Tuleeko vappuna lunta?

Julkaistu

 

Viikko enää vappuun! Tarkastellaan tässä kirjoituksessa, miltä näyttävät tuoreimmat ennusteet vappusään osalta. Tuleeko vaakaräntää, paistaako lämmin kevätaurinko vai jotain siltä väliltä?

Suomen vappusää keskimäärin

Muistan itse kokeneeni elämäni varrella lähes kaikki mahdolliset suomalaisen vappusään ääripäät. On tullut vaakaräntää, jopa luntakin, mutta toisaalta mieleen on jäänyt myös superlämmin, vuoden 1998 vappu, jolloin tarkeni jo lyhythihaisessa ja shortseissa. Tällöin läntisessä Suomessa oli liki hellettä.

Vappuun mennessä terminen kevät on yleensä alkanut jo koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta, mutta takatalven uhka piilee leveysasteillamme vielä tähän aikaan vuodesta. Vappuna päivälämpötila on keskimäärin maan etelä- ja keskiosassa 10 ja 14 asteen välillä, viileintä lienee aivan rantaviivan tuntumassa kylmän meren vuoksi. Pohjois-Karjalasta Meri-Lappiin yltävällä vyöhykkeellä päivän ylin lämpötila kohoaa yleensä lähelle 10 astetta, mutta pohjoisimmassa Lapissa se jää vain muutaman asteen vaiheille. Yöllä on vappuna yleensä pakkasta vielä maan keski- ja pohjoisosassa, lähinnä etelärannikon tuntumassa pysytään selvästi nollan yläpuolella. Vappupäivistä keskimäärin yli 50 % on ollut sadepäiviä maan keski- ja pohjoisosassa Pohjanmaan rannikkokaistaletta lukuun ottamatta. Maan eteläosassa, esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, suhdeluku poutaisten ja sateisten vappujen välillä on kuta kuinkin 50/50.

Vaakaräntää vappuaattona 2017 Helsingissä. Kuva: Markus Mäntykannas
Vapun ylimmät ja alimmat lämpötilat tilastojen valossa.

Mitä on luvassa tänä vuonna?

Euroopan suursäätila näyttää lähiaikoina epävakaiselta erityisesti Pohjois-Euroopan osalta. Painotetaan siis heti alkuun, että vapun sääennuste vielä elää, mutta ainakin tässä vaiheessa näyttäisi siltä, että äärivaihtoehdot voidaan rajata pois: ei lumipyryä eikä hellettä. Itse asiassa lämpötiloiltaan hyvin tavanomainen vappu näyttää todennäköisimmältä skenaariolta tänä vuonna.

Vappua edeltävinä päivinä Mustanmeren pohjoispuolelle näyttäisi vahvistuvan korkeapaineen alue, joka työntää länsipuolitseen lämmintä ilmaa ja sadealueita kohti pohjoista. Suomi on ennusteissa viileän ja lämpimän ilmamassan rajamailla eli sateita on näillä näkymin odotettavissa – pääasiassa vetenä. Ennen kaikkea pilvisyys määrittää vapun lämpötilan: aurinkoisina hetkinä voidaan etelässä kivuta lähemmäs 15 astetta iltapäivällä, pohjoisessakin 10 asteen vaiheille.

Ilmamassojen rajavyöhykkeelle kuuluminen tekee ennustamisesta haastavaa: pienetkin muutokset voivat heilauttaa lämpötila- ja sade-ennustetta. Etelässä on jopa kesäisten lämpötilojen mahdollisuus, jos Etelä-Euroopan lämpö jaksaakin virrata hieman pohjoisemmas, mutta toisaalta pahimmassa tapauksessa runsaatkin vesisateet saattavat tiputtaa lämpötilat keskiarvojen alapuolelle. Talviset vappusääskenaariot voidaan kuitenkin haudata, sillä sellaisia ei ennusteissa näy. Katsotaan kuitenkin vielä tämän viikon aikana, miten vappusääennuste tästä kehittyy.

Tänä vappuna Suomi näyttäisi kuuluvan viileän ja lämpimän rajamaille. Epävakainen, lämpöoloiltaan tavanomainen eli melko viileä vappusää näyttää todennäköiseltä. Vappupäivänä kesäinen ilmamassa on tuoreimmissa malleissa työntymässä hyvin lähelle eteläistä Suomea.

 

Korjattu 26.4.2018 klo 13:40: Vappu 1988 -> 1998