kuva: U.S. Air Force photo/Edward Aspera Jr., Wikimedia Commons
Olen hermostunut, sillä huomenna torstaina ukkostaa, rajusti. Ei, en pelkää ukkosta, vaikka ymmärrän kyllä, ettei se ole kaikkien mieleen. Suhtaudun ukkoseen tieteellisellä mielenkiinnolla ja kaivattuna helpotuksena helteeseen. En kuitenkaan jaa sitä innostusta, jolla monet kollegani suhtautuvat rajuilmoihin – esimerkiksi tähän blogiin oivallisia tekstejä myrsykybongauksesta kirjoittanut Markus. Kiinnostukseni on aina liikkunut enemmän synoptisella tasolla: rintamissa, matalapaineissa ja suihkuvirtauksissa.
Koen olevani heikoilla jäillä ukkosta ennustaessani. Talvisiin sadealueisiin verrattuna kesäinen rajuilma on kovin paikallinen, äkkinäinen ja huonosti ennustettava ilmiö. Tiedän suunnilleen alueen, jossa rajuimmat ukkoset huomenna kehittyvät – Tampereen seudulta kohti Kainuuta ulottuvalla alueella – vaikka mahdollisuus ukkoskuuroihin on kyllä päivän kuluessa koko maassa. Ukkoset liittyvät kylmään säärintamaan, joka kulkee päivän aikana Suomen yli lännestä itään.
Tuntuu, että ennustamisen lisäksi pitäisi osata kertoa myös, mitä tapahtuu. Pitäisi tietää, lakoaako metsää neliökilometreittäin vai uutisoidaanko tällä kertaa rankkasateen aiheuttamasta kaupunkitulvasta. Mieluiten kaupungin tarkkuudella, kiitos! Kerran jos toisenkin on säämalli johtanut harhaan, ja voimakkain ukkossolu on ollut liikkeellä aivan toisella suunnalla, kuin minne katse on kiinnittynyt. Parhaimmillaan rajuilmoista varoittaminen onkin sääseurantaa tutkalla, jolla voidaan tunnistaa mahdollisesti vahingolliset ukkoset ja varoittaa niiden kulkureitille jääviä alueita. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tällainen järjestelmä on hyvin pitkälle kehittynyt, vaikka ovat toki rajuilmatkin siellä aivan toista luokkaa.
Torstain saderintama myös viilentää sään hetkeksi. ”Viileä” on tässä yhteydessä suhteellinen käsite, sillä se merkitsee sitä, että perjantaina lämpötilat ovat etelässä 25 asteen paikkeilla ja muuallakin enimmäkseen 20 asteen yläpuolella. Melkein samoin tein alkaa lämmetä uudelleen, ja maanantaina maan länsiosaa kolkutteleekin jo iltapäivälehtien superhelteeksi ristimä ilmiö. Siinä saatetaan mitata todennäköisesti kuluvan kesän korkein lämpötila, ehkä jopa 33-35 astetta.
Liika lämpö voi läkähdyttää. Kannattaa siis ottaa jo ajoissa iisisti. Kuva: erge / pixabay.
Kesken lämpöaallon on paha sanoa vielä mitään siitä kokonaisuutena, mutta eilen tuli ilmoille tilannetta aika lailla jo kuvaava tieto: yhden viikon keskiläpötilaksi on saatu niin korkea lämpötila, oliko se nyt 20,2 astetta, ettei moista ole koettu sitten vuoden 1961. Eniten itseäni kuitenkin kosketti Ilmatieteen laitoksen ilmastopalvelun (mistäpä muualtakaan tuo tieto olisi ilmoille putkahtanut) reagointi menossa olevaan säähän tavalla, joka poikkeaa rutiinikökkökuukausitilastoinnista ja pelkkien yksittäisten hellehuippujen metsästyksestä.
Keskusteluun säästä on jo aika saada muutakin kuin erilaisia ”ennätyksiä”, milloin tämän kesän tähän asti kuumimman päivän, milloin talven kireimmän pakkasen muodossa. Vaikka ääriarvot tietysti sinänsä kiinnostavat, eivät ne vielä kaikkea kerro. Esimerkiksi lämpöaaltojen tapauksessa, kuten nyt, oleelliseksi nousee myös sen kesto ja vaikutus kokonaisuutena. Ei ole missään oikeassa mielessä tärkeää, sattuuko jokin sää jollekin kuukaudelle vai vasta seuraavalle.
