Tämä viikko on sujunut MTV3:n säätoimituksessa koulutuksen merkeissä:
Kuten lehdistössä on jo kerrottukin, Maikkarin uutis- ja ajankohtaistoimitus saa 30-vuotisjuhlien kunniaksi uuden ilmeen. Sään puolesta osa uudistuksista otetaan käyttöön ensi lauantaina. Takalan Petellä on kunnia aloittaa uuden grafiikan ja kosketusnäytön kanssa, kun taas allekirjoittaneen tehtäväksi jää töpselien vetely seinästä huomisen iltavuoron jälkeen, jolloin vanha sääjärjestelmämme on käytössä viimeistä kertaa.
Meteorologin näkökulmasta uusi järjestelmä on sekä ihana että pelottava. Itselläni tuli tänä kesänä kuluneeksi kahdeksan vuotta töiden aloittamisesta MTV3:lla ja uudistus työtapoihin on erittäin tervetullut. Toisaalta kosketusnäytön mukaantulo lisää suoraan lähetykseen jälleen yhden hallittavan elementin lisää: nyt pitäisi puhua ulkomuistista, viisoa karttoja, ottaa kontaktia katsojaan ja naputella näyttöä samaan aikaan. Uusi ohjelmisto muuttaa myös tavan, jolla meteorologi laatii sääennusteen ja grafiikat, eli oikeastaan koko työpäivän kulun. Kuitenkaan siellä kotikatsomossa muutos ei varmaan näyttäydy niin valtavana, sillä sama loppukesän sää siellä uudistettujen grafiikkojen takana majailee. Vai näyttäytyykö? Kuulisimme mielellämme palautetta lähiviikkojen aikana sään uudesta asusta. Sitä voi jättää vaikka tänne kommenttiboksiin tai MTV Median palautteeseen.
Eilen seurasin ikkunasta pienten reppuselkäisten matkaa kohti ensimmäistä koulupäivää. Koulujen alkamisen kunniaksi ajattelin sanoa sanasen meteorologian opiskelusta. Haku yliopistoihin on toki vasta keväällä, mutta jospa joku lukiotietään aloittava saisi tästä kipinän lähteä säätieteilijäksi. (Myös alanvaihtoa harkitseville aikuisille tiedoksi, että varttuneemmat opiskelijat eivät ole meteorologiankaan parissa olleet tavaton ilmestys!) Välillä kun tuntuu, että meteorologian pääaineopinnot ovat yksi opinto-ohjaajien tarkimmin varjeltuja salaisuuksia, niin harva niihin osaa tietoisesti hakeutua.
Suomessa meteorologiaa voi opiskella vain Helsingin yliopistossa Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa Fysiikan laitoksella Ilmakehätieteiden osastolla. Fysikaalisten tieteiden koulutusohjelmaan hyväksytyt voivat vapaasti valita meteorologian suuntautumisvaihtoehdokseen. Yleensä meteorologian valitsee pääaineekseen 10-20 opiskelijaa vuodessa, joten vuosikurssi on varsin pieni ja osaston väki tulee nopeasti tutuksi. Ensimmäinen vuosi kuluu yleensä tiiviisti fysiikan ja matematiikan perusopintojen parissa ja varsinaisiin meteorologian opintoihin päästään kiinni toisesta opiskeluvuodesta alkaen. Nykyisen ideaalin mukaisesti luonnontieteiden kandidaatiksi (LuK) valmistutaan päätoimisesti opiskelemalla kolmessa vuodessa ja tie filosofian maisteriksi (FM) vie vielä kaksi vuotta lisää – käytännössä ajat saattavat venyä muutamalla vuodella. Nimike ”meteorologi” kuvaa henkilön ammattia eikä varsinaisesti ole tutkinnon suorittaneen arvonimi.
Meteorologian opinnoista kiinnostuneen kannattaa valita lukiossa pitkä matematiikka ja fysiikka. Kemian opinnoista saattaa olla hyötyä varsinkin mikrometeorologian puolella mutta ne eivät ole välttämättömiä. Moni ajattelee, että meteorologiaan tarvitaan maantiedon opintoja, mutta itse asiassa niillä ei ole juurikaan tekemistä meteorologian kanssa. Kunnialla suoritetut ylioppilaskirjoitukset ja vähintään magnan arvosana fysiikan ainereaalista takaavat yleensä sisäänpääsyn Fysiikan laitokselle, joten varsinaisissa pääsykokeissa ei tarvitse enää alkukesällä hikoilla. Toisaalta vaikka sisäänpääsy on moniin muihin yliopiston tiedekuntiin verrattuna helppoa, voivat opinnot yllättää rankkuudellaan, jos lukiotiedot pitkästä matematiikasta eivät ole hallussa.
