ensin lunta ja sitten on lämpötila täällä Helsingissä vähän aikaa jopa nollassa, kunnes jo illalla kylmenee jälleen. Mutta vain vähäksi aikaa, sillä keskiviikkona alkaa lauhtua. Torstaina jo koko maassa voimistuu lauha etelätuuli, ja voi olla, että pitää elää seuraavaan sunnuntaihin, jotta etelän mies pääsee huitomaan pakkasilmaa.

Kielikuvat muokkaavat käsitystämme maailmasta ihan ilman että sen huomaisimme. Ei lämpötilakaan tosiolevaisesti ”kohoa” tai ”laske”, vaan lämpö on aineen molekyylien liikettä. Eikä tällä planeetalla niin kylmää olekaan, etteivät nämä pikku osaset lainkaan liikkuisi. Koko puhe lämpötilan liikkeestä ”ylös” ja ”alas” tulee tavasta mitata sitä: elohopea- tai spriipatsaan liikkeestä pystysuoraan sijoitetussa tyhjiölasiputkessa. Kuumemittari voi olla myös vaakatasossa, mutta silti kuume ”nousee”. Ja entäs se jääkaapin viisarimittari? Siis vähän samaa kuin että ”tunnelma nousee kattoon asti”. Kielikuva hajoaa, jos vaihtaa katon paikalle ullakon. Tunnelman raja on juhlahuoneen katto.

Mitäs, jos kokeilisimme sään ja huvipuiston yhdistämistä toisiinsa tällä samalla tekniikalla. Lämpötila olisi vuoristorata ja lumipyryn tuova matalapaine-ilmapyörre puolestaan karuselli. Minä tietysti olisin sen vaivihkaa käytöstä poistetun kummitusjunan pölyttynyt mörkö. Mitä muita yhtymäkohtia säällä ja huvipuistolla voisi olla? Entä sääalalla ja huvipuistobisneksellä? Ovatko kokemuksesi näistä millään lailla yhteneväisiä? Mitä ajattelet? Anna palaa, tässä et polta näppejäsi.

 

Kuvan linkki: http://pixabay.com/static/uploads/photo/2012/12/15/20/17/kermit-70118_640.jpg