Kuukaudet ovat almanakkaa, eivät säätä. Almanakkapoterosta pitäisi jo nousta. Myös viiden vuorokauden. Sään tilastoinnin soisi olevan ajassa elävää ja oikeasti esim. vastaavanlaisia säitä menneisyydestä etsivää. Lämpöaaltojen tapauksessa jonkinlaiset lämpösummakehitelmät voisivat olla nymuotoisia perustilastoja säätä oikeasti kuvaavampia.
Lämpötilaa usein vieläkin tärkeämpi on sateisuus. Siinä olisi hyvä tarkastella sademäärän lisäksi sateiden kestoa, esimerkiksi sadepäivien määrää. Täytyy sillä olla merkitystä, sataako joka päivä vähän vai tuleeko koko kuukauden tai muun ajanjakson sademäärä yhdellä kertaa yhtenä päivänä. Pelkässä kuukausisademäärässä tämä ei näy, mutta sen mukaisten mahdollisten säiden ja niiden vaikutusten kirjo voi olla valtava.
Säädatan vapauttamisen hengessä myös ilmastopalvelu voisi ottaa ihan asiakseen miettiä, millä tavoin yleisön säästä kokonaisuutena saamaa (siis ilmaiseksi ja erikseen kysymättä) tietoa voisi mahdollisesti syventää ja monipuolistaa. Kaikki edellytykset kuitenkin ovat olemassa.
Kuvan linkki: http://pixabay.com/fi/v%C3%A4synyt-vaeltajat-lepopaikka-lepo-249683/
Ilmakehä on kuin valtaisa tehosekoitin, jossa napojen kylmää ilmaa sekoitetaan päiväntasaajan lämpimään ilmaan. Tätä ei välttämättä aina huomaa, kun itse seisomme tukevasti maapallon pinnalla. Todellisuudessa maapallo pyörii vinhaa vauhtia akselinsa ympäri, kierroksen joka vuorokausi. Päiväntasaajalla maapallon pinta liikkuu 2 kertaa matkustajalentokoneen vauhdilla ja meidän leveysasteillakin hyvin vielä lentokoneen vauhdilla. Kun päiväntasaajalla ilma vielä jatkuvasti lämpenee ja navoilla kylmenee, ovat ainekset valmiina sekoitettavaksi. Usein hetkellinen sää onkin tämän suuren sekoituksen aikaansaamaa sattumaa. Tosin kyllä tästä kaaoksesta löytyy myös selkeästi nähtäviä suurempia rakenteita ja välillä pidemmäksi aikaa jatkuvia säätyyppejä.
Erilaisia rakenteita
Kesäaikaan erilaiset virtaustyypit jäävät helpommin päälle pidemmäksi aikaa. Tämä johtuu siitä, että kesällä myös pohjoinen napa-alue pääsee lämpenemään auringon vaikutuksesta. Kun aurinko pohjoisnavalla nousee taivaalle maaliskuussa (kevätpäivän tasaus) laskee se vasta syyskuussa. Kesällä lämpötilaerot ovat pieniä ja siksi matalapainetoiminta on heikompaa. Vastaavasti talvella lämpötilaerot ovat suurempia ja ilmakehän sekoittamiseen tarvitaan voimakkaampia matalapaineita ja tuulia.
Kuvassa näkyy sääolojen kannalta tärkeimpiä erilaisia virtaustyyppejä ylempänä ilmakehässä. Ennen tietokoneiden aikaa pidempiä sääennusteita tehtiin lähinnä tällaisten yläilmakehän (500 hPa) virtausten ja virtauskenttien muotojen mukaan. a) Kylmäpisara: Liikkuvien matalapaineiden virtauskentästä on kuroutunut oma paikallaan pyörivä kylmän ilman alue. b ) Pohjoiset matalapaineet: Kuroutuneen kylmän pussukan laidalla pohjoisesta virtaa uusia annoksia kylmää ilmaa ja samalla saapuu matalapaineita pohjoisen suunnalta. c) Omega-korkeapaine: Korkeapaineesta kuroutuu laajempi omegan muotoinen korkeapaineen virtauskenttä, joka pakottaa matalapaineet väistämään aluetta. d) Kaakkoiset matalapaineet: Usein kuroutuneen kylmän pussukan ja lämpimän omegan välille syntyy kesäsäisin hyvin lämpimän ja kostean ilman ukkosherkkä virtaustyyppi, jossa idän ja etelän väliltä saapuu lämmintä ilmaa ja matalapaineita sekä uusia ukkosrintamia. e) Atlantin matalapaineiden virtaus. Länsivirtauksen mukana Atlalntilta saapuu laajoja suhteellisen nopeasti liikkuvia matalapaineita ja sää vaihtelee huomattavasti päivien välillä. Nykyään tällaista esiintyy enää harvemmin kesällä, mutta loppusyksystä ja alkutalvesta sitäkin enemmän
Kylmä pisara
Lomalaisen kannalta on oleellista, mikä säätyyppi ”jää päälle” juuri oman loman ajalle. Monelle se kaikkein epätoivotuin säätyyppi on Suomen ylle parkkeeraava kylmemmän ilman matalapaine, ns. kylmä pisara. Kylmän pisaran säätyypissä on luvassa kylmiä selkeitä öitä ja kirkkaita aamuja. Päivät puolestaan ovat pilvisyydeltään runsaita ja sateita on luvassa useaan otteeseen pitkin päivää. Välillä heikkoja sateita, mutta useimmiten suuria sadepisaroita ja rakeitakin. Tällaisessa tilanteessa ilma kuitenkin useimmiten lämpenee vähitellen päivä päivältä.