Vaikka meteorologian opinnoissa on useita hyvin fysiikka/matematiikkapainotteisia kursseja, kuten esimerkiksi ilmakehän termo- ja virtausdynamiikkaa käsittelevät kurssit, on meteorologia ehkä vähemmän laskentaintensiivinen kuin moni muu fysiikan suuntautumisvaihtoehto. Toki opiskelijan oma mielenkiinto ohjaa opintojen painopistettä ja näkisin, että meteorologian kursseissa on vielä kohtalaisen paljon valinnanvapautta. Opiskelija voi esimerkiksi suuntautua ilmakehän laajamittaiseen dynamiikkaan tai huomattavasti pienempiä prosesseja käsittelevään mikrometeorologiaan.
Matemaattis-luonnontieteille ominaisesti useimmat meteorologian opiskelijat pääsevät oman alan töihin jo opiskelujen aikana ja gradukin on monesti mahdollista tehdä tilaustyönä. Työnantajien lista kotimaassa on suppea ja keskittynyt pääkaupunkiseudulle – toisaalta tieteenala on kansainvälinen ja työpaikka voi löytyä myös Suomen ulkopuolelta.
P.S. Jännittääkö muutto pääkaupunkiin? Uusien opiskelijoiden integroinnista yliopistomaailmaan vastaavat opiskelijatutorit ja meteorologian opiskelijoiden oma ainejärjestö Synop ry.
Tulva, tässä on meri tullut kylään. Kuva: miikkahoo / www.flickr.com
Eilen erään sanomalehden toimittaja soitti Forecan meteorologille, siis sattumoisin minulle, ja esitti heti kättelyssä kutakuinkin seuraavan kysymyksen: ”Onko mahdollista, että Suomessa saadaan huomenna rankkasateita…” ja samaan syssyyn kaivettiin esille mahdolliset tulvat ja ties mitkä. Kysymyksestä saattoi taas kerran heti päätellä, minkä sisältöistä sääjuttua oltiin tekemässä. Piti vain saada meteorologi vastaamaan: ”Kyllä se on mahdollista”.
Mutta enpä mennyt tähän lankaan, vaan totesin mm., että kuurosateita on odotettavissa siellä ja siellä ja että kuuroille ylipäätään on tyypillistä, että sademäärät voivat vaihdella suuresti ja että jokin pilvi voi toki kasvaa niin voimakkaaksi, että rankkojakin sateita voi tulla, muttei se tässä tilanteessa ole mitenkään erityisen luultavaa tai korostettavaa, ellei sitten ruveta joka kerta ikään kuin varmistelemaan ennustetta luettelemalla kaikki se, mikä tarkkaan ottaen on mahdollista.
Otin kantaa myös tulva-sanan käyttöön: mielestäni tulva tarkoittaa vähän isompaa juttua kuin sitä, että asfalttipinnalla, esim. katuja pitkin, vedet valuvat paikalliseen laaksopaikkaan, ja sitten kun viemäri ei ehdi vetää kaikkea vettä sitä mukaa kuin sitä paikalle virtaa, syntyy tietysti isokin lätäkkö.
Verbinä tulviminen voi olla vaikka sitä, että ”vesi tulvii kellareihin”. Mutta onko tuollainen hetkellinen ja hyvin paikallinen ilmiö tulva, koska tulva tarvitaan terminä myös ihan muuhun käyttöön?
Rankkasade voidaan niin ikään määritellä – miten halutaan. Ilmatieteen laitoksen nettisivuilta selviää, että piirtävien sademittareiden mittausten avulla on tilastollisin menetelmin päädytty pitämään suomalaisena rankkasateen alarajana sateen intensiteettiä 7 mm/h. Huomaa: tilastollisesti! Samalla siis varmistetaan, että Suomessa on tilastollisesti tietty määrä rankkasateita. No mutta, siis tuo vähintään 7 milliä pitää sataa yhdessä tunnissa, eikä niin, että kun ”Uudellamaalla on satanut yön aikana yli 25 millimetriä vettä”, aletaan viitata rankkasateeseen. Ja ”Uudellamaalla” tuskin satoi tuota 25 milliä sillä perusteella, että tuo määrä mitattiin yhdellä tai kahdella havaintoasemalla. Hurjaa yleistystä ja huitaisua!
