Juhannuksessa parasta ovat poutaiset yöt

Julkaistu

Sää oli tiistaina puheenaihe koko maassa. Lunta saatiin niin Kemijärvellä kuin Helsingissä. Suomalaiset osasivat repiä tilanteesta myös mustaa huumoria – mutta ymmärrän kyllä, että jos on koko talven odottanut mökkilomaansa, lumisade kesäkuun kolmannella viikolla saattaa ottaa pannuun eivätkä edes vitsit auta.

Sää on huomiseksi lämpenemässä hitusen tämänpäiväisistä alle kymmenen asteen lukemista, mutta vain hitusen. Yli kahdenkymmenen asteen lämpötiloja ei juhannusviikonloppuna nähdä. Juhannussään ennustamista on tyypilliseen tapaan hankaloittanut sateiden kuuroluonteisuus – mitään suurta sadealuetta ei siis juhannuksenakaan ole liikkeellä, mutta Suomi kuuluu koko viikonlopun laajaan matalapaineen alueeseen, jossa syntyy ja kuolee useita osakeskuksia. Juuri nuo osakeskukset ovat tietokonemallien heikkous. Koska emme tiedä niiden sijaintia, emme tiedä sateidenkaan sijaintia.

Mutta yritetään ainakin juhannusaaton osalta:

Perjantaina sateen mahdollisuus on suurin maan keskivaiheilla ja Pohjois-Lapissa. Enimmäkseen kyse on hajanaisista sateen riekaleista, mutta ylimmän Lapin yllä on laajempi sadealue, jossa todennäköisesti sataa myös lunta. Maan eteläosa on vaihdellut ennusteissa vuoroin poutaisena, vuoroin sateisena, tällä hetkellä sateelle on jonkinlainen mahdollisuus. Lämpötila on etelässä ylimmillään 15-17 astetta ja vähenee siitä pohjoisemmaksi mentäessä niin, että Ylä-Lapissa on vain muutama aste lämmintä.

Juhannusyön edessä sateet joka tapauksessa hiipuvat, tuuli heikkenee ja ilma muuttuu kuulaampaan ja viileämpään suuntaan.

Myös lauantai on viileä ja epävakainen. Lämpötila on koko maassa alle 15 asteen ja kuurosateisiin kannattaa varautua. Lapissa kuurot tulevat paikoin jopa lumena.

Yöksi kuitenkin näyttäisi sää taas selkenevän. Tästä juhannuksesta taitaakin nauttia parhaiten untuvatakki päällä kotimaan valoisan yön ääniä kuulostellen ja ihastellen. Mukavaa keskikesän juhlaa!

7 vastausta artikkeliin “Juhannuksessa parasta ovat poutaiset yöt”

  1. Osoittaahan se jonkinlaista suomalaista snow-howta jos lumesta osaa repiä mustaa huumoria. Hyvää jussia!

  2. Eipä tässä voi olla kauhean positiivinen kun kylmät jatkuu Se kävi kuten ennustin eli lämmin talvi jollakin tapaa kostautuu ja nyt saadaan keskelle kesää jäätävää talven tuulta…helmikuussa oli lämpimämpi keli kun nyt yöllä Se kertoo että ainakaan ilmasto ei ole lämpiämässä ja aina kun taivaalta mättää jäitä tietää Se vähintään 2 viikon kylmää kautta niin sanoi aikoinaan vanha kansa ja hyvin pitää paikkaansa tänäänkin

  3. Eipä juuri ilahduta valoisat selkeät yöt, jos pakkaset jatkuvat. Perunan ja muiden kasvien viljelijöiden hymyt alkavat pikku hiljaa hyytyä elleivät EU-tukiaiset korvaa näitä selkeitä pakkasöitä elinkeinojensa varassa oleville. Tää on sitä kuuluisaa kasvihuoneilmiötä eli sään lämpiämistä.:)..
    Kaikkea paskaa sitä suolletaankin korkeasti yhteiskunnan varoin koulutetuilta.

    1. Joka katsoi Forecan ennusteita pari päivää sitten, hämmästyi suuresti erehdyksiä niin läpötilojen, sateiden kuin tuulienkin suhteen. Meteorologien ammattikunta on mennyttä osaamisen suhteen. Teihin ei voi luottaa edes tuntia eteenpäin ennusteissanne. Miten joku voi vielä maksaa silkkaa rahaa tyhmyydestänne kysessään ennusteitanne?

  4. Vastaavanlainen kesäkuun säätila tulee mieleen vuodelta 1982. Kaakkoissuomessa meren rannalla satoi räntää. Oli mielenkiintoinen sää rippileirille. Eipä silloin kylmyys kuitenkaan tappanut luovuutta jäynien keksimisen parissa :). Hauskaa juhannusta.

  5. Juhannuksena satoi ,ja oli kivaa mutta oli lämmin ja koitin tehbä sihtua

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.