Pohjoiset matalapaineet
Kylmin mahdollinen kesäsää koetaan, kun päälle jää virtauskenttä, jossa matalapaineet saapuvat pohjoisen suunnalta. Tällöin ilma ei pääse lämpenemään, sillä uutta kylmää ilmaa saapuu annoksina ja lämpötilan trendi on kyseisen virtauksen ajan laskusuunnassa. Sateita tulee kuitenkin vähän heikommin kuin kylmän pisaran tapauksessa. Pilvisyydessä ei myöskään ole välttämättä yhtä selvää vuorokausirytmiä ja myös laajoja satamattomia pilvilauttoja esiintyy. Tästä säästä saimme hyvän esimerkin kesäkuussa, jolloin lämpötilat meillä jäivät poikkeuksellisen alhaisiksi. Kyseessä oli kuitenkin varsin paikallinen pitkään jatkuva virtaus ja koko maapalloa ajatellen kesäkuu oli alustavien tietojen mukaan mittaushistorian lämpimin.
Kaakkoiset matalapaineet
Matalapaineet voivat tuoda myös hyvin lämmintä säätä, mikäli ne saapuvat meille etelän ja idän väliltä. Tällaiseen säähän liittyy hyvin kosteaa ja lämmintä ilmaa sekä voimakkaita ukkosia ja paikallisia sateita. Kyseiset matalapaineet syntyvät usein ukkosten yhteyteen ja tällaisessa tilanteessa usein myös aurinko paistaa pitkiä aikoja ja lämpötilat kohoavat aurinkoisilla alueilla 30 asteen tuntumaan ja ylikin. Sää on niin kosteaa, että öisinkin lämpötila jää yli 20 asteeseen eli esiintyy trooppisia öitä.
Atlantin matalapaineet
Ennen vanhaan oli myös usein länsivirtauksen kesiä, joille on tyypillistä sade ja aurinkopäivien vuorottelu. Usein niin, että muutaman päivän paistaa aurinko ja sitten väliin tulee pilvisempi sadepäivä, jolloin lämpötilat jäävät melko alhaisiksi. Pilvisen päivän jälkeen on kuitenkin usein luvassa aurinkoa ja reilun 20 asteen lämpötiloja. Välillä tulee kuurottaista sadetta, jonka jälkeen aurinkoiset päivät ovat vähän viileämpiä. Tämä useampipäiväinen vaihtelu jatkuu pidemmän aikaa siten, että eri jaksot vähän vaihtelevat pituudeltaan.
Sulkukorkeapaine (Omega-korkeapaine)
Monille se kaikkein toivotuin lomasää saadaan, kun päälle parkkeeraa laaja aurinkoinen korkeapaine. Tällöin puhutaan sulkukorkeapaineesta. Nimi viittaa korkeapaineen kykyyn tukkia matalapaineiden pääsy kyseiselle alueelle. Sulkukorkeapaine syntyy, kun yläilmakehässä virtaus muodostaa omegan muotoisen painekentän. Toisinaan omega-virtauksesta saattaa myös kuroutua irti erillinen korkeapaineen pisara, joka sotkee matalapaineiden toimintaa samoin kuin ilmakupla vesikiertojärjestelmissä. Tämänhetkinen säämme on hyvä esimerkki sulkukorkeapaineen säätyypistä.
