Myrskyn reitti

Julkaistu

Matalapaineen keskus siirtyy länsirannikolleMeille lännestä saapuvan myrskymatalan reittiä voi seurata paitsi sääkartoilla, myös uutisissa. Myrsky on matkallaan moukaroinut Iso-Britanniaa ja aiheuttanut tuhoja Etelä-Norjassa, -Ruotsissa ja Tanskassa.

Tiistaiaamuna matalapaineen keskus kulki Skotlannin yli. Edinburgissa tuulen puuskat ylittivät kovimmillaan jopa 45 m/s. Myös hieman etelämpänä, Englannissa puuskat olivat 35 m/s aiheuttaen vakavia tuhoja. Eteläisessä Southamptonissakin puuskahuiput ylsivät 30 m/s.

Iso-Britanniassa pahin oli ohi jo eilen, mutta myrskyn tuhoja korjataan varmasti vielä pitkään. BBC:n uutisten mukaan sähköt katkesivat yli 30 000 skotlantilaistaloudelta. Rakennuksia vaurioitui, kaatuneet puut katkaisivat teitä, juna- ja lentoyhteyksiä peruttiin. Katso BBC uutisten kuvaa myrskyn tuhoista.

Matkallaan itään matalapaine heikkeni vain hieman. Tanskan länsirannikolla tuulen huipuiksi mitattiin edelleen yli 30 m/s. Paikallisen TV 2:n mukaan myrsky oli pahin seitsemään vuoteen. Katso video Tanskan uutisista.

Etelä-Ruotsissa Emil-myrskystä annettiin 2-luokan varoitus. Se katkoi sähköjä ja kaatoi puita teille. Ruotsissa tuulet alkoivat jo heiketä.

Nyt tuulee meillä. Etenkin eteläisillä merialueilla tuuli on jo yleisesti yli 15 m/s ja puuskainen tuuli katkoo sähköjä Lounais-Suomessa. Tästä puhutaan vielä pitkään.

Lähteet:
http://www.bbc.co.uk/news/uk-scotland-16406196
http://www.bbc.co.uk/news/uk-england-16392074
http://nyhederne.tv2.dk/article.php/id-47205443:v%C3%A6rste-storm-i-danmark-i-syv-%C3%A5r.html?forside
http://www.tv4.se/1.2486643/2012/01/03/stormen_emil_tog_sats_mot_sverige
http://www.hs.fi/kotimaa/Myr%C3%A4kk%C3%A4+sotkee+aamuliikennett%C3%A4+y%C3%B6n+aikana+lis%C3%A4%C3%A4+s%C3%A4hk%C3%B6katkoksia/a1305552665358

3 vastausta artikkeliin “Myrskyn reitti”

  1. Meille tuulesta ei jää ,kuin rippeitä verrattuna Tanskan ja Skotlannin tuuliin. Kuinkahan paljon sähköjä on poikki Suomessa?
    Kiitos mielenkiintoisesta blogista Miina Manninen!

  2. Hauskasti lämmin itäsuomessa ja pakkasta lounaassa…

    Meilläkin myrskyää Korsikalla…lämpötilä nyt yöllä n.15 astetta(propriano ranska löytyy myös forekan sivuilta)

    Kiitos kun Pieksämäen Kohdalla on myös lumen syvyys, äitini asuu siellä.

    Hyvää jatkoa…jänniä talvisäitä.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.