Syyskuu ei ainoastaan tunnu tavallista sateisemmalta, vaan se myös on sitä. Ilmatieteenlaitoksen mukaan vertailukaudella 1971-2000 syyskuun sademäärät ovat olleet etelässä vajaat 70 mm, pohjoisessa 40-50 mm. Tänä vuonna keskiarvot ovat ylittyneet paikka paikoin rajusti jo nyt. Ja syyskuuta on vielä viikko jäljellä!
Eniten on satanut Helsingin Kumpulassa, 147 mm. Se on tuplat pitkän ajan keskiarvoon verrattuna. Helsingissä syyskuusta voi tulla jopa kaikkien aikojen sateisin. Vuonna 1994 syyskuussa Helsinki-Vantaalla mitattiin 148 mm ja vuonna 1918 Kaisaniemessä 159 mm sadetta. Torstai-iltana voimakas sadealue kulkee Helsingin yli itään ja viikonloppuna sataa vielä vähän lisää. Voisi kuvitella, että loppuviikon sateista kertyy uuteen ennätykseen vaadittavat reilut 10 mm. Lukeekohan maanantain lööpeissä ”Ennätyssateinen syksy!”?
Torstaina sataa muuallakin Suomessa kuin vain Helsingissä. Luvassa on ihan kunnon myräkkä. Suomen länsipuolelle voimistuu matalapaine, johon liittyy runsaita sateita ja kovaa tuulta. Sateet alkavat Länsi-Suomessa jo keskiviikkoiltana. Torstaina kaatosateita on luvassa koko maahan, kun sadealue vaeltaa Suomen yli itään. Jo entisestään runsaisiin syyskuun sadesummin voinee paikoin lisätä ainakin 50 mm.
Mutta pitää muistaa, että sademäärät voivat vaihdella paljonkin aivan pienellä alueella. Vaikka mittauksien mukaan Helsingissa on satanut eniten, se ei ehkä sittenkään ole Suomen sateisin paikka. Jollakin kohdalla, missä mittauspistettä ei satu olemaan, on voinut sataa vielä enemmän.