Kiikun kaakun taas sen lumen kanssa etelässä

Lunta ei näy, mutta ne aiemmin viittaamani syksyn hevoset ovat läsnä. Kuva: peter lloyd / geographic/Googlen tarkennettu kuvahaku

Lyhyt pilvinen päivä painuu mailleen. On kuin kesä ilman vihreyttä, puolihämärässä ja mustavalkoiseksi kuvattu. Vesilätäköistä heijastuu niiden takana olevien tajojen yksityiskohtia. Korupajassa on näköjään joulumyyjäiset. Se tarkoittaa joka vuosi, että siinä ulkona saa myös makkaraa. Tuonne ulos on kohta mentävä, mutta samalta siellä kai näyttää kuin ikkunan läpi. Äänimaailma vain valahtaa siihen päälle, ja muutenkin pian on entistä hämärämpää. Mutta raitista ilmaa pitää saada. Ehkä sitä makkaraakin. On joulukuun 11. päivä, enkä näe missään lunta. Helsingissä, Malmilla. En minä sitä lunta kyllä kaipaakaan, mutta jos miettii, mikä tämän vuodenajan säässä voi olla oleellista muutosta tuovaa peruspimeyteen, niin lumi tietysti muuttaa läsnäolollaan tienoota eniten. Näyttää vain siltä, että se lumi tulee ja menee myrskyjen tavoin.

Äskeinen myrskymatala on jo poistumassa ja heikko. Se tarkoittaa sään kylmenemistä: maanantaiaamuna etelässäkin on vähän pakkasta, ja maan keskivaiheillakin  pakkasta on paikoin jopa kymmenkunta astetta. Mutta lyhyeen jäävät pakkaset, sillä uutta sadetta ja lauhtumista pukkaa jo heti maanantaina, ensin maan länsi- ja keskiosaan. Tiistaiksi sateet yleistyvät ja runsastuvat. Maan eteläosassa sataa eniten tiistain vastaisena yönä ja tällöin vettä, muutenhan sateen olomuoto vaihtelee, lähinnä Lapissa ja Koillismaalla sataa varmimmin vain lunta. Tiistaina päivällä sateet painottuvat itään ja pohjoiseen.  Lämpötilan nollaraja kipuaa aina Lapin ja Koillismaan rajoille.

Nämä alkuviikon sateet ovat kuitenkin vain kalpeaa esimakua jälkeen tulevista. Jo heti keskiviikon vastaisena yönä Etelä- ja Keski-Suomen yli kulkee sadealue koilliseen, päivällä sataa vielä idässä ja pohjoisessa. Tämä sade liittyy laajaan matalapaineenalueeseen, jonka keskus on liikkeessä Pohjois-Atlantilta Norjan meren yli kohti Jäämerta. Sen seuraava sade liikkuu ylitsemme suunnilleen torstain kuluessa.

Perjantai on tällä tietoa ohimenevästi rauhallisempi päivä säässä, sen sijaan ensi lauantaiksi ja viikonvaihteeksi saamme laskelmien mukaan ison ja äkäisen matalapaineen Pohjois-Atlantilta Pohjois-Itämeren tienoille. Se voi tuoda mukanaan myös myrskytuulia. Sateen olomuoto voi maan eteläosassa kaiken aikaa vaihdella, ja etenkin etelärannikon läheisyys suosii vettä aina silloin, kun mereltä kunnolla tuulee. Maan keski- ja pohjoisosassa lumipeite kaiken järjen mukaan vahvistuu ainakin vähän ja varmimmin idässä.

Kurkkaa (kahden viikon välein) ajankohdan keskimääräinen ylin ja alin lämpötila sinisellä sekä ylin ja alin mitattu keltaisella, keskimääräinen lumensyvyys vihreällä. (Lähde: Ilmatieteen laitos)  sivun oikean laidan kartasta. Keskimääräisvuonna etelässäkin (Helsinki-Vantaa) on tähän aikaan jo useita senttejä lunta. Sivu: http://ilmatieteenlaitos.fi/suomen-nykyilmasto-ja-ilmastotilastot

 

 

 

 

2 vastausta artikkeliin “Kiikun kaakun taas sen lumen kanssa etelässä”

  1. Kuinka romanttista ja ajankohtaan sopivaa…kun englantikin erotettiin euroopasta ja gmt akselit maapallon päältä poituvat pimeyteen.

    ehkä maailman pinna on palanut poroksi keskialueelta ja oman akselinsa ympärillä oleva maapallo on alkanut tökkimään.

    meillä etelä korsikalla kävi salamia jotka rikkoivat äänivalleja ja yhä ennusteet säästä heittävät…

    korsikaa ei edes manittu ennusteissa sillä korsika on sama kuin ihminen joka asuu korsikalla ja myös korsikain kuin makkaratikku näin hämärässäkin kirjaimin…

    tuli ja valot on minulle aina ollut pesän eli kodin merkkipaikka kuten meillä korsikalla voi havaita vain kotien valot on päällä…

    lämmintä talvea.

  2. muuten… mulla ois ihana lahja…

    hämähäkki joka kutoo pesän eli verkon eli liinan johon hyttyset kuolee heti siihen lennettyään..

    se on vaaraton tarantella jolla on parta sutin kaltainen pukinparta ja jännä silmä joka loistaa kuin kuu…mitä te valoilla enää jos on kesä ilman hyttysiä?

    lähetän kuvan…

    forecast ei ole englantia se on sanasta phaorkaste

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.