Omega-korkeapaine ”sotkee” usein myös tietokonelaskelmia
Käytännössä tietokonelaskelmat on viritetty havaitsemaan ja varoittamaan ajoissa voimakkaista matalapaineista. Kolikolla näyttäisi kuitenkin olevan myös toinen puoli. Varsin usein tietokonelaskelmat aliarvioivat sulkukorkeapaineita ja niiden kykyä pidätellä matalapaineita. Usein tällaiset korkeapaineet jaksavatkin pidempään kuin tietokonelaskelmat ennustavat. Silloinkin kun matalapaineet oikeasti saapuvat, ne aluksi usein vain horjuttavat tilapäisesti omega-korkeapainetta, joka usein nousee uudelleen vastustamaan matalapaineiden liikkeitä. Uusi korkeapaine syntyy kuitenkin usein vähän eri paikkaan.
Yksi syy kyseisen ilmiön sitkeydelle saattaa olla korkeapaineen retrogressio, jossa korkeapaineet näyttävät usein liikkuvan idästä länteen päin vaikka todellisuudessa on kyse korkeapaineen kehittymisestä länsilaidallaan. Samoin kuin me ihmiset, myös korkea- ja matalapaineet hidastavat liikettään, kun paisuvat riittävän suuriksi. Tarpeeksi paisuttuaan korkeapaineet alkavat taantua ja kulkeutua ”väärään” suuntaan.
Korkeapaineessa sää on aurinkoista
Yleistäen voidaan sanoa, että sateet liittyvät matalapaineisiin, jotka huolehtivat aktiivisimmin erilaisten lämpöolojen sekoittamisesta. Sateet syntyvät matalapaineiden aiheuttamien nousevien ilmavirtausten seurauksena. Korkeapaineessa ilma on laskevassa liikkeessä, joka vastaavasti kuivattaa pilviä, mutta myös litistää niitä alaspäin pilvilautoiksi. Mikäli korkeapaineeseen jostain sitten pääsee pilviä, ne useimmiten muodostava pilvilauttoja, toisinaan varsin laajojakin peitteitä.
Korkeapaine ala- ja yläilmakehässä. A) Iltapäivän satelliittikuva ja pintapaine 22.7.2014 kello 15. Korkeapaine muodostaa laajan aurinkoisen alueen ja pilviä esiintyy lähinnä korkeapaineen laidoilla. B) Yläilmakehässä on lähipäivinä korkeapaine, jonka virtauskenttä on omegan muotoinen. Reippaimmat sateet jäävät lähipäivinä Kaakkois-Eurooppaan ja kauas Atlantille
Korkeapaineen sää
Laajoissa sulkukorkeapaineissa sää on siis pääsääntöisesti aurinkoista ja pilviä esiintyy lähinnä vain korkeapaineen laidoilla. Korkeapaineen kylmin sää sijaitsee tyypillisesti korkeapaineen itä-pohjoislaidalla, jossa vallitsee ns. kylmä advektio eli ilma virtaa alueelle kylmemmiltä seuduilta.
Kaikkein lämpimin sää puolestaan sijaitsee tyypillisesti korkeapaineen länsi-eteläosassa. Tyypillisimmin pilvisyys on kyseisillä alueilla pilviharsoa tai kaakosta kulkeutuneiden vanhojen ukkospilvien jäänteiden lauttoja. Toisinaan tälle alueelle matalapaineen lähestyessä voi syntyä ukkospilviä ja silloin ne helposti kehittyvätkin voimakkaimmiksi mahdollisiksi ukkosrintamiksi, sillä tällä alueella sijaitseva ilma on myös kaikkein kosteinta (vrt. kaakkoiset matalapaineet).
Kuinka kauan sulkukorkeapaineen ”löhöilysää” vielä kestää?
Korkeapaineen aurinkoinen lomasää näyttäisi tietokonelaskelmien valossa jatkuvan ainakin vielä viikonlopun yli. Tietokonelaskelmissa on vielä pieniä eroja. Amerikkalainen laskelma povaa muutoksen tuovaa säärintamaa maanantaille ja eurooppalainen tietokonelaskelma tiistaille. Kumpikin laskelma enteilee kuitenkin korkeapaineen murtumista. Lähipäivinä siis kannattaa seurata, alkavatko ennustelaskelmat siirtää korkeapaineen lähtöä päivä päivältä eteenpäin vai löytyykö malleista kenties yhteinen korkeapaineen tuomiopäivä.
Kuvassa nähdään Euroopan ja Amerikan tietokonelaskelmien erot alkuviikolle. Tämänhetkisten laskelmien mukaan korkeapaine näyttäisi vähintäänkin horjahtavan. Kummassakin laskelmassa lännestä saapuu matalapaine, jonka kylmä rintama kukistaa korkeapaineen ja helteet. Amerikkalaisessa laskelmassa kylmeneminen on nopeampi ja voimakkaampi kuin eurooppalaisessa laskelmassa. Eurooppalainen laskelma kehittää maanantaille voimakkaan ukkosvyöhykkeen lähestyvän kylmän rintaman etupuolelle. Tällä hetkellä siis kumpikin malli näyttää muutoksen alkua maanantaille.