No, jotta tästä tulee draamaa, huomaan siis tämän päivän kyseisestä lehdestä, että kas, kun minulta ei tärpännyt, niin sieltä lehdestä on soitett Ilmatieteen laitokselle ja todennäköisesti asitetty aivan sama, etukäteen paperille kirjoitettu kysymys. Tai sitten on vain käytetty suoraan viralllisten varoitusten sanamuotoja, joiden mukaan vettä VOI sataa tietyllä alueella yli 20 mm tunnissa.
Lopputulema: ”Tänään luvassa rajuja rankkasateita” ja ”Rankkasateita luvassa etelään ja kaakkoon”.
Uudet sadevaroitukset poikivat pelkkiä lööppejä, ja joutuukin pakosti miettimään, että onko se vain tarkoituskin, jotta saadaan näyttämään siltä, että ilmasto on jotenkin vaarallisella tavalla muuttunut. Niin muuttunut, että rankkasateetkin alkavat olla elokuussa jo yleisiä.
”Sateet voivat aiheuttaa tulvimista kellareissa tai kaduilla ja haitata tieliikennettä.” Onko tämä todella tarpeellista sanoa?
Elokuu on omanvärisensä, huomaa viljapelto. Kuva: Arinet juoksukirja, Googlen tarkennettu haku.
Jo kuukauden nimi sanoo, että marjojen ja muun vuodentulon ohella vilja tuleentuu leikattavaksi, nykyään puitavaksi. Entisajan elokuuta kuvaa vaikkapa Eino Leino: ”Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu…” Ruisrääkkiä saa nyt etsiä, mutta puimurit pellolla ovat vastaava äänimaailma. Ja mikä ihmeellinen tuoksu elokuun iltaan viljan puinnista tuleekaan! Jotta kaupasta saa sitä oikeaa taikinajuureen leivottua täysjyväruisleipää, on ruikiinsiemenet ensin kylvettävä peltoon ensi kesän satoa ajatellen.
Minulle, joka asun kaupungissa Etelä-Suomessa, elokuu tuo tullessaan usein lähes välimerelliset, lämpimät mutta pimeät, illat. Vastapaino valkeille kesäöille. Päivät lyhenevät syksyä kohti kiihtyvää vauhtia. Siis yöt kasvavat pituutta siinä missä varjotkin päivällä. Sitä mukaa kuin ilmamassa viiletessään samalla antaa myöten, alkaa olla hallaöitä. Halla ei ole mikään outo sääilmiö, vaan se tarkoittaa pakkasta maanpinnassa muttei vielä kahden metrin korkeudella, mikä on ilman lämpötilan varsinainen mittaus- ja ennustuskorkeus ilmatieteessä. Lauri (10.8.) on hallahousu.
Ukonilmoja voi olla myös yöllä, ja kun on pimeää, kaukaiset salamat ilmakehässä saavat yötaivaan leimuamaan, vaikkei jyrinää kuulu. Nämä ovat elosalamoita tai kalevantulia. Vasta elokuu on sitä mielenkiintoisinta kesää, joka nytkin jatkuu Etelä-Suomessa parinkymmenen asteen tai vähän yli päivälämpötiloin, tosin ensi viikolla on jokunen viileämpikin päivä. Sää muuttuu nyt jo viikonloppuna aiempaa selvästi sateisemmaksi. Paitsi Lapissa. Saa nähdä, tuleeko myös paikallisia tulvia. Kuulun niihin, jotka vasta kohta aloittavat vuosilomansa.
Reilu viikko sitten olin Sveitsin alpeilla. Koleaa piti, päivälämpötila huiteli +15 asteessa, kun kotomaassa oli samaan aikaan miltei kaksinkertainen lukema. Reilun 2000 metrin korkeudessa oli satanut vähän luntakin.
Euroopan kesä on toistaiseksi ollut kahtiajakoinen. Idässä on ollut hyvin kuumaa, lännessä varsin koleaa ja epävakaista. Suomi on pääasiassa kuulunut itäisen helleilmamassan piiriin. Korkeapaine on sijainnut keskimäärin Suomen kaakkoispuolella ja ikään kuin estänyt lännestä Atlantin yli saapuvien matalapaineiden rantautumisen Suomeen. Samantapainen tilanne on vallinnut parina viime talvena, jolloin se vastaavasti on aiheuttanut meille useita kunnon pakkasjaksoja. Toisin sanoen ilmastossamme on viime vuosina ollut runsaasti mantereisia piirteitä: kuumat kesät, kylmät talvet. Vastakohta on merellinen ilmasto, jossa talvi on lauha ja sateinen ja kesä melko viileä – näitäkin on Suomessa koettu!
