Talvi tuli Lappiin

Julkaistu

Lapissa on tuiskunnut tänään lunta. Jo aamu yhdeksältä Kittilän Pokassa oli uutta lunta lähes 20 cm.  Länsi-Lapista sateet ovat jo väistyneet, mutta idässä lunta pyryttää iltaan asti. Pohjoiseen ei ole enää kesärenkailla asiaa. Talvirenkaiden vaihtaminen on ajankohtaista myös etelässä. Loppuviikolla luvassa on pakkasta koko maahan ja ehkä myös lumikuuroja. Toivon, ettei talvi yllätä tänä vuonna ketään!

Liikenneviraston kelikameroista voi käydä kurkistamassa miten lumiseksi maisema on Lapissa muuttunut.

Inarissa on lunta. Kuva: Liikennevirasto
Ylläksellä on lunta ja aurinkoa. Kuva: Liikennevirasto
Levillä on lunta. Kuva: Liikennevirasto

10 vastausta artikkeliin “Talvi tuli Lappiin”

  1. Mitä veikkaat, onko tuo lapissa oleva lumi jo pysyvä?

  2. Linkki Lapin kelikameroihin ei aivan toimi; siellä on jäänyt ylimääräinen ”http://” osoitteen perään.

  3. En halua kuulostaa ilkeältä, mutta viimeistään perjantaina saamme kuulla ja lukea ketjukolareista Kehä III:lla. Niin on ollut joka vuosi ja niin taitaa olla aina. Siellä ylläpidettävä liikennekulttuuri ja jokatalvinen lumiyllätys on kertakaikkiaan huonoin mahdollinen yhdistelmä.

    1. Jäitä hattuun ja hattu päähän. Ketjukolareita emme ainakaan liukkauden takia näe nyt lokakuun aikana. Lunta ei ole tulossa etelään, eikä maa ole huomenna märkä, joten jäätäkään ei tule yön aikana:
      http://foreca.fi/Finland/Helsinki/details/20121026

      Mietitään niitä mahdollisia ”talvi yllätti autoilijan” -otsikoita sitten, kun on vähintään 5 cm lunta maassa. Ketjukolareita on nähty lähinnä kunnon lumimyräköissä, jollaista tuskin tulee ennen joulukuuta.

  4. Talvi saattaa yllättää myös jalankulkijan ja miksei myös polkupyöräilijän varsinkin jos ajaa ”kymmeniä” kilometrejä. Sitä ei varmaan ole ollut vielä jalankulkijan sää varoitusta!

  5. Tervehdys, nyt tuli talvi entisen oulunläänin länsiosaan ainakin muutamaksi päiväksi.

  6. Tervehdys!

    Talvi yllätti perinteiseen tapaan allekirjoittaneen taas. Pyöräilin tänä aamuna työmatkan Vantaalta Espooseen pyörässä on alla erittäin hyvät renkaat, mutta nyt vallitseviin keliolosuhteisiin ei ensinkään sopivat. Piti keskittyä ajamiseen hieman tavallista enemmän. Täytyy harkita nastakumien asentamista.

  7. Niin tuli, siis talvi.

    Täällä Pohjois-Pohjanmaallakin lunta ihan kivasti paikoin.
    Tuossapa kuva eiliseltä.
    http://i1304.photobucket.com/albums/s528/Klkkaphotos/541300_210542559078549_186903281_n.jpg

    1. Joo, aika paljon siellä on sitten satanut. Meillä Kainuussa lunta on noin 5cm.

  8. Eipä tuossa sinänsä mitään ihmeellistä. Onhan täällä Seinäjoellakin tullut parin viime päivän aikana 11 cm lunta, ainakin täällä Kasperin kaupunginosassa ja Keski-Nurmossa. Eikä lumi oo täällä sulanu yhtään, että maassa on suurin piirtein niin paljon lunta kuin sitä on taivaalta tullutkin. Vertailun vuoksi mainittakoon, että anopin ja appiukon kotipaikassa Savonlinnassa sen sijaan ei oo vielä saatu ensiluntakaan.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.