Kesällä on kiva lillua vedessä, muttei ehkä omassa hiessä. Mätäkuu lähestyy. Kuva:Edwin Wiegele / Wikimedia Commons.
Naistenviikon toisena, Saaran päivänä, on kesä jo kypsä. Enää ei ole vain lämmintä, vaan on lämmintä ja kosteaa. Ainakin on kosteampaa kuin tämän kesän edellisinä lämpiminä päivinä ja öinä. Alkukesän kylmiä päiviä en tarkoita, lasken siis nyt vain lämpimät ja puhun niistä. Kesän lämpöä riittää, vieläpä oikea-aikaisesti keskellä kesää.
Kosteuden lisääntyminen kielii jo keski-ikäisestä kesästä, joka on seuraavaksi aina vain kypsempi. Koen kosteuden jonkinlaisena kaiken peittävänä pehmeytenä, jonka voi aistein havaita. Liika kosteus on jo tukaluutta, koska ihomme kautta poistuva oma kosteutemme ei enää haidu iholta kuten se katoaa kuivaan ilmaan. Hikoilemme herkemmin tai siis niin, että hiki jää iholle eikä haihdu. Tällä on merkitystä lämmön tuntemuksen kannalta.
Kun neste haihtuu eli muuttuu höyryksi, tämä muutos sitoo energiaa, lämpöä, jota se ottaa haihduttavasta pinnasta, ihosta. Hienkin haihtuminen on sitä voimakkaampaa, mitä kuivempaa on ympäröivä ilma. Hikoilu on kehomme lämmönsäätelyjärjestelmä. Mitä tehokkaammin hiki haihtuu iholtamme meitä ympäröivään ilmaan, sitä enemmän ihomme tästä syystä viilenee. Kun ympäröivä ilma on jo valmiiksi kosteaa, ihomme viilenee huonommin. Ääriolosuhteessa ja huonokuntoisena kasvaa jopa lämpöhalvauksen vaara.
Ihminen kuitenkin hikoilee, vaikkei hiki haihtuisikaan: hiki osaa myös valua ja vaikka kastella vaatteet. Juotava on siis lämpimän sään vaatimalla tavalla. Hien mukana ihmisestä poistuu muutakin kuin vettä, eli ei pelkkä vesi välttämättä korvaa menetettyä. Ihmisen hyvinvointi vaatii tasapainoa vaikkapa suolojen suhteen, olkoot nämä sitten liikaa saatuina miten haitallisia tahansa. Ihminen voinee ikään kuin lisätä haihduttavaa pintaansa ohuen ilmavilla vaatteilla, jotka ihon ohella haihduttavat niihin tarttunutta hikikosteutta.
Puhdas hiki ei käytännössä haise, ellei tarkoiteta erikseen hajurauhasten eritteitä. Mutta jos hiki saa rauhassa olla möllöttää pitkään, niin jopa se on oiva kasvualusta kaikenlaiselle, joka myös pitää lämpimästä ja kosteasta. Näillä säillä on puhtaus enemmän kuin puoli ruokaa. Myös pyykinpesu on osa tätä suurta oivallusta. Samoja jo valmiiksi hikoiltuja vaatteita ei kannattane päällensä kiskoa. Pian alkaa mätäkuu.
Kuvan linkki: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/6d/Hundstage_-_Edwin_Wiegele.jpg
Oletko fanaattinen ukkosten ystävä tai myrskybongari? Kihelmöitkö innostuksesta, kun kuulet säätiedotuksessa sanat ”rajuja ukkosia odotettavissa”? Myönnän itse kuuluvani tähän joukkoon, mutta myönnän myös pettyväni pahasti, kun ennustettuja ukkosia ei tulekaan. Uskoisin, että moni muukin ukkosfanaatikko kokee karvaan pettymyksen tunteen, kun luvattuja ukkosia ei vaan kertakaikkiaan näy eikä kuulu. Ja varsinkin, jos on päättänyt lähteä ukkosbongausretkelle. Tämän vuoden toukokuussa minulla kävi hyvä tuuri retkelläni, mutta viime kesän reissu oli täysi katastrofi. Itse olin vielä edellisenä päivänä tarkkaillut sääennusteita ja minulla oli vahva luotto ukkosiin, mutta toisin kävi: missään ei ukkostanut. 300 kilometrin ajaminen meni hukkaan.