Tämän aasinsillan kautta päädyn varsinaiseen aiheeseen. Päivystystyössä kiinni olevana meteorologina minulla niukasti aikaa ilmatieteen viimeisimpien tutkimustulosten seuraamiseen. Viime joulukuussa, samoihin aikoihin, kun vihdoin sain palautettua keskileveysasteiden syklonitoimintaa eli suomeksi sanottuna matalapaineiden ja niihin liittyvien sade- ja pilvialueiden liikehdintää käsittelevän graduni, aloin kuitenkin kiinnostua matalapaineaktiivisuuden vuosikymmenien välisestä vaihtelusta. On tutkittu, että 1960-luvulla matalapainetoiminta oli ainakin pohjoisen pallonpuoliskon merialueilla heikkoa, kun taas 1980- ja 1990-luvut olivat vilkkaan toiminnan aikaa. 2010-luvun alkajaisiksi matalapainetoiminta on tämän meteorologin näppituntumalla taas heikentynyt – mutta varsinaiset johtopäätökset voidaan suodattaa havaintoaikasarjoista vasta vuosikymmenen päätyttyä.
Mutta eikö olekin mielenkiintoista, jos voitaisiin varmuudella todeta, että on olemassa noin 10-20 vuoden mittaisia jaksoja, jolloin meillä vallitsee vuoroin vilkas matalapainetoiminta – merellinen ilmasto – vuoroin heikko matalapainetoiminta – mantereinen ilmasto? Ja että nämä jaksot voitaisiin ennustaa etukäteen? ”Viidestä seuraavasta talvesta tulee jälleen kylmiä ja runsaslumisia.” ”Seuraavat kolme kesää ovat hyvin koleita ja epävakaisia, joten varatkaa etelänmatkanne ajoissa.” Puhumattakaan siitä, miten suuria etuja tällaisista ennusteista olisi teollisuudelle ja liikenteelle.
No, tämä on tietysti meteorologista science fictionia. Tiede menee eteenpäin, vaikka ihmisiässä mitattuna edistys tapahtuu joskus tuskallisen hitaasti. Mutta hei, jo kymmenen vuoden päästä, 42-vuotiaana tiedän, jatkuivatko nämä 2010-luvun alkuvuosien kylmät talvet ja kuumat kesät Suomessa koko vuosikymmenen.
Esimerkkikuva Lontoon sääennusteesta. Havaintoasemana tällä kertaa Northolt.
Forecan nettisivuilla on Täsmäsää-ennusteen ohessa myös viimeisin säähavainto. Meille on usein tullut kysymyksiä siitä, miten säähavaintoasema valitaan, miksi havaintoasema saattaa vaihdella, ja mihin kohtaan ennusteet tehdään.
Säähavainto kerrotaan aina lähimmältä havaintoasemalta tai siltä havaintoasemalta, joka parhaiten kuvaa haetun maantieteellisen paikan säätilaa. Säähavaintoasemia on rajallinen määrä, joten joka paikkaan ei ole omaa säähavaintoa.
Miksi Täsmäsään havainto ei sitten aina tule samalta havaintoasemalta?
Joskus säähavaintoasema ei yksinkertaisesti raportoi. Välillä myös jotain säähavaintoparametrejä saattaa puuttua. Havaintoasema voi olla myös rikki tai huollossa, ja joskus on ongelmia tietoliikenteessä. Tuollaisissa tilanteissa käytämme parasta mahdollista saatavilla olevaa säähavaintoa.
Vaikka Täsmäsäässä mainitaan säähavaintoasema ja sieltä saatu havainto, ei ennustetta kuitenkaan tehdä havaintoasemalle. Joissain tapauksissa havaintoasema saattaa olla kymmenien kilometrien päässä siitä paikasta, johon ennuste on tehty. Täsmäsääennuste tehdään pisteeseen, joka parhaiten kuvaa kyseisen paikan säätilaa.
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun toimittamiseen, sosiaalisen median jakotoimintojen toteuttamiseen ja liikenteen analysointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit myös tutustua uudistettuun tietosuojakäytäntöömme.Ok