Ukkosten ennustamisessa paljon haasteita
Meteorologit käyttävät ukkosten ennustamisessa lukuisia parametreja: on CAPE-arvoja, CIN-arvoja, kastepistelämpötiloja, LIFTED-indeksejä ja lämpötilavähetteitä. Monien näistä pitäisi olla balanssissa keskenään, jotta ukkosten synty olisi mahdollista. Eniten meteorologit käyttävät ukkosten ennustamiseen CAPE-indeksiä (konvektion käytettävissä oleva energia), joka kuvaa ilmakehän epävakaisuutta ja potentiaalista nousuliikkeiden voimakkuutta. Jo varsin pienilläkin CAPE-arvoilla (100-300 J/kg) ukkosia voidaan havaita, mutta voimakkaimmat ukkoset vaativat tyypillisesti vähintään keskinkertaisia CAPE-arvoja (1000-2000 J/kg). Mitään selkeää korrelaatiota suurien CAPE-arvojen ja voimakkaiden ukkosten välillä ei kuitenkaan ole – toisinaan melko pienilläkin arvoilla havaitaan rajuja ukkosia ja jopa trombeja.
Parhaimmat todennäköisyydet voimakkaille ukkosille, rajuilmoille ja rakeille syntyvät seuraavasta kombinaatiosta: kohtalaiset CAPE-arvot, ylöspäin selvästi kylmenevä ilmakehä (suuri lämpötilavähete), alailmakehän suuri kosteus ja alueelle saapuva rintama. Tyypillisesti helteet päättävä kylmä rintama tuo otolliset olosuhteet ukkosille, mutta myös kaakosta saapuvien lämpimien rintamien yhteydessä olosuhteet voivat olla suotuisat. Toisaalta tarpeeksi kosteassa ja lämpimässä ilmassa yksittäisiä ukkossoluja kehittyy kesäisin myös varsinaisten rintama-alueiden ulkopuolelle.
Mutta mitäs sitten, kun ennustetut ukkoset jäävätkin tulematta, vaikka olosuhteet vaikuttivat suotuisilta? Tyypillisin syy ukkoskehityksen tyssäämiseen kesäisin on ilmakehän ”tulppa” eli inversiokerros, jossa lämpötila ylempänä ilmakehässä nouseekin korkeuden mukana hetkellisesti. Aurinko lämmittää kesäpäivinä maanpintaa voimakkaasti, jolloin lämmennyt, ympäristöään kevyempi ilma, lähtee nousuliikkeeseen. Nousuliike jatkuu niin kauan, kunnes kohdalle osuu ilmakerros, jossa ympäröivä ilma onkin maan pinnalta kohonnutta ilmaa lämpimämpää. Tällöin ukkoskehitys estyy, sillä ukkosen synty vaatii tarpeeksi korkealla tapahtuvaa pilvikehitystä. Tällaisia inversiokerroksia on vaikea ennustaa, mutta niitä voidaan tarkkailla nk. CIN-arvojen tai luotausten avulla. CIN (Convective Inhibition) tarkoittaa nimensä mukaisesti konvektion eli nousuliikkeiden estoa. Yli -50 CIN-arvoilla konvektion esto on jo niin suurta, etteivät edes korkeat CAPE-luvut auta pelastamaan tilannetta. Silloin tarvitaan avuksi joko lämpötilan tai kosteuden kohoamista alailmakehässä tai vaihtoehtoisesti alueelle saapuvaa rintamaa, joka kykenee murtamaan inversiotulpan ja täten käynnistämään ukkoskehityksen.
Kannattaa muistaa myös se, että mikäli aamut jatkuvat pitkälle iltapäivään pilvisinä, on ukkosten kehitys hankalampaa, sillä maanapinta ei pääse lämpenemään tarpeeksi voimakkaan nousuliikkeen aikaansaamiseksi.
Ukkoskuurot ovat usein myös hyvin paikallisia ilmiöitä: samaan aikaan kun voimakas ukkoskuuro rakeineen ja puuskatuulineen piiskaa esimerkiksi Tamperetta, saattaa 15 km:n päässä Pirkkalassa aurinko paistaa taivaan täydeltä. Ukkospilven halkaisija saattaa olla vain muutamia kilometrejä, ja sitten ihmetellään, miksi ennuste meni pieleen, eikä ukkosia omalle pihalle osunutkaan.
”Miksi Helsingissä ei ikinä ukkosta?”
Usein etelärannikolla ihmetellään, miksei touko-heinäkuussa ukkosta juuri lainkaan, vaikka muualla maassa koetaankin kovia ukkosmyräköitä. Kun ukkoset tyypillisesti liittyvät kaakosta saapuviin helleilmamassoihin, kulkevat myös kehittyneet ukkossolut etelä-pohjois-suunnassa ilmavirtausta myötäillen. Ukkospilvet syntyvät tyypillisesti voimakkaasti lämpenevien maa-alueiden yläpuolella, kun lämmin ja kostea ilma lähtee nousuliikkeeseen. Tutkakuvissa näkyykin usein lupaavaa ukkoskuurokehitystä Viron puolella: esimerkiksi Tallinnassa saattaa ukkostaa rajusti, ja hetken ajaksi sitä itsekin innostuu ja erehtyy luulemaan, että ukkoskuurot saapuvat pohjoiseen päin liikkuuessaan pian myös pääkaupunkiseudun ylle. Hetkessä kuurot kuitenkin kuolla kupsahtavat juuri ennen Helsinkiä, ja etelärannikolla Viron voimakkaista ukkosista on muistona vain tylsät kuuropilvien rippeet.
Kun ukkospilvi ajautuu kesän alkupuoliskolla kylmän merialueen ylle, loppuu sen kehittyminen nopeasti. Kylmä alusta ei anna pilvelle tarvittavaa lämmitystä ja kosteutta (energiaa); lopulta pilvessä tapahtuvat laskuliikkeet ja haihtuminen syövät viimeisetkin energian rippeet ja ukkoskuuropilvi heikkenee ensin tavalliseksi kuuropilveksi ja lopulta poutapilveksi. Jos ukkoskuurokehitys kuitenkin venyy myöhälle iltaan tai yöhön, ei kylmä meri enää välttämättä haittaa ukkospilveä, sillä se ammentaa energiansa päivän aikana lämmenneistä korkeammalla sijaitsevista ilmakerroksista – tätä ilmiötä kutsutaan myös nimellä kohokonvektio. Etelärannikolla ukkoset ovat alkukesällä todennäköisempiä ilta- ja yöaikana, harvemmin päiväsaikaan.
Kuva 1: Näin nopeasti yksittäinen ukkoskuuropilvi kuolee pois jouduttuaan kylmälle merialueelle (Foreca/Markus Mäntykannas)Kuva 2: Samainen ukkoskuuro alasinpilvineen Viron puolella. Suomenlahdella kuuro heikkeni nopeasti. (Markus Mäntykannas)
Myrskybongareiden kannalta etelärannikko, mm. Helsingin edusta, on Suomen vaisuinta aluetta. Vaikka vuotuisat salamamäärät eivät aivan pohjalukemia Suomen mittakaavassa edustakaan, harvemmin pääkaupunkiseudulla koetaan sisämaan kaltaisia myräköitä. Toki loppukesällä ja syksyllä tilanne kääntyy päinvastaiseksi: suhteellisen lämmin meri saattaa suosia sade- ja ukkoskuurojen syntyä ja kehitystä, kun taas sisämaassa ukkoskausi hiipuu vähitellen.
Kesäisten rajuilmojen kannalta antoisinta seutua on Etelä- ja Keski-Suomen sisämaa: erityisesti Salpausselän alue ja Pohjanmaalta kohti Etelä-Karjalaa yltävä alue. Jos on ylimääräistä aikaa (ja rahaa), myrskybongausta kannattaisi harrastaa Baltian itäosissa, sillä siellä salamoi keskimäärin selvästi Suomea vilkkaammin.
Kuva 3: Raju ukkoskuuro Luopioisissa 14.7.2014 (Markus Mäntykannas)
Vaikka näin voi sään nähdä. On akanilmaa ja ukonilmaa ja dynamiikkaa. Sitä paitsi menossa on Don Quijote -baletti. Mikähän kaikki maailmassa on tuulimyllyjä vastaan taistelemista. Ainakin sääpalvelu. Kuva: Jeff Medaugh / Wikimedia Commons.
Ilmakehä, joka isompana ja satunnaisesti käyttäytyvänä elementtinä ohjaa myös matalapaineiden liikkeitä, tanssittaa yhtä matalapainetta veikeällä tavalla. Ensin se ikään kuin kaakosta Suomeen ulottuvan mutta jo väsähtävän korkeapaineen kainalossa saapuu sunnuntaiaamuksi Mustanmeren suunnasta eteläiselle Itämerelle. Illalla matalapaine on jo Tanskan ja Ruotsin välissä, siis sen keskus. Kun asetelma on tämä, Suomeen virtaa helleilmaa kaakosta.
Tanskan yllä tämä iso ilmapyörre tekee vastapäiväisen tiiviin lähes piruetin ja ottaa maanantaina sieltä tällä tavoin vauhtia ollakseen keskiviikkona Suomessa. Jos tämän mieltää ilmavaksi baletiksi, on vielä kuviteltava pyörivän ballerinan hameenhelmat pitkiksi. Näin siksi, että tuo matalapaine vastapäivään pyöriessään lennättää tänne ensimmäisiä paikallisia sadekuuroja, miksei myös ukkosia, jo sunnuntaina, mutta sitten kunnon ukkossateita maanantaina lounaasta. Ne ajavat tieltään pois hellettä, joten toivottavasti ei mikään Asta-myrskyn tapainenkaan toistu.
Tiistaina pikku ballerinamme roiskaisee Tukholman yltä jo uusia sateita Suomen lounaisosaan, kun entisetkin ovat vielä pohjoisessa. Väliin mahtuu aurinkoa. Keskiviikon kuurosateissa ja ukkosissa on se minun kannaltani hyvä puoli, että niitä ohjaa myös kylmä meri pysymään poissa rannikolta. Tähän luotan, koska menin sanomaan toimittajalle, että keskiviikkona kuurot ovat pääkaupunkiseudun suhteen sisämaassa ja että Helsingin keskustassa on iltapäivällä 22 astetta lämmintä. Siis vasta keskiviikkona! Mutta se olikin ihmiskokeen yritys. Silti. Meniköhän vähän yläkanttiin… -jännitän.
Keskiviikon jälkeen kuurosateet selvästi vähenevät lännessä mutta jatkuvat idässä ja pohjoisessa. Lauantaina olisi jo päin vastoin. Lämpimästä kesäilmasta emme pääse eroon sen jälkeenkään, joten eivät nämä lähipäivien sateetkaan kylmiä ole. Toinen on ääni kellossa kuin kesäkuussa, vaikka suursäätila epävakainen onkin.
Yritin nähdä nämä sääasiat kerrankin edes vähän eläväisemmin. Ne ovat monimutkaisia, ja aikoinaan oppimatonta oli kansa, jolle säätiedotuksia piti tehdä. Ehkä siksi säätiedot edelleen esitetään – kaikista tutkista, satelliiteista ja supertietokoneista huolimatta – jotenkin mahdollisimman yksinkertaisesti. Yksittäisinä pilvi-aurinko -symboleina. On skannattu pahvikuvat tietokoneelle, ja täydestä menee. Vai meneekö? Ilmeisesti kukaan ei ole edes vaivautunut koskaan miettimään, miten myös sääennusteiden esittämistä voitaisiin oikeasti kehittää. Koulunäytelmäkäytäntö pahvikuvineen voisi jo vähetä.
On sekin sitä paitsi kumma juttu, että kun sääpalvelu perustuu sääjärjestelmien rakenteen ja liikkeen JATKUVAAN ja siis lähes tosiaikaiseen seuraamiseen, niin sääpalveluiden käyttö siellä ennusteiden loppukäyttäjien päässä ei sitten enää perustukaan tähän, vaan halutaan elää skannattujen pahvikuvien mahdollisimman helpossa mutta toki älyttömän puutteellisessa maailmassa. Ei auta, vaikka on jo sadetutkakin käytännössä kaikkien halukkaiden ulottuvilla.
Kuka tahansa ymmärtää, että jos sää on oikeasti tärkeä asia, siitä otetaan selvää ja sitä seurataan myös itse. Ei se niin mene, että vilkaistaan yhden kerran viiden päivän ennustetta ja sitten eletään se viikko sen ennusteen varassa – tai sen varassa, mitä siitä muistetaan. Sää vaatii omaa aktiivisuutta siinä missä monet muutkin asiat. Vai pitäisikö tämänkin Sään takaa -blogin nimeksi muuttaa ”digitaalisten pahvikuvien takaa”?
Tulihan mietittyä – tietysti taas liikaa.
KATSO: Forecan salamatutka, jossa sadekaikujen lisäksi näkyvät salamanpaikannustiedot: www.foreca.fi/Finland/Nurmijarvi/veneilysaa/salamat .
Kuvan linkki: http://de.wikipedia.org/wiki/Don_Quichotte_%28Ballett%29#mediaviewer/Datei:Dq1.jpg
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun toimittamiseen, sosiaalisen median jakotoimintojen toteuttamiseen ja liikenteen analysointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit myös tutustua uudistettuun tietosuojakäytäntöömme.